Omatuntoni, ortoreksia nervosa, K-11 (Astoria Malfoy)

[Glorisablet]

angst, drama, ficlet (Sairaushaaste)

Title: Omatuntoni, ortoreksia nervosa
Author: Lavinia
Beta: Compete
Päähenkilöt: Astoria Greengrass Malfoy
Rating: K-11
Genre: angst, drama, ficlet
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa taikamaailman.
Summary: Omatuntoni ja  järjenääneni hillitsi minua saamalla minut katumaan toistaiseksi tapahtumatonta lankeemusta.

A/N: Tämä teksti (=tekele) on toinen Sairaushaasteeseen osallistuva ficcini. Aiheenani on ortoreksia nervosa, jonka taustalla on liian pitkälle menevä halu syödä mahdollisimman terveellisesti. Tyypillinen ortoreksiasta kärsivä ihminen saattaa kuluttaa suurimman osan päivästään ruokien valitsemiseen ja valmistamiseen. Toisin kuin anoreksiaa sairastava henkilö, ortorektikko ei yritä syödä mahdollisimman vähän vaan mahdollisimman ’oikeaoppisesti’. Sekä ortoreksia että anoreksia voivat aiheuttaa liiallista laihtumista, mutta tämä ei tyypillisesti ole ortorektikon tavoite.





Omatuntoni, ortoreksia nervosa

Astorian PoV


Vielä yksi sauvanheilautus ja sitten herkullinen juustokakku oli valmis. Liivatelehdet pitivät tuoreiden vadelmien ja boysenmarjojen värittämää pintaa koossa. Juustokakku oli niin herkullisen näköinen, että Malfoyn kartanon valtavassa keittiössä häärivät kotitontutkin katsoivat leipomusta kaipaavasti. Ne eivät kuitenkaan olisi ikinä uskaltaneet kajota Astoria-rouvan luomukseen, enkä minäkään halunnut koskea juustokakkuun kahdesta syystä: ensinnäkin torttu oli leivottu varta vasten isosiskoni Daphnen kutsuille, ja toiseksi minä en olisi saanut lohkaista itselleni edes yhtä ainutta pikkuriikkistä palaa, vaikka olisin leiponut marjaisan juustokakun pelkästään itselleni.

Tietenkään en voisi. Vai voisinko?

Juustokakku sai kyllä veden kihoamaan kielelleni. Hapuilin marmorista valmistetulla työtasolla olevaa hopeista kakkulapiota. Ehkä yksi pala ei kaataisi maailmaa. Tiesin joutavani tekemään uuden juustokakun, jos aloittaisin tämän, koska en halunnut viedä sisarelleni pienenevää kuuta muistuttavaa leipomusta. Kääntelin kakkulapiota käsissäni tietoisena kohtalokkaista seuraamuksista, joita juustokakun ja yleensäkin makeiden sekä rasvassa uivien houkuttelevien herkkupalojen syömisestä koituisi.

Minun teki niin kovasti mieli juustokakkua; en voinut kiistä sitä. Luiseva käteni alkoi täristä, aivan kuin se ei olisi kestänyt yhden kakkulapion painoa. Otin muutaman askeleen astiakaapin suuntaan, mutta pysähdyin niille sijoilleni torumaan itseäni. Niin Astoria, yksi pala ei kaada maailmaa niin kauan kun siitä ei tule tapaa. Mitä jos pääsetkin herkuttelun makuun? Silloin yksi pikkiriikkinen pala ei enää riitä.

Otteeni lipesi, ja kakkulapio kimposi metallisen kalahduksen säestämänä peilikirkkaalle marmorilattialle. Peräännyin parin askeleen verran, kumartumatta nostamaan kakkulapiota. Omatuntoni ja järjenääneni hillitsi minua saamalla minut katumaan toistaiseksi tapahtumatonta lankeemusta. Ei, minä en voisi luopua periaatteistani, koska olin pitänyt niistä tähänkin asti kiinni. Kaikki kielletyt houkutukset maistuivat niin taivaallisilta, että ne tuntuivat sulavan suuhuni, mutta tiesin erään sitkeän ja lannistumattoman vihollisen odottavan tilaisuuttaan.

