Kamalasti jälleen kommentteja! *onnellinen ja leveä hymy*
sirius musta: Kiitos hyvin paljon kommentistasi!
Ffup: Kaikki selviää tulevaisuudessa...
Stephanien ja Mischan äitien juttu olikin todella sekava, toivottavasti vielä joskus hieman selvennän sitä... Kiitos kommentistasi!
emit: Kiitos kommentistasi! Jatkoa tuossa alapuolella, mutta taas näin pitkän ajan kuluttua. Pitäisi vakavissaan rustata jatkoa useammin.
Ceatrix: Jatkoa tulee!
Kiitos kommentistasi!
nuuhku: Kiitos paljon
Cirilla: Chloesta selviää kyllä vielä lisää (: Kiitos!
suklaasammakko: Kiitos paljon kommentistasi! (:
Herm-oo-nini: Kiitos hyvin paljon kommentistasi!
Neruri: Hyvä, ettet pettynyt!
Kiitos paljon kommentistasi!
Sarada: Kiitos paljon!
A/N: Kuten jo mainitsinkin, olin hyvin onnellinen kommenttien määrästä! *kiitos teille* Ehkäpä nyt tulisi sitten jatkoakin nopeammin..? Ei varmaa, mutta toivottavasti!
Seuraava osa onkin hieman väliosa, mitä on alkanut kertymään jo hirveästi, mutta toivottavasti sulatatte vielä ainakin yhden tällaisen
Luku 27
Haaveiluja
”Ja pergamentit esille, jokainen! Koskee myös sinua, Musta!”
Polkeinin ääni kajahti terävästi kellariluokassa ja Mischa kaivoi laukustaan pergamenttia, jotta voisi kirjoittaa Polkeinin luettelemat asiat ylös. Hänen oli pakko, jos hän halusi päästä S.U.P.E.R:sta läpi.
Chloen kohtaamisesta oli jo kulunut viikko, eikä Mischa ollut vieläkään unohtanut tätä. Se oli ollut niin kummallista, sillä hän oli aina kuvittelut Chloen olevan hieman hiljainen hissukka. Ilmeisesti asia ei ollut näin.
Chloe oli niin salaperäinen, mutta Mischa aikoi ottaa hänestä selvää ja näyttää tytölle, että hänkin osasi olla ovela. Mischan suunnitelman ensimmäinen osa oli jutella Lilyn kanssa...
”Voisikohan neiti Heyeskin herätä unelmistaan ja jopa kirjoittaa?” Polkein kysyi ivallisesti ja herätti Mischan tähän karuun maailmaan. Mischa irvisti tuskaisesti ja alkoi kirjoittaa muistiinpanoja.
”Kidutusta”, Mischa tuhahti luokan ulkopuolella. ”Viiden jalan essee?”
”Järkyttävää, tiedän”, Sirius sanoi hänen viereltään. ”Kaikki ovat seonneet päästään!”
Sirius katsoi merkitsevästi Jamesia, joka keskusteli innoissaan Noelle Johnssonin kanssa huispauksesta. Puuskupuh oli hävinnyt yli sadalla pisteellä Korpinkynnelle ja viidelläkymmenellä Luihuisille. Rohkelikko kohtaisi siis Puuskupuhin viikon kuluttua ja todennäköisen voiton jälkeen he taistelisivat Korpinkynsi – Luihuinen ottelun voittajaa vastaan.
”Hän on vain innoissaan, siinä kaikki”, Mischa kuittasi ja katsoi takanaan kävelevää Lilyä. Tytöllä oli hieman kireä ilme.
”Jamesin innostus käy hermoille, vai?” Mischa virnisti.
”Ei siinä mitään vikaa ole”, Lily sanoi tuhahtaen. ”Mutta James kysyi minua tuuraamaan Stephanieta.”
”Eikö hän ikinä opi?” Mischa huokaisi myötätuntoisesti.
