Ihanaa, kommentteja! Vietin viime viikon lomaillen, joten en oo ehtiny vastailemaan, mutta laitan nyt pari uutta lukua! Lisää tulee taas sitten kun elämältäni kerkiän.
Ääh, apua, mitä oikeen vastaan teille, tää on ihan uus homma!
Hidefini: Moka korjattu. Etkä sie mitään ittees toista, pääasia että kommentoit
Ruskapoika: Ihana että tykkäät! Kiitos innostavasta kommentista!
Sirina Black: Kiva että tää sai kokeilemaan jotain uutta. Äh, en osaa sanoo mitään muuta
Ja sitten itse asiaan... Hidefinille jälleen kiitosta laadukkaasta betamisesta!
OSA 5 REMUSSeuraavan aamuna Harry heräsi aikaisin, tarkastamaan ja tarkastamaan vielä uudelleen että hän oli pakannut kaiken tarpeellisen turvallisesti arkkuunsa, jonka hänen setänsä oli tuonut ylös eilen illalla. Hän ei tiennyt mitä Vernon oli sanonut Petunialle, mutta kun he tulivat takaisin illalliseltaan, Petunia lähes tanssi ilmassa ja jätti täysin huomioimatta arkun siirtämisen Harryn huoneeseen. Kun hänen setänsä toi sen hänen huoneeseensa, hän ei sanonut mitään Harrylle (Petunia kurkki ovenraosta vahtimassa), mutta hän vinkkasi pojalle silmää ja soi tälle pienen hymyn.
Harry keräsi varovasti tavaransa lattialankun alta ja pakkasi nekin mukaan. Taikasauvan hän jätti taskuunsa. Hän tiesi, ettei voisi käyttää sitä kesäloman aikana, mutta hänestä oli lohduttavaa pitää sitä mukana, etenkin eilisen Voldemort-unen jälkeen.
Vaikka Petunia tiesi, että Harry lähtisi tänään, hän ei vapauttanut poikaa ruoanlaittovuorostaan vaan komensi tämän alakertaan kokkaamaan ”mukavan, ison, terveellisen aamiaisen” hänen ”rakkaalle Diddidumkselleen”.
”Terveellisyys” ei ollut sallittu sana Dursleytten talossa, mitä tuli Dudleyhyn. Lukematon määrä munia, kaksi tai kolme pakettia pekonia, pino pannukakkuja ja kokonainen leipä kruunasivat aamiaisen. Harryn ajatukset harhailivat kirjeessä kun hän paistoi viimeistä pannukakkua. Hän tuli palautetuksi todellisuuteen Petunian läpsäyttäessä häntä poskelle, kiljuen Harrylle tämän tuhlaavan hänen ruokaansa.
Rangaistukseksi, Petunia käski hänen seisomaan tiskipöydän ääressä ja syömään palaneen pannukakun ilman lisukkeita. Harry irvisti. Hänen mielestään pannukakku ei vain ollut pannukakku ilman voita ja siirappia. Irvistys maksoi hänelle toisen läpsäisyn samalle poskelle, saaden posken punoittamaan ja polttelemaan vielä pahemmin. Muut perheestä istuivat pöydän ääreen nauttimaan Harryn kovan työn tuloksista, hänen ottaessaan pienimmän mahdollisen palasen palaneesta pannukakusta ja rukoillen ihmettä, jotta hänen ei tarvitsisi syödä palanutta pannukakkua loppuun.
Ovikello soi.
Harry lähestulkoon lensi ovelle, kiittäen samalla Jumalaa joka pelasti hänet, ja kiskaisi oven auki. Pitkä, laiha mies, joka seisoi ovella, soi pojalle säteilevän hymyn samalla kun poika hyppäsi miehen kaulaan.
”Remus!”
Pehmeän, iloisen naurun saattelemana, Remus Lupin sulki hoikan lapsen syliinsä ja veti tämän lähelleen halaukseen. ”Hei Harry. Miten menee?”
”Loistavasti, nyt kun olet täällä!” vaimea ääni vastasi, pojan pään ollessa kaivautuneena Remuksen rintaan.
Remus nauroi pehmeästi ja taputti laihaa selkää. ”Olen varma, että olet innoissasi Anturajalan tapaamisesta ja Viistokujalle menemisestä. Oletko jo pakannut kaiken ja valmis lähtemään?”
”Eilen illasta lähtien.” Harry sirkutti, kun hän viimein vapautti entisen opettajansa halauksesta ja suoristi itsensä. ”Minä käyn hakemassa tavarani yläkerrasta.”
