Don't let me stop you, K-11 ||Theo/Blaise

[Juulia]

Nimi: Don't let me stop you
Kirjoittaja: Juuliahan se
Beta: Minttu, kiitos muru
Ikäraja: Eiköhän se K-11
Tyylilaji: angst, slash
Paritus: Theodore/Blaise
Vastuuvapaus: Rowling omistaa, minä leikin. Ja ihanan kappaleen omistaa Kelly Clarkson, ja kappale on Don't let me stop you
Oma sana: Theostani tuli hyvin ristiriitainen, mutta jollakin tavalla ajattelen sen sopivan hänelle. Tämän tarinan idea on aina ollut selkeä minulle, mutta toteutuksen suhteen olen ollut hitusen epävarma... Tykkäsin kuitenkin kirjoittaa tätä ja toivon, että te tykkäätte tästä myös. Ja kommentithan on aina iloinen asia...
FF100: 82. Jos, Yhtyeen tuotanto -haaste, ääkköset D, genre slash ja osasto

Don't let me stop you

I used to be a little bit shy
I kept my deepest feelings inside
Speaking up to you about my emotions has always been hard
Blaise ja Theodore. Theodore ja Blaise. Missä he kulkivatkin, heidän nimensä kulkivat rinnakkain. Jos puhe oli Blaisesta, myös Theodore liitettiin keskusteluun, ennemmin tai myöhemmin. Theodoren nimi olikin ollut aikaisemmin melko tuntematon. Hän oli se tyyppi, joka kulki Dracon ja Blaisen kanssa. Se hiljainen poika, joka näytti ylpeältä ja jonka harvoin kuultiin puhuvan. Siihen aikaan Theodore oli ollut ujo, ehkä hiukan umpimielinenkin. Kaikki oli kuitenkin muuttunut, kun hän oli huomannut tuntevansa ystäväänsä kohtaan jotain enemmän. Kuinka monet illat hän olikaan viettänyt vain istuskellen ja tuijotellen haaveksuvasti taivaalle. Kuinka monet tunnit hän olikaan tuijottanut sitä tuttua niskaa edessään, sormet kihelmöiden halua hipaista toisen niskaa. Miettien, miltä tuntuisi olla oikeasti lähellä toista.

Sitten se kaikki oli toteutunut. Eräänä iltana, kun Draco taas meni missä meni, Theodore oli istunut Luihuisten oleskeluhuoneessa, kun Blaise oli astunut sisään.
"Missä Draco on?" Blaise kysyi ensimmäiseksi, saaden harmin punan leviämään Theodoren poskille. Kyllä Theodore oli aina tiennyt, että tavoitteli kuuta taivaalta, mutta olisi silti ollut reilua, että häntä olisi kohdeltu ihmisenä eikä kynnysmattona.
"En tiedä, lähti taas johonkin. Enkä paljon kysellyt, minne", Theodore vastasi viileästi, ja toivoi, ettei punastus kavaltaisi häntä.
"Mikä sinulla on?" Blaise oli kysynyt ja istunut hänen viereensä, niin lähelle, että hän oli pystynyt haistamaan tämän saippuan tuoksun.
"Ehkä minä olen kyllästynyt tähän kaikkeen."
"Mihin kaikkeen?"
"Kaikkeen. Ihmisiin, paikkoihin, tapoihin. Siihen, että olen kaikille pelkkää ilmaa, tai suurin piirtein palvelijan tasolla", Theodore oli paasannut, ehkä hiukan liiankin voimakkaasti. Blaise oli katsonut häntä yllättyneenä moisesta tunteenpurkauksesta. Yleensähän Theodore nieli kaikki vihaiset ja katkerat sanat, antoi niiden hauduttaa sisintään.
"Et sinä ole kenellekään ilmaa", Blaise oli todennut saaden Theodoren tuhahtamaan.
"Edes Draco ei muista koko nimeäni."
"Minä muistan sen." Blaisen ääni oli ollut hiljainen, ja Theodore oli kääntänyt yllättyneenä katseensa häneen. "Minä muistan, ettet pidä yrttitiedosta, mutta muodonmuutoksia sinä rakastat. Muistan, kun kerroit, ettet pidä huispauksesta, koska et näe mitään järkeä viuhtoa pallojen perässä vailla päämäärää", Blaise oli selittänyt rauhallisesti. Theodore oli tuijottanut häntä hämmentyneenä, kunnes oli karaissut kurkkunsa:
"Mitä... mitä sinä yrität sanoa?"
"Ehkä minä en yritä sanoa mitään", Blaise oli yhtäkkiä hymyillyt, "ehkä minä saan ilmaistua itseni selkeämmin jotenkin muuten." Ennen kuin Theodore oli ehtinyt sisäistää Blaisen sanat, hän oli tuntenut lämpimät huulet huulillaan. Hän oli vastannut suudelmaan, tietenkin. Siitähän hän oli unelmoinut monet illat. Ja siitä kaikki olikin alkanut. Theodoren ja Blaisen tarina.