”Ei!” Lily kivahti. ”Jos minä sanon ei, se myös tarkoittaa ei. Tänään ja huomenna. Ja myös ylihuomenna ja...”
”Mutta tyttöjen mieli muuttuu koko ajan”, Sirius keskeytti Lilyn jupinan. ”Ehkä Sarvihaara kysyi sinua vain sen takia, ettet loukkaantuisi.”
”Niin, olisihan se järkeenkäyvää”, Mischa mietti. ”Huomaavaista.”
”Minulla tulee nämä läksyt ja huispaukset yli korvien”, Lily sanoi katkerasti. ”Minä en ikinä pääse S.U.P.E.R:ta hyvillä arvosanoilla läpi!”
”Sinä olet yksi luokan parhaimmista, Lily”, Mischa muistutti. ”Tottakai sinä pääset läpi, kirkkaasti!”
”Ei se ole niin varmaa, minä asetan kovat paineet itselleni”, Lily mutisi ja Mischan oli pakko vaihtaa tuskastuneita silmäyksiä Siriuksen kanssa. Lily oli mahdoton hermoilemaan kokeista.
”Ja sitten, meillä on kuukauden päästä se Durmstrangin vierailu! Miten siellä pystyy lukemaan kokeisiin?” Lily kysyi ja katsoi haastaen Mischaa.
Mischan sydän melkein pysähtyi. Hän oli aivan unohtanut kyseisen vierailun. Lily oli oikeassa, he lähtisivät sinne helmikuun loppupuolella. Olisi hirveää nähdä Coco uudelleen, mutta se tosiasia, että Bonnie ja Heidi olivat vähemmän hirveitä kuin hän luuli, lohdutti häntä hieman.
”Olin aivan unohtanut”, Mischa sanoi totuudenmukaisesti, kun Sirius ja Lily katsoivat häntä huolestuneena. ”Mutta toisaalta, siitä voi tulla ihan kivaa.”
”Eikö ole hirveää nähdä vanha koulusi?” Sirius epäili.
”Ei se niin hirveä ole, sen periaatteet vain”, Mischa sanoi. ”Sitä paitsi, toivottavasti rehtori Jones ei ole unohtanut meitä.”
”Sen peruukin lennättämisen jälkeen? Ei varmasti!” Sirius nauroi ja kietaisi kätensä Mischan lantion ympärille.
Mischa ja Sirius kävelivät hymyillen kohti suurta salia. Lily oli kääntynyt ja haki Jamesin väkipakolla pois juoruamasta huispaustaktiikoista ja syömään päivällistä.
Mischa nojasi päätään Siriuksen olkapäätä vasten ja mietti asioitaan. Stephanie tuskin tulisi Durmstrangiin, ehkä se olisikin parempi -
Juuri silloin Chloe käveli heitä vastaan ja heitti Mischalle haastavan katseen ja Mischan ajatukset katkesivat siihen paikkaan. Chloe suunnitteli varmasti jotain hänen selkänsä takana, mutta mitä? Siriuksen valtaamista? Siinä hän ei onnistuisi, Mischa mietti vahingoniloisesti. Onneksi tuollaiset kateelliset koulutoverit eivät voineet saada aikaan mitään kauhean suurta tuhoa.
”Antaisitko sitä kurpitsamehua tänne päin, kiitos”, Remus pyysi Siriukselta ja otti käteensä Siriuksen ojentaman kannun.
Kelmit, Lily ja Mischa olivat rohkelikon tupapöydässä ja söivät kaikki hyvin hitaasti, sillä sinä päivänä heillä kaikilla oli jotain puhuttavaa.
”...ja tiedätkö, Korpinkynsi voittaa Luihuisen...” James paahtoi täysillä Remukselle, joka ei välittänyt kuunnella.
”James, hiljaa nyt!” Mischa sanoi kovaa ja kaikki heidän ympäriltään hiljeni. ”Hyvä! Lily, paljonko sinä tiedät tuosta tytöstä, Chloesta?”