Tuon vihollisen nimi oli ihra, ja se halusi kätkeä hoikan vyötäröni, vartaloni selvät kaarteet sekä valkean ihoni läpi kohoavat luut paksun ja sakean massan alle. Lihavana en muistuttaisi sitä kultakiharaista ballerinanvartaloista gasellia, jonka kanssa Draco avioitui kaksi vuotta sitten. Minä halusin säilyttää höyhenkeveän itseni ja leijuvat askeleeni. Juustokakku oli saattanut minut kiusaukseen, mutta olin kykenevä olemaan lankeamatta mässäily -nimiseen kuolemansyntiin.

Omatuntoni ja suojelijani, ortoreksia nervosa päästi minut pahasta.


//Codename nosti ikärajan uuden ikärajaohjeen mukaisesti.

[Cassiopeia]

Hmm, en oikein tiedä mitä tästä sanoisi, mutta haluan silti tulla kehumaan edes lyhyesti, koska onnistuit vaikuttamaan tällä ficillä. Aluksi olin vähän epäileväinen, koska olen törmännyt todella surkeisiin syömishäiriö-ficceihin, mutta tässä oli taas yksi, joka oli mielestäni realistinen. Se on todella hieno juttu, että sait tämän ficin tuntumaan ainakin tietyille lukijoille jonkinlaiselta iskulta vyön alle. Minä ainakin pystyin samastumaan ja kaiken kaikkiaan ficci oli todella uskottava. Ei mitään aiheella mässäilyä ja liioittelua, vaan ihan oikea arkielämän tilanne, jolloin oikeasti yksi pienikin pala juustokakkua tuntuu ylivoimaiselta ja lopulta sitä sitten luopuu ajatuksesta.

Arkisuus olikin ehkä se yksi piirre, josta minä kovasti pidin. Oli hyvä, ettei tässä ollut mitään huippuerikoista juonta, vaan ihan tavallinen tilanne. Mielestäni Astoria oli todella onnistunut ja ihastuin siihen kohtaan, jossa kuvailit häntä. Tyttö, joka haluaa säilyttää leijuvat askeleensa. Aaah, kaikessa hohdottomuudessaankin sait tästä todella hohdokkaan. Minä pidin ihan valtavasti.

Kirjoitustyylistä pidin kovasti. En oikein osaa selittää, mutta pisteitä siitä, että kaikki tekotaiteellisuus loisti poissaolollaan. Less is more. Teksti soljui ihanalla tavalla eteenpäin. Kaunista kuvailua löytyi joka puolelta alusta loppuun, mutta sen määrä oli juuri sopiva.
Tästä olisi vielä paljon sanottavaa, mutta tämä pisti ajatuksia sen verran liikkeelle, että en saa niitä takaisin kasaan, mutta haluan silti kertoa, että mitä tämä herätti. Kokonaisuutena vain niin todentuntuinen ja ainakin minä saavutin Astorian kanssa täydellisen yhteisymmärryksen. Uskon, että on turhaa alkaa edes paasaamaan sisällöstä ja analysoimaan ortoreksiaa ficissä sen tarkemmin, sinä kyllä tämän ficin perusteella tiedät. Koskettava ja ihana. Palaan kyllä lukemaan tämän vielä uudemmankin kerran. Kiitti!

[Belsissa]

Apua, ihanaa, Astoria ficci!

