Kirjoittaja: Tutti frutti & Kika
Ikäraja: K-11
//Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:Tyyli: romance, ehkä lievä angst?
Paritus: Hermione & Severus [D/Hrm]
Vastuuvapaus: Hahmot Rowlingin mutta juoni miun ja Tutti frutin
Tukiopetusta
Oli viileä kesäilta, kun Hermione käveli syrjäisellä jästikadulla. Hän oli menossa Vuotavaan Noidankattilaan ja ajatellut yöpyvänsä siellä. Seuraavana päivänä hän tapaisi Harryn ja Weasleyn perheen Viistokujalla. Yöllinen lounaistuuli puhalsi vasten Hermionea ja sai tämän kietoutumaan tiukemmin uuteen neuletakkiinsa. Tyttö säpsähti takanaan kuulemaansa ääntä, joka rikkoi hiljaisuuden. Hän kääntyi katsomaan, mutta ei ehtinyt edes reagoida, ennen kuin jokin oli kahlinnut hänet, vasten kivistä kujan seinämää.
Siinä samassa tyttö tunsi epämiellyttävän hajun leyhähtävän kasvoilleen. Hermione tunnisti hajun vahvaksi viinaksi ja hänet kahlinnee henkilön mieheksi. Tyttö huomasi kuinka miehen sormet alkoivat vaeltaa kohti hänen paitansa etumusta. Vaistomaisesti, tajuamattaan edes mitä teki, Hermione heilautti oikean kätensä taaksepäin ja iski miestä keskelle kasvoja.
Mies horjahti taaksepäin ja hänen silmissään paloi raivo. Hän kohotti kätensä ja löi Hermionea kasvoihin. Tyttö horjahti lyönnin voimasta ja kaatui kylmään katuun. Mies kumartui ja kiskaisi kovakouraisesti neuletakin, pois tytön päältä. Hermione parkaisi kivusta ja tuijotti voimattoman, kun mies kohotti nyrkkinsä uutta iskua varten.
Hermione painoi silmänsä peloissaan kiinni ja valmistautui kipuun, mutta jostain syystä hänen odottamaansa iskua ei tullutkaan. Hän raotti varovasti silmiään, ja huomasi tumman hahmon, sekä miehen tajuttomana maassa. Tummaan kaapuun pukeutunut hahmo oli jo loittonemassa poispäin Hermionesta, hän tunsi vain tutun tuoksun, mutta ei osannut yhdistää sitä mihinkään. Tyttö ei ymmärtänyt miksi tämä hahmo oli pelastanut hänet. Hermione nousi ylös ja jatkoi matkaansa säikähdyksestä silmät kyynelissä.
* * *
Saapuessaan Tylypahkaan Harryn ja Weasleyden kanssa hän kohtasi vanhat luokkatoverinsa. Tuskin päästyään Tylypahkan oivista sisään oli jo lukuvuoden avajaispidot alkamassa. Aterian jälkeen Dumbledoren pitäessä puhettaan Hermione kohtasi Kalkaroksen arvioivan katseen ja käänsi pikaisesti punehtuneet poskensa poispäin opettajasta.
”Mione, mitä sinulle tapahtui?” Kysyi Ron.
”Ei mitään”, vastasi Hermione ystävälleen, ja pakottautui, vääntämään kasvoilleen hymyn.
Hermione havahtui tuolien kirskuntaan, kun oppilaat alkoivat valua ulos suuresta salista. Tyttö nousi ylös ja lähti raahautumaan muiden perässä kohti Rohkelikkotupaa.
”Odota! McGarmiwa huutaa sinua!” Huusi Harry Hermionen perään. Hermione kääntyi ja näki opettajattaren kiirehtivän perässään pitkin oppilaita täynnä olevaa käytävää.
”Neiti Granger, olisiko teillä hetki aikaa? Minun pitäisi jutella kanssasi johtaja oppilaiden asioista”, oppilas virtaan juuttunut McGarmiwa puuskutti. Hermionea ei olisi huvittanut lähteä seuraamaan, mutta raahautui kuitenkin opettajan perässä tämän työhuoneeseen. Saavuttuaan ovelle McGarmiwa viittoi Hermionen sisään. Nähtyään, mitä oven takana oli, Hermione jäi tuijottamaan suu auki.
