Title: Kolminkertainen leski
Author: Lavinia
Beta: Ciffie
Rating: K-11
Henkilöt: Blaise Zabini, äiti ja isäpuoli
Genres: drama, one-shot
Disclaimer: Henkilöt kuuluvat J.K. Rowlingille, minä vain lainaan heitä.
Summary: Äiti saattoi puhua särkyneen surullisella äänellä ja pukeutua satoja kaljuunoita maksaneeseen surupukuun, mutta tämä ei pystynyt pettämään liikaa nähnyttä poikaansa verhoutumalla surun huntuun.
Kolminkertainen leski
Tummaihoinen nainen seisoi sivupöydän edessä kaatamassa shampanjaa kahteen kristallilasiin. Hänen yöpaitansa ja aamutakkinsa olivat niin ohutta kangasta, että nuo vaatekappaleet tarjosivat esimakua jyrkän kurvikkaista suloista. ”Mikä sinulla kestää, Chocoladea?” alkovissa olevalla katosvuoteella loikoileva herrasmies huikkasi malttamattomana katsellessaan naisen lantiota, joka näytti heilahtavan kuin itsestään.
”Malta vielä hetki, mon chéri”, nainen virkkoi pehmeästi. Hän napsautti nopeasti oikean kätensä keskisormea koristavan safiirisormuksen raskaan kannan auki. Ontoksi koverretusta kolosta putosi pikkuinen ja valkea jyvänen, joka poreili hetken shampanjan pinnalla ennen kuin liukeni näkymättömiin. Rouva Ulottuvus sommitteli korkeaposkipäisille kasvoilleen yhden rakastettavimmista ja säkenöivimmistä hymyistään ottaessaan shampanjalasit pöydältä.
”Tässä, ole hyvä”, rouva Ulottuvus sanoi ojentaessaan miehelleen sen kristallilasin, johon hän oli tyhjentänyt sormuksenkannan sisällön.
Aviomies iski ilkikurisesti silmää ottaessaan lasin vastaan. Hän oli laskemaisillaan sen yöpöydälle ja kietomaisillaan lihaksikkaat käsivartensa naisen ranskalaiselle parfyymille tuoksuvan ruumiin ympärille suudellakseen helakanpunaisia huulia, mutta tämä esteli häntä huvittuneena. ”Ei, ei vielä. Juodaan ensin meidän maljamme.”
”Mikäs siinä”, herra Ulottuvus hymähti. Hän saattoi odottaa aivan hyvin, sillä mies oli ehtinyt olla jo puolitoista vuotta naimisissa kuuluisan kauneuskuningattarensa kanssa.
”Meille”, he sanoivat kilistäessään lasejaan ja ottivat pitkän kulauksen kuplivaa juomaa.
Hieman myöhemmin rouva Ulottuvuksen järkyttynyt kiljaisu hälytti kartanonrouvan makuuhuoneeseen kartanon säikyt kotitontut, nuoren lastenhoitajan ja kuusivuotiaan Blaisen. Herra Ulottuvus makasi jäykästi nytkähdellen vuoteella suupielet kuohuvassa sylkivaahdossa. Kauhistunut rouva Ulottuvus istui pää painuksissa vuoteen reunalla tietämättä miten voisi helpottaa aviomiehensä tuskaista olotilaa.
”T-tehkää jotain!” noita vaati tärisevällä äänellä räpytellen kyynelien kastelemia silmäripsiään. ”Kutsukaa parantaja!”
