Nimi: Sinä
Kirjoittaja:Dunja
Genre: Romance/Fluffy sanoisin
Paritus: Ron/Hermione
Ikäraja: K-11 varmaankin
Summary: Eräs kaunis yö kun en saanut unta, lähti mielikuvitukseni laukkaamaan ja mietin mitä teltassa voisi tapahtua kun Harry vahtii teltan ulkopuolella. Sijoittuu siis Kuoleman Varjelusten aikaan.
Disclamer: En omista henkilöitä, enkä saa tästä yhtikän mitään korvausta tms.
A/N: Elikkäs tämä on ensimmäinen koskaan julkaistu ficcini, ja sen kyllä varmasti huomaa
Halusin kirjoittaa Ronista ja Hermionesta jotain tosi söpöä, koska se on lempiparitukseni, vaikkei kovin moni muu siitä tykkääkään. Betaa ei ole joten kirjoitusvirheitä voi olla, vaikka tuon kyllä läpi luinkin, ja noi kappalejaot nyt ainakin on päin jotain..
Oli taas yksi kylmä ja myrskyinen yö ja makasin makuupussissani teltassa ja Ron makasi vieressäni omassa makuupussissaan. Harrylla oli vahtivuoro tänä yönä, joten hän varmasti istui teltan ulkopuolella ja hytisi kylmästä. Olin kääntänyt selkäni Roniin päin, sillä en halunnut hänen näkevän että olin yhä hereillä. En tiedä miksi, mutta halusin vain olla yksin ja ajatella asioita. Ajattelin sitä, kuinka koulu oli nyt jäänyt kesken kun olimme rynnänneet tuhoamaan Hirnyrkkejä. Ajattelin vanhempiani, jotka asuivat tätä nykyä Australiassa, eivätkä muistiloitsuni ansiosta edes tienneet että heillä on 17-vuotias tytär. Ajattelin kaikkia ihmisiä Tylypahkassa, eniten tietenkin Ginnyä, olihan hän sentään yksi parhaista ystävistäni. Toiset parhaat ystäväni olivat Harry ja Ron. Huoh, Ron.. En enää tienny halusnko olla vain hänen paras ystävänsä vai halusinko olla jotain muuta, jotain enemmän. Tämä kysymys oli pyörinyt päässäni jo hyvin pitkään, kenties jo parikin vuotta. Kauemmin? Tilanne sai minut ahdistumaan välillä niin paljon, että itkin itseni uneen. En ollut ennen ajatellut kenestäkään toisesta tällä tavalla. Olimme olleet Ronin kanssa jo pitkään ystäviä, 1. luokan kurpitsajuhlasta alkaen, ja koko ajan tunteeni olivat vain syventyneet. Pikku hiljaa ja vähän kerrallaan, mutta kuitenkin.
Yhtäkkiä tunsin kuinka joku hitaasti ja varovaisesti, mutta silti päättäväisesti kietoi lihaksikkaat käsivarret ympärilleni, veti minut lähemmäs itseään ja upotti kasvonsa tuuheisiin ruskeisiin hiuksiini ja veti niiden tuoksua sisäänsä. Tiesin heti kuka tuo henkilö oli. Ron. Mutta omaksikin hämmästyksekseni en vastustellut yhtään, makasin vain siinä ja annoin Ronin pidellä minua. Joskus tämä ei olisi tullut kuuloonkaan, vaan olisin kavahtanut pelkkää ajatustakin olla näin lähellä jotakin poikaa. Mutta nyt olin paljon vanhempi ja tunteistani sekaisin. Hitaasti, hyvin hitaasti käännyin niin, että kasvoni olivat aivan kiinni Ronin rintakehässä ja hengitin Ronin ihanaa tuoksua. Tunsin käsivarsien tiukentuvan ympärilläni, ja kyyneleet nousivat silmiini, koska olin niin onnellinen siitä hetkestä. Se oli minulle kuin merkki, neon-värein hehkuva merkki, josta tiesin mitä tunsin Ronia kohtaan. Se ei ollut enää edes vain ihastumista. Minusta tuntui, että rakastin häntä.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus herättää... Minä vain.. Tuota.. Luulin, että sinä nukuit.. Ja, niin..." Ron sopersi ja alkoi irrottamaan käsiään ympäriltäni. Minä kuitenkin painauduin vielä lähemmäs Ronia, ja hän ei ottanutkaan käsiään pois.
"E-e-ei s-se mitään" sain samotuksi, sillä nyt kyyneleet olivat jo todella saaneet minusta vallan.
"Hermione? Itketkö sinä?" Ron kysyi ja kiepautti minut nyt syliinsä niin, että näki kyyneliä valuvat kasvoni. Hän näytti kauhistuneelta kun katsoi minua noilla ihanilla sinisillä silmillään. Noihin silmiin olisin mieluusti jäänyt ikuisesti eksyksiin, "Hermione, mikä on?" hän jatkoi ja katsoi minua huolissaan. Onnistuin jotenkin lopettaa kyynelehtimisen ja vakauttaa ääneni ja vastasin: "Se vain, että olen niin onnellinen. Olen jo pitkään halunnut tuntea sinun käsivarret ympärilläni ja istua sinun sylissäsi. Katsella sinun sinisiä silmiä ja olla vain sinun" sanoin. Nyt se oli Ron joka itki. Tai, melkein itki. Hänen silmänsä olivat kostuneet ja hän vain tuijotti sanattomana niillä minua, "Ja viime vuonna kun olit Lavenderin kanssa se mursi minut sisältä täysin. Mutta en halunnut näyttää sitä sinulle, koska halusin vain että olet onnellinen. Ja näytit olevan onnellinen Lavenderin kanssa, joten en sanonut siitä mitään kenellekään. Ja silloin sairaalasiivessä sen myrkytystapauksen jälkeen olin onnellinen ensi kertaa koko sinä vuonna, ja vain sen takia että sinä toistin minun nimeäni", tunsin kuinka kyyneleet tekivät taas tuloaan, mutta jatkoin silti: "sillä koko sen ajan rakastin sinua Ron. Ja rakastan yhä edelleenkin".
Ronin ilmeet olivat muuttuneet sitä mukaa kun minä olin puhunut. Ensin hän näytti hämmentyneeltä, Lavenderista puhuessani hän oli näyttänyt surulliselta, kauhistuneelta ja hämmentyneeltä ja kun olin lopettanut sanoen että rakastin häntä, Ronin kosteissa silmissä alkoi loistaa ilo, riemu ja rakkaus. Hän hymyili leveämmin kun olin nähnyt hänen ikinä hymyilevän ja vastasi: "Minäkin rakastan sinua. Olen aina rakastanut. Aina silloinkin kun olen pilkannut sinua. Ja silloin kun näin sinut Krumin kanssa joulutanssiaisissa minut valtasi aivan kamala mustasukkaisuus. Ensin en ymmärtänyt sitä, mutta vähitellen tajusin mistä se johtui. Ja mitä Lavenderiin tulee, aina kun olin hänen kanssaan, suutelin häntä tai pidin häntä kädestä ajattelit että se olet sinä. Mutta jonkin ajan kuluttua aloin tajuamaan ettei hän todellakaan ollut sinä, sillä kukaan ei voisi ollu kuin sinä, olet liian täydellinen, liian hyvä." puhuessaan Ron oli nojautunut lähemmäs minua ja oli nyt niin lähellä että jos olisin kyennyt olisin voinut laskea pisamat hänen naamaltaan.
Ja sitten se tapahtui. Se mitä olin halunnut kaikista eniten näiden vuosien aikana. Ron suuteli minua. Hellästi ja varoen. Hänen huulensa olivat pehmeät ja maistuivat taivaalliselle. Painoin häntä takaisin makuulle ja tulin itse perässä. Laskeuduin Ronin päälle, vaikka en halunnutkaan mitään enemmän. En tänä yönä. Suutelimme toisiamme pitkään ja Ron piti minusta tiukasti kiinni. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan tunsin olevani suojassa, turvattu, mikään ei voisi vahingoittaa minua niin kauan kuin olisin siinä, Ronin kanssa. Ja siihen minä myös nukahdin, rakastamani miehen hellään syleilyyn.
A/N2: Noniin, siinä se nyt sitten oli. Toivottavasti tykkäsitte
Kommenttia kehiin!