Kirjoittaja: Meryl
Ikäraja: S
Paritus: Cho/Cedric
Genre: angst, drama (?)
Yhteenveto: Kaikki muistutti Cedricistä, hänen sanansa kaikuivat tytön päässä, toistelivat kepeitä lupauksia ja ilon hetkiä.
Varoitukset: lääkkeitä?
A/N: Inspiraatio tuli yöllä - tulos on tässä.
Kesäaamun auringon lämmittämä raskas ilma pyörteili huoneessa. Vaaleat seinät tuntuivat kaatuvan päälle, maailma tukahdutti vasta herännyttä tyttöä. Cho Chang tunsi kyynelien kirvelevän silmäkulmissaan. Hän oli nähnyt unta Cedricistä, tuntenut tämän hengityksen lähellään. Ja Cedric oli ojentanut kättään, Cho oli tarttumaisillaan siihen, antamaisillaan pojan vetää itsensä rajan yli, kunnes auringonsäde osui Chon silmään ja hän heräsi.
"Cedric?" Cho kuiskasi epätoivoisesti ja hengitti paksua ilmaa. Kyyneleet valuivat pitkin tytön poskia. Hän ei jaksanut enää epämääräisiä unia Cedricistä - herääminen oli joka aamuna tuskallisempaa, jatkaminen hankalampaa. Kaikki muistutti Cedricistä, hänen sanansa kaikuivat tytön päässä, toistelivat kepeitä lupauksia ja ilon hetkiä.
Pellavapäinen poika katsoi mustahiuksista tyttöä silmiin.
"Kun meistä tulee isoja, me mennään naimisiin!" poika huudahti vakavasti.
"Niin, ja sitten me muutetaan Paliisiin ja meistä tulee niinkuin Lumikki ja sen plinssi!" tyttö jatkoi innoissaan.
"Oltaisiinpa jo aikuisia", poika huokasi.
"Saadaan tosi monta lasta, joohan?" tyttö sanoi.
"Joo, ja ollaan maailman onnellisimmat ihmiset."
Chon ja Cedricin tarinan piti olla se ihana, ruusuinen romanssi, josta kirjat kertoivat. Cho oli ikäväkseen huomannut, kuinka ruusujen piikit pistelivät terävinä ja monilukuisina, antamatta armoa.
Cedric oli poissa. Lopullisesti. Ja mikä pahinta, hän ei ollut ottanut Chota mukaansa - hän oli jättänyt tytön ja lähtenyt.
Cho painoi päänsä tyynyyn, antoi kyynelten valua. Lähes huomaamatta hänen sormensa kiertyivät viileän muovipurkin päälle, jonka hän oli salaa ostanut Iskunkiertokujalta. Hän avasi kannen ja kaatoi viisi viattoman valkoista, kiiltävää pilleriä kämmenelleen. Sitten hän nousi ja asteli ikkunan eteen, avasi sen ja antoi kepeän tuulen vilvoittaa huonetta.
Hänellä oli mahdollisuus päästä pois. Mahdollisuus kuulla taas Cedricin ääni eikä vain tyhjiä kaikuja hänen kuiskauksistaan.
Ja kuitenkin tyttöä pelotti. Olisiko hänellä vielä onnea?
Cho hyppi koko viisivuotiaan tarmollaan jäätelökojua vasten. Mustahiuksinen noita sisällä katsoi häntä nenänvarttaan pitkin ja kysyi sitten jäykästi:
"Mitä haluat?"
"Myydäänkö täällä unelmia?" Cho kysyi.
"Mitä?" myyjä kysyi ihmeissään.
"Toiveita tai rakkautta tai unelmia taikka haaveita - tietysti!" tyttö vastasi närkästyneenä.
"Valitettavasti meillä ei ole."
Cho kääntyi pettyneenä pois kojulta.
Maailma tuntui vieraalta, ilkeältä paikalta ilman Cedriciä. Ystävät vakuuttelivat, että Cho oli kaunis ja hänellä oli hyviä mahdollisuuksia saada joku muu, joku parempi. Cho vastasi, ettei halunnut kuin Cedricin.
Hänen ystävättärensä lähtivät pois paikalta päätään pudistellen.
"Silloin sinä et selviä", he sanoivat yrittäessään käännyttää häntä.
"Kyllä minä selviän", Cho oli vastannut. Hän ei ollut enää niin varma siitä, selviäisikö kaikista kipeistä muistoista.
Cedric oli sinä päivänä masentunut.
"Cho, mikä minä olen?" hän oli kysynyt.
"Sinä olet ihanin poika koko maailmassa", Cho oli vastannut. Hän oli ollut silloin kaksitoista, kaikkitietäväinen ja romanttinen.
"Jos minua ei olisi, jaksaisitko sinä?"
"En tiedä. Sinun vuoksesi jaksaisin, jos sinä tahtoisit minun jaksavan."
"Cho, jos joskus toiselle käy jotain, sovitaanko, että toinen yrittää jaksaa eteenpäin?"
"Se voi olla hankalaa. Miksi? Eihän meille käy mitään."
"Mutta jos käy. Sovitaan nyt."
"Hyvä on. Ainahan sitä voi yrittää."
Cho päästi pillerit lipumaan sormiensa välistä lattialle. Hän veti korkeakorkoiset, mustat saappaansa jalkaan ja jauhoi huumausaineet koroillaan.
Hän oli Cho Chang. Hän jaksaisi, Cedricin tähden. Hän löytäisi sen kojun, jossa myytäisiin unelmia. Ja ennen kaikkea, hän näkisi seuraavan päivän.