A/N: Juu kiitokset beettauksesta taas
Fellille!! Häät ei mene samal taval, kun BD:ssa, mutta ei voi mitään. Toivottavasti jaksatte lukea, vaikka onkin Mike kyseessä
!!
Koko tarina on omistettu yhdelle parhaista ystävistäni, Applelle.
alba: Kyllä sitä Emmett -huumoria tulee!
Prologi
Mike PoV "Täten julistan teidät aviopuolisoiksi. Saatte suudella morsianta", pappi kajautti ja Edward suuteli Bellaa intohimoisesti ja vieraat taputtivat ja hurrasivat. Käänsin katseeni pois, sillä en kestänyt katsoa, kun unelmieni nainen nai jonkun muun. Ja kaikista maailman ihmisistä juuri Edward Cullenin. Sen pojan, jolle ei kelvannut kukaan, sen, joka jätti hänet jo kerran. Se sattui aivan liikaa.
Tulin tänne vain nähdäkseni Bellan viimeisen kerran Swanina. Olin tavallaan onnellinen, että istuin siellä kiduttamassa itseäni - Bella oli niin kaunis. Hänen hiuksensa oli koottu pään päälle kauniille nutturalle, hänen silmiään korostivat tuuheat ja pitkät ripset, hänen ihonsa hohti kauniisti luonnon valossa ja hänen pukunsa oli kuin kastehelmiä iholla. En olisi jättänyt tätä väliin mistään hinnasta. Muistelin päivää jolloin sain kutsun tänne, silloin en todellakaan ollut tulossa.
Astuin sisään kotiin oltuani koko päivän Tylerin kanssa La Pushissa surffaamassa, vesi oli ollut aivan taivaallisen lämmintä. Heitin tavarani eteisen nurkkaan ja menin keittiöön. Vastaajan valo vilkkui, joten tarkistin viestit. Ensimmäinen oli tullut puolilta päivin:
"Hei Mike! Lähtisitkö vaikka niinku leffaa tänää?" Huokaisin syvästi, sillä tunnistin äänen välittömästi Jessicaksi. Hän ei sitten millään ymmärtänyt, etten välittänyt hänestä. Otin jääkaapista maidon ja join sitä suoraan purkista, eipähän tulisi lisää tiskiä. Kasa pesualtaassa näytti jo uhkaavan korkealta, sen siitä saa, kun äiti on pari päivää työmatkalla. Toinen viesti alkoi pyöriä:
"Toi edellinen viesti oli sitte multa... Siis Jessicalta."
En ollut vähään aikaan vastannut hänen puheluihinsa tai viesteihinsä, eihän ihmisen tarvitse kaikkea kestää.
"Toivottavast en kuulostanut säälittävältä", viimeinen viesti ilmoitti. Et tietenkään...
Katsoin kasaa, joka oli keittiön pöydällä, päällimmäisenä oli kaunis kutsukortti. Muistelin aamua, jolloin luin sen läpi. En ollut pystynyt seisomaan vaan jouduin istumaan lattialle. Istuin siinä varmaan tunnin, ennen kuin sain itseni ylös. Se oli päällimmäinen syyni lähteä surffaamaan, halusin muuta ajateltavaa. En todellakaan menisi niihin häihin.Myöhemmin muutin mieleni, ja tässä sitä nyt oltiin. Kyllähän minä aina tiesin, ettei minulla ollut suuria mahdollisuuksia Bellaan, mutta silti sattui tietää, ettei niitä ollut enää ollenkaan.
Katsahdin taas alttarille ja huomasin, että kaikki ryntäilivät ympäriinsä päästäkseen halaamaan tuoretta avioparia. Nousimme Jessican kanssa ylös ja lähdimme toivottamaan onnea hääparille. Jouduimme pujottelemaan usean ihmisen välistä mutta lopulta pääsimme Bellan luo. Hän näytti läheltä satoja kertoja kauniimmalta, Jessica halasi häntä ja he vaihtoivat muutaman sanan. Hän onnitteli myös Edwardia ja poistui hakemaan itselleen juotavaa. Seisoin vain paikoillani ihmetellen, kuinka joku voi olla niin kaunis. Bella katsoi minua hiukan kysyvästi, jolloin sain vihdoin suuni avattua:
"Onneksi olkoon Bella. Toivon, että olet tehnyt oikean valinnan."
Hän hymyili ja halasimme. Yritin itsekin saada kasvoilleni jonkun hymyn tapaisen - toivon todella, että onnistuin.
