13. luku, toivottavasti pidätte !! ;><3'
*
13. Pidemittä puheitta
Liemitunnin päätyttyä, kun keitokset oli jätetty seuraavaan tuntiin asti muhimaan ja paikat siivottu, ryhmä valui yhtenä porukkana ulos ovesta. Harry oli juuri avaamassa suutaan kysyäkseen Ronilta, mitä on ruoaksi, kun tämä rynnisti kannoillaan hänen ohitseen sanomatta sanaakaan tai vilkaisematta taakseen.
"Mitä v-?" Harry aloitti, mutta Hermione nosti kätensä hiljentääkseen hänet.
"Anna hänen olla hetki", Hermione sanoi ja taputti Harrya olkapäälle.
Harry puri huulta. Hänen teki kovasti mieli lähteä Ronin perään. Osittain selvittääkseen, mikä tätä painoi, osittain sen takia, että hänellä oli kova mielihalu motata häntä naamaan. Hän päätti kuitenkin, että oli parempi noudattaa Hermionen neuvoa. Päästettyään mahtavan huokauksen, hän lähti raahustamaan muiden perässä kohti Suurta salia ja lounasta.
Hermione rykäisi merkitsevästi, joten Harry käänsi katseensa häneen.
"Haluan vain varmistaa, oletko edelleenkin aivan varma tästä hmm... Malfoy-asiasta?" Hermione aloitti aiheen arasti.
Harry pyöräytti silmiään pari kertaa ja pysäytti sitten Hermionen ottamalla tätä hartioista kiinni. Hän vilkaisi taakseen ja totesi, ettei kukaan ollut kuuntelemassa.
"Hermione..." Harry aloitti ja sulki silmänsä hetkeksi. "Tiedän, että se kuulostaa oudolta, niin kuin omissa korvissanikin aluksi ja ehkä vieläkin, mutta olen varma, okei?" Hän selitti katsoen koko ajan Hermionea tiukasti silmiin.
Hermione otti Harrya ranteista kiinni ja nosti tämän kädet pois hartioiltaan.
"Sitä on vain niin vaikeaa uskoa - tai edes hyväksyä", Hermione sanoi lähtien hiljakseen kulkemaan taas eteenpäin.
Harry lähti hänen perässään ja kohautti hartioitaan.
Hermione katsahti Harryyn. "Tai siis, ymmärrät kai? Malfoy ei ole koskaan ollut kenellekään ystävistäsi tai sinulle kovin... miellyttävä", hän sanoi harkiten selvästikin vakavasti seuraavia sanojaan.
Harry ei ollut varma, kuinka tuohon olisi oikeastaan pitänyt vastata, mutta yritti kuitenkin jotain.
"Tiedän, tiedän. Mutta... Tiedän myös, että asiat voivat muuttua", Harry sanoi
Hermione nyökkäsi pieni epävarma ilme kasvoillaan.
***
"Hei taas ystäväiseni!
Huh. Täytynee pyytää anteeksi, kun ei ole ehditty jutella tai mitään, mutta on ollut kaikkea muuta ja sinäkin olit joulun kotona...
Toivottavasti oli kivaa etc. !
Haluan kertoa sinulle erään asian joka on aika, no, arkaluontoinen... Mutta sinun täytyy VANNOA ettet kerro siitä kenellekään!!
Varsinkaan veljellesi!! (Siis Ronille, jos mietit ketä heistä tarkoitin, heh...)
Nyt, kun olet luvannut sen itsellesi, voit jatkaa eteenpäin....
En tiedä, pitäisikö tästä tähän nyt kirjoittaa koko asiasta mutta kai se on pakko sinulle kertoa, miltä minusta tuntuu tai mitä edes on tapahtunut... Huh! En kyllä ole siitä varma. No joo, asiasta toiseen... Minua on mietityttänyt koko päivän ja olen ollut koko ajan ihan ajatuksissani ja tuntuu, että Roninkin mielestä jotain on tekeillä! Agh tämähän ei nyt kerro koko asiasta yhtään mitään... Joo okei, asiaan. En ole varma olenko ymmärtänyt asian oikein vai olenko vain jonkun kirouksen alaisena mutta Harry lipsautti (tai kertoi tai jotain sinne päin) minulle tänään, että hän seurustelee Malfoyn kanssa! Siis Draco Malfoyn!! En tiedä pitääkö tätä uskoa, vai onko tämä vain jotain sairasta pilaa?!? Vannon kuristavani Harryn paljain käsin, mikäli näin on!!
