Naruto: Sadoilla sanoilla ninjailua, max. K-11

[Ruskapoika]

Kyllä, olen vielä elossa, ja kommentointikykyinen, vaikka kommentoiminen on jäänyt hieman heikoksi viime aikoina.

Kuitenkin. Miun piti jo tuota edellistä kommentoida aikasemmin, mutten osannu sanoa sillen mitään kunnolla järkevää, niin se hieman jäi. Pelastaja oli kuitenkin miusta tosi onnistunu, että ei se siitä kiikastanut. Siun tapa kirjottaa angstia on tosi nätti ja päästää lukijan kyseisen hahmon pään sisään tosi hyvin. Sitä pystyy eläytymään tekstiin hetkessä, ja tuossa pätkässä, Naruton tunteet olivat niin lähellä omia, että tuntui kuin oisit ne onnistunu miun päästä repimään. Sen lisäksi sie kuvaat tosi nätisti ja monipuolisesti, että tunteet on tosi helppo lukea sisäänsä. Pelastajaa lukiessa tuli tosi surku olo Naruton puolesta, koska konohalaiset kohteli sitä jo sarjassa tosi huonosti, niin on suorastaan ihme, ettei Kishimoto oo tehny Narutosta hieman angstisempaa hahmoa. Okei, se ei välttämättä olisi mielenkiintoisin päähahmo, mutta jos koko pieni ikä kohdellaan kuin jotain vaarallista, tarttuvaa tautia, niin jättää se jälkensä!

Ajatuksistani oli taas sitten kunnollista vastapainoa tuolle Pelastajalle. Tosin, täytyy myöntää, etten ole mikään fluffyn ystävä, mutta Naruto/Gaaraan se sopii. Tai siis, kun molemmat heistä ansaitsevan onnen sen kaiken syrjinnän jälkeen. 'Rakastan sinua' on sinänsä aika kliseinen lopetus, mutta olen ristiriitainen ja sanon, että tähän se sopii. Ja jos täysin rehellisiä ollaan, niin en osais kuvitellakaan tähän erilaista loppua. Gaaran ajatukset on tosi realistisia. Sellaisia, jotka laittaa hellän hymyn iskeytymään huulille. Varsinkin tää lause:

Syvää kiintymystä ehkä, mutta rakkaus sanana ei ole vieläkään täysin valjennut minulle.

Se on jotenkin niin.... gaaramainen.

Kiitos näistä raapaleista. ♥

[Frederica]

Nämä ovat todella hienoja!

Anteeksi, luin kaikki kerralla ja olen niin fiiliksissä, etten ala erikseen kommentoimaan kaikkia. Kaikki ovat hienoja, upeita ja hyvin kirjoitettuja.

Olet tavoittanut hahmoista ulottuvuuksia, joihin sarjassa ei ole puututtu. Naruto esimerkiksi on sinun teksteissäsi paljon raadollisempi hahmo, mikä sopii häneen tosi hyvin, koska hänellä on lievästi sanottuna rankka elämä. Ylipäätään hahmosi ovat omia itsejään, mutta heissä on mukana tasoja, joita minä ainakin olen heihin kaivannut.

Oikeasti, nämä ovat todella hienosti ja hyvin kirjoitettuja, ja lukukokemus on ollut hyvin nautittava.

Kiitän. Paljon.<3 Ja toivon jatkoa. Vaikka Kakashia seuraavaksi? Tai Naruton lapsuutta?

[Lunella]

Ruskis, kuinkakohan monta kertaa luin tuon sinun kommentin ja hymyilin kuin urpo (..hymyilen edelleen). Sä se vaan aina saat piristettyä mua sun ihanilla kommenteillasi, että voiko tässä sanoa muuta kuin että kiitos ihan mielettömän paljon jälleen kerran. ♥ C:

Frederica, voi apua! Uusi kommentoija! Ja luit kaikki kerralla ja olet fiiliksissä, voiei kiitos ihan hirmupaljon kehuista! Ja toivoit Kakashia, joten... ole hyvä, seuraavaksi ficciä Kakashista~ ♥


Hautakivessä on totuus
Genre: angst
Ikäraja: S
A/N: Inspiraatiosta kiitos taitaa mennä the Gazetten biisille Pledge ja vaikka mulla ei ole hajuakaan, mistä itse biisi kertoo niin tykkään siitä kappaleen tunnelmasta ja kun se soi taustalla niin angstificit syntyy kuin itsestään (ainakin melkein).