”Malfoy?” Tyttö kysyi kuin varmistaakseen oliko kyseessä sama henkilö jonka hän näki.
”Granger”, sanoi Malfoy venyttäen nimeä ivallisesti.
Hermione istuutui opettajan osoittamalle tuolille ja huomasi kuinka Malfoy vilkuili häntä omituisen näköisenä. Tyttö yritti olla välittämättä siitä.
”Neiti Granger, Malfoy on uusi johtaja oppilas parisi tästä eteenpäin. Enkä halua kuulla yhtäkään vastaväitteitä teiltä.” Ilmoitti McGarmiwa tiukkaan sävyyn.
”Mutta miksi?” Intti Hermione,
”Miksi juuri Malfoy?” Hän näki kuinka Malfoy hymyili omahyväisenä pöydän toisesta päästä.
”Rehtori halusi, että Rohkelikot ja Luihuset oppisivat tekemään yhteistyötä, ja professori Kalkaros suositteli herra Malfoyta”, McGarmiwa valisti, ”Ja Hermione on vuosikurssinsa paras oppilas, joten minä valitsin hänet.” Hermione joutui tyytymään opettajansa vastaukseen ja lähti Malfoyn perässä käytävään.
”Mikä on muuttunut? Etkö haukukaan minua?” Hermione kysyi Malfoyta.
”Haittaako se sinua Granger?” Malfoy kysyi kohottaen kulmaansa ja astuen askeleen lähemmäs. Tyttö tuijotti edessä olevaansa poikaa kummissaan. Malfoy jatkoi lähestymistään ja hänen katseensa muuttui kiihkeäksi. Pojan jäänharmaissa silmissä paloi tuli ja Hermione joutui painautumaan kiinni seinään, Malfoyn astuessa vielä askeleen eteenpäin, jolloin tämä oli jo melkein kiinni tytössä.
”Mitä helvettiä sinä teet?” Hermione sähähti.
”Anna kun näytän sinulle”, Malfoy sanoi ja hänen huulillaan kareili viettelevä hymy. Sen sanottuaan hän painautui vasten kiharahiuksista tyttöä, tuijotti tämän pähkinänruskeita silmiä ja painoi huulensa ahneesti tytön huulille. Pojan kädet vaelsivat kohti tytön lantiota ja hänen huulensa painuivat vaativina tytön huulille. Järkyttyneenä Hermione kiemurteli irti pojan otteesta ja juoksi pois pitkin koulun kivistä käytävää. Kyyneleet polttivat tytön kasvoja, kun hän juoksi eteenpäin, askelten kaikuessa tyhjässä tilassa.
Hermionen jalat veivät häntä kohti tähtitornia. Tyttö istuutui lattialle, kietoi kätensä polviensa ympäri ja tuijotti kuuta tyhjällä katseella monta tuntia. Tuntien päästä, jalat turtana hän pakottautui nousemaan ylös ja lähti hitaasti vaeltamaan kohti makuusaleja.
Kävellessään vahojen haarniskojen ohi hän kuuli askelien raskaan äänen ja vetäytyi varjoihin. Pimeydestä astui esiin hahmo, jonka äänen Hermione tunnisti nopeasti.
”Kuka täällä on? Et sinä pääse pakoon, minä kuulin sinut”, huhuili vahtimestari Voro. Hermione nielaisi kuuluvasti ja Voro käänsi tutkivan katseensa sinne missä tyttö oli. Miehen huulille nousi tyytyväinen hymy, kun tämä huomasi tytön,
”Kappas vaan. Oppilaita käytävällä puoli kahden aikaan yöllä.” Hänen katseensa osui merkkiin Hermionen rinnassa:
”Ja vielä Johtaja oppilas. Nyt taisi tulla jälki-istuntoa. Tietääkseni Professori Kalkaros on vielä hereillä. Vien sinut hänen luokseen.”
Hermione tunsi vatsassaan ikävän muljahduksen. Kalkaros suosi tunnetusti omaa tupaansa, Luihusia, joten yöllinen seikkailu tietäisi Hermionelle ainakin viikon jälki-istuntoa ja kaksikymmentä pistettä pois Rohkelikolta. Voro retuutti tyttöä kaavun kauluksesta - tyytyväisen näköisenä - kohti tyrmiä missä sijaitsi liemimestarin huone.
