Title: Kaksi vuotta
Genre: drama, romance, ööh (kyllä, ööh on täysin pätevä genre)
Pairing: Sirius/Remus, kind of
Rating: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Summary: Kaksi vuotta oli kulunut eikä Sirius voinut vieläkään olla miettimättä, olisiko hänen pitänyt ottaa sittenkin riski.
A/N: Ei kannattaisi ajatella liikaa. Tulee pää kipeäksi ja syntyy tällaisia tekstejä. FanFic100 –haasteeseen sanalla 4. Sisäpuoli. Kommentoida saa, jos keksii jotain sanomista.
---
Siitä oli nyt kaksi vuotta.
He olivat eläneet viimeistä vuottaan Tylypahkassa. James oli viimein saanut Lilyn suostuteltua treffeille, ja jälkimmäinenkin oli alkanut muutaman tapaamisen jälkeen lämmetä ajatukselle seurustelusta. Kun James oli tapaillut Lilyä, ja Peter syystä tai toisesta alkanut etääntyä ystävistään, olivat Sirius ja Remus kuin vaistomaisesti alkaneet viettää enemmän aikaa keskenään. Sirius oli tuntenut ystävänsä 11-vuotiaasta asti, mutta niiden muutamien kuukausien aikana heistä oli tullut lähes erottamattomia. Aina sen jälkeen, kun Peter ja James olivat jo aikoja sitten vaipuneet unten maille, oli Sirius istunut Remuksen kanssa jommankumman sängyssä vain puhumassa hiljaisella äänellä verhot sängyn ympärille vedettynä. Sirius oli oppinut Remuksesta paljon lisää lyhyen ajan sisällä. Remus oli aina hyvää seuraa. Tämä ei nauranut niin kovaäänisesti kuin James tai puhunut yhtä innokkaasti kuin Peter. Tämä ei aina kommentoinut Siriuksen puheita mitenkään ja kohotteli kulmiaan, jos Sirius kertoi jostakin tekemästään kepposesta. Mutta Remus kuunteli kaiken sen edestä. Sirius löysi itsensä yön pimeinä tunteina kertomasta toiselle asioista, joista hän ei ollut koskaan ennen maininnut kenellekään sanaakaan. Tunteita ja pelkoja ja ajatuksia, joista ei ollut ollenkaan helppoa puhua, mutta jostain syystä kertominen ei toisen seurassa ollutkaan niin vaikeaa kuin Sirius oli kuvitellut. Remukselle oli helppo puhua ja aina silloin tällöin Remus kertoi itsestään asioita, joita Sirius ei ollut ikinä kuvitellut toisen suusta kuulevansa. Ahdistusta, pelkoa ja yksinäisyyttä. Kaikki ne asiat, jotka molemmat olivat piilottaneet kuorensa alle, toinen villin ja flirttailevan, toinen rauhallisen ja kohteliaan, olivat heidän ympärillään verhojen ympäröimässä sängyssä avoimina, kirvelevinä ja niin, niin rehellisinä. Välillä he saattoivat istua hiljaa kumpikin omissa ajatuksissaan ja vaihtaa vain muutaman sanan monen tunnin aikana. Sirius yllättyi itsekin, kuinka helppoa Remuksen seurassa oli vain olla hiljaa. Yhden ainoan kerran he nukahtivat hänen sängylleen keskustelujensa seurauksena, ja kun Sirius heräsi aamulla, hän löysi Remuksen nukkumassa rauhassa vierestään käsi kevyesti Siriuksen rinnan päällä.
Muutaman kuukauden ajan Remus oli Siriuksen paras ystävä koko maailmassa. Mutta tämä oli vielä niin paljon enemmänkin. Vaikka kumpikaan ei ikinä sanallakaan maininnut tunteitaan toista kohtaan, molemmat tiesivät niiden olevan läsnä, ja ilma oli täynnä jännittynyttä kipinöintiä. Sirius, joka oli aina ollut rohkea kertomaan tunteistaan, ei ollut ikinä pelännyt läheisyyttä tai torjuntaa, pelkäsi näitä tunteita enemmän kuin halusi myöntää itselleen, saati sitten muille. Hän piti Remuksesta, hän rakasti Remusta, mutta ei siitä huolimatta halunnut pilata tätä kaikkea sillä, että olisi kertonut toiselle, kuinka paljon toisinaan halusi vain suudella tätä tai kuinka hän ajoittain haaveili yhteisestä tulevaisuudesta tämän kanssa. Ystävyys oli liian arvokas ja liian hauras, että tunteet olisi voinut myöntää ääneen.
Syystä tai toisesta, Sirius ei enää itsekään muistanut miksi se oli tapahtunut, hän ja Remus alkoivat kevään alkaessa etääntyä toisistaan. Ehkä kokeisiin valmistautuminen vei molempien aikaa tai ehkä jompikumpi sanoi tai teki jotain väärin. Ehkä se oli vain kohtalon johdatusta. Talvella he olivat lähes joka ilta ja yö puhuneet keskenään tuntikausia, mutta kun päivät alkoivat muuttua valoisammiksi, heidän kohtaamisensa harvenivat, ja lopulta he puhuivat enää tavallisista arkisista asioita koulupäivien aikana ja nukkuivat yönsä rauhassa omissa sängyissään.
Kaksi vuotta oli kulunut eikä Sirius voinut vieläkään olla miettimättä, olisiko hänen pitänyt ottaa sittenkin riski. Olisiko hyvä ystävyys voinut olla myös enemmän? Miten he olisivat selvinneet, ja olisivatko heidän välinsä suhteen muuttumisen myötä tulleet paremmiksi vai huonommiksi? Remus oli edelleen ainoa ihminen, jonka kanssa Sirius oli ikinä ajatellut voivansa jakaa nykyisen lisäksi myös tulevaisuuden. Joka kerta kun Remus hymyili, kun tämä katsoi häntä silmiin, kun tämä sanoi hänelle jotain mikä sai hänet nauramaan, Sirius pohti. Yhä joka ikinen kerta kun Remus katsoi jotakuta muuta, puhui lämpimästi jostakusta toisesta, tunsi Sirius mustasukkaisuuden piston sisällään.
Niiden muutaman kuukauden jälkeen he olivat molemmat muuttuneet, tulleet aikuisemmiksi, ehkä valmiimmiksi parisuhdetta ajatellen. Päässeet irti vanhoista peloista ja kasvaneet itseään etsivistä teini-ikäisistä nuoriksi aikuisiksi, joilla oli kyky ottaa vastuu itsestään ja muista.
Sirius ei silti tiennyt, olisiko tehnyt mitään toisin, jos olisi saanut uuden mahdollisuuden. Ehkä hän ei ollut vieläkään valmis tekemään oikeaa päätöstä. Tuskin hän tulisi koskaan olemaankaan kokonaan valmis siihen.
