Kommentteja <3 Selkeytän tätä fikkiä vielä silleen, eli aika Azkabanissa kulkee koko ajan kronologisesti eteenpäin.
Lily, minun Siriukseni on puoli-itsekäs kakkiainen, joka tekee asioita ja liehittelee ihmisiä silloin kun se sille itselleen sopii
Ihanaa, että näet siinä tyypissä jotain hyvää
Kiitos kommentistasi
sha, yritän leikkiä, että ymmärsin pointtisi
Arvaa vain kuinka monta kertaa itse olen kuunnellut 9 crimesin
Susie on niitä hahmoja, joista tykätään tai ei tykätä. Olen kuullut monta kertaa, että hän on ärsyttävän täydellinen ja liian nätti jne jne jne. Itse olen hahmolle täysin sokea, koska se on ollut messissä siitä lähtien, kun luin LP:n 12½ vuotiaana ja keksin vähän omaa kivaa ^^ Vega on aika rakkaus
Kiitos kommentistasi!
2.crime
”Musta hei, iltapalalle!”
Pääni notkahtaa pystyyn ja pakotan silmäni auki. Istun taas nurkassa, vaellan sinne silloin kun en ymmärrä mistään mitään. Niitä hetkiä on tullut aina vain useammin ja minusta tuntuu, että olen sekoamassa. Jokainen järkevä ajatus tuntuu lipeävän pois ulottuviltani ja silloin kun saan ankeuttajilta hetken rauhan, tajuan aina uudelleen ja uudelleen, että James ja Lily ovat kuolleet. Jossain vaiheessa luultavasti hirttäydyn vankilakaapuuni.
Sellini oven pienestä luukusta työnnetään sisään tarjotin, jolla olevassa leivässä kuhisee pieniä toukkia ja viiniin on kuollut kärpänen. Lihaa on puolikkaan makkaran verran, syön sen ensiksi ja yritän olla haistamatta hometta ja sen seassa luikertelevaa elämää. Viime aikoina ei ole ollut varaa nirsoilla, olen oppinut kiertämään oksennusrefleksin. Vartijat liikkuvat viimeisellä kierroksella ennen ankeuttajien partiota. Kuulen, miten Grizzlie koputtaa puuta ja avaa sitten oven.
Näkymätön muuri tönäisee minut selälleni ja pakottaa minut seinää vasten. Kahleet, niihin joudun enää vain kaksi kertaa viikossa, kiertyvät keskiruumiini ympärille ja sitovat minut maahan. Grizzlie pyytää anteeksi, hän ei haluaisi vangita minua enää yhtään enempää, mutta jos karkaan käytävälle vielä toistamiseen, hän saa potkut. En minä toisaalta ymmärrä, miten hän pystyy tulemaan Azkabaniin joka päivä, kun voisi jäädä kotiin nukkumaan ja syömään suklaata.
”Minä toin sinulle peiton, kas tässä”, hän hymyilee ja kaivaa sitten kaapunsa alta resuisen lakanan.
”Kiitos.”
Edes Azkaban ei ole kyynistänyt Grizzlietä. Hän on jo ikäloppu valkoisesta hiuspesästä päätellen, mutta hän jaksaa edelleen uskoa, että kaikki vangit ovat täällä syyttä. Minun tekee mieli haukkua hänet idiootiksi, sillä monet käyttäisivät tilaisuutta hyväkseen, jos saisivat mahdollisuuden tappaa Grizzlien ja paeta. Joskus jopa minä. Silti hän antaa sen kaiken heille anteeksi ja hymyilee hampaatonta hymyä, tuo lisäpeittoja ja ylimääräisen pikarillisen viiniä.
”Sinä et koskaan kertonut mitä tapahtui, kun palasitte Krakovasta”, Grizzlie sanoo äkkiä ja juottaa minulle vettä leilistään.
”Krakovasta?”