”Sisään”, laiska ääni kehotti oveen koputettua. Tyytyväisen näköisenä Voro työnsi Hermionen sisälle huoneeseen. Kalkaroksen silmät laajenivat hieman järkytyksestä ja hän ryhdistäytyi tuolissaan, kun tunnisti tulijan Hermioneksi.
”Kas, kas! Rohkelikko ja vieläpä valvojaoppilas? Kiitos, Voro, voit poistua”, Kalkaros sanoi tekaistu ylimielin hymy kasvoillaan.
”M-m- mutta prof…” Voron tyytyväinen hymy oli kadonnut ja hänen lauseensa jäi kesken, kun Kalkaros tokaisi tylysti:
”Sanoin ’kiitos’ ja käskin sinun poistua. Nyt heti!”
Voro paiskasi oven perässään kiinni mutisten jotain käsittämätöntä, mistä ei saanut selvää.
”No niin, neiti Granger, minä haluan tietää, mitä teet käytävällä tähän aikaan yöstä”, Kalkaros ilmoitti.
”Minä olin…” Hermionen sai vastatuksi, kun Kalkaros keskeytti hänet:
”Itketkö sinä?” ”En”, Hermione sanoi ääni murtuen. Hän ei ollut tajunnut, että hänen kasvoistaan näkyi, että hän oli itkenyt. Kämmenselällään Hermione pyyhkäisi nopeasti kyynelvanat pois poskeltaan.
Kalkaros nousi tuoliltaan ja käveli Hermionen eteen kiertäen opettajanpöydän. Mies katsoi edessään olevaa tyttöä suoraan silmiin ja kysyi:
”Miksi sinä olet itkenyt?” Hermione väitti vastaan, mutta esitys ei tainnut olla kovin uskottava, sillä Kalkaros huokaisi turhautuneena ja uhkasi käyttää totuusseerumia, jos tyttö ei kertoisi totuutta.
”Juoksin käytävällä ja kompastuin”, Hermione valehteli kömpelösti. Kalkaros ei näyttänyt kovinkaan vakuuttuneelta, mutta antoi asian jäädä tällä kertaa sikseen. Hän kuitenkin vakuutti, ettei tämä enää toistuisi.
Hermione nyökkäsi vaisusti ja poistui opettajan luvalla. Kalkaros sulki oven hiljaa Hermionen perässä, kun tämä lähti Rohkelikkotupaa kohden. Häntä ei kiinnostanut montako pistettä tuvalta lähtisi tai kuinka kauan hän joutuisi istumaan jälki-istunnossa. Nyt oli tärkeintä pitää itsensä koossa ja päästä yli siitä mitä Malfoy oli tehnyt. Hän ei kyllä alentuisi kertomaan kenellekään. Siitäkös Malfoy vasta riemastuisi.
Hermionen saapuessa Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen oli Harry Ginnyn ja Ronin kansa odottamassa häntä.
”Missä sinä viivyit? Ei siellä johtaja oppilas jutussa näin kauan voinut mennä. kaikki muut ovat jo nukkumassa”, Ron valitti Hermionelle, joka selitti:
”Jäin harhailemaan käytävälle joksikin aikaan, ja Voro löysi minut sieltä. Jouduin Kalkaroksen huoneeseen ja pääsin sieltä pois vasta äsken.” Harry, Ginny ja Ron joutuivat tyytymään ontuvaan vastaukseen, sillä Hermione ilmoitti menevänsä nukkumaan. Ginny nousi ylös mennäkseen Hermionen mukaan. Kun he olivat kahdestaan portaissa, niin etteivät pojat kuulleet niin Ginny kysyi hiljaa:
”Mikä on noin kamalaa, ettet voi kertoa sitä pojille.” Hermione pudisti hiljaa päätään. ”Etkö halua kertoa? No minä en utele. Minä kyllä kuuntelen jos haluat.” Hetken aikaa Hermione harkitsi kertovansa, mutta päätti sittenkin mennä nukkumaan. Hän toivotti Ginnylle hyvää yötä ja sulki makuuhuoneen oven perässään.