Ennen kuin hän ehti liikahtaakaan, Remuksen käsi oli lennähtänyt hänen leualleen ja käänteli nyt hänen päätään puolelta toiselle. ”Harry, mitä tapahtui?”
Hän oli jo ehtinyt unohtanut aamiaisella saamansa läpsäisyt, ja tajusi nyt, että hänen poskensa oli luultavasti vieläkin punainen iskusta.
”Ei se ole mitään. Älä huolehdi siitä, Remus.”
Ihmissusi kurtisti kulmiaan, saaden osan kasvojensa arvista kiristymään niin, että hän näytti ankarammalta, kuin mihin poika oli tottunut.
”Tämä ei näytä ’ei miltään’. Tämä näyttää siltä, että joku on lyönyt sinua.”
Meripihkan väriset silmät kohtasivat vihreät. Miehen äänestä heijastui huoli. “Harry?”
“Se on okei, Remus. Oikeasti. Se oli vain väärinkäsitys tänä aamuna aamiaisella. Ei se edes satu, oikeasti!” Harry yritti epätoivoisesti pyyhkiä huolen entisen opettajansa silmistä.
”Ei sillä ole väliä sattuiko se vai ei, Harry, vaan sillä, että joku on lyönyt sinua kasvoihin. Ymmärrän ruumiillisen rangaistuksen, tarkoitan selkäsaunaa, jos olet tehnyt jotain todella typerää tai hengenvaarallista, mutta EN lyömistä kasvoihin!” Remus tiesi, että hän kuulosti vihaiselta, mutta ei voinut sille mitään. Hän oli niin huolissaan pojasta, ja siitä, että joku satutti hänen parhaan ystävänsä poikaa, varsinkin kun hän ei voinut tehdä asialle mitään.
Harry tunsi Kuutamosta tihkuvan huolen ja hänestä tuntui koko ajan pahemmalle, koska hän ei tiennyt miten vakuutta mies siitä, ettei mikään ollut vialla. Hänellä ei ollut koskaan ollut ketään joka välitti hänen terveydestään ja hyvinvoinnistaan, joten hän ei tiennyt miten selviäsi tilanteesta. Viimein, hän antoi vastojensa ottaa vallan ja astui lähemmäs aikuista velhoa.
Remus hätkähti hieman, kun poika yhtäkkiä kiersi käsivartensa hänen vyötärölleen ja hautasi kasvonsa ihmissuden rintaan kuiskaten, ”Se on ihan okei, Remus, oikeasti, se on okei. Kiltti, älä suutu!”
Hän halasi poikaa tiukasti, toinen käsi hieroen rauhoittavasti ympyröitä hänen laihalla selällään, yrittäen lohduttaa.
”Anteeksi Harry. Minun ei ollut tarkoitus säikäyttää sinua. Minä olin vain huolissani siitä, että joku satuttaa sinua.”
Päättäen olla yrittämättä muuttaa asioita pahemmiksi kuin ne oikeasti olivat, Harry venytti totuutta niin pitkälle kuin vain kehtasi.
”Minä todellakin mokasin tänään aamiaisella, Kuutamo. Olin tekemässä pannukakkuja ja aloin haaveilla omiani. Pannukakut paloivat todella pahasti, enkä siltikään kiinnittänyt niihin huomiota. Tätinikään ei saanut huomiotani, joten hän läpsäisi minua. Ei hän läpsäissyt kovaa, mutta ihoni punehtuu todella helposti.”
Remus ei uskonut sanaakaan Harryn puheista, mutta hän päätti antaa aiheen olla, jottei järkyttäisi poikaa lisää. Hän päästi nuoren velhon otteestaan. ”Hyvä on Harry, jos sinä niin sanot. Miksi et menisi nyt hakemaan arkkuasi, niin minä menen ilmoittamaan perheellesi, että tulin hakemaan sinut. Oletan että he ovat keittiössä, kun mainitsit aamiaisen?”
”Kyllä, herra” hän osoitti oikeaa oviaukkoa ja ampaisi sitten portaita pitkin yläkertaan hakemaan tavaroitaan.
Remus huokaisi nähdessään pojan innon ja astui sitten keittiöön. Kaikki toiminta keittiössä pysähtyi kun hän astui huoneeseen. Hän sai osakseen kahden aikuisen ja yhden pienemmän teini-ikäisen valaan jakamattoman huomion.
