// Alaotsikko: [ k-11, paritukseton, vitutus-haaste, one-shot ]
Kirjoittaja: luka
Tyylilaji: draama, one-shot
Paritus: ei ole, eli paritukseton
Ikäraja: k-11
Varoitukset: kiroilua, paljon. ja erittäin paljon kielioppivirheitä, koska olen tarkoituksella kirjoittanut puhekielellä =)
Vastuunvapaus: päähenkilöt ovat Rowlingin, bändin & jäsenten nimet olen itse keksinyt.
+Jotkut Lavenderin repliikeistä olen lainannut suoraan eräältä ah-niin-ihanalta tutultani, pusA/N: Tämähän juontaa juurensa lähes suoraan mun omasta elämästäni, kun meikää nyt vähän vituttaa, ainoastaan bändin ja sen jäsenten nimet olen vaihtanut. Siltikin viisaimmat saattavat keksiä minkä bändin ihkutus raastaa mun hermojani, eh. : D Älkää ottako liian vakavasti myöskään, en tahdo loukata ketään =) Tämä osallistuu
Vitutus-haasteeseen.
-----
"Iiiiih oikeesti, kato tätä kuvaa, Ben on niin sairaan söpö tässä ja kato nyt - ja voi sen hymy tässä!" Lavender ei edes tajunnut kuulostavansa ärsyttävältä ja äärimmäisen nololta pikkulapselta ihkuttaessaan suosikkibändinsä Technic Heavenin naisennäköistä mieslaulajaa. Mua ärsytti entistä enemmän, kun ajattelin kuinka kauan mä olin joutunut kuuntelemaan samaa. Ben sitä ja Ben tätä, Ben ja Benin kaksoisveli ja Benin kaunis hymy, kauniit mustat pitkät pörröiset hiukset ja ah niin ihanat avaruusalusta muistuttavat esiintymisasut.
"Ben, mä kuolen, ihan oikeasti en voi elää ilman sua!" Lavender nojasi sen poskea yhteen sen monista julisteista ja silitti kädellä Benin kuvaa. Se ei tajunnut mun pyörittävän silmiäni sängyltäni, jolla mä istuin lukemassa riimujen läksyjä. Koska tyttö sattui asumaan samassa makuusalissa enkä voinut sanoa ääneen mun tunteitani, ääretön vitutuskohtaus teki taas tuloaan ja paiskasin riimujen kirjan kiinni. Lavender hätkähti ja kääntyi muhun päin, näytti siltä kun se olisi herännyt transsista. Mä ärsyynnyin entistä enemmän, nousin sängyltäni ja lähdin oleskeluhuoneeseen.
Parin tunnin kuluttua oleskeluhuone oli tyhjä, mä istuin yksin takan edessä olevalla sohvalla lukemassa. Nautin hiljaisuudesta, koska Tylypahkassa hiljaiset hetket olivat vähissä. Aina välillä huoneen poikki juoksi joku Rohkelikkojen lemmikeistä, Koukkujalka makasi ikkunalla ja joku karvainen, hellyydenkipeä otus yritti kiivetä mun syliini. Hymyilin ja tunsin oloni mahtavaksi, vaikka väsymys kasvoikin kokoajan. Mä käänsin sivua ja keskityin lukemiseen, keskityin niin kovasti, etten mä edes huomannut huoneeseen tullutta tyttöä ennen kun se istui mun viereeni. Lavenderin silmät olivat turvonneet ja väsyneet, se näytti tarvitsevan lohduttavaa olkapäätä. Mä olisin mielelläni ollut se olkapää, jos en olisi jo valmiiksi tiennyt sen pahan mielen aiheuttajaa.
"Mä en pysty elää", Lavender kuiskasi. "Mä oikeesti kuolen, mul on niin tyhjä olo, haluun vaan Benin luo ja haluan että Ben on ikuisesti mun ja haluan että se laulaa mut uneen, en voi nukkua muuten!"
Mun hyvä oloni oli poissa.
"Voi ei", mä sanoin tietäen kuulostavani sarkastiselta. Lavender ei tainnut huomata sitä.
"Mä vihaan Beniä ja mä vihaan koko Technic Heavenia ja mä vihaan sitä mitä ne on tehny mulle", Lavender itki. Voi vittujen kevät, ajattelin, mua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ihan oikeasti, se on vain bändi ja yksi ainoa poika miljardejen muiden joukossa. Mä en sanonut mitään, eikä Lavender onneksi odottanut mun sanovan.