*

Kakashin PoV

Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa. Maailma on pysähtynyt tähän hetkeen, kun arkkua kannetaan kohti kuoppaa, jonne se sitten lasketaan. Kalpeat kädet päästävät irti mustan arkun reunoista. Nyt on aika sanoa hyvästit, mutta minä en tahdo. Vihan ja surun kyyneleet vöyryävät silmistäni ja pyyhin niitä vihaisesti mustan paitani hihaan. Pilvetön taivas riitelee suruni kanssa ja aurinko paistaa kirkkaasti kuin pilkatakseen meitä, jotka olemme täällä alhaalla suruvaatteissamme.

Vieraat kädet tarttuvat lapioihin ja hiekka putoaa arkun päälle vaimeasti tömähtäen. Haluan huutaa tuskaani ääneen. Älkää viekö minulta häntäkin pois. Olkaa kilttejä, kertokaa minulle, ettei tämä tapahdu oikeasti. Sanokaa, että tämä on vain unta.

Käsi laskeutuu olkapäälleni ja minä hätkähdän. Käännyn ympäri ja edessäni seisoo Jiraiya, jonka kasvot ovat vakavat, täynnä tuskaa ja murhetta. Ääni lävistää ilman. Minä huudan kurkkuani käheäksi. Jiraiyan kasvoilla ei ole ilkikurista virnistystä. Hän ei pyydä minua onseniin seurakseen, jotta voisi salassa tirkistellä naisia. Hänen olemuksensa tekee hautajaisista totta.

Minato on poissa, makaa arkussa ja viimein katseeni osuu hautakiveen hautakummun takana. Tämä ei ole painajaista niin kuin aluksi luulin ja se kaikki on minulle liikaa. Huuto pysähtyy kuin seinään katseiden kääntyessä minuun. Juoksen pois ja tiedän, ettei kukaan tule kertomaan minulle tämän olevan unta, sillä tämä on totta ja Minatoa ei enää ole.

[Frederica]

Oi, olen hyvin otettu, että laitoit Kakashia! Ja millaista Kakashia! Oi, että tämä on hyvä!

Kauhean raastavaa. Miksi Kakashi aina menettää kaikki joista välittää? Toisaalta, Kakashin angsti on niin hienoa, ainakin sinun kirjoittamanasi, että menettäköön. (Olipa julmasti sanottu, mutta todellinen draamahan syntyy menetyksistä joten, onnelliset loput ovat harvassa.)

Älkää viekö minulta häntäkin pois. Olkaa kilttejä, kertokaa minulle, ettei tämä tapahdu oikeasti. Sanokaa, että tämä on vain unta.

Tämä on ihanan tuskaisa kohta, koska sitä toivoisi, että tämä olisi unta, jotta Kakashilla ei olisi niin paha olla, mutta samalla tietää totuuden. Hyvin tehty kohta siis, minä liikutuin.

Juoksen pois ja tiedän, ettei kukaan tule kertomaan minulle tämän olevan unta, sillä tämä on totta ja Minatoa ei enää ole.

Loppu on hieno.

Pidän todella paljon siitä, että Jiraiya tekee hautajaisista totta. Hän on juuri oikeanlainen hahmo siihen. Kun sen miehen iloisuus on poissa, niin tilanne on vakava. Jos Jiraiya suree, niin jotain pahaa on tapahtunut.

Olet kirjoittanut tämän hyvin ja kuvaus on hienoa ja hahmot ovat oikein onnistuneita, kuten aiemmin sanoin, he ovat omia itsejään, mutta muutamaa astetta syvempinä, kokonaisempina, ja se on hienoa ja ihanaa, ja Kakashi on ihan Kakashi.

Kiitän.<3

[Ruskapoika]

Joo'o... Tekis mieli vaan paeta jonnekin ison kiven taakse piiloon, koska oikeesti hävettää, etten oo kommentoinu tätä aikasemmin. Mutta en oo paljoo muutakaan kommentoinu viime kuukausina, mutta silti. Tää ois ansainnu jo monta kommenttia!

