Ensinnäkin, anteeksi, että tässä kesti niin kauan. Betani oli rippileirillä ja pitää nyt palautumislomaa jonkin aikaa.
Onneksi, kuitenkin pelastava enkeli
Fell suostui betaamaan tämän todella nyhyellä varoitusajalla. Joten iso halikiitospusu sinne ♥
Tämä osa on vähän normaalia pidempi, joten jouduin jakamaan tämän kahteen. Muuten olisi tullut vähän liian sekavaa tekstiä.
Mutta:
4 A. Uutta informaatiota
Edward kyyditsi minut kotiovelleni Volvollaan noin puolen yön aikaan. Harmikseni ja onnekseni, Edward ei ollut koko iltana yrittänyt suudella minua. Toivoin niin kovasti, että voisin kertoa hänelle kaiken. En kuitenkaan voisi, koskaan. Siitä vasta rumba syntyisi jos menisin kertomaan hänelle päin naamaa olevani noita. Vanhimmat olisivat varmasti riemuissaan.
Juoksin kotiovelle ja huomasin, että olohuoneen ikkunassa paloi valo, kuten myös Rosalien huoneessa. Alice ei siis ollut vieläkään tullut kotiin. Sekunnin murto-osan mietin, että miten hän oli menetellyt Jasperin kanssa.
Käänsin avainta lukossa ja se aukeni pienesti naksahtaen. Heitin taas avaimeni lasikulhoon ja potkaisin kengät jalastani. Ne melkein osuivat kahvinvaaleaan kissaan eteisen ovella. Kissa naukaisi ja katsoi minuun tuimasti sinisillä silmillään.
“Hei Dawn. Minulla on sinulle asiaa”, huokaisin ja menin kissan ohi olohuoneeseen ja istahdin sohvalle. Dawnilla oli kyky muuntautua miksi tahansa nisäkkääksi ja hän tykkäsi olla kissana. Ovat kuulemma mielenkiintoisia otuksia.
Dawn loikkasi vierelleni ja muuntautui alle sekunnissa takaisin ihmismuotoon. Olin aina miettinyt, että mihin hänen vaatteensa katoavat kun hän muuntautuu. Dawn istui risti-istunnassa toisessa päässä sohvaa ja katsoi minuun kysyvänä.
“Sinulla oli asiaa?” Dawn kysyi jäykästi katsoen minua täydellisen kyllästyneen näköisenä.
“Niin. Ajattelin, että sinä voisit ymmärtää minua”, sanoin katse tiukasti kynsinauhoissani.
“No? Puhu”, kiertely ei kuulunut Dawnin tapoihin. Hän oli aina sanonut minulle ja siskoilleni kaiken suoraan.
“Minä olen rakastumassa ihmiseen”, sanoin kiertelemättä ja kurkkasin Dawnin reaktiota. Hän näytti järkyttyneeltä, muttei mitenkään yllättyneeltä.
“Bella, kai sinä ymmärrät, mitä olet tekemässä?” Dawn kysyi epäuskoisena. “Entä ennustus?”
“Juuri siksi puhunkin sinulle. Jotta ennustus ei toteutuisi, minusta olisi tultava ihminen”, katsoin Dawnia silmiin kokoajan kun puhuin. Dawn mulkaisi minua siniset silmät kiiluen olohuoneen himmeässä valaistuksessa.
“Bella, me olemme tällaisia!” Dawn tuhahti turhautuneen oloisena. “Ei sitä voi noin vain muuttaa.”
“Mutta onko se mahdollista?” yritin epätoivoisena. “Tahdon vain normaalin elämän ilman mitään taikajuttuja.”
Dawn näytti miettivän hetken ja huokaisi luovuttaneena. Hän otti paremman asennon sohvalla ja mietti otsa kurtussa katse kohdistettuna polviin. Ainoa ääni joka kuului, oli nurkassa könöttävän kaappikellon tikitys ja Rosalien huoneesta kuuluva hento telkkarin mölinä.
Dawn näytti tekevän päätöksen.