Hermione nousi aamulla hyvissä ajoin ja ehti hyvin ensimmäiselle tunnille, jota piti McGarmiwa. Kesken tuntia, oveen koputettiin, ja sen takana seisoi Kalkaros. ”Anteeksi, lainaisin neiti Grangeria hetkeksi”, mies ilmoitti McGarmiwalle. Hermione seurasi opettajaa käytävään, saaden uteliaita katseita peräänsä. Käytävässä Kalkaros ilmoitti Hermionelle, että tämä saisi jälki-istuntoa tänä iltana, seitsemästä eteenpäin, hänen työhuoneessaan. ”En pidä siitä, että minulle valehdellaan”, Kalkaros lisäsi ja poistui paikalta. Hermione palasi tunnille rangaistuksesta masentuneena, muttei antanut tunteidensa näkyä muille.
Vasta tuntien välissä hän kertoi Harrylle ja Ronille, että sai yöllisestä harhailusta jälki-istuntoa.
”Ikävää sinulle. Lupaan olla huutelematta sitä”, Harry rohkaisi Hermionea taputtamalla tätä olkapäälle.
”Kiitos vaan”, Hermione tokaisi takaisin nyreänä.
Kun kello läheni seitsemää illalla, lähti Hermione kohti Kalkaroksen työhuonetta, sillä ei halunnut myöhästyä hetkeäkään. Yölliset muistot palasivat vahvoina mieleen, kun hän kulki pitkin tyhjää käytävää. Hermione kuitenkin pidätti väkisin kyyneliän eikä antanut yhdenkään valua pitkin poskeaan. Hän lähestyi ovea ja pakotti itsensä ajattelemaan jotain muuta. Pää tuntui kaikuvan tyhjyyttä, mutta sekin oli parempi. Hermione koputti kevyesti ovea ja tasasi samalla hengitystään. Ovi aukesi ja Hermione astui sisään.
”Istu”, käski Kalkaros tavanomaisella äänellään.
”Kyllä, professori”, vastasi Hermione kuten kuului, vaikka hän pelkäsikin sitä, kuinka opettaja ottaisi asian esille. Hän tiesi ettei häntä oltu uskottu, kun hän oli väittänyt kompastuneensa. Hän tiesi myös, että Malfoy oli voinut kertoa asiasta ja, että Kalkaros oli myös erittäin taitava lukilitiksessa. Hermione ällistyi, kun Kalkaros kysyikin häneltä:
”Neiti Granger, onko teillä kaikki hyvin? Voitte kertoa minulle, jos jokin on huonosti.”
Hermionen ilme muuttui hämmästyneeksi, sillä Kalkaros ei todellakaan sattunut olemaan ensimmäinen opettaja, jolle olisi uskoutunut. Varsinkaan jos asia koski Luihusia, kuten tässä tapauksessa.
”Ei minulla ole mikään, olen aivan kunnossa, kiitos vain”, Hermione vastasi hyvin hiljaisella äänellä.
Jälki-istunnon jälkeen Hermione nousi paikaltaan ja poistu käytävään. Hän oli matkalla Rohkelikko tupaa päin, kun näki joukon luihusia. Hänen eiliset muistonsa nousivat kirkkaina mieleen ja hän vetäytyi kulman taakse, kun törmäsi johonkin. ”Oho, Granger, päätit sitten tulla itse syliini?” Kuului Malfoyn ivallinen ääni hänen korvansa juuresta. Malfoy työnsi hänet kiinni seinään ja Hermione poskilla oli kyyneleitä ja hän kirosi mielessään, ettei hänellä ollut taikasauvaa mukanaan. Silloin muut luihuset ympäröivät heidät ja käytävässä kuului huuto:
”Tee se! Tee se!” Kaikki luihuset yhtyivät siihen.
Samassa Kalkaroksen työhuoneen ovi aukesi ja itse opettaja astui siitä ulos. Kalkaroksen silmät kapenivat viiruiksi, kun hän huomasi mitä oli tapahtumassa. Malfoy oli vetämässä kaapua Hermionen yltä. Tytön silmät olivat kiinni ja kyynelissä. Poika kumartui kohti pelokasta tyttöä. Hermionen kaapu putosi lattialle ja Malfoy oli juuri painamassa huulensa vasten tytön huulia, kun Luihusten tuvanjohtaja karjaisi: ”Mitä helvettiä täällä tapahtuu?” Malfoy irrotti otteensa ja kääntyi kohti opettajaa. ”Mi-minä… me… vain...” Sai Malfoy suustaan.