”Hyvää huomenta. Olen Remus Lupin, Harryn entinen professori. Tulin hakemaan hänet loppukesäksi.”
Vernon nousi hitaasti tuoliltaan ja ojensi kätensä pitkälle miehelle. ”Vernon Dursley, herra.” Hän heilautti kättään kahta muuta ihmistä kohti. ”Vaimoni Petunia ja poikamme Dudley.”
Remus nyökkäsi kohteliaasti kahdelle muulle asukkaalle, ennen kuin käänsi meripihkan väriset silmänsä ylilihavan miehen puoleen. ”Onko Harry kertonut teille missä hän aikoo viettää loput kesälomastaan?”
Vaikka Vernon nyökkäsi, Petunia puhui. ”Minä en välitä missä se pikku friikki asuu, kunhan se on mahdollisimman kaukana minun perheestäni. Jos mitenkään mahdollista, pitäkää hänet koko hänen loppu elämänsä ajan, jottei minun tarvitse kestää hänen outoa käytöstään ja ihmeellisiä puuskiaan enää ikinä!”
Ihmissuden silmät leimusivat vihasta, kun joku loukkasi hänen pentuaan. ”Harry EI ole mikään friikki, rouva. Hän on velholapsi ja täysin normaali sellainen. Uskokaa minua, teen kaikkeni, jottei hänen tarvitse palata tähän taloon enää ikinä, mihin häntä ei selvästikään haluta, eikä häntä rakasteta.”
Petunian luiseville kasvoille nousi tyytyväinen hymy. ”Loistavaa! Olen niin iloinen kuullessani tuon!”
Ennen kuin Remus ehti syöksyä naisen kimppuun tai kirota tätä, Harry ilmesty hänen vierelleen hengittäen raskaasti raahaten mukanaan arkkuaan. ”Olen valmis, Kuutamo.”
Hän katseli poikaa huolissaan ja pohti, miten paljon tämä oli mahtanut kuulla. Pojalla oli kuitenkin kasvoillaan syytön ilme, tämän nykiessä miestä kädestä, vaatien lähtemään.
”Hyvä on Harry. Lähdetään sitten, eikö niin?”
Harry hymyili hänelle ennen kuin hän huiskautti kättään. “Heihei Vernon-setä, täti, serkku. Hyvää kesää!” Sitten hän hypähti yhä avoimelle ulko-ovelle ja siitä kuistille.
Remus mulkoili perhettä hetken ja seurasi sitten iloista teiniä ulos talosta sulkien oven perässään. Kääntyessään pojan puoleen, hänen huolestuneisuutensa tuli takaisin.
”Harry, miten paljon kuulit siitä mitä keittiössä puhuttiin?”
Harry rypisti otsaansa kuullessaan muutoksen Kuutamon äänensävyssä. ”En kuullut mitään Remus. Pitikö minun?”
”Ei, ei. Ei tietenkään.” hän vakuutteli Harrylle, iloisena siitä, ettei herkkä poika ollut kuullut tätinsä viiltäviä huomautuksia.
”Anna kun kutistan arkkusi. Sitten kävelemme vähän matkaa katua pitkin, ennen kun minä kaikkoonnutan meidät molemmat Viistokujalle.”
Hymyillen iloisesti Harry antoi arkkunsa Remukselle ja katsoi kun tämä kutisti sen ja laittoi sen sitten taskuunsa. Harry peitti huolella sen, että hän oli oikeastaan kuullut kaiken, mitä Remus ja Petunia olivat puhuneet. Hän tiesi jo entuudestaan tätinsä mielipiteen, mutta hän ei halunnut kuulla enää koskaan Kuutamon sanovan hänen nimeään niin säälivästi. Jos olisi jotain millä hän voisi estää sen, hän tekisi sen!
”Valmiina?”
Nyökäten, poika astui lähemmäs häntä ja kietoi kätensä ihmissuden kapealle vyötärölle. Remus kietoi toisen kätensä Harryn ympärille ja kaikkoonnutti heidät tiehensä.
OSA 6 RITA LUODIKORemus ilmiinnytti heidät pienelle kujalle lähelle Vuotavaa noidankattilaa. Hän johti pojan sisälle kysyen: “Miten olisi aamiainen ennen shoppailua?”
Harry katsoi miestä hämmästyneenä, ”Shoppailua? Luulin, että meidän piti vain tulla ostamaan koulutarvikkeeni tulevalle vuodelle.”