Huh. Sainpas sen tähän pirun pergamentille. Muista lupauksesi!! Et kerro kenellekään! Älä mainitse edes Harrylle, että tiedät...
Joo... Vähän pikaisesti raapustin nyt tämän koko kirjeen, mutta kasvotusten olisi ollut aika vaikea kertoa yhtään mitään...
Terkuin, Hermione
P.S. En tiedä miksi halusin nyt sinulle kertoa tuosta asiasta ja toivottavasti se ei pilaa koko mielialaasi, mutta oli pakko päästä jollekulle juoruamaan!!"
Hermione laski mustan sulkakynän kädestään ja katsoi kattoon. Hän todella toivoi, että Ginny pitäisi suunsa kiinni. Hänestä tuntui, että hän petti Harryn luottamuksen, mutta kai tämän täytyi ymmärtää, että Hermionenkin lojaalisuudella, niin suuri kuin se olikin, oli rajansa ja hänenkin sisällään asui pieni juorukello.
Hermione nousi pöydän äärestä ja taputti käsiään kaksi kertaa yhteen.
Kuin salaman iskusta Koukkujalka syöksyi hänen eteensä viivana ja katsoi häntä lättänaamallaan.
Hermione kyykistyi silittämään kissaansa, joka alkoi kehrätä välittömästi ja puskea Hermionen jalkoja.
"Koukkujalka pieni", Hermione kuiskasi kissalle. "Ginnylle", hän jatkoi ja ojensi kirjeen Koukkujalalle, joka nappasi sen suuhunsa ja katosi hämärään.
Hermione käveli ikkunan luokse ja katsoi ulos pimeyteen. Päivä oli edennyt jo pitkälle iltaan. Hän oli ollut koko päivän mietteissään Harrysta ja Malfoysta, eikä oikein osannut hahmottaa koko tilannetta.
Hermione puraisi huultaan niin, että se sattui hieman. Jos hän reagoi ensimmäisenä uutiseen niin kuin oli tehnyt, ei hän osannut edes kuvitella Ronin vastaavaa, joka tulisi mitä luultavimminkin olemaan monta kertaa rajumpi. Tai mistä sitä tiesi. Osasihan Ronkin yllättää.
"Ja sitä paitsi", Hermione mietti hiljaa itsekseen. "Onhan minullakin asioita, joista en kenellekään puhu..."
Hän hymyili itsekseen, mutta hymy haihtui kuitenkin nopeasti.
Pian hän tunsi kyynelen poskellaan, jonka hän pyyhkäisi pois kuin välinpitämättömästi.
***
Ron astui ensimmäisenä kolmikosta suureen saliin aamiaiselle. Harryn sieraimiin leijaili ihana marmeladin tuoksu ja kananmunat näyttivät sinä aamuna erityisen herkullisilta. Hermione näytti siltä, kuin ei olisi nukkunut edellisenä yönä lainkaan, mutta Harry koki näyttävänsä itse aivan yhtä masentuneelta. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että Ron oli herättänyt hänet jossain vaiheessa yötä, koska ei ollut saanut unta. Hän oli potenut jonkin asteen syyllisyyden tunnetta ärtyisyydestään.
Ronista puheen ollen, hänelle oli sen sijaan tapahtunut eilisestä jonkinlainen henkinen muodonmuutos, koska hän hymyili aivan kaikelle. Ehkä yöllinen avautuminen oli auttanut jollain tapaa. Eikä hänellä edes ollut niin kova nälkä kuin yleensä. Harrya alkoi jopa hieman huolestuttaa.