Kuitenkin. Voisin hehkuttaa näin miljoonannen kerran siun kirjoitustyyliäs! Tunteet, ajatukset, tässä toi Kakashin paniikinomaisuus. Ja toi pyyntö: Älkää viekö minulta häntäkin pois. Jotenkin se sai vaan hirmu hiljaseks, ja hengästyneeks. Oikeesti, oon ihan tosissani. Joka kerta, kun oon ton lukenu, niin oon hengittäny hieman raskaammin, enkä ole edes varma, että miksi! Ehkä se on se ahdistava tunne, mikä tosta tulee, koska oot saanu Kakashin tunteet niin välittäviks -- kuin se olisi rakastanut Minatoa aina. Ja hautajaiset on aina, niin... niin... masentava tilaisuus, ettei sellasissa viihdy kunnolla. Jiraiyan mainitseminen oli loista lisä, koska voin kuvitella, miten vakavan Jiraiyan läsnäolo luo semmosta melankolisuutta hautajaisiin -- vielä Minaton hautajaisiin, sen oman oppilaan -- että se on ollu viimenen niitti arkkuun Kakashilla.

Hih, kiitos tästä ihanasta, ja jos saan pyytää, niin haluisit sie kirjottaa Kimimarosta joskus jotain! Mieluusti Orochimaru/Kimimaro parituskin menee. ;)

[Lunella]

Frederica, ole hyvä, Kakashista on vaan niin kiva kirjoittaa ja inspas, joten kirjoitin sitten siitä. Olin vähän epävarma myös ton lopun suhteen, koska mun mielestä toi pois juokseminen ei ehkä ollut niin toimiva ratkaisu, mutta kiva kuitenkin jos se sun mielestä oli hyvä lopetus. Ja kiitos vielä ihanasta kommentista. ♥ C:

Ruskapoika, ei sun tarvii sitä hävetä ettet oo kommentoinu! Aina vaan ei ehdi/jaksa/halua/voi/mitä tahansa, enkä mä nyt sulle tuu raivoomaan, että hei mikset oo kommentoinu! :3 Ja jos sinuu ittees haittaa se kommentoimattomuus, niin voit aina tulla vaikka yksärillä sanoo, et moi luin sen mut en keksi mitään sanottavaa, tai jotain. Ja hih, mä täällä ihan suu korvissa asti hymyilen aina kun luen sun kommenttiasi, että tulit ihan hengästyneeksi lukiessasi tuota kohtaa, koska se tarkoittaa että sain sen tunnelman välitettyä, mitä halusinkin. Kimimarosta voin kirjoittaa kyllä myös jossain vaiheessa. Kiitos kommentista. ♥ 

Mulla on ollu ihan hirveitä omantunnon tuskia siitä, että tän uuden raapaleen kirjoittamisessa on kestänyt näin kauan, koska oon kuitenkin halunnu vastata teiän ihaniin kommentteihin, sori että tässä kesti.

Kerro minulle, mitä tarkoittaa rakkaus
Genre: angst
Paritus: Naruto/Sai
Ikäraja: S
A/N: Mullakin hautajaiset huomenna edessä edelliseen raapaleeseen viitaten. Ehkä tuun tänne taas huomenna illalla jonkun masentavan angstificin kanssa, mutta nyt kuitenkin aikalailla pelkkää tajunnanvirtaa blokin tappamiseksi.

*
Sain PoV

Sanoja on liikaa, liian erilaisia, samanlaisia, toisistaan riippuvaisia. Yhdistelläänkö niitä näin vai noin vai miten, kysynpähän vain. Kirjoitettuna ne ovat kauniita koukeroita, suoria viivoja, ympyröitä, kuutioita, mutta minulle tuntemattomia asioita, esineitä, abstrakteja käsitteitä.

Mitä tämä tarkoittaa? Onko tällä sanalla suurempikin merkitys? Rakkaus? Älkääkä katsoko minua noin, kyllä minä tiedän miten se kirjoitetaan, merkitys vain on hämärän peitossa.

"Naruto?" kysymys on karannut huuliltani, joten ole hyvä ja kerro. Älä katso minua tuollainen ilme kasvoillasi. En minä osaa tulkita sitä; onko se todellinen tunne vai verho todellisten tunteittesi edessä. Epävarmuutta. Ovatko kyyneleesi aitoja vaiko pelkkää silmälumetta?

Mitä tarkoitit sillä, että rakastat minua?

[Frederica]

Anteeksi, etten ole aiemmin kommentoinut tätä! Onnistuin jotenkin hävittämään ilmoituksen tämän jatkumisesta.
Otan osaa suruunne ja olen pahoillani menetyksestänne.

Ficistä:
Olen aina tuntenut Saita kohtaan suurta surua. Hänen haparointinsa saa minut toivomaan, että hän jonain päivänä voisi ymmärtää. Hänestä puuttuu isoja paloja ja olen aina ajatellut, että Naruto, Sakura ja muut voisivat auttaa hänestä taas kokonaisemman. Olet kuvannut tässä upeasti Sain haparointia, epävarmuutta, sitä kuinka tunteiden puuttuminen tekee eksyneeksi ja satuttaa ympärillä olevia. Kohta, jossa Sai ei tiedä ovatko Naruton tunteet aitoja vai näyteltyjä, sai minut todella surulliseksi, samoin lopun kysymys.