“Bree vannoi, ettemme kertoisi tätä sinulle ja siskoillesi. Mutta näköjään on sen aika”, Dawn huokaisi ja katsoi minua silmiin. Noin äidillisen huolestuneelta hän ei ollute koskaan näyttänyt. Otin itsekin paremman asennon ja valmistauduin kuuntelemaan valppaana.
“Monia, monia vuosia sitten kun noitien lait laadittiin, laatimassa oli neljä ylimpää velhoa. Aro, Caius, Marcus ja Shax”, viimeisen nimen hän sylki suustaan kuin pahimman kirosanan mitä löytyi.
“Miten tämä…?” olin jo kysymässä miten se liittyi mihinkään, mutta Dawn nosti etusormensa huulilleni hiljaisuuden merkiksi ja katkaisi alkavan lauseeni.
“Ole hiljaa ja kuuntele”, Dawn murahti ja laski sormensa pois huuliltani. “Kun lait määrättiin, oli yksi laki, jota jokaisen noidan odotetaan noudattavan poikkeuksetta.
Ei ole noidan ihmiseen rakastuva, muuten on rangaistus kova. Shax oli vanhimmista se, joka oli päämiehenä tuota lakia säätämässä. Jos ihminen rakastuisi noitaan ja noita ihmiseen, Shaxille annettiin valta tulla ja ‘poistaa’ sekä ihminen, että noita kadotukseen.”
Mieleni valtasi täysivaltainen paniikki. Entä jos Edward ei pelkästään olisi
rakastumassa minuun, vaan olisi jo rakastunut? Aloin nyppiä kynsinauhojani hermostuneena. Mitä minä nyt tekisin?
“Bella, en lopettanut vielä”, Dawn sanoi tyynen rauhallisesti ja katsoi merkitsevästi kynsinauhaparkojani. Päätin jättää ne rauhaan.
“Ennustus perustuu siihen, että noita ja ihminen sanovat toisilleen ne kolme maagista sanaa;
minä rakastan sinua. Muuten sillä ei ole väliä, eiväthän loitsutkaan toimi jos niitä vain ajattelee.”
Huokaisin helpotuksesta. Emme olleet sanoneet sitä toisillemme ihan noilla sanoin.
“Jatketaanpa tarinaa. Nyt hyppäämme siihen aikaan kun vanhempanne tapasivat. Isänne oli ihminen ja äitinne noita. He olivat todella rakastuneita ja äitinne ei ottanut kuuleviin korviinsakaan varoituksia Biancan ennustuksesta. Sitten Shax tuli, ja hän tahtoi tuhota vanhempanne, mutta he pakenivat yhdessä kolmanteen ulottuvuuteen ja piileskelivät siellä kauan. Juuri kun Shax oli saamassa vanhempanne kiinni, isänne työnsi tikarin sydämeensä ja tappoi itsensä.”
Dawn katsoi minuun kulmat huolestuneina rypyssä kun minä yritin hillitä itseäni. Siinä oli paljon uutta informaatiota isästäni, en todellakaan ollut tiennyt hänen olleen ihminen tai tehneen
itsemurhaa.Hän jatkoi äkkiä. “Taivaan porteilla isältänne kysyttiin tahtoiko hän mennä taivaaseen ikuiseen autuuteen vai jäädä Valotuojaksi maan päälle. Tiedät jo kumman hän valitsi. Hän tuli äidillenne enkeliksi ja Shax ei enää voinut estää heidän suhdettaan. Isänne oli tehnyt itsestään taikaolennon.”
Hymyilin. Isä olikin ollut hyvin ovela. En kuitenkaan voinut edes kuvitella, että Edward… en edes ajatella. Karistin ajatuksen päästäni, minusta olisi tultava normaali eikä Edwardista friikkiä.
“Pian äitinne huomasikin odottavansa vauvaa. Oikeastaan, viikon kuluttua neuvolasta tullessaan hän ilmoitti kädet vapisten odottavansa kolmosia”, Dawn naurahti muistolle.