”Niin me tulimmekin,” kuului pehmeä vastaus. “Mutta sinä tarvitset myös uusia kaapuja, vaatteita… ja on myös muutamia muita asioita, jotka minun täytyy ostaa.”
Teini nyökkäsi. ”Minun täytyy vain ensin käydä Irvetassa nostamassa rahaa holvistani.”
”Eip.”
Harry pysähtyi niille jalansijoilleen. “Mitä tarkoitat?”
Ihmissusi pyörähti hämmästyneenä ympäri, nähdessään Harryn seisomassa paikoillaan keskellä lattiaa. Hän käveli takaisin pojan luo ja laski kätensä tämän olkapäille. ”Tarkoitan, että et tarvitse rahaa tänään. Minulla on kaikki kaljuunat joita tarvitsemme.”
Harry oli hämmästynyt, miten vanhempi velho olisi voinut saada sellaisen määrän rahaa, mutta ei kehdannut kysyä asiasta mitään. Remus, joka oli mestari ilmeiden lukemisessa, etenkin tämän pojan, jonka kasvot olivat rehelliset ja avoimet, kääntyi ja taputti pojan selkää saadakseen tämän taas liikkeelle. He istuutuivat pieneen, huomaamattomaan pöytään pubin nurkassa. Kun he olivat istuutuneet, Remus selitti asian Harrylle.
”Anturajalka on julistanut, että olet nyt hänen vastuullaan. Hän ottaa tehtävänsä hyvin vakavasti, joten hän on sitä mieltä, että hänen tulisi osallistua kaikkiin sinun kuluihisi tästä eteenpäin. Hän vannoin, että et jää ilman mitään, mikä on sinulle tarpeen.”
Kyyneleet pulppusivat smaragdinvihreistä silmistä Harryn kääntyessä kohti seinää, yrittäen peittää niitä mieheltä joka istui hänen vastapäätään. Oli uskomatonta, että niin monen laiminlyödyn vuoden jälkeen hänellä oli joku, joka halusi huolehtia hänestä ja rakastaa häntä.
Remus nojasi taaksepäin tuolissaan ja antoi pojalle aikaa koota itsensä ennen tarjoilijan kutsumista.
Hän vilkaisi poikaa kysyen, ”Harry, mitä sinä haluat syödä, vai tilaanko minä meille molemmille jotakin?”
Pieni mytty vastasi heilauttamalla kättään juuri ja juuri näkyvästi. Mies nyökkäsi hyväksyvästi. Kääntyen nuoren naisen puoleen, hän tilasi haudutettuja munia, leipää, pekonia ja keitettyjä perunoita kahdelle. Kun nainen lähti toimittamaan tilausta, ihmissusi kysyi: ”Oletko kunnossa?”
Pyyhittyään hätäisesti silmänsä, Harry nyökkäsi. “Anteeksi Remus. Sinä vain yllätit minut. En ikinä uskonut, että hän tekisi jotain tuollaista.”
Mies kurtisti kulmiaan. “Ja miksi et? Sinä olet pieni lapsi, joka tarvitsee kunnollista huolenpitoa.” Kuutamo heilautti kättään, saaden pojan sulkemaan suunsa juuri tämän aikoessa protestoida. ”Sanoin kunnollista huolenpitoa, EI sellaista ’huolenpitoa’ jota sait osaksesi tädilläsi. Anturajalka on palvonut sinua siitä päivästä lähtien kun synnyit, jopa ennen sitä kun James ja Lily pyysivät häntä kummisedäksesi. Ja siitä puhuen, velhomaailmassa on täysin normaalia, että jos vanhemmille tapahtuu jotain, kummi ottaa lähes aina orvon lapsen ja kasvattaa tätä kuin omaansa.
”Mutta miksi? Tarkoita, mitä jos heillä on jo oma perheensä ja omat lapset ruokittavana? Miksi kukaan haluaisi ottaa vapaaehtoisesti yhden suun lisää ruokittavaksi ja vaatetettavaksi?”
Remus nojasi eteenpäin, tavoitellen teinin jakamatonta huomiota. ”Harry, kaikki perheet eivät ole velhomaailmassa Weasleyn perheen kaltaisia. Yleensä perheillä on yksi tai kaksi lasta, korkeintaan kolme. Joskus kummit eivät vain kasvata kummilastaan kuten omaansa, vaan myös adoptoivat hänet, saaden tämän kuulumaan molempiin perheisiin. Minä uskon, että jos Sirius saa nimensä puhdistettua, hän tulee tekemään niin sinulle.”
