ReginaRiddle Minä olen tainnut yhden Millicent-femmen lukea, jos oikein muistelen. Mielestäni Millie ja Luna sopivat yhteen hyvin, molemmat kuitenkin ovat hieman karsastettuja hahmoja Tylypahkassa, vaikka molemmilla onkin "ystäviä". Kiitos kommentistasi.
Pyhimys No, voi että... Millie vaan tykkää hullu-Lunasta. Ne on suloisia keskenään.
Mää en oo vaan aikaisemmin tajunnut, että kuinka mielenkiintoinen tarinankerronta sulla oikein on. Se on kaunis ja huumaava. Mää tykkään hirveesti lukee näitä sun raapaleita ku ne on niin, ah tunnepitoisia.
Aaaaawwwsss, tack!
Kiitos kommentistasi.
Nimi: Toisinaan uteliaisuus on vaarallista
Kirjoittaja: Sirina Black
Ikäraja: S
//zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajojaGenret: draama
Paritukset: eipä oikeammin mitään, mutta siellä jossain on sitä Luna/Millicentiäkin jäljellä
Varoitukset: Ei ole!
Vastuuvapautus: En omista vaan kaikki kuuluu Row-tädille, paitsi juoni jonka omilla pienillä aivoillani keksin.
Yhteenveto:
Pansy oli liian utelias ja tahtoi tietää mihin Millicent katosi viikonloppuisin.A/N: Vuosi raapalehtien haasteeseen ja kerää kaikki hahmot- haasteeseen Pansy Parkinsonilla.
1.
Pansy Parkinson myönsi olevansa utelias ihminen. Ja hänen suurin uteliaisuutensa kohde oli juuri sillä hetkellä Millicent Bulstrode. Toinen tyttö katosi viikonloppuisin jonnekin heti perjantain tuntien loputtua ja palasi takaisin aina ennen maanantaiaamun ensimmäisiä tunteja.
Vaikka Pansy oli yrittänyt pyytää kauniisti, uhkailla, lahjoa ja kiristää Millicentiä, tämä ei ollut suostunut kertomaan missä kävi ja mitä teki poissa ollessaan. Ja sekös Pansya vasta ärsyttikin suuresti. Hänen mielestään oli oikein ja kohtuullista, että Millicent olisi kertonut mitä viikonloppuisin teki. Sillä olihan Pansy sentään hyväksynyt tukevarakenteisen ja ei niin kauniin Millicentin mukaan kaveriporukkaansa vaikka mikään pakko hänen ei olisi niin ollut edes tehdä.
Pansy olikin päättänyt saada selville aivan itse mitä toinen teki. Hänen uteliaisuudellaan ei ollut rajoja ollenkaan. Etenkään silloin kun joku käyttäytyi niinkin salaperäisesti kuin Millicent. Sen takia Pansy olikin anonut tuvanjohtajaltaan Severus Kalkarokselta lupaa poistua koulusta seuraavaksi viikonlopuksi. Ei tyttö ollut kylläkään kertonut minne aikoi lähteä sillä ei halunnut Millicentin saavan tietää asiasta. Oli parempi, että Pansy vain seuraisi toista pienen välimatkan päästä. Pansy päätti tulla esiin vasta kun Millicentin salaisuus olisi paljastunut hänelle.
Joten kun perjantai viimeinkin koitti, Pansy ryntäsi ensimmäisenä ulos liemiluokasta päästäkseen ennen Millicentiä pikajunaan, jonka tiesi odottavan Tylyahon asemalla. Pansy oli päättänyt pysytellä piilossa koko matkan ajan.
2.
Pansy ei tiennyt mitä ajatella seuratessaan ripeästi astelevaa Millicentiä pitkin ja poikin Lontoota. Aivan kuin tyttö ei olisi tiennyt minne oli menossa. Toisinaan tämä vaihtoi aivan yhtäkkiä suuntaansa ja Pansy joutui piiloutumaan milloin millekin pikkukujalle, jollaisille ei yleensä olisi eksynyt.
Miltei kahden tunnin yhtäjaksoisen kävelemisen jälkeen Pansy lopulta tiesi minne Millicent oli matkalla. Hän tunnisti jo kaukaa tutun rakennuksen, jonka julkisivu oli punatiilinen.
Pyhä Mungo, Pansy miltei kirkaisi ääneen, mutta sai pidettyä itsensä hiljaisena.