“Viisi vuotta kului onnellisesti. Silloin Shax sai tarpeekseen siitä, että noidan ja ihmisen suhdetta oli katsottu läpi sormien niin kauan. Shaxin syvä puhtaus ja valo katosivat puhtaan kostonhimon ja pahuuden tullessa tielle ja hänestä tuli demoni. Kävi hyvin harrypottermaisesti, vanhempanne suojelivat sinua ja siskojasi viimeiseen asti. Shax tappoi vanhempanne”, Dawn murisi vihaisena. “Minä ja Bree karkotimme Shaxin niillä vähillä voimilla, jotka olivat jäljellä. Tiesimme kuitenkin heti Renéen kuoltua kolmen voiman siirtyneen sinulla ja siskoillesi, joten kolmen voimasta ei ollut minulle ja Breelle enää hyötyä. Mutta Shax on nyt poissa, minä ja Bree karkotimme sen.”
Dawn sipaisi kyyneleen poskeltani ja huokaisi syvään.
“Shax on poissa, mutta ennustus on silti voimassa. Emme voi koskaan tietää, mitä tapahtuu jos astuu sitä vastaan”, Dawn sanoi melkein kuiskaten. Nyökkäsin vastaukseksi ja yritin muotoilla kysymystäni.
“Mutta onko voimistaan luopuminen mahdollista?” Kysyin hiljaa, katse maassa.
“Aion nyt puhua suoraan, on. Voisin tehdä sen vaikka heti, jos tahtoisin. Mutta en suostu poistamaan sinulta Lumotun voimaa. Se on liian arvokas tuhlattavaksi”, Dawn sanoi ja nousi sohvalta. Katsoin Dawnia epäuskoisena, eikös hänen pitänyt olla se suostuvainen täti?
“Mitä! Miksi?” parkaisin ja nousin hänen eteensä. Hän oli minua ainakin kymmenen senttiä pidempi. “Jos ei voimilla tee yhtään mitään, mikä järki siinä on?”
“Bella, sinä olet sataprosenttisesti ihminen”, Dawn sanoi silmissään tiukka katse. “Olet myös sataprosenttisesti noita. Minä en sitä muuta.”
Enempiä sepittämättä Dawn käveli korkokengät kopisten keittiöön.
Illalla pyörin sängyssäni ja yritin epätoivoisesti saada unta. Oloni oli hiostava ja päässäni mylläsi sata ajatusta samaan aikaan. Miksi juuri minun täytyi rakastua ihmiseen? Miksi täytyi käydä näin? Mitä minä tekisin seuraavaksi?
Kierähdin makaamaan selälleni ja heitin käsivarteni silmieni päälle. Voihkaisten potkin paksun peittoni myttyyn seinän puolelle sänkyä ja tulin siihen tulokseen, etten saisi unta. Nousin istumaan sängynlaidalle ja hieraisin silmiäni. Kelloradioni punaiset numerot näyttivät puoli kolmea yöllä. Onneksi huomenna olisi lauantai. Kurkkuani kuivasi. Kuin olisin nielaissut pussillisen heinäpölyä.
Tungin jalkoihini jo liian pieneksi käyneet tossut ja nousin sängyltäni ja suuntasin kohti keittiötä. Huoneeni ovi aukeni narahtaen ja otin keittiönkaapista vesilasin, jonka täytin viileällä vedellä. Se auttoi hetkellisesti, mutta en tuntenut oloani sen paremmaksi kuin äskenkään. Seuraavaksi päätin suunnata vessaan lääkekaapille etsimään unilääkettä. En todellakaan tahtonut valvoa koko yötä pohtien surkeaa elämääni. Parempi laittaa taju kankaalle vaikka väkivalloin.
Lääkekaapista löysin Circadinia ja nappasin sitä yhden pillerin. Huuhdoin sen alas vedellä ja menin olohuoneeseen odottamaan sen vaikutusta.
Istahdin sohvalle ja halasin polviani heijaten itseäni. Nyt olisi varmaan hyvä hetki päästää pienen pääni ajatusmaailma valloilleen kun sammuisin kohta.
Ensinnäkin; mitä hittoa tekisin? En todellakaan voisi pyytää Edwardia riistämään itseltään henkeään. Ajatuskin siitä, että se ei toimisi, enkä näkisi Edwardia enää ikinä, sattui.
Toiseksi taas se seikka, että Dawn tiesi miten pääsisin eroon näistä typeristä voimista. Mitä sen oli väliä, jos Lumotun voimani siirtyisivät jollekin serkulleni? Leikkikööt he maailmanpelastajia ihan rauhassa. Minun olisi selvitettävä miten pääsen voimistani eroon. Sen tiesin, että jos Varjojen kirjasta yrittäisi etsiä jotain tietoa aiheeseen liittyen, Vanhimmat saisivat tietää saman tien. Sitten olisin kyllä pulassa. Mitä siis voisin tehdä?
Lysähdin makaamaan sohvalle sikiöasentoon ja suljin silmäni. Otin toisen sohvatyynyistä rutistukseen rintakehääni vasten ja haukottelin.
Oli varmaa, etten saisi Dawnia kertomaan miten saan sen sata prosenttia noitavoimistani pois. Oli varmaa, että rakastan Edwardia, mutta en voi asettaa häntä tai muitakaan ihmisiä vaaraan vain sen takia, että itse saisin jonkun unelmaperheen Edwardin kanssa.
Ratkaisu oli hyvin yksinkertainen. Minun olisi jätettävä Edward, ennen kuin mitään ehtisi edes tapahtua.
Päätös puistatti minua, mutta Edward olisi turvassa. Siihen ajatukseen tuudittauduin ja nukahdin olohuoneen valkoiselle sohvalle.
4 B. Kolme miinus yksi
Lokakuu
Päivät kuluivat, mutta en ollut vieläkään saanut aikaiseksi mitään. Olin yrittänyt pysyä Edwardin kanssa sillä turvallisella ystävävyöhykkeellä, mutta herra itse teki sen kovin vaikeaksi.
Olin yrittänyt etsiä tietoa voimien poistamisesta, kirjoista, Dawnilta - hyvin epäonnistuneesti -, Breeltä kysynyt vitsillä ‘hah, entä jos haluaisin poistaa voimani?‘ ja jopa Internetistä. En kuitenkaan ollut edistynyt siinä asiassa mihinkään suuntaan, joten ainoa keino suojella Edwardia oli jättää hänet ennen kun edes menisimme yhteen. Alice ja Jasper olivat myös tiiviisti yhdessä, mutta Alice vakuutti minulle heidän olevan vain ystäviä. Emmett taas oli emmettmäinen ja yritti iskeä epätoivoisesti vanhempaa siskoani. Rosaliella näytti tosin olevan hauskaa Emmettin seurassa, joten en ihmettelisi vaikka kohta nähtäisiin kolme epätoivoista Lumottua jumissa ihmismiestensä kanssa.
Tänäkin aamuna heräsin normaalisti, tokkuraisena unilääkkeestä ja silmien alla tummat renkaat. En ollut nukkunut kunnolla sen jälkeen kun oli päättänyt sanoa Edwardille hyvästit. Olin jok’ikinen päivä aikonut tehdä sen, mutta en pystynyt. Ehkä olin liian itsekäs. Tänään kuitenkin tekisin sen. Varmasti, ehkä.
Nousin sängyltä, jonka jouset natisivat ikävästi. Lokakuu oli tehnyt tehtävänsä, joten aamuisin lattia oli epämukavan viileä. Laitoin jalkoihini vihreät aamutossut ja heitin päälleni aamutakkini ja suuntasin keittiöön aamupalalle.
Kuten normaalisti, Bree oli tekemässä aamupalaa ja Dawn luki olohuoneessa päivän lehteä. Rosalie oli aamupalalla normaalilla paikallaan ja Alicea ei näkynyt missään. Alice heräsi aina hyvissä ajoin ja nytkin hän varmaan odotteli huoneessaan kyllästyneenä lähtöä kouluun.
Istuin Rosalien viereen ja Bree antoi minulle annokseni. Tällä kertaa sain nenäni alle lautasellisen puuroa. Pyörittelin tokkuraisena lusikkaa puuron seassa tehden kahdeksikkoa.
“Syöhän puurosi, ettei se jäähdy”, Bree sanoi ja kääntyi lattamaan likaisia astioita tiskikoneeseen. Aloin syödä puuroa pienin näykkäyksin.
“Tytöt, teille olisi tehtävää tänään yliopistollanne”, Dawn sanoi sohvalta. Mieleni olisi tehnyt viisastella, että tietenkin siellä olisi tehtävä poikineen Disquetten luennolla, mutta jätin väliin. Olin liian väsynyt sarkasmiin.
Dawn tuli luoksemme ja antoi eteemme päivän lehden, jonka etusivulla komeili kuva noin keski-ikäisestä pariskunnasta. Kuvan yläpuolella komeili teksti;
Outo katoaminen yliopistolla - missä ovat Sarah ja Phil Parker?“Öö?” Rosalie mutisi ja katsoi kummastuneena Dawniin, joka kieputteli vaaleaa hiussuortuvaa sormensa ympärillä.
“Aivan niin, Rose. He katosivat Dartmouthin museolla. Viimeksi heidät nähtiin erään sinne vasta saapuneen vanhan taulun luona. Katoamishetkellä museon kaikki valvontakamerat pimenivät kolmeksi sekunniksi. Sen jälkeen kumpaakaan ei ole nähty töissä tai kotona”, Bree sanoi ja kaivoi keittiön alakaapista mustan padan ja alkoi heitellä sinne kaikkea möhlää erilaisista purkeista, jotka olivat erillään oikeista mausteista.
“Teen teille muutamaa erilaista karkotusrohtoa, kun emme varmasti tiedä mikä siellä on vastassa.”
“Eli mitä meidän pitää tehdä?” Kysyin.
“Menette jossain välissä päivää katsomaan löytyykö taulusta mitään maagista”, Dawn sanoi. “Jos ei löydy, tapaus ei kuulu meille ja poliisit saavat jatkaa etsintöjä. Jos taas löytyy…”
Dawn jätti lauseen merkittävään kohtaan kesken ja kohautti olkapäitään. Nyökkäsimme Rosalien kanssa yksin tuumin ja poistuimme huoneisiimme valmistautumaan päivään. Viimeinkin saisin jotain tekemistä typerille voimilleni.
Ranskan kaunokirjallisuuden luento oli yksinkertaisesti hyvin puuduttava. Kävimme läpi Oopperan kummitusta ranskaksi ja Rouva Disquette korjaili hyvin innoissaan kirjasta löytämiään kielioppivirheitä.
Minä ja Edward lähinnä vilkuilimme toimiamme koko seitsenkymmenminuuttisen. Edward yritti etsiä kättäni pöydän alla. Halusin todella koskettaa häntä, suudella häntä, sanoa rakastavani häntä… niin monia asioita joita en voisi koskaan tehdä. Tämä oli ihan hullua. En saisi edes ajatella noita asioita. Miksi turhaan lisätä omaa kurjuuttani? Ehkä ansaitsisin sen.
“Mademoiselle Hale! Kerro Erikin ja Cristinan suhteesta toisiinsa”, Disquetten käskevä ääni kuului luentosalin etuosasta. Hän nosti silmälasinsa nenänvarrellaan ylemmäs ja piti kädessään Le Fantôme de l'Opéra kirjaa.
”No, heidän suh-” aloitin kunnes Disquette rykäisi äänekkäästi.
”RANSKAKSI!” Disquette parkaisi ja aloin pohtia miten aloittaisin.
”Umm..Erik tombe amoureux d'une jeune orpheline, Christine par Erik commence à enseigner le chant. Bientôt, la jeune fille chante "comme l'un des anges de Dieu." Mais quand l'ami d'enfance de Christine et d'écraser de se perdre se passe dans le triangle de l'image est terminée*”, toivoin, että se menisi edes vähän sinne päin. Disquette nyökkäsi hyväksyvänä.
”D’accord”, Disquette kehaisi ja huokaisin. Onnistuinpa edes jossain.
Luennon jälkeen menimme normaaliin tapaamme kahvilaan. Tapa oli tosin vähän muuttunut, mukana olivat nykyään myös siskoni, pörröpää ja Jasper. Vaelsimme Edwardin kanssa käsi kädessä suorakulmionmuotoisen loosin reunaan. Edward otti itselleen reunapaikan ja minä sain kunnian istua pörröpään viereen. Tosin välissämme oli viivoittimen mitan verran rakoa kun Emmett oli painautunut Rosalien kylkeä vasten, toinen käsi leväten Rosen hartioilla.
Jasperilla ja Alicella oli taas käynnissä se perinteinen tuijottaminen. En ole ennen uskonut sielunkumppaneihin, mutta kun noita kahta katsoi, aloin hetki hetkeltä enemmän uskoa siihen. Jasperin katseessa oli vain jotain niin jumaloivaa. Olin murheissani Jasperin vuoksi, rakastua nyt noitaan.
Siirsin katseeni Edwardiin ja pelästyin kuin näin hänen katseessaan samaa kiihkoa kuin Jasperin. Se oli vain varovaisempaa, lempeämpää.
”Mitä mietit?” Edward kysyi ja sipaisi peukalollaan poskeani. Käänsin katseeni korkkaamattomaan cokispullooni ja Edward laski kätensä reidelleni. Sävähdin niin läheistä kosketusta. Käänsin takaisin Edwardin vihreisiin silmiin ja yritin olla pakahtumatta. Vatsanpohjaani kouristi.
”Tuota…”, yritin muotoilla lausetta samalla kun Edward silitti reittäni. Hän teki minut hulluksi tahallaan. ”En mitään.”
”Olet surkea valehtelija, tiesitkös?” Edward nauroi ja tunsin punastuvani kun Edwardin käsi siirtyi reideltäni lantioni ympärille ja hän veti minut niin lähelle kuin ne kaksi muovituolia antoivat periksi. Edward suuteli otsaani ja katsoi minua silmiin.
”Mitä sinä oikeasti ajattelit?” Edward kysyi karhealla äänellä ja painoi poskensa ohimoani vasten.
”Ei sillä ole väliä. Ole vain siinä”, kuiskasin ja suukotin varovaisesti Edwardin poskea. Tunsin Edwardin poskipäiden nousevan hymyyn. Tyhmä, tyhmä Bella.
”Tytöt”, Alice sanoi ja käänsin katseeni Aliceen. Hän oli siirtynyt loikoilemaan Jasperin syleilyyn. Mies näytti vallan tyytyväiseltä silittäessään siskoni puolipitkää tukkaa.
”Mhm?” Hymähdin samalla kun Edward silitti taas toisella kädellään reittäni pöydän alla. Työnsin sen leppoisasti pois.
”Meidän pitäisi mennä”, Alice sanoi merkitsevästi. Vastahakoisesti minä ja Rosalie nyökkäsimme yhteiselle keijusiskollemme ja pujottelimme tiemme pois pöydästä. Emmettin ilme oli todellakin näkemisen arvoinen, kun Rosalie ohitti hänet istahtamalla hänen syliinsä ja tekemään muka huomaamattomasti pari epäsoveliasta liikettä lantiollaan.
”Älä mene kauas”, Emmett kähisi iskien siskolleni silmää. Rosalie nauroi heleästi ja pujahti pois pöydän äärestä.
”Minne te menette?” Jasper kysyi Alicelta hurmaavalla etelänaksentillaan.
”Meillä on vähän henkilökohtaisia bisneksiä”, Alice sanoi kohauttaen olkapäitään huolettomasti.
Hyvästelin Edwardin sillä tietyllä kaipaavalla katseella kun poistuimme kanttiinista.
”Voi hyvänen aika. Me ollaan kusessa”, Rosalie parahti kun olimme kuulomatkan päässä pojista. Purskahdimme kaikki kolme nauruun, tämä oli vain jotain niin epätodellista.
”Mitä me nyt tehdään?” Alice nauroi.
”Joudutaan varmaan helvettiin”, tokaisin muka huolettomasti ja kohautin olkiani. Rosalie hymyili.
”Sinne siis”, Rosalie tokaisi ja nauroimme uudestaan yhteen ääneen. Tämä oli vain niin epätodellista. Vaikka siskoni olivat kuulleet vanhempieni tarinan isän ihmisyydestä Shaxiin, he eivät näyttäneet välittävän hittoakaan. Samassa tunsin käden olkapäälläni, käsi ei kuulunut kummallekaan siskolleni. Käännyin yllättyneenä ympäri.
”Edward?” Katsoin hänen vihreisiin silmiinsä hämmästyneenä. Rose ja Alice pysähtyivät molemmilla sivuillani ja katsoivat Edwardiin hämmentyneinä. Tai Rosalie katsoi, ennustaja oli varmaan nähnyt hänet jo hetki sitten.
”Minulla olisi asiaa Bellalle”, Edward sanoi äänellä joka oli viedä jalat alta.
Alice nyökkäsi välittömästi. ”Selvä. Me voimme mennä jo edeltä.”
Hymyilin nuoremmalle sisarelleni kiitollisena. Annoin sinisen olkalaukkuni - jossa oli kaikki Breen valmistamat karkotusrohdot - Rosalielle. He nyökkäsivät hyvästiksi ja lähtivät talsimaan kohti valtavaa kaarioviparia.
Käännyin taas Edwardia kohden. ”Niin?”
”Mitä sanoisit jos minä sanoisin, että minun kotini on tyhjillään ensiviikonlopun ja tahtoisin vuokrata elokuva ja katsoa sen kanssasi?” Edward naurahti huolettomasti. Huokaisin. En voi antaa tämä mennä yhtään pidemmälle.
”Mennään istumaan”, sanoin lähes melankolisella äänellä ja vedin Edwardia hihasta. Istuimme valkoiselle penkille ja katsoin Edwardia suoraan silmiin.
”Bella?” Edward kysyi huolissaan ja otti kasvoni käsiensä väliin. Suutele minua, ole niin kiltti, tahdoin sanoa. Mutten sanonut. Pelkuri.
Edward näytti hätääntyneeltä. ”Mikä hätänä?”
”Edward, olen niin pahoillani, että olen antanut tämän jatkua niin pitkään”, sanoin lähes kuiskaten. Ensimmäinen kyynel vierähti poskelle, ja poskea pitkin Edwardin sormelle. Edward pyyhkäisi kyyneleestä jääneen noron pois. Ele sai silmäni vuotamaan kahta pahemmin.
”Edward, sinun on ymmärrettävä, että me emme voi olla enempää kuin ystäviä”, kuiskasin ja laskin katseeni alas. En sanonut ’ikinä’, nimittäin noitavoimista pääseminen oli työn alla.
”Miksi? Onko sinulla…”, Edward nielaisi. ”Joku toinen?”
Voihkaisin. ”Ei. Kunpa vain voisin selittää, mutta en voi. En todellakaan voi.”
Edward katsoi suoraan minua silmiin. ”On oltava jokin keino. Minä rakastan sinua, enkä tahdo elää ilman sinua.”
Haukoin henkeä. Tuntui kuin sydämeeni olisi törmännyt tuhatkiloinen kivenjärkäle. Ei, ei, ei.
Yritin saada sanaa suustani, mutta olin hukannut kaikki sanat.
”Edward”, en pysty tähän enää. Minun olisi kerrottava se hänelle. ”Minä…”
”Bella!” Rosalien hätääntynyt ääni kuului läheltä. Käänsin katseeni pois Edwardista ja katsoin siskoni kauhistuneisiin kasvoihin. Hänen nyrkkiin puristetussa kädessään oli rohtopullo, joka sisälsi Breen valmistamaa purppuran väristä karkotusrohtoa. Automaattisesti pomppasin penkiltä Edwardin eteen - suojelemaan häntä.
”Rosalie…”
”Se vei Alicen! Se vei Alicen…” Rosalie voihkaisi raivontäytteisellä äänellä.
Mitä olenkaan tehnyt?
--
*Erik rakastuu orpotyttö Christineen, jota Erik alkaa opettaa laulamaan. Pian tyttö laulaakin "kuin yksi Jumalan enkeleistä". Mutta kun Christinen lapsuudenystävä ja ihastus sattuu eksymään kuvaan, on kolmiodraama valmis.
