Hei, pitkästä aikaa!
Nyt on aika julkaista uusi luku ja siinä meni liian kauan, sitä ei ole oikoluettu muuta kuin minä ja varmaankin löytyy siis virheitä. Kertokaa ihmeessä jos löytyy.. Aloitan kirjoittamaan uutta lukua samantien!
Enjoy!
6. It’s time to move to LA Anastasia oli kasvanut kovaa vauhtia, vasta hetki sitten olin saanut pitää pientä kääröä sylissäni ensimmäistä kertaa ja nyt, hän oli jo neljän vanha. Hänellä on kuparin värinen pitkä paksu tukka ja smaragdin vihreät silmät – aivan kuten isällään. Minne kaikki neljä vuotta oli mennyt? Tähän on helppo vastaus, vaippojen vaihtoon, syöttämiseen, kävelemisen ja puhumisen opettamiseen ja myös äitinä olemisen opetteluun. Se on varmaan ollut kaikista vaikeinta, mutta opin koko ajan lisää ja lisää.
Anastasia on ollut aika moinen riiviö, hän kuulemma muistuttaa Edwardia pienenä, niin Esme ja Carlisle sanoivat. Mutta on Anastasia hurmannut jo monet kerran isovanhempansa samanlaisella koiranpentuilmeellä kuten isänsä. Mutta hän ei ole vielä hurmannut isäänsä sillä, enkä tiedä tuleeko hän koskaan hurmaamaankaan.
”Äiti”, kuului pieni heleä ääni jalkojeni juuresta. Katsoin alas ja siellä oli tyttäreni rätti mukanaan, pitäen kiinni vaaleansinisestä hameestani.
’’Kerro kultaseni?’’ sanoin ja hymyillen hänelle.
’’Joko me mennään tuohon isoon valkoiseen hökötykseen joka nousee taivaalle?’’
’’Heti kun päästään siihen, yritä malttaa odottaa.’’
’’Isabella oletko varma, että haluat tehdä tämän?’’ isäni Charlie kysyi ja laittoi oikean kätensä olkapäälleni.
’’Olen isä, ainahan me voimme tulla takaisin tänne. Mutta sain mahtavan työn ja kumminkin Alice ja muut ovat siellä tukemassa meitä.’’
’’Niin, ukki. Emmet-setä on siellä leikkimässä minun kanssa joka päivä! Minulla on jo suunnitelmat, me leikitään Barbeilla ja Emmett pukee niitä ja laittaa niitten tukkia.’’ Anastasia selitti innoissaan Charlielle. Hän oli todella innoissaan muutosta, pääsee lähemmäs Emmett-setää, joka tekee mitä tahansa veljentyttönsä vuoksi.
Pian kuului ääni, joka käski meidän nousta koneeseen. Se tuntui haikealta, mutta tieto siitä että uusia seikkailuita on edessä, se lohduttaa hieman.
’’Heippa ukki’’, Anastasia sanoi ja Charlie nappasi rakkaan lapsenlapsensa syliin ja pyöri ympyrää ja kuiskutti jotain tytön korvaan, jota minä en kuullut. Hän laski tytön alas ja tuli halaamaan minua.
’’Minun tulee ikävä sinua’’, Charlie sanoi ja rutisti tiukasti minua.
’’Minullakin sinua, tule käymään’’, sanoin ja halasin takaisin.
Otin tyttäreni kädestä kiinni ja konjakinruskean Mulberryn Oversize Alexan olkapäälleni ja lähdemme kävelemään kohti lipuntarkastusta. Siellä oleva mies tarkasti vielä kerran liput ja passit ja toivotti sen jälkeen hyvää matkaa. Löysimme ykkösluokasta paikat ja annoin Anastasian istua ikkuna paikalla ja toivon, että hän jaksaa istua päälle kolme tuntia aloillaan.
Kaiken kiukuttelun, elokuvan katseluiden ja hiljaisuus hetkien jälkeen pääsimme Los Angelesiin. Kun olimme poistumassa lentokoneesta, lentoemäntä toivotti meille mieluisaa lomaa ja Anastasia antoi lentoemännälle kuvan, jonka hän oli piirtänyt lennolla. Lentoemäntä kiitti Anastasiaa kovasti ja soi hänelle kauniin hymyn ja Anastasia vastasi siihen. Hän piteli tiukasti puuhakirjaa sylissään, jonka oli saanut lennolla. Lähdimme kävelemään putkiloa pitkin kohti itse lentokentänrakennusta. Minusta isot kentät olivat hirveimpiä, niistä ei ikinä meinannut saada mitään selvää.
’’Äiti onko Emmett-setä meitä vastassa?’’ Anastasia kysyi silmät kirkkaana. Hän ei malttanut odottaa että näkee Emmettin.
’’En tiedä’’, sanoin ja otin tyttäreni syliin. Oikeasti kaikki olivat meitä vastassa, paitsi Edward.
’’Nyt kun asutaan täällä, näenkö isin?’’
’’Kyllä, kultaseni. En vain tiedä milloin’’, sanoin hänelle surullisena. Hän hymyili minulle innostuneesti. Hän todella odotti isänsä tapaamista, mutta varmaankin sitä enemmän odottaa, että pääsee Emmettin olkapäille.
Pääsimme pian hakemaan laukkujamme, nappasin matkalta kärryt, johon laukut voidaan laittaa. Siellä oli kamalat ruuhkat ja ihmiset tönivät toisiaan ja olivat muutenkin todella ilkeitä. Sain napattua pian laukut ja nostelin niitä kärryihin. En pakannut hirveästi tavaraa, lähinnä vain Anastasian leluja, valokuvia ja joitakin tärkeimpiä tavaroita, kun olimme päättäneet ostaa Alicen kanssa vaatekaapit täyteen uusia vaatteita, uutta alkua varten.
