Nimi: Viimeinen valssi
Ikäraja: S
Paritus: Draco/Hermione
Summary: "Nyt on aika illan viimeisen valssin."
A/N: Muuta en sano, kuin sen, että tarina kertoo Dracon näkökulmasta.
Viimeinen valssiKevättanssiaiset, ajattelin. Mikä eriskummallinen ja uusi tapa juhlia lukuvuoden päättymistä Tylypahkassa. En väitä vihaavani sitä, mutten ole mielissänikään. Koko koulu, sen henkilökunta ja oppilaat, ovat kokoontuveet suurelle aukiolle, johon on tuotu lasipurkkeja, joissa tulikärpäset luovat kaunista valoaan. Aurinko laskeutuu hitaasti horisontin taa. Musiikki soi, kaunis sävel ja moni tanssii iloisena. Dumbledore istuu puisella penkillä taputtaen musiikin tahtiin. Minä istun tyhjässä pöydässä, nojaten polviini, ja katselen ohi pyörähteleviä tanssipareja. Heidän takaataan näen hänet. Ehkä kauneimman olennon, mitä ikinä olen tai tulen koskaan tapaamaan. Hänen sievät, ruskeat silmänsä seuraavat tanssijoita. Hänen laineikkaat, ruskeat hiuksensa laskeutuvat hennosti tytön olkapäille. Tuo hymy. Miten monesti olenkaan nähnyt tuon hymyn, ja toivonut sen osoittautuvan minulle. Miten kauan olenkaan seurannut tuon sulokasvon askeleita ja kuunnellut hänen ääntään.
"Draco? Maa kutsuu." kuulin äänen vierelläni. säpsähdin ja käänsin päätäni, kohdaten ystäväni Blaise Zabinin virnuisen ilmeen.
"Mitä niin?" kysyin hämmästyneenä.
"Pyydä Hermione tanssimaan." Blaise kehotti. Huokaisin syvään. Miten monta kertaa tämän illan aikana olenkaan miettinyt samaa.
"Ei hän suotuisi tanssimaan minun kanssani. Hänhän vihaa minua." vastasin ja katsahdin takaisin Hermionea kohti. Hän jutteli ystävänsä Ginny Weasleyn kanssa, ainakin tuo tyttö näyttää Weasleylta, ja nauraa. Voi, miksen kuule hänen nauruaan musiikin ja ihmissorinan lävitse.
"En olisi siitä niin varma. Olen huomannut, miten hän katsoo sinua aina välillä. Et menetä mitään jos menet pyytämään häntä tanssiin. Tee se pian, kohta alkaa illan viimeinen valssi." Blaise ehdotti ja lähti juomatarjoilun luo, missä Pansy Parkinson häntä odotti. Huokaisin taas.
En ole koko illan aikana nähnyt Hermionen kertaakaan tanssivan. Luulisi, että hän pitäisi tanssimisesta. Hänen vartalonsa tuo mieleen tanssijan vartalon. Pudistin päätäni ja aloin kuuntelemaan, kuinka Lipetit nousi tuolin päälle seisomaan ja keräsi huomion itseensä.
"Ja nyt on aika illan viimeisen valssin. Tämän myötä toivotan jokaiselle hyvää kesälomaa!" Lipetit kertoi kuuluvaan, mutta kitisevään ääneen. Ilman halkoi hurraahuudot ja käsien taputukset. Musiikki alkoi taas soimaan. Tämä laulu. Todella kaunis. Minun on nyt rohkaistava itseni.
Nousin ylös penkiltä, ja ihmettelin, kun siihen ei ollut jäänyt valtaisaa kuvaa takamuksestani. Olinhan istunut tuolla samaisella penkillä melkein koko illan. Pudistin päätäni ja kävelin hieman epävarmasti tuon jumalaisen kauniin tytön luokse. Pian hän huomaisi minut. Katseemme kohtasivat. Nyt en voisi livistää.
"H-hei, Hermione" sanoin hieman vapisevalla äänellä. Luoja, kuullostin varmaan idiootilta.
"Hei, Draco. Mikset ole tanssimassa? Illan viimeinen valssi alkoi juuri." Hermione vastasi minulle, yllättävän aurinkoisesti.
"Niin. en ole tanssimassa, koska...koska ajattelin kysyä, jos sinä haluaisit tanssia kanssasi?" kysyin. Tässä sitä nyt mentiin.
"Voi Draco. Tanssin mielelläni kanssasi." Hermione hymyili.
"Todellako?" kysyin. Draco Malfoy, olet idiootti.
