// Alaotsikko: H/D, one shot, S
Title: Yö meren rannalla
Author: insatiable
Rating: S
Genre: Romance/Angst
Pairing: Draco/Harry
Summary: Draco tahtoo eroon tuskastaan, jota hän on jo vuodet kestänyt.
A/N: ihan eka ficcini, jonka koskaan ikinä olen tänne laittanut muitten luettavaks. minulle tuli vain yksi ilta into kirjoittaa jotain vakavamielisempää, yleensä kirjotain vain sellaisia, joissa on happy ending.
toivottavasti ei ole ihan surkea esitys, toivon, että pidätte(:
Yö meren rannalla
Draco Malfoy istui yksin rannalla ja kuunteli meren kohinaa. Meren suolainen ja kostea tuoksu leijui hänen ympärillään ja tuuli kieputti hänen ennestäänkin jo niin sotkuisia hiuksiaan. Normaalisti hiukset olivat aina siististi, mutta nyt hän ei jaksanut välittää. Aurinko oli jo painunut taivaanrantaan ja linnut lakanneet laulamasta laulujaan. Ilta oli kaunis. Kesä oli lopuillaan ja syksy ottamassa sen paikkaa vallitsevana vuodenaikana. Tämä syksy olisi kuitenkin täysin erilainen kuin muut, hän ei enää astuisi Tylypahkan pikajunaan ja saapuisi Tylyahon asemalle.
Hän kaipasi sinne. Se oli paikka, jossa hän oli tuntenut olevansa kotona. Oikeassa kodissaan vallitseva ilmapiiri oli alkanut ajan mittaan rasittaa häntä, ja hän pakeni usein tälle rannalle yksin miettimään itseään. Hänen isänsä oli tyranni, äiti säälimätön narsisti. Tylypahka oli aina tuntunut niin ystävälliseltä. Kaikki siellä vietetyt vuodet ja hetket palasivat hänen mieleensä.
Hänen aikansa siellä oli ollut unohtumatonta ja lähes täydellistä.
Lähes.
Yksi häneltä oli koko ajan puuttunut. Ja tulisi aina puuttumaan.
Draco oli usein miettinyt, tunsiko häntä oikeastaan kukaan. Hänen isänsä ja äitinsä käänsivät aina selkänsä, kun poika yritti tulla sanomaan jotain. Hänen ystävilleen hän oli vain johtaja, joka käskyttää heitä ja pilkkaa muita heidän huvikseen.
Koko elämänsä hän oli piiloutunut kuoreen, jonka hän oli ajan saatossa itselleen kehittänyt vastaan heitä, jotka yrittivät tehdä hänen elämästään tuskaa. Hänen täytyi vihata kaikkia, ja kaikkien häntä. Hän oli tehnyt vuosien varrella vain yhden virheen. Hän oli päästänyt tunteensa valloilleen yhtä henkilöä kohtaan. Tämä henkilö oli juuri se, jota hänet pienestä asti oli opetettu vihaamaan ja halveksimaan.
Harry Potter oli kuitenkin jollain tavalla, millä, sitä Draco itsekään ei tiennyt, onnistunut sulattamaan jään hänen sydämestään. Draco oli alkanut nähdä tätä uudessa valossa heti tämän tavattuaan, mutta hän ei voinut näyttää sitä. Ei Harrylle, ei muille. Vain hän itse tiesi sen syvällä sisimmässään ja sydämessään. Tämä salaisuus pysyisi avaamattomana iäti, ikuisesti.
Kovempi tuulenvire puhalsi pohjoisesta kylmää ilmaa.
Draco nosti leukansa ja sulki silmänsä.
Miksi hänen täytyi olla hän?
Syvällä sisimmässään Draco vihasi itseään niin paljon, että rakasti sitä. Hän valehteli itselleen joka aamu noustuaan, ja joka ilta mennessään nukkumaan, kuka hän oikein oli.
Hän sanoi ”Minä olen syntynyt Malfoyksi. Minä en tunne kipua, en sääliä, enkä varsinkaan rakkautta”
Mutta tämä kaikki oli valhetta ja Draco tiesi sen.
