A/N1 Ja tuhannet kiitokset Drialle nopeasta betaamisesta <3
Neljäs luku
Rosellan seuraava aamu ei ollut niitä parhaimpia…
“Herätys!”
“Mmmm…”
“Herää unikeko!”
“Vielä viisi minuuttia…”
“Nouse ylös!”
“Älä huiski tyynyllä!”
Se aamu ei mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan…
“Päätä särkee, anna mun nukkua…”
“Turha luulo!”
“Mikä riivattu sinut repi hereille?”
“Emilia, joka kompastui mun päälle.”
“Ja jaat tämän ilon kanssani? Kiva…”
“Nouse nyt! En jaksa olla hereillä yksin ja sinä olet meistä kuitenkin aina ensiksi hereillä!”
“Suksi jonnekin!”
Sinä aamuna hän ei saanut tahtoaan läpi…
Rosella avasi silmänsä ja nousi vaivalloisesti istumaan. Hän otti ärtyneenä pyyhkeensä ja laahusti laskemaan kylpyveden. Rosellasta oli mukavaa pulahtaa kuumaan veteen ja antaa sen rentouttaa unesta vielä kankeat lihakset ja niskan, joka oli jälleen ollut hassussa asennossa hänen nukkuessaan, niskakivut saivat hänen päänsä särkemään.
Ja juuri kun kaikki tuntui olevan täydellistä…
“TULE JO POIS SIELTÄ!”
“Lopeta jo Lesley!” Rosella kiljui ovea hakkaavalle ystävälleen, mutta nousi silti mutisten pienestä kylpyammeesta ja kietoi pyyhkeen ympärilleen.
Hän tuli pois kylpyhuoneesta ja katsoi murjottavasti Lesleytä, joka istui sängyllään.
“Mikä kiire sinulla on tänään? Yleensä nukut yli puolenpäivän lauantaisin”, tyttö murjotti.
“Tänään minut herätettiin ja keksin rutkasti tekemistä kun sinä nukuit!”
“Ja kauankohan annoit minun nukkua?”
“Kymmenen minuuttia?”
“Ja keksit siinä ajassa valtavasti tekemistä? Olisit antanut minun nukkua!”
“Älä marise, kello on jo kuusi ja meillä on vielä paljon tekemistä ja…”
“KUUSI! KUUSI!”
“Tämä ei ole parhaita aamujani Lesley, joten ole kiltti, äläkä sano enää mitään vaan anna minun mennä takaisin nukkumaan”, Rosella marisi.
“Sitten pitää tehdä tästä yksi parhaista aamuistasi, koska tänään pitää olla iloisia!” Lesley alkoi kiljua ja huutaa ja pomppia mielipuolen lailla ympäri huonetta.
Rosellasta se oli oikein huvittava näky, mutta heidän huonetoverinsa Fiona ja Diana heräsivät siihen meluun. He molemmat työnsivät päänsä verhojensa välistä ja katsoivat tätä ihmeellistä sekamelskaa, joka oli jälleen vallinnut heidän makuusalinsa.
Lesley pomppi ympäri huonetta ja viskeli vaatteita toisten kaapeista ja arkuista pitkin huonetta kirkuen ja huutaen samalla kaikkea sekavaa kuten ”Wataaah! Kuka haluaa maistaa luihuisen raivoa? Woaah!”. Rosella hymyili ja lopulta nauroi mukana. Tällä oli yllään vain pyyhe, mutta pian hän sai päälleen alushousut ja jonkun ruskea-musta-harmaanpaitapuseron, joka ei voinut olla hänen, koska se oli pari kokoa liian iso. Tyttö alkoi viskellä muiden hiustenlaittotarvikkeita ympäri huonetta.
Diana kirkaisi kauhuissaan ja loikkasi pois sängyltään keräilemään tavaroitaan. Silloin Rosella tarttui tytön muotoiluvaahtopurkkiin ja ruiskutti muotoiluvaahtoa Dianan sängylle. Diana näytti siltä, että vääntäisi kohta huonetovereidensa niskat nurin, joten Rosella otti Lesleyn tarjoamat tummansiniset farkut ja nappasi mukaansa ponnarin, valkoiset sukat ja tennarit.
Rosella ehti juuri ja juuri vetää housut jalkaansa ennen kuin Lesley kiskoi häntä jo kädestä ovea kohti ja oleskeluhuoneen läpi. He kiisivät nauraen käytävillä vieläkin sille näylle, jonka olivat jättäneet jälkeensä. He pysähtyivät päästessään vasta eteisaulaan.
“Järjestit aikamoisen show’n äsken”, Rosella nauroi.
“Minä vai? Sinä autoit! Ei ollut minun ideani tuhota Dianan elämää!”
Rosella nauroi. Diana oli punahiuksinen pisamanaamainen tyttö, jonka hiukset olivat luonnonkiharat. Ne olivat aivan kamalan kuivat ja olivat siksi aina pehkona tytön pään päällä, vaikka ne ylettyivätkin yli tytön olkapäiden.
Diana käytti joka aamu monta tuntia siihen, että hän laittoi hiuksiaan sellaiseen kuntoon, että kehtasi lähteä pois makuusalista. Toisin sanoen hän sai ne päälaelta juuri ja juuri suoriksi ja sitoi loput pörheälle ponihännälle takaraivoon.
Lesley oli ilmeisesti ehtinyt laittautua sillä välin kun hän oli odottanut Rosellan käyvän kylvyssä aamulla. Tytöllä oli päällä haalistuneet farkut ja punainen t-paita, jonka päällä hänellä oli aukinainen musta huppari, sekä mustat tennarit, samanlaiset kuin Rosella oli ottanut hädissään mukaan. Etuhiuksensa tyttö oli laittanut pannan avulla taakse ja hänen mustat hiuksensa ulottuivat suorina, melkein muovimaisina juuri ja juuri olkapäille.
Rosella taas… Hän näytti juuri siltä kuin olisi paennut mahdollisimman nopeasti jotakin. Hänellä oli yllään tummansiniset farkut ja jonkun, luultavasti Fionan, paitapusero. Hänen hiuksensa olivat sotkuiset ja märät. Hän yritti haroa niitä sormillaan ja sitoi ne niskaansa letiksi. Lopulta tyttö sai vedetyksi sukkansa ja kenkänsäkin jalkoihinsa.
“Katso nyt! Näytän aivan kamalalta!” Rosella valitti luoden murhaavia katseita kikattavaan ystäväänsä.
“Ja unohdin taikasauvani.”
“Se on minulla.”
Rosella otti taikasauvan ystävältään.
“No, mitä me nyt? En uskalla palata vielä tunteihin makuusaliin, koska Diana tappaa meidät hyvällä tuurilla. Puhumattakaan siitä kun Emilia näkee kaikki ne koulukirjat, joiden päälle sitä vaahtoa osui… Puhumattakaan siitä sotkusta…”
“Niin, Emilia se sitten tykkää epäjärjestyksestä vai mitä”, Lesley naureskeli.
“Olet ihan kamala!” Rosella tokaisi.
“Kiitos, yritys on ainakin kova.”
Rosella pyöritti silmiään ja suuntasi askeleensa kohti suurta salia ja aamupalaa. Tuoreen munakkaan tuoksu leijui jo hänen sieraimiinsa.
“Älä viitsi Rose! Ei me nyt aamupalalle noiden sekaan mennä. Käydään keittiössä hakemassa aamiaista.”
“Saitko sen sijainnin selville?”
“Sanoinhan, että luota minuun.”
“No sinuun minä nyt en luottaisi…”
“Mitä sanoit?”
“Sanoin, että luottaisin vaikka elämäni sinun käsiisi…”
“Huijaat.”
“Olet oikeassa… En luottaisi käsiisi edes koulukirjojani.”
“HEI!”
“Sinä keksisit niillekin jotain uutta käyttöä.”
“Niillä voisi viskellä Rohkelikkoja!”
“Lesley!”
“Sori… Olit sanomassa?”
“Unohda.”
“Tylsää!”
Tytöt lähtivät yhdessä kohti keittiötä ja saivatkin kotitontuilta munakasta, pekonia, paahtoleipää, appelsiinimehua ja teetä. He söivät kahdestaan keittiön nurkassa olevan pöydän ääressä ja juttelivat iloisesti sekoilustaan. Kun he olivat syöneet ja jättäneet hyvästit kotitontuille, he kipittivät pois keittiön lähistöltä. Eteisaulassa he törmäsivät ryhmään kolmosluokkalaisia ja vanhempia oppilaita, jotka olivat matkalla Tylyahon kylään.
Tylyahossa sijaitsi myös aivan mahtava karkkikauppa, josta nuoremmat oppilaat usein lahjoivat tai suostuttelivat vanhemmat oppilaat, joilla oli lupa käydä kylällä, tuomaan heille ties mitä karamelleja. Rosella ja Lesley uskoivat olevansa moisen touhun yläpuolella, mutta Rosella ei voinut kiistää sitä, että sillä hetkellä hänen teki aivan luvattoman paljon mieli makeisia.
“Se on väärin, että pitää olla kolmannella päästäkseen kylään”, Rosella valitti, kun he olivat kulman takana.
“Niin, mutta vain luvan kanssa.”
“Ajattelit livahtaa Taguluksen ohi? Kiva”, Rosella sanoi sarkastisesti.
Tagulus oli Tylypahkan vahtimestari, hän oli melkein yhtä hirveä kuin entinen vahtimestari, Voro. Tagulus vain osasi taikoa ja hänellä oli taikakoira. Heillä oli joku yhteys. Kun koira, jonka nimi oli Jörö (tai siis kaikki oppilaat sanoivat sitä Jöröksi…), näki jonkun oppilaan tekevän jotakin, sen ruskeat silmät välkähtivät ja Tagulus ryntäsi jostakin huutaen. Silloin tiesi jääneensä kiinni ja pakoon oli turha yrittää (tai ei aina ihan turha).
“En, sehän olisi ihan tyhmää, mutta Jörölläkin on kiireitä, kun se partioi isäntänsä kanssa niitä luvallisia oppilaita, joten me mennään tietenkin salakäytävää pitkin”, Lesley selosti.
“Keneltä hankit tiedot salakäytävistä?”
“En minä sitä sinulle kerro!”
“Uskallatkin olla kertomatta!”
“Okei, kerron, joskus, mutta nyt mennään!”
Tytöt hiipivät käytävien läpi ja varmistettuaan, ettei kukaan huomannut he pujahtivat salakäytävään. Se oli ahdas kolo, ja he joutuivat ryömimään siellä.
“Ostetaan uusia vaatteita Tylyahosta”, Lesley lohdutti.
“Minulla ei ole rahaa!” Rosella ulisi.
“Onpas, minä otin lompakkosikin.”
“Koska ajattelit kertoa sen minulle?”
“No näköjään nyt.”
Tytöt jatkoivat matkaansa hiljaisuuden vallitessa ja saavuttivat viimein tunnelin pään. He nostivat raskaan luukun, joka johti suoraa Hunajaherttuan takahuoneeseen.
“Makeeta!” Rosella kuiskasi.
“Niin! Meidän ei tarvitsekaan maksaa! Otetaan täältä kaikki!” Lesley riemuitsi.
Rosella katsoi häneen säälivästi.
“Les, me ei olla köyhiä. Meidän ei tarvitse varastaa”, hän sanoi.
“Älä viitsi Rose!”
“Aito Malfoy ei varasta.”
Lesley mietti hetken.
“Okei, aito Malfoy ei varasta, mutta näyttäytyy mieluusti tuon näköisenä?”
Rosella vinkaisi ja etsi ensimmäisen peilaavan pinnan, jonka löysi ja katsoi itseään. Hänen hiuksensa olivat sekaisin ja kamalan näköiset. Hänen kasvoissaan oli likaa ja hänen vaatteensa olivat kamalat.
“Okei, mutta otetaan vain rasia ja häivytään!”
Lesley hymyili ja nappasi muutaman rasian ja he pujahtivat takaisin käytävään.
Koulussa he kiisivät ensimmäiseen vessaan, joka tuli vastaan, koska eivät kehdanneet kulkea sen näköisinä ympäri koulua. He siistivät hiuksiaan, pesivät käsiään ja kasvojaan, puistelivat vaatteitaan ja yrittivät näyttää ei niin syyllisiltä.
Rosella nosti paitaansa ja sitoi sen napansa yläpuolelle.
“Miksi sinä noin teit?”
“Koska se oli kamala”, tyttö vastasi ja rullasi parhaillaan hihojaan lyhyiksi.
“Kuljeskelet siis mieluummin napapaidassa?”
“Mielellään kuin todistan käyttäväni Fionan vaatteita. Muistuta, että kuuntelen kunnolla, kun meille opetetaan vaatteiden värinvahtamisloitsu”, Rosella huomautti.
Tytöt kävelivät ulos vessasta syöden karkkejaan.
“Kuulitko muuten, ne aikovat pitää ylemmille luokille tanssiaiset, mutta meitä ei ole kutsuttu!” Lesley muisti äkkiä.
“Mistä kuulet tuon kaiken?”
“Luuletko, että Katarina olisi pitänyt jättänyt kertomatta sellaisesta asiasta?”
“Aivan…”
Katarina oli Lesleyn viidesluokkalainen serkku. Hän oli todella kaunis, mutta ei erityisen suosittu pistävän asenteensa takia. Hän kokosi ympärilleen muutaman kymmenen ihmisen suojamuurin ja piiloutui sen taakse vihaamaan muita ihmisiä. Yleensä Rosella ja Lesley kiersivät hänet kaukaa, elleivät halunneet kuulla juoruja, koska ne kyllä kantautuivat aina Katarinan korviin. Tai lähtivät hänestä… Miten vain, se tyttö tiesi melkein kaiken, mitä koulun muurien sisällä tapahtui.
“Ilkeää, ottaen huomioon, että haluaisin ostaa uuden nätin asun”, Rosella valitti.
“Niin minustakin, meidän pitäisi mennä edes katsomaan millaiset ne ovat”, Lesley ehdotti silmissään pirullinen pilke.
“Koska ne ovat?”
“Illalla.”
“Joskus toisten, menen tänään sattuneista syistä aikaisin nukkumaan”, Rosella valitti.
“Ilonpilaaja”, Lesley mutisi ja hidasti askeliaan.
“Kohta on kesälomakin, en minä vaan jaksa murehtia yksistä tanssiaisista kun voin pyöriä sellaisissa koko kesän.”
“Malfoyt.”
“Sanoitko jotakin?”
“En…”
A/N: risuja ja ruusuja kiitos ^^