This is going to sound of silly
But I couldn`t help but notice
The last time you kissed me you kept both eyes open
Se oli ollut yksi keväinen iltapäivä, jolloin he olivat kävelleet puistossa, käsi kädessä. Theodore oli pitkästä aikaa tuntenut itsensä kokonaiseksi, täydellisen onnelliseksi. Hän oli halunnut osoittaa koko maailmalle, kuinka paljon rakasti vieressään kulkevaa poikaa. Hän oli pysähtynyt ja vetänyt Blaisen eteensä, kietonut kätensä pojan kaulaan ja suudellut. Hän oli sulkenut silmänsä nautinnosta, mutta avannut ne katsoakseen toisen kasvoille leviävää mielihyvää. Kun Theodore oli aukaissut silmänsä, hän olikin kohdannut Blaisen silmät, katseen, joka ei katsonutkaan suoraan häneen, vaan jonnekin hänen olkapäänsä yli. Theodore oli sulkenut silmänsä, yrittäen päästä uudelleen hurmiolliseen olotilaansa, mutta se oli kadonnut. Kokonaan, kuin poispyyhkäistynä. Hän oli irrottaunut suudelmasta, ja katsomatta Blaiseen jatkanut kävelyä. Blaise oli harpannut hänen vierelleen ja tarttunut uudelleen hänen käteensä, mutta silti Theodoren mieleen oli ilmaantunut epäilyksen siemen. Mitä jos kaikki ei olisikaan hyvin? Entä jos luvassa ei olisikaan onnellista loppua?

So I won`t let one more day pass me by without you explaining what we are
"Ethän koskaan lakkaa rakastamasta minua?" Theodore kysyi käpertyen vielä hiukan lähemmäs Blaisea.
"En", Blaise hymyili painaen keveän suudelman pojan huulille, "en koskaan."
Valetta, valetta kaikki. Miten hän olikaan ollut niin naiivi, että oli tosiaan kuvitellut heidän olevan yhdessä ikuisesti? Ei, saduissa tarina päättyi onnelliseen loppuun, mutta heidän suhteensa oli todellisuutta, joka tulisi murskautumaan kivisille poluille nopeammin kuin he huomaisivatkaan. Theodore puristi kätensä nyrkkiin ja nieleskeli katkeria kyyneliä. Hän tiesi, millainen Blaise oli, ja nyt oli todella aika ottaa kaikki puheeksi, ilman epäilyksiä.

Don´t let me stop you from doing what you wanna do
You don`t want to stick, trust me it´s cool
Take no chance, get over you
"Blaise, meidän täytyy puhua", Theodore totesi istahtaen sohvalle. Blaise nosti katseensa lukemastaan kirjasta.
"Mitä nyt? Näytät hirvaän vakavalta", Blaise hymyili yrittäen maanitella Theodoren kasvoille hymyä. Sitä ei kuitenkaan tullut, Theodore oli päättänyt sanoa sanottavansa, nyt.
"Onko meidän enää järkevää olla yhdessä?"