Harry istuutui pöytään ja hymyili leveästi huomatessaan Ginnyn parin metrin päässä. Harry moikkasi tälle, mutta hänen silmänsä vain pullistuivat enemmän ulos, ja hän käänsi nopeasti ne pois Harrysta. Harry ravisti päätään ja tunsi näyttävänsä aina vain oudommalta, mutta antoi asian olla.
Harry oli juuri ottamassa puuroa lautaseltaan, kun sen sekaan lennähti jokin möykky.
"Merlin!" Harry kirosi itsekseen ja tonki möykyn pois puurosta. Se osoittautui pergamentin palaseksi.
Harry taitteli limaisen paperipallon auki.
"HALUAN TAVATA TÄNÄÄN"Harry nauroi melko kuuluvasti. Hermione käänsi päänsä oitis häneen ja huomatessaan pergamentinpalan Harryn kädessä, hän taisi arvata, keneltä se oli. Hän hymyili hieman tuskaisen oloisesti ja nosti taas kupin huulilleen ja kumartui Päivän Profeetan ylle.
Harry sen sijaan käännähti hieman, jotta näki olkansa yli Luihuisten pöytään. Hän bongasi platinanvaaleat hiukset muuten niin tumman värimaailman joukosta ja hymyili yrittäen tavoittaa Dracon katseen. Hänellä näytti kuitenkin olevan juttu muiden Luihuisten kanssa.
Todella niin olikin.
Luihuisten pöydässä Draco oli melkoisessa pinteessä. Theodore Nott oli jostain keksinyt, että Draco olisi kiinnostunut jostain. Tällä hetkellä he hiillostivat häntä kertomaan, kuka onnekas mahtoi olla. Draco alkoi käydä melko epätoivoiseksi ja hieroi niskaansa kädellä.
"Pahuksen Harry. Hän on tartuttanut minulle tämän inhottavan tavan", Draco ajatteli vetäistessään kätensä nopeasti pois niskasta.
"Draco, olet ihan tylsä!" Theodore mylvähti lyödessään Dracoa selkään, niin, että hänen koko ylävartalonsa retkahti pöytää vasten.
"Saatana, Theo!" Draco huusi ja nappasi tämän ranteesta nopeasti ja tiukasti kiinni.
Theodore yritti pitää naamansa vakavana. Dracon kanssa ei kannattanut leikkiä hänen suuttuessaan.
Draco paiskasi Theodoren käden pöytään ja mulkoili muita vihaisena. "En tiedä, mistä puhutte. Ei ole mitään saakelin naista!" Hän sanoi tuntien, kuinka pulssi nousi joka sekunti.
Blaise levitti käsiään. "Kuka sanoi, että se on nainen?" Hän kysyi ja katsoi muita. Kaikki repesivät ulvovaan nauruun ja löivät käsiään yhteen ilmassa.
Draco peitti kasvonsa käsillään ja yritti hieroi hieman kärsimystään pois hokiessaan päässään jotain epämääräistä. Sitten hän laski hyvin nopeasti kätensä pois kasvoiltaan ja läjäytti ne pöytään, niin että hänen lautasensakin tärähti.
Muut lopettivat nauramisen kuin seinään ja kääntyivät häneen päin.
Draco mulkaisi kaikkia vuorollaan ja pyöräytti sitten rannettaan. Hän tuijotti hetken muita ja nousi äkkiä ylös. Hän oli jo lähtemässä kävelemään pois päin, mutta käännähti nopeasti kannoillaan takaisin porukkaan päin ja avasi suunsa.
"Entä jos se olisikin poika?"
Draco teki kasvoillaan kysyvän ilmeen muille, levitti kätensä ja käveli sitten tiehensä mieli epätavallisen keveänä. Matkallaan kohti salin ovea, hän tavoitti Harryn katseen. Harry näytti hiljalleen peukkua ja iski silmää. Draco naurahti äänekkäästi ja työnsi sitten kädet vaaleiden farkkujensa taskuun.
