alaotsikko: S, Lucius/Rabastan, Lucius/Narcissa, drama, angst, 12+ virkettä
Title: Kaavoitettua
Author: Winifred
Status: Valmis, one-shot/ficlet
Beta: Pixie<3
Genre: Drama, angst, slash, het
Pairing: Lucius/Rabastan, Lucius/Narcissa
Rating: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Summary: Hän tiesi, että teki valintansa yhden hetken perusteella, yhden hirvittävän hetken, jonka seurauksena hänellä oli nyt elämä, jonka Rabastan oli kaavoittanut hänelle suutuksissaan.
Disclaimer: Rowling omistaa, minä vain leikin.
A/N: Osallistuu 12+ Virkettä V -haasteeseen (sanalista lopussa), Angst25 -haasteeseen sanalla 22. Puhe, FF100:een sanalla 087. Elämä ja FF10:iin aiheella Luihuisen pojat sanalla 08. Maku. Tämä on melko tulkinnanvarainen ja tavallaan kokeilu tällaisella parituksella. Apua.
Kaavoitettua
Lucius katsoi huurteista lasia, joka lojui kaatuneena hänen vieressään. Viinin punaiset pisarat imeytyivät aamukasteiseen ruohoon, joka janosi enemmän, humaltui jokaisesta tipasta enemmän, vaikkei luonnon olisi pitänyt humaltua ihmisten juomasta. Vaaleaverikkö tunsi käden, joka kiertyi hänen lanteidensa ympärille hennosti, tunsi leuan, joka painautui hänen olkapäätänsä vasten, ja hän tunsi puutarhan katoavan ympäriltään muiston lipuessa hänen mieleensä.
“Soittakaa haudallani huilua, konserttoa pahuudesta, vääryydestä ja muusta millä ei ole väliä, en välitä, en halua ja päätös pitää”, Rabastan pauhasi, kun puheeksi oli noussut tulevaisuus.
“Veli rakas, joskus minusta tuntuu siltä, kuin olisit sekaisin päästäsi”, vinon hymyn omistava Rodolphus naurahti veljensä julistukselle. Kiihdyksissä oleva Rabastan ei ehtinyt ärähtää vastausta, kun Luciuksen huulet eksyivät suudelmaan hänen huulilleen.
“Kunnianhimo pukee sinua, mutta toisinaan se häiritsee tärkeämpiä asioita”, vaaleaverikkö kuiskasi Rabastanille irrottauduttuaan suudelmasta.
“Et ikinä ota tulevaisuutta tosissasi, et puhu siitä, lakaiset kaiken maton alle, Lucius. Asiat eivät toimi niin, et voi vain päättää koulua, elää sukusi rahoilla, naida ensimmäisen puhdasverisen vastaantulevan naisen, saada kivan perillisen ja viettää lopun elämääsi poltellen piippua ja odottaen kuoleman tulevan hakemaan sinua”, Rabastan tiuskaisi, vetäytyen kauemmaksi Luciuksesta. Lucius katsoi toista poikaa suoraan silmiin, tuhahtaen pilkallisesti kaikki äskeinen tunne kadoten aivan kuin tämä olisi herännyt unesta. Rabastan luuli hetken ajan sukeltaneensa jäätävään järveen, kun Lucius nousi hitaasti seisomaan ja käänsi selkänsä hänelle.
“Rodolphus, mennään päivälliselle häiritsemästä Rabastanin suuruudenhulluja suunnitelmia tulevaisuudesta mahtavana kuolonsyöjänä”, Lucius sanoi kylmästi. Rabastan tunsi itsensä koiraksi, joka oli juuri saanut kipeän potkun kengästä ja joutunut hylätyksi.
Rodolphus vilkaisi pikkuveljeään, mutta lähti seuraamaan Luciusta sanomatta sanaakaan, sillä jokainen luihuisen pojista tiesi, että ellei halunnut joutua jään saartamaksi, eristetyksi kaikista, oli parasta niellä sanansa ja seurata vaaleaverikköä.
Luciuksen katse lepäsi polussa, joka kaltevana vietti mutkaan. Helmeilevä tekojärven pinta kimmelsi kauniina kuunvalossa, mutta oikeastaan se ei viehättänyt vaaleaverikköä yhtään. Hän oli uppoutuneena tuohon muistoon ja sitä seuranneisiin tapahtumien vyöryyn, jonka seurauksena hän istui kostealla ruoholla vaimonsa punaiseksi maalatut huulet hänen kaulaansa vasten. Sillä hetkellä hän olisi halunnut työntää vaimonsa kauas itsestään, mutta lupaukset oli pidettävä ja jollei hän halunnut kohdata naisensa raivoa, oli hänen tyydyttävä myötäilemään toisen haluja.
Taivas yksin tietää, miten Lucius onnistui pitämään tunteensa poissa kasvoiltaan, silmistään. Menneisyyden sanat, syytökset ja anelut, kaikuivat hänen mielessään yrittäen tukahduttaa kaiken muun. Hän tiesi, että teki valintansa yhden hetken perusteella, yhden hirvittävän hetken, jonka seurauksena hänellä oli nyt elämä, jonka Rabastan oli kaavoittanut hänelle suutuksissaan. Silti, hän tiesi ettei toimisi toisin, vaikka salama kirkkaalta taivaalta iskisi häneen ja jonkun muinaisen taian avulla hän päätyisi menneisyyteen ja saisi mahdollisuuden muuttaa elämäänsä.
Narcissan sormet, jotka upposivat Luciuksen silkkisiin hiuksiin, vetivät miehen ajatuksistaan ja lähes väkivaltaisin ottein pitivät nykyhetkessä, kun naisen huulet kohtasivat Luciuksen omat. Hän kietoi kätensä viimein Narcissan ympärille, minkä seurauksena nainen värisi hänen sylissään, tosin hän ei tiennyt johtuiko se yön kylmyydestä vai hänestä. Suudelma maistui vaniljalle ja sitruunalle, ei yhtään suolaiselle ja pippuriselle kuten Rabastanin suudelmat.
Lucius piti silmänsä kiinni ja tahdonvoimansa avulla esti kyyneleitä valumasta poskiaan pitkin, sillä tätä hän halusi, tätä hän tarvitsi, ei suuruudenhullua poikaa, joka ei lopulta koskaan kyennyt kasvamaan mieheksi ja ottamaan vastuuta itsestään.
Sanalista:
1. huurteinen
2. pisara
3. puutarha
4. huilu
5. vino
6. suudelma
7. kunnianhimoinen
8. piippu
9. herätä
10. sukeltaa
11. kylmä
12. kenkä
13. jää
14. kalteva
15. helmeilevä
16. punainen
17. myötäillä
18. taivas
19. sana
20. hirvittävä
21. kirkas
22. upota
23. värinä
24. pippuri
25. kyynel
