a/n: Mitähän tässä voi sanoa... On tullut tässä testattua kumpi kestää paremmin, seinä vai sitä vasten hakattava pää, kun noita
Sonin mainitsemia vastoinkäymisiä tuli kunnolla putkeen. Mutta onneksi pää näyttää olevan voitolla nyt kun tiedostot tulivat viimein takaisin omistajalleen :3 Isoimmat kiitokset tästä kappaleesta menevät siis ihanille miehille korjaamossa. Tietenkin kiitän ja kumarran kaikkia kommentin jättäneitä, koska teidän ansiostanne en tule tätä kesken jättämään, vaikka näissä päivityksissä tahtoo aina välillä vähän mennä.
Ihana sinäänsä huomata, että kukaan ei ainaakaan ole ilmoittautunut ja kertonu,t että olisi olettanut Ron/Blaise-paritusta ihan alusta asti ja tietenkin ihanaa huomata, että se on saanut vielä näin hyvän vastaanoton
Mutta nyt liiemmat lätinät sikseen ja itse kappaleen pariin.
6. Rakastat minua aivan liikaa Ginny Weasley uhkui ärtymystä. Tytön kenkien kannat kopisivat napakasti vasten koulun kivilattiaa, kun hän taittoi matkaansa kohti tyrmiä, mistä oletti löytävänsä veljensä. Käydessään läpi keskusteluaan Blaisen kanssa, jotta ei vain unohtaisi mitään tärkeitä yksityiskohtia, hän kuitenkin unohti katsoa eteensä. Vanha mies pitkän partansa kanssa asteli kulman takaa täysin yllättäen hänen tiellensä ja Ginny ehti pysähtyä aivan viimetipassa ennen yhteentörmäystä.
”Aa, nuori neiti Weasley. Miten mukava yllätys. Olet ilmeisesti veljeäsi menossa tapaamaan?” Dumbledore tervehti nuorinta Weasleyta ilmeisesti täysin välinpitämättömänä siitä, että oli juuri ollut joutua tämän jyräämäksi. Ginny osasi siinä tilanteessa vain nyökätä vastaukseksi.
”Sehän on mukavaa”, Dumbledore totesi lempeästi hymyillen, ”En olekaan itse heidän kanssaan ehtinyt jutustella. Kaikki on ilmeisesti mennyt mallikkaasti?”
”Kyllä. Eivät Ron ja Hermione ainakaan ole mistään valittaneet sen kummemmin”, Ginny vastasi todenmukaisesti. Dumbledore nyökytteli tyytyväisennäköisesti päätään.
”Hyvä kuulla, että kaikki sujuu. Parempihan se on niin lasten kuin hoitajienkin kannalta, että kaikki tulevat toimeen keskenään ja asiat sujuvat. Varsinkin kun Harrykin on niin arka. Emmehän me halua pahentaa hänen traumojaan”, Dumbledore sanoi hyvin kepeällä äänensävyllä, mutta Ginnysta tuntui, että rehtorin silmät porautuivat häneen ja hän tunsi piston sydämessään.
”Niinhän se on”, tyttö vastasi sitten ja toivoi, ettei hänen vaivaantuneisuutensa kuuluisi läpi.
”Mutta näytit olevan kiireessä, joten älä anna tämän vanhan miehen pidätellä sinua enää pidempään”, niineen sanoineen Dumbledore lähti jatkamaan matkaansa ja jätti mietteliään Ginnyn seisomaan tyhjään käytävään.
Seuraavana viikonloppuna oppilailla oli mahdollisuus lähteä käymään Tylyahossa ja se oli myös Ronin suunnitelmissa, kunhan hän ensin saisi hoidettua polttavimmat asiat pois alta. Toisin sanoen Dracon. Vaalea nelivuotias huusi ja kiemurteli Ronin yrittäessä saada tätä istumaan vessanpöntön kannelle.
”Nyt asetut!” Ron karjaisi lopulta sätkivälle pojalle ja painoi tämän aloilleen, ”Istu kunnolla edes hetki ja lopeta huutaminen niin minä kerron miksi sinä edes olet täällä!”
Kovasta äänestä säpsähtäneen Dracon liikkeet vaimenivat ja tämä jäi vain tuijottamaan punahiuksista teiniä alahuuli väpättäen.
”Älä viitsi. Sinä et ole tässä uhri millään lailla. Mitä sinä edes oikein ajattelit? Luuletko että Harrysta tuntuu nyt mukavalta?” Ron sanoi huomattavasti rauhallisemmin kuin hetkeä aikaisemmin. Draco vain pudisti päätään ja loi katseensa lattiaan.