***
Helmikuun alku toi mukanaan orastavan toivon kevään saapumisesta ja ilmojen lauhtumisesta. Monet tylypahkalaiset tuntuivat muutenkin heräilevän horroksestaan, johon niin suuri osa koululaisista keskitalvella vaipui. Opettajatkin vaikuttivat parempi tuulisilta, eikä läksytkään olleet enää niin pahoja. Kyllä, kevään odotus sai kaikkien mielet keveämmiksi. Ihmissuhteissa valitettavasti ajan eteenpäin meno toi usein tielle myös uusia ongelmia, joita muun muassa Draco sai maistaa poikaystävänsä kanssa.
"Olen sanonut sinulle varmaan lasketaanko montako kertaa - veikkaan sata - että sinulla ei ole mitään hätää!"
"Hah. Vaikea uskoa. Kimpussasi tuntuu olevan sen pellervon lisäksi Granger ja se Weasleyn... kuka se nyt oli... Ginny!"
"Hahhah. Huono vitsi, Draco."
"Ei se ollut vitsi! Se muija kyylää sinua kuin mikäkin hyeemmpfh -"
Lause loppui kesken Harryn tukkiessa Dracon suun suudelmalla. Draco kuitenkin työnsi hänet pois päin ja mulkoili vihaisesti Harryn nauravaisia vihreitä silmiä.
”Olen tosissani!” Draco huudahti. ”En halua jonkun Seamuksen hyppäävän kaulaasi, vain koska hän on niin umpihomo kuin koskaan mahdollista”, hän jatkoi koventaessaan koko ajan ääntänsä, koska Harry ei tuntunut ottavan asiaa tarpeen vakavasti.
Harry katsoi häntä kulmiensa alta edelleen huvittuneena. ”Jos Seamus on umpihomo, niin mitä me ollaan?”
Draco mykistyi ja aukoi hetken suutaan, muttei keksinyt mitään nasevaa sanottavaa, joten tyytyi heilauttamaan kättään tappion merkiksi. Harry sipaisi hänen poskeaan lempeästi.
”Olen yrittänyt tolkuttaa sinulle jo kaksi viikkoa samaa asiaa”, Harry sanoi ja kuulosti jo hieman kyllästyneeltä.
Draco nyökkäsi vastahakoisesti.
”Vaikka uskoisinkin sinua, se ei tarkoita, ettenkö pitäisi sitä kahelia silmällä”, Draco sanoi uhmakkaasti.
Harry huitaisi kädellään ilmaan kuin pyyhkiäkseen Dracon lauseen pois leijumasta. ”Minun vuoroni olla mustasukkainen, jos haluat vain katsella Seamusta”, hän sanoi muka loukkaantuneena.
Draco katsoi häntä ontosti. ”Olet ihan tollo”, hän sanoi luovuttavalla äänellä. ”Mutta silti aivan ihana”, hän sanoi ja suuteli Harrya pitkään.
Kuu loisti Tähtitornin ikkunasta sisään, eivätkä he huomanneet ohi liitäviä pöllöjä eivätkä sen pahemmin mitään muutakaan. He olivat pitäneet suhteensa parhaan mukaan salassa, vaikka se olikin jo vuotanut parille ihmiselle. Harry oli huomannut Ginnyn käyttäytyneen oudosti jo pidemmän aikaa, jotenkin kylmäkiskoiseksi Harrya kohtaan, mutta elätteli edelleen toiveita, että hän oli autuaan tietämätön kaikesta. Sitä paitsi olisi hyvin epätavallista Ginnyltä, että hän pitäisi suunsa kiinni näin isosta asiasta.