"Kiitos paljon, Mike. Arvostan läsnäoloasi", Bella sanoi ja meni Edwardin kanssa tervehtimään ihmisiä. Lähdin etsimään Jessicaa, tarvitsin drinkin. Saatoin kylläkin juoda vain yhden, koska olin autolla.
Löysinkin Jessican vihdoin haahuilemassa tanssilattialla kahden samppanja-lasin kanssa. Pakko sanoa, että hän näytti todella säälittävältä, aivan kuin hän ei pärjäisi hetkeäkään ilman kavaljeeria.
"Jessica! Täällä", jouduin huutamaan, koska puheiden pitäminen aloitettiin. Kaikki olivat jo istumassa paikoillaan, kun Jessica tuli luokseni ja istuimme paikoillemme. En ollut varsinaisesti hänen seuralaisensa, mutta kaikille muille tutuilleni oli tullut jokin este ja he eivät olleet päässeet tulemaan. Jouduin siis tyytymään jäkättävään juoruakkaan.
Kuuntelin puolella korvalla, kun Bellan vanhemmat ja Edwardin vanhemmat pitivät puheensa. Aloin kuunnella niitä kunnolla vasta, kun Emmett meni lavalle. Miten hän ylipäätänsä sai luvan siihen? Luulisi, että neiti kaiken-pitää-olla-aivan-täydellistä olisi estänyt häntä. Emmett rykäisi kovaan ääneen ja Alice näytti siltä, kuin haluaisi murhata jonkun. Vilkaisin siihen suuntaan, johon hän tuijotti - siellä istuivat Bella ja Edward. Naurahdin hiljaa, kun kuvittelin, miten Alice aneli Bellalta lupaa poistaa Emmettin puhe ohjelmasta.
"Olen tuntenut Edwardin kauemmin kuin kukaan osaisi olettaa. Hänellä ei ole ollut yhden yhtään tyttöystävää. Ei ikinä ennen tätä kaunista Isabella Marie Swania", Emmett kertoi ja vilkuili ympärilleen virnistäen. Alice painoi kasvonsa käsiinsä, kun Emmett jatkoi puhettaan, "Aloin jo epäillä häntä homoksi enkä usko olevani ainoa. Sitten tämä kömpelö ja sievä tyttö tupsahti hänen elämäänsä tarjottimella." Emmett keskeytti hetkeksi ja naurahti jollekin sisäpiirivitsille.
"Nyt he ovat naimisissa ja oletan, että Bella voi opettaa Eddielle pari temppua makuuhuoneen puolella..." hän kerkesi sanoa vihjailevasti ennen kuin Jasper ja Carlisle raahasivat hänet pois lavalta. Kaikki nauroivat ja taputtivat Emmettille. Alice meni lavalle ilmoittamaan, että tarjoilu alkaisi. Tarjoilijat hääräsivät ympäriinsä kantaen tarjottimia eripuolille huonetta. Sain lautasen, jolla oli pala kakkua ja lappu, jonka avasin ja luin nopeasti läpi:
Hyvä juhlaväki, kuten varmaan huomasitte, saitte lautasellisen kakkua,
ettekä ruokaa. Tämä johtuu siitä, että rakkaalla hääparillamme on kiire
lentokoneeseen. He päättivät, että syöminen saa jäädä vähemmälle, kun
vaihtoehtoina oli syömisen tai tanssimisen poisjäänti. Itse vastustin sitä
enemmän kuin arvaattekaan...
Alice – Suunnittelija
Saatoin kuvitella Alicen ruinaamassa polvillaan Bellalta, että saisi järjestää edes pienen ruokatarjoilun. Kesken hauskan kuvitelmani Jessica henkäisi vieressäni ja alkoi juoruta:
"Todella mautonta, että häissä ei tarjoilla ruokaa! Odotapas kun Lauren..." En kuunnellut enää, vaan popsin kakkupalaani. Se oli yllättävän hyvää, valkosuklaa maistui ovelasti marengin alta.
Kun kaikki olivat syöneet, alkoi soida musiikki ja Edward ja Bella kävelivät keskelle salia. Kaikki taputtivat, kun he aloittivat valssin. Taustalla soi Justin Bieberin 'Kiss an Tell' - Alice oli selvästi valinnut kappaleen. Se kyllä sopi loistavasti tunnelmaan. Kappaleen puolessa välissä Charlie ja Reneè liittyivät tanssiin. Myös Carlisle ja Esme lähtivät mukaan. Musiikin vaihduttua taputettiin taas ja Alice ilmoitti, että vapaa tanssiminen alkoi. Jessica suorastaan riuhtaisi minut pystyyn.
