Nimi: Mielessä pelottavia otujaisia
Kirjoittaja: Arte
Beta: -
Ikäraja: S
Paritus: Millicent/Luna
Tyyli: draamaa, romanssia, jonkin näköistä fluffia ja angstausta ja yleistä epävarmuutta, raapalesarja
Yhteenveto: Millicentia pelottaa kaikki.
Osallistuu: Femme10, FF-100 075. Varjo, Vuosi raapalehtien, oma aakkoshaaste
A/N Nevilla heitti raapaleparitukseksi Millicent/Lunan ja tällaista syntyi. Olen ikuinen raren ja femmen fani, joten tätä oli todella mielenkiintoista totella ja luoda. Ainakin itse pääsin Millicentiin paremmin käsiksi kuin aiemmin, vaikkakin piti joissain paikoissa taistella, että miten ne hahmot nyt oikeasti elääkään. Kiitos Nevillalle, toivottavasti tykkäätte!
Mielessä pelottavia otujaisia
1#
Millicent piiloutui hiustensa taakse, kun likaisenkeltainen tukka vilahti ohi. Hän valitsi vasemman portaikon sen tarjoamasta kiertotiestä huolimatta, koska näki kermakaljakorkkisen kaulaketjun ja punaiset retiisikorvakorut oikealla. Hän myöhästyi muodonmuutoksen tunnilta, koska oli vältellyt paljaita jalkoja tyttöjen vessassa.
Ruokailut olivat pahimpia, kun Millicent ei voinut tehdä muuta kuin istua paikallaan tupapöydässä ja lappaa ruokaa naamaansa. Virnistellä ja keksiä selityksiä punaisille poskilleen samalla, kun tunsi siniharmaan katseen keholla. Vältellä samaisien silmien kohtaamista. Ruoka valui kulhoista lautaselle ja siitä suuhun maistumatta miltään, huomaamatta.
Öisin Millicent makasi sängyssä silmät avoinna eikä halunnut nukahtaa, koska tiesi taas kerran uneksivansa sateen tuoksusta, kosteasta ihosta ja hellästä hymystä.
2#
Millicent tuli siihen johtopäätökseen, että oli ollut huono valinta jättää turvallinen oleskeluhuone ja tulla opiskelemaan kirjastoon. Siellä pieninkin liike kaikui puuhyllyissä ja lehtien kahina muistutti enemmänkin lohikäärmeiden siipien kahinaa kuin paperimateriaalin ääntelyä. Lähestyvät askeleet saattoi kuulla heti siitä hetkestä alkaen, kun raskas tammiovi loksahti kiinni.
”Miksi sinä välttelet minua niin kovasti?”
Millicent ei kohottanut katsettaan ennen kuin hento käsi laskeutui hänen hartialleen. Kohdattavat silmät olivat surulliset.
”Ei tämä vain voi toimia... Parempi olla aloittamatta ollenkaan.”
Luna hymyili ja pudisti päätään. ”Älä luovuta niin helposti, luihuiseni, ei elämässä niin pääse eteenpäin. Sulje silmäsi ja päästä muutama naru karkuun.”
Pehmeät huulet kohtasivat.
3#
Miksi minä oikeastaan välttelen Lunaa? Miksen tahdo myöntää, että pidän hänestä? Mikä siinä on niin vakavaa, vaikeaa?
Välitän hänestä. Rakastan hänen keltaisia hiuksiaan. Höpsöjä koruja. Paljaita jalkoja. Rohkeutta, viisautta, rauhallisuutta. Kadehdin häntä ja samalla olen niin ylpeä ja onnellinen hänen puolestaan ja siitä, että hän huomaa minut ja hyväksyy vioistani huolimatta. Vaikka olen luihuinen. Vaikka kaikki muut tuomitsevat, haukkuvat rumaksi, katsovat kieroon, eivät tahdo tutustua.
Se vain että... minua pelottaa. Pelottaa muiden mielipiteet. Reaktiot. Kohtelu. Salailu. Ja ennen kaikkea se, millaisena Luna minut näkisi, jos tutustuisimme paremmin. Ehkä hän ei sen jälkeen enää välittäisi, pitäisi. Jättäisi ja hylkäisi.
4#
”Milli, mitä sinä pelkäät?”