Olihan tämä nyt pakko sitten tulla lukemaan, kun hahmo on yksi suosikeistani (tosin lähinnä oman mielikuvani ja ficcien pohjalta) ja kirjoittajakin taitava! No en tietenkään pettynyt, mutten toisaalta pahemmin vaikuttunutkaan, mutta se varmaankin johtuu siitä, että aihe minulle niin tutta, eikä eryisen mieluisa, sillä tuttavapiirissäni on ollut lukuisia syömishäiriöisiä ihmisiä, eikä sitä ole helppoa katsella vierestä. Toisin sanoen, jos olisit kirjoittanut jollakin muulla hahmolla ja ollut eri kirjoittaja, niin en olisi tätä eksynyt lukemaan.

Olit kuitenkin kuvannut syömishäiriön oireet mahtavasti ja erittäin osuvasti. Muutamassa kohtaa tätä ficciä tuli mieleen aivan näiden kyseisten tuttavieni ponnistelu ja välillä jopa hulluuteen menevä pakkomielle terveyteen. Juuri tuollainen itsensä syytteleminen, jopa syömisen kokeminen syntinä ja sairauden ajattelu positiivisena asiana kuuluvat kuvaan ja mielestäni oli hyvä, että olit ottanut ne tähän ficciin mukaan.

Lisäksi asia, joka oli mielestäni mielenkiintoinen, oli tuo maininta Dracosta, joka kuullosti hieman siltä, että hän olisi luonut Astorialle paineita, tosin ei välttämättä tietoisesti, vaan mahdollisesti vain omalla olemuksellaan. Saattaa tietysti olla, että asia on juuri päin vastoinkin, eli että Draco on tietoisesti luonut nämä paineet. Nyt menee kyllä jaaritteluksi, anteeksi.

Kielesi on elävää ja kuvaus hyvää, kuten aina. Siitä on vaikea sanoa mitään enempää.

Niin ja plussaa siitä, että olit kuvannut Astorian blondiksi, minua ärsyttää aina, jos joku kuvaa hänet bruneksi, sillä oma mielikuvani naisesta on vaalea.

Kiitos lukukokemuksesta!

[Glorisablet]

Cassiopeia, kiitos kommentistasi, joka ei edes jäänyt lyhyeksi. =)
   Mä en ole lukenut muiden kirjoittamia ed -ficcejä ollenkaan, ana- ja mia -novelleja kylläkin, ja ne on usein toistaneet toisiaan. (Yhden todella hyvän ei niin mainstream ananovellin olen kyllä lukenut.) Useat kirjoittajat aina toistelee miten henkilö X tuijottaa ‘lihavaa’ itseään peilistä ja kauhistelee miten paljon on laihdutettavaa. “Vielä 43 kiloa vihattavaa.” -tyyliin. Joku taisikin sanoa jossain ketjussa, että ortoreksiasta ja muista vähemmän tunnetuista syömishäiriöistä kirjoitetaan todella vähän/ ei kirjoiteta ollenkaan. Ortoreksia on aiheena uunituore, hankalakin siinä mielessä, ettei voi turvautua mihinkään kliseisiin, mikä pakottaa kirjoittamaan väkisin (ja onneksi) hieman eri tavalla. Itsekin lukisin mieluummin näistä harvinaisemmista syömishäiriöistä, mutta kun niistä ei kirjoiteta. Dämn.
   Syömishäiriöinen elää tavallaan oman lasikupolin alla, joka eristää tämän muista ihmisistä ja muusta maailmasta. Kaikessa on vähintään kaksi puolta - hyvä ja paha, musta ja valkoinen - mutta syömishäiriöinen näkee useimmiten vain ingnooraamansa sairauden hyvät puolet. Ortoreksia on vietellyt Astorian orjakseen, jota se tanssittaa kuin ballerinamarionettia, ja Astoria on hurmaantunut keijukaisen osastaan, vaikka omaksitunnoksi naamioitunut riivaaja ei hellitä hetkeksikään teräksenlujaa otettaan hänestä.
   Olen aina otettu jos joku pitää tavastani kuvailla ja pitää kaiken lisäksi määrää sopivana, rakastanhan kuvailua joka lähentelee runsaudellaan barokin ylenpalttisuutta. Kun lukija haluaa palata vielä uudelleen lukemaan tekstiä joka herätti hänessä ajatuksia, kirjoittajallekin tulee hyvä mieli.


Belsissa, mahtavaa että juuri sinä olit kommentoinut tätä ficcini, olet kuitenkin loistava kirjoittaja, ja omissa teksteissäsi käyttämät runolliset kuvailut ovat yhtä herkullisia kuin täytekakun kuorrutukset. Astoria on kyllä kiinnostava tapaus; daami on vieläpä niin minimaalisessa osassa, että hänestä voi kirjoittaa minkälaisen haluaa. Mä pähkäilin jonkun aikaa kenet valitsisin tämän ficin ortorektikon osaan. Ensin ajattelin Luciuksen äitiä, mutta sitten hylkäsin sen ajatuksen, koska en viitsinyt kirjoittaa henkilöstä, josta ei ole mainittu edes nimeä. Pansy ja Daphne olivat kaksi varteenotettavampaa vaihtoehtoa, mutta lopulta Astoria syrjäytti molemmat.
   Jännitin vähän lukijan reaktioita ortoreksia oireiden kuvaamisen suhteen, kun en käsitellyt aihetta minkään ruoka-aikojen kautta, vaikka kello sääteleekin ortorektikon päivärytmiä ja koko elämää, koska sellaisenaan tulkinta olisi voinut jäädä yhtä kuivaksi kuin hiekkapaperi. Hienoa että oireet välittyivät realistisina, sellaisena että Astoriassa ja tosielämän syömishäiriöisissä on selkeitä yhtymäkohtia.
   Osuit Dracon suhteen naulan kantaan! Draco ja Astoria Malfoy ovat minun mielikuvissani vähän niin kuin Beckhamit, jästimaailman julkkisperhe. Julkisuus ja yhteiskunnallinen asema sekä hyvännäköinen mies ovat luoneet Victorialle sekä Astorialle ulkonäköpaineita, joten molemmat ladyt haluavat näyttää mahdollisimman hyvältä edustaessaan miehensä rinnalla kaikenmaailman cocktailkutsuissa, senkin uhalla että syömishäiriö livahtaa heidän tietämättään osaksi heidän elämäänsä.
   By the way, Astorian ainoa oikea hiustenväri on ehdottomasti vaalea. Kullanvaalea, ettei se näytä liian paljon Dracon kaksoisolennolta.
   Kiitos kommentistasi. =)


-Lavinia

[shaya]

Upeasti kirjoitettu, ei voi muuta sanoa! En tunne tai teidä ketään ortoreksiaa sairastavia/sairastaneita, mutta anorektikoita kylläkin. Voin siis kuvitella heidän kertomustensa perusteella millaista olisi sairastaa syömishäiriötä - ja mielestäni onnistuit erinomaisesti kuvailemaan sitä. Erittäin koskettava, omalla tavallaan. Tuli muuten itselläkin ihan vesi kielelle tuosta kakun kuvailusta... ah.

Pidin myös hahmovalinnastasi tähän, Astoria oli nappivalinta. Sillä juuri kuten itse sanoitkin, häneen varmasti kohdistuu hirveästi paineita olla kaunis ja siro, kun mies on sellainen kuin on.. Ja lisäksi Astoria on mielestäni sellainen raikas hahmo, kun häntä ei ole kirjoissa kuvailtu eikä hänestä ole juuri muutenkaan kerrottu. Mutta yhdessä asiassa olen eri mieltä: mielestäni Astorialla on ehdottomasti mustat, piikkisuorat hiukset, ei vaaleat eikä ainakaan ruskeat. Se kuitenkin sopi tuohon keijukais-kuvaukseen hyvin

[lanoliini]

Tämä oli loistava!  