"Nyt tanssitaan", hän sanoi ja raahasi minut tanssilattialle. Se oli melkein täynnä ihmisiä.
"Jessica ymmärräthän, etten enää välitä sinusta sillä tavalla?" varmistin. Hänestä ei ikinä tiennyt.
"Mutta... Sinähän kutsuit minut tänne? Eivätkö nämä ole treffit?" hän kysyi ja lopetimme tanssimisen. Pitikö minun avata suuni juuri tässä? Törmäsimme hääpariin.
"Oho, anteeksi", Jessica sanoi nolona ja jäi tuijottamaan Edwardia. Pakko myöntää, että hän näytti komealta puvussa. Bella vain naurahti ja ehdotti parin vaihtoa. Irrotin hymyillen käteni Jessicasta ja vaihdoin hänet Bellaan. Se tuntui jotenkin luonnolliselta.
Katselin Bellaa koko tanssin ajan. Kuvittelin, millaista elämämme olisi ollut, jos hän olisi valinnut minut Edwardin sijasta. Kuvittelin talomme, lapsemme, koiramme, yhteisen elämämme.
"Miksi sinulla on tuollainen haikea ilme?" Bella kysyi ja palautti minut maan pinnalle. Punastuin hiukan, kun katsoin häntä.
"Sitä, kun muutan parin viikon kuluttua Kaliforniaan", valehtelin ja toivoin, että hän uskoisi. Olisi liian noloa ja säälittävää selitellä äskeistä. Bella nyökkäsi ymmärtävästi. Lopun aikaa tanssimme sirosti ja juttelimme samalla niitä näitä, kunnes Edward tunki väliimme:
"Bella, lento odottaa. On aika lähteä." Bella hymyili minulle ja lähti Edwardin mukana ulos. Ulkona heitä odotti limusiini, joka veisi heidät lentokentälle. Kukaan muu kuin Edward ei tiennyt, minne kone laskeutuisi. Rakastavaiset juoksivat limusiiniin samalla, kun vieraat heittelivät riisiä. Limusiini lähti liikkeelle. Kaikki vilkuttivat ja taputtivat kunnes se katosi näkyvistä.
Vähitellen kaikki alkoivat lähteä. En löytänyt Jessicaa mistään – onneksi -, joten päätin lähteä yksin. Ajoin autollani Forksiin päin, mutta käännyin kesken matkan, en ollut henkisesti siinä kunnossa, että voisin mennä kotiin. Mietin liikaa Bellaa ja sitä, merkitsinkö hänelle ylipäätään mitään.
Ajoin jossain metsässä noin kymmenen minuuttia ja pysähdyin. Metsä oli hämärä ja tunkkainen. Aurinko välkehti vain pienesti joidenkin puiden latvojen lomasta. Astuin ulos autosta ja lähdin kävelemään pientä polkua pitkin. Se oli vain kolmisenkymmentä senttiä leveä ja kuoppainen, joten kompastelin aika paljon kävellessäni. Vähän aikaa matkattuani istuin kivelle. Yritin olla ajattelematta mitään.
"Taidat todella pitää siitä tytöstä", kuului ääni jostain aivan läheltä. Säpsähdin ja katselin ympärilleni. En nähnyt ketään. Ajattelin jo kuvitelleeni äänen, kun se ilmestyi taas:
"Harmi, että hän on naimisissa."
Nyt nousin ylös. Minua alkoi pelottaa ja pyörin hervottomasti ympyrää näkemättä ketään.
"Kuka olet?!" huusin ja tunsin itseni typeräksi. Ääni kuitenkin vastasi:
"Brice. Olen seurannut sinua Mike."
Nyt olin jo kauhuissani. Pysähdyin ja katselin tarkemmin ympärilleni, ei vieläkään mitään.
"Mistä tiesit nimeni? Näyttäydy!" huusin ja tähyilin ympärilleni. Parin metrin päässä minusta seisoi yhtäkkiä kaunis, kalpea ja punasilmäinen mies. Hän näytti jotenkin uhkaavalta. Briceksi itseään kutsunut mies astui nopeasti eteenpäin. Kavahdin taaksepäin kuin refleksistä.
"Kuten jo sanoin, Mike, olen seurannut sinua. Haluaisitko olla Edwardin tilalla?" hän kysyi ja katsoi minua kiinnostuneena. En voinut kääntää katsettani pois hänen punaisista silmistään.
"Tekisin mitä vain ollakseni kuten hän. Haluaisin olla tarpeeksi hyvä jotta kelpaisin Bellalle", vastasin automaattisesti. Brice hymyili pahaenteisesti.
