Nimi: Tähdet
Kirjoittaja: Belsissa
Genre: Romance, Angst, Hurt/Comfort
Paritus: James/Narcissa/Lucius
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: En omista hahmoja enkä paikkoja, ne kuuluvat Rowlingille.
A/N: Osallistuu FF50: neen kohdalla 037. Korjattu
Hän ei koskaan ollut unelmieni täyttymys….
…ainoastaan nuori, vastuuton teini vailla minkäänlaisia käytöstapoja tai itsekuria. Hän oli juuri sellainen poika, joita näkee norkoilemassa milloin missäkin tukka sekaisin ja mielessä ainoastaan huispaus ja muut tavallisten nuorukaisten huvit. Hänessä ei koskaan ollut mitään sellaista, mitä olisin arvostanut vaikka aivottomat teinitytöt pomppivatkin pojan ympärillä kuin hän olisi jotenkin ainutlaatuinen.
Silti minä rakastuin juuri hänen sotkuisiin, mustiin hiuksiinsa, hieman viekkaaseen hymyyn ja pieniä tähtiä vanginneisiin silmiinsä. Juuri sille typerälle teinipojalle minä sitten menin menettämään sydämeni, eikä seurauksia varmaankaan ole lainkaan vaikea arvata, sillä vaikken sitä silloin tiennyt, hän ei koskaan nähnyt minua, vaan ainoastaan sen toisen.
Punatukkaisen keijukaistytön, sen kuraverisen Lily Evansin. Keijukaistyttö oli se, kenet hän todella tahtoi nostaa käsivarsilleen ja kenen huulia suukottaa. Minulla ei lopulta ollutkaan enää väliä, vaan minut saattoi unohtaa täysin ja jättää tärisemään järkytyksen kyynelistä.
Ja siinä minä istuin monia ja jälleen monia pimeitä iltoja näkemättä ainuttakaan tähteä, sillä kuvittelin hänen varastaneen ne kaikki silmiinsä. Todellisuudessa en varmaankaan vain suostunut katsomaan ympärilleni, vaan tahdoin itsepintaisesti pitää synkän esirippuni minun ja mahdollisuuksien välissä.
Niin kauan kesti niitä iltoja, että tuntui, etteivät ne koskaan lopu. Luulin, että istuisin siinä kaikki päivät maailman loppuun asti odottamassa sitä ihmettä, että hän istahtaisi takaisin vierelleni ja kertoisi, kuinka väärässä olikaan ollut.
Eräänä iltana viereeni sitten istuikin joku, mutta se ei ollut hän vaan sinä. Sinä platinaisine, kiiltävine hiuksinesi ja niitä samoja tähtiä silmissäsi, jolloin jouduin niin suuren hämmennyksen valtaan, etten kyennyt vastaamaan sanallakaan, kun kysyit mitä niin hieno nuori neiti kuin minä tein yksin tuulisena iltana pimeillä tiluksilla.
Tietenkään en aluksi osannut luottaa sinuun, en sen jälkeen mitä hän teki minulle. En tahtonut tulla lähellesi, vaan pyrin livahtamaan paikalta saman tien kun huomasin sinun astuvan samaan tilaan kanssani, mutta jotenkin sinä vain aina sait jonkun verukkeen lähestyä minua, oli se sitten pudonnut hansikas tai murheellinen ilmeeni. Et uskokaan, miten minä vihasin sitä, että yritit niin itsepintaisesti lähestyä minua antamatta vähääkään periksi.
Sitten eräänä sumuisena iltana saavuit luokseni ilman pienintäkään veruketta ja kerroit avoimesti, että tahtoisit minun antavan sinulle tilaisuuden. Sanoit, että olet kyllästynyt katsomaan, kuinka välttelen sinua jatkuvasti ja toivoit vain yhtä mahdollisuutta, yhtä päivää kanssani, jonka jälkeen lupaisit kaikota elämästäni täysin.
Sitä lupausta et kuitenkaan koskaan joutunut täyttämään, jonka sinä, mokoma käärme, varmaan tiesit alusta alkaen oikein hyvin. Tiesit yhtä hyvin kuin minäkin, että jos antaisin sinulle mahdollisuuden, niin siltä tieltä tuskin olisi paluuta, sillä sinussa oli niin paljon sellaista, mitä hänessä ei koskaan ollut ollut.
Sinä olit minun älykäs, kaunopuheinen ja hellä rakastajani, lohtuni vaikeina aikoina ja lopulta uskollinen, rakastava aviomieheni.
Sinä olit ja olet edelleen minun unelmieni täyttymys, Lucius.