Theodoren sanoja seurasi hiljaisuus, jossa höyhenenkin putoaminen olisi kuulostanut räjähdykseltä.
"Mitä?" Blaise viimein puuskahti, tuijottaen tiukasti Theodorea.
"Kuulit kyllä. Minusta tämä ei vain toimi", Theodore karaisi kurkkuaan.
"Oletko sinä sekaisin?"
"En." Kunpa olisinkin.
"Onko sinulla joku toinen?" Blaise kysyi silmät raivosta tummuen.
"Ei, ei ole." Sinä se olet kykenemätön suhteeseen, sinun vuoksesi teen tämän.
"Minkä helvetin takia sinä sitten haluat erota? Meillähän menee hyvin!"
I´m not down to share you with anyone
If that´s now what you´re looking for, nice knowing but there´s the door
"Meneekö?" Theodore ärähti nousten seisomaan. "Meneekö meillä tosiaan hyvin?" Blaise hätkähti, hän ei osannut odottaa Theodoren kiukustuvan.
"Menee... Eikö menekin, rakas?" Blaise vastasi katsoen Theodorea, joka tuhahti ivallisesti.
"Kultaseni, tässä ei enää hellittelynimet auta. Jos meillä kerran menee niiin loistavasti, niin miksi et ole kysynyt minulta kertaakaan, siis et kertaakaan, painaako mieltäni jokin", Theodore sähisi. Blaise näytti olevan entistä enemmän ymmällään.
"Painkaako sinua sitten jokin?" Blaise kysyi, kun ei muutakaan keksinyr täyttääkseen hiljaisuuden. Theodore purskahti nauruun.
"Etkö tosiaankaan muuta keksinyt? Sinä kysyt minulta tuota NYT?"
Blaise nyökkäsi, hän ei uskaltanut lisätä enää sanaakaan jo valmiiksi räjähdysherkkään tilanteeseen.
"Koko ajan minä olen odottanut ja toivonut, että sinä huomioisit minut. Muutenkin kuin vuoteessa", Theodore korosti loppua nähdessän Blaisen vetävän terävästi henkeä. "Ja nyt sinä heität tuon kysymyksen minulle täysin huolettomana!"
"Theo, älä viitsi olla dramaattinen", Blaise maanitteli, mutta sai sanoillaan Theodoren vihan vain yltymään.
"Dramaattinen? Jos minä pyydän sinulta hiukan huomiota, se on liikaa vaadittu, niinkö?"
"Ei, Theo, ymmärsit väärin..."
"Ei, Blaise, minä ymmärsin varsin hyvin, mitä sinä tarkoitit. Sinä et haluaisi käydä tätä keskustelua läpi, ethän?"
"Theo, minä..."
"Blaise, kyllä minä tiedän. Sinä et halua 'vakavaa' suhdetta, toisin sanoen suhdetta, jossa joutuisi lupumaan jostakin toisen vuoksi. Sinä tahdot tehdä kaiken oman tahtosi mukaan."
"Theo, tuo ei ole totta!" Blaise kivahti saatuaan viimein suunsa auki. Hän nousi seisomaan, asettuen Theodorea vastapäätä. "Miten sinä voit muka puhua puolestani, kun et tiedä, mitä min ajattelen?"

No no don´t let me stop you
If you wanna leave baby you can leave
Just don´t pretend that you´re into me if it ain´t true
No don´t let me stop you
"Minä tunnen sinut, Blaise", Theodore sanoi pehmeämmin, sipaisten Blaisen poskea. "Tunnen sinut paremmin kuin kukaan muu. Ja minä näen, että sinä haluat jotain muuta kuin mitä minä haluan. Sinä haluat lentää, kulkea vapaana. Minä taas haluan pysyvän parisuhteen, ihmisen joka rakastaan minua enemmän kuin elämää, ja jota voin rakastaa yhtä syvästi."
"Miksi minä en voi olla se ihminen?" Blaise kysyi kietoen kätensä Theodoren ympärille.
"Minä en halua kahlita sinua. Rakastan sinua niin paljon, etten kestäisi nähdä sinun kärsivän päivästä toiseen. Sinä olet minulle tärkeintä, ja siksi päästän sinusta irti", Theodore selitti silittäen Blaisen niskavilloja.
"Minä olen onnellinen sinun kanssasi", Blaise sanoi äänessään karheutta, mitä Theodore ei ollut koskaan aiemmin rekisteröinyt.
"Ehkä nyt", Theodore mutisi painaen pehmeän suukon Blaisen huulille, "mutta oletko silloin, kun olemme olleet yhdessä jo vuosia, etkä ole päässyt lentämään? Jos olet vuosia joutunut elämään luonteesi vastaisesti? Vieläkö silloin voisit rakastaa minua? Vieläkö silloin voisit sanoa minulle, että olet onnellinen? Ja miten minä voisin olla onnellinen, kun tietäisin, kuinka paljon sinua kahlitsen?"
"Theo, sinä et kahlitse minua mitenkään, miten en haluaisi", Blaise vastasi suudellen Theodorea vaativammin. "Kyllä minä itse tiedän, missä minun rajani menevät ja mitä tahdon. Ja nyt minä haluan vain sinut." Puhuessaan Blaise johdatti Theodoren sohvalle, eikä tällä ollut kykyä tai haluakaan vastustaa. Viimeinen hetki, sitten olen valmis päästämään irti, Theodore ajatteli auttaessaan Blaisea pääsemään eroon paidastaan. Vielä yksi suudelma, yksi kosketus. Sitten on aika päästää irti, lopettaa tämä näytelmä.

