Ginny kuuntelee salaa kun Harry kertoo suudelmastaan Chon kanssa
Kirjoittaja Lauranood
Ikäraja K-11
Tyylilaji(t) Angst, AU
paritus Ginny/Harry, Harry/Cho ja viittaus Ron/Hermione
Vastuuvapaus Kaikki hahmot on Jo-tädin
Minä hieman kidutan niitä
varoitukset Ginny hieman kärsii sisäisesti
A/N On minullakiin elämä kitjoitella tälläisiä, mutta tuli vain mieleen, että mitä jos Ginny, joka on syvästi rakastunut Harryyn olisi ollut paikalla kun tämä kertoisi hermionelle ja Ronille suudelmastan Chon kanssa (kirjoitettiinko se noin?)
Ginny Weasley istui hiljaa huoneen nurkassa nieleskellen kyyneliään, hän oli yksin. Se tuntui niin pahalta ja sai hänet melkein kiemurtelemaan tuskissaan. Hän katsoi Potteria, joka naureskeli yhdessä hänen veljensä ja Grangerin kanssa. Potterilla oli hieman liian läheiset suhteet Grangeriin. "Hän on minulle kuin sisko", Potter aina vain väitti. Niin jopa Ginny oli hänelle kuin sisko. Ron oli kuin veli. Ginny halusi olla enemmän. Hän halusi käpertyä Harryn kainaloon ilta-auringossa ja nukahtaa siihen. Hän halusi upota Harryn vihreisiin silmiin ja unohtua siihen tuntikausiksi. Hän halusi painaa huulensa hänen huulileen ja olla onnellinen. Miksi se oli liikaa vaadittu? Miksei Ginny voinut koskaan saada Harrya, hänen elämänsä rakautta.
Ginny nieli taas ainakin tusinan kyyneliä ja painautui enemmän seinää vasten. Se oli niin väärin. Hän oli toki nähnyt kuinka Potter oli piirittänyt sitä hiton Chota. Hän oli nähnyt Harryn silmissä tuikkivan onnen kun Cho meni ohi. Häntä sattui katsoa kuinka Potter rakasti Chota, joka rakasti vain sitä hiton Cedriciä, joka oli kuollut viime vuonna. Kaikki kiusasivat häntä siitä. Aina hän sai kuulla samoja lauseita. "Katso Ginny tuolla Potter taas tuijottaa Chota!" "Hei Ginny katso! Cho tuijottaa Potteria!" Ginny oli yrittänyt sulkea korvansa näiltä. Juosta pois ja unohtaa ne lauseet, ne katseet.
Ronin virneestä päätellen oli tapahtunut jotain. Ei kai vain... Seurustelivatko Cho ja Harry? Sitä Ginny ei kestäisi, ei ikinä. Mielummin hän kuolisi kun katsoisi noiden kahden kuhertelua. Kuinka usein Ginny olikaan salaa haaveillut Potterista. Hän oli halunnut upottaa sormensa tämän hiuksiin ja suudella tämän omakseen, mutta se oli mahdotonta. Potterin sydän ei kuulunut hänelle, vaikka Potter oli varastanut hänen sydämensä. Häikeilemättömästi Potter omisti hänen sydämensä ja viilteli sitä iltaisin puukollaan. Noukkis sen pala palalta pienemmäksi. Kidutti Ginnya Kietoi hänet otteeseensa ja pakotti kärsimään. Ginny eli haaveissaan. Todellisuus oli liian julma ja kivulias. Siellä sattui, siellä joutui kärsimään.
"Suutelitteko te?" Ron kysyi liian lujaan ääneen. Ginnyn katse liimaantui Potterin takaraivoon. Hän näki hennon nyökkäyksen ja kuuli Grangerin hengähtävän. Ginny oli ollut Hermionen ystävä, mutta Hermione ei ollut koskaan ymmärtänyt hänen tuskaansa ja epätoivoista rakkauttaan Potteria kohtaan. Edelleen hän esitti heidän ystäväänsä, mutta se sattui enemmän kuin ennen. Ja nyt sattui enemmän kuin milloinkaan. Sydän takoi tappavasti rinnassa ja Ginny halusi huutaa ja kiemurrella tuskasta. He eivät tienneet, että hän oli siellä eivätkä he saaneetkaan tietää. Hän halusi nyyhkiä itsekseen ja kuolla tuskaan. Miksi hän halusikaan kiduttaa itseään? Mitä ihmeen mielihyvää hän sai tappamalla itseään sekunti sekunnilta.
