Kirjoittaja: Lolita-chi
Ikäraja:S
Tyylilaji: Draama
Hahmot:Inebey, Kirke, Cedric, Cho, Anton
Tiivistelmä: Alun alkean tämä tarina perustuu Rowlingin kirjaan : Harry Potter ja liekehtivä pikari. Kuitenkin monelta eri näkökulmalta ja hetkeltä. Tarina alkaa Inebeyn matkasta tylypahkaan, joka ei ole järin mieluise ja etenee sitten muihin hahmoihin jokaisessa luvussa.
Lopulta tarinasta tulee yhtenäinen ja jokaisen hahmon tarina kietoutuu yhdeksi isoksi salaisuudeksi.
A/N: Nautinnolisia luku hetkiä!
1.luku Inebey
Istun junan penkillä, ja hyvästelen juna-aseman, joka lipuu taakseni. Maisemat muuttuvat nopeasti ja kuuset nousevat korkeuksiin kiskojen lähettyvillä.
Viides vuosi tylypahkassa alkaisi vain muutaman tunnin kuluttua, poskiani kuumotti ajatuskin uusista loitsuista ja opeista .
Painan pääni ikkunaa vasten, katsoen siitä heijastuvaa oppilaiden hälinää käytävällä. On kulunut jo muutama hetki siitä , kun juna lähti liikkeelle, eikä kukaan ole tullut istumaan viereeni tai vastapäiselle penkille.
Totta puhuakseni, minulla on vain yksi ystävä: Kirke. Tapasimme ensimmäisenä vuonna tylypahkassa.
Olimme olleet samalla taikajuomien tunnilla ja jouduimme pareiksi. Kalkaros oli yrittänyt valikoida epäsopivimmat oppilaat toisilleen. Kirke oli astellut Kalkaroksen luokkaan , kuin mikäkin kuningatar ja minä olin liikkunut massan suojissa, valiten samalla syrjäisen takapulpetin . Kirken ja minun suhteen hän teki kuitenkin virheen , taikajuomat sujuivat aina moitteettomasti. Kirke jutteli minulle aina vain enemmän ,
joka viikko .
Emme kuitenkaan olleet heti ylimmätystävykset. Päinvastoin, Kirke suorastaan vältteli minua koulun käytävillä , enkä pistänyt sitä pahaksenikaan . Hän tiesi, että olin tylypahkan outolintu, jolle muut eivät kehtaisi tulla juttelemaan . Olihan siinä tietysti perää , koska en ollut sanonut halaistuakaan sanaa kenellekään, vaikka tylypahkan ensimäistä vuotta oli jo kulunut kolmisen viikkoa .
Mutta Kirke tottui minuun lopulta , koska sai selville, että olen oikeasti hyvä ihminen ja minun kanssani hän tuli hyvin toimeen. Joten Kirke luopui toisena vuonna kaikista ystävistään ja meistä tuli erottamattomat . Tietysti moni muu ihmetteli, miten joku niin suosittu , kuin Kirke halusi olla sellaisen kanssa ,kuin minä .
Tänä vuonna Hän ei kuitenkaan istunut minua vastapäätä vaan tulisi myöhemmin tällä viikolla tylypahkaan. Kirken äiti oli ollut järkkymätön opiskelun suhteen , jos Kirke oli sairas .
Minun isäni taas lähetti minut ilomielin tylypahkaan. Jokainen vuosi oli hänelle helpotus , koska en ollut mikään erityisen hyvä koulussa kymmenvuotiaana ja kun sain kirjeen tylypahkasta isäni oli ikionnessaan nähtyään kouluarvosanani seuraavana vuonna .
Olin painanut posken ikkunaa vasten ja tuijottanut ikkunasta täysin turran näköisenä . Käytävästä kuuluvat äänet muuttuivat vaimeaksi huminaksi ja oppilaiden nauru kaikkosi .
Uni hiipi silmiini ja raajani muuttuivat lähes tunnottomaksi .Juna tärisi kumpujen kohdalla ja pompahteli varovaisesti loivissa mutkissa . Tuntui siltä , kuin en olisi nukkunut koskaan …
Olen merellä, yö on laskeutunut taivaalle ja kurkkuni on täynnä merivettä . Näen tuskin eteeni , koska silmäni ovat veden sumentamat . meri on raivoisa ja aallot työntävät minua taakse päin. Jostain kaukaa hohtaa valo , joka tutkii merta , Aivan kuin se etsisi minua . Uin kaikin voimin eteenpäin, mutta jokainen aalto vie minua kauemmas valosta . Meri on ylivoimainen luonnonvoima ,enkä pian jaksa pitää itseäni pinnalla .Käteni puutuvat ja jalkani ovat lopettaneet toiminansa kokonaan .
Minä vajoan synkeään mereen josta ei ole paluuta . Veden alla näen hoikat käsi varteni kellumassa turtana , kurotellen pintaa .
Pinnalla valo osuu kohdalleni , mutta minä olen vajonnut ja kohta on täysin pimeää . Vartaloni painautuu vyötäröstä alaspäin .
Tajuntani alkaa pimetä , keuhkoissani ei ole ilmaa .
Samassa jokin putoaa veteen , tai pikemminkin syöksyy minua kohti. Tunnistan itseni hämärästi. Koulupuku , vaaleat pitkät hiukset pitkät sormet, jotka kurottelevat minua kohti. En nähnyt hetken kuluttua mitään, juuri, kun luulin että hukkuisin , minua tartuttiin käsivarresta ja alettiin vetää ylös.
Herään kovaan oven pamahdukseen . Silmissäni hämärtää vieläkin, mutta näen , että tumma hahmo istuu minua vastapäätä . Hän on vetäytynyt penkin nurkkaan ja levittänyt vasemman kätensä ikkuna laudalle .
Hieraisen silmiäni ja alan hahmottaa kasvon piirteitä . Ne ovat kovin synkän ja levottoman miehen alun piirteet . Ilmiselvä luihunen . Hän tuijottaa minua mustien kulmiensa alta ja väräyttää ylähuultaan inhon merkiksi .
Päätin kuitenkin olla kohtelias ja tervehtiä .
“Hei.” Sanon rivakasti , suoristaen samalla selkääni .
“Mmmh..” Hän murahtaa .
“Öh..” Ravistelen hieman päätäni ja nojaudun itsetkin penkin-nurkkaan .
Poika tuhahtaa minulle närkästyneenä ja kääntää sitten päätän ikkunaa kohden . Samassa joku kolkuttaa oven ikkunaan . Joukko muita luihusia vinoilee minulle ikkunan takaa ja vääntelvät
naamojaan . Matka toverini katsahtaa heitä paheksuvasti , mutta tajuaa pian vitsin . Hän tarttuu nenäänsä , puristaa kasvonsa ryttyyn ja heiluttelee kättään kasvojensa edessä , rämähtäen sitten maaniseen nauruun .
Kun muut luihuset olivat lähteneet , minä kumarruin etukenoon ja tuijotin poikaa , kuin se olisi hyönteinen , joka olisi litistettävä .
“Mitä ?” Hän naurahti pirullinen katse silmissään .
“Olet aikamoinen mäntti !”Kivahdin naama valkeana .
“Ja sinä olet koko koulun kummajainen . Kumpikaan vanhemmistasi ei ole noita tai velho , ja sinä vain satuit saamaan tuollaiset voimat !” Hän korotti ääntään , kuin olisi syntymä hetkestään vihannut minua .
“ Et edes tunne minua . Oletat vain . “ Vastasin närkästyneenä .
Se veti hänet hiljaiseksi , enkä ymmärtänyt miksi , mutta näin olisi parempi . Hän ei sanoisi mitään ja saisin olla rauhassa koko loppu matkan tylypahkaan . Katselin poikaa aina vähän väliä , mutta aina hän huomasi ja viidennen katsauksen jälkeen luovutin .Hänen katseensa inhotti minua .
Hän kaivaa matkalaukustaan jotain , hän etsii sitä kiireisesti ja mulkaisee minua mustien kulmakarvojensa alta .