Tytöt istuivat kasvihuoneiden takana, selät nojattuina kylmään lasiseinään. Varjot olivat pitkät, mutta lintujen laulu oli rauhoittavaa. Ruoho kutitti Millicentin paljaita varpaita.
Hän katsahti kiusaantuneena ympärilleen ja hymyili sitten pienesti, kun Luna laski kätensä hänen sormiensa päälle. Lohdullista. Turvallista.
”Minä pelkään... muiden mielipiteitä. Pahoja katseita ja sanoja. Sitä, että minut hyljätään, jätetään yksin.”
Luna käänsi kirkkaat silmänsä luihuiseen ja kallisti päätään. ”Mutta ainahan sinulla olisi minut.”
Millicent kiemurteli paikoillaan ja puri alahuultaan. Hän asetti silmänsä tuijottamaan heidän päällekäisiä käsiään ja kietoi sormensa lopulta Lunan sormien ympärille. Nielaisu. Hermostunut silmien räpäytys.
”Niin... Mutta entä jos sinäkin hylkäät minut?”
5#
Ensimmäinen kerta oli pelottava. Millicent tarttui Lunaa varovaisesti kädestä ja veti hänet mukanaan kulman ympäri loitsukäytävälle asti, josta jokainen tunnin alkua odottava luokkakaveri saattoi nähdä heidät. Hän puristi tämän kättä hermostuneena ehkä turhankin tiukasti ennen kuin veti syvään henkeä ja suikkasi pienen suukon tytön poskelle hyvästiksi.
Hän ei uskaltanut katsoa ystäviään silmiin heidän ahtautuessa sisään loitsujen luokkaan.
Toinen kerta ei ollut niin paha kuin ensimmäinen. Ei kylmiä katseita, vältteleviä sanoja, vaivaantunutta hiljaisuutta, ei niin mitään! Hän uskalsi jo hymyillä kävellessään Lunan vierellä käytävillä. Nauttia onnen tunteesta ja siitä vapaudesta, jonka avoimuus toi mukanaan.
”Kyllä minä sinun vierelläsi pysyn”, Luna hymyili.
6#
”Pyörit sitten nykyään Lovekivan kanssa, mitä?”
Millicentin käsivarsilla juoksivat kylmät väreet, mutta hän piti katseensa tiukasti Ilta-Profeetassa eikä antanut sisään astuneen tytön varastaa huomiotaan.
”Joo”, oli hänen ainoa vastauksensa. Keskiaukeamalla oli haastattelu Kohtalottarien uudesta basistista.
Pansy pysähtyi hänen eteensä, Millicent näki silmäkulmastaan käsien nousevan lanteille. ”Et ole viitsinyt mainita asiasta mitään.”
”En. Olethan sen näemmä itsekin huomannut.”
Tuhahdus. ”Siitä huolimatta. Niin ystävien kuuluu tehdä.”
Millicent kohotti viimein katseensa. Pansyn ilme oli laskelmoiva. ”Niin. Ehkäpä.”
”Et luottanut reaktiooni.”
”En niin.”
Pansy nyökkäsi. ”Ihan ymmärrettävää.” Hän istahti ystävänsä viereen ja nojautui sängyn tukipylvästä vasten.
”No, kerro nyt jotain siitä Lovekivasta.”
Millicent hymyili.
7#
Oli kovin kätevää tietää muutama pimeä salakäytävä kylmien ikkunanurkkauksien ja kulmasyvennysten lisäksi. Lunan hengitys kutitti Millicentin korvaa ja tämän vartalo oli hento, vaikka mieli huokuikin vahvuutta. Iho nousi kananlihalle, kun korpinkynnen käsi silitti hänen kylkeään ja huulet hamusivat suupieltä.
”Luna...” Millicent kuiskasi hiljaa.
Tyttö ynähti. Millicent värähti tuntiessaan märän suun korvalehdellään, kevyt imemisen tunne nostatti niskakarvat pystyyn.
”Minua ei enää pelota.”
Luna jähmettyi, suoristautui sitten etsimään Millicentin katsetta pimeydestä huolimatta. Voimakas suudelma paljasti tytön hymyn tämän painautuessa tiiviisti tyttöystäväänsä vasten.
”Se ilahduttaa minua. Ei tässä ole mitään pelättävää.”
Millicent sulki silmänsä ja kietoi kätensä vielä tiukemmin Lunan ympärille.
”Tiedän sen.”
