Kiitos taas paljon kommenteista
A/N: Innostuinpa taas kirjoittamaan lisää jatkoa ja tässähän sitä tulee. Kommentit on kivoja vinkvink.
” Diego on mitä?… ” Kysyin ääni kimeämpänä kuin yleensä.
” Bree, Diego on elossa. Hän tulee takaisin kuukauden kuluttua. ” Edward sanoi.
” Minne hän meni, mistä tiedät… kertoiko Alice… ” Minusta tuntui kuin olisin äiti, joka saisi kuulla kymmenen vuoden päästä, että kadonnut lapseni on löytynyt.
” Diego lähti italiaan, hän… tiedotti asioita Arolle. Alice kertoi. ” Hän oli ihmeen rauhallinen. Minusta taas oikeasti tuntui siltä, kuin voisin pyörtyä minä hetkenä hyvänsä.
” Italiaan…mitä italiassa…Volturit. ” Huokaisin syvään. Olikohan Diego kunnossa, mitä jos ne kaapuvampyyrit olisivat satuttaneet häntä. En kestäisi sitä ajatusta.
” Bree, älä huoli, hän tulee ehjänä takaisin. ” Edward sanoi.
Nyökkäsin tuijottaen huoneeni mattoa, Diego oli elossa, hän oli tulossa tänne. Häntä ei tapettu, hän eli, niin kuin minä ja Fred, hän on elossa. En tajunnut sitä, voisin nähdä hänet taas. Hänen tummat kiharansa, täyteläiset huulensa ja tummanpunaiset silmät. Omat silmäni alkoivat muistuttaa etäisesti oranssia, puna ei ollut enää sekoitus karmiininpunaista ja sinoberinpunaista. Ne muistuttivat pikemminkin englanninpunaista, vähän.
” Bree, minä tosiaan toivon etten tapa sinua siihen mennessä. ” Kuparihiuksinen mies totesi. Minä hymähdin.
” Et sinä pystyisi siihen. ” Sanoin väläyttäen esiin hymyn.
Edward näytti minulle hampaitaan, bluffia.
Minä murahdin leikilläni, ehkä Edward ei vihaa minua niin paljon, kun on antanut ymmärtää. Ovi aukesi pian, Emmett näytti uteliaalta.
” Edward, minä olen sanonut, että minulle pitää kertoa jos aiot repiä joltain pään irti. ” Hän kitisi virnistellen.
” Voi anteeksi Emmett, voin tehdä sen Edwardin puolesta seuraavalla kerralla kun hän yrittää. ” Hymyilin, vihdoin tunsin voivani tehdä sen helposti.
Ihan kuin olisin nähnyt uusia värejä, nähnyt kaikessa jotain positiivista.
***
Uskomatonta miten helppoa oli taas nauraa. Olimme ajautuneet metsään kilpailemaan kyvyistämme, juoksussa olin miltei samanveroinen kuin Edward, mikä kuulemma oli iso juttu. Voimissa taas mittelin Emmettin kanssa. Vielä kuukausi sitten olisin voittanut hänet leikiten. Olin ihan lähellä voittaa, kai kädenvääntöä tosiaan olisi pitänyt harkita aikaisemmin. Pituushyppy oli hauskaa. Minä voitin siinä, eli voitin edes jossain, olin ylpeä itsestäni.
Kaikilla meillä oli samanveroiset aistit, joten siinä emme kyenneet kilpailemaan. Ehken minä ollut mestari, mutta minulla oli ollut pitkästä aikaa hauskaa.
Rosalie oli näyttänyt erityisen nyreältä kun me kolme tulimme sisään nauraen. Edward oli vitsaillut asiasta. Minä en sanonut mitään, en halunnut kultakutrin vihoja niskaani. Uskoin, ettei hän ehkä ole niin kauhea jos hänet tuntisi. Ei jotain pahaa ellei jotain hyvääkin, niinhän se meni.