Heidän keskustelunsa keskeytyi tarjoilijan tuodessa heidän aamiaisensa. Harry oli iloinen keskeytyksestä jolloin hän sai aikaa koota itsensä ja tunteensa. Idea siitä, että Sirius saattaisi adoptoida hänet, oli tyrmistyttävä. Miksi hän halusi kahlita itsensä teiniin, joka ei kuulunut häneen sukuunsa ja jonka selkään oli lähes kirjaimellisesti kirjoitettu neonvärisillä kirjaimilla ”Poika-Joka-Elää!! Tulkaa ja napatkaa hänet!!”
Huolimatta hänen sekavista tunteistaan tuoreen aamiaisen tuoksu oli houkutteleva ja hän ahtoi siitä sisäänsä niin paljon kuin vain pystyi, vajoten sen jälkeen tuoliinsa ähkien. Remus, joka oli myös syönyt hyvällä ruokahalulla, virnisti hänelle. ”Tuntuuko paremmalle?”
Poika taputti vatsaansa, ”Tuntuu täydeltä.”
”Hyvä, jos olet valmis, voimme aloittaa shoppailun?”
Harry nyökkäsi innokkaasti. Mitä nopeammin se olisi ohi, sitä nopeammin hän näkisi Siriuksen.
Remus jätti pöydälle rahaa maksuksi aamiaisesta ja auttoi sitten pojan ylös tuoliltaan, nyökäten kohti ovea joka johti Viistokujalle. He ehtivät ottaa vain muutaman askeleen, kun jokin hyvin värikäs hypähti heidän eteensä, pakottaen heidät pysähtymään.
“Harry Potter!”
Hän hypähti vaistonvaraisesti poispäin toimittajasta, törmäten pehmeästi takanaan olevaan ihmissuteen. Yksi käsi nousi Harryn olkapäälle, vakuuttaen että hän ei ollut tilanteessa yksin. Hän tunnisti ärsyttävän naisen ja hänen itsestään kirjoittavan sähäkän sitaattisulkakynänsä.
”Anteeksi, Rouva Luodiko, väistäisittekö?”
Väistämisen sijaan, hän liikkui lähemmäs heitä. ”Harry Potter, missä olet piilotellut koko kesän? Olen yrittänyt etsiä sinua haastateltavaksi. Mitä mieltä olet ministeriön virheestä päästää Sirius Musta pakenemaan Tylypahkasta lukukauden lopuksi? Pelkäätkö vieläkin henkesi puolesta? Viitsisitkö kertoa lukijoille miten kauheaa on, kun joku jahtaa sinua jatkuvasti? Miltä tuntuu tietää, että mies, joka joskus oli vanhempiesi paras ystävä, sinun lapsenvahtisi, joka joskus vaihtoi vaippasi, on nyt sinun pahin vihollisesi?”
Harry perääntyi taaksepäin. ”Vaihtoi vaippani?!”
Mies hänen takanaan lähes tukehtui nauruun kuullessaan Harryn reaktion. Mitä voit odottaa teinin vastaavan johonkin tuollaiseen! Hän astui eteenpäin, työntäen pojan syrjään. “Olen pahoillani rouva Luodiko, mutta Harry on menossa asioilleen Viistokujalle ostamaan koulutarvikkeensa ja meillä on kiire.”
Ikävä kyllä, nainen jätti täysin huomioimatta Remuksen varoituksen ja yritti sännätä Harryn perään. ”Harry Potter, elätkö jatkuvassa pelossa, että Sirius Musta voi ilmestyä mistä vain ja kirota sinut?” Aggressiivinen toimittaja ei vain tajunnut häipyä hyvän sään aikana. ”Harry, suunnitteletko sinä kostoa hänelle…HEI!” Rita alkoi kirkua raivoissaan. ”Se on minun, senkin tollo! Miten sinä kehtaat?!”
Tässä tapauksessa tollo oli hyvin ärsyyntynyt ihmissusi, joka oli nykäissyt Ritan sulkakynän itselleen ja katkoi sen siististi palasiksi. Sitten hän siirtyi pergamentin kimppuun ja silppusi sen pieniksi kappaleiksi. Hän käänsi palavat meripihkanväriset silmänsä kohti tunkeilevaa naista, saaden tämän hiljentymään. ”Siirry, ja jätä hänet rauhaan.”
Rita Luodiko seisoi paikallaan pulputen raivosta ja vihasta. Remus johdatti Harryn pubin takaosaan avoimelle holvikaarelle