”Te kaikki! HETI SISÄÄN!” Karjaisi Kalkaros Hermionen ja luihuset luokkaansa. Hermione yritti kuivata kyyneliän, jotka vain jatkoivat virtaamistaan.
”Kertoisitteko nyt mitä olitte tekemässä?” Kalkaros kysyi merkitsevästi Malfoylta, ” tai mitä SINÄ olit tekemässä?”
”Se oli vain leikkiä” En kai minä oikeasti olisi moiseen kuraveriseen koskenut?” Naurahti Malfoy,
”Ja sinähän nautit siitä, vai mitä Granger?”
”Siltähän tuo näytti. Nautti oikein kyyneleet silmissä, vai mitä Malfoy?” Kalkaros kysyi ivallisena.
”Nyt muut paitsi Draco-herra ja Hermione-neiti voivat lähteä. Muistakaa sitten jälki-istuntonne huomisesta lähtien kello kahdeksasta eteenpäin.”
Kuului syvä huokaus ja mutinaa, kun muut luihuset poistuivat huoneesta.
”Haluan selityksen Malfoy”, Kalkaros sanoi hyytävästi, ”ja vaadin, että pyydät anteeksi kun haukuit häntä kuraveriseksi.”
”Mitä se sinua liikuttaa ketä minä kutsun kuraveriseksi?” Malfoy kysyi tuvanjohtajaltaan.
”Se ei kuulu sinulle, mutta jos nyt välttämättä tahdot tietää, niin minä olen opettaja ja tehtäväni on valvoa oppilaiden käyttäytymistä. Joten sinä saat jälki-istuntoa huomisesta eteenpäin”, Kalkaros ilmoitti hyisesti, ”Ja ole hyvä ja poistu.”
Draco näytti siltä, että voisi väittää vastaan, mutta opettajan katse sai hänet pysymään hiljaa. ”Anteeksi”, Malfoy mutisi lähtiessään huoneesta, mutta ei katsonut päinkään Hermionea.
Malfoyn paiskattua oven kiinni Kalkaros veti tuolin Hermionea vastapäätä ja istuutui sille.
”Hermione, kertoisitko minulle tapahtuiko sama asia tänään kuin eilen?” Kysyi Kalkaros pehmeämmällä äänellä kuin yleensä. Se hämmästytti Hermionea, joka pudisti päätään miltei huomaamattomasti.
”Hermione, ole rehellinen. Oliko tämä sama juttu kuin silloin loman lopulla?” Kalkaros kysyi. Hermionen silmät laajenivat, kun hän tuijotti järkyttyneenä Kalkarosta.
”Se olit sinä”, Hermione kuiskasi. Se ei ollut kysymys, sillä tyttö yhdisti asiat. Se oli liika. Hermione ei kestänyt sitä. Yhtäkkiä hän pomppasi ylös tuolilta ja juoksi ulos luokasta Kalkaroksen huutaessa hänen peräänsä. Juostessaan hän noukki kaapunsa mukaan käytävältä, minne se oli jäänyt ja purskahti itkuun vasta päästyään toisen kerroksen tyttöjen vessaan.
Hän lysähti lattialle ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Kaikki tapahtumat pyörivät hänen päässään välähdyksinä. Ahdistelija kujalta, tumma hahmo. Malfoy eilen illalla. Luihuset sekä Malfoy äsken. Malfoy kiskomassa kaapua hänen yltään. Kalkaroksen vihainen ilme, kun tämä näki mitä tapahtui. Miehen lipsahdus siitä, kuinka oli pelastanut Hermionen. Ja tuoksu. Sama haju, jonka Hermione oli tuntenut kujalla sekä liemiluokassa.
Aamulla kun Hermione nousi sängystään hän muisti kaikki illan tapahtumat ja päätti olla menemättä ensimmäiselle tunnilleen: liemitunnille. Itse asiassa hän oli poissa kaikki liemitunnit kahden ja puolen viikon ajan. Harrylle ja Ronille hän ei edes viitsinyt yrittää selittää syytä.
