Nimi: Tunnen nämä kivet
Kirjoittaja: howboring
Beta: -
Ikäraja: k-11
Tyylilaji: deathfic
Varoitukset: Minusta tämä on tosi surullinen teksti. Itsetuhoisuus.
Tunnen nämä kivet
Asfaltti on lämmin, jopa polttava ja kaipaan suojaa ja helpotusta. Metsässä ei ole niin kuuma, koska puut suojaavat. Siellä on kaunista, sillä onhan kesä. Puut heiluvat tuulen mukana antaen viileyden kesän kuumuuteen. Junaradalle porottaa tämä paahtava aurinko, ruosteiset kiskot kiiltävät. Niistä saa hyvän kuvan.
Häviän talojen rivistöstä metsään. Turvepolku viettää alaspäin ja sitten pääsen keskelle puiden havinaa. Tielläni on puunjuurakoita. Hyppelen niiden yli, leikkien hevosta, tunnen sellaisen voimakkuuden heräävän sisälläni käyden läpi polkujen, joilla leikin lapsena. Leikin villiä ja vapaata hevosta, joka laukkaa esteiden yli. Juurakot ovat suuria esteitä, jotka ylitän helposti. Hevonen miltei lentää esteiden yli. Sille taputettaisiin estekisoissa.
Oikealla kulkee polku ylöspäin, sieltä laskimme joskus potkulaudoilla. Se oli vähän vaarallista, sillä noin viiden metrin jyrkän mäen juurella oli vain ohut risteävä polku, ei liukurataa mäen alla.
Tunnen nämä kivet. Tiedän mistä mennä mutalammikon ohi tai pienen vesikuopan. Tiedän, että jos poikkeaisin vasemmalle, tulisin kuusimuuriin, josta oli hauskaa taistella tiensä läpi. Tulen tieni päähän. Edessä on uimapaikka, missä joskus uin. Uin yhäkin. Iltaisin. Päivisin siellä on liikaa meluavia ihmisiä, illalla haittana ovat tosin hyttyset.
Poikkean junaradalle. Tällä kertaa en hypi lähellä olevilla kivillä joessa. Sydämeni nopeuttaa tahtia, sillä pelkään junia. Otan kauniin kuvan ruosteenruskeista kiskoista, joiden molemmilla puolilla kasvaa karkeaa kuivunutta ruohoa. Jätän kameran siihen ja ylitän junaradan. Hermostuttaa. Näen pienen matkan päässä junaradan, mäen. Olen kuusten takana, ettei kukaan näkisi minua.
Juna tulee. Se on kaunis juna. InterCity, matkalla siihen suuntaan, mihin minä en ikinä matkusta.
Juna tulee.
Juna tulee.
Juna tulee.
Pian hevonen lentää viimeisen kerran.