”Chloesta?” Lily varmisti mietteliäästi ja katsoi korpinkynnen pöydässä istuvan tytön selkää. ”En kauheasti. Hänen vanhempansa ovat auroreita ja hän itsekin haluaisi auroriksi. Ja hän kuulemma onkin hirveän hyvä PVS- tunneilla.”
”Auroriksi?” Mischa mietti.
”Joo. Kuule, miksi sinä olet noin kiinnostunut Chloesta?” Lily kysyi kummissaan. ”Hän on tosi kiva. Ja sinä näytät siltä, että voisit mennä lyömään häntä.”
”Jes, kissatappelu”, Peter sanoi innokkaasti ja ansaitsi tuimat katseet Lilyltä ja Mischalta.
”Hän on minua kohtaan outo. Kyseli innokkaasti Stephaniesta”, Mischa vastasi.
”Chloe on utelias. Aina ollut ja tulee varmasti aina olemaan”, Lily kuittasi.
”Hän on niin salaperäinen!” Mischa sanoi ja katsoi otsa rypyssä Lilyä.
”Joten? Ei se tee hänestä sen kamalampaa ihmistä.”
”Sinä olet puolueellinen, Lily”, Mischa syytti.
”Minä olen vain tuntenut hänet kauemmin kuin sinä. Sinun pitäisi tutustua häneen, niin huomaat, että hän ei tarkoita mitään pahaa.”
”Ehkä olet oikeassa”, Mischa myönsi. ”Mutta en kyllä jaksa tutustua niin kammottavan salamyhkäiseen ihmiseen.”
”Tee kuten parhaaksi näet”, Lily neuvoi äidillisesti. Mischa irvisti tuskaisesti.
”Hyvä on James, voit jatkaa huispauksesta, ennen kuin Lily jakaa enemmän noita neuvojaan.”
”Kenet minä laitan Stephanien tilalle?” James kysyi myös tuskaisesti. ”En usko, että kukaan korvaa Stephanieta kunnolla. Hän oli niin loistava.”
”Eikö kukaan muu ollut sitten karsinnoissa hyvä?” Remus kysyi uteliaasti.
”Ei mitenkään merkittävän loistava. Ja jos haluamme voittaa mestaruuden, niin tason on oltava korkea”, James selitti kuin pikkulapsille.
”Hyvä on Sarvihaara, hyvä on”, Remus sanoi ärtyneesti. ”Uskon kyllä sinua.”
”Olisikohan se Noellen kaveri hyvä, Oceana?” Sirius kysyi.
”Oceana? Mielenkiintoinen nimi”, Mischa kommentoi. ”Eikö se olekin kreikkaa?”
”Kyllä, tarkoittaa merta”, Remus vastasi ja hymyili. ”Minusta se on ainakin nätti nimi.”
”Niin minustakin!” Mischa sanoi innoissaan. ”Voisin nimetä tyttäreni Oceanaksi.”
”Tyttäresi?” Sirius kysyi ja meinasi tukehtua pieneen leivän palaan.
”Niin, kaikki meistä ei suunnittele olevansa koko loppuelämäänsä lapsettomina ja yksinäisinä”, Mischa sanoi ylenkatseellisesti. ”Kai sinäkin haluat lapsia, Lily?”
Lily hämmästyi hieman. ”Kai minä sitten joskus, kun olen aikuinen...”
”Hienoa”, James hymyili. ”Minäkin haluaisin. Kolme poikaa.”
”Kolme poikaa? Miksi ihmeessä?” Remus ihmetteli.
”En tiedä, olen aina vain haaveillut sellaisesta luvusta..”
”Minä ainakin haluan tyttären”, Mischa sanoi. ”Sääli, ettei sitä sukupuolta saa valita etukäteen...”
”Eksyimme nyt hieman aiheesta, ystävät hyvät”, Peter kommentoi näsäviisaasti. ”Oceana voisi olla loistava jahtaaja. Miksei hän ollut koelennoissa?”
