Kirjoittaja: amorito
Beta: hiddenben
Ikäraja: S
//zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajojaGenre: dramaficlet
Hahmot: Luna Lovekiva + äiti
Tiivistelmä:
...hänestä äiti oli nerokas ja huikean taitava, epäonnistumisistaankin huolimatta.A/N: FF100-ficci sanalla 030. Kuolema. Tämän sanan olisi kieltämättä voinut käyttää myöhemminkin, mutta keksin niihin jotain luovempaa enkä niin ilmiselvää...
”Äiti, mitä sinä teet?”
”Ah, Luna, tule sisään, minä vain kokeilen paria taikaa.”
Luna astui kynnyksen yli äitinsä työhuoneeseen, joka oli oikeastaan oma pieni rakennuksensa pihan perällä. Äidin kokeilut aiheuttivat nimittäin usein epämukavia seurauksia – tällaisia olivat esimerkiksi pitkäkestoinen, kiivas vinkuna korvissa, korviahuumaavasti soivat kultaiset kuplat, jotka eivät tahtoneet ikinä särkyä tai vaieta, valtavan suuret heinäsirkkaparvet ja kerran pistävä pohjaan palaneen ruuan käry – jotka kaikki häiritsivät isän toimitustyötä. Niinpä äiti oli saanut ikioman sopen, jossa saattoi keitellä taikajuomia, testata loitsuja ja säilöä kiehtovia muodonmuutosten tuloksia (kuten vaaleanpunaisesta lankakerästä taiottu kaninkorvainen ja –jalkainen, hyväntuulisesti hyräilevä pörrötohveli).
Luna kieputteli vaaleaa hiussuortuvaa sormensa ympärille ja asteli lähemmäs väistellen milloin mitäkin lattialla lojuvaa, sillä hän oli paljain jaloin eikä koskaan voinut tietää, mihin työhuoneessa törmäisi. Luna ei myöskään halunnut vahingossa hajottaa mitään – hänestä äiti oli nerokas ja huikean taitava, epäonnistumisistaankin huolimatta. Itse asiassa ”epäonnistumiset” olivat usein paljon hyödyllisempiä kuin ”onnistuneet”. Esimerkiksi taika, jonka oli tarkoitus muuttaa lankakerä solmuuntumattomaksi, olikin muuttanut sen lemmikinomaiseksi tohveliksi. Sen hyräily voimistui aina välittömästi, kun se havaitsi Lunan tulleen huoneeseen.
Äiti veti Lunan kylkeään vasten ja suukotti tämän päälakea.
”Nyt sinun olisi hyvä väistää tuonne nurkkaan, kokeilen tätä taikaa vasta ensimmäistä kertaa! Sitten mennään lounaalle”, äiti sanoi ja silitti Lunan hiuksia.
”Mitä se taika tekee?” Luna tiedusteli siirtyessään nurkkaan ja ottaessaan Pompuksi ristimänsä tohvelin syliinsä.
”Sittenpä näet”, äiti hymyili salaperäisesti, iski silmää ja kääri hihansa.
Luna istahti, silitteli Pomppua ja katseli silmät suurina, innostusta täynnä seinillä olevia värikkäitä koeputkia, kieppuvia kojeita ja sotkuisia paperipinoja. Äiti kohotti sauvansa, avasi suunsa ja…
Kun Luna avasi silmänsä, hän ei hetkeen kuullut mitään. Hän tiesi puhuvansa, muttei kuullut sanojaan eikä nähnyt eteensä kaiken harmaan pölyn ja romun takia. Pomppu makasi velttona hänen käsivarrellaan, josta valui verta. Vaaleanpunainen turkki oli jo tahrautunut tummempaan punaan eikä Pompun hyräilystä kertovaa kehräystä enää tuntunut. Ainoalla pystyssä olevalla seinällä oli värillisiä roiskeita niillä kohdin, joilla aiemmin oli ollut koeputkia. Paperinkappaleita leijaili ilmassa ja osa seinillä olevista kaavioista ja julisteista näytti kytevän hiljalleen pihan poppeleissa. Kivien ja pölyn keskellä näkyi jotakin, kuin käsi ja vaaleaa tukkaa. Sormet värisivät, sen Luna saattoi erottaa kaiken hämmennyksensäkin keskeltä.
”Äiti?”
Sormet lakkasivat liikkumasta.