"Aivanko mitä tahansa?" hän varmisti ja astui taas lähemmäksi. Tällä kertaa en kavahtanut.
"Mitä tahansa", vastasin. Seuraavaksi tunsin kamalinta kipua ikinä. Se koversi suoniani ja tappoi minut. Lopulta kuolin.
Huomasin, että kipu hiipui vähitellen. Se siirtyi vähitellen kurkkuuni. Avasin silmäni ja kurkunkin polte jäi hetkeksi kaiken näkemäni varjoon. Kaikki oli aivan kirkasta, vaikka oli selvästi yö. Kuulin lintujen ääniä kilometrienkin päässä. Nousin seisomaan ja huomasin olevani jonkinlaisessa makuuhuoneessa. Brice seisoi huoneen ovella virnistäen. Lähdin lähemmäs häntä. Noin kymmenesosa sekunti myöhemmin olin ovella.
"Mitä vittua sinä teit?" huudahdin, kun huomasin ihoni kalpeuden. Brice vain naurahti kolkosti.
"Tein vain sen, mitä itse toivoit", hän sanoi ja osoitti huoneen toisessa päässä olevaa peiliä. Katsoin siihen ja näin komean, vaaleahiuksisen pojan jolla oli kirkuvan punaiset silmät. Kun katselin tuota kuvaa hiukan kauemmin, erotin miehen lihakset ja täydelliset piirteet. Ymmärsin pari asiaa. En ollut enää ihminen. Sen todisti se tosiasia, että sydämeni ei enää lyönyt. Huomasin myös, ketä muistutin ulkonäöllisesti.
"Mikä minä olen?" kysyin yhä ihaillen peilikuvaani. Brice naurahti ja korjasi:
"Tarkoitat varmaan, mitä me olemme. Sinusta on tullut vampyyri."
Katsoin häntä ja tunsin taas poltteen kurkussani. Tunsin myös hampaissani jotain kosteaa, sellaista, mikä ei kuuluisi sinne.
Myrkkyä."Ovatko Cullenitkin vampyyrejä?" kysyin ja yritin muistella, miltä he näyttivät. Kaikki muistikuvat olivat jotenkin sumeita.
"Valitettavasti", Brice vastasi ja asettui viereeni peilin eteen.
"Tietääkö Bella?" kysyin ja tuijotin vuorostani hänen silmiään. Ne olivat vaaleammat, eivät niin kirkuvat.
"Kyllä. Hänkin liittyy kohta joukkoomme", Brice sanoi ja katsoi huonetta. Siellä oli vain peili ja sänky jolta heräsin.
"Bellakin? Miksi? Haluaako hän tätä?" kysyin sekavasti. Miten joku haluaisi tätä? Polkaisin jalkani vähän turhankin kovaa maahan, lattiaan tuli reikä.
"Se on ainut syy, miksen ole vielä raportoinut heistä Voltureille", hän kertoi ja katseli minua jotenkin oudosti.
"Voltureille?" kysyin. Tuntui jotenkin häiritsevältä, kun hän tuijotti noin. Hän huokaisi.
"Sinulle on vielä paljon kerrottavaa. Asiasta toiseen. Onko sinulla kykyjä?" hän kysyi ja katosi. Tutkin koko huoneen katseellani, mutta hän ei ollut mennyt mihinkään. Hän oli näkymätön.
"Kykyjä? Ai niin kuin tuo?" kysyin ja osoitin kohtaa jossa hän katosi. Brice muuttui taas näkyväksi ja naurahti. Suljin silmäni ja keskityin. Tunsin ohuen kalvon ihollani. Yritin venyttää sitä kädelläni, mutten onnistunut. Seuraavaksi keskityin sen liikuttamiseen mielessäni ja se venyi. Vasemman jalkani alla lattiassa oli kolo. Se oli täsmälleen samankokoinen kuin kuvittelemani venymä "kilvessäni".
"Uskomatonta. En ole koskaan nähnyt vastaavaa", Brice sanoi ja tuijotti minua ilmeettömänä. Polte kurkussani voimistui. Kiersin käteni kurkulleni ja hieroin sitä.
"Ahaa, sinulla on jano. Aika lähteä metsästämään", hän sanoi ja hymyili kammottavasti. Muistin, mikä olen ja mieleni teki heti verta.
Ihmisverta.
"Mutta entä Cullenit? Haluaisin tavata heidät", sanoin ja Brice naurahti kolkosti.
"
Ikuisuus on pitkä aika. Ehdit kyllä."
A/N: Ei hätää! Ensimmäinen luku on Culleneiden näkökulmasta! Kommentteja?