Eräänä päivänä, kun Hermione oli taas poissa liemitunnilta, oli hän päättänyt mennä ulos istumaan. Hän istui vanhan tammen juurella ja tuijotti järveä. Ulkona kävi vuodenaikaan nähden kylmä tuuli, ja se sai Hermionen kietomaan kätensä ympärilleen. Yhtäkkiä joku laski kaapunsa tytön olkapäille. Hermione vavahti hiukan ja käänsi päätään.
”Sinä?” Hermione kysyi arasti mieheltä jolla oli tummat hiukset.
”Minä”, Kalkaros vastasi Hermionelle lempeästi, niin oudolta kuin se Kalkaroksen suusta kuulostikin.
”Olisitko nyt kiltti ja palaisit tunneilleni? Muuten joudun antamaan sinulle hylätyn”, Kalkaros sanoi.
”Niin, ehkä minun pitäisi tulla takaisin”, Hermione myöntyi. Hermione nousi ylös ja ojensi miehelle tämän kaavun takaisin ja he lähtivät kävelemään kohti luokkaa.
Luokassa Hermione sai uteliaita katseitaan osakseen, mutta ei välittänyt niistä, vaan istuutui paikalleen Harryn ja Ronin viereen.
Kalkaros ilmoitti kovaan ääneen, että Hermionen pitäisi jäädä tukiopetukseen tunnin jälkeen. Se sai luihuset, etenkin Malfoyn nauramaan äänekkäästi. Hermione myöntyi hiljaa nyökäten.
Tunnin päätyttyä Hermione jäi kiltisti luokkaan, niin kuin kuuluikin. Hermione seurasi tarkasti opettajan antamia ohjeita, mutta äkkiä myrkyllinen, syövyttävä rohto kaatui Hermionen päälle. Muutamalla harppauksella Kalkaros oli Hermionen luona ja kiskaisi kaavun nopeasti pois tämän päältä.
Rohto oli alkanut syöpyä hiljalleen Hermionen vaatteiden läpi. Sauvaa heilauttamalla Kalkaros taikoi käteensä rätin, joka kestäisi myrkyn. Mies painoi rätin varovasti tytön vatsalle ja kuivasi rohdon hitaasti pois.
Liemimestarin käsi liikkui hitaasti ylöspäin pitkin tytön vartaloa. Hermionen hengitys oli kiihtynyt nopeaksi. Miehen käsi pysähtyi tytön solisluun kohdalle. Rätti putosi hiljaa tupsahtaen kiviselle lattialle ja Kalkaroksen sormet hyväilivät Hermionen kaulaa.
”Professori?” Hermione kysyi hengästyneesti. Vastahakoisesti Kalkaros veti kätensä pois.
”Anteeksi”, mies mutisi äänellä, joka oli tummaa samettia.
”Ei se minua haitannut. Se tuntui yllättävän hyvältä, professori”, tyttö sanoi punastuen.
”Mitä jos unohtaisimme professorin? Jos kutsuisit minua Severukseksi, niin minä kutsun sinua Hermioneksi. Sopisiko se?” Severus ehdotti hiljaa. Vastaukseksi hän sai hiljaisen nyökkäyksen. Mies otti varovaisesti tytön kasvot käsiensä väliin ja katsoi tätä silmiin. Tummat silmät kohtasivat pähkinänruskeat ja hitaasti Severus painoi huulensa tytön pehmeille huulille.
Hermionen sydän hakkasi rinnassa kovaa ja se sai hänen poskensa punehtumaan entistä enemmän. Suudelma alkoi varovaisesti, miehen huulet tunnustelivat tytön huulia hellästi. Hermione vastasi suudelmaan, sydän hakaten entistä kovempaa. Mies voihkaisi hiljaa, nautinnollisesti, ja hänen huulensa painuivat vaativammin tytön suulle, ja hänen kätensä liukuivat hitaasti kohti tytön lantioita. Hermione tunsi nauttivansa tilanteesta paljon, ei hän inhonnut Kalkarosta. Hän piti miehestä. Ei samalla tavalla kun Ronista tai Harrysta, he olivat ystäviä. Severus oli enemmän, ainakin Hermione toivoi niin. Hän nosti kätensä miehen kaulalle ja kietoi sormensa tämän hiuksiin. Hiukset eivät olleet läheskään yhtä rasvaiset kuin Hermione oli joskus kuvitellut. Mies veti hänet tiukemmin rintaansa vasten nautinnon voihkausten säestämänä.