"Oikeesti mitkään sanat ei voi kuvailla tätä oloa mikä mulla on", se jatkoi murtuneena. "Mä en tajuu miten jollain ihmisellä voi olla näin iso vaikutus muhun, mua ei enää huvita tehdä mitään muuta kun kuunnella niitten musiikkia ja mä haluun et Ben on mun."
Lavender tuli lähemmäs mua ja painoi päänsä mun syliin. Mua vitutti ja myötähävetti se tilanne, mutta ollakseni tosi kohtelias, mä annnoin sen maata siinä.
"No kyllä sä sen joskus vielä näät", mä sanoin välinpitämättömästi.
"Se on oikeesti niin täydellinen! Ja lehdessä sanottiin että se laihduttaa taas, mitä jos se oikeesti kuolee ruuan puutteeseen?" Lavender nousi katsomaan mua silmiin, se näytti kauhistuneelta. "Mä tapan itteni jos se kuolee, mä en voi elää ilman sitä!"
Mä en voinut olla ajattelematta, miten ihanaa mun elämäni olisi ilman näitä kahta, jos Ben tosiaan heittäisi veivinsä ja Lavender siinä perässä.
"Mä olin niin paniikissa kun sillon kerran Profeetassa oli se uutinen että Ben oli jäänyt jonkun jästiauton alle, sillon musta tuntui että mun elämä oli niin turhaa ja mä en voinut hengittää", Lavender muistutti, turhaan. Mä muistin kyllä liiankin hyvin sen päivän, kun Lavender oli miltei parkunut itsensä hengiltä ja seuraavan päivän, kun Lavender oli kironnut jästit ja autot syvimpään helvettiin huolimatta uutisesta, jonka mukaan Ben oli selvinnyt pelkällä mustelmalla vasemmassa jalassaan. Silti Lavender oli lähettänyt laulajalle postissa kasan suklaasammakoita, kortin joka oli päällystetty sydämillä ja vaikka mitä muuta lohdutuskrääsää. Mä en voinut olla tuhahtamatta, mua myötähävetti.
"Niin, se oli tosi kamalaa", mä sanoin mahdollisimman vakavana. Mä halusin vaan nukkumaan, ja onneksi sain tilaisuuden; Lavender ponkaisi parkuen pystyyn ja kimitti lähtevänsä vessaan. Luultavasti meni runkkaamaan Benin kuvalle, mä ajattelin virnistäen ja lähdin vähin äänin nukkumaan.
- - -
Parin viikon päästä tilanne oli entistä helvetillisempi. Technic Heaven oli ilmoittanut niiden tulevasta konsertistaan suurin mainoksin Profeetassa ja joka ikisessä muussakin lehdessä. Jopa koulun ilmoitustauluilla roikkui niitä saatanan julisteita, joista irvokkaasti hymyilivät Ben kaksoisveljineen sekä kaksi muuta jätkää, rumpali ja basisti. Julisteen yläosa kuulutti kiertueen nimeä, "Welcome to Technic Heaven". Saatanan tekninen taivas, kuulostaa upealta tosiaan.
"Mä niin muutan Technic Heaveniin!" Lavender ilmoiti kirkkain silmin aamupalalla Suuressa Salissa. Se istui mua vastapäätä ja alkoi kertoa mulle tilaamastaan fanilehdestä, josta löytyi viidenkymmenen sivun esittely paikasta nimeltä Technic Heaven. Siellä kaikki olisi niin upeaa ja siellä pääsisi pakoon tätä pahaa maailmaa, plah plah, in my ass, mun teki mieli huutaa. Halusin syödä aamiaiseni rauhassa, mutta lehtiesittelyn lisäksi mä sain bonuksena tietopaketin Technic Heavenin kiertueen esiintymisasuista, Lavenderilla oli jopa lehdestä leikattu kuva mukanaan. Mä etsin katseellani Harrya ja Ronia, mutta nekin loistivat poissaolollaan; olihan sentään lauantai. Kuuntelin Lavenderia vielä kymmenen minuuttia, kunnes ilmoitin lähteväni kirjastoon ja kielsin tyttöä seuraamasta.
Myöhemmin samana päivänä, matkalla takaisin oleskeluhuoneeseen mä törmäsin lähinnä ensiluokkalaisista koostuvaan TH-faniryhmään. Kaikilla niillä oli käsissään pinot lentolehtisiä, joissa kerrottiin infoa mistäpä muustakaan kun Technic Heavenista. Mun mieleni teki nostaa naperot alushousuistaan kattoon roikkumaan ja polttaa lehtiset noitaroviolla Kielletyssä Metsässä, vaikka mun täytyisikin olla esimerkillinen kuudesluokkalainen ja käyttäytyä hyvin. Mä otin lehtisen vastaan joukon pulleimmalta lapselta, nostin sen ylös kaikkien nähtäväksi ja revin sen sivu sivulta palasiksi. Ipanat näyttivät vihaisilta ja mua nauratti. Vittuun Technic Heaven, vittuun nämä naperot ja vittuun Lavender, joka muuten saisi kuulla mun sensuroimattoman mielipiteeni heti mun päästyäni Rohkelikkotorniin.
Mä marssin matkoihini jättäen pelästyneet lapset keräämään lehtisen sivuja lattialta, kiipesin samalla tarmolla suoraan Rohkelikkotornin oleskeluhuoneeseen ja siitä edelleen tyttöjen makuusaliin. Lavender istui sängyllään kuuntelemassa samaa paskaa musiikkia jonka sanat ja sävelet mäkin osasin jo valitettavasti ulkoa, mä mulkaisin tyttöä toivoen sydänjuuriani myöten katseeni voivan tappaa. Mä kävelin Lavenderin sängyn viereen ja nappasin pöydältä jästiradion josta musiikki pauhasi kovaa, nostin sen mun pääni päälle ja heitin maahan sellaisella voimalla, että jokainen radion mutteri varmasti putosi ja vääntyi kahtia. Lavender kiljaisi ja aloitti perinteiset itkupotkuraivarinsa ja yritti edes pelastaa levyn radiosta, turhaan. Se oli hajonnut kahtia, mä en olisi voinut olla tyytyväisempi.
"EI, miten sä voit tehdä näin, ei ei ei ei eiii!" Lavender itki ja keräsi levyn osat lattialta. Mä jätin sen makuusaliin parkumaan, palasin oleskeluhuoneeseen ja vietin hauskan illan mun ystävieni kanssa. Yöllä palatessani makuusaliin siellä oli hiljaista, Lavenderkin oli kai itkenyt itsensä uneen ja mä olin hyvällä tuulella. Ei enää Technic Heavenia, ainakaan vähään aikaan.
- - -
Heräsin seuraavana päivänä myöhään, aurinko paistoi ja mä laskeuduin oleskeluhuoneeseen venytellen onnellisena. Huoneessa oli paljon ihmisiä, mutta tunnelma oli kireä. Mitäköhän oli sattunut, mä ihmettelin, kunnes katseeni osui ovella seisovaan Professori McGarmiwaan joka katsoi mua murhaavasti. Sen edessä seisoi selkä muhun päin Lavender, ja mä aavistin jo jotain. Mä nielaisin ja kävelin niiden luo.
"Olen pettynyt sinuun, nuori neiti", McGarmiwa sanoi. Sen huulet painuivat tiukaksi viivaksi, olin nähnyt sen ilmeen ennenkin. "Lavender tässä kertoi mitä eilen sattui. Tuollainen on törkeää, varsinkaan sinulta en olisi uskonut tuollaista."
Tiesin, että selittäminen olisi turhaa. Huoneessa kaikki katsoivat minuun, osa huvittuneen vahingoniloisina, osa pettyneinä ja osa ainoastaan uteliaina. Mua vitutti rankasti, saatanan Lavender. Se oli kääntynyt katsomaan mua, äärimmäisen loukatun mutta samalla vahingoniloisen näköisenä. Mä mulkaisin takaisin ja alistuin kuulemaan rangaistukseni; jälki-istuntoa ja rahallinen korvaus radiosta sekä levystä, vitun hienoa.
Mua vitutti aivan jumalattomasti, tilanne oli epäreilu ja kaikki oli muka mun syytäni, vittu etten mä päässyt millään eroon siitä saatanan Technic Heavenista, jumalauta ihan tosissaan.
---------
A/N2: Äh, sen siitä saa kun kirjottaa nopeasti ja yhden ainoan vitutuskohtauksen siivittämänä, tarina saattaa vähän tökkiä enkä mielestäni saanut tiivistettyä sitä vitutusta ihan....... Mutta menkööt,
danke schön 