Pansy ei jäänyt odottelemaan kovinkaan pitkäksi aikaa nähtyään Millicentin katoavan ikkunaruuden lävitse. Hän tiesi, ettei löytäisi tyttöä enää jos nyt kadottaisi tämän silmistään. Vastaanottoaula oli täynnä eri-ikäisiä velhoja ja noitia. Pansy irvisti nähdessään mitä eriskummallisempia taikavammoja joita ihmisillä oli, mutta ei jäänyt ihailemaan tai kauhistelemaan asioita ympärillään. Hän oli huomannut Millicentin astuneen hissiin ja painaneen kerrosnappia.
Pansy tiesi, ettei voinut rynnätä samaan hissiin tupatoverinsa kanssa, joten hän jäi tuijottamaan mihin kerrokseen hissi pysähtyisi seuraavaksi. Vaikka ei voinutkaan olla varma, että Millicent olisi matkalla juuri siihen kerrokseen, hississä kun oli muitakin ihmisiä. Pansyn täytyi kuitenkin vain luottaa siihen, että toinen jäisi pois ensimmäisten joukossa.
Neljäs kerros, Janus Thickeyn osasto. Siellähän hoidetaan niitä pöpejä, kuten Lockhartia. Mitä ihmettä Millicent siellä tekee, eihän hän tunne ketään hullua? Vai tunteeko?3.
Pansy tuijotti kauhistuneena näkyä, joka hänen silmiensä eteen levittyi. Millicent istui Luna Lovekivan vuoteen vierellä ja hymyili nuoremmalle tytölle ystävällisesti. Pansyn teki mielensä kirkua ääneen, mutta hänen suustaan ei tullut ääntäkään kun hän tuijotti mitä epätodennäköisintä paria.
Millicent ja Luna? Tonnicent ja Lööperi?Pansy ei tahtonut uskoa näkemäänsä. Hän ei suostunut uskomaan asiaa. Ei vaikka näki kaiken selvästi. Millicent siveli hellästi Lunan laihaa käsivartta puhumatta sanaakaan. Luna hymyili Millicentille ujosti, vilkuillen tätä välillä silmille levähtäneiden hiustensa takaa.
”Millicent?” Pansy ei saanut itseään pidettyä hiljaisena.
Pansyn ääni tärisi pidätellystä inhosta ja kiukusta kun hän katseli Millicentiä ja Lunaa. Olihan hän toki tiennyt, että Millicent oli puoliverinen, ei siis lähelläkään puhdasveristen arvomaailmaa. Mutta se, että tämä kaveerasi verenpetturiksi tiedetyn Lovekivan kanssa oli jotain niin kamalaa ja mahdotonta.
”Pansy? Mitä sinä täällä teet?” Millicent oli noussut seisomaan ja astui Lunan eteen niin, ettei Pansy voinut nähdä tyttöä.
”Halusin tietää mitä teet viikonloppuisin. Ja totuushan olikin paljon mehukkaampi kuin luulinkaan”, Pansyn ilme oli vahingoniloinen ja pirullinen.
Millicent ei edes säpsähtänyt kuullessaan tupatoverinsa äänen, hän vain mulkaisi Pansya inhoten ja työnsi sitten tämän ulos Lunan huoneesta. Ensin Pansy luuli, että Millicent palaisi takaisin Lunan viereen istumaan, mutta tämä seurasikin häntä kun oli ensin sulkenut huoneen oven tiukasti perässään.
”Tästä ei sitten puhuta koulussa!” Millicentin ääni oli terästä.
Pansy ei ollut koskaan nähnyt yleensä hyvinkin alistuvaa Millicentiä niin kiukkuisena ja kylmäkiskoisena. Pansy ei tulisi koskaan myöntämään asiaa kenellekään, mutta juuri sillä hetkellä hän pelkäsi Millicent Bulstrodea, jonka tiesi osaavan jos jonkinlaisia ei niin sallittuja kirouksia ja loitsuja.
”Miksi en kertoisi kaikille, että käyt tapaamassa Lööperi Lovekivaa, hullu-Lunaa sairaalassa?” Pansy esitti kovempaa mitä olikaan ja minkälaiseksi itsensä tunsi.
”Koska et tahdo minun kertovan muutamia tosiasioita muutamille nimeltä mainitsemattomille tupatovereillemme. Ethän?”