Mitä tarkoitit sillä, että rakastat minua?

Ei oikeasti, miksi Sain on pakko olla noin hajalla? Juuri ei ole kovin emotionaalinen paikka, mutta onko sen vanhan kävyn pakko olla siellä johdossa? Varmaan keksinyt koko tunteistapuhdistautumisen, murrr.
Kuvaus on tosiaan hienoa, ja Sai on tässä kaunis, herkkä, eksynyt ja pelastustakaipaava. Toivottavasti Naruto pystyy pelastamaan hänet.<3

Kiitän tästä.<3

[Ruskapoika]

Eijei, kyllä mie haluan kommentoida, mutta itelläni tuntuu menevän aina niin kauan, enneko oon saanu ajatukseni mestästettyä kasaan, että se tuntuu hirmu pitkältä ajalta. :') Ja miullekin oli sattunu sama kuin Fredericalle. Tää oli hukannu tän seuraamis ilmotuksen ja olin ihan murrrururrurrrr sähköpostilleni, kun ei mittee ilmotusta mistään suunnasta. :< Auts, hautajaiset ei oo koskaan kiva, joten paljon jaksamista sinne suuntaan!

Tää raapale oli hirmu nätti. Sitä pystyi tuntemaan Sain tuskan, vaikka se ei ite sitä varmaan ossoo semmoseks mieltää. Se on niin perkeleen rikki ja sekin on vaan sen helvetin käppänän syytä, joka juuren perusti. >8( Meen ja opetan sille hieman tapoja, niin jättää senkin duunin poies kokonaan. Kun... Ääääääää. Ei Sai tolla tavalla sais olla epävarma, kun Naruto rakastaa sitä jajajajaja. <33333 Vaikka en kyllä ole angst-tekstejä vastaan, ksoak angst on sellainen aihe, josta jaksaa lukea, vaikka kuinka paljon. Tietyllä tapaa siihen osaa paljon helpommin samaistua. Tai ehkä se olen vain minä. Masennus kuitenkin tuo omat angstinsa mukanaan.

Enempää en osaa sanoa. Ihanaa, että jatkat näiden kirjoittamista, koska näitä on ollut ikävä ja siuu.

[Lunella]

Frederica, iso kiitos kommentistasi jälleen, eikä pieni myöhästyminen nyt lainkaan haittaa. Mulla on koulussa ollut niin kiire, että tuskin olisin ehtinyt vastaamaakaan koko kommenttiin ihan heti. (:

Ruskis, kiitos taas ja kylhän mä näiden kirjottamista jatkan, koulu vaan syö suurimman osan ajasta tällä hetkellä, niin on kirjoittaminen vähän jäänyt. Ja mullakin on ollut sua ja sun kommenttejakin hirmuinen ikävä. *hali* :3


Tule takaisin
Genre: angst
Paritus: Kakashi/Obito
Ikäraja: S
A/N: Hihihi. Täällä taas angstin kanssa, loma on antanut ihanasti ajatuksia ja aikaa kirjoittaa jälleen. Nyt on vuorossa Kakashi/Obitoa, toivottavasti teksti ei ole kauhean tökkivää, kun kirjottaminen on vähän tökkinyt jo jonkin aikaa. :3

*
Kakashi PoV

Yksinäisyyden tunne on musertava, kun sinä et ole enää täällä. Et ole pitämässä minua kädestä, suutelemassa kyyneliä poskiltani pois, kun minun on paha olla. Ja vaikka kyyneleet poskillani ovatkin jo aikoja sitten pysähtyneet, ei kipu niiden mukana ole kadonnut. Kaipaus syövyttää minua sisältäpäin, saa pinnallisen hymyn kasvoillani pelkäksi irvistykseksi, ja sitten se katoaa kokonaan. En osaa enää hymyillä ja minä kaipaan sinua niin, että se sattuu. Vaikka sinä olet poissa, ei rakkauteni ole kadonnut minnekään.

"Obito on aina sinun sydämessäsi, eikä koskaan jätä sinua", he sanovat minulle, mutta eivät tiedä mistään mitään. Eivät tuollaiset koruttomat lauseet tuo sinua takaisin. Eivät ne helpota suruani, sillä tiedänhän minä, että sinä olet kuollut, etkä koskaan palaa tähän maailmaan. Et palaa, vaikka kuinka sitä toivoisin.