Kaiken kokemansa jälkeen hän ei kuitenkaan voinut enää luoda itseään uudelleen.
Hän toivoi, että joskus, toisessa elämässä, hän voisi aloittaa uudestaan ja luoda elämästään inhimillisen. Hän halusi elämän, jossa hän tiesi varmaksi, että hänellä on syy elää. Tässä elämässä syy oli seurata tuskan viiltämänä vierestä Harry Potterin elämää onnellisena, toisten ihmisten kanssa. Mutta Draco tiesi, että niin kauan, kuin Harrylla oli kaikki hyvin, hän jaksaisi aina seuraavaan päivään. Hän ei kuitenkaan kestänyt tätä. Hän halusi itselleen toisen syyn. Sen hän aikoi löytää. Se ei voinut olla Harry.
Kuinka joku niin erilainen ihminen, oli voinutkaan koskettaa häntä niin paljon? Harry toi hänen elämäänsä paljon. Aina, kun Draco näki Harryn, hänet valtasi ilo, suru ja rakkaus. Kun he tappelivat keskenään, Dracon valtasi tarve huutaa eikö kukaan huomaa, miksi hän tekee näin.
Eikö kukaan huomannut, että sisimmässään hän halusi vain Harryn huomion kokonaan itselleen?
Kun hän käveli pois Harryn luota, häntä kalvoi syyllisyys. Syyllisyys siitä, että hän antoi itsensä heittäytyä tunteisiinsa Harrya kohtaan. Syyllisyys siitä, että hän ei taaskaan sanonut mitään, haukkui ja tappeli vain.
Tämä elämä ei ollut elämisen arvoinen, Draco tiesi sen. Hänen sydämensä kuului muualle, ei tähän kehoon ja mieleen.
Draco ei voinut kuitenkaan kuolla. Hän oli liian ylpeä siihen. Hän tiesi, mitä hänen täytyy tehdä.
Se tapahtuisi tänä iltana.
*
Tuli keskiyö.
Meri oli lähes tyyni.
Draco nousi ylös ja kääntyi.
Tuska viilsi hänen rintaansa, koska hän tiesi, että aika oli tullut.
Rannalle oli saapunut toinen henkilö. Henkilö, johon hän voisi luottaa.
Toisen siluetti otti askelen eteenpäin, niin, että Draco näki tämän kasvot.
”Iltaa, Draco”.
”Iltaa, Horatius”.
”Oletko varma tästä, oletko valmis?”
Draco sulki silmänsä. ”Olen valmis. En jaksa tätä tuskaa enää”.
”Kaikki pois?”
”Kaikki. Joka ikinen”.
Horatius nyökkäsi.
Hän kohotti sauvansa ja veti keuhkonsa täyteen meri-ilmaa.
”Unhoituta”, hän lausui pimeyteen.
Valo välähti pimeyteen valaisten hetkeksi ympäristön.
Draco hätkähti.
Hetken hänen silmänsä näyttivät tyhjiltä ja elottomilta. Sitten hän sulki silmänsä ja aukaisi ne taas.
”Hei Horatius. Joko mennään?”
Horatius katsoi Dracoa arvioiden. Hän viittasi eteenpäin ja he kävelivät yhdessä pimeyteen.
”Harry Potter. Tunnetko häntä henkilökohtaisesti, Draco?”
”Harry Potter? En ole koskaan tavannutkaan”.
Samalla hetkellä taivaanrannassa välähti, ja Harry Potter heräsi unestaan monen sadan kilometrin päässä.
Hänestä tuntui, kuin jokin olisi lähtenyt hänestä pois.
Kuin jokin olisi kuollut.
*
Draco katsahti vielä taakseen rantaan.
Se näytti kovin tutulta, mutta hän ei ollut koskaan ennen käynyt siellä.
Ainakaan hän ei muistanut.
Sitten hän kääntyi jatkaakseen matkaansa kohti kotiaan.
Hänen mielensä tuntui keveältä.
Draco naurahti itsekseen.
"Olenhan sentään Malfoy".
//Melodie muokkasi ikärajan otsikkoon
// Neme siirsi oikealle alueelle.