Millicent oli viimeinkin kasvanut Pansya kohtaan tuntemansa kunnioituksen ja kiitollisuuden ylitse.
4.
Pansy palasi jo sunnuntaiaamuna takaisin Tylypahkaan Poikittaislinjalla, koska ei halunnut kohdata Millicentiä ennen maanantaiaamun tuntien alkua. Pansy tiesi, ettei koskaan tulisi kertomaan kenellekään mitä oli Pyhässä Mungossa saanut selville. Ei, vaikka muuta olikin Millicentille esittänyt perjantai-iltana Lunan huoneen ulkopuolella.
Pansy punastui pelkästä ajatuksestakin, että Millicent paljastaisi hänen sanomisiaan muutamille heidän tupatovereistaan. Hänen ajatuksensa tietyistä tupatovereistaan ei kestäisi päivänvaloa. Etenkään kun hänen mielipiteensä eivät olleet niitä ystävällisimpiä muita kohtaan.
Pansy tunsi olevansa ansassa, koska ei voinutkaan kertoa mitä mehevintä paljastusjuttua kaikille, jotka vain jaksaisivat kuunnella. Kiero hymy nousi Pansyn kasvoille kun hän yllättäen keksi loistavan keinon saada asia kaikkien tietoisuuteen.
Päiväkirja.5.
Pansylla kesti miltei viikko ennen kuin hän sai uuden päiväkirjansa näyttämään tarpeeksi uskottavalta. Hän kun ei ollut koskaan aikaisemmin edes ajatellut päiväkirjan pitämistä. Onnekseen Pansy osasi muutamia käytännöllisiä taikoja, kuten vanhennusloitsun, jolla sai kirjat ja paperit näyttämään juuri sen ikäisiltä kuin halusi.
Saatuaan päiväkirjansa viimeisteltyä hän hiippaili ulos oleskeluhuoneesta kenenkään huomaamatta. Pansy ei ollut aivan varma mihin olisi voisi kirjan jättää, jotta se löytyisi mahdollisimman helposti, mutta ei olisi kuitenkaan niin näkyvällä paikalla, että olisi ilmiselvästi tarkoituksella jätetty.
Kierrettyään muka valvojaoppilaan ominaisuudessa ympäri linnaa, Pansy keksi viimeinkin ratkaisun. Hän jätti päiväkirjansa aivan erään luokan oven viereen sillä tiesi, ettei sitä kukaan siitä nappaisi ennen aamua. Sen hän oli varmistanut eräällä melko vaikealla taialla, jolla pystyi piilottamaan esineitä vääriltä ihmisiltä ja olennoilta. Pansy oli taikonut päiväkirjansa näkymään vain oppilaille, kaikille muille paitsi Millicentille.
Pansy virnisti tyytyväisenä palatessaan takaisin tupansa oleskeluhuoneeseen, jonne kaikki olivat linnoittautuneet viettämään aikaansa. Jos joku ihmettelikin missä Pansy oli ollut, kukaan ei sanonut asiasta sanaakaan tai edes osoittanut huomanneensa Pansyn olleen poissa. Vain Millicent katsoi Pansya epäilevä ilme kasvoillaan, mutta hänkään ei sanonut mitään asiasta.
Pansy hymyili pirullisesti Millicentille ennen kuin katosi tyttöjen makuukamariin.
Vaihe yksi suoritettu. Nyt täytyy vain odottaa aamua ja sitä, että joku löytää päiväkirjani.6.
Pansy istui jännittyneenä tupansa ruokapöydässä ja vilkuili ympärilleen. Hän tahtoi kovasti tietää kuka oli lopulta päiväkirjan löytänyt. Pansy epäili, että joku rohkelikoista sen täytyi olla sillä vain rohkelikot kulkivat sen käytävän kautta aamuisin tullessaan aamupalalle.
Pansy ei huomannut kuinka Millicent tuijotti häntä tupapöydän toisesta päästä ja vaikka olisikin huomannut, ei hän olisi asiasta välittänyt. Pansy tiesi voittaneensa taistelun, ainakin toistaiseksi.
Kauan ei Pansyn tarvinnut odottaa kun hän jo näki kuinka yksi rohkelikoista tuli saliin mukanaan hänen ”unohtamansa” päiväkirja. Pansy kirosi hiljaa mielessään, että juuri kuraveri-Grangerin oli täytynyt löytää se, eikä esimerkiksi vaikkapa Lavender Brown.
