Odoshi: Minun olisi ehkä pitänyt kertoa enemmän sotatilanteesta, mutta olen aina pitänyt Greengrasseja neutraaleina, puhdasverisyysoppia kannattavina, mutta näennäisesti puoluettomina. Minun olisi kuitenkin pitänyt kertoa muiden väsymyksestä, kuolemista ja katoamisista. Siitä varmasti johtuu, ettet osannut ennakoida mitään.
Lavinia: Joo-o, oikeassahan sinä olet. Juttu nyt vaan on niin, että itsekin unohdin koko Tylypahkan taistelun innostuttuani päättäjäistansseista, joita nyt tuskin tullaan pitämäänkään.
Ai, ai, olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota asiaan.
Mutta mukavaa kuulla, että olen mielestäsi onnistunut luomaan sopivan tunnelman evakuointitilanteeseen.
Audrina: Mukavaa, että olit pitänyt uudesta osasta! On aina mukavaa saada positiivista palautetta!
NeitiMusta: Voisin tosiaan kirjoittaa pidempiäkin osia, mutta totuus on, ettei aikani yksinkertaisesti riitä. Nämä pienet osat ovat sellasia mukavia välipaloja kirjoittajalle itselleenkin ja pitävät yllä mielenterveyttäni ollessani hulluuden partaalla muiden moniosaisteni kanssa.
Hienoa, että pidit!
Upsila: Kiitos runsaasta kommentistasi! Toivottavasti tämäkin osa on mielestäsi onnistunut!
ReginaRiddle: Eihän sinun kommenttisi suinkaan ollut huono!
Minä olen aina ajatellut, että tyttö on neutraali kannaltaan. Vaikka hän tavallaan kyllä kannattaa perheensä kanssa puhdasverisyysaatetta, ei hän kuitenkaan ole sen kanssa mikään kiihkoilija. Tytölle tärkeintä on vain, että hän saa elää elämänsä rauhassa tärkeimpiensä kanssa, ei suinkaan se, kuka siellä taikaministerin palilla istuskelee.
Ja tuosta luihuisten "juorukerhosta", eihän se Astoria koskaan ole kuulunut varsinaisesti Dracon, Pansyn, Daphnen ja muiden pikku jengiin, mutta kyllä hän on varmasti jotakin Daphnelta saanut kuulla. Sen takia ficissä esiintyy joitakin tiedonmuruja, kuten Astorian maininta Dracon Pimeän piirrosta tässä luvussa, mutta hän ei kuitenkaan ole perillä aivan kaikesta.
sukkula: Mukavaa, että olen saanut sinut piipahtamaan täällä "dark side":llä!
Hienoa, että olet pitänyt tekstistäni, varsinkin kun tämä ei ole niitä tyypillisimpiä lukemiasi tekstejä.
Saattaahan se Astoria vaikka saada hieman itseluottamusta ficin myötä, ei sitä tiedä!
Kiitokset kommenteistanne!***
Part 22 - Lasku tuntemattomaan04.05.1998 Se on vihdoinkin ohitse. Pimeyden lordi on kuollut.
Olen niin iloinen, ettei minun tarvitse enää pelätä kenenkään puolesta! Draco on kunnossa, mutta jotkut tupalaisemme ovat saaneet surmansa. Crabbe. Olen hieman surullinen hänen puolestaan, mutten voi väittää olevani murtunut. Muuten en tiedä, mitä ajatella tilanteesta. Vaikka perheessämme kannatetaankin puhdasverisyysoppia, ei meistä kukaan ole puhunut julkisesti Pimeyden lordin puolesta, saati sitten kuulunut kuolonsyöjiin. Uskoakseni elämämme ei siis suuremmin muutu. Malfoyt voivat olla erilaisessa asemassa.
Koulumme oppilaat ja henkilökunta kokoontuivat suuressa salissa tänään. Kuolleista jaettiin viralliset listat ja pidettiin muistotilaisuus. Osa meistä itki vuolaasti, minä heidän joukossaan. Jotkut eivät kyenneet edes siihen, kuten George Weasley-parka. En tunne poikaa juuri ollenkaan, mutta muistan olleeni ensimmäisillä luokilla heidän kouluaikanaan. Kukaan tuvastamme ei sitä ikinä myöntänyt, mutta oikeastaan he olivat aika hauskoja. Nyt Fred on kuollut ja George vain raunio itsestään. Minun käy häntä sääliksi. Sitä on kuitenkin parempi olla sanomatta kellekään, sillä äitini varmaan sulkisi minut torniin ikuisiksi ajoiksi, jos ajattelisi minun tuntevan minkäänlaista myötätuntoa verenpettureita kohtaa
Myös Kalkaros on kuollut. Minua surettaa kamalasti hänen puolestaan. Professori oli aina niin reilu minulle ja omalla tavallaan hyvin mukava mies, joka huomioi tällaisen mitättömyydenkin välittämättä syrjäytymisestäni ja epäsosiaalisuudestani. Monet opettajat leikkivät, ettei sellaisia oppilaita ole olemassakaan, mutta hän ei koskaan tehnyt niin. Daphnekin on miehen kuoleman johdosta sangen murtunut ja kertoo nyt innokkaasti jokaiselle kuuntelemaan suostuvalle, kuinka Kalkaros oli hänen ensimmäisen Tylypahkan vuotensa suuri ihastus. En oikein jaksaisi enää hänen huomionhakuista käytöstään, vaikka se onkin pahasti sanottu.
Tapasin myös Dracon, joka yllätyksekseni istui yksin, täysin hiljaa, eristyksissä muista tupalaisistamme. Kukaan ei pyytänyt häntä luokseen, eikä hän tuppautunut muiden tykö. Tiesin alusta asti miksi. Malfoyt olivat menettäneet asemansa ja joutuisivat mahdollisesti Azkabaniin. He olivat viimeksi onnistuneet puhumaan itsensä tilanteesta, mutta nyt todisteita olisi liikaa. Valitettavasti myös Dracon kädessä komeilee piirto. Hän näytti sen minulle itse. Valitettavasti hänen puheensa eivät siis koskaan olleetkaan pelkkää elvistelyä.
Poika oli hyvin yllättynyt saapumisestani. En kuitenkaan ruvennut suuremmin selittelemään läsnäoloani, vaan yksinkertaisesti kysyin hänen kuulumisiaan. Draco vastasi, että hänen on turha valehdella kaiken olevan hyvin. Minä taas tein jotakin, mitä en olisi uskonut äkkiä tekeväni. Tartuin häntä kädestä.
Nuorempi Malfoy yllättyi eleestäni melkein yhtä paljon kuin minä itse. Hän ei kuitenkaan työntänyt kättäni pois. Itse asiassa minusta tuntuu, että Draco oli kaivannut sellaista kosketusta, ei liian tungettelevaa kuten halaus, mutta kuitenkin jotakin. Todistetta siitä, että joku välittää edes hieman.
En tiedä mitä kummaa olen viimeisten kuukausien aikana ajatellut, mutta vasta tänään minä huomasin, kuinka väsynyt ja kamalassa kunnossa hän on. Poika oli laihtunut enemmän kuin on terveellistä, hänen ihonsa oli muuttunut entistäkin kalpeammaksi ja silmien alle oli ilmestynyt tummat varjot. Dracon olemus on muuttunut täysin siitä entisestä kopeasta – nykyisin tupamme kruunaamaton prinssi kävelee katse suunnattuna lattiaan.
Hän kertoi minulle paljon viime kuukausista, kaikesta siitä kärsimyksestä ja pelosta mikä hänen tielleen oli saapunut Pimeyden Lordin nousun myötä. Draco oli pelännyt perheensä ja itsensä puolesta kaiken aikansa, eikä kyennyt saamaan ahdistukselta rauhaa edes öisin. Hän on itkenyt – itkenyt paljon, mitä minun on totta puhuakseni hyvin vaikea kuvitella. No, en olisi myöskään uskonut viileän tupatoverini koskaan avautuvan minulle sillä lailla, mutta toisin kävi. Tilanteen huomioon ottaen en kyllä ihmettele sitä ollenkaan, sillä Draco tarvitsee nyt kuuntelijaa, eikä hänellä ole ketään muuta. Hänen vanhempansakaan eivät pojan sanojen mukaan suostu puhumaan asiasta. Heillä on liikaa omia haavoja paranneltavina.
En ymmärtänyt, miksi kukaan muu ei tullut hänen luokseen, kukaan hänen ystävistään. Ei Nott, ei Zabini, ei Pansy, ei Goyle… Kaikki muut istuvat siistinä rykelmänä toisessa päässä tupapöytää. Kuinka he saattavat olla niin kovin julmia, että hylkäävät Dracon tällaisena hetkenä? Sellaisiako tosiystävät ovat?