Ja minä toivon. Toivon, että tämä kaikki olisi ollut vain unta. Ehkä minä pian herään ja huomaan, että makaat vieressäni tuhisten unissasi, kuten useimpina aamuina. Haluaisin niin kovasti nähdä sen leveän, ilkikurisen hymyn kasvoillasi, kun katsot minua. Haluaisin taas tuntea huulesi kehollani, mutta edes viillot käsivarsissani eivät ole havahduttaneet minua tästä painajaisesta, sillä tämä on totta.

Joskus, pahoina hetkinä, kun suru ja kaipaus käyvät liian voimakkaiksi, toivon, ettei rakkauttamme olisi koskaan ollutkaan. Ehkä silloin kaikki olisi ollut paljon helpompaa.

[Lunella]

Keskiyön toivomuksia
Genre: draama, triplaraapale
Ikäraja: S
A/N: Tämä on taas näitä entä jos Minato ja Kushina olisivatkin elossa -ficcejäni. Japanissahan siis (tietääkseni) uutena vuotena ei anneta lupauksia, vaan toivotaan jotakin, joten se selittää ficin toivomuksen (näin on ainakin Furubassa). Hyvää uutta vuotta teillekin♥

*

”Tule nyt, juokse! En halua myöhästyä, isä!”, Naruto huutaa riemuissaan. Hänen siniset silmänsä loistavat onnesta, sillä uusi vuosi on käsillä, ja hän odottaa hetkeä, jolloin saa toivoa jotakin tapahtuvaksi. Hän tietää täsmälleen, mitä toivoo, mutta juuri nyt toivominen ei ole päällimmäisenä pienen pojan mielessä.

”Ei meillä vielä mikään kiire ole, sillä eihän niitä raketteja pakko ole täsmälleen keskiyöllä ampua”, Minato huutaa pojalleen, joka juoksee jo kaukana hänen edessään.
”Mutta me ollaan aina ammuttu raketit silloin, keskiyöllä!” Naruto vastaa ja pysähtyy odottaakseen Minatoa, joka kantaa suurta täynnä raketteja olevaa kassia.

Minato ei vastaa poikansa toteamukseen, vaan nyökäyttää hymyillen päätään, sillä Naruto on oikeassa. Olisi tyhmää rikkoa perinne, jota he molemmat niin kovasti odottavat joka vuosi. Yhdessä he kävelevät suurelle kukkulalle, jonka päältä he ovat aina rakettinsa ampuneet. Minato huomaa poikansa värisevän kylmässä tuulessa ja kaappaa tämän halaukseen.

”Isä, päästä irti!” Naruto huudahtaa yllättyneenä, naurua äänessään.
”En”, Minato sanoo hymyillen ilkikurisesti.
”Mutta jos et päästä irti, emme voi ampua raketteja!” poika sanoo järkyttyneenä, jolloin Minato nauraen päästää poikansa otteestaan. Hän vilkaisee tummalle, pilvien peittämälle taivaalle ja ottaa sitten kassistaan suurimman raketin, jollaisen he kaksi ovat ampuneet joka vuosi. Kohta on keskiyö.

Keskiyön tullessa Minato sytyttää raketin, joka kiitää taivaalle räjähtäen sitten vihreiksi, punaisiksi ja sinisiksi valopisteiksi. Naruto henkäisee ihastuneena tarttuen isäänsä kädestä, joka jo valmistelee seuraavaa rakettia ammuttavaksi. Rakettien värit loistavat molempien kasvoilta innostuksen seassa, ja pian raketit on kaikki jo ammuttu.

Naruto ja Minato istuvat lumen peittämällä maalla katsellen taivaalle, jonne jotkut vielä ampuvat viimeisiä rakettejaan. Kushina odottaa heitä varmasti jo kotiin, mutta Minato ja Naruto eivät pidä kiirettä, sillä se hetki on niitä harvoja hetkiä, kun Naruto ja Minato tekevät jotakin kaksin. Pienet lumihiutaleet tipahtelevat taivaalta heidään vaaleisiin hiuksiinsa ja on aika toivoa. Naruto sulkee silmänsä ja kuiskaa toiveensa hiljaa yötaivaalle.

Toivon meidän olevan aina yhdessä. Minä, isä ja äiti.

[Ruskapoika]

Tui tui, darling. Sori, että meni näin pitkälle tää kommentointi taas (tiedän, miun ei varmaan tartteis pyytää anteeks, mutta pyydänpähän kuitenkin). Oon vaan ollu menossa joulukuun 25. päivästä niin.

Tule takaisin. Toisaalta miun on kauheen vaikea sanoa tästä raapaleesta mitään, koska vaikka Obito ja Kakashi muodostaa nätin parin, niin en osaa nähdä niitä suhteessa, samoin kun en Sasukea ja Narutoakaan. Tai tietyssä tapauksessa heidät, mutta Obito ja Kakashi vaan eivät osanneet sietää toisiaan. Tai sellaisen kuvan mie oon saanut. Ne oppi arvostamaan toisiaan vasta sinä päivänä, kun Obito kuoli niin... Ja en osaa nähdä Kakashia viiltelijänä. Mutta! Se ei sano, etteikö tämäkin raapale olisi ollut upea. Sait Kakashin tuskan kuulostamaan kauniilta, mutta kivuliaalta. Kai sitä jokainen jossain vaiheessa suruaan toivoo, että ei olisi rakastanut niin paljon; ehkä se jopa voisi oikeasti olla helpompaa silloin. Vaikka kai sitä ajatusta sitten katuu. Se oli siihen asti kaunista, ehkä vahvaa ja tukipilari kuin sitä kesti, eikä sitä varmasti vaihtaisi mistään hinnasta poies elämästään.

Keskiyön toivomuksia, tämä oli ihan laittoman suloinen! Oikeasti olin pakahtua hymyilyyn, koska hymyilen aina kuin hullu, kun luen Naruton lapsuudesta, joka on onnellinen. Sille jokainen päivä oli selviytymistä, aina. Kukaan ei vaan osannut ymmärtää ja tukee sitä -- eikä rakastaa. Mikä on ehkä surullisinta. Huono lapsuus monesti kasvattaa huonoja ihmisiä. Karu elämä vahvoja ihmisiä, jotka kuitenkin murtuu tietyssä pisteessä. Narutolle nyt ei ihan noin käy, meinaa murtua, mutta pelastuu sekin tilanne, mutta siis. Tajuat toivottavasti pointin. Siksi näitä on niin ihana lukea. Varsinkin Minatosta ja Narutosta, koska Kushina on aina jääny niin paljon taka-alalle miulle. Minatosta oon jopa osannut kehittää jonkinlaisen kuvan mieleeni, joten. Toi toivomus-juttu oli miulle uutta, mutta mielenkiintoinen. Voisi itsekin koittaa joku vuosi tuollaista ja sitten katsoa, että toteutuuko se. Äh, en mie tästä ossoo sannoo mitään jräekvää, kun tä vaan oli söpsö ja semmonen, joka kipeytti poskilihakset hymyilemisestä. ♥

Hyvvee uuden vuoden alkua siullekin, muru!

[Frederica]

Tule takaisin ihanaa Kakashi/Obito angstia! Kuulostaa taas tosi oudolta, mutta minä vain rakastan näitä sinun Kakashi angstejasi (joo, ja kaikkia muita sävyjä ja hahmoja myös). Olen ihan koukussa teksteihisi.

Vaikka sinä olet poissa, ei rakkauteni ole kadonnut minnekään.

Tunnelmaltaan yksi hienoimmista lauseista. Kertoo niin paljon siitä ikävästä ja kivusta mitä menetyksen jälkeen koetaan. Tunteet eivät lakkaa, vaikka suhde lakkaa. Tässä on muutenkin taas herkkä ja kipeä tunnelma ja loppu on surullinen, koska ei ole valoa näkyvissä. Tässä ollaan hukkumassa ja kaikki on tuskaisaa, kun Kakashi kerran toivoo, ettei koko rakkautta olisi ikinä ollutkaan. Voi toista. Mielettömän hieno ficci, pisteet siitä.

Keskiyön toivomuksia aivan järkyttävän ihanan suloisen nätti!<3 Tätä lukiessa unohti ihan täysin, että näin ei voi käydä (onneksi AU on olemassa) ja vain nautti tunnelmasta ja Naruton ja Minaton onnesta. Kuvailu ja kerronta on todella kaunista ja onnellisuus = raketit. Naruton toive on jotain maailman suloisinta.<3 Naruto niin ansaitsee tälläista onnea, hymyilin myös ihan mielettömän leveästi täällä, kun luin tätä. Hyvää uutta vuotta sinullekin!^^

Ja kiitos näistä!<3