Oli siinä toki huonojakin puolia, etteivät he olleet kenellekään asiaa jakaneet. Ensinnäkin tapaamiset olivat aina aika lailla kiven takana ja ne tapahtuivat lähes aina öisin, jolloin kiinnijäämisen riski yleensäkin oli suuri. Päiväsaikaan kaikkialla kuhisi oppilaita ja opettajia, joten mihinkään rauhalliseen paikkaan ei oikein päässyt. Lisäksi kaikki eivät tosiaan olleet aivan tyhmiä ja jopa Lipetit oli eräällä tunnilla katsonut poikia siihen malliin, kuin jotain olisi vinossa. Dracon kaverit myös vinoilivat hänen myönteisemmästä elämänasenteestaan ja Harrylle haasteen loi Ron, joka olisi halunnut välttämättä höykyttää Dracoa jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Harry ei oikein voinut tilanteessa muuta kuin jättäytyä taka-alalle ja ottaa Ronin sättimiset niskaansa puolustamatta jättämisestä, jolloin oleskeluhuoneen iltarauha oli järkkynyt jo useampanakin iltana. Toisaalta Draco taas marisi Harrylle samasta asiasta, miksei hän pitänyt Wheezya loitolla tai edes auttanut häntä pois tilanteesta. Harry oli alkanut jo vähitellen kyllästyä tilanteeseen, josta kertoi myös jo muutamaan kertaan nähty uni, jossa hän mottasi Ronin pois Dracon kimpusta ja pelasti tämän luudanvartensa kyytiin auringonlaskun täyttämässä maisemassa.
Harry irtautui Dracosta ja katsoi hänen harmaisiin silmiinsä kysyen jälleen kerran itseltään, miksei hän aikaisemmin ollut tajunnut niiden kauneutta. Draco hymyili vinosti ja otti Harrya kädestä kiinni.
”Nukkumaan?” Hän sanoi haukotuksen kera.
Harry nyökkäsi ehdotukselle ja he työnsivät hiljaa tornin oven auki. Draco hiipi edeltä käytävään pitäen Harryn kädestä koko ajan tiukasti kiinni. Harry pörrötti toisella kädellä hiuksiaan ja vilkuili vauhkona ympärilleen.
poksÄäni nostatti kummankin niskavillat pystyyn ja he katsoivat toisiaan kauhistuneina. Draco huitoi käsiään kohti lähintä ovea, josta Harry livahti nopeasti jonkinlaiseen komeroon. Siellä oli pilkkopimeää ja tunkkaista. Lisäksi hänestä tuntui, että hän astui johonkin erittäin epämieluisaan, eikä uskaltanut edes katsoa. Hän yritti parhaansa mukaan pidättää hengitystään ja kirosi mielessään Dracon, joka oli jäänyt käytävälle.
Draco kuunteli tarkasti kaikkea tavallisesta poikkeavaa ja nielaisi hiljaa kuullessaan askelien tulevan jommastakummasta suunnasta häntä kohti.
"Jos voinen tiedustella, herra Malfoy, kysyn mitä ihmettä te teette täällä tähän aikaan?"
Dracon niskavillat nousivat pystyyn hänen kuullessaan professori McGarmiwan äänen aivan korvansa vierestä.
Draco kääntyi professoriin päin hyvin epätavallinen ilme kasvoillaan, joka kuvasti nolostumista, kiinnijäämisen tuskaa ja pelkoa.
”Hmm... Onko sinun pakko?” Draco yritti pelastaa tilannetta surkealla huumorilla.
Professori katsoi häntä tiukasti ja tutkivasti. ”Ei minun ole pakko, mutta haluan silti kuulla selityksen. Ja totuuden kiitos”, hän sanoi ääni väristen vähän.
Draco huokaisi. ”Sitä sinä et koskaan uskoisi...” Hän mutisi hiljaa itsekseen.
”Mitä minä en koskaan uskoisi, herra Malfoy?” Professori tivasi astuen vielä askelen lähemmäs Dracoa, jonka pelon aste alkoi kivuta aina vain ylemmäs.
Draco pyöritti päätään. ”Sitä, miksi olen täällä”, hän sanoi katsoen professoria silmiin anellen.
McGarmiwa piti itsensä ja ilmeensä tiukkana odottaen edelleen selitystä. Hän kuitenkin vaihtoi puheenaihetta hetkeksi. Joskin se teki Dracon olon entistä tukalammaksi.
”Olen huomannut sinun ja herra Potterin väleissä muutosta. Oletteko vihdoin aikuistuneet?” Hän kysyi ääni jo vähän lempeämpänä.
Draco ei voinut itselleen mitään, vaan repesi nauruun, joka sai silmätkin vuotamaan.