***
Neljätoistavuotias Blaise Zabini varisti olematonta tuhkaa turkiksilla reunustetulta viitaltaan kömpiessään salongin takasta hieman kömpelömmin kuin oli aikonut. Oli keskiviikko eikä pääsiäislomaan ollut kuin kaksi viikkoa, mutta poika oli poikkeuksellisesti tullut käymään kotonaan. Tarkemmin sanottuna äidin senhetkisessä talossa. Äidiltä oli tullut eräänä päivänä kirje, jossa tämä oli ilmoittanut Ericus Briljantuksen, Blaisen tuoreimman isäpuolen kuolleen. Hän oli anonut äidin pyynnöstä lomaa, mutta Dumbledore oli antanut hänelle hieman pidemmän loman. ”Pitäähän sinun saada aikaa suremiseen ja äitisi tukena olemiseen”, rehtori Dumbledore oli virkannut leppoisaan tapaansa. Ikään kuin isäpuoli Ericuksen kuolema olisi millään tavalla surettanut häntä.
Ericus Briljantus oli ollut Chocolodea de Rouge Briljantuksen kuudes aviomies. Chocoladea oli ottanut eron ensimmäisestä aviomiehestään Edmondien Zabinista sekä kahdesta muusta aviomiehestään. Yllättävä kuolo oli korjannut kaksi muuta etäiseksi jäänyttä isäpuolta, joita oli ollut vaikeaa kutsua isiksi. Yhä elävien kirjoissa oleva Edmondien oli vanhempien avioerosta huolimatta edelleen läheinen hänelle, vaikka tämä oli perustanut uuden perheen. Blaise olisi asunut paljon mieluummin loma-aikansa Zabinin kartanossa, mutta äiti ei ollut suostunut sellaiseen järjestelyyn, joten hän eli kahden kodin loukussa. Äiti halusi varmaan todistaa teennäisille seurapiireille olevansa ainoasta pojastaan välittävä esimerkillinen äiti.
Sellaisesta äiti oli kaukana, koska yksikään omasta lapsestaan aidosti välittävä vanhempi ei pakottaisi teini-ikäistä hyväksymään ventovierasta miehen mallikseen juuri kun lapsi oli ehtinyt tottua edelliseen mieheen.
”Päivää, äiti”, Blaise tervehti suunnatessaan askeleensa empiresohvalla lepäävän äitinsä luo.
”Hei, kulta”, rouva Briljantus tervehti. ”Mukavaa kun tulit kotiin heti kun olit saanut anottua lomaa Dumbledoren ukolta.”
”Sanoin tämän jo kirjeessäni, mutta olen pahoillani Ericuksen - tuota isän takia.”
”Voi kultaseni!” äiti huudahti silittäessään Blaisen huoliteltuja ja tummia, lyhyeksi leikattuja hiuksia. Tummanruskeat kauriinsilmät kiiltelivät aivan kuin kristallinhohtoiset kyyneleet olisivat tehneet tuloaan. ”Miten kiltisti sanottu… En ole yhtään varma tulenko koskaan pääsemään Ericuksen kuoleman yli. Elämämme oli sentään niin mukavaa ja onnellista.”
Poika naamioi ivallisen tuhahduksensa yskäisyksi. Kyllä sinä tulet, ma mere. Äiti saattoi puhua särkyneen surullisella äänellä ja pukeutua satoja kaljuunoita maksaneeseen surupukuun, mutta tämä ei pystynyt pettämään liikaa nähnyttä poikaansa verhoutumalla surun huntuun. Tummanruskeat, kiharretut hiukset oli kammattu muhkealle nutturalle, ja taidokkaan ehostuksen väriskaala oli hiukan liian kirkas sekä pyöreä kaula-aukko vihjailuineen sopivaisuuden rajoilla.
Hautajaispäivänä pahimmat juorukellot tulisivat kuiskuttelemaan paheksuvasti teini-ikäisen poikansa käsipuoleen ripustautuneesta kolminkertaisesta leskestä. ”Katsopa leskeä, ystäväiseni! Eikö hän näytä sinunkin mielestäsi kaikkea muuta kuin aviomiestään surevalta leskeltä? Voisi olettaa leskellä olevan sormensa pelissä tämänkin raukan kuoleman kanssa, sillä miehen huhutaan laatineen testamentti, jonka mukaan Chocoladea tulee perimään kokonaisen omaisuuden...”