Kiitos En-nu ja Lööperiikka
A/N: Nyt tulee kysymys, mitä mieltä olette, pitäisikö pareja jotenkin sotkea vai antaa armollisesti olla? Ilman romantiikkaa en kuitenkaan ficciä jätä. Oli vähän haastetta tässä luvussa, mahtaakohan lopahdus näkyä?
__________________________________
Luku 3.
Esme asetti kätensä Edwardin olalle rauhoittavasti.
” Edward, hän on niin nuori. Anna hänelle mahdollisuus. ” Hän sanoi miltei paheksuvasti. Pronssihiuksinen poika vain ärähti ja siirsi katseensa minusta seinään.
” Bree, ole kiltti ja kokeile eläimen verta kerran, katsotaan sitten mitä teemme asialle… ” Esme pyysi vuolaasti.
Jokin Esmen katseessa sai minut suostumaan, tai sitten se oli taas Jasper. Sitä paitsi olin aivan liian janoinen riitelemään nyt.
Esme laittoi Emmettinkin tulemaan. Minua karmi, kolme talon pelottavimman näköistä miestä juuri minun mukaani? Miksei joku harmiton, kuten Alice? Vaikka ei häntäkään mitenkään harmittomaksi voinut sanoa. Hän kun on hirveän rasittava niin pieneksi vampyyriksi.
He panivat minut juoksemaan erittäin kauan, miltei kolme tuntia. Sanoivat, että se oli varatoimi jokaisen ihmisen turvaamiseksi. Minusta siinä oli aivan liian paljon vaivaa, mutta vastaan väittäminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Jano korvensi kurkkuani sietämättömästi, miltei kuin minua olisi poltettu hengiltä. Jos olisin ihminen, olisin pyörtynyt verensokerin alhaisen tason takia.
” Kokeile harmaakarhua, se on suosikkini. ” Emmett sanoi ja iski silmää.
Itsehillintäni ei kuitenkaan kestänyt kauempaa, joten en ajatellutkaan vastaavani. Tai ehtinyt riemuita siitä, että yksi talon miehistä ei vihaisi minua.
Säntäsin juoksuun haistellen ilmaa, halusin jonkun mahdollisimman ison saaliin, kunhan se tyydyttäisi janoni.
Pysähdyin salamana. Karhu, tarpeeksi iso, ainakin kolme kertaa minun kokoiseni. Haistoin veren, mutta turkin läpi imeminen ei kuulostanut mieluisalta. Jano vei voiton.
Oksat räsähtelivät, kun hyökkäsin saalini kimppuun. Iskin hampaani karhun karvaiseen kaulaan. Karhu taisteli tosiaan vastaan, sen kynnet raastoivat vaatteeni rikki, ihoon ei tullut naarmuakaan. Imin ahnaasti verta, se sammutti pahimmat liekit. Karhu lakkasi taistelemasta vastaan pian. Se kesti huomattavasti kauemmin kuin ihmisen juominen. Ihminen oli niin puolustuskyvytön ja heikko. Karhu taas, siinä oli pieni vastus, vain pieni. Veri maistui suunnilleen samalta, kuin vahvasti huumeiden alaisen ihmisen. Mutta oli tässäkin oma viehätyksensä.
***
Oloni oli suorastaan hölskyvä, kun palasimme Cullenien talolle. Itse menin edeltä, pukemaan jotain ehjää päälleni. Alice oli täyttänyt vaatehuoneeni hirveillä hepeneillä, mekoilla, silkkipyjamoilla, minishortseilla ja topeilla. Kaikki olivat tietysti maksaneet maltaita. Miksi nähdä sellainen vaiva kun kauppaan voisi mennä yölläkin helpolla tavalla? Alice taisi pitää shoppailusta. Järjetöntä. Tosin mikä tässä perheessä olisi järjellistä? Yksi kokoajan vitsaileva mies, Kaksi pelottava miestä ja yksi ihan okei mies. Yksi nyrpeä nainen, yksi ylilyhyt pirteä keijukainen, yksi lempeä nainen. Ja yksi hyväntuoksuinen ihminen.
