Ficin nimi: Kangaskaupan tyttö
Kirjoittaja(t): NiNNNi
Oikolukija/Beta:
E_Bella luki läpi
Fandom: Twilight
Tyylilaji/Genre: Angst, pienoinen romance
Ikäraja: S, eli sallittu
Paritus/Päähenkilöt: Jasper
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Jasperin katseen kohde ihmisaikoina.
Varoitukset: Ei mitään
A/N: Osallistuu Angst 25 sanalla
23. lumi ja Fanfictioon sanalla
34. lumi.
Kommentit olisivat jälleen mukavia. (:
Kangaskaupan tyttö
Jasper
Muistan sen, silloin satoi lunta. Istuin puiston vihreällä penkillä, joka hohti kylmyyttä. Lumi oli peittänyt maan kovat ja synkät muodot, kaikkialla näytti olevan kovin valoisaa, kun lumihiutaleet jatkoivat tanssiaan taivaasta kohti maata. Ja sitten olit ollut sinä. Sinä ja sinun hymysi.
Sinä olit astunut kangaskaupasta ulos, ja kohdannut katseeni. Huomasin jääneeni katsomaan sinua, se ei ollut tapaistani, ei lainkaan. Mutta sinussa oli jotakin, jotakin mitä muissa tytöissä ei ollut. Mutta en tiennyt mikä se oli. Oliko se kenties hymysi, jonka soit minulle hetken katseen jälkeen, vai oliko se sirot kasvonpiirteesi joista paistoi iloisuus? Mutta koskaan en saanut siihen vastausta. Olin sen verran pelkuri, minulla ei ollut rohkeutta tulla luoksesi siihen kangaskaupan eteen ja alkaa juttelemaan. En uskaltanut kuin istua, joka päivä siinä samalla penkillä ja katsoa, kun ilmestyit pihalle, joka kerta erilainen rulla kangasta kainalossasi.
Ja katsoa hymyä, jonka soit joka kerta, kun huomasit minut. Ja minä olin se pelkuri, koko sen talven. Kulutin sen ainoastaan sinua katsellessani. Mutta se riitti minulle silloin, ainoastaan nähdä hymysi, kasvosi, joihin ilmestyi hymykuopat, ja koko olemuksesi. Olemuksesi oli ilo silmilleni, katselin kuinka mustien ja lyhyiden hiustesi päälle kertyi lunta sinun odottaessa kyytiäsi. Ja odotuksen ajan, sinä vastasit katseeseeni, ja hymyilit. Näytti kuin se olisi riittänyt sinulle, mutta välillä näytti kuin olisit odottanut muuta. Mutta olin se tunnettu pelkuri, tyydyin vain katselemaan.
Ja jälleen istun puiston penkillä, sillä samalla vihreällä, katseeni suunnattuna siihen kangaskauppaan, odottaen oven aukenevan ja sinun astuvan esiin, jälleen kangasrulla kainalossasi. Lumi tanssii jälleen, nyt uusin kuvioin, tällä kertaa hitaammin, harkitummin, jopa surulliseen sävyyn. Lumikaan ei enää loista, se on vain valkoista nöyhdän näköistä ainetta, maassa odottamassa koristajaansa, eli sinua.
Kangaskauppa loistaa tyhjyyttä, se on ollut pimeänä jo viikkoja, estäen sinua saapumasta. Mutta minä olen sinnikäs, vaikka olenkin se pelkuri, istun vaikka koko talven, ainoastaan odottaen sinua. Nähdäkseni hymysi, ja sen aiheuttamat hymykuoppasi.
