a/n:Tämän luvun tekemisessä menikin pitempään kun alunpperin oli tarkoitus. Pistetään se vaikka kirjoitusten piikkiin. Mutta tärkeämpänä asiana haluan sanoa jälleen suuret kiitokset kaikille, jotka kommentoivat, sillä ne kannustavat suuresti
ja tietenkin Sonille jälleen kiitokset oikolukemisesta.
3. Synnynnäinen lastenhoitajaKun Draco heräsi, hän oli varma, ettei vielä ollut aamu. Ikkunattomassa huoneessa sitä tietenkin oli vaikea varmasti sanoa, mutta Dracolla vain oli sellainen yötunne, kuten hän itse sitä nimitti. Keskellä yötä herääminen ei ollut Dracolle mitään tavatonta. Niin itse asiassa kävi hyvinkin usein, mutta yleensä hän vain nukahti heti uudestaan. Nyt kuitenkaan niin ei käynyt, lähinnä unilelun puutteesta johtuen. Tietenkin täysin vieraalla paikalla oli oma vaikutuksensa.
Draco siristeli silmiään pilkkopimeässä huoneessa yrittäen nähdä jotain. Hän oli melkein joutunut paniikkiin, kun ei heti ollut muistanut, missä oikein oli. Viimein hänen silmänsä alkoivat tottua pimeään ja erottivat vähänmatkan päässä olevan toisen sängyn. Normaalisti, jos Draco ei saanut unenpäästä uudestaan kiinni, hän kömpi vanhempiensa viereen nukkumaan. Täällä siihen ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta. Hän ei myöskään halunnut lähteä hiippailemaan tuntemattomassa paikassa, sillä vastaan voisi vaikka tulla huijari-Blaise.
Vaaleahiuksinen lapsi kapusi alas sängystään ja tarttui sitten peittoonsa sekä tyynyynsä. Niitä mukanaan raahaten hän hiipi toisen sängyn viereen ja tökkäsi siinä nukkuvaa poikaa.
”Hawwy”, hän suhahti ja tuuppasi tätä uudestaan, mutta nyt hieman lujempaa. Toinen poika ynähti unissaan ja kääntyi kohti Dracoa silmiään raottaen.
”Minä tulen vieweesi nukkumaan”, Draco ilmoitti ja nosti petivaatteensa toisen sängylle.
”Häh? Miksi?” Harry ihmetteli.
”Koska en saa unta. Hawwy saa toimia minun unilelunani.”
Vieläkin unenpöpperössä oleva Harry päätti olla kyselemättä enempää ja siirtyi niin, että myös Draco mahtuisi sänkyyn.
Draco asetteli tyynynsä Harryn vastaavan viereen ja käpertyi sitten vetäen peiton samalla korviinsa. Ei kulunut kauaakaan ennen kun pojista tummempi nukahti uudestaan. Tasainen tuhina sai Draconkin silmäluomet raskaiksi ja pian myös hän matkasi takaisin höyhensaarille.
Seuraavan kerran pojat heräsivät, kun Blaise kävi hakemassa heidät aamupalalle. Draco ei aluksi tahtonut nousta, vaan tiukensi otettaan Harryn kädestä, jota hän oli yön aikana päätynyt halaamaan. Blaiselta meni tovi saada aamu-uninen blondi jalkeille, mutta lopulta he pääsivät siirtymään oleskeluhuoneen puolelle kyseisen lapsen huijari-Blaise –mutinoiden saattelemana.
Kotitonttu oli hetkeä aikaisemmin käynyt tuomassa aamiaisen ja oli asettanut sen Blaisen edellisyönä tekemän sängyn vierellä olevalle pienelle pöydälle. Blaise istutti pojat sängylle ja antoi näille sitten voileivät. Harry alkoi mutustella omaansa tyytyväinen ilme kasvoillaan, kun taas Draco tutkaili omaansa epäilevästi.
”Tässä on vielä weunat”, hän sitten huomautti tummalle pojalle ja ojensi leipänsä takaisin tälle myrtyneenä, ”Leikkaa ne pois.”
Blaise tekin kuten oli käsketty, vaikkakin hieman vastentahtoisesti, ja Dracokin pääsi viimein syömään.
He olivat melkein saaneet syötyä, kun ulko-ovi kävi Ronin astellessa sisään makeasti haukotellen. Hän oli aamulla herätessään ajatellut kaiken tapahtuneen olleen vain unta, mutta Harry tyhjä sänky oli kertonut asioiden oikean laidan. Kun Hermione oli vielä muistuttanut häntä hänen lapsenvahtivuorostaan, ei tapahtunutta ollut voinut edes pistää huonon vitsin piikkiin.
Punapää tervehti nojatuolissa istuvaa Blaisea murahduksella ja rojahti siteen lasten viereen sängylle.
”Vawo vähän köntys!”, Draco kivahti, kun oli sängyn nytkähtäessä kaataa kurpitsamehua päällensä. Ron mulkaisi poikaa ja oli jo kivahtamassa jotain takaisin, mutta hillitsi itsensä. Hän ei aikonut alentua samalle tasolle nelivuotiaan kanssa.
Draco tutkaili uutta tulokasta avoimesti tuijottaen. Hän muisti nähneensä tämän pisamaisen pojan edellispäivänä, mutta hänellä ei ollut tietoakaan tämän nimestä tai siitä, kuka tämä oikein oli. Vanhempaa poikaa katsellessaan Draco yhtäkkiä muisti jotain, mitä hänen isänsä oli joskus sanonut.
”Sinä olet Weasy…Welasly…Weasyle… Joku sellainen”, vaalea poika tokaisi vieressään istuvalle punapäälle.
”Weasley”, tämä korjasi ja Draco toisti perässä. Nimien oppiminen oli helpompaa, jos ne toisti.
”Isä sanoi että kaikilla Weasleyilla on powkkananväwiset hiukset ja pisamia. Aivan kuin joku olisi wäiskinyt kuwaa heidän naamalleen. Sitten myös paljon lapsia kuin pupuilla”, Draco selitti pirteänä ja venytti paljon-sanaa. Hänen toisella puolellaan istuva Harry tirskahti kätensä takana ja myös Blaisea oli alkanut hymyilyttää.
Ron puri hampaitaan yhteen ja yritti hillitä vaistomaista, ei niin kovin ystävällistä kommenttia Dracon isästä. Hän ymmärsi, ettei lapsen tarkoitus ollut loukata häntä vaan yksinkertaisesti kertoa, miten oli tunnistanut hänet Weasleyksi.
”Miksi sinä Weasy, ei kun Weasley, olet täällä?” Draco kysäisi sitten.
”Koska minun pitäisi vahtia teitä aamutuntien ajan.”
”Miksi juuwi sinä?”
”Koska olen Harryn ystävä.”
”Ai vanhan Hawwyn? Kun minä ja Hawwy ollaan muka oikeasti vanhoja. Niin se mies selitti eilen.”
”Minun kummisetäni”, Harry pisti sitten väliin ja Draco nyökkäsi.
”Niin juuwi se mies. Mutta onko se ihan oikeasti totta? Huijawi-Blaise väitti samaa, eikä huijaweita saa uskoa.”
Dracon logiikka sai Blaisen pudistamaan päätään huvittuneena. Poikahan piti häntä huijarina vain siksi että hän oli kertonut juuri saman kuin Siriuskin. Samassa hän tajusi, kuinka paljon kello oikeasti oli ja ampaisi kiireellä ylös tuolistaan saaden samalla Dracon hiljenemään.
”Melkein unohdin tuntien alkamisen”, hän mutisi harppoessaan kohti ulko-ovea ja napaten samalla laukkunsa lattialta. Ovella hän kuitenkin pysähtyi ja hieman epäröiden heilautti kättään hyvästiksi. Lopulta ovi kolahti kiinni hänen jäljessään.
Puolisen tuntia myöhemmin, jonka aikana kotitonttu oli käynyt korjaamassa aamiaisen rippeet ja sytyttänyt takkaan tulen, istuivat Draco ja Harry huoneensa lattialla. Pojat yrittivät kovasti keksiä jotain tekemistä. He olivat jo ehtineet tonkia huoneessa olevan laatikoston läpi, mutta se oli ollut tyhjä. Huoneessa ei muutenkaan ollut juuri mitään kiinnostavaa. Seinät olivat kiviset ja paljaat, eikä kahden lastensängyn, tyhjän laatikoston ja sänkyjen välissä olevan yöpöydän lisäksi huoneessa ollut huonekaluja.
”Tylsää”, Draco ulisi ja rojahti selälleen ja paukutti kantapäillään lattiaa, ”Tämä paikka on ihan tyhmä. Taikakoulu, jossa ei ole mitään jänniä taikajuttuja. Eikä meillä ole edes yhtään lelua!”
Harry mutristi suutaan mietteliäänä.
”Jos pyydettäisiin sitä poikaa keksimään meille tekemistä?” hän sanoi sitten, ”Hänhän sanoi olevansa täällä meitä vahtimassa.”
”Ai Weasyltä?” Draco oli päättänyt tyytyä lyhenteeseen punapään nimestä, sillä Weasley oli hänen mielestään liian pitkä sanottavaksi. Näin siis ajatteli poika, joka kutsui jotakuta huijari-Blaiseksi.
Harry nyökkäsi vastaukseksi. Ei kai heillä muitakaan vaihtoehtoja ollut, vaikka se, miksi he alun perin olivat oleskeluhuoneesta lähteneet, oli kyseinen vanhempi poika. Tämä oli nimittäin hyvin mietteliään näköisenä asetellut pöydälle tärkeännäköisiä kirjoja ja Harry oli katsonut paremmaksi jättää tämä rauhaan. Hän ei halunnut että poika ärsyyntyisi heidän leikeistään ja alkaisi huutaa. Draco ei välittänyt toisten työrauhasta, mutta oli kuitenkin tehnyt Harrylle mieliksi ja seurannut tätä mukisematta. Ehkä vanhempi poika ei pahastuisi kovin pahasti jos he häiritsisivät tätä vain ihan vähäsen.
Oleskeluhuoneessa Ron lehteili pimeydenvoimilta suojautumisen oppikirjaansa ja naputteli samalla sulkakynällään mustia läiskiä ympäri pergamentin reunoja. Hermione oli kehottanut häntä aamiaisella käyttämään tämä aika, jolloin hän toimi lastenvahtina, hyväkseen ja tekemään läksyt kerrankin ajoissa. Ron oli kerrankin päättänyt tehdä niin kuin tyttö oli neuvonut ja, kun pikkupojatkin olivat kadonneet huoneeseensa, ei hänellä muuta tekemistä ollutkaan.
Samassa punapää kuuli kuinka poikien huoneenovi kävi ja pienten jalkojen askeleet tulivat häntä kohti. Hetken kuluttua joku nykäisi häntä hihasta. Ron katsahti sivulle ja kohtasi silmästä silmään Harryn, joka oli ilmeisesti aikeissa sanoa jotain. Tämä näytti jotenkin oudolta ilman lasejaan.
”Meillä on tylsää”, Draco valitti ja ilmaisi samalla sen, mitä Harrykin olisi hieman kohteliaammin ollut juuri sanomassa, ”Keksi meille tekemistä Weasy!”
”Jos vain sanoisit Ron. Jooko?” Ron ehdotti. Hän ei todellakaan hirveästi arvostanut Dracon väännöksiä sukunimestään.
”Won?” Draco kysyi aivan kuin ei olisi edes voinut kuvitella, että Ronilla olisi jokin muukin nimi kuin sukunimensä.
”Niin”, Ron vahvisti nyökäten ja ehdotti sitten, ”Mitä jos te vaikka leikkisitte kuolonsyöjää ja auroria? Tämä paikka taitaa olla liian pieni kuurupiiloon.”
Lapsista vaaleampi hihkaisi innosta, mutta Harry näytti olevan totaalisen pihalla.
”Mikä se sellainen leikki on?” tämä kysäisi sitten.
Ron mietti hetken, miten selittäisi, millaisesta pelistä oli kyse, mutta muisti sitten, että Harry ja Hermione olivat kertonee hänelle joskus leikin jästiversiosta.
”Se on vähän niin kuin rosvoa ja poloosia, ei kun siis poliisia”, hän kertoi sitten ja sai Harryn ilmeen kirkastumaan. Selvästi jästiversio oli tälle tuttu.
Hetken päästä pojat jo juoksivatkin ympäriinsä huutaen ja nauraen. Välillä heille tietenkin tuli hieman sanaharkkaa, sillä heidän mielipiteensä käytössä olevista aseista olivat selvästi eriävät. Ron kuitenkin meni äkkiä väliin ja sai sovittua tilanteen nopeasti. Ei kai sillä suuresti ollut väliä, vaikka Harry käytti pyssyä ja Draco sauvaa, kunhan kummallakaan ei olisi oikeaa käsissään.
Ronin, joka oli palannut takaisin tekemään läksyjään, keskittyminen alkoi herpaantua. Kahden pikkulapsen leikin katseleminen oli huomattavasti viihdyttävämpää kuin paksu kirja. Samassa parivaljakko juoksi hänen ohitseen Harry edellä ja Draco aivan tämän kannoilla. Ron ei tiennyt, mikä häneen silloin meni, mutta hän nappasi Harryn lennosta kiinni ja nosti tämän korkealle ilmaan huudahtaen samalla: ”Nyt jäit kiinni kuolonsyöjä!”
”Draco on pahis!” Harry huudahti vastalauseeksi, ”Minä vain yritän saada hänet ansaan!”
”Ai jaaha”, Ron naurahti ja katsahti Dracoon laskiessaan Harryn takaisin alas.
Vaalea poika lähti juoksemaan pakoon muka kauhuissaan kiljuen ja sekä Harry että Ron syöksähtivät hänen perässään. Se päivä ei ollut se päivä, jona Ron Weasley olisi saanut läksynsä tehtyä ajoissa.
Kun Remus saapui professori Kalkaroksen huoneistoon ennen lounasta, ei hän voinut olla hymyilemättä näylle, joka hänet kohtasi. Ron seisoi keskellä huonetta olevan sängyn vieressä ja örisi hurjankuuloisesti. Tämän olkapäillä istui lällättelevä Draco, joka oli kietonut kätensä vanhemman pojan pään ympäri niin, ettei tämä nähnyt juuri mitään. Lattialla kontallaan oleva Harry pyöri Ronin jalkojen ympärillä ja piti haukunnalta kuulostavaa ääntä.
”Anteeksi jos häiritsen leikkejänne, mutta minulla on Harrylle ja Dracolle lähetys”, Remus huikkasi nauruaan pidätellen ja sai Ronin ja lapset hätkähtämään. Nämä eivät todellakaan olleet huomanneet hänen läsnäoloaan.
Ron laski Dracon alas, minkä jälkeen tämä juoksi innoissaan Remuksen luokse Harry perässään.
”Mikä lähetys?” blondi kysyi silmät innokkuudesta kiiluen. Remus vain naurahti ja kaiveli sitten taskujaan. Lopulta hän veti yhden pohjalta kaksi pikkuista pahvilaatikkoa.
”Väistäkääs vähän”, hän kehotti sitten ja napautti molempia laatikoita sauvallaan. Ne kasvoivat silmänräpäyksessä moninkertaisiksi ja tömähtivät lattialle raskaasti tömähtäen.
”Tämä on minun!” Draco tokaisi huomatessaan nimensä isomman laatikon kyljessä. Remus nyökkäsi ja napautti laatikoita uudestaan, mikä sai ne aukeamaan ja paljastamaan sisältönsä. Molemmat olivat lähes täynnä lastenvaatteita, mitkä tulivatkin tarpeeseen, sillä molemmat pikkupojista olivat vieläkin edellispäiväisissä hätäratkaisuvaatteissaan.
”Kävin hakemassa joitain Dracon vanhoja vaatteita rouva Malfoylta ja sinun äitisi taas auttoi minua löytämään ihmisiä, joilta saisin Harrylle vaatteita”, Remus selitti Ronille samalla kun nuoremmat pojat alkoivat uteliaina tonkia laatikoitaan, ” Molly kertoi, että hänen ystävällään on poika, joka oli juuri kasvanut ulos tämän ikäkauden vaatteistaan. Olit kuulemma ollut kesällä heidän luonaan lapsenvahtina?”
Ron nyökkäsi vastaukseksi.
”Sinua kehuttiin äitisi ystävän luona synnynnäiseksi lastenvahdiksi ja näkemäni perusteella ymmärrän kyllä miksi”, Remus totesi vielä perään naureskellen. Ronin korvat alkoivat punehtua, mutta tämä yhtyi silti miehen nauruun.
”Cecil!” Dracon puhdasta onnellisuutta huokuva huudahdus sai kaikki muut kiinnittämään huomionsa häneen, tai oikeastaan siihen, mitä hän piteli. Käsissään pojalla oli ruskea ja mustapilkkuinen gäätäpemolelu. Hän puristi sen tiukkaan halaukseen, eikä lelusta voinut erottaa kuin keltaiset lasisilmät. Se taisi olla juuri se paljon kaivattu unilelu.
”Tuosta tulikin mieleen”, Remus mutisi tonkien samalla taskujaan uudestaan, ”Harry, nämä ovat sinulle.”
Mustahiuksinen poika otti käsiinsä miehen hänelle taskuistaan löytämän valkoisen muovipussin, joka piti hassua kolahteluääntä. Kun poika kurkkasi pussin sisään, hänen kasvonsa alkoivat loistaa kuin Naantalin aurinko.
”Ne ovat lahja Siriukselta ja minulta”, Remus kertoi sitten ja pörrötti pojan jo muutenkin sekaisia hiuksia lempeästi. Harry ei kuitenkaan liiemmin pistänyt elettä merkille, sillä hän oli niin haltioissaan pussin sisällöstä. Hän oli saanut viisi uutuuttaan kiiltelevää pikkuautoa, joista yksi oli jopa poliisiauto. Pussissa oli myös muutama muovinen figuuri, jotka esittivät poliiseja ja katutyöntekijöitä, sekä muuta muovista rekvisiittaa kuten puita ja liikennemerkkejä.
Hermione ja Blaise saapuivat yhtä aikaa huoneistolle. Alun perin Hermionen oli ollut tarkoitus olla lounas lasten kanssa, mutta Blaise oli pyytänyt tyttöä vaihtamaan vuoroa kanssaan. Tumma poika ei yksinkertaisesti kestäisi ruokailua luihuispöydässä, jossa Pansy ja muut pääsisivät häneen viimein kunnolla käsiksi ja alkaisivat udella tietoja Dracosta ja kaikesta tapahtuneesta. Blaise kyllä ymmärsi, mitä Dumbledore oli tarkoittanut sanoessaan, ettei hänen tuvastaan ollut ketään muuta, joka olisi sopinut tähän tehtävään. Kaikki muut olivat Blaisen mielestä totaalisia idiootteja ja Dracon kengän nuolijoita.
Kaksikon astuessa sisään, he huomasivat ensimmäisenä kaksi pahvilaatikkoa, joista pienempi oli tyhjillään eikä isommassakaan ollut kuin joitain leluja. Samassa Draco ja Harry pelmahtivat huoneeseen Ron sekä Remus perässään. Blaise pisti heti merkille, että lasten aamuiset vaatteet olivat vaihtuneet. Harry oli puettu harmaaseen t-paitaan, jonka rintamusta koristi suuri krokotiili, sekä mustiin college-housuihin ja jalassaan tällä oli normaalit vaaleansiniset tennarit. Dracon asustus ei sen sijaan näyttänyt yhtä normaalilta. Pojan valkean kauluspaidan kaulus ja hihansuut olivat röyhelöiset ja kun mukaan lisättiin mustat polvihousut, polven yli ulottuvat valkeat sukat sekä siistit mustat kengät, oli näky jokseenkin huvittava. Narcissa oli aina halunnut lapsensa pukeutuvan perheensä varakkuuden mukaisesti, mutta Blaisesta vaaleapoika oli aina näyttänyt totaaliselta dorkalta.
Huomatessaan Hermionen ja Blaisen, Draco alkoi kovaan ääneen selittää, mitä kaikkia leluja ja kirjoja hänen äitinsä oli lähettänyt. Samalla hän myös selitti ummet ja lammet Cecilistä. Harry sen sijaan meni hivenen arasti kaksikon luokse ja näytti heille hyvin ylpeänä uusia autojaan. Hermione kyykistyi pojan tasolle ja oli olevinaan hyvinkin ihmeissään ja ihasteli suuresti autoja, mikä sai Dracon hieman myrtyneen näköiseksi. Hermione onneksi huomasi tämän ja muisti myös kehua suuresti Ceciliä.
Kun Remus oli selittänyt, että he olivat jo Ronin kanssa laittaneet pikkupoikien vaatteet näiden huoneen lipastoon ja kirjat oleskeluhuoneen kirjahyllyyn, olivat Ron ja Hermione valmiina lähtemään lounaalle. Ron oli tietenkin hetken ihmetellyt, miksi Blaise oli jäämässä lasten kanssa Hermionen sijaan. Tyttö kuitenkin selitti hyvin nopeasti heidän vaihtokauppansa ja koska Ronilla ei oikeastaan ollut mitään valittamista, asia jäi siihen.
Rohkelikkojen lähtiessä ovesta sujahti sisään kotitonttu lounaan kanssa. Se katsahti paikalle jääneitä ja huomasi kauhukseen ettei ruoka riittäisi neljälle ja aloitti vuolaan anteeksipyytelyn, koska ei ollut tajunnut ottaa kaiken varalta ylimääräistä ruokaa. Ennen kuin kukaan ehti sanoa tontulle mitään, se oli jo lähtenyt kiireen vilkkaa takaisin keittiöön korjaamaan erheensä.
”On varmaan sitten parempi, että jään tänne syömään”, Remus totesi huokaisten”, En viitsi tuottaa tonttu paralla turhaa työtä.”
Hetken kuluttua tonttu palasi jo takaisin ja he pääsivät asettumaan lounaalle. Remus vain katseli mietteliään sänkyä, jonka edessä pöytä ja sillä oleva ruoka olivat.
”Eikö ole vähän epäkäytännöllistä istua sängyllä ja syödä?” hän kysyi sitten Blaiselta.
”Onhan se vähän, mutta tässä säästyy se vaiva, ettei sitä tarvitse muuttaa kokoajan sohvasta sängyksi ja takaisin.”
Remus naurahti ja pudisti päätään huvittuneesti: ”Se ei ollut mikään tavallinen sohva, mutta ilmeisesti se unohdettiin kertoa teille. Muuttaisitko sen takaisin entiselleen, niin näytän mitä tarkoitin.”
Blaise katsahti mieheen hivenen epäileväisesti, mutta teki kuitenkin niin kuin oli pyydetty. Remus käveli entiselleen muuttuneen sohvan luokse ja alkoi nostella sohvatyynyjä pois paikoiltaan, mikä sai Blaisen epäilemään miehen puheita vielä enemmän. Kun tyynyt oli siirretty syrjään, Remus veti istuimen ja selkänojan välistä kangasrivan ja veti muistaen onneksi ensin siirtää pöydän alta pois. Blaisen suu oli loksahtaa auki, kun sohva venyi sängyksi hänen silmiensä edessä.
”Sänkysohva”, Remus selitti, ”Kätevä jästikeksintö. Tämä tuotiin tänne juuri tällaisten tapausten vuoksi. Teidän tarvitsee vain pyytää kotitontuilta petivaatteet, niin se on kuin oikea sänky.”
”Kaikkea ne jästit keksivätkin”, Blaise mutisi ja katsoi tarkasti, kuinka Remus taitteli sohvan takaisin kokoon.
Harry ja Draco pistelivät munuaispiirakkaan poskeensa tyytyväisinä heidän lopulta päästyään syömään. Draco ei oikeastaan liiemmin perustanut munuaispiirakasta, mutta Harry söi sitä reippaasti ja tyytyväisenä, eikä hän halunnut jäädä kakkoseksi. Ei edes syömisessä. Samalla, kun hän keskittyi ruokaansa, hän myös kuunteli Blaisen ja Remuksen keskustelua, joka oli juuri muuttunut kiinnostavaksi. Hänen oli pakko päästä kommentoimaan ja koska Draco ei koskaan sanonut ei mielihaluilleen, niin hän teki juuri niin.
”Onko huijawi-Blaise muka ihastunut?” pikkulapsi huudahti hieman ivalliseen sävyyn saaden nelikon vanhimmat säpsähtämään. Blaisen iho tummui selvästi tämän poskien kohdalta ja tämän ilme oli vaivautunut.
”Tawkoittaako se, että huijawi-Blaise haluaa pussata jotakuta? Ällöä”, Draco jatkoi ja naurahti päälle, ”Minä en ainakaan koskaan pussaa ketään, sillä se on nössöille. Ja siitä tulee vauvoja. Haluatko sinä muka vauvoja?”
”Ei vauvoja tule pussaamisesta”, Harry pisti väliin, ”Minä kuulin kun Petunia-täti sanoi Dudleylle, että haikara tuo vauvat.”
”Mutta ei haikawa jaksa kantaa vauvaa. Sen kaula menee niks naks.”
Lasten jatkaessa kinasteluaan vauvojen mystisestä alkuperästä Remus ja Blaise palasivat omaan keskusteluunsa, jonka Blaise olisi kyllä mielellään jättänyt käymättä.
”Oletan, että tuo punastuminen on merkki siitä, että veikkaukseni osui oikeaan”, Remus totesi pehmeästi hymyillen. Hän ei missään nimessä halunnut säikäyttää keskustelukumppaniaan pois.
”Njooh”, Blaise murahti, sillä mikäs sitä kieltämään. Yksi asia häntä kuitenkin mietitytti: ”Miten sinä huomasit?”
”Kun sitä on omassa ystäväpiirissä ollut useampikin henkilö, joilla näitä muka salaisia ihastuksia on, niin sitä oppii huomaamaan tunnusmerkit. Mutta ei huolta, sillä en usko kenenkään muun huomanneen. Olet hyvä pitämään pokerinaamaa.”
Blaise nyökkäsi ja huokasi syvään.
”Et ole aikonut tehdä asialle mitään?” Remus kysyi sitten.
Blaise vain pudisti päätän ja mutisi sitten: ”On aika turhaa kuvitella, että voisin muka päästä koko Tylypahkan pahiten toisiinsa ihastuneiden ihmisten väliin. Ei sellaista voi hajottaa.”
”Mutta eiväthän he edes ole yhdessä vielä.”
”No se nyt on vain ajankysymys. Kunhan Granger pääsee yli ylpeydestään ja myöntää Weasleylle pitävänsä tästä, niin homma on sillä selvä. Voihan tietenkin käydä niinkin, että Weasley tajuaa sen, mitä hänen nenänsä alla on kokoajan ollut ja myöntää ensin. Kummin tahansa käykään, niin se on yksinkertaisesti väistämätöntä.”
Remus tutkaili Blaisen synkeää ilmettä ja hänen oli pakko sääliä tätä. Hän jos kuka nimittäin tiesi, miltä tuntui, kun se, josta piti, oli aivan sormien ulottuvissa, mutta jolle ei kuitenkaan uskaltanut kertoa tunteistaan.
”Miksi sinä sitten ryhdyit tähän? Eikö sinusta ole tuskallista päästä seuraamaan heidän suhteensa kehittymistä näin läheltä?” Remus kysyi sitten katsoen Blaisea samalla aito myötätunto kasvoiltaan loistaen. Blaise meni jopa hieman hämilleen tuosta ilmeestä.
”Ajattelin, että tässä olisi tilaisuus päästä edes vähän lähemmäksi. Kun Draco ei ole kokoajan laukomassa törkeyksiä, niin minulla voi jopa olla mahdollisuus ystävystyä hänen kanssaan.”
Remus nyökkäsi ja hymyili sitten rohkaisevasti.
”Minä uskon, että saavutat ainakin sen verran. Hän on fiksu, joten varmasti hän huomaa hyvinkin pian, ettet sinä ole mikään inhottava ihminen.”
”Kiitos”, Blaise sanoi sitten ja hymyili Remukselle. Hänellä ei ollut mitään aavistusta, miksi oli tällä lailla vuodattanut tuntojaan professorilleen, mutta se oli jotenkin helpottanut.
Kun Hermione ja Ron saapuivat takaisin, oli kotitonttu juuri korjaamassa astioita pois, mutta ketään muuta ei näkynyt oleskeluhuoneessa. Kaksikko kurkisti varovaisesti lastenhuoneeseen, josta puutuvat henkilöt löytyivätkin. Remus nosti sormen huulilleen ja nyökäytti kohti sänkyjä, jonne hän oli juuri Blaisen avustuksella kantanut pöydänääreen torkahtaneet pikkupojat.
Dracon käsi oli tiukasti kiertynyt Cecilin ympärille ja Harry oli hautautunut kokonaan peittonsa alle.
”Sinä väsytit heidät totaalisesti niillä leikeilläsi Ron”, Remus kuiskasi punapäälle ja sulki oven perässään jättäen sen hieman raolleen. Pimeästä huoneesta pystyi erottamaan vain Cecilin silmät, jotka kiiluivat gäätämäiseen tapaan pimeässä.
Pojat nukkuivat parisen tuntia. Ron, joka oli taas jäänyt vahtivuoroon, käytti ajan hyväkseen, mutta ei suinkaan läksyjen parissa. Harryn huispauskapteenin asema oli siirtynyt hänelle tilanteen johdosta, joten hän suunnitteli koko rauhallisen ajan erilaisia taktiikoita tulevaa luihuisottelua varten. Poikien herätessä suunnittelut saivat kuitenkin unohtua ja riehuminen alkoi uudestaan. Viimeisellä oppitunnilla Ronilla oli kuitenkin pimeydenvoimilta suojautumista, joten Blaise tuli poikien seuraksi siksi aikaa. Meno ei kuitenkaan yltynyt läheskään yhtä kovaksi kuin Ronin kanssa, sillä Blaise rakensi poikien kanssa puupalikoista mitä mielenkiintoisempia rakennelmia.
Illallisen jälkeen koko teinikolmikko istui jälleen oleskeluhuoneessa Harryn ja Dracon seurana. Hermione istui takan ääressä ja luki pojille Dracon äidin lähettämää kirjaa, sillä ilta oli hänen vahtivuoronsa. Ron teki viimein läksyjään, tai ainakin yritti kovasti tehdä, enne kuin hänen pitäisi poistua harjoituksiin. Hän oli paikalla, jotta voisi aina tarpeen tullen kysäistä Hermionelta neuvoa. Tytöltä sai helpommin nyhdettyä valmiita vastauksia, kun tämän keskittyminen oli jossain muualla.
Blaise teki myös läksyjään, mutta se ei olut syy sille, miksi hänkin oli paikalla. Hän oli joutunut olemaan illallisen salissa, ja tiedonjanoinen luihuislauma oli hyökännyt hänen kimppuunsa armottomalla kysymysten tulvalla. Blaisella oli mennyt useita minuutteja karistaa Pansy kannoiltaan ja hän kiitti onneaan, että tyttö oli edellisenä päivänä ollut niin suuressa shokissa, ettei ollut suoraan syöksynyt Dracon kimppuun tämän muututtua nykyiseen olomuotoonsa.
Sinä iltana lasten nukkumaan laittamine oli huomattavasti helpompaa, lähinnä Cecilin ansiosta, vaikka Draco hieman nurisikin sitä, ettei hänen uusi hammasharjansa, jonka Remus oli myös tuonut muiden tarvetavaroiden mukana, ollut tähtikuvioitu, vaan pelkästään tylsänsininen.
Blaisen ei onneksi tarvinnut selittää Hermionelle sänkysohvan periaatetta, mutta Ronin se kyllä löi ällikällä. Kotitonttu oli illallisen jälkeen käynyt myös tuomassa kolmet petivaatteet, jotta heille jokaiselle olisi omansa. Ylimääräiset petivaatteet he olivat saaneet juuri ja juuri ahdettua huoneen perällä olevaan pieneen komeroon, jossa Kalkaros todennäköisesti säilytti normaalioloissa noidankattiloitaan.
Kaikki olivat lopulta käyneet rauhaisasti nukkumaan. He olivat selvinneet ensimmäisestä päivästä kunniakkaasti. Koskaan ei kuitenkaan saanut tuudittautua liikaan rauhallisuuteen, sillä pikkulapset tunnetusti osaavat yllättää.