Alice hyökkäsi huoneeseeni tunnin sisällä. Rypistin otsaani, kun näin sakset hänen kädessään. Ei sillä, että hän voisi koittaakaan tappaa minua niillä.
” Bree, sinun hiuksesi ovat vakavasti ylikasvaneet. ” Hän aloitti.
Minä kohotin kulmiani, tosiaan, hiukseni olivat kasvaneet jo miltei lantiolle asti.
” Niin ovat. ” Totesin.
” Saisinko siistiä niitä hiukan? ” Alice pyysi, niin vakuuttavasti, että suostuin. Sitä paitsi paremmalta näyttäminen ei koskaan ollut pahasta. Tiesin, että se oli pinnallista. Mutta jos vampyyrinä kaikki muu minussa oli kohdallaan, miksei hiuksetkin?
Alice aloitti saksimisen. Oloni oli ihme ja kumma erittäin rauhallinen, vaikka mustahiuksinen tyttö olisi voinut leikata hiukseni vaikka kokonaan.
Kuitenkin hiukset lyhenivät vain rintojen alapuolelle. Alice myös kiharsi hiukseni.
” Bree, Bree kiltti, antaisitko minun meikata sinut myös? ” Hän pyysi, katsoen minua anovilla silmillään. Jos Alice sai jotain kummallista mielihyvää toisten laittamisesta, niin tehkööt niin. Neito kun oli kuitenkin ainoa talon nuori, joka oli mukava ja halusi tutustua minuun .
Suljin silmäni. Alice keskittyi työhönsä eikä hiiskahtanutkaan.
Kun aukaisin silmäni tasan 6 minuutin päästä, Alice oli päässyt työssään päätökseen.
Katselin itseäni peilistä, täytyi myöntää, että sisarehdokkaani oli taitava, hänestä olisi voinut tulla ammattilainen, ellei se olisi meidän kaltaisille liian vaarallista.
Alice myhäili tyytyväisenä, selvästi hänellä oli jotain mielessään.
” Bree, voisit kokeilla yhtä ostamistani mekoista, joku niistä sopii varmasti uuteen tyyliisi. ” Hän helisi tanssahdellen vaatehuoneeseen. Pyöräytin silmiäni ja astelin sinne perässä. Mustahiuksinen keijukainen piteli käsissään samppanjanväristä, puolipitkää mekkoa. Kangas ei sentään ollut silkkiä, kuten miltei kaikki muu täällä. Se kuitenkin kiilsi valossa. Mekko oli hihaton ja mekon selkäpuoli oli avonainen vyötäröön saakka. Musta satiininauha kulki mekon yläpäästä selkäpuolelle ja loi lopuksi pienen rusetin. Katsoin Alicea epäluuloisena kun puin mekon ylleni. Hän ei näyttänyt mitenkään juonivalta, erityisen innokkaalta kyllä. Hän kipitti hakemaan minulle mustat korkokengät, nyt jos milloin epäilykseni heräsi. Ujutin ne jalkoihini.
Alice lähti johdattelemaan minua portaista alas. Edes vampyyrikuuloni ei paljastanut yhtään mitään. Kunnes portaiden viimeisillä askelmilla näin kaikki. Juhlapukuihin sonnustautuneilla.
” Tervetuloa perheeseen Bree. ” Kaikki sanoivat juhlallisesti. Tai.. kaikki paitsi yksi. Edward tuijotti ilmeettömästi minua, sentään ei mulkoillut.
” Bree ei ole edes tehnyt vielä päätöstään. ” Hän sanoi miltei hymähtäen.
Tunsin katseiden porautuvan itseeni oikein kunnolla, se oli kiusallista. He olivat järjestäneet juhlat minun kunniakseni. Kurkkuuni nousi pala kun katsoin Esmen lempeitä kasvoja. Kuinka voisin kieltäytyä perheestä, sellaisesta perheestä mitä minulla ei koskaan ollut?
