Nimi: Noitatyttö
Ikäraja: Sallittu
Paritus:Jessica/Mac
Päähenkilö:Jessica
Summary:Jessicalla on taikavoimia, ja hän tulee vahingossa satuttaneeksi Macia, joten hän keroo pojalle kyvyistään.
A/N:Lähetin tämän kirjoituskilpailuun ja elokuussa pitäisi tulla vastaus. Olen laittanut tähän kaiken minkä osasin, mutta näin jälkikäteen ajatellen tämä ei olllut ehkä kovinkaan hyvä, ainakaan niin hyvä kuin tämä alunperin mielestäni oli. Joka tapauksessa haluan teidän mielipiteenne tästä ja kaikki mielellään ihan oikeita mielipiteitä, en halua sääliä. Kaverini kehuvat tarinaa, mutta en tiedä onko se vain teennäistä, joten haluan edes yhden mielipiteen, jonka tiedän olevan se oikea. Kiitos.
Noitatyttö
Olin valehdellut kaikille. Tai no siltä minusta tuntui.
Lause ”kaikki ei ole sitä, miltä näyttää” kuvaa minua hyvin.
Olin erilainen. Noita.
Minulla oli paljon erikoiskykyjä. Sain tavarat liikkumaan koskematta niitä. Jos suutuin osasin satuttaa sitä, joka minua suutututti.
Kykyjeni takia monet pelkäsivät minua.
Luokkalaiseni Evanna Light inhosi minua. Kuten inhosi myös Evannan paras kaveri Heidi Advord.
Nyt epäilet tietysti ettei minulla ole yhtään ystävää, mutta erehdyt tässäkin asiassa.
Poikaystäväni Mac ja minä olemme erottomattomat ja sen tiesivät kaikki. Myös Evanna, joka oli ihastunut Maciin.
Tarinamme alkaa sateisena tiistai-aamuna jolloin Mac ja minä riitelimme ensimmäisen kerran.
Oli kotitalouden tunti ja minä ja Mac teimme salaattia.
”Missä olit eilen?” Mac kysyi yhtäkkiä. Säpsähdin kysymykselle ja käskin itseäni valehtelemaan. Olin ollut kokeilemassa kykyjäni lammella, mutta enhän minä sitä voinut sanoa. Valehtelin siis olevani elokuvissa. Mac kysyi, minkä elokuvan katsoin, mutta valehtelin etten muistanut sen nimeä.
Sitten Mac sanoi:
”Jess, minä en voi –enkä halua- uskoa sinua.”
Kirosin itselleni mielessäni. Mac tiesi minun valehtelevan!
”On asioita, jotka eivät kuulu sinulle ja tämä on sellainen,” Sanoin tyynesti.
”Luulin, että me voimme luottaa toisiimme,” Mac heitti takaisin.
”Tämä on eri asia,” Sanoin.
Mac ei virkannut sanaakaan. Käännyin häneen päin ja mieleni teki satuttaa häntä todella pahasti.
Yhtäkkiä Mac kirosi kovaäänisesti. Vilkaisin taas häneen päin ja näin, että hän oli leikannut puukolla sormeensa.
Pahinta siinä oli että tiesin olevani syyllinen. Olinhan itse toivonut, että Macille tapahtuisi jotain pahaa. Inhosin itseäni juuri silloin. Olin ollut raukkamainen rakastaja.
”Tuohon pitää laittaa jotain,” Sanoin ja otin Macia kädestä.
Raahasin Macin opettajan luokse ja kysyin häneltä:
”Mitä tuohon pitää laittaa?”
”Laastari,” Opettaja vastasi ja osoitti ensiapukaappia.
Menimme Macin kanssa irvistellen ensiapukaapille ja otin sieltä pinokkio-laastari purkin.
”Ole hyvä,” Sanoin virnistellen Macille.
Mac irvisti, mutta otti laastarin.
Päivän loputtua istuimme molemmat lammen rannalla ja kerroin Macille kyvyistäni. Olin kyllä luvannut itselleni, etten kertoisi niistä kenellekään, mutta jos jatko olisi samanlaista, mitä se on nyt en kestäisi olla kertomatta. Mac suhtautui asiaan myötätuntoisesti ja käski minun näyttää jotain, mitä osasin tehdä.
Otin kukan ja suljin sen terälehdet yksi kerrallaan koskematta niihin. Mac tuijotti kukkaa ja sanoi hiljaa:
”Noitatyttö.”
-------------------------------------------------------------------
Kommenteja?
// Neme muokkasi alkutietoihin myös ikärajan.