"Miltä se tuntui?" Ron kysyi kovaan ääneen. Ginny näki Ronin silmien osuvan häneen vahingossa. Ron ei tehnyt elettäkään. Tiesikö Ron hänen olevan huoneessa? Kiusasiko Ron häntä tahallaan. "Märältä, koska hän itki", Harry vastasi hiljaa, mutta tarpeeksi kovaa kärsivän Ginnyn korville. "Olitko niin huono suutelia?" Ron kysyi naurahtaen. Ginny olisi halunnut kumauttaa Ronia jollain päähän. Hän oli varma, että Harryn otsa meni kurttuun ilkkumisesta. Ginny olisi halunnut mennä hänen luokseen ja varmistaa asian, sitten vaikka suudella nuo juovat pois hänen otsastaan. Mutta ei hän voinut. He pitivät häntä pienenä kakarana. Mitä neljätoistavuotias muka voisi tuntea? Syvempää rakkautta kun koko helvetin Ron koko elinikänsä aikana!
"Ei tietenkään, Harry on varmasti todella hyvä suutelija!" Hermione puolusti. Se vasta kolhaisikin Ginnyn rintaa ja sai hänet upotamaan kätensä hiuskiinsa ja repimään punaisia tupsuja pois päästään. Ne tippuivat lattialle, mutta hän ei välittänyt repi vain lisää. Se helpotti sisällä myllertävää tuskaa, itsensä satuttaminen. Ginny alkoi ymmärtää niitä, jota viiltelivät isteään. Ulkoinen kipu sai ihmisen ajattelemaan vain sitä ja henkinen tuska jäi sen varjoon, vain hetkeksi. "Mistä sinä sen tiedät?" Ron kysyi ja äänestä kuulsi kateus se sai Ginnyn sisällä kiehumaan vihan ja vahingonilon katkeran naurun. Milloin Ginnystä oli tullut niin ilkeä. Silloinko kun hän tajusi, ettei Harry ollut tarkoitettu hänelle?
Hermione selitteli Harrylle kaikkea tyttöjen tunteista. Ginny itki tietäen, ettei Harrylle tarvitsisi selvitellä hänen tunteitaan, sillä hän voisi rakastaa täysillä ja omistautua vain Harrylle. Sillä vain tuo tummahiuksinen silmälasipäinen poika pyöri hänen mielessään ja sai hänet hymyilemään onnesta. Kaikki ne pojat, joiden kanssa hän oli seurustellut olivat vain ilmaa, jos hän saisi Harryn. Ginny muisti sen kun Potter oli seissyt hänen vierellään salaisuuksien kammiossa. Melkein ottanut tytön syliin. Mutta sitä muistoakin tahrasi eräs totuus. Harry ei ollut tehnyt sitä samanlaisesta rakkaudesta kuin Ginny tunsi. Se oli veljellistä rakkautta ja syvän ystävyyden Roniin aiheuttama reaktio.
"Onneksi löysti jonkun jota rakastat", Ron sanoi taas lujaa, jotta Ginny varmasti kuulisit. "Sinähän olet unelmoinut Choista jo kauankin." "Hmm, no joo", Harry myönsi ja maailma kieppui Ginnyn ympärillä. Kyyneleet sumensivat silmät ja hänen teki mieli kiljua. Hiuksien repiminen ei auttanut enää, niin suuri oli tuo kipu, joka poltteli hänen rinnassaa. Sydän pomppi villinä epätasaista tahtia ja halusi kuolla. "Älä huoli. Käsken Ginnyn lopettaa sinun perääsi kuolaamisen", Ron naurahti ilkkuvasti Ja loi salaa silmäyksen kärsivään sisareensa. Giny vavahti tuskasta. Harry oli menetetty, iäksi. Hän riepoi itseään ja kyyneleet tahrivat hänen kauniit pisamaiset posliinikasvonsa ja kurkkusta kuului ininää, joka muuttui tuskaiseksi rääkäykseksi. Kolmikko kääntyi hänen nurkkaansa päin. Harryn vihreät silmät, jotka Cho omisti katsoivat Ginnya melkein säälien ja Ginny rääkäisi uudelleen tuskasta ja vaipui puoli pökerryksissään maahan. Hän tärisi ja itki. Antoi kaiken tuskan tulla ulos. Kaikki oli menetetty, kaikki jonka vuoksi kannatti elää oli nyt Chon omaisuutta.
