// Alaotsikko: angst&death+jtn muuta prologi 07/04/10 ei paritusta (k-11??)
Title: Gutta cavat lapidem (
suom. pisara kovertaa kiveä)
Author: Ziri
Rating: k-11(??) Tell me, en mä tiedä. Voi ehken nousta..
Genre: angst, death ainakin täs alus, katotaan miten tarina etenee
Summary: Sonja menettää tärkeän ihmisen ja kadottaa elämänilonsa
A/N: Tää nyt on pyörinyt mun aivoissa jo pari päivää.. Tää prologi on tosi lyhyt, älkää syökö mua, vaan kertokaa olisko kiinnostusta lukea.. (joo, mul on monii muitakin juttui kesken, mutta tää on pakko saada pois päiväjärjestyksestä..) Ja toi pianokappale (chariots of fire) on oikea kappale.
PrologiSonja loikoili sängyllään rentona, ahmien humoristista fantasiatarinaa. Tyttö hymyili kirjalle, joka oli lumonnut hänet täysin maailmoihinsa, jossa kaikki oli mahdollista. Sonja käänsi päätään, jotta näki kännykkänsä. Hän tuijotti sitä hetken odottavan näköisenä, mutta keskittyi sitten taas lukemaansa kirjaan. Tyttö ehti lukea sivun verran tekstiä, jossa sankari miekkaili epäonnisen velhon kanssa ja oli juuri onnistunut eläytymään juoneen, kun kännykkä pärähti. Se alkoi soittaa pianomelodiaa, elokuvamusiikin kuningasta, Chariots of firea. Sonjan kasvoille nousi hymy, tyttö asetti nopeasti kirjanmerkin sivujen väliin ja vastasi puheluun katsomatta soittajan nimeä.
”Moi!” Sonja tervehti iloisesti puhelimeen,pyöritellen vaaleanruskeita hiuksia sormensa ympärille. Mutta hän ei saanutkaan vastausta parhaalta ystävältään Natalielta, vaan joltain muulta. Luurin toisessa päässä oli Sonjalle täysin tuntematon, virallisenoloinen, mutta ystävällinen nainen.
”Riitta Livanainen täällä, iltaa. Oletko sinä Sonja Kujala?” Tyyni ääni kysyi rauhallisesti, jotenkin vähän surullisena. Sonja kurtisti kulmiaan hämillään ja epäröi hetken. Lopulta hän kuitenkin rohkaisi mielensä, voitti halun sulkea puhelimen ja vastasi tuntemattomalle hivenen epäluuloisen kuuloisena:
”Joo, kuinka niin?” Sonja nousi sängyllään istumaan ja vilkaisi pyöreää kelloa huoneensa iloisenkeltaisella seinällä, susijulisteen vieressä. Viisarit näyttivät jo lähemmäs yhdeksää illalla. Miksi kukaan muu, kuin Natalie soitti tähän aikaan illasta? Oliko se jonkun hänen tuttunsa äiti, vai oliko puhelu tarkoitettu jollekin toiselle Sonja Kujalalle, tyttö mietti kummissaan, ennen kuin keskittyi taas puheluun.
”Tunnetko Natalie Uusitalon?” nainen linjan toisessa päässä kysyi varovaisesti, tämän äänessä oli jotain rauhoittavaa, ihan kuin Sonja voisi joutua paniikkiin hetkellä millä hyvänsä. Sonjan sydän jätti lyönnin väliin ja tytön silmät laajenivat. Hän vetäisi nopeasti henkeä, koettaen rauhoittua. Ei tämä voinut olla mitään vakavaa, varmaan joku oli vain löytänyt Natalien kännykän ja etsi sen omistajaa. Jokin Sonjan sisällä kuitenkin varoitti häntä, herätti pelon ja nosti kurkkuun tummasävyisen möykyn.
”Tunnen, se on mun kaveri. Mut.. miks sä kysyt?” Sonja kertoi hiljaisesti, epävärmana ja jäi odottamaan sydän vimmatusti hakaten vastausta. Hän puristi puhelinta korvaansa vasten ja huomasi käsiensä vapisevan. Sonja ei käsittänyt, miten hän oli alkanut yhtäkkiä pelätä näin paljon. Nainen linjalla oli hetken hiljaa ja vastasi lopulta lempeästi:
”Olen pahoillani, mutta hän kuoli puolisen tuntia sitten autokolarissa.”
A/N2: Noh, haluatteko lukea?
