Menetetty S (angst, pieni fluffy. Tonks/Remus)

[Siiseli]

Title: Menetetty
Author: Siiseli
Paring: Tonks/Remus, viittaus Remus/Sirius
Genre:  Angst, tupla raapale, pieni fluffy
Rating: S
Disclaimer: hahmot kuuluvat Rowlingille – minä vain leikin niillä
Warnings: kuolema mainitaan

Summary: ”Hän ei tule takaisin”

A/N Tämä on tällainen ”hups” kirjoitus, sillä tästä piti tulla räpellys Shuffle haasteeseen, mutta ensimmäinen biisi olikin CMX:n Hautalinnut ja se inspiroi minut tällaiseen tekstiin ja uskokaa tai älkää, tämä valmistui sen biisin aikana. Eikä tästä pitänyt tulla Tonks/Remusta, mutta ei se mitään. Tuplaraapaleen mittainen teksti, josta yllättäen myös itse pidän.

Menetetty

Kylmä tuuli piiskasi kumarassa kulkevan miehen kasvoja. Hänen kasvoilleen oli jäätynyt sama ilme, suru, synkkyys. Hiljainen huokaus karkasin miehen huulilta hänen painaessaan oven kahvan alas. Lämpimän takin hän riisui yltään ja antoi sen tipahtaa lattialle.
”Hei rakas”, violettihiuksinen nainen tervehti rauhallisesti painaen hellän suudelman hänen otsalleen.
”Hän ei tule takaisin…”
”Remus, Sirius on kuollut jo yli vuosi sitten. Koettaisit ymmärtää”, nainen huokaisi ja sulki miehensä tiukkaan halaukseen.

Laihan miehen hartiat tutisivat aivan, kuin hän olisi itkenyt. Kyyneliä ei kuitenkaan tullut. Sydämetön kipu raastoi entisen kelmin sisintä. Pesiytyi sinne yksinäiseksi pieneksi möykyksi. Aiheutti masennuksen tunteen. Mies tahtoi paeta sitä kaikkea, mutta häntä tarvittiin yhä tässä maailmassa. Hän ei voinut jättää kiltalaisia pulaan näinä vaikeina aikoina. Hän ei voinut jättää Tonksia, kun hän oli siittänyt naisen mahassa kasvavan lapsen, jonka ei pitäisi edes syntyä. 

Mies lyyhistyi omaan nojatuoliinsa vavahdellen yhä holtittomasti. Rakastavat kädet toivat hänelle lämpimän kaakaon kermavaahdolla ja hellästi ne siirtyivät hieromaan miehen kohmettuneita hartioita. Ne lempeät ja rakastavat kädet, jotka eivät antaneet hänen vajota synkkyyteen, vaikka mies sitä kuinka tahtoi. Kädet kohottivat hänet aina jaloilleen, toivat takaisin rakkauden tunteen.

Hiljaa harmaatukkainen mies nousi ylös, käveli tuolin toiselle puolelle ja sulki tulevan vaimonsa lämpimään syleilyyn.
”Minä rakastan sinua Nymfadora Tonks. ”

[Clayr]

Remus parka =< Rankka elämä silläkin, mutta onneksi on Tonks. Kiva tarina lukemiseksi, etenkin tuo alku oli niin ihana, kun Remus haikailee Siriuksen perään. (Köh slasheri minäkö?) Ainoa mikä tässä hämäsi oli tuo lopun Nymfadora nimen sanominen, kerta Tonks sitä niin suuresti inhoaa. Mun mielikuvien Tonks ei salli sen nimen käyttöä keneltäkään, edes mieheltään.

Yhtäkaikki kiva tarinaturina. Me likes! ^_^

[Álmos]

Aww tää oli ihana! En oo ennen lukenut tällä parituksella tekstejä, mutta tykkäsin kyllä!
Luin juuri Kuoleman Varjelukset -kirjan uudestaan, ja tämähän on kuin pieni lisä siihen kirjaan, katsaus Remuksen elämään.
    Kuvailit ihanasti, ja tuo kohtaus Tonksin kanssa oli niin hellyyttävä ja luonnollinen ja toi viimeinen lause sai melkein kyyneleen silmäkulmaan, koska se tuntu niin aidolta

Hyvin kirjoitetut raapaleet on aina musta ehkä hienoimpia ficcejä, ja tää oli hieno! Kiitoksia lukukokemuksesta

-Álmos

[Siiseli]

Clayr, mulla on tohon Tonksin koko nimen käyttöön se perustelu, että mulle Remus on sellainen hahmo, joka oli kieltänyt viimeiseen asti rakkautensa kyseistä naista kohtaan ja nyt ns. tunnustaessaan sen, hän päättä ottaa sen kunnolla. Enkä toisaalta usko, että Tonks olisi siitä ottanut tässä tapauksessa hirveästi nokkiinsa.

Álmos, Kiitos kommentistasi ja mukavaa, että sain tuotettua siulle hyvän lukukokemuksen. Itsekin olen sitä mieltä, että raapaleet ovat hienoja,sillä ne vaativat taitoa saada vangittua se hetki ja tunnelma kokonaan lyhyeen sanamäärään. Kiitos vielä kerran ^^