Aaaaah. Miten, mitä, hm, mistä aloitan, helkkari. En tiedä miksi ylipäätään löydän tällaisen aarteen vasta nyt tai miksi en ole aiemmin perehtynyt sun Holmes -ficceihin joita listaustasi silmäiltyäni huomasin löytyvän melkolailla. Pitää tehdä asiaan muutos pikimmiten, aloitetaan nyt tästä siis.
En usko että oon ikinä nähnyt kenenkään kirjoittavan tästä fandomista ja parituksesta niin itselleni mieleiseen tyyliin kuin tässä, varsinkaan suomeksi. Perinteinen Sherlock Holmes on ollut mulle fandomina aina paljon vaikeampi lähestyä kuin vaikka uusi BBC!Sherlock, erityisesti kylläkin kirjoittamisen kannalta, mutta myös lukemisen. Ja niin, sitten alan lukemaan tätä ja huomaan että kas, nämähän ovat täydellisiä ja rakastun. Kirjoitat Watsonin hahmoa minä-muodossa niin virheettömästi että kadehtisin jos ihastukseltani joutaisin. Koko kokonaisuus on niin canonin henkinen että, itse luin tätä kirja!Holmesin lisäksi aika vahvasti Granada!Holmesina, jotenkin näen vain ihan ilmiselvästi ihanat Brettin ja Burken tässä. :33
Pidin näistä ihan jokaisesta, ja jokainen ansaitsee jonkin kommentin, joten taidan käydä nämä yksitellen läpi niin pysyy joku tolkku tässä mun kommentissani ->
Vaara: Eipä tähän nyt hirveämmin voi muuta sanoa, kuin allekirjoittaa Watsonin pohdiskelut. Holmesin hyvä kunto on kyllä yksi suurimpia mysteerejä ikinä, kun Mycroftia ajatellen ei uskoisi geeneilläkään olevan asian kanssa kovinkaan paljon tekemistä. :'D
Vaikka olen itse kerännyt lähiaikoina turhankin paljon painoa voin sanoa olevani keskimääräistä paremmassa kunnossa, on Holmes minua huomattavasti vahvempi ja kestävämpi.
Oon lukenut tämän lauseen abouttiarallaa viiskymmentä kertaa ja alan vihdoinkin olla aika varma että joo, kyllä tässä tosiaan on virhe. Eli kun ensimmäisen lauseen "vaikka" viittaa Watsonin kerääntyneeseen painoon, se ei riitä viittaamaan enää hänen keskimääräistä parempaan kuntoonsa, joita molempia se tässä nyt yrittää tehdä. Toisen lause tarvitsee siis alkaa esimerkiksi sanalla "mutta" ja siirtää tuo "on" vasta "Holmesin" perään. Epäselvä selitys, sortsit, mutta ehkä tajusit mitä ajan takaa.
Viulu: Uu, viulunsoitto, se kyllä ansaitsee oman raapaleensa! Watson on epäilemättä oikeassa tuossa alussa, asiasta huomauttamisesta olisi todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. Fiksu tuo "paholaisen soitin" pointti lopusssa, lisää tarvittavaa syvyyttä ja pohdiskelun aihetta raapaleeseen.
Sokea: Tavallaanhan aika perus selittelyä tämä, mutta mitä oivimmin sanankääntein. Ensimmäinen kappale on kaikessa simppeliydessään niin uskottava kuin olla ja voi. Koko pätkässä mun mielestä on ovelaa se, että siinä näkyy hyvin vahvasti se mikä Watsonin hahmossa on niin tärkeää ja onnistunutta; se että Watson on lukijan kanssa useimmiten samassa tilanteessa, hän on lopulta vain fani joka ei ymmärrä suuren etsivän aivoituksia juuri sen paremmin kuin kukaan muukaan ja siksi hänen näkökulmansa on helposti lähestyttävä ja niin toimiva kuin se on.
Paha: Ahdistava, ja se mikä tästä erityisesti tekee ahdistavan mun mielestä, on se että oot tuonut esille sen että Watson on lääkäri (jonka ihastuksekseni teit myöhemminkin monesti!). Tottakai se että Watson Holmesin ystävänä välittää hänen hyvinvoinnistaan ja kärsii tietäessään hänen huumeidenkäytöstään on jo surullista itsessään, mutta se että Watson joutuu myös rikkomaan omaa ammattietiikkansa ja katsomaan kädettömänä vierestä toimintaa joka sotii varmasti koko hänen maailmankatsomustaan vastaan, tekee kuviosta kymmenen kertaa piinaavamman. Kaikkea tätä ajatellen onkin jännä pohtia tota kysymystä tuossa lopussa, sitä että ymmärtääkö Holmes kuinka paljon hän Watsonia satuttaa. Hän varmastikin kokee asian kovin eri tavalla, hm.
Passiivista polttamista: Tämä! Holmes on niin vahva luonne, että empaattinen Watson menee kyllä helposti virran mukana viemäriin. Otsikko on mahtava.
