kuppi_kahvia ~ Kiitos kommentista (:
kjatri ~ Kiitos kommentista. Hyvä, että bannerista on edes vähän hyötyä
Deph ~ Kiitos! (: Bella/Edward jutusta saa osassa neljä tietää sitten vähän laajemmin. Ja demonit alkaa kyllä hiljalleen tulla tässä osassa mukaan.. (;
Lööperiikka ~ Emmett on limpparihahmoni, joten yritän saada sitä mukaan niin paljon kun mahdollista. Ehkäpä jossain vaiheessa teen Rosalie POV’in? Katsellaan. Kiitos kommentista!
enni ~ Katsellaan sitä betaus hommaa sitten kun se on ajankohtaisempi. (: Ja kiitos kommentista!
Blinky ~ Lisää Emmettiä on tulossa kyllä (: Hienoa, että olen saanut porukkaa käännytettyä Emmettin puolelle, kun omasta mielestäni se on niin namimaiskisihku
Olipa muute pitkä ja lissumainen sana…
Kiitos kommentistasi!
dramaqueen ~ Thänkke kommentista. Kohtaus on… nää, en viitsikää paljastaa sinulle nyt juonta tässä
sajusa ~ Kiitos kommentistasi! J
sarkku ~ Kiitos (: Houkuttele rakentava esiin vaikka sokerinpalalla. No joo, pääasia on, että kommentoi.
phoebeZ ~ Sama asia ärsyttää minua. Mutta onneksi ratkaisu asiaan on jo pienessä päässäni ♥ Kiitos kommentista.
Chcy ~ Kiitos, kiitos, kiitos (: Tuollaiset kommentit saavat jaksamaan eteenpäin.
_Bella_18_ ~ Minun mielestäni kukaan tässä maailmassa ei ole ruma. Kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan kauniita ja on ikävää, jos se sinun prinssisi ei sitä huomaa. Kiitos kommentistasi (: ♥
raww! ~ Kiitos kommentistasi (:
Noniin, nyt kun on alkukiittelyt saatu kirjoitettua, voidaan aloittaa osa kolme. Ensin sanon, että älkää säikähtäkö tuota ekaa kappaletta, se kuuluu kyllä tarinaan, mutta sen merkitys selviää vasta myöhemmissä osissa. Tämä osa on mielestäni vähän jäänyt nysäpituiseksi, mutta en väkisin viitsinyt tästä tehdä pidempää. (:
Mutta, tässä olisi:
3. R-sana
Ei kenenkään POVSarah ja hänen aviomiehensä Phil Parker ovat hanoverilainen yläkeskiluokan pariskunta. He asuvat kauniissa rinnetalossa lähellä Connecticut järveä. Phil on töissä lentokentällä tullivirkailijana ja Sarah työskentelee paikallisessa leipomossa.
Sarahin ja Philin elämä on kaiken kaikkiaan aika tavanomaista, ja tänäkin perjantaina tapojensa mukaisesti, he ovat paikallisen yliopiston museossa viettämässä yhteistä aikaa ja tutustuttamassa itseään eri taidehistorian aikakausiin.
“Katsohan tätä, Phil”, Sarah sanoi huokaisten ja osoitti yhtä tauluista etusormellaan. Taulu oli peräisin 1600-luvun alkupuolelta ja siihen oli kuvattu ränsistyneen oloinen tori. Torilla kuljeskeli ihmisiä harmaissa kaavuissa tutkiskellen torin suppeaa valikoimaa. Ilma oli maalauksessa kuvattu hyvin synkäksi ja sumuiseksi.
“En olekaan nähnyt tätä ennen”, Phil totesi mietteliäänä hieroen alkavaa parransänkeä kädellään.
Sarah nyökkäsi. “En minäkään. Kuka se on tehnyt?”
Phil tutki maalauksen alalaitaa, minne yleensä taiteilija raapustaa puumerkkinsä. Siinä näkyi vain suttuinen vuosiluku, 1630.
“Outoa”, Phil mumisi ja tarkasteli maalausta. Ihmisten kasvoista ei oikein ottanut selvää, kuin ne olisi sutattu painamalla sormi märkään maaliin kasvojen kohdalle. Phil kurtisti mietteliäänä kulmiaan ja tutki maalauksen reunaa. Reunaan oli kuvattu tumma kuja, jossa oli mustaan kaapuun pukeutunut hahmo. Hahmon kasvot olivat varjojen peitossa, mutta niistä erotti punaiset silmät.
“Aika karmiva”, Sarah sanoi ja otti miestään kädestä. Sarahia suorastaan pelotti tämä maalaus ja kylmät väreet kulkivat hänen selkäpiitään pitkin.
Phil nyökkäsi myöntyneenä vaimolleen ja koski punasilmäistä hahmoa maalauksen nurkassa. Phil sävähti taaksepäin, kun hahmo liikahti.
“Mitä, rakas?” Sarah kysyi silmät pelosta laajeten ja katseli ympärilleen. Kello oli jo lähellä sulkemisaikaa ja ketään muuta ei näkynyt. Phil ei ehtinyt vastaamaan, kun tummakaapuinen hahmo työntyi kiljuen ulos maalauksesta. Kumpikaan ei ehtinyt edes pihahtaa, ennen kuin Phil ja Sarah Parker olivat jo kadonneet.
Bella POVPuoli tuntia myöhemmin vilkaisin taas kokovartalopeiliini ja olin kohtalaisen tyytyväinen siihen mitä näin. Olin pukenut päälleni mustan tuubitopin, valkoisen hupparin ja valkoiset pillifarkut. Hiukseni olin laittanut ovelasti niin, että luonnonkiharani näyttivät tahallisesti tehdyiltä. Meikkiä laitoin niin paljon kuin yleensäkin, ripsiväriä yksi veto yläripsiin.
Otin kännykkäni yöpöydältäni ja päätin, että olin valmis. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta mennään nyt sitten.
Matkalla elokuvateatterille - menin kävellen - ehdin miettiä monia asioita. Nyt kun olin matkalla ihmisen kanssa treffeille, olisiko se ennustusta vastaan? Breellekin olin selittänyt meneväni erään ystävän kanssa ulos. Pelkäsin hänen saavan kohtauksen.
Entäs sitten nämä noitavoimat? Dawn oli sanonut joskus pari kuukautta sitten, että New Hampshiressa asuvat muut noidat Concordissa eivät ole nähnyt demoneita muutamiin vuosiin. Joten mitä järkeä on omistaa noitavoimia, kun niitä ei edes tarvitse mihinkään muuhun kuin kukkaruukkujen räjäyttelyyn ja hiusten oikomiseen?
Lopulta saavuin ostoskeskukselle, missä se elokuvateatteri sijaitsi. Seurasin kylttejä ja lopulta päädyin rullaportaille, minkä yläpäässä näin elokuvien valtavia mainosjulisteita. Marley & Me, Yön ritari, ja 2012 olivat tällä hetkellä näkyvimmillä paikoilla. Toivottavasti Edward ei veisi minua katsomaan sitä maailmanloppuelokuvaa. Ei sillä, että se jotenkin alkaisi ahdistaa minua, vaan pelkäsin, että räjähtäisin nauramaan kesken elokuvan. Kaikki niin sanotut räjähdykset ja maanhalkeamiset ovat kovin kaukana totuudesta.
Katselin ostoskeskusta rullaportaiden madellessa eteenpäin. Kauppoja oli useita ja alimmassa kerroksessa - joka oli maan alla - näkyi kahviloita ja jäätelökioskeja. Samassa katseeni naulitsi kerrosta alempana olevat kaksi ihmistä. Toinen oli satakuusikymmentä senttiä pitkä mustatukkainen tyttö, toinen taas oli vaalea, pitkä poika. Alice ja Jasper. He kävelivät käsi kädessä tehden ikkunaostoksia. Kummankaan kädessä ei näkynyt muuta kuin toisen käsi. Ei yhtään ostoskassia. Haukoin henkeäni.
Alice oli ostoskeskuksessa eikä ollut ostanut mitään? Onko tuo tosiaankin minun pikkusiskoni? Tuijotin näkyä epäuskoisena, kunnes kenkieni kärjet tapasivat rullaportaiden pään ja horjahdin eteenpäin. Vahva käsipari tarrasi minuun kiinni ja nostin katseeni. Edward katsoi minuun virnuillen.
“Ei sinun kumartaa olisi tarvinnut”, Edward naurahti ja auttoi minut tasapainoon rullaportaiden viereen.
“Hei vain sinullekin”, mutisin ja tiesin punastuvani. Edwardin kädet olivat yhä lantiollani ja tiukka ote piti minua lähellä hänen rintakehäänsä. Pystyin haistamaan hänen hyväntuoksuisen partavetensä. Vetäydyin lempeästi hänen otteestaan irti. Edward katsoi minuun haikeana, mutta korjasi pian ilmeensä. Olin taas huomaamatta sitä, että Edward yritti hapuilla kättäni käteensä ja etsin katseellani petturi-siskoani ja vein käteni mukamas rapsuttamaan niskaani.
Alice ja Jasper seisoskelivat käsi kädessä lähellä erästä kahvilaa. He puhuivat jostain ja he molemmat nauroivat ja katsoivat maahan. Sitten molemmat vakavoituivat ja katsoivat merkitsevästi toisiinsa. Jasper otti Alicen kasvot hellästi käsiensä väliin ja Alice nousi varpailleen. Loin Aliceen murhaavan katseen, ennen kuin pysäytin ajan käsiäni heilauttamalla.
Kaikki ihmiset ympärilläni, jopa Alice pysähtyi. Mutkittelin ihmisten ohi kerrosta alemmas ja varoin koskettamasta kenenkään ihmisen paljasta ihoa - kuten kämmenselkää tai olkapäätä. Kaikki ihmiset joihin koskisin, palautuisivat normaalitilaan ja varmasti järkyttyisivät. Niin oli käynyt kerran ja unohdusloitsu oli kovin hankala tehdä yksin.
Saavuin Alicen ja Jasperin viereen. Kosketin Alicen kämmenselkää ja patsas heräsi eloon.
“Alice!” Parkaisin ja Alicen katse lennähti minuun. Päätään hän ei voinut kääntää, koska se oli patsas-Jasperin käsien välissä.
“Bella! Mitä hittoa sinä touhuat?” Alice sihahti ja vilkaisi Jasperia, jonka kasvot olivat jähmettyneet kohtalaisen hölmönnäköiseen ilmeeseen.
“Voisin kysyä sinulta aivan samaa”, vastasin tuohtuneena. “Aiot suudella ihmistä!”
Alice pyöräytti silmiään. “Niin?”
“Niin! Etkö ole lukenut erästä muuan ennustusta tässä lähiaikoina?” Ulvoin ja elehdin käsilläni dramaattisesti. Alice tuhahti ja hänen katseensa vaihtui astetta vihaisempaan.
“Luuletko muka etten nähnyt omia treffejäsi ennalta?” Alice sanoi ja nyökkäsi sen vähän minkä pystyi kohti Edwardia. “Oletko sinä sitten ainoa, joka saa suudella ihmistä?”vaihtoi hankalannäköisesti jalkojensa asentoa.
Ähkäisin tyrmistyneenä. “Minulla ei ole aikomustakaan suudella Edward Masenia!” Ei aikomus, vaan halu, lisäsin mielessäni.
“Hänellä on ainakin aikomuksena suudella sinua, minä näin sen”, Alice mutisi ja
Huokaisin alistuneena. “Tiedän. Mutta en anna sen tapahtua, joten älä anna sinäkään. Otatko muka riskin, että ennustus toteutuisi? Tuon takia?” Sanoin nyökäten kohti vähän kalalta näyttävää Jasperia.
“Joo”, Alice vastasi hymyillen lammasmaisesti. “Mutta olet oikeassa. Yritän kiemurrella tästä, jos vain…” Alice mutisi ja teki eleen, millä yleensä pysäytän ajan. Nyökkäsin kiitollisena.
“Kiitos”, sanoin vähän murheellisena. Jos Alice olisi pitänyt päänsä ja suudellut Jasperia, olisin voinut pistää ranttataliksi Edwardin kanssa ja vierittää seurauksen syyn siskolleni. Nopeasti selvitin tieni taas Edwardin luokse ja menin suunnilleen samaan asentoon kuin olin äsken ollut ja laitoin ajan taas päälle.
“Kuvittelinko, vai lensikö äsken sormistasi kipinöitä?” Edward kysyi kulmat rypyssä ja katsoi vähän koholla olevia käsiäni.
“Kai tiedät miltä tuo kuulosti?” Naurahdin sarkastisesti ja virnistin. Edward näytti miettivän millisekunnin ja kohautti olkapäitään. Vilkaisin Aliceen, hän oli kääntänyt päätään sen verran, että suudelma osui poskille. En jäänyt tuijottamaan Jasperin reaktiota, vaan keskityin Edwardiin.
“No, mennäänkö sitten?” Edward kysyi ja heilutti edessäni kahta vihreää elokuvalippua. Nappasin toisen ja hymyilin Edwardille herttaisesti.
“Olen”, vilkaisin lippua, se oli osoitettu Yön ritari elokuvaan. “Todellakin olen. Mistä tiesit, että olen aina tahtonut nähdä tämän?”
“Minulla on lähteeni”, Edward sanoi mystisesti ja iski silmää. Vilkaisin epäluuloisesti alakertaan, mutta Alice ja Jasper olivat jo kadonneet. Samassa Edward tarrasi käteeni kiinni ja katsoi minuun tarkkaillen reaktiotani. Hymyilin hänelle rohkaisevasti ja puristin Edwardin kättä lempeästi.
“Mennään hakemaan popcorneja”, hihkaisin liioitellun innokkaasti keventääkseni tunnelmaa. Edward nauroi ja lähdimme käsi kädessä kohti herkkumyymälää. Ehkä tämmöinen leppoisa flirttailu olisi sallittua.
Elokuvateatterista poistuessamme jalkani tuntuivat hyytelöltä tuntien istumisen takia. Venyttelin huomaamattomasti käsiäni ja jalkojani samalla, kun seisoimme rullaportaissa. Edwardin käsi oli vyötäröni ympärillä pitämässä minua tasapainossa, olin jo kerran meinannut kaatua.
“Mennäänkö vaikka kahville tai jotain?” Edward kysyi ja katsoi suoraan minua silmiin. Unohdin hetkeksi jopa oman nimeni. Vastasin vähän liian myöhään ja Edward huomasi tuijotukseni ja hymyili omahyväisenä.
“Tuota… mennäänkö mieluummin vaikka kävelylle? Luulen, että istuminen riittää tältä päivältä”, vastasin lopulta ja Edward nyökkäsi. Ennen kuin huomasinkaan, kengänkärkeni tapasivat taas rullaportaiden pään ja kaaduin eteenpäin. Edward ehti kopata minut kiinni - taas.
“Onko tästä tulossa perinne?” Edward kysyi lievää virnuilua äänessään. Virnistin takaisin ja kompuroin pystyyn. Edward otti käteni kiinni.
“Pysytkö pystyssä?”
Pukkasin leikkisästi vapaalla nyrkilläni häntä olkapäähän. Edward nauroi samalla, kun kävelimme ostoskeskuksesta ulos. Ulkona oli pimentynyt ja tähdet välkkyivät taivaalla tummaa kangasta vasten. Ilma oli viilentynyt siitä paljon, mitä se oli silloin, kun tulin tänne. Manasin sitä, etten ottanut takkia mukaan.
Kuljimme valaistuja kävelykatuja pitkin ja minä tutkin samalla tähtiä. Ihmiset sanovat, että tähdet ovat planeettoja. Minä sanon, että tähdet ovat kuolleiden ihmisten sieluja. Sielut ovat kauniita, mutta tavoittelemattomissa. Huokaisin ja hymyillen katsoin kauneinta tähteä.
“Onko kaikki kunnossa?” Edward kysyi pehmeällä äänensävyllä ja käänsin katseeni hänen vihreisiin silmiinsä.
“Kaikki on kunnossa”, vastasin ja hymyilin rohkaisevasti.
“Vaikutat vain jotenkin… etäiseltä”, Edward vastasi ja huokaisten käänsi katseensa routivaan asfalttiin jalkojensa alla.
“Edward”, huokaisin ja pysäytin hänet. Edward nosti katseensa maasta ja hymyili vinosti.
“Olet minulle”, nielaisin. “Niin on vain helpompi meille molemmille.”
Näin, että Edward yritti kovasti ymmärtää, mutta hänen kasvoiltaan paistoi hämmentyneisyys.
“Bella, mitä sinä tarkoitat?” Edward kysyi hiljaa ja laittoi molemmat kädet lempeästi olkapäilleni. Hänen katseensa sai perhoset vatsassani heittämään kärrynpyörää, mutta yritin hillitä itseni. Loin katseeni syyllisenä maahan.
“Tarkoitan, että me emme voi olla koskaan enempää kuin ystäviä”, mutisin ja tunsin Edwardin jäykistyvän. Mahtavaa, loukkasit hänen tunteitaan, Neiti Hienovara.
Edward nosti leukani ylös etusormellaan. Välttelin Edwardin katsetta.
“Bella, minusta se ei käy päinsä”, Edward kuiskasi. Näin lähellä hän ei ollut koskaan ennen ollut. Nenämme olivat kynän mitan päässä toisistaan. Nielaisin pakahtuneena, näin paljon en ollut koskaan halunnut suudella häntä.
“Miksi?” Kysyin melkein ääneti. Edward vei kätensä alaselälleni ja hymyili lempeästi.
“Koska minusta tuntuu, että olen rakastumassa sinuun.”
R-sana. Tunsin, että kasvoiltani paistoi selvä luovutus ja murhe. Uskomaton epätoivon aalto pyyhkäisi ylisteni.
Edward veti minua lempeästi lähemmäs ja painoin käteni hervottomina hänen rintakehäänsä vasten ja pääni painautui hänen olkapäälleen. Tunsin lihakset hänen valkoisen polyesteripaitansa alla. Hengitykseni muuttui tiheämmäksi ja katkonaisemmaksi. Toivoin, että Edward ei huomaisi.
Suljin silmäni ja huokaisin pienesti. Tässä oli hyvin turvallinen olla. Tunsin Edwardin painavan huulensa hiuksiini.
Tässä vaiheessa pitäisi varmaan pistää leikki seis, mutta en halunnut.
“Minäkin olen rakastumassa sinuun”, kuiskasin huomaamattani. Edwardin huulet kaartuivat hymyyn otsallani.
Samassa hetkessä päässäni syntyi päätös. Minun olisi puhuttava Dawnille. Minusta olisi tultava ihminen.