Komerossa Harry läimäisi itseään otsaan ja kirosi päivän, jona Narcissa Malfoy synnytti Dracon.
McGarmiwa katsoi Dracoa oudoksuva ilme kasvoillaan.
Lopulta Draco rauhoittui ja katsoi professoria osittain huvittuneena, osittain helpottuneena.
”Kaikella kunnioituksella, professori, te lienette ensimmäinen joka sanoo tuon asian suoraan”, Draco sanoi ja tuntui kuin kivi olisi
vierähtänyt hänen sydämeltään pois. ”Väleissämme on tapahtunut muutos, joka lievänä saattaisi olla suotavaa, mutta tämän hetken tilanteen monet voisivat kokea päinvastoin ahdistavana ja kamalana.”
Harry puri nyrkkiään ja toivoi, ettei Draco päästäisi suustaan enää yhtään enempää tekstiä. Se oli kuitenkin turha toivo. Puhuttiinhan Dracosta, joka ei osannut pitää suutansa kiinni edes V.I.P.-tilanteessa.
Komeron ulkopuolella McGarmiwa alkoi tuntea itsensä tyhmäksi. Draco koki tilanteen hyvin huvittavaksi ja hänellä oli selittämättömän kova halu kertoa McGarmiwalle kuinka asiat olivat.
”Harry, tule jo ulos sieltä kaapista!” Draco huudahti.
McGarmiwa säpsähti ja näytti perin pohjin hämmästyneeltä.
Harry nielaisi häpeänsä kuullessaan Dracon huutavan nimensä ja yritti tehdä itsensä mahdollisimman pieneksi sen mahdollisuuden varalta, että McGarmiwa tarkastaisi komeron.
”Mitä sinä oikein meuhkaat?” Kuului McGarmiwan topakka ääni.
Kuului muutama kova askel ja komeron oveen koputettiin.
”Ei se niin kamalaa ole”, Dracon ääni sanoi Harrylle.
Harry tunsi itsensä hyvin pieneksi sillä hetkellä, joten hän raotti komeron ovea hieman. Hän katsoi raosta ja näki Dracon kasvot edessään. Draco astui pois päin ja viittasi McGarmiwaan päin. Harry työnsi ovea vähän enemmän auki ja näki nyt myös professorin. Hän huokaisi tappion merkiksi ja astui komerosta ulos käytävälle.
Varmasti kukaan ei ollut koskaan nähnyt Minerva McGarmiwan kasvoilla sellaista ilmettä, jonka Harry ja Draco nyt todistivat seisoessaan professorin edessä.
Draco kurotti hitaasti Harryn käden omaansa näyttääkseen niin Harrylle, kuin McGarmiwallekin ensimmäistä kertaa elämässään jonkun ihmisen olevan tärkeä, ja jonka puolesta hän olisi valmis taistelemaan. Draco hymyili Harrylle hieman ja Harry hymyili takaisin lievästi hämillään Dracon teosta.
McGarmiwa ei näyttänyt osaavan sanoa oikein mitään, tuijotti vain pitkään ja mittaillen tummaa ja vaaleaa poikaa edessään.
Sitten professori rykäisi kuin herättääkseen itsensä transsista ja nyökkäsi lyhyesti.
"Asia on... selvä", McGarmiwa sanoi. Harry näki, että hän mittaili tilannetta edelleen päässään. "Nyt jos voisitte... Nukkumaan", hän sanoi vielä, osoitti eteenpäin käytävälle ja lähti hyvin hitaasti astelemaan pois. Harry olisi voinut vannoa, että tämä vilkaisi taakseen vielä monta kertaa.
Teatraalinen tilanne ei kuitenkaan pysynyt yllä pitkään, kun Draco rikkoi hiljaisuuden kuten normaalisti.
”Niin ja siis jos tämän suhteen on ongelmaa, niin nyt voi sanoa, kiitos”, Draco paukautti päin pöllämystyneen professorin naamaa, joka - kuten Harry oli arvellut - kääntyi katsomaan heitä vielä juuri, kun Dracon silmät seurasivat professoria tiiviisti.
the end of chapter thirteen
*