Koko tilanne oli saanut alkunsa, kun Ron oli odottanut Hermionea saapuvaksi, jotta voisi itse lähteä muiden oman vuotensa rohkelikkopoikien kanssa Tylyahoon. Harry ja Draco olivat istuneet lattialla ja piirtäneet Dracon selittäessä kovaan ääneen oman kuvansa aihetta, joka oli lentävät hevoset. Ronin huomio pojista oli herpaantunut, kun tämä oli alkanut pläräillä Päivän Profeetan urheilusivuja.
Draco oli tullut siihen tulokseen, että hänen toinen hevosensa kaipasi juuri sitä oranssia värikynää, jota kissaa piirtävä Harry juuri käytti. Nuori Malfoy yritti napata kynän Harrylta, mutta tämä veti sen itseään vasten ja pudisti päätään kieltävästi. Luovuttaminen ei ollut asia, johon Draco olisi pystynyt, joten poika oli katsonut parhaakseen ottaa metallisen purkin, jossa kaikki värikynät olivat ja iskeä sillä ikätoveriaan päähän. Kynä olikin helppoa ottaa itkevältä Harrylta, mutta Draco ei ehtinyt nauttia onnistumisestaan, kun Ron jo nappasi hänet vyötäisiltä kiinni ja kantoi vessaan.
Ron lukitsi Dracon vessaan siksi aikaa, että meni itse lohduttamaan itkevää ystäväänsä. Vihreäsilmäisen lapsen ohimossa oli punainen jälki, mutta Ron oli varma, ettei siihen nousisi edes kuhmua. Teini pyyhki pikkulapsen kyyneleet villapaitansa hihaan ja yritti rauhoitella tätä kertomalla, ettei ollut mitään hätää ja että hän kyllä puhuisi Dracon kanssa. Lopulta Harryn niiskutus lakkasi ja Ron saattoi jättää tämän jatkamaan piirustustaan, jotta pystyi itse palaamaan vessaan, jossa Draco piti huutokohtausta.
Niin oltiin siis päädytty tähän Ronin päässä hyvin oudolta vaikuttavaan tilanteeseen, jossa hän selosti pienelle aristokraatti pojalle, mitä tämä oli tehnyt väärin. Draco ymmärsi yllättävän nopeasti, miksi oli vessaan joutunut ja olikin hyvin innokas pyytämään tekoaan anteeksi. Kun Ron avasi vessan oven, juoksi vaalea lapsi paidan helma lepattaen ikätoverinsa luokse ja kapsahti tämän kaulaan vuodattaen tauotta anteeksipyyntöjä. Ron seurasi itsekseen hymyille, kun pojat sopivat asian isolla halauksella. Häneltä jäi kuitenkin näkemättä se, kun Draco suukotti Harrya otsalle siihen kohtaan, johon oli tätä iskenyt, sillä Hermionen saapuminen harhautti hänen huomionsa.
Hetken kuluttua Ron olikin jo purevassa syystuulessa tarpomassa kohti Tylyahoa rinnallaan Dean, Seamus sekä Neville. Heillä ei sinänsä ollut minkäänlaista suunnitelmaa päivän varalle, kunhan nyt menisivät palloilemaan ympäriinsä ja ehkä siinä sivussa löytäisivät jotain ostettavaa ja nauttisivat muutaman kermakaljan. He eivät suinkaan olleet ainoita, jotka olivat päättäneet kylmyyttä uhmaten lähteä viettämään aikaa koulun ulkopuolella. Koko kylä kuhisi oppilaita, jotka olivat innoissaan päästessään pois koulun muurien sisäpuolelta.
Poikanelikko kierteli kauppoja aikansa, mutta kaikki ei mennyt aivan putkeen. He kohtasivat odottamattoman ongelman Sekolla, joka sattui olemaan heidän viimeinen etappinsa ennen Kolmea luudanvartta. Ongelma oli ilmennyt kassalla, kun Seko oli tunnistanut Ronin yhdeksi Weasleyista, mikä ei ollut tunnetusti vaikeaa, ja kieltäytyi hyvin yksiselitteisesti myymästä tälle mitään.
”Minähän en kilpailijoille myy”, mies oli sanonut ja siirtyi sitten palvelemaan jonossa seuraavana olevaa Seamusia.
Ron jäi hetkeksi toljottamaan suu auki, mutta älysi sitten vaatia selitystä moiselle kohtelulle.
”Sinun veljesi, ne kaksoset, yrittävät ostaa minulta kaupan alta. Miksi minun siis pitäisi palvella heidän sukulaisiaan, kun varmasti saat tavarasi heiltä halutessasi.”
Mikään, mitä Ron tai kukaan muu pojista sanoi tai teki ei saanut kauppiasta muuttamaan mieltään ja niinpä Ron joutui poistumaan pilailupuodista tyhjin käsin. Dean kuitenkin avokätisesti lupasi käydä ostamassa jotain hänen puolestaan heidän lähtiessään takaisin koululle, mutta se ei hirveästi lohduttanut punapäätä.
Hänen olotilaansa ei myöskään kohentanut lappu, jonka hän oli löytänyt taskunsa pohjalta kaivaessaan lompakkoaan esiin. Lappu oli tarkemmin ottaen ostoslista, jonka Hermione oli hänelle antanut ennen kuin hän oli lähtenyt. Lapussa oli lista kirjoista, jotka tyttö halusi hänen tuovan Tylyahosta, kun ei itse kerran päässyt mukaan. Kirjat olisi parasta hoitaa heti pois alta, sillä Ron pelkäsi unohtavansa koko asian, jos menisi ensin kermakaljalle. Hermionen reaktio tähän tuskin olisi kovin mieluisa.
Synkästi mutisten Ron hyvästeli muut pojat, jotka lupasivat odottaa häntä Kolmessa luudanvarressa. Punapää asteli sisään kirjakauppaan kellon kilahduksen saattelemana ja kävi heti töihin. Tutkiessaan hyllyjä paikantaakseen listatut kirjat hän mietti, mihin ihmeeseen Hermione tarvitsi sellaisen määrän opuksia. Opiskelua tukevat kirjat hän vielä jotenkin ymmärsi, mutta listan viimeisinä oleville 103 velholasten suosikkileikkiä – ja Mukavat ja omaperäiset neuleet lapsille –kirjoille hän pyöritteli silmiään. Pikkupojilla olisi kovat ajat edessä, jos Hermione päätäisi koettaa kyseenalaisia käsityötaitojaan näiden vaatettamiseksi. Ja miksi ihmeessä tyttö tarvitsi leikkikirjan? Ronista oli naurettavan helppoa keksiä tekemistä Harryn ja Dracon ikäisille pojille, mutta ilmeisesti hän ei ollut mielipiteensä kanssa yksin.
Kasvatusta ja käsitöitä käsittelevät kirjat olivat kaupan alakerrassa, jonne Ron suuntasikin neljää muuta opusta kantaen. Alakertaan oli sijoitettu kirjat sellaisista aihepiireistä, jotka harvemmin kiinnostivat nuorta asiakaskuntaa, joten näin oppilaiden ollessa kylässä oli kaupan alempi kerros varsin hiljainen. Ron luulikin pitkään olevansa ainoa henkilö paikalla, mutta huomasi erehtyneensä, kun eräästä hyllyvälistä kantautui hänen korviinsa kahden ihmisen puhetta. Sanoista ei saanut selvää, mutta toisen äänistä hän tunnisti nopeasti Blaiseksi, mikä sai Ronin uteliaisuuden heräämään. Tumma poika oli vältellyt häntä koko kuluneen viikon ja ollut muutenkin oudon hiljainen ehkä jopa hivenen säikky. Hermione oli udellut häneltä, oliko hän tehnyt jotain, joka olisi saanut aikaan toisen pojan oudon käytöksen, mutta Ronilla ei valitettavasti ollut yhtään sen enempää tietoa tilanteesta kuin tytöllä.
Ron lähestyi varovasti sitä hyllyväliä, josta puhe kuului. Hän yritti olla askeltamasta liian äänekkäästi ja hivuttautui viereiseen hyllyväliin ilman huomatuksi tulemista. Kaikki vuodet, jotka hän oli käyttänyt Harryn kanssa salaperäiseen hiippailuun, eivät selvästikään olleet menneet hukkaan. Vierekkäisiä hyllyjä ei ollut asetettu aivan kiinni toisiinsa, joten hän pystyi kurkistamaan raosta seuraavaan hyllyvälikköön ilman paljastumisen pelkoa.
Hän oli kuullut oikein. Toinen ääni kuului tosiaan Blaiselle, joka selasi hyllyssä olevia opuksia, jotka hyllyn ylälaitaan kiinnitetyn kyltin mukaan käsittelivät lääketiedettä ja parantamista. Paikalla oleva toinen luihuispoika sen sijaan ei näyttänyt piittaavan kirjoista, vaan tämä nojasi hyllyyn Blaisen vieressä kasvoillaan teeskennellyn välinpitämätön ilme. Pojan hailakka olemus aina valjunpunaisista hiuksista kalpeaan ihoon ja luihuiselle harvinaisen nuhjuisiin vaatteisiin ilmiantoi tämän Theodore Nottiksi, joka mitäänsanomattoman olemuksensa ansiosta jäi usein vaille suurempaa huomiota Ronin kirjoissa. Nyt tämä kuitenkin piirtyi hyvin tarkkana pisamanaamaisen pojan verkkokalvoille hänen tarkkaillessaan tilannetta. Ron painautui lähemmäs hyllyjenvälistä rakoa laskien samalla pitelemänsä kirjat maahan, jottei vahingossakaan pudottaisi niitä.
”Onko se muka nyt noin kamalaa?” Blaise kysyi toiselta luihuispojalta leikittelevä sävy äänessään.
”Tietenkin se on. Mitä sinä oikein kuvittelet?” Nott kuulosti loukkaantuneelta ja oli vetänyt kätensä mököttävään puuskaan, mutta nojasi kuitenkin lähemmäs Blaisea.
”Älä viitsi esittää Theodore, tuo ei ole tepsinyt enää vuosiin.”
”Onpa sinulla kyyninen kuva minusta. Eikö vain voisi olla, että olen kaivannut sinua?” Nott kysyi vastaan ja sai Blaisen pyöräyttämään silmiään tuhahduksen saattelemana. Tumma poika ei selvästikään ollut vakuuttunut seuralaisensa puheista.
”Oikeasti”, Nott jatkoi vakuutteluaan, ”Miten muuten voisin tuntea, kun sinä olet aina ties missä, eikä minulla ole edes Dracoa harhauttamassa huomiotani? Ja sinulla kun tuntuu olevan vielä niin hauskaa muiden miesten seurassa, että saatat vaikka unohtaa minun olemassaoloni.”
Blaise oli pudottaa kirjan, jonka oli juurin ottanut hyllystä ja mulkaisi punapäätä terävästi.
”Sinua on kuule todella vaikea unohtaa, joten lakkaa vihjailemasta moisia tai minä vihjaan Pansylle, että olet kokenut käännytyksen heteroksi. Daphne varmaan olisi enemmän kuin mielissään päästessään kansasi treffeille.”
”Et sinä tekisi niin.”
”Tuo teoria on testattavissa.”
”Rakastat minua aivan liikaa.”
”Yhtä paljon kuin sinäkin minua.”
”Nimenomaan Blaise, nimenomaan”, niin sanottuaan Nott, joka oli puhuessaan hivuttautunut miltei kiinni Blaiseen, suukotti tätä otsalle ja kääntyi sitten kannoillaan suunnistaen kohti portaita.
Ron yritti kovasti prosessoida kuulemaansa ja hivuttautua samalla itsekin portaiden suuntaan. Hän pääsi kuin pääsikin huomaamatta takaisin katutasoon ja kassan kautta ulos kaupasta, minkä jälkeen hän lähti kävelemään määränpäänään Kolme Luudanvartta. Muut rohkelikkopojat olivat ottaneet pöydän takaseinän vierestä, joten Ron joutui hieman etsimään heitä väkijoukosta. Lopulta hän kuitenkin paikansi Deanin pitkän olemuksen ja suunnisti sitä kohti.
”Mikä ihme sinulla oikein kesti?” Seamus oli heti utelemassa, kun Ron oli tuskin ehtinyt laskea kirjakaupan kassia Nevillen vieressä olevalle vapaalle paikalle. Ron punnitsi vastaustaan hetken ja tyytyi sitten vastaamaan: ”Törmäsin vain yhteen tuttuun.”
Ennen kuin kukaan ehti esittää lisäkysymyksiä, Ron pakeni paikalta hakemaan itselleen juomista. Asia ei kuitenkaan ollut unohtunut hänen palatessaan takaisin, päinvastoin Seamus oli selvästi tullut uteliaaksi hänen tilanteesta luikahtamisensa vuoksi. Irlantilainen oli aina ollut mestari huomaamaan asiat, joissa oli enemmän kuin kertoja antoi ilmi.
”Noh, keneen sinä törmäsit?” Seamus kysyi Ronin asetuttua istumaan. Ron yritti väistää kysymyksen ja kysyikin sen sijaan, mitä muut olivat ehtineet tehdä hänen ollessaan kirjakaupassa.
”Ei mitään ihmeellistä”, Neville aloitti, ”Tultiin tänne ja haettiin juo--”
”Keneen sinä törmäsit?” Seamus huudahti uudestaan, peittäen Nevillen äänen allensa. Porukan lyhyin ei selvästikään ollut aikeissa antaa periksi.
”Miksi se sinua noin kovasti kiinnostaa?” Dean uteli sitten ystävältään ja asetti rauhoittavan käden tämän olkapäälle, estääkseen mahdollisen päähänpiston, joka kenties sisältäisi pöydän yli kipuamista. Seamus tuhahti kuin Dean olisi tyhmin ihminen koko maailmankaikkeudessa.
”Tietenkin minua kiinnostaa. Jos asiaan ei sisältyisi joitain herkullisia yksityiskohtia, niin tuskin Ron sitä välttelisi”, tämä sitten selitti, ”Ja jos hän ei kohta ala kertoa, niin minä oletan, että hän tapasi salarakastaan.”
”Mitä?” Ron älähti kuullessaan irlantilaisen sanat.
”Ei ole Ron kohteliasta tavata muita ihmisiä tyttöystävänsä selän takana. Hermione ei tule pitämään tästä”, Seamus totesi ja loi Roniin jokseenkin syyttävän katseen.
”En minä- Siis- Kun ei minä ja Hermione seurustella! Hän on minulle kuin sisko!”
”No niinhän ne kaikki sanoo, eikä insestikään ole maailmanhistoriassa mikään uusi asia. Egyptin faaraotkin--”
”Seamus!” Dean ärähti. Ron oli muuttunut jokseenkin kalpeaksi ja Neville näytti huonovointiselta. Seamus sen sijaan oli lähinnä hölmistynyt.
”Minä en tavannut mitään salarakasta”, Ron lopulta sanoi painottaen erityisesti en-sanaa, ”Törmäsin Blaiseen kirjakaupan alakerrassa.”
”Zabiniin? Miksi ihmeessä et vain sanonut suoraan? Kyllä me tiedetään, että teistä on tullut jonkinlaisia kavereita, niin ei teidän tapaamisenne ole mitenkään outoa”, Seamus mutisi selvästi hivenen pettyneenä.
”Seamus on oikeassa”, Neville sanoi ja Dean nyökytteli myöntyvästi.
”No kun ei me ihan virallisesti sanoen tavattu”, Ron sitten totesi ja katui heti sanojaan, kun utelias kiilto taas välähti Seamusin silmissä.
”Mitä te sitten-”, irlantilainen aloitti, mutta hiljeni sitten kesken lauseen. Ron pystyi näkemään kuinka kynttilä syttyi palamaan tämän pään päällä.
”Sinä vakoilit häntä!” Seamus huudahti raikuvasti ja sai lähimpien pöytien asiakkaat katsomaan heidän suuntaansa. Dean iski kätensä ystävänsä suulle ja päästi vaativan suhahduksen. Ron valui paikallaan alaspäin ja toivoi kovasti, että olisi kantanut näkymättömyysviittaa mukanaan. Nyt olisi ollut täydellinen hetki vain kadota kaikkien tuijottavien silmien edestä.
Lopulta sivustakatsojat menettivät kiinnostuksensa ja Seamus saattoi nyhtää Deanin käden naamaltaan ja suhista Ronille pöydän yli: ”Sinun pitää kertoa kaikki!”
Ron olisi voinut väittää vastaan, yrittää väistää kysymyksen tai muuten vain vältellä vastaamista, mutta hän tiesi että Seamus nyhtäisi kaiken tiedon hänestä joka tapauksesta; keinolla millä hyvänsä.
Syvään huokaistuaan hän sitten kertoi kirjakaupassa todistamansa välikohtauksen matalasti mutisten. Päästyään selityksensä loppuun hän huomasi suureksi hämmennyksekseen, ettei kukaan muista pojista näyttänyt pätkääkään yllättyneeltä. Seamus näytti tarkemmin ottaen suorastaan pettyneeltä ja myös ilmaisi tämän tunteen varsin kärkkäästi.
”Eikö mitään tuon ihmeempää?” irlantilainen poika kysyi ja tuhahti Ronin yllättyneelle ilmeelle.
”Etkö sinä tiedä?” Dean kysyi sitten punapäältä.
”Tiedä mitä?”
”Että Blaise Zabinin ja Theodore Nott ovat seurustelleet viime talvesta asti”, Seamus totesi välinpitämättömänä ja oli selvästi menettänyt mielenkiintonsa koko asiaan, ”Se on varmasti yksi huonoiten pidetyistä salaisuuksista koko koulussa. Heti sen jälkeen, että professori Sinistra ottaa silloin tällöin jotain mieltä keventävää päästäkseen lähemmäs tähtiä, jos ymmärrät mitä tarkoitan.”
Ronin ilme kertoi, että molemmat tiedot olivat hänelle täysin uusia. Dean nauroi hyväntahtoisesti hänen ilmeelleen ja kurottautui sitten taputtamaan häntä olkapäähän.
”Sinä olet varmasti miltei ainoa, joka ei tiedä”, tämä sitten totesi ja hymyili Ronille lohduttavasti. Ronin vieressä istuvan Nevillen huulille oli noussut miltei identtinen hymy. Ron tunsi olonsa todella tyhmäksi. Puheenaihe vaihtui onneksi huispaukseen ja Ron unohti aikaisemman olotilansa sekunneissa ja uppoutui täysillä mukaan keskusteluun.
Reilua tuntia myöhemmin poikanelikko tallusti takaisin koululle taivaan täyttyessä harmailla pilvillä, jotka enteilivät hyytävää sadetta. He kiristivät tahtiaan, koska juuri mikään ei ollut inhottavampaa kuin kastua marraskuisessa sateessa. He olivat onnekkaita ja selvisivät kuivin nahoin takaisin, toisin kuin heitä vain viitisen minuuttia jäljessä tulleet. Sade oli juuri alkanut ropista vasten ikkunoita, kun Ron astui sisään oleskeluhuoneeseen kellareissa viedäkseen Hermionelle tämän kirjat. Hän ei ollut osannut odottaa sitä näkyä, mikä hänen silmiensä edessä aukesi, eikä vähiten sen aamun vuoksi.
Hermione istui sohvalla sylissään nikotellen itkevä Draco ja sohvan toisessa päässä istui kädet puuskassa rintaa vasten vedettyjen polvien päällä Harry, jonka naamalla oli tuikea ilme ja nuori poika mulkaisi aina silloin tällöin ikätoveriaan silmäkulmastaan ja tuhahti sitten. Harry oli ensimmäinen, joka huomasi Ronin saapumisen, jolloin tämä ampaisi seisomaan ja osoitti Dracoa ja Hermionea kailottaen itselleen harvinaisen kovalla äänellä: ”Ei ole minun vika! Ei voi olla! Ei ole minun vika, jos joku on tyhmä!”
Draco alkoi itkeä vuolaammin ja yritti sopertaa jotain kyyneleittensä seasta.
”Harry lopeta heti!” Hermione ärähti silminnähden vihaisena, ”Tästä puhuttiin jo. Sinulla ei ole oikeutta itkettää toista, oli tilanne mikä tahansa.”
Harry lysähti taas sohvan nurkkaan murjottamaan.
Ron oli kieltämättä hämmentynyt. Eniten häntä tilanteessa ihmetytti Harry, joka ei selvästikään katunut tekosiaan, olivat ne sitten mitä tahansa.
”Mitä täällä oikein on tapahtunut?” hän lopulta kysyi ja laski kassit, sekä Sekon että kirjakaupan, lattialle kuorien sitten ulkovaatteet niskastaan. Hermione huokaisi syvään ja oli selvästi aikeissa vastata, kun Draco, jonka itku oli hetkellisesti katkennut tämän kuullessa Ronin äänen, rimpuili itsensä tytön sylistä ja juoksi vanhemman pojan luokse. Ron katsoi hieman hämillään kun pieni vaalea poika takertui hänen jalkaansa kuin kirskuristaja konsanaan. Tämä hautasi kasvonsa housunlahkeeseen ja ulisi säälittävästi, joten Ron ei voinut kuin polvistua tämän tasolle ja nostaa tämän syliinsä. Pienet kädet kiertyivät hänen kaulansa ympärille Dracon painaessa kasvonsa hänen kaulaansa. Poika mutisi jotain hyvin epäselvästi ja nikotteli aina välistä, mutta kyyneleet eivät enää vuotaneet niin vilkkaasti. Ron suoristi itsensä ja tuki lapsen itseään vasten kysyen sitten, mitä tämä oikein yritti sanoa.
Draco niiskaisi kuuluvasti ja pyyhkäisi kasvojaan hihaansa ja sanoi sitten hyvin surkeankuuloisesti: ”Kun se on Hawwyn syy.”
”Mikä on?” Ron uteli lisää ja vilkaisi edelleen sohvannurkassa kyyhöttävää Harrya.
”Että minä saan vauvan”, vaalea lapsi totesi ja alkoi taas nyyhkyttää, ”Ja minä en halua!”
”Mitä?” Ron ähkäisi ja tuijotti Dracoa silmät suurina.
”Eikä saa!” kajahti Harryn vastalause huoneessa.
”Kylläpäs!” Draco kiljui takaisin, ”Äiti on kewtonut--”
”No sinun äitisi on sitten tyhmä!” Harry huudahti ja se sai Ronin toimintaan. Hermione oli juuri torumassa nuorentunutta ystäväänsä, kun hän asteli sohvan luokse, laski jälleen vuolaasti itkevän Dracon tytön syliin kaapaten Harryn sitten kainaloista ilmaan.
”Sinä menet nyt vessaan rauhoittumaan”, punapää kertoi lapselle, joka oli jähmettynyt yllätyksestä.
”Miksi?” Harry kysyi silmät ymmyrkäisinä.
”Koska loukkasit Dracoa ja ilmeisesti olet tehnyt jotain muutakin, jota ei olisi pitänyt.”
”Mutta--Mutta minä vain--”, Harry änkytti ja kyyneleet alkoivat nousta myös tämän vihreisiin silmiin.
”Ei mitään selityksiä nyt. Puhun ensin Dracon kanssa ja sitten juttelen sinun kanssasi”, Ron totesi tyynesti ja työnsi vessan oven auki olkapäällään ja istutti Harryn pöntön kannelle. Sitten hän toisti sen, mitä oli tehnyt jo aamullakin, vaikkakin toiselle pikkupojalle, eli lukitsi vessan oven jäljessään. Sitten olikin aika käydä kiinni itse asian ytimeen.
Ron istui Hermionen viereen sohvalle ja antoi Dracon kivuta syliinsä. Tyttö antoi hänelle nenäliinan, jolla oli yrittänyt kuivata vaalean pojan kasvoja, ja pyyhkiessään pojan kasvoja kyynelistä Ron uteli sitä puolueetonta ja toivottavasti järkeenkäyvintä selitystä tapahtuneelle. Hermione ei kuitenkaan osannut kertoa hänelle paljoa sellaista, mitä hän ei jo tiennyt.
”Pojat olivat huoneessaan ja minä istuin täällä kirjoittamassa kirjettä, kun yhtäkkiä Draco ampaisi paikalle itkien kuin viimeistä päivää. Harry juoksi perässä huudellen Dracolle ties mitä, mutta pääasiassa haukkui tyhmäksi”, tyttö selitti, ”Yritin saada tilanteen ensin rauhoittumaan komentamalla Harryn lopettamaan ja aloin sitten kysellä, mitä Draco oikein itki. Sain vastaukseksi vain jotain soperrusta vauvoista ja tylyjä mulkaisuja Harryltä.”
”Draco”, Ron aloitti ja sai punaiset ja turvonneet lapsensilmät kohtaamaan katseensa, ”Muistatko, kun aamulla pistin sinut jäähylle?”
Draco nyökkäsi ja vilkaisi sitten kohti vessaa.
”No Harry on nyt siellä, mutta se ei ole oikein, jos en tiedä, mitä hän on tehnyt sen ansaitakseen”, Ron selitti sitten rauhallisella äänellä saaden Dracon vilkaisemaan uudelleen vessanovea ja sitten häntä.
”Itkeekö Hawwy?” lapsi sitten kysyi silmät isoina ja huolestuneina. Ron hymyili pienesti ja silitti vaaleita suortuvia.
”Voi olla”, hän sitten vastasi todenmukaisesti. Draco imeskeli huuliaan ja pyöritteli sormiaan, mikä sai teinit vaihtamaan katseen keskenään. Nuori poika näytti siltä, kuin olisi puntaroinut eri vaihtoehtoja, sillä tämä ei selvästikään pitänyt siitä, että Harry itki yksin vessassa, mutta toisaalta toinen poika oli saanut vaaleaverikön itsensä kyyneliin.
”Mutta Hawwy pussasi minua” Draco sanoi sitten hyvin vakavana ja nyrpisti naamaansa vetäen kätensä puuskaan, ”Joten saakin olla siellä ikuisuuden.”
Ron ja Hermione katsoivat lasta silmiään jokseenkin epäuskoisesti räpytellen.
”Harry pussasi sinua?” Hermione sitten toisti vain varmistaakseen, että oli kuullut oikein. Draco nyökytti päätään tomerana.
”Miksi ihmeessä?” Ron vuorostaan uteli.
Draco veti syvään henkeä ja alkoi sitten puhua niin nopeasti, että rohkelikoilla oli vaikeuksia pysyä mukana.
”Kun me leikittiin Hawwyn kanssa eläimiä ja Hawwy kysyi, että miten eläimet muka saa vauvoja kun ne ei voi pussata. Ja kun minä ywitin selittää niin se ei tajunnut! Sitten Hawwy väitti, että minä ole vääwässä”, pikkupoika selosti tuohtuneena ja kovaäänisesti tuhahdellen aina välissä paheksuvasti, ”Enkä minä ole! Hawwy sanoi minua tyhmäksi, vaikka on itse, koska uskoo tyhmiin haikawoihin. Ja- Ja sitten Hawwy pussasi minua!”
Draco oli puhuessaan alkanut nyyhkyttää uudelleen ja viimeiset sanat olivat tulleet ulos säälittävänä parahduksena.
Kokonaiskuva tilanteesta ja Dracon vauvansaantipuheista alkoivat hiljalleen valottua myös Ronille ja Hermionelle, jotka yrittivät molemmat pitää ulospyrkivää naurua sisällään. Ties minkälaisen kohtauksen Draco saisi, jos huomaisi joutuneensa muiden hyväntahtoisen huvittuneisuuden kohteeksi.
”Et sinä saa vauvaa Draco”, Hermione sitten sanoi rauhoittelevasti. Puhuteltu poika loi häneen toivokuutta täynnä olevan katseen.
”Enkö vawmasti?” tämä vielä kysy ja Hermione pudisti päätään.
”Eivät miehet saa vauvoja”, tyttö selitti hymyillen, ”Eikä kukaan noin pieni ainakaan.”
”En ole pieni”, Draco tuhahti, mutta näytti silminnähden huojentuneelta.
Harry istui kerällä vessan nurkassa, kun Ron tuli takaisin tämän luokse.
”Saanko tulla pois?” Harry sopersi vilkaisten vanhempaa poikaa, joka sitten polvistui hänen tasolleen.
”Kohta. Kerro ensin, miksi pussasit Dracoa”, punapää sanoi ja loi pieneen ystäväänsä rohkaisevan hymyn, joka kertoi, ettei tämä ollut vihainen.
”Kun Draco väitti ihan tyhmiä, niin minä halusin näyttää, ettei se ole totta”, Harry mutisi.
”Kai sinä tiedät, että loukkasit Dracon tunteita?” Ron varmisti vielä ja saikin vastakseksi varovaisen nyökkäyksen.
”No mennään sitten pyytämään anteeksi”, pidempi poika sanoi ja ojensi kätensä Harrylle, joka tarrasi siitä kiinni tiukasti ja niin he kävelivät ulos vessasta.
Draco otti toisen lapsen anteeksipyynnön vastaan jokseenkin nihkeästi, mutta otti kuitenkin. Hetken aikaa pojat välttelivät toistensa katsetta, mutta hiljalleen koko tapaus tuntui unohtuvan ja jonkin ajan kuluttua he vaativat Hermionea lukemaan heille jotain. Kuitenkin illalla, kun rohkelikot laittoivat lapsikaksikkoa nukkumaan, Harry nykäisi Hermionea hihasta ja kuiskasi tytölle hiljaa: ”Eihän vauvoja tule pussaamisesta?”
Hermione pudisti päätään ja veti peiton tyytyväisesti hymyilevän Harryn ympärille.
”Kaikkea nuo keksivätkin”, Ron urahti väsyneenä levittäessään itselleen sänkyä. Hän ei kuitenkaan todennut sitä, koska olisi ollut ärtynyt, vaan koska poikien senpäiväinen käytös oli syvästi huvittanut häntä. Sillä oli selvästi ollut sama vaikutus Hermioneen, sillä tyttö tirskahti jo ajatukselle koko asiasta. Nauru loppu kuitenkin lyhyeen, kun tämä sai purettua Ronin tuoman kirjakassin.
”Ron”, tyttö sanoi äänellä, joka sai Ronin salamana tajuamaan, mistä oli kyse, ”Täältä puuttuu kaksi kirjaa.”
”No siis”, poika yritti selittää, ”Minulle tuli pieni häiriötekijä.”
Ystävänsä selitystä vaativan katseen alla hän ei voinut muuta kuin kertoa kirjakaupan välikohtauksesta ja siitä, mitä muut rohkelikkopojat olivat hänelle kertoneet. Hänen onnekseen Hermionekin näytti siltä, että oli kuullut Blaisen ja Nottin suhteesta ensimmäistä kertaa.
”Ehkä se selittää hänen outoa käytöstään”, tyttö sitten pohti mietteliäänä, ”Hän on ollut huolissaan siitä, mikä hänen poikaystävänsä ajattelee kaikesta tästä.”
”Ei se ihan siltä kyllä kuulostanut”, Ron mutisi vastaan tytön teorialle.
”Onko sinulla sitten parempia selityksiä?”
Ei Ronilla ollut, joten hän puristi suunsa kiinni ja asettui makuulle. Hän kuitenkin kuuli, kuinka juuri ennen lähtöään, Hermione mutisi itsekseen.
”Outo suhde”, tyttö totesi juuri ja juuri kuuluvasti ja Ron oli tämän kanssa täysin samaa mieltä.