Olenko minä koskaan ollut Krakovassa? Järkeni asettelee vielä muistipalikoita paikalleen, jos en ajattelisi, voisin väittää nukkuneeni vaipoissa vielä vuosi sitten ja kaataneeni ensimmäisen naisen sänkyyni, kun olin kaksi. Lapsuus, helvettiä, Tylypahka, pelastukseni, auroriakatemia, edessä loistava tulevaisuus. Vasta kylmien faktojen jälkeen sijoitan ihmiset paikoilleen. James ja minä lähdimme Krakovaan koulutukseen, olimme siellä kuukauden. Lily oli tulla hulluksi huolesta ja Susie haukkui minua itsekkääksi.
”Tässä, ota pala”, Grizzlie kuiskaa ja syöttää minulle väkipakolla pääsiäisen jälkeistä liian makeaa suklaata.
Vatsani kiittää ja tunnen lämmön palaavan hetkeksi kaikkiin jäseniini. Jos Grizzlie vain tekisikin kaiken hyvää hyvyyttään, mutta ei, hän on sosiaalipornonarkkari, joka kuuntelee mielellään jokaisen vangin surutarinan. Mitä traagisempi, sitä enemmän saa makeaa. Minun luokseni hän palaa, koska olen kuulema menettänyt kaikkein eniten. Ymmärrän sanat aina kun kovertava tunne palaa rintaani – on kuin joku kiskoisi sydäntä pois rinnastani. Sitä kutsutaan ikäväksi.
Yritän joskus vitsailla siitä; toki minun paras ystäväni kuoli, kun toinen ystäväni puukotti häntä selkään ja mikäs tässä, kun en enää saa olla kihlattuni kanssa, mitäs sinulle kuuluu, mutta se tuntuu teennäiseltä. En pysty vähättelemään elämääni, vaikka unohdankin sen hetki hetkeltä. Sanelen kaiken Grizzlielle, jotta hän jonain päivänä kertoisi minulle kaiken ja muistaisin taas kuka todella olen.
”Krakova...” rykäisen. ”Se oli jotain se.”
On satanut viikon yhtä mittaa, ja seuraava viikko tulee olemaan samanlainen. James ja minä istumme passipaikalla ja yritämme pysyä lämpiminä läpimärissä kaavuissa. Harjoitusvastuksista ei ole kuulunut mitään, ja otteeni alkaa herpaantua. Tällaisina päivinä vihaan auroriakatemiaa, vihaan kansainvälistä vaihto-ohjelmaa, vihaan kapakaloja alushousuissani.
”Kuule, minä kuulin, että me saamme lomaa kurpitsajuhlien ajaksi”, James hymyilee äkkiä ja hyppii jalalta toiselle. ”Pääsemme takaisin Englantiin.”
”Varo vaan, Harry ei enää edes tunne sinua”, naurahdan, muuta James ottaa sen vakavasti.
”Luuletko niin?”
”Äh. Lilies on kuitenkin näyttänyt pojalle sinun kuvaasi ja soittanut sinun ääntäsi hyrrältä”, minä vakuutan ja lyön häntä harteille.
”Tuntuu vain, että minä olen maailman huonoin aviomies, kun olen täällä ja hän siellä ja koko tämä Voldemort-tilanne käy päälle täydellä voimalla.” James puristaa kätensä nyrkkiin ja lyö itseään reisille. ”Mitä jos heille on käynyt jotain? Mitä jos kuolonsyöjät ovat hyökänneet ja Lily on haavoittunut vain koska minä en ollut siellä pitämässä hänestä huolta?”
”Lily on iso tyttö, eikä Voldemort voi löytää heitä niin kauan, kun teillä on se salaisuusloitsu”, rauhoitan Jamesia. ”Ja sitä paitsi, Kuutamo ja Matohäntä katsovat heidän peräänsä, kun he liikkuvat ylipäätänsä jonnekin. Ja tytöt, eivät tytöt edes päästä heitä yksin mihinkään.”
James ei rauhoitu ja hän hyppii kuin sähköjänis siinä vaiheessa, kun väijytys laukeaa ja kolme harjoitusvastusta iskee kimppuun takaapäin, viisi edestä. Olisimme voittaneet heidät, jos minua ei olisi alkanut aivastuttaa. Opettaja katsoo meitä pettyneenä ja passittaa sitten vaihtamaan kuivaa päälle.