Äärilaitoja: Yksi suosikkejani. Tää huojuu niin jännästi fluffin ja angstin rajalla, joskin se fakta miten epäterveellisesti Watson elää Holmesin mielenalavaihteluiden mukana tekee tästä kyllä lopulta aika raastavan.
Holmes kietoutui rähjääntyneeseen päiväpeittoonsa ja hymyili itselleen silmänsä ummessa.
Brett!Holmes pls. ♥ Nään vaan sen tässä niin kirkkaasti!
Holmesin ääntä kuullaan aika harvoin näissä, mutta kuten tuossa "Toteuta toki mielihalusi...", se on loistavan IC aina kun oot sille repliikin antanut.
Sairas: No jo tämä otsikko on aikas sielua riipivä. Homoseksuaalisuuden ongelma on tietenkin Holmes-ficeissä paljon käsitelty aihe, mutta aina siitä yhden otteen lukee. Parka Watson tuossa lopussa, ei ole epäilemättä helppoa rakastaa ihmistä jonka pelkkä kyky varsinaisesti rakastaa on jo vähän kyseenalainen.
Hän: Tässä on samat sydäntäsärkevät elementit esillä kuin "Pahassakin".
Lääkäri, joka makaa sairaan vuoteessa, osaamatta tehdä mitään.
*Pum, kräks, riks, raks* ja *poks*
- sydämeni
Vai onko... olenko minä tehnyt hänen sisäisistä hirviöistään kestämättömämpiä? Raaempia?
Jäin hieman miettimään mitä tällä on ajettu takaa, miksi Watson pelkää tällaista? Ajatteleeko hän moraalinsa tuomaa painetta, heidän suhteensa laatua...? Jotenkin en uskoisi kummankaan näistä ahdistavan Holmesia paljoakaan, eri asia toki mitä Watson uskoo.
Sateenvarjo: Kun viettää yhdeksänkymmentä prosenttia ajastaan neron kanssa, alkaa jossain vaiheessa varmasti väkisinkin tuntea itsensä typeräksi. Watsonhan suhtautuu asiaan erinomaisen hyvin, mutta olisihan se outoa jos ei hänenkin asenteensa joskus rakoilisi.
Tapa, jolla Holmes kehuu minua, on kuin koiraa palkittaisiin, kas kun en ole vielä kasvattanut häntää, jota heiluttaa!
Itseään dissaava, sarkastinen Watson, 5/5. :'DD
Jostain syystä tunsin häpeää
Ikävimmältä tuntuu ehkä se, että tuo "jokin syy" on monesti enemmänkin se että Watsonin puhdas tarve päästä miellyttämään Holmesia ja saada häneltä kehuja on niin huutava, kuin niinkään se että hän pelkäisi näyttävänsä typerältä jos ei osaisi vastata.
Venäläistä balettia ja Mokoma: Nämä kaksi ovat ehkäpä suosikkejani, kaiken angstipitoisuuden seassa näissä on piristävää keveyttä. Watsonin kerronnasta huokuu huojentavaa onnellisuutta vaihteeksi, ja näihin on ujuttautunut kivasti ripaus huumoriakin. Mokoma on ehkä paras ja suloisin sana ikinä kuvailemaan Sherlockia Watsonin suusta.
Ei kai se hullu hypännyt varpasillaan kadulle!
Ihana. :33
Tämä kerrottuani
n-kirjain on karannut.
En jaksa uskoa Lestraden olevan samassa näytöksessä sattumalta, mahtanee Holmes hankkinut lippunsa hänen kauttaan.
*olla hankkinut
Omituisempi kuin uskotkaan: Jännää miten Watson rivien välissä selkeästi osittain toivoo että heidän erityinen omituisuutensa huomattaisiin ja pantaisiin merkille. Ensinnäkin on herttaista miten vähän Watson välittää Holmesin seuran myötä saamastaan osasta hänen omituista mainettaan, ja toisekseen mielenkiintoista miten hän tavallaan jopa pitää siitä (vaikka usein kyllä toisenlaisen viestin antaakin).
Moitteita: Tohtori Watson yrittää auttaa, mutta ko. potilaan huoliin ei ole paljoakaan lääkärillä sanomista, ystävä voi turhaan yrittää. Käy sääliksi molempia.
Holmes oli mustelmilla ja kivulias.
Kivuissa, kivulias tarkoittaa kipua aiheuttavaa.
Vatsaa kuristava tunne: En oikein osaa sanoa muuta kuin että Watsonin vertaus on kyllä kaikkea muuta kuin epäkelpo. Ja miten mahtava tuo "venäläinen vuori"!
Sinulle: Kuten itsekin sanoit, niin eihän tässä mitään tapahdu, mutta voi kun onhan se nyt söötti hei. Viimeinen lause oli se ripaus mitä kunnon fluffi mun mielestä aina kaipaa. ^^
Keksejä: Pyhällä Hengellä vai millä lie, ikr Watson! Täydellinen tuo keino miten Watson saa Holmesin tuossa syömään edes hieman, joskin tarkemmin ajateltuna tietysti vähän surullista myös että hän on perehtynyt asiaan tarpeeksi keksiäkseen tuollaisen jipon.
Perhosia: Yksi parhaista, en edes. Juopuneesta tunnelmasta ja Holmesin negatiivisuudesta huolimatta tämä ei loppujen lopuksi tunnu edes niin kamalan haikealta, oikeastaan vain ihanan aidolta ja jotenkin lämpimältä. Humaltunut Watson on hurmaava. (Jostain syystä tuosta "Jos voisin Holmes..." -lauseesta tuli btw ihmeelliset Jude Law!Watson vibat vaikka kuulun itsekin siihen ryhmään joka ei näistä leffoista sen kummemmin välittänyt. Hei mutta hei, nyt muistinkin että Watson taisi olla A Game of Shadowsissa melko humaltunut jossain kohtaa, johtunee siitä. :'D)
Mycroft: Tässä nyt ei oikein mitään ihmeellistä ollut, mutta Mycroft on suosikkihahmoni joten oli ihan mukavata että hänellekin oli uhrattu pieni muistiinpano.
Lepää rauhassa: Tämä on niin sydäntäsärkevä. ;___; Ja varmasti myöskin niin todenmukainen, tuo Watsonin helpotus on niin masentavaa, mutten epäile yhtään etteikö hän olisi juuri sitä tuntenut. Se miten hän iloitsee siitä miten Holmes kuoli ja minkä muiston hän jätti jälkeensä on tosi realistisen kuuloista kaikin puolin.
kunnilla mitä voi vain toivoa.
a-kirjain, sinä senkin perkele.
Noi lisämatskut! Gawd, oot siis mahtavan kirjoittajan lisäksi myös hirmuisen hyvä piirtämään! Upeita, tuo viimoinen nosti aika idioottimaisen hymyn huulille täällä, teki ihan hyvää tuon viimeisen raapaleen lukemisen jälkeen.
Mutta: Rehellisyys sentään, rakastan tapaa jolla Watson puhuu Marystaan tässä. Mikään ei ole niin hassua kuin Maryn vähättely, joten todella kivaa että hänellekin on oma pätkänsä ja hetkensä niin kuin pitääkin. Toki siellä on tuo mutta, mutta minkäs mutalle mahtaa kun mutta on totta.
Lapsellinen: Watson raukka, en nyt sanoisi että lapsellinen. :/ Hänen on epäilemättä vaikeaa ja rasittavaa joutua puhumaan Sherlockista vähän väliä ja vastailemaan ihmisten kysymyksiin. Tuo mörkösatu kohta, oaww pidin siitä kamalasti.
Järkytys: Tykkäsin siitä miten tämä pakollinen kohtaus oli käsitelty hieman kepeästi, ei oltu liikaa menty dramaattisuuksiin. Toki Watsonin kertojaääni on kovin teatraalinen tässä, mikä on kyllä vain osuvaa, hänen yllättyneisyytensä ja onnellisuutensa huokuu läpi.
Silti, siinä hän kuitenkin oli, Sherlock Holmes, elämäntapaetsivä, joka on voittanut shakkipelissä itsensä Kuoleman!
Ah etenkin tämä, jotenkin niin canonmaisen kuuloista tuollainen ylenpalttisin sanankääntein ylistäminen kuin olla ja voi.
Lemmikki-sylikoira-koira vertauskin tuli taas, ei siitä voi olla pitämättä.
Höppänä: Tää nimi on niin täydellinen, en kestä (monessa muussakin on ollut samantapaisia sanoja kuten pöhkö ja hömelö, me likey). Höppänä, romantisoiva , rakastunut Watson on aika ihana.
Miten muka muuten voisin muka kuvailla ensimmäistä yötäni Holmesin kanssa (ja kyllä, kuka kuolleista nousee takaisin elävien kirjoihin on uudestisyntynyt, ja kaikki tapahtuu taas ensikerran) niin, etten tahri kaikkea tahdittomuuksilla ja rivouksin?
("muka" toisto tuolla). Aww, joten päätit sitten jättää kaiken likaisen mielikuvitukseni varaan, arvon tohtori? : D
John: Johnin ristiriitaiset, raivokkaat rakkauden ja vihan tunteet on kuvattu hienosti. Tuo miten hän hymyilee kuullessaan etunimensä ja vähät välittää jos joku näkee heidät, nngh. Ja Sherlock, damn it you. :33
Umm niin. Siinäpä se nyt sitten. Pitää sanoa vielä se, että oli kiva miten näissä oli kronologista järjestystä ja pätkät seurasivat loogisesti toisiaan, helpotti lukemista ja selkeytti kokonaisuutta, joka on oikeasti hyvinkin pitkälti täydellinen ja kokonaisvaltainen kuvaus Johnin elämästä Sherlockin kanssa. Kirjoitat tosi miellyttävästi, kuvailua ei ole liikaa, mutta se on hyvää aina kun sitä on. Sanavalinnoissa oli jonkin verran mukavia omaperäisyyksiä joista tykkäsin suuresti etkä missään kohtaa oo sortunut jaarittelemaan, jokainen sana on lukemisen arvoinen ja paikallaan.
Vähättelen tiivistäessäni nyt tämän siihen, että pidin näistä tosiaan erittäin, erittäin paljon. Kiitos! ♥