Even if I end up brokenhearted
I won´t lie, I don´t want to hear goodbye
But either way I´ll be alright
"Ethän sinä mihinkään halua lähteä, ethän?" Blaise kysyi Theodorelta kumartuen sipaisemaan pojan niskaa huulillaan. Theodore kääntyi katsomaan suoraan Blaisea.
"En minä halua lähteä, vaan minun täytyy." Blaisen suu kääntyi mutrulle, niin kuin aina, kun hän ei saanut tahtoaan läpi. Tämä vain vahvisti Theodoren ajatusta, ettei yhteistä tulevaisuutta ollut heille varattuna. Hän ei voisi elää koko elämäänsä periaatteitansa vastaan.
"Blaise, minä rakastan sinua enemmän kuin mitään, mutta rakkauteen kuuluu myös vapaus. Minä menen nyt. Muista, että rakastan sinua", Theodore kuiskasi ennen kuin nousi Blaisen viereltä keräämään vaatteitaan. Saatuaan ne ylleen hän lähti kävelemään kohti ovea. Hän inhosi jäähyväisiä, ja saisi särkyneen sydämen, mutta silti hän tiesi tekevänsä oikein. Satujen tuli päättyä joskus, ja kaikki sadut vain eivät voineet päättyä onnellisesti.
Blaise, älä anna minun mennä, Theodore heitti viimeisen toivonhippusen ajatuksiinsa. Anna minulle syy jäädä, näytä minulle, kuinka väärässä olen.
Theodore kosketti ovenkahvaa. Ei, Blaise ei sanonut sanaakaan. Hän aukaisi oven. Ei vieläkään mitään. Theodore nieleskeli karvasta palaa kurkustaan, hän inhosi ollessaan oikeassa tässä asiassa. Kuinka mielellään hän olisi myöntänyt olevansa väärässä!
Theodore astui kynnyksen yli ja pysähtyi. Ei, vieläkään ei kuulunut askeleita. Silloin Theodoren kiukku nousi. Kuinka Blaise kehtasi tehdä hänelle näin, kaiken jälkeen! Kiukkuisesti Theodore astui kokonaan asunnosta ulos ja paiskasi oven kiinni. Sillä sekunnilla hänen kiukkunsa haihtui, ja tilalle tulivat katkerat kyyneleet.

[Resonanssi]

ihana, ihana, ja vielä kerran ihana

no niin, eiköhän nyt tullut selväksi, että tämä tosiaan on ihana.

en tosin voi kuvitella Theoa päästämässä Blaisesta irti, mutta kuitenkin.

aww niin suloinen on pikku (Theodore)  Nott jälleen kerran

[Kaarne]

Olin lähes varma, että olin kommentoinut tätä, mutta enpä kai sitten olekaan - hupsis. Noh, korjataan se puute, koska tämä on kuitenkin sellainen ficci, joka ansaitsee useammankin kuin yhden kommentin.

Tarina on kokonaisuutena kauhean surullinen, jotenkin loppua odottaessani toivoin koko ajan, että kaikki vielä kääntyisi eikä poikien tarvitsisikaan erota. Mutta no, koska tyylilajina oli angst, alusta oli aika selvää, että tämä päättyy siten kuin päättyy. Ihan loppu oli aika riipivä, Theodore ei oikeastaan edes olisi halunnut lähteä mutta lähti kuitenkin, koska rakasti Blaisea, ja kuitenkin samalla vihasi tätä juuri siksi ettei toinen poika pysäyttänyt häntä. Niin paljon kerroksia ja tunteita, taitavasti kirjoitettu loppuratkaisu.

Laulun sanat olivat englanniksi ja yleisesti ottaen vähän vierastan englannin ja suomen sekoittamista (itse laitan sanat yleensä loppuun), mutta tässä ne rytmittivät tarinaa oivasti. Nimi sen sijaan vähän kritiikkiä minulta saa, en oikein itse tykkää siitä, että nimetään teksti englanninkielellä jos tarina on suomeksi. Noh, kyseessä nyt oli tässä tapauksessa lainaus, mutta kuitenkin.

