Author: Chall
Beta: Bloody Princess (<2 ^^)
Rating: K-11
Pairing: Draco/OC
Disclaimer: Draco on Rowlingin hahmo :p
Summary: Kuka päätti että sen on mentävä näin?
Genre: drama/angst
A/N: Vuotisficin inspiksen puutteessa sähelsin tällaisen, onnistuin kirjoittamaan sen kokonaan kännykällä kesken TET-päivän. 0:'>
Toisesta näkökulmasta
Olin tietoinen siitä, että hän käveli ohitseni. Silti minä vain istuin paikallani aivan hiljaa, ja yritin näyttää siltä, kuin olisin kunnolla uppoutunut kirjaan, joka oli auki edessäni olevalla pöydällä. Pitkät mustat hiukseni estivät kuitenkin muita saamasta totuutta selville, sillä kasvojani ei niiden takaa näkynyt. Minua se kirja ei kiinnostanut pätkääkään. Pelkkää itseään toistavaa soopaa maahissodista ja kaikenlaisista vainoista. Juuri ja juuri jaksoin kuunnella tunneilla professori Binnsin puhetta, mutta läksyt olivat aivan liian suuri haaste. Sen sijaan minä kuuntelin hänen askeleitaan, jotka hieman kaikuivat suuressa kirjastossa. Nuo askeleet alkoivat vähitellen hiljentyä, ne kulkivat yhä kauemmas, poispäin minusta. Vasta silloin uskalsin vilkaista vaivihkaa taakseni, ja ehdin pienen hetken ajan tarkkailla pojan selkää, ennen kuin se katosi kirjaston ovista, katosi näköpiiristäni.
Ehkä mietit, miksen minä vain mene rohkeasti puhumaan hänelle, miksen edes yritä viestittää hänelle ajatuksiani katseella. Mutta minulla on syyni. Ehkä minä pelkään hänen vastaustaan, ehkä minä pelkään, että hän alkaa inhota minua. Mutta enemmän minä pelkään muiden reaktiota. Jos kertoisin tämän jollekin, hän saattaisi tokaista, ettei minun pitäisi välittää muiden puheista, että minun pitäisi tehdä, niin kuin sydämeni sanoo. Ja että ystäväni eivät ole arvoisiani, jos he hylkäisivät minut noin mitättömän syyn takia. Mutta olisikin kyse vain ystävistäni. Nimittäin nyt on kyse koko omasta tuvastani, koko koulusta. Vanhemmistani, sukulaisistani ja monesta muustakin asiasta.
Mikä meissä olisi sitten niin erikoista?
Hän on Malfoy. Platinanvaaleita hiuksiaan myöten hän on ylpeä siitä, että kuuluu puhdasveriseen velhoperheeseen, joka tunnetaan pimeyden lordin kannattajana. Hän on Luihuisen huispausjoukkueen etsijä, ja hän tosiaan osaa pelata. Koulussakin hän pärjää melko hyvin, varsinkin liemitunneilla, Kalkaroksen suosikki kun on.
Mutta minä, no, olen Rohkelikko.
Jo vuosisatojen ajan Rohkelikon ja Luihuisen tuvat ovat olleet vihollisia keskenään. Minä en tajua miksi.
Minä en ole samanlainen kuin muut rohkelikot. Heidän mielestään kaikki, jotka kuuluvat Luihuiseen, ovat pahoja, ja koulun jälkeen heistä tulee automaattisesti Voldemortin kannattajia.
Mutta minä tiedän, ettei sen tarvitsisi olla niin. Heidän ilkeilynsä on vain vastaiskuna rohkelikkojen toimelle, se ei välttämättä ole paras tapa, mutta ehkä ainoa, jonka he osaavat. He ehkä näyttelevät olevansa jotain muuta, kuin mitä oikeasti ovat, vain siksi, että heidän odotetaan olevan sellaisia. Luihuisia syytetään jatkuvasti heidän vanhempiensa ja esi-isiensä teoista. Eivät he itse sukulaisiaan ole voineet valita.
Ehkä juuri nämä syytökset tekevät heistä lopulta pahoja. Joten rohkelikot eivät oikeastaan ole heitä parempia.
Suljin edessäni olleen kirjan, ja laitoin sen takaisin hyllyyn. Sen siitä saa, ajattelen liikaa, ja se vaikeuttaa elämääni. Lähes aina, silloin kun näen hänet, alan muistella syitä, alan hieman halveksia muita rohkelikkoja.
Kuljin neljännestä kerroksesta portaat alas. Ja seuraavatkin, vaelsin yhä alemmas. Olin menossa Suureen saliin syömään. Vielä yhdet portaat, muutama kulma, ja…
PLÄTS!!!
Yhä hieman pökertyneenä vilkaisin henkilöä, johon oli törmännyt. Punastuin hieman tunnistaessani Dracon, hän oli ilmeisesti juuri tullut syömästä.
Hän katseli minua hetken ainoastaan hämmentynyt ja utelias ilme silmissään. Mutta aivan liian pian hän piiloutui sen kovan kuoren alle, ja töksäyttäen käski minun häipyä takaisin muiden kuraveristen luokse.
Katselin häntä vielä vain pienen hetken verran, käänsin sitten katseeni, nousin ylös ja jatkoin matkaani.
Jo ensimmäisten askelten jälkeen pieni hymy nousi kasvoilleni. Minä olin tehnyt sen, aivan vahingossa, katsonut häntä suoraan silmiin, kohdannut hänen katseensa.
Ja minä olin huomannut sen.
Dracon herkemmän, todellisemman puolen.
Jälleen kerran.