"Kyllä." Hermione vastasi ja nousi ylös. Hän talutti minut keskelle tanssilattiaa. hänen ruskeat hiuksensa hehkuivat hieman kuparisina tulikärpästen himmeässä valossa.
"Oletko ihan varma tästä?" kysyin hieman nolona.
"Olet ihan hassu! Itsehän sinä minut pyysit tanssimaan." Hermione naurahti ja aloimme tanssia.
Kiepuimme pitkin tanssilavaa pyörähdellen ja välillä naurauhtaen. Katsoin Hermionen kauniita silmiä, kun hän katsoi pois päin. Yhtäkkiä hän käänsikin katseensa ja katseemme kohtasivat. Tunssin sydämeni jyskyttäen hullunlailla. Katselimme toisiamme hymyillen, kunnes musiikki sitten loppui. Vielä olisi vähän aikaa illanviettoa. Jos nyt kertoisin Hermionelle? Mitä muka sanoisin hänelle? Että olisin ollut ihastunut häneet kolmannelta luokalta asti? Ei onnistu. Kolme vuotta on pitkä aika pitää tunteet salassa...
"Hei, Draco. Minulla olisi vähän asiaa...tuota... Mentäisiinkö vaikka tuonne puun luo juttelemaan. Täällä on liikaa todistajia." Hermione ehdotti hieman epävarmana.
"O-okei." vastasin ja lähdin seuraamaan Hermionen loittonevaa selkää.
Sivusilmällä huomasin Blaisen hymyilevän ja vinkkailevan. Mulkaisin häntä hieman vihaisesti ja kävelin vanhan tammen alle. Odotin, että Hermione sanoisi heti jotakin, mutta hän oli ihan hiljaa ja katseli ympärilleen rauhallisesti. Itsekkin olin hiljaa, katselin Hermionen kauniita silmiä.
"Niin, tuota... Oliko sinulla jotain asiaa?" rikoin lopulta hiljaisuuden, tai siis meidän kahden välisen, koska parin metrin päässä muut oppilaat juhlivat vielä ja keskustelivat oikein innokkaasti.
"Mietin sanoja, joilla kertoa asiani." Hermione hymyili hieman nolona.
"No kerro se mitä sydämesi tuntee." vastasin.
Hermione katsoi minua samanaikaisesti hyvinkin kummissaan, ihaillen ja hieman huvittuneena hymyillen.
"No siis tuota... Hyvä on. Olen ollut ihastunut sinuun kolmannelta luokalta asti. Ja olen vieläkin. En tiedä, miten sen kuvailisin, mutten saa sinua mielestäni." Hermione päästi suustaan. Olin äimistynyt, mnutten kehdannut keskeyttää häntä, vaan kuuntelin hiljaa.
"Tiedän, että sinusta tämä kaikki on ihan tyhmää ja kaikkea. Ajattelet varmaan, että miten tällainen kuraverinen kuin minä voisi ikinä saada sinunlaistasi. Niin, ei voikkaan, Nyt, saat haukkua minut ihan pystyyn. Olen tottunut siihen jo, etten hirvahdakkaan, ennenkuin olet lopettanut" hän jatkoi.
"En minä ajattele niin." vastasin lyhyesti.
"Anteeksi?" Hermione kysyi, kuin ei olisi kuullut/ymmärtänyt mitä sanoin. Eikä hän varmaan ymmärtänytkään.
"En minä ajattele niin. Ymmärrän, miksi olet saanut sellaisen kuvan minusta, mutten oikeasti ole sitä mitä sanoit." selitin.
"Mutta..." Hermione aloitti, mutta kiedoin käteni hänen ympärilleen ja suutelin hänen pehemitä huuliaan.
Suudelma ei kestänyt kauaa, ja irtaannuin hänestä. Hermione katsoi minuun hieman hämillään, mutta selvästi rakastuneena. Hän otti minua kädestä kiinni ja veti suudelmaansa. Suljin silmäni ja hymyilin pienesti.
Tätä olin odottanut jo kolme vuotta. Kolme niin helvetillisen pitkää vuotta. Ja nyt se koitti. Vihdoinkin saisin hänet. En tiedä kestääkö se, olemmehan me niin erilaiset, mutta teen kaikkeni, ettei se särkysi palasiksi.
The EndA/N: tässä tämä nyt sitten oli. Kommentteja saa jättää, otan kaikenlaista kritiikkiä vastaan, otan oppia vihjeistä ja vinkeistä ja hypin ilosta kehuista