”Minusta hän oli sairaalasiivessä”, James mietti tuskaisesti. ”En nyt kyllä löisi päätäni pantiksi.”
”Sääli”, Sirius sanoi harmissaan. James mulkaisi ystäväänsä. ”Miksemme vain kysy häntä lentämään kokeeksi?”
”Loistava ehdotus”, James sanoi ja taputti Siriusta olalle. ”Et sinä aivan yksinkertainen ole!”
”Miksi ihmeessä?” oli Oceanan ensimmäinen hämmästynyt vastaus, kun James pyysi häntä esittämään lentotaitojaan.
”Stephanie, meidän jahtaajamme, on Mungossa, joten tarvitsemme kipeästi varapelaajaa”, James selitteli ja otti kasvoilleen anelevan ilmeen. ”Voisitko tulla tänään huispauskentälle, seitsemältä?”
Oceana katsoi hieman kummastellen Jamesia ja antoi terävien piirteidensä sulaa hymyyn. ”Kyllä kai se käy”, Oceana lupasi ja katsoi tummilla silmillään Jamesia tutkivasti. ”Miksi sinä pyysit minua, etkä heitä, jotka olivat koelennoissa?”
”Tiedän, että olet heitä parempi”, James naurahti. ”Olit viime vuonna koelennoissa, mutta silloiset seiskaluokkalaiset veivät kaikki jahtaajien paikat.”
”Muistan sen”, Oceana sanoi hieman surullisesti. ”Halusin niin paljon voittaa heidät, mutta turhaan.”
”Mutta, haluaisitko nyt joukkueeseen?” James hymyili hieman anelevasti ja toivoi sydämensä pohjasta Oceanin sanovan kyllä.
Oceana näytti miettivän ankarasti, mutta antoi lopulta kasvojensa sulaa hymyyn.
”Hyvä on, James Potter, minä sanon kyllä.”
”Upeaa!” James hihkaisi ja halasi nopeasti Oceanaa. Tyttö yllättyi pahasti ja horjahti taaksepäin, mutta sai juuri ja juuri tukea takana olevasta seinästä.
”Harjoitukset, tänä iltana kello seitsemältä!” James hihkaisi vielä ja lähti juoksemaan pitkin käytävää mutisten samalla ilouutisista jättäen Oceanan nauramaan itsekseen.
”Hyviä uutisia, Oceana tulee tänään jo harjoituksiin!” James ilmoitti välittömästi kun oli astunut muotokuvasta Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Nopealla silmäyksellä hän havaitsi, että hänen ystävänsä olivat kaikki istumassa pöytien ääressä ja kirjoittelivat Polkeinin antamaa esseetä.
”Upeaa, Sarvihaara”, Remus sanoi hieman hajamielisesti ja jatkoi nopeaa tahtia kirjoittamista. Mischa yritti kurkkia Lilyn pergamentista vastauksia, mutta tämän epäonneksi Lily huomasi sen ja huitaisi Mischaa kädellään.
”Sinä et opi mitään, jos katsot minulta!” Lily kivahti, mutta hänen silmänsä hymyilivät.
”Juuri nyt minua ei haittaisi se, etten oppisi”, Mischa jupisi. ”Kunhan tämä essee olisi vain ohitse ja valmis.”
Sirius katsoi Mischan pergamenttia. ”Kyllähän se pian valmis on, sinä olet kirjoittanut jo kolme lausetta.”
Muut nauroivat ja Mischa katsoi heitä tuimana. ”Minua ei olekaan luotu kirjoittamaan, kannatan mieluummin suoraa toimintaa!”
Muut nauroivat vielä enemmän ja Mischa alkoi selittämään: ”Otetaanpa esimerkki: tiedän, että joku on kuolonsyöjä, kirjoitanko hänelle kirjeen: 'olen pahoillani, mutta minusta sinun pitäisi lopettaa kuolonsyöjänä oleminen'? EN! Vaan minä menen ja hommaan sen nilkin Azkabaniin!”
”Eli sinusta tulee aurori?” Lily selvensi ja Mischa nyökkäsi varman näköisenä.
”Totta kai. Jos vain pääsen sinne”, Mischa sanoi hieman huolissaan ja katsoi pahoinvoivana pergamenttia edessään.
”Minustakin tulee”, Sirius sanoi ja katsoi haastavasti Jamesia. ”Eitkö sinäkin ole aina haaveillut aurorin työstä?”
”Todellakin olen”, James tokaisi. ”Haluan Voldemortin nopeasti alas.”
”Kuten me muutkin, mutta silti kaikista ei vain ole auroreiksi”, Lily sanoi hieman vihaisesti. ”Esimerkiksi minä. En ikinä haluaisi taistella joka päivä. Vihaan taisteluita.”
”Vaikka sinä oletkin hyvä tappelemaan?” Remus ihmetteli. ”Luulin aina, että haluaisit myös auroriksi.”
”En minä halua”, Lily sanoi. ”En vielä tiedä, minne menisin.”
”En minäkään”, Remus lohdutti. ”Kunhan vain se on jotain sellaista, mistä tykkäisin. Parantajaksi en halua, inhoan nähdä loukkaantuneita ihmisiä...”
”Minä en”, Lily mietti. ”Ehkä minusta tuleekin parantaja!”
”Se sopisi sinulle”, Peter sanoi murheissaan. ”Minä en tiedä, minne pääsisin koetuloksillani.”
”Älä vielä harmittele koetuloksia”, Sirius sanoi. ”Emme ole edes vielä olleet kokeissa!”
”Minä en jaksa tätä enää”, Mischa ilmoitti. ”Menen kirjastoon!”
”Lukemaan kirjojako?” Sirius naureskeli. Mischa katsoi vihaisesti poikaystäväänsä.
”En, vaan olemaan hetken rauhassa kirjojen äärellä.”
”Mutta eikö sinun pitäisi saada sinun esseesi valmiiksi?” Lily muistutti järkevästi.
”Onhan tässä vielä päivää jäljellä...”
Oikeastaan Mischa halusi nähdä Chloen kirjastossa, mutta sitä hän ei kertoisi ystävilleen. Chloen ja hänen taistelu oli sellainen asia, mitä muut eivät ymmärtäisi. Hänellä ei ollut intoa katsella Lilyn tuskastunutta ilmettä ja kuulla saarnaa, kuinka tyhmää hänen vihansa Chloeta kohtaan oli – hän tuomitsisi itse itsensä, ei muiden sitä tarvitsisi tehdä.
Kirjasto oli kuitenkin melkein autio Mischan suureksi yllätykseksi. Hän oli luullut, että seiskaluokkalaiset olisivat valloittaneet kirjaston kokeisiin valmistumisen takia, mutta kirjastossa ei ollut kuin pari kolmasluokkalaista tyttöä, jotka keskustelivat vilkkaasti keskenään. Mischa huokaisi ja meni aivan perälle istumaan, omaan rauhaansa ja sulki silmänsä. Päivä oli ollut raskas ja Mischa tunsi vaipuvansa hiljaa uneen, eikä yrittänyt vastustella sitä. Kaikki oli niin auvoisaa hetken, ei huolenhäivääkään...
”Kuinka sinä voit, Stephanie?” Violet – niminen parantaja kysyi pirteästi saapuessaan ylivalkoiseen huoneeseen kantaen runsasta ruokatarjotinta. Hetken silmäiltyään huonetta hän näki potilaansa istuvan sängynlaidalla ja kirjoittaen vilkkaasti kirjettä.
”Poikaystävällekö tuo menee?” Violet kysyi uteliaasti ja yritti katsoa kirjeen sanoja Stephanien olan yli, mutta tyttö närkästyi pahasti tästä.
”Ei mene!” tämä kiljaisi ja peitti kirjeen. ”Se on ihan vain äidilleni...”
”Ja tuoko minun pitäisi uskoa?” Violet kysyi kohottaen kulmiansa. Hänen potilaansa kohautti olkiaan.
”Aivan sama se minulle on... Joko muuten tiedät, milloin pääsen pois täältä?” Stephanie kysyi ja pörrötti vaaleita hiuksiaan entisestään.
”Sinun täytyy muistaa, että toivut vakavasta masennuksesta, Stephanie... Se ei ole leikin asia”, Violet sanoi ankarasti ja Stephanie huokaisi todella surullisena. ”Jos käy tuuri, pääset kouluusi keväällä.”
”Keväällä?” Stephanie kiljahti ja katsoi epäuskoisena parantajaa, joka vastasi hänen kunnostaan. ”Et voi olla tosissasi? Kuinka sinä luulet minun pääsevän kokeista läpi?”
”Minä en ole sinun professorisi”, Violet tokaisi, mutta hymyili kuitenkin. ”Kyllä sinä pääset. Jos haluat, voin toimittaa sinulle koulukirjasi...?”
”Ei kiitos”, Stephanie sanoi nenäänsä nyrpistäen. ”Masennun uudelleen, jos näen ne.”
Violet naurahti vaivaantuneena aiheesta. ”Sinähän olet jo aika hyvässä kunnossa, jos jaksat vitsailla... Haluaisitko sinä puhua eräälle kiltille parantaja-tädille ongelmistasi?”
”Tarkoitatko itseäsi? Tarkoitan, että kilttiä sinä et ole nähnytkään, et antanut minun edes...”
”En tarkoittanut itseäni”, Violet sanoi kiireesti ja otti leikillään loukkaantuneen ilmeen kasvoilleen. ”Ja olen ollut erittäin kiltti sinua kohtaan! Tarkoitin, että eräänlaiselle... miten jästit nyt sanovatkaan sen... Psykopatrille!”
”Psykipatrille?” Stephanie sanoi lannistuneena. ”Olenko minä niin huonossa jamassa?”
”Se voisi nopeuttaa sinun kotiinlähtöäsi”, Violet vinkkasi ja arvasi oikein nähdessään Stephanien nyökkäävän innolla ja valmiina juoksemaan vaikka heti psykopatrille. Potilaita piti vain kohdella hyvin ja vetää oikeista naruista, sen jälkeen he olivat kuin sulaa vahaa hänen käsissään...
”Mitä sinä virnuilet yksiksesi?” Stephanie kysyi palauttaen Violetin maan pinnalle.
”En mitään erityistä”, Violet punastui ja Stephanie nauroi iloisesti.
”Onko minua muuten kaivannut kukaan?” Stephanie kysyi hetken hiljaisuuden päästä ja yritti tosissaan peittää, että asia ei ollut hänelle tärkeä, mutta Violet oli jo oppinut tunnistamaan kaikki Stephanien naamiot.
”Ei, koska me annoimme koulullesi tarkat ohjeet, että sinun luonasi ei saa vierailla, Steph”, Violet sanoi ja katsoi hieman myötätuntoisena Stephanieta. ”Me emme vielä tiedä, mikä on aiheuttanut tarkalleen masennuksesi...”
”Eikö se ole aika selvää?” Stephanie sanoi karskisti. ”Ystäväni kuoli minun takiani. Minusta se on jo täydellinen syy vaipua masennukseen.”
”Ensinnäkin, se ei ollut sinun syysi, Stephanie, kuinka monta kertaa sinulle pitää siitä sanoa?” Violet hermostui hieman ja tällä kertaa loi Stephanieen hieman pettyneen katseen. ”Luulin sinua viisaammaksi... Toiseksi, se ei välttämättä ole ainut syy.”
”Miten niin?” Stephanie kyseenalaisti ja kietoi kätensä vyötärölleen mutristaen suutaan.