Olit kuvaillut Astoriaa ja hänen sairauttaan ihan uskomattoman hyvin ja todella realistisesti. En ole aikaisemmin lukenut yhtäkään ficciä kyseisestä hahmosta (enkä myöskään yhtäkään sairaushaasteeseen osallistuvaa ficciä), joten tämä olikin mainio avaus Astoria-ficcien maailmaan. Ja vaikka en hahmosta kovin paljoa tiedä, niin täytyy sanoa, että voisin kuvitella Astorian juuri tuollaiseksi, kuin hänet kuvasitkin. Apua, nyt pitäisi sanoa niin paljon kaikkea ja yhtäkkiä en osaakaan. Miten ihmeessä tällainen fic voi tehdä ihmisen sanattomaksi?  

Kiitokset erilaisesta, mutta todella mainiosta lukukokemuksesta!


-lanoliini

[Glorisablet]

Shayl, kiitoksia. =) Toistan nyt itseäni (aivan liikaa), mutta olen hyvin otettu että sinäkin olet pitänyt tekstistäni, ja että olen tavoittanut aiheen ja sairauden piirteet. Juustokakku on niin namia, että oli pakko kirjoittaa jotain oikein kuolattavaa. (Teki luultavasti kirjoitushetkellä mieli juustokakkua tai jotain muuta naminamia.)

Lanoliini, kiitokset sinnekin! Mä olen joo sellainen erilaisuuden tavoittelija, joka haluaa kirjoittaa sellaisia tekstejä, joiden erilaisuus välittyy ruudun toisellekin puolelle. En tyydy tekemään kaikkea samalla tavalla kuin ennen/ yleensä on tehty. Oikeastaan kukaan ei tiedä paljon Astoriasta itse Row’ta lukuun ottamatta, joten mitkään säädetyt raamit ei rajoita kirjoittajaa. Minusta on kyllä hauskaa että kun omanlaiseksi kirjoitettu hahmo vastaakin lukijan kuvitelmia, vaikkei lukija olisi aikaisemmin ajatellut koko hahmoa.
   Kommentin ei tarvitse olla mikään kilometriessee - ainakin Lavinia ilahtuu hieman lyhyemmästäkin palautteesta, kunhan on pidempi kuin kolmerivinen. Sanat lipeää joskus munkin ulottuvilta, eikä kykene sanomaan puoliakaan.

[Domino]

Rakastan lukea syömishäiriöistä kertovia ficcejä. Niissä on jotain tajuttoman kiehtovaa. En tiedä miksi (kaiketi siksi, kun aihe koskettaa itseäni, ja tahdon yhä uudestaan ja uudestaan samaistua ficcien henkilöihin, vaikka se ahdistaakin.)

Ihana huomata, että olit valinnut päähenkilöksi harvinaisemman hahmon. Ja aivan totta, Astoria sopii ortorektikoksi pelottavan hyvin. Hänen ahdistuneisuutensa ja ruoan himon tukahduttamisensa on käsinkosketeltavaa.

Tuon vihollisen nimi oli ihra, ja se halusi kätkeä hoikan vyötäröni, vartaloni selvät kaarteet sekä valkean ihoni läpi kohoavat luut paksun ja sakean massan alle. Lihavana en muistuttaisi sitä kultakiharaista ballerinanvartaloista gasellia, jonka kanssa Draco avioitui kaksi vuotta sitten. Minä halusin säilyttää höyhenkeveän itseni ja leijuvat askeleeni. Juustokakku oli saattanut minut kiusaukseen, mutta olin kykenevä olemaan lankeamatta mässäily -nimiseen kuolemansyntiin.

Tämä kohta oli vangitsevasti kirjoitettu. Pysäyttävää, etten sanoisi.

Lopetus nivoi ficin hienosti yhteen. Kiitos lukunautinnosta!

[Glorisablet]

Domino, en voi muuta kuin kompata sinua. Mukavaa nähdä jo jokin aika sitten lisättyä ficciä kommentoitavan yhä - vieläpä noin myönteisesti. Kiitokset sinulle.