Nimi: Juustonmyyjä taikamaailmassa
Kirjoittaja: Se kuuluisa älykääpiö TrisjaPower
Betana toimii; teinirinsessa
Vastuuvapaus: Albus ja muut henkilöt kuuluvat Rowlingille, ainoastaan Juustonmyyjä on minun.
Ikäraja: Sallittu
Ja tämähän on DRAAMA.
Juustonmyyjän työ oli aika mukavaa. Oikeastaan tämä nuori mies ei tiennytkään parempaa työtä maailmassa. Hän vaelteli jalkaisin kaupaten äitinsä herkullista juustoa tienaten sillä sopivasti rahaa laskuihin.
Tälläkin kerralla hänellä oli juustoa parisenkymmentä kiloa mukanaan, vaikka todennäköisesti hän söisi itse pitkällä reissullaan siitä kilon tai pari. Asu tällä miekkosella ei ollut mikään kovin häävi, köyhän lesken ainoa poika kun oli. Harmaa paita, jonka helma ja hihat olivat rispaantuneet ja paikatut. Housut jotka olivat olleet isän olivat jo haalistuneet ja paikatut moneen kertaan. Housujen taskussa hän säilytti kalleinta aarrettaan, isältään perittyä huuliharppua.
Matkan ratoksi hän soitteli harppuaan ja laulaa luritteli omia sävelmiään. Sillä tavoin matka sujui nopsasti. Kenkiä hällä ei ollut laisinkaan, paljain jaloin tämä nuorukainen taivalsi, paitsi tietenkin talvella hänellä oli jonkinmoiset lapikkaat jalassaan, mutta keväästä syksyyn hän kuitenkin taivalsi mieluiten varpaisillaan, vaikka äitinsä häntä siitä usein moitti.
Eräänä päivänä nuorukainen taivalsi metsätietäpitkin huuliharppunsa tahdissa. Kuinka ollakkaan metsä oli tällä kertaa yllättävän synkkä, vaikka aurinko paistoi komeasti taivaalla, omalla paikallaan, niin tuntui kuin metsässä olisi ollut yö.
Juustonmyyjä ei ollut pelkuri luonteeltaan, mutta tällä kertaa vaisto käski olla varovainen, siis todella varovainen.
Nuorukainen käveli hitaasti eteenpäin kaikki aistit valppaana. Kuin noiduttuna hänen jalkansa kuitenkin yhtäkkiä pysähtyivät ja tuntui kuin edessä olisi ollu seinä. Hänestä jopa tuntui että hän näkisi tuon seinän takaa suuren linnan ja aurinkoisen pihamaan. Juustonmyyjä katsoi hämmästyneenä linnaa, jota hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnytkään näillä mäin ja kuin taikaiskusta tuo näkymätön seinä hänen edessään muuttui savuksi, johon tämä uhkarohkea nuorukainen astui.
Hän käveli halki vehreän nurmen kohti linnaa ihmetellen samalla ympäristönsä salaperäistä kauneutta ja taianomaista ilmaa. Hän saattoi jopa hengittää sen ihanaa tuoksuaan sisään jos olisi tahtonut, mutta hänellä oli vain yksi ajatus: ”Saisinpa myydyksi juustoa tänne.”
Hän havahtui nähdessään muutaman metrin päässä suurikokoisen hahmon, joka oli liian suuri ihmiseksi. Hän livahti nopeasti linnan portaille ja avasi varovasti oven. Hän hiipi hiljaa varpaillaan valmiina juoksemaan ulos, jos jättiläisiä olisi enemmänkin.
”Kuka olet? Mitä teet täällä?” vihainen ääni kysyi hänen selkänsä takaa saaden hänet hätkähtäämään.
Hän kääntyi ja katsoi kohti miestä jonka hiukset olivat mustat kuin noki, nenänsä kyömy kuin haukalla ja katse kuin jäätä.
”Viis siitä, seuraa!” mies käski häntä.
Rääsyinen nuorukainen seurasi tuota vihaista miestä, joka jonkin ajan kuluttua pysähtyi suurelle hirviöpatsaalle.
”Turkinpippurit ja karamellit”, sanoi tuo mies hirviölle saaden hirviön tärisemään ja paljastamaan portaat ylöspäin.
Juustonmyyjä katsoi hämmästyneenä tapahtunutta saamatta kuitenkaan sanaakaan suustaan.
Edelleen hän seurasi miestä portaiden yläpäähän jossa mies koputti oveen ja astui sisään nuorukainen kannoillaan.
Suoraan hänen edessään seisoi tummansinisessä tähtikaavussa mies jolla oli kuun muotoiset silmälasit ja parta hirmuisen pitkä.
”Kalkaros, voit poistua”, sanoi tuo vanhempi mies, ”ilmeisesti johtaja”, ajatteli Juustonmyyjä.
”Päivää nuorukainen, mistäs sinä tulet, et ole tästä koulusta?”, mies kysyi.
”Kouluko tämä on? Niin tuota, minä tulen Ayshiren-kylästä. Myyn erinomaisen herkkullisia juustoja”, nuorukainen kertoi saivartelematta.
”Vai niin, olet toisesta maailmasta, taisin jättää portin auki tänään. Minä olen Albus Dumbledore”, esitteli mies itsensä nuorukaisella.
”To-toisesta maailmasta?” Juustonmyyjä pyllähti istuvalleen lattialle.
Dumbledore auttoi nuorukaisen ylös ja selitti tälle lyhyesti velho- ja jästimaailman erot.
Nuorukainen hämmästyksestä selvittyään esitteli puolestaan rehtorille oman asiansa.
Dumbledore kuultuaan nuorukaisen juustoista, halusi hän heti maistaa, kun nuorukainen niitä niin kovin kehui herkullisiksi.
Nuorukainen avasi selässään olevan repun otti pyöreän juuston pöydälle, jonka jälkeen hän otti vyötäisiltään pienen puukon jolla leikkasi pienen siivun rehtorin maistettavaksi.
Rehtori haukkasi pienen palasen juustosta, samalla hetkellä hänen pienet silmänsä levisivät aivan auki hänen huudahtaessaan: ”Onpa herkullista! Minä ostan kaikki juustot sinulta! Ja tästä eteenpäin saat joka kuukausi tuoda sitä minulle lisää!”
Nuorukaisen kasvot säteilivät tyytyväisyydestä, kun rehtori laski hänen käteensä monta kymmentä punnan kolikkoa, jotka hän otti pöytälaatikkonsa nurkassa olevasta pussissa jossa hän säilytti jästirahaa.
”Tuota, mitenkäs pääsen tästä maailmasta omaan maailmaani ja kotiin?” nuorukainen kysyi rehtorilta.
”Minä autan sinut sinne henkilökohtaisesti”, Dumbledore sanoi ja heilautti sauvallaan seinälle, johon ilmaantui samassa hetkessä Juustonmyyjän kotimetsän lampi.
”Astu tästä, niin olet melkein kotona. Kuukauden kuluttua tulen samaan paikkaan ostamaan lisää erinomaista juustoasi”, rehtori sanoi.
Nuori Juustonmyyjä hyvästeli rehtori Dumbledoren iloisena ja astui kotimetsäänsä iloisena.