***
Aika kului tappavan hitaasti, viikko siihen, että näkisin Diegon. Alice oli näyttänyt minulle paikan minne hän tulisi.
Olin jopa iloissani suostunut puhumaan Bellalle. Tosin se tapahtui ulkona. Bella asetettiin tarkasti sellaiseen kohtaan missä tuuli poispäin, Edward oli perinpohjainen. Ja hän jäi erittäin lähelle vartioimaan. Totta puhuen mieleni ei ollut pitkään aikaan pyörinyt veressä ja janossa, metsästin usein, osasin tehdä senkin jo siististi. Vaikka ihmisveri oli yhä mielestäni parempaa. Ei makeaa mahan täydeltä Emmett oli sanonut. Sitä paitsi isot saaliit ajoivat melkein saman asian. Tosin niiden takia piti juosta kauemmas metsästämään. Ihmiset kuin olisivat olleet niin helppoja.
Keskusteluni Bellan kanssa oli mielenkiintoinen.
” Bree, minkälaista on olla vastasyntynyt? ” Ihmistyttö oli kysynyt heti kun Edward oli lähtenyt.
” Se on uutta ja vierasta, se polte hämmentää. Näet kaiken niin selvästi, kauniisti. Kuulet uusia ääniä ja näet uusia värejä. Haistat niin paljon eri hajuja, esimerkiksi puu, et voi kuvitellakaan kuinka voimakkaalta kaikki aluksi tuntuu. Jano heikentää keskittymiskykyä ja silloin on arvaamaton, tunteet vievät mukanaan helposti. Tunsin itseni jumalaksi, paremmaksi, vahvemmaksi. Niin meille kerrottiin. Me olimme voittamattomia. Tai niin meille uskoteltiin. Oli hämmentävää ettei tarvinnut enää nukkua, ainut asia mikä mahtui ajatuksiin oli veri. Aina vain veri. Se lieventyy hiukan ajan myötä. Mutta tiedän että minun täytyy kestää sitä vielä paljon kauemmin, kunnes pystyn hillitsemään sen.” Hymyilin ihmeen rauhallisesti. Bella oli sanomassa jotain, mutta kuitenkin samalla hetkellä tuuli käänsi suuntaa. Vaikka kuinka yritinkään vastustaa sitä lumoavaa tuoksua, en onnistunut.
Olin hyökkäämässä samalla hetkellä, kun Edward tuli ja tarttui käsivarsiini.
” Minä ihan tosiaan voin tappaa sinut. ” Hän mumisi niin hiljaa, ettei se hyvänhajuinen ihmistyttö varmasti kuullut.
Bella vaihtoi paikkaa aika äkkiä.
” Tiesinhän että tämä oli huono idea. ” Edward sanoi huokaisten.
” Edward kiltti. ” Bella pyysi anelevasti.
” Hyvä on, mutta minä pysyn tässä. ” Kuparihiuksinen poika päästi minusta irti, muttei liikahtanutkaan, se oli epämukavaa.
” Bella, haluaisin oppia ymmärtämään, että miksi sinä haluat tällaiseksi… ” Olin sanonut.
Ja hän kertoi. Hän tosiaan kertoi minulle kaiken mitä minun tarvitsi tietää. Hän oli rakastunut, Edward oli rakastunut. Rakkaus voittaa kaiken, niin joku oli sanonut. Vaikkei se ollut täysin totta, silti siinä oli perää.Minua nauratti kun ajattelin Bellan kertomusta, tietysti se oli omalla tavallaan kaunis. Mutta häntä vain ujostutti kertoa kaikkea ja Edward joutui monestikin auttamaan häntä.
***
Astelin sille niitylle, jolle Diegon oli määrä astella. Kohta saisin taas tuntea hänet, nähdä hänet, kuulla hänen äänensä. Nojailin puuhun, tammeen, jonka hajun haistoin erittäin vahvasti. Pian haistoin jotain muutakin.
” Hei taas Bree. ”