Krakovan Suojelutaikuuden akatemia on suuri, ikäloppu kartano, jossa on kymmeniä huoneita. Minä jaksan edelleen katsella ympärilleni ja ihailla sitä taiteen määrää, liikkuvia nymfipatsaita, tanssivia lumoojattaria. Ainut vika on se, ettei lämmintä vettä saa mistään ja öisin on kylmää kuin Morganan siveysvyössä. Haluan kaivaa villasukat esiin ja ahtautua niiden sisään koko vartalollani.
Kun palaan suihkusta, löydän Jamesin pakkaamassa kiireellä matka-arkkuaan. Aina välillä hän hankaa hiuksiaan ja lisää sitten uuden laskostetun viitan jo valmiiksi korkean pinon päälle. Huomaan, että hän on jo ottanut Lilyn ja Harryn kuvan yöpöydältään pois. Minun omani on edelleen täynnä tavaraa, sulkakyniä, tyhjäksi jäänyttä kirjoituspapereita, jopa kulmistaan rutistunut kuva Susiesta, jonka leikkasin lehdestä. Hän iskee silmää ja hymyilee, minä muistan sen päivän, jolloin hän juoksi koekuvauksiin.
”Hei, pistä tavarat pinoon, me lähdemme kahden tunnin päästä”, James hoputtaa minua. ”Me pääsemme kotiin, Sirius!”
Kotiin kuulostaa kaukaiselta paikalta. Romahdan vuoteelleni ja nappaan lennosta kuvan käteeni. Susie iskee minulle silmää ja virnistää leveästi, jos hän vain kehtaisi, hän nuolisi huuliaan kameran edessä. Jaksan aina kiusata häntä koko mallitouhusta, sillä hän ei pidä siitä itsekään. Hän haluaa suunnittelijaksi. Siistin rypyt yhdellä pyyhkäisyyllä pois, jolloin kuvan nainen väistää kättäni.
”Pitäisikö meidän ilmoittaa tulostamme etukäteen?” James kysyy ja sulkee arkkunsa.
”Miksi niin? Kurpitsakokolla he ovat, kuten sovittiin. Yllätetään heidät.”
Ehkä on vähän sääli, että James menetti aikanaan niin rutkan siivun seikkailunhaluaan mennessään naimisiin Lilyn kanssa. Hän aina sanoo, ettei halua aiheuttaa vaimolleen yhtään ylimääräistä tuskaa, joka saattaisi olla seurausta hänen tyhmistä tai uhkarohkeista tempuistaan. Kun minä menen naimisiin, minä en ainakaan jämähdä paikoilleni. Enkä minä usko, että Susie pitäisi siitä.
Ajatus kouraisee vatsaani. Siinä on jotain jännittävää, jotain täysin väärää, jotain ehdottoman vaarallista. En ole pitänyt itseäni mitenkään naimisiin menevänä tyyppinä, mutta viime vuodet ovat herättäneet minut ajattelemaan, että varmastikin lähden kelmeistä ensimmäisenä ja jalat edellä. Eikö kaikkea pitäisi yrittää kokeilla ennen kuin kuolee, jopa avioliittoa? Tiedän myös, mitä James tarkoittaa. En minä halua, että naiseni joutuu itkemään vuokseni.
Kokko palaa korkeana ja ihmiset sen ympärillä istuvat hiljaa kuin olisivat ruumiinvalvojaisissa tai jossain. Harry leikkii Peterin morsmaikun paksujen jalkojen välissä pienellä lelugäädällä, jonka sai syntymäpäivälahjaksi. Tuli leiskuu hänen ympyräsilmälaseistaan ja hän nauraa, näen muutaman helmen värisen hampaan. Olemme sopineet, että James menee ensin. Lilyllä on suurempi ikävä.
Hän astuu hitaasti esiin varjoista, mutta kukaan ei aluksi huomaa. Lopulta Lily nostaa katseensa ja hänen vihreät silmänsä laajenevat kuin räjähtämäisillään oleva noidankattila. Lily nousee seisomaan, muttei osaa kävellä, James marssii hänen luokseen ja nappaa rusentavaan syleilyyn. Pikku-Harry huomaa hänet ja yrittää nousta pystyyn, hän päristelee pienellä kielellään isiä, jolloin James nostaa poikansa ryhmähalaukseen.
Minun ja Susieni välissä on kurpitsakokko, jonka liekit peittävät hänen kasvonsa melkein kokonaan näkyvistä. Hän katsoo Lilyä ja Jamesia pitkään, näen miten kulmakarvat nousevat haikeina ylöspäin ja hän yrittää hymyillä, mutta vaikka hampaat näkyvät, hän ei ole iloinen. Sen sijaan hän halaa itseään ja keinuu vähän edestakaisin, kumartuu kuuntelemaan, mitä toinen ystävä, Mary, hänelle sanoo. Minä en malta olla astumatta esiin, minä haluan hänet käsiini. Nyt.
Susan ei ole yhtä hidas mitä Lily, hänen leukansa nousee salamana ylös ja samassa hän seisoo omilla jaloillaan, loikkii istuinten yli ja hyppää syliini sellaisella vauhdilla, että melkein horjahdan kumoon. Hän on aivan liian pitkä ja minä ihan liian lyhyt, hänen jalkansa kietoutuvat ympärilleni ja painavat kylkiluitani vasten keuhkojani. Hän ei maistu miltään muulta kuin itseltään ja sormeni uppoavat hänen hiuksiinsa. Minä en lähde mihinkään, en enää ikinä.
Susien suutelussa on se huono puoli, että kun sen aloittaa, sitä ei halua lopettaa ennen kuin kummatkin makaavat voipuneina sängyn vieressä lakanoihin kääriytyneinä. Karkovan yöt pitkittyvät kerralla yhdeksi pimeäksi ajatukseksi, jota haluan paeta lämpimään vuoteeseen, en puoliliekillä palavan kurpitsakokon äärelle. Suukotan Susien kauemmas ja vilkaisen sitten Lilyä onnellisena puristavaan Jamesiin. Remuskin hymyilee puolittain, Peter ei ole vielä tullut. Parhaat ystäväni. Ehdimme nähdä huomennakin, päätän, ei maailma ehdi yhdessä yössä loppumaan.”Mitä sitten tapahtui?” Grizzlie kysyy ja hieroo känsäisiä käsiään yhteen, hän ei tunnu välittävän äkkinäisestä kylmyydestä.
”Minä...” aloitan ja yritän tavoittaa jotain aivojeni perukoilta. ”Minä en muista.”
”Miten niin et muista?”
En ehdi vastata, kun sellini ovelle ilmestyy Munchie Knop, velhovartijoista se vähemmän miellyttävin. Hän rykäisee ja kysyy mitä Grizzlie oikein tekee, komentaa sitten vanhuksen häipymään sellistäni, koska ankeuttajien kierros alkaisi pian. Odotan, että minut vapautetaan kahleistani, mutta mitään ei tapahdu, he vain poistuvat paikalta. Peittoni on jäänyt laverille ja kiviseinä on valettu jäästä.
Yritän muistaa miltä tuntui seisoa kurpitsakokon liekkien lämmössä, pidellä Susania sylissä. Nuolen hampaankolostani viimeiset nokareet suklaata, annan ajatusten tulla yksin minulle. Me kaikkoonnuimme hänen asunnolleen, jossa minä huomasin hänen kasvoillaan olleen ruhjeen, pienen siteen toisessa kädessä. Hän ja Cara – Peterin nainen – olivat joutuneet kuolonsyöjien piirittämäksi, oli ollut ihme, että he olivat onnistuneet pakenemaan. Hän oli melkein kuollut, kun minä olin harjoittelemassa jossain Merlinin selän takana.
Muistan, että sinä yönä pujotin sormuksen hänen sormeensa. Sinä yönä heräsin kesken unien ja mietin, miksi Peter ei ollut ollut kokon luona, kuten oli sovittu, hänen piti katsoa Lilyn ja Harryn perään. Sinä yönä minä en herättänyt Susieta kun nousin, sinä yönä minä käynnistin moottoripyöräni ja lähdin yksin katsomaan, miten maailma loppui yhdessä yössä.