Olin soittanut viimeviikolla Alicelle, että hän pääsisi sisustamaan kattohuoneiston jonka ostin meille kodiksi Los Angelesiin. Hän oli kiljunut innoissaan, mutta sitten kun kerroin aikataulusta, hän ei ollut kovin iloinen.
’’Miten sinä luulet, että saan sen valmiiksi viikossa? Kun huonekalujen toimitusajatkin, voivat olla 4-6 viikkoa?’’ Alice sanoi tiukalla äänellä.
’’No sinä olet Alice ja sinä saat huonekalukaupoilta mitä vain haluat, ihan milloin vain’’, sanoin varmasti. Asia oli totta, Alice työskenteli sisustussuunnittelijana ja hän on todella arvostettu Los Angelesissä.
’’Ja sinä tiedät että minulle on vähintään kuuden kuukauden jonot?’’
’’Tiedän Alice, mutta koska tämä on hätätapaus. Ole kiltti, kyllä minä maksan.’’
’’En minä sinulta maksua ota, mutta sinä maksat kaikki huonekalut, sisustuselementit, astiat ja mitä kaikkea muuta minun täytyy ostaa sinne. Otan tämän haasteena itselleni.’’
’’Totta kai, Alice olet paras! Nähdään viikonpäästä!’’
’’Tiedän, nähdään.’’Toivotaan, että Alice on saanut sisustettua asunnon. En haluaisi muuttaa pahvilaatikoiden keskelle. Kävelimme kohti ulko-ovia ja pian näimmekin ketä meitä oli vastassa. Alice, Carlisle, Esme, Emmett, Jasper ja Rosalie. Halasimme toisiamme ja Anastasia pääsi heti Emmettin olkapäille istumaan. Kuinka yllättävää.
’’Toivottavasti lento meni hyvin’’, Esme sanoi samalla, kun viittoi Carlislea ottamaan kärryt ja lähdimme kävelemään kohti autoja.
’’Äiti voinko mennä Emmettin kyydillä?’’ Anastasia kysyi ainakin kahden ja puolenmetrin korkeudesta.
’’Totta kai’’, sanoin ja menin istumaan Carlislen ja Esmen kyytiin. Alice ja Rosalie tulivat siihen myös.
’’Bella ihanaa, kun muutat tänne takaisin’’, Esme sanoi etupenkiltä.
’’Minustakin on mukava tulla takaisin’’, sanoin hymyillen.
’’Bella, meidän täytyy mennä huomenna ostoksille’’, Alice sanoi iloisena.
’’Totta kai Alice’’, sanoin ja pyöräytin silmiäni.
’’Hei minä näin tuon!’’ hän sanoi ja minä vain naurahdin.
Pian olimme kattohuoneistomme edessä. Kun nousimme autosta ulos, hovimestari toivotti meille hyvää päivää ja avasi oven. Kun astuin sisään ensimmäistä kertaa, aika tuntui pysähtyvän. Aula oli suuri ja sisustettu oikein kauniisti. Kävelimme kohti tiskiä ja nainen kysyi olenko Isabella Swan.
’’Kyllä olen’’, vastasin.
’’Tässä on avaimenne asuntoonne, se on 80 kerroksessa’’, hän sanoi ja antoi avaimen minulle.
’’Kiitos’’, sanoin ja lähdimme kävelemään kohti hissiä.
’’Bella, et yhtään lähempää maata löytänyt asuntoa?’’ Emmett kysyi hieman pelästyneen kuuloisesti.
’’En, pelottaako sinua?’’ kysyin hieman vitsaillen. Emmett meni aivan kalpeaksi.
’’En, en toki’’, hän änkytti. Emmett joka ei pelkää ketään tai mitään, niin hän pelkää korkeita paikkoja. Katsoin häntä kulmieni alta, otin häntä kädestä kiinni ja vedin hänet hissiin.
’’Äiti, saanko minä painaa nappia?’’ Anastasia kysyi silmät tuikkien.
’’Totta kai, kultaseni’’, sanoin ja nostin tyttöä hieman, että hän ylettäisi paremmin painamaan kerrosnappia.
Ei kestänyt hetkeäkään, kun hissi oli 80 kerroksessa. Hissi oli aivan älyttömän nopea, mutta ehkä se oli vaan hyvä asia. Aamulla, kun vien Anastasiaa tarhaan ja jotain unohtuu ylös, niin ei kestä kauaa niin olen jo hakenut asian joka unohtui ja olen jo alhaalla. Kätevää. Pian löysimme numerolla 817 varustetun oven, jonka takana olisi uusi asuntomme. En malttanut odottaa, halusin nähdä kaiken.
’’Bella, sidotaan tämä huivi nyt silmiesi eteen’’, Alice tuli valkoisen huivinsa kanssa luokseni.
’’Mutta Alice, minä haluan nähdä asunnon heti’’, sanoin kuin pikku lapsi, mutta Alice pysyi kovana. Pian hän sitoi huivia silmieni eteen, etten nähnyt yhtään mitään vain mustaa. Anastasiallekin tehtiin sama homma, ilmeisesti.
Kuulin, kun avain laitettiin lukkoon ja kuinka lukkoa käännettiin. Meitä vietiin nyt sisälle ja silmän räpäyksessä huivi vedettiin silmien edestä pois ja näky oli aivan mahtava! Joka puolella oli niin kaunista. Alice oli sisustanut vaaleilla väreillä meidän asuntomme, värimaailma korosti kaikkia kauniita yksityiskohtia.