”Mikä tuo on, Hermione?” Pansy tunnisti Weasleyn äänen katsomatta kuka puhui.
”Jonkun päiväkirja. Löysin sen tuolta käytävältä, läheltä loitsuluokkaa!”
”Kenen se on?” Potter kysyi kiinnostuneena ja ojensi kätensä ottaakseen kirjan itselleen.
Anna se Potterille! Anna nyt, Pansy huomasi toivovansa hiljaa mielessään.
Granger läppäisi ystävänsä käden pois ja avasi itse päiväkirjan. Pansy kuitenkin tiesi, ettei kukaan löytäisi sen omistajaa muuten kuin lukemalla sitä eteenpäin, aina viimeisille sivuille saakka. Pansy virnisti pirullisesti. Suunnitelma oli aukoton. Paitsi siltä osin, ettei Pansy voinut olla varma kertoisiko Granger kenellekään mitä päiväkirjassa luki.
Pansy todella toivoi, että Granger antaisi päiväkirjan luettavaksi jollekin ystävistään kunhan olisi itse sen saanut luettua.
7.
Muutamaa päivää myöhemmin Pansy alkoi olla hermostunut kun päiväkirjan sisältö ei ollut levinnyt vielä koululaisten keskuudessa. Ainakaan niin, että hän olisi kuullut juoruja asiasta. Pansy kirosi mielessään sitä, että juuri Granger oli sattunut löytämään päiväkirjan. Ellei rohkelikkotyttö pian saisi suutaan auki, Pansy ei vastaisi teoistaan.
Jos totta puhui, Pansyn olisi tehnyt mielensä mennä ravistelemaan Grangeria saman tien, mutta tiesi sen huonoksi ideaksi, sillä tyttö ei yleensä koskaan kulkenut yksinään. Ja silloin harvoin kun Pansy näki Grangerin olevan yksinään jossain, hänellä itsellään oli seuraa mukanaan.
Pansyn hermot eivät enää kestäneet odotusta. Joten kun päiväkirjan löytymisestä oli kulunut kuusi päivää, Pansy antoi lopulta periksi. Hän tahtoi kaikkien tietävän Millicentin salaisuuden vaikka pelkäsikin, että tämä hänen oma salaisuutensa paljastuisi samalla.
Hänen ei tarvinnut kuin lausua muutama tarkkaan valittu sana parin koulun pahimman juorukellon läheisyydessä ja jo samana iltana koko koulu tiesi missä Millicent kävi viikonloppuisin. Pansy pakoili loppupäivän Millicentiä, joka oli kuulopuheiden mukaan kiukkuinen kuin maahinen, jota oli huijattu raha-asioissa. Ja Pansy tiesi ihan kokemuksestakin, että kun Millicent suuttui, tämä suuttui kunnolla.
Pansy irvisti ja päätti vältellä tupatoveriaan niin paljon kuin mahdollista. Ja hän toivoi samalla, ettei tämä uhkauksistaan huolimatta paljastaisi kenellekään mitä hän oli tälle kertonut. Valitettavaa kyllä Pansyn toive ei toteutunut.
8.
Aamulla kaikki tiesivät asiasta ja jokainen karttoi Pansyn seuraa. Muutamat jopa kehtasivat kääntää selkänsä hänelle ja puhua suureen ääneen kuinka puhtaimmankin verilinjan omistavasta voisi tulla halveksittava ihminen.
Pansy oli raivoissaan. Minne tahansa hän menikin, vastaan tuli inhoavia katseita ja kovaäänisiä kuiskutuksia hänen elämästään. Vaikka vasta edellisenä päivänä jokainen koulun oppilas oli kuiskutellut Millicentin ja Lunan ystävyydestä, oli se jo unohtunut. Ketään ei kiinnostanut miksi ja miten he olivat ystävystyneet. Kaikkia kiinnosti enemmän juoruta Pansysta, koulun entisestä kruunaamattomasta kuningattaresta.
Pansy tahtoi kirkua ja raivota kaikille. Mutta hän ei tehnyt niin edes siinä vaiheessa kun Granger tipautti päiväkirjan hänen syliinsä hymyillen ivallisesti.