Hm, tuo heidän suhteensa käänne mietityttää minua silti. Et ehkä alustanut Theodoren ajatuskulkuja aivan riittävästi, hän vain kiepahti yhtäkkiä ajattelemaan, että Blaise ei lopulta rakastaisikaan. Toisaalta ymmärrän sen, mutta toisaalta - noh, niin, se olisi ehkä kaivannut enemmän ennakointia. (Ihmiset ovat kuitenkin monimutkaisia otuksia, ehkä Theo ei alunperinkään osannut uskoa heidän mahdollisuuksiinsa?)

Minusta tämä oli hirveän nätti ja surullinen fic, tarinaan pääsi hyvin sisälle ja erityisesti tuo loppu, josta jo puhuinkin, kruunaa kokonaisuuden. Kiitoksia.

[Luci]

Olen lukenut tämän jo joskus aijemmin, mutten ilmeisesti ole tullut kommentoineekseni tätä. Ihan ensialkuun pakko hehkuttaa sitä kuinka ihanan parituksen olet valinnut ja kuinka hyvin olet kirjoittanut suhteelle rungon!

Itselläni on meneillään hämmentäviä kriisejä ihmissuhteissa ja tätä nykyä luen vain angstia tai jotain aivan hillitöntä ääliöhuumoria. Tarinahan on surullinen, mutta siitä huolimatta tykkäsin lukea sitä, sillä sen tapahtumilla ei ole tekemistä oman elämäni kanssa. Jos aihe olisi ollut vähänkin henkilökohtaisempi olisin varmasti itkenyt.
Koko tarinan ajan mietin Nevillan tavoin sitä, että kaikki päättyisi hyvin, eikä poikien tarvitsisi erota. Tai Theodoren ei tarvitsisi lähteä. Loppu oli tosiaan aikamoinen, Theo ei halua lähteä, sillä rakastaa Blaisea, mutta päättää silti lähteä ja samalla vihaa Blaisea. Kuulostaapa sekavalta, kun ilmaisen asian omin sanoin...mutta se sopi tähän mielestäni oikein hyvin.

Kyllä, pidin tästä oikein paljon =)

[Glorisablet]

Kommentin kerjäyshaasteesta, päivää. Viime vuonna sain vain yhden ficin kommentoitavakseni, kun en osallistunut kun minulla ei ollut silloin muuta tarjottavaa kommentin kerjäykseen. Slashiä tuli silloin ja nytkin. Toivoin kylläkin ennen arpomista välttyväni korkean ratingin Dharrylta - ja minua armahdettiin. Blaise/Theodore menee.

Satujen tarinat päättyivät aina onnelliseen, ”he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti” -imelyyksiin, mutta todellisuuden bi-, homo- ja heterosuhteet saattoivat murskautua särpäleiksi. Niin oli käymässä Theolle ja Blaiselle, ja nuorempi Nott aisti sen. He olivat liian erilaisia hyvistä, auringonpaisteisista onnenhetkistään huolimatta. Tummahipiäinen aatelispoika halusi kulkea vapaana kukasta kukkaan lennellen toisin kuin pysyvän, peruskalliomaisen parisuhteen tahtova runopoika. Kun Theodore ilmoitti rakastetulleen haluavansa erota päätöksensä perustellen, se tuli shokeeravana pojan huulilta. Zabini ei voinut ymmärtää toisen erohalua hämmästellen, miksei voisi olla se kumppani, jonka kanssa Nott olisi pysyvässä suhteessa. Mutta toinen pysyi kannassaan, vaikka Blaise laittoi kaiken hurmaavuutensa peliin.

Ei olisi halunnut jättää rakastettuaan, mutta hänen täytyi - Blaisen onnen tähden. Theo rakasti suunnattomasti toista, mutta oli nähnyt Blaisen sisimpään ja tiesi ettei Blaise voisi olla hänen kanssaan niin onnellinen kuin sitoutumattomana, irtosuhteita harrastaen. Sekin että osaa päästää irti, on suurta rakkautta ja osoitus urheudesta; ajattelee ensisijaisesti toisen parasta eikä vain omaa onnikiintiön täyttämistä.

Slash ei ole eikä tulee olemaan minun juttuni kuten het ja femme, mutta minulla ei ollut yhtään vaivautunut olo tätä lukiessani. Syventyminen ei tuntunut hanttihommalta, johon haaste oli syössyt. Tunnekerroksia, vahjoja tunteita, erilainen esitystapa yleiseen aiheeseen katkeransuloisuutta, sukkelaa tekstiä... kaikkea millä rakennetaan hyvää slashia, josta jopa femmen ja hetin rakastajattaret pitävät. Suurkiitokset.