Title: Toinen
Rating: K-11
Pairing: mies/nainen/mies
Genre: angst
Disclaimer: Biisi on
Jenni Vartiaisen Toinen ja tällä tekstillä ei ole
mitään todellisuuspohjaa, ainakaan minun itseni kohdalla, mutta teksti tuli
vain luonnostaan biisiä kuunnellessa. Kaikki muu on siis minun!
(Teksti on aikaisemmin julkaistu Halalityssä:
http://www.foorumi.info/halality/index.php)
Warnings: Sisältää itsemurhan.
A/N: Summarya nyt en tähän laittanut, mutta teksti ei ole pitkä ja
jos sen lukee niin paljon selviää. Antakaa armoa, tämä on vanha ja tästä
piti tulla kouluteksti, mutta ei tullut sitten kuitenkaan. Kolmiodraamaa
tällä ajetaan takaa. Enjoy ja antakaa kommenttia tulla. Niin ja päähahmot
voi kuvitella ihan keneksi tahtoopi. Ratingia mietin pitkään mutta laitoin
sen nyt kuitenkin tonne K-15. Biisin voi laittaa taustalle soimaan jos haluaa
tunnelmaan, mutta jos ei biisiä kestä niin sitten ei ehkä kannata :--D
Naisen POV Hän osas sisään tulla, minä päästin.
Olen syyllinen saman verran kuin on hänkin.
Sellainen olen ollut, ovi kuitenkin raollaan.
Eikä kaikki oo hyvin koskaan ihan täysin.
Se alkoi puolisen vuotta sitten, minä vain kyllästyin kolme vuotta kestäneeseen avioliittooni. Itseasiassa se alkoi jo aikaisemmin, sain keskenmenon ja mieheni pettyi, kun ei saanut lasta. Hän keksi työnsä ja minä jäin yksin. Sairastelukierre alkoi myös keskenmenosta ja kun minä sitten lopulta jäin pitkäaikaiselle sairaseläkkeelle, mies kyllästyi minuun. Hän alkoi asumaan töissä, kun minä taas asuin kotona. Mä jätin oven auki, jos joku mua lohduttais.
Nytkö mä olen tää joka ei tunne ees häpeää?
Se joka selviää sitten kun viimeinkin heräät.
En minä yksin ollut kauaa, sain kaiken lohdun ja tuen mitä tarvitsin sekä enemmän. Syvällä sydämmessäni omatuntoni, joka on aina ollut pieni, huusi vääryyttä. Suljin sen pois ja nautin siitä mitä minulla oli. En kokenut katumusta tai syyllisyyttä. Iltaisin odotin miestäni kotiin ja itkin sitä, että olin avioliiton rotanloukussa. Kun mies tuli minä olin kuin kivi ja niin oli hänkin. Ei meistä kumpikaan toistaan kaivannut, miksi siiis jäimme tähän tilanteeseen?
Katso vielä, sä et tunne yhtään mua.
En ollut siinä, en ees ajatellut sua.
Sanomatta itsestään sen täytyy kohta paljastua.
Mä en kerro totta kellekkään, et vieläkään tiedä.
Mulla on toinen mies. Monesti mietin, että miten ihminen voi olla niin sokea ettei huomaa oman vaimon pettävän. Kuvitteleeko hän sitten meillä olevan joku huonompi kausi vai mikä häntä vaivaa ? Ehkä hänelläkin on joku toinen, mutta en jaksa vähempää välittää, kunhan ei puutu minun elämääni. Kyllähän minä näin pärjään, katto pään päällä, aviomies sekä mies joka rakastaa minua oikeasti. Vai rakastaako hän ? Kyllä hän rakastaa, miksi ei ?
Jos tahallaan teen kaiken huonommaksi,
Ehkä tahtoisit itse irti nopeasti.
Etkö sä näe yhtään miten arvoton olenkaan,
Kuka hullu nyt kyljessänsä kyytä hoivaa ? Saamarin ukko, ei tullut taaskaan yöksi kotiin, eikä edes vaivautunut ilmoittamaan. Tekisi mieli ampua se idiootti. Hankkisi elämän, eli avioeron ja lähtisi kävelemään. En mä sitä kaipaa, haluaisin eroon siitä, mutten papereita allekirjoittamaan pysty ja viemään sille. Se löisi kuitenkin niin kuin se aina tekee. Ihan sama, soitan yhden puhelun ja mun olo on heti parempi. Se tulee tänne ja rakastaa mua niin miten kukaan ei osaa.
Mustako tuli tää joka ei tunne ees häpeää?
Se jolla kestää pää sitten kun kaikki tää leviää. Soitin ja se sanoi tämän oleva ohi, löysi jonkun toisen. Ei voi enään kuulemma tavata mua ja minä kysyin, että entä meidän rakkaus ja se vastasi kysymyksellä. "Mikä rakkaus?" Mä löin sille luurin korvaan ja itken nyt jo toista tuntia. Olenpa niin säälittävä ämmä, hyi mua. Mä en jaksais yrittää enää. Taisin rakastaa sitä oikeesti ja liikaa. Miehet ja sairaudet, ne ovat kuin sama asia. Juuri kun luulet toipuvasi, ne iskevät uudelleen.
Katso vielä, sä et tunne yhtään mua.
En ollut siinä, en ees ajatellut sua.
Sanomatta itsestään sen täytyy kohta paljastua.
Mä en kerro totta kellekkään, et vieläkään tiedä.
Mulla on toinen mies. Neljännen kerroksen parveke ja kylmä tuuli, joka tuntuu tappavilta neuloilta yöpaidan lävitse. Hytisen ja katson saastaista kotipihaa. Naurahdan hiljaa ja hyräilen John Lennonin Imaginea. Sitten kiipeän kaiteen viereen penkille ja jatkan hyräilyä. Nielen itkua kiivetessäni kaiteelle.
Katso vielä, sä et tunne yhtään mua.
En ollut siinä, en ees ajatellut sua.
Sanomatta itsestään sen täytyy kohta paljastua.
Mä en kerro totta kellekkään, et vieläkään tiedä.
Mulla on toinen mies. Seison kaiteella hetken, "En pysty siihen." Itken ja tulen pois kaiteelta, mutta jään tuolille seisomaan. Laulan Imaginea ja mietin asioita hetken. Kiipeän takaisin kaiteelle ja jään kyykkyyn siihen. En tajua että miten edes pysyn siinä tippumatta. Sitten teen päätökseni, että en vie salaisuuttani hautaan ja kirjoitan käteeni betonilattialta löytyneellä kuulakärkikynällä: "Mulla oli toinen mies." Nojaan taakse ja heilautan itseni kaiteen yli kohti katua. Olen jo poissa.