Pian hänen käsiinsä tarttuu lehtiö ja mustekynä, ei sulkakynää, niin kuin kunnon velhoilla ja noidilla. Melko ristiriitaista . Hän ei pidä minusta, koska olen jästi, mutta kirjoittaa silti jättien keksimällä kirjoittimella . Suustani pääse vahingossa ihmettelevä myhähdys .
“Oliko asiaa ?” Poika katsoo lehtiötä tarkkaavaisesti ja samalla silmäilee minua
“Ei , ei ollut.” Sanoin hiljaa . Katsoin ikkunasta ulos ja haroin hiuksiani hajamielisesti .
Ulkona satoi rankasti . Kuvittelin itseni juoksemassa tylypahkan käytäviä ja etsiskelemässä luokkia vauhdilla . Se koittaisi tunnin kuluttua , mutta siihen asti minun täytyi kestää tätä ylimielistä luihusta näkö- kentässäni .
Istun täysin paikoillani loppu matkan .
Jos hän ei kestänyt kiertelevää katsettani , niin sitten vain tuijottaisin häntä kunnolla . Tahdoin muistaa kasvot , jotka pilasivat juna matkani .
“Yritä vain häiritä , mutta siinä et onnistu …” Poika ilveilee minulle .
Hän tietää varmasti , että jos huomaan pienenkin hermostuneisuuden merkin , hänen eheä muurinsa olisi tuhottu ja sen takaa paljastuisi haavoittuneisuus - mikä olisi minun kannalta hyvä juttu .
Hän onnistui kuitenkin pitämään pokkansa , melko hyvin , vaikka silloin tällöin teki minuun
Kummallisia katseita .
Juna lähestyi laituria , viimeinkin ! Kasvoilleni levisi verraton hymy ja jalkani napsutti vaunun lattiaa silkasta ilosta, nähdessäni, miten tutut maisemat lähestyivät . Kaappasin matkatavarani nopeasti ja vilkaisin nopeasti vierus toveriani , joka ei ollut kovinkaan innostunut kouluun pääsystä . Hän vain istui ja sopersi jotain paperille .
“Saanko kysyä … “En edes ehtinyt lopettaa lausettani , kun vastauskeksi tuli kylmästi “Et.”
Lähdin sanaa sanomattakaan ja lupasin samalla itselleni , etten enää koskaan lähestyisi tuntemattomia ihmisiä , jos tämä olisi tulos .
Pikku hiljaa käytävään tallusteli muita oppilaita . Juna alkoi jo hidastua ja oppilaat tohisivat innoissaan . Seisoin kuitenkin yksin , seisoisin aina yksin , vaikka koko maailma täyttyisi ihmisistä , niin että jäisin väenpaljouden alle , enkä saisi koskaan auringon valoa , yksin .
Katselin kuvajaistani ikkunasta . Minä en hymyillyt , koska inhottavat ajatukset pulpahtelivat mieleeni .
Vasta nyt herään todellisuuteen , ettei kukaan tosiakaan pitänyt minusta . hylkiö , mitätön seinäruusu, pohja sakkaa , nerokas , mutta ketään se ei kiinnostanut .
Sulkeudun omaan maailmaani , vielä kerran , ennen kuin minut valtaisi suunnaton jännitys .
Halusin olla ensi vuoden valvojaoppilas .
Mieleeni nousee joka vuotuinen rumba: Cedric. Olin ihastunut häneen vuosi vuodelta enemmän.
Ja aina kun luulin , etten ihastuisi, niin kyllä sitten ollaan ihastuksissa. Tänä vuonna en kuitenkaan vastustelisi tunnetta vaan olisin avoin.
Juna pysähtyi tylypahkan laiturille. Miksen ollut iloinen, vaikka pitäisi . Ovet aukenevat ja oppilaat säntäävät ulos.
Kävelen tyynesti junasta ja hymyilen vastaantulijoille. Etsin katseellani Cedriciä. Jään keskelle laituria, katsellen junan vieressä kulkevia oppilaita. Missä hän on?
Istahdan laiturin penkille ja pyörittelen peukaloitani . Alan jo pohtia lähtemistä tylypahkaan .
Miksi hän minua odottaisi, aivan typerää..
Oppilaat vähenevät eikä Cedriciä näy vieläkään .
Samassa kuulen Chon kikatuksen ja kuiskuttelua. Pääni ei suostu yhdistämään nuorukaisen ääntä, vaikka alitajunta hälyttää pahasti kakkostytön paikkaa. Käännän kasvoni auringon valaisemalle laiturille . Mustahiuksinen tyttö kuiskuttelee Cedricille ihania sanoja ja hyväilee tämän kasvoja .
Sykkeeni jämähtää paikalleen ja raivo nousee pintaan . Epäluuloinen hymy nousee kasvoilleni .
Nämä vuodet, hukkaan . Ei mitään . En halua olla enään missään tekemisissä hänen kanssaan .
Ne tuhannet hymyt ja halit. Luulisi hänenkin jo tajuavan, jokaisesta katseestani. Tämä oli tässä.
Nousin ylös ja naurahdin yksikseni .
Katoan oppilaiden joukkoon .
lähestyn tylypahkaa joka askeleellani, vaikka askeleeni ovat kepeitä ne painavat paljon .
Alan miettiä vierustoveriani, sitä ääliötä, jolla oli outo vaikutus. Halusin tuijottaa häntä silkasta inhon tunteesta. Tylypahkan portit näkyvät jo.
Painan pääni alemmas, vaikka tiedän miten muut katsovat minua . “Tuolla se taas löntystää , kummajainen.” Niin he ajattelevat .
“Inebey!” Iloinen ääni kuului väen paljoudesta. Nopeutan askeliani. Hän lähestyy kovaa vauhtia.
Näen, kuinka Che ohittaa minut ja astelee edelleni. Vihdoin pysähdyn vaikka seuraukset olisivat kuinka perseestä.
Käännyn Cedriciä kohden ja vedän kasvoilleni tekohymyn. “Näin sinut laiturilla, mikset tullut luokseni?” Cedric kysyy ja tarttuu laukkuuni. “En huomannut sinua .” Vastaan huolettomasti.
Kävelemme yhdessä porttien ohi, enkä saa katsettani irti harmaista silmistä. Hymyni muuttuu aidoksi ja katseeni valahtaa maahan. “Ei senkin typerys, eikö sinulla ole selkärankaa, sehän on vain Cedric!” Soimaan itseäni mielessäni.
“Joten, mitä teet illalla?” Kysyn hermostuneena. “Kaipa, minä vain olen.” Cedric sanoi tyynesti.
Seuraavassa hetkessä minulla naksahtaa . “Saanko.. Olla kanssasi?” Minä katson häntä anovasti, juuri niin , että minulla olisi mennyt aikaa tuon kysymyksen valmisteluun.
“Se ei oikein käy, minun pitää kertailla asioita uusille tulokkaille.” Cedric kuiskaa korvaani.
Huomaan, että Cho katsoo minua. Tuupaisen cedricin varovasti kauemmas ja hymyilen sitten, Cholle.
“Ethän tarkoittanut tuolla äskeisellä mitään muuta kuin ystävien keskeistä illan viettoa?” Hän sanoo vakavissaan. “Ei , en tietenkään. Enhän haluaisi rikkoa sinun ja Chon juttua.” Voi ei , päästin sammakoita suustani . miten muutenkaan olisin voinut tietää heistä, kuin nähdä?
“Miten sinä… Tiesit?” Cedric hidastaa vauhtia. “No kaikkihan siitä tietävät, ainakin tytöt. Tai , onhan Cho aikamoinen papupata ja hänellähän on paljon ystäviä.” Möläytin valheen todella nopeasti ja tarkkailin Cedriciä. “Vai niin, tuo olikin uutta. Ja mistä sinä sait tietää, kun sinulla on vain harva tuttavuus tässä koulussa?” Cedric otti äskeistäkin pohtivamman ilmeen. “No tuota - satuin vain kuulemaan juttua ihan vain pelkkänä ohi kulkijana. “ Sopersin äkkipikaisesti .
“Tule istumaan vireeni pöydässä, jos se vain sopii. ”Cedric näytti aivan yhtä epävarmalta, kuin minä.
Tylypahkan ovet olivat muutaman askeleen päässä. “En voi.” Tiuskaisin ja kipitin menemään Chon edeltä.
2.luku Kirke
Tyttö makasi pihamaan maalla ja haukotteli kuuluvaan ääneen ja pyörähti nurmikolla, kuin kissa.
Hän virnisti taivaalle ja pyöritteli samalla multaisia leukojaan.
Varsin viehättävä näky, sitä mieltä joku ulkopuolinen oli, tai sitten ei. Tyttö nousi ylös vetreästi, samalla naksutellen sormiaan.
Aamutakki lennähti tuullessa auki ja vaaleanpunainen pyjama paljastui sen alta.
Kirke sulki sen nopeasti ja tutkiskeli sitten ympärilleen, hän kaipasi jännitystä ja kotona oleminen oli perinpohjaisen apaattista. Ei ihme, että Kirke jaksoi kysellä äidiltään jokainen ilta
“ Pääsenkö huomenna tylypahkaan?” Välistä äiti oli myönnytellyt, mutta suurimman osan ajasta hän myhähtäisi kylmäkiskoisesti.
Pihan kukat kukkivat auringossa ja suuret varjot toivat joillekin eläimille suojaa kuumuudelta.
Tämän kaiken autuauuden keskeytti kova ääninen kutsu tai pikemminkin varoitus
“ Kirke, mitä sinä teet siellä ulkona, haluatko jäädää vielä kolmanneksikkin viikoksi kotiin?” Kirken äiti huusi pienestä ikkunnasta.
Kirke koetti sanoa jotain teräävää vastaukseksi, mutta kaikki mitä hän sai aikaan, oli kurkusta tuleva röhinä ja kimeä ääni, joka sanoi
“Odota hetki.” Ilmeisesti tätä ei kutenkaan kuultu ja sen Kirke ymmärsi.
Hän vetäisi kumisaapaat jalkaansa ja tallusteli sisälle runsaan yskimisen saattelemana.
Edes hänen laiska ystävänsä ole muistanut lähettää kirjettä viikkoihin, ehkäpä tänään..
Kirken kävely yltyi juoksuksi ja sitten nopeaksi kävelyksi portaikossa.
Sisällä vallitsi yön helteen kosteus ja mikä pahinta, huono vointinen kissan retale voi myös yöllä pahoin.
Se oli Kirken huoneeseen ja maukunut järjettömän kovalla äänellä. Vihdoin kissa sai tehtyä asinsa Kirken tyynylle.
Niin, mokoma katti.
Kirke kipusi jyrkkää portaikkoa pitkin toiseen kerrokseen. Hänen täytyi tarkastaa kirje tilanne. Viimeksi Inebey kirjoitti kuinka ihanaa oli olla omaitsensä. Hän ei kuitenkaan ollut tosissaan sillä kirjeen lopussa vähättely alkoi taas. Varsin mitätön kirje.
Kirken huoneessa vallitsi valkoinen kirkkaus, mutta aamu valossa huone näytti kauniin siniharmaalta.
Huonekalut olivat pölyttömät ja seinällä komeileva julistus komeili uutuuttaan, vaikka se olikin saatu ensimmäiseltä vuodelta.
Kirken ylpeyden aihe tosin sijaitsi hyvin piilotetussa paikassa. Hänen omat keksintönsä suunnitelmat ja piirustukset, hän aikoisi säilyttää niitä vielä vanhana mummona ja lahjoittaa ne sitten tylypahkalle testamentissaan. Täydellinen tapa saada edes jonkinlainen merkitys koulun kirjastoon.
Kirken ikkuna syvennetiin muutamia vuosia sitten ikään kuin pieneksi parvekkeeksi sisätiloissa.
Jos jonkun huone olisi siistein ja kaunein niin tämä pieksisi kaikkien muiden huoneet, siitä Kirke kehtasi puhua ruokapöydässä silloin tällöin ja järjestellä huoneensa heti sen jälkeen uuteen uskoon.
Kesäloman viimeiset viikot valuivat hukkaan, koska kaikesta päätellen Kirke oli ollut perin tylsää.
Yht`äkkiä ikkunan takaa luuraa pieni harmaa pöllö, joka huhuilee merkittävästi ja raapii kynsillään ikkunaa merkittävästi. Sen ohuessa jalassa roikkui punaisella neuhalla sidottu pergamentin palanen.
Kierke rientää aukaisemaan ikunen ja hänen sormensa syyhyävät innostuksestta.
Pöllö, jonka nimi on viiruu, kurnuttaa väsymyksestä kun Kirke aukaisee kirjettä. Jo ensimmäinen lause vaikutti jännittävältä:
Hei Kirke.
Lukuvuoden alku on todella mahtava jo sinäänsä, sillä koulussa pidetään kolmivelhoturnajaiset!
Idea on yksinkertainen: Kolme velhoa kolmesta eri koulusta, kolme vaarallista haastetta ja lopulta voittajan ikuinen kunnia, tosin vain 17 vuotiaat voivat osallistua.
Minun pitäisi ehdottaa tätä Cedricille!
Hän näyttäisi mahtavalta pokaalin kanssa, sitä paitsi puuskupuh ei ole vielä koskaan voittanut mitään, vaikka olemme ahkerimmat ja mukavimmat oppilaat.
Toivottavasti paranet tällä viikolla, täällä olisi niin paljon hauskenpaa..
Kohtasin muuten junassa erään todella vastenmielisen tyypin, mutta väittämättä vastaan hänessä oli jotain tuttua.
Tapaamisiin.
Kirke katsoi kirjettä ärtyneenä, alku oli ollut hyvä, mutta kirjeestä uupui tunne. Ties mitä sen tytön päänupissa oikeasti kulki.
Kyllä Kirke tunsi ystävänsä, mutta Inebey onnistui yllätämään aina ja hänen sekoilullaan olisi vain taivas rajana. Viime vuonna Inebey oli vimmastunut Kirkelle jostain syystä ja karannut sitten tylypahkasta omin neuvoin. Onneksi hänet löydettiin kielletynmetsän rajoilta hoipertelemassa, keskellä talvea.
En vieläkään tajua, miten hänen karkaamistaan ei huomattu. Inebey on virallisesti Puuskupuhien huolen aihe ja samalla myös silmätikku. Hän repäisi aina kun sitä ei odotettu, tavallaan muut tupalaiset pitivät hänestä, melko paljonkin oikeastaan, mutta minusta hän on avan väärässä tuvassa. Kernaamminkin
Hänen olisi pitänyt olla luihuten seurassa. Hän sopisi sinne kuin nenä naamaan. Ovela ja melkein kiero, kuin korkkiruuvi, siis melkein. ‘
Olihan hänessä jotain inhimillistäkin, Inebey piti muista huolehtimisesta, hän auttaa läksyissä ja viettää aikaa oleskelu huoneessa ja tenttaa muita kokeisiin.
Viime vuonne hän jopa kävi hakemassa itse rehtorin kuuntelemaan erään epätoivoisen nuorukaisen 10 sivuista esitelmää taikahistoriasta. Siinä meni ikä ja terveys, sillä nuorukainen oli todella hermostunut ja mongersi jokaisen lauseen hieman huvittavan kuullisesti. Raukka parka sai varmaan ikuiset arvet esiintymisestä, ei sentään. Dumbledore kyseli esityksen jälkeen ainakin yli kymmenen kysymystä ja he juttelivat ainakin varttitunnin pelkästään taikahistoriasta. Tulokset olivat mitä mainioimmat.
Kirken ajatukset keskeytyivät iki ihanaa tuoksuun, pähkinäpadan tuoksu levisi ympäri keittiötä.
Äiti valmisti Kirken lempi ruokaa ja Kirke oli aivan varma, että hyvän ruuan mukana tulisi myöskin hyviä uutisia.