”Se on voinut vaikuttaa sinussa jo kauan ennen sitä ja sitten vasta laueta sinä iltana Lontoossa”, Violet paljasti. ”Mutta enempää en voi valitettavasti sanoa. Me pohdimme tilannettasi kyllä muiden parantajien kanssa, älä huolehdi.”
”Mutta en silti saa tavata ystäviäni?” Stephanie sanoi nyt selvästi surullisena.
”Et valitettavasti”, Violet sanoi huokaisten ja kääntyi lähteäkseen jättäen Stephanien murjottamaan onnettomana.
”Sirius, meidän pitäisi lähteä nyt huispausharjoituksiin”, James muistutti parasta ystäväänsä kireällä äänellä ja katsoi turtana, kuin poika oli kuin ei olisikaan kuullut hänen ääntään ja jatkoi aineen kirjoittamista.
”Anturajalka!” James karjaisi ja sai Siriuksen hätkähtämään todella pahasti.
”Oliko aivan pakko, Sarvihaara”, Sirius kysyi närkästyneenä ja katsoi tuimana Jamesia silmiin.
”Jos sinä vain muistaisit ajoissa, että meillä olisi huispausharjoitukset, niin minun ei olisi pakko tehdä noin”, James sanoi ja katsoi merkitsevästi Siriusta , joka vasta näytti tajuavan Jamesin sanat.
”Pikku hetki, käyn vaihtamassa vaatteet”, Sirius sanoi kiireesti ja juoksi koko matkan ylös makuusaliin. Remus ja James naureskelivat hetken.
”Oletko sinä tulossa seuraamaan harjoituksia, Kuutamo?” James kysyi ja katsoi uteliaana Remusta. Remus kohautti olkapäitään.
”Kai minä voisin tulla, ei tässä oikein muutakaan tekemistä ole...”
”Sinun pitäisi siis hommata nainen, ne vievät hirveän paljon aikaa”, Sirius puhisi tulleessaan jo alakertaan ja vetäessään mustaa hupparia päänsä yli. Remus irvisti.
”Puhut naisista aivan kuin heitä saisi kaupasta ostettua, Sirius”, Remus sanoi hieman turhautuneena. ”Ja luulisi sinun muistavan, että minulla itse asiassa on nainen. Jos muistat tytön nimeltä Stephanie.”
”Ai se, joka makaa Pyhässä Mungossa eikä ota mitenkään yhteyttä sinuun?” Sirius muistutti järkevänä ja katseli hieman harmissaan Remuksen harmistunutta ilmettä. ”Anteeksi Kuutamo, en tarkoittanut sitä noin. Hänellä on varmasti hyvä syy olla kirjoittamatta. Tai pyytämättä meitä käymään siellä...”
”Aion pyytää McGarmiwalta luvan päästä Pyhään Mungoon”, Remus sanoi itsevarmasti, kuin päättäen asian vasta nyt.
”Vaikka Stephanie ei ole kutsunut sinua? Uhkarohkeaa, Kuutamo”, James muistutti ja toivoi, että Remus ei menisi. Entä jos Stephanie hermostuisi ja jättäisi Remuksen? Mutta toisaalta, mitä se tällainen yhdessäolo oli, kun toinen ei pitänyt yhteyttä...
”En välitä siitä juuri nyt, pääasia että näen hänet...” Remus sanoi ja katsoi ikkunasta ulos. He kolme vajosivat painostavaan hiljaisuuteen.
”Eikö teillä ollutkaan kiire?” Remus muisti yhtäkkiä ja purskahti nauruun kuunnellessaan Jamesin ja Siriuksen kirosanoja ja juoksuaskelia.
Seuraavana päivänä Lily ja Kelmit istuivat aamiaisella ja haukottelivat kaikki makeasti.
”Minä sain esseen vasta kolmelta yöllä valmiiksi”, Peter valitti ja haukotteli sanojensa päälle.
”Minulla ja Siriuksella oli kaikista raskainta”, James sanoi vielä väsyneempänä kuin Peter. ”Meillä oli raskaat harjoitukset ja sen jälkeen meidän piti vielä kirjoittaa valmiiksi se kirotun essee!”
”Minä taas luulen, että Mischalla oli kaikkein raskasta”, Lily ehdotti Jamesin vierestä vienosti hymyillen. ”Heräsin neljältä yöllä, ja hän ei ollut vieläkään nukkumassa.”
”Mitä?” Sirius vetäisi mehut väärään kurkkuunsa. ”Onko hän jo nyt kuitenkin...?”
”Siellä hän nukkuu kuin tukki”, Lily sanoi ja pyöräytti vihreitä silmiään.
”Missäköhän hän on ollut?” Sirius mietti ääneen ja katsoi Suuren salin oville aivan kuin odottaen Mischan pelmahtavan sisään hetkellä minä hyvänsä.
”Sinun täytyy kysyä häneltä”, Peter sanoi viisaasti ja ansaitsi tiukan katseen Siriukselta.
”Vau, Matohäntä, en olisi ikinä keksinyt tuota!” Sirius onnitteli sarkastisesti ja nousi samalla pois pöydästä.
”Minne sinä nyt olet menossa?” Lily ihmetteli.
”Mischa ansaitsee aamuherätyksen”, Sirius sanoi pirteästi ja laittoi kätensä tummien farkkujensa taskuihin. ”Millainen poikaystävä olisin, ellen tekisi yllätyksiä tyttöystävälleni?”
”Riippuu yllätyksestä”, Lily mutisi. ”Oikeasti Sirius, eikö hänen pitäisi nyt nukkua rauhassa?”
”Ei”, Sirius ilmoitti jämerästi ja lähti Kelmien ja Lilyn luota itsevarmasti kävellen. Lily ja muut pudistelivat päätään.
”Muuten James, oliko Oceana hyvä harjoituksissa?” Lily kysyi ja kääntyi katsomaan Jamesin silmiin. Ne tuikkivat hänelle hyväntahtoisina.
”Loistava”, poika sanoi onnellisena. ”Mahtava Stephanien korvaamiseen. Mutta täytyy sanoa, että hypin riemusta, kun saan Stephanien takaisin joukkueeseen.”
”Jos saat”, Remus ennusti synkästi pöydän toiselta puolelta ja järsi kuivaa leipäänsä tummat varjot silmiensä alla.
”Totta kai Stephanie tulee vielä meidän joukkueeseen”, James sanoi varmasti.
”Tarkoitin, että jos Stephnie edes tulee tänne kouluun enää”, Remus sanoi ja katsoi Jamesia hieman vihaisena.
”Miksi ei tulisi?” James sanoi ja katsoi Remusta kuin vähäjärkistä.
”Koska häntä ei huvita tulla enää tänne?”
”Minne hän sitten menisi?”
”Durmstrangiin, ehkäpä?”
”Sinä olet sekaisin, Kuutamo”, James sanoi henkäisten. ”Stephanie ei ikinä menisi takaisin Durmstrangiin ja sinäkin tiedät sen.”
”Tiedänkö?” Remus kysyi katkerasti. ”Ei hän minulle ole kertonut sielunelämästään.”
Remus haukkasi nopeasti loputkin leivästään ja nousi kolistellen ylös pöydästä eikä edes moikannut Lilyä, Jamesia ja Peteriä.
”Mikä kaikkia vaivaa?” Peter kysyi hetken hiljaisuuden päästä. ”Kaikki on aivan... sekaisin.”
”En tiedä, mutta toivottavasti Stephanie tulee nopeasti takaisin”, Lily sanoi surullisesti. ”En olisi ikinä uskonut, mutta todella kaipaan häntä.”
”Kuten me muutkin”, James lohdutti ja halasi nopeasti Lilyä. ”Kyllä hän tulee. Stephanie ei ikinä menisi Durmstrangiin.
Ei ikimaailmassa.”
***
A/N2: Kinun vielä lopuksi kommentteja, kuten aina (:
