Watching from a distanceAuthor: Neriah (minä)
Beta: Ei
Disclaimer: Mahtava JKR omistaa hahmot, minä leikin niillä. En saa tästä rahaa.
Genre: Fluffy, romance, one-shot
Pairing: Severus / Lily
Rating: S
Words: 1 100
Summary: Poika istahti nurmikolle, ja nojasi selällään tammen runkoon naurun yhä kaikuessa tämän korvissa.A/N: Tein itselleni haasteen kirjoittaa tällä parituksella. Aluksi ei tuntunut oikein luonnistuvan, mutta pidin tästä parituksesta erittäin paljon! Haluan kuitenkin tietää, miten onnistuin: Olisinko voinut tehdä jotain paremmin, tökkääkö jokin kohta? Olen aloittelija joten palaute on tärkeää
Severus oli silloin kuudentoista vanha.
Nuori, rasvatukkainen poika seisoskeli vanhan tammen varjossa, nojaten puun jähmeään runkoon. Hän katseli laiturille. Rohkelikkotytöt leikkivät rantavedessä, ja heidän hiuksistaan heijastui auringon lämmin valo suoraan tammelle asti niin, että se häikäisi.
Parhaiten erottui kuparinpunaisten hiusten heijastama valo. Vesikään ei heijastanut valoa yhtä kauniisti, kuin nuo hiukset. Severus oli katsellut tuota punapäätä jo sen verran usein, että tuntisi sen missä vain.
Se tyttö oli kaunein.
Muut tytöt olivat pinnallisia ja ilkeitä koreasta ulkonäöstään huolimatta. Vain Lily oli kiltti hänelle. Severus tunsi tutun sykähdyksen rinnassaan nähdessään Lilyn kasvot, kun tyttö kääntyi nauraen rannalle päin. Se oli mukava sykähdys, mutta se muistutti aina ikävästi siitä, että sisällä oli vielä jotain joka voi haavoittua.
Severus oli päättänyt, ettei ikinä kertoisi tunteistaan kenellekään. Hän ei ikinä aikonut tunnustaa Lilylle pitävänsä tästä enemmän kuin lintu piti taivaasta. Jos Severus kertoisi, eikä Lily osaisi vastata hänen tunteisiinsa, oli parempi olla kertomatta. Severus rakasti Lilyä. Poika oli kyllä jo aikaa sitten hyväksynyt sen, että hänen tulisi aina seurata sivusta. Kosketusta ja lämpöä hänelle ei suotaisi, vaikka hän kuinka sitä toivoisi.
Oli parempi, ettei Lily tiennyt hänen tunteistaan.
Lily. Ihana Lily. Mitä tekisinkään voidakseni katsoa sinua kunnolla silmiin, voidakseni halata, voidakseni koskea sinua.
Mutta aina oli James. James pilasi kaiken. Pojan rinnassa sykähti jälleen, mutta tällä kertaa vihasta. James oli tehnyt hänen elämästään hirveää niin kauan, kuin poika kykeni muistamaan. Hän ei halunnut muistaa. James yritti viedä Lilyn häneltä täysin. Sitä Severus ei voisi ikinä antaa tapahtua. Hänen oli saatava nähdä Lily, hänen oli saatava puhua hänelle.
Mitä järkeä on katsella etäältä, jollet koskaan aiokaan kokeilla, minne asiat voisivat johtaa? Eikö sinun kannattaisi edes yrittää?
Ei.
Jos yrittäisin, voisin tuhota kaiken. Lily voisi pysyä etäällä minusta loppuikänsä, hän ei enää suostuisi puhumaan minulle.
Oli parempi arvostaa sitä, mikä oli vielä mahdollista saada.
Juuri nyt oli mahdollista vain seurata sivusta, kun tyttö eli elämäänsä.
Heläjävä nauru kantautui rannasta Severuksen korviin. Tuo nauru sai hänet aina lumoutumaan. Lilyn naurua kauniimpaa ääntä ei ollut olemassakaan, siitä Severus oli varma. Poika istahti nurmikolle, ja nojasi selällään tammen runkoon naurun yhä kaikuessa tämän korvissa. Poika sulki silmänsä, kun puun lehtien seasta siivilöityi hänen kasvoilleen häikäisevää valoa.
Lily.
***
Severus ei uskonut, että hän olisi levännyt kovin kauaa, kun jo kuuli askelten lähestyvän. Poika terästi aistinsa, valmiina puolustautumaan Jamesia ja hänen pikku jengiään vastaan. Loitsua ei kuitenkaan kuulunut, eikä myöskään kuin yhdet askelet neljien sijaan. Lily oli tullut puun alle, ja istui nyt vähän kauempana nauttimassa varjosta. Severuksen sydän sykki kiivaasti, ja hikipisara valahti otsalta posken kautta laihalle leualle.
Tyttö oli selin häneen. Hänen hiuksensa olivat ihanan pehmeän näköiset. Miltä tuntuisikaan ujuttaa sormet niiden läpi? Miltä tuntuisi silittää niitä? Severus ei uskonut koskaan saavansa tietää sitä. Lily ei näyttänyt juuri huomaavan häntä.
Poika nojasi puuta vasten, ja pian tämän silmäluomia alkoi jälleen painaa. Poika oikaisi maate, ja torkahti.
***
Severus heräsi jonkun juostessa heidän ohitseen linnaan. Kevätsade oli yllättänyt rannassa leikkijät, ja koko piha tyhjeni vilkkaan rankan sateen pyyhkäistessä pihamaiden yli hetkessä. Joku tuhisi lähistöllä.
Poika käänsi katseesa vasemmalle, ja näki muutaman metrin päässä Lilyn. Hän oli puun alla niin, ettei sade yltänyt tähän. Tyttö nukkui levollisesti, ja rintakehä kohoili tasaisesti. Nuorukainen empi hetken. Mitä jos hän herää, ja huomaa olevansa puun alla yksin minun kanssani? Mitä jos hän vain juoksee pois, enkä saa katsella häntä pidempään?
Poika kuitenkin siirtyi varoen hieman lähemmäs nähdäkseen tytön kauniit kasvot. Hän hivuttautui yhä lähemmäs, kunnes oli puolen metrin päässä tytöstä.
Hän on nukkuessaan vielä kauniimpi, kuin olisin kuvitellutkaan. Poika seuraili tytön unta jonkin aikaa, kunnes ei enää voinut vastustaa kiusausta.
Poika ojensi kätensä varoen tytön hiusten ylle. Käsi tärisi. Poika laski kätensä hiuksille, ja valutti suortuvia sormiensa lävitse.
Miten pehmeät hiukset.
Oli kuin punainen kulta olisi ollut pojan käsissä. Oli kuin lämmin aalto olisi pyyhkäissyt pojan yli. Oli kuin sade olisi loppunut, ja aurinko suonut säteitään jälleen tummiin pukeutuneen pojan ylle.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän oli ikinä silittänyt kenenkään hiuksia.
Severus nautti täysin siemauksin joka hetkestä. Hän olisi voinut silittää tyttöä iäisyyden. Poika pelästyi, kun tyttö liikahti. Lily ynähti jotain unissaan. Severus painoi tarkasti mieleensä jokaisen äänen ja liikkeen siltä varalta, ettei tulisi toista tilaisuutta seurata näin läheltä. Tyttö oli kuin enkeli. Hän oli ainoa, joka oli pojalle mukava, kun kaikki muut inhosivat ja hyljeksivät. Hän hymyili pyyteettä, vilpittä. Hän nauroi kuin enkeli. Hänen äänensä soi kuin kaunein laulu.
Voi miten hän rakasti tuota tyttöä.
Lily oli alle metrin päässä pojasta, mutta tyttö ei ollut hänen. Hän ei ollut kenenkään, mutta Severus pelkäsi, että James saisi tytön. Severus rakasti Lilyä niin paljon, varmasti enemmän, kuin James voisi ikinä rakastaa. Severuksella oli ollut niin vähän läheisiä ihmisiä, joille osoittaa rakkauttaan. Lily saisi hänen kaikkensa.
Severus laski kätensä jälleen silittämään tytön kaunista tukkaa. Hän silitteli, ujutti sormensa niiden sekaan, leikki. Minä voisin pitää sinua niin hyvänä, parempana kuin James ikinä. Usko minua.
Lily käänsi päätään, ja katsoi Severukseen. Hetken verran poika oli paikallaan, kunnes tajusi ottaa kätensä pois tytön hiuksista, ja perääntyä monta metriä taaksepäin. Severus ei keksinyt mitään hyvää selitystä äskeiselle.
Totuuden hän voisi kertoa.
Näytit niin kauniilta, että minun oli saatava nähdä sinut lähempää.
Lily oli noussut kyynärpäänsä varaan, ja katsoi poikaa kummissaan. Ei kuitenkaan säikähtäneenä, poika pani merkille. Lilyn hiuksissa oli muutama ruohonkorsi, ja pojan teki niin mieli nypätä ne pois. Hän ei kuitenkaan liikahtanutkaan.
"Mitä tuo oli olevinaan?" Lily kysyi ymmällään. Severus oli hiljaa, hän ei keksinyt mitä vastata.
"Minä..." pidän sinusta. Rakastan sinua. Haluan pitää sinut omanani. "...hätistin ötököitä tukastasi."
Lilyn ilme vaihtui kummastuneesta huvittuneeksi, mutta Severus käänsi katseensa muualle: hän pelkäsi näkevänsä kasvoilla inhoa.
Anna anteeksi. En tee noin enää koskaan, älä vihaa minua.
Lily nousi istumaan, ja siirtyi Severuksen viereen. Poika ei uskaltanut katsoa tyttöön päinkään, joten hän keskittyi leppäkerttuun, joka kiipeili ruohon seassa.
"Kiitos", Lily sanoi, ja hymyili. Severuksen kalvakat posket punehtuivat. Mitä nyt?
"Ole hyvä", poika vastasi vältellen tytön katsetta.
Kun kerrankin saisit katsoa hänen silmiinsä, sinä käännyt muualle?
Lily ei sanonut mitään. Hän vain hymyili. Severus olisi halunnut kääntyä tyttöä kohti, mutta ei pystynyt. Hän kuitenkin halusi. Hän halusi nähdä tytön hymyn. Lily ojensi kätensä Severukselle. Poika katsoi kättä ymmällään, ja kun poika ei ojentanut omaansa, Lily tarttui pojan käteen itse. Tyttö nosti tämän mukanaan ylös. Tyttö oli vielä hetken hiljaa, ja katsoi Severusta silmiin.
"Minä menen nyt", Lily sanoi, ja hymyili jälleen.
Kuinka kenenkään hymy voi näyttää noin kauniilta?
Lily nousi varpailleen, ja antoi suukon pojan poskelle. Severus tunsi kumman humahduksen vatsanpohjassaan, ja veri kohisi suonissa. Sydän alkoi yhtäkkiä lyödä hirvittävää tahtia.
"Nähdään!" Lily huikkasi, kun hän lähti viilettämään sateen läpi linnaan. Severus katsoi tämän perään niin pitkään kuin kykeni. Pojan sisällä viipyi onni, jollaista hän ei ollut ennen tiennyt olevan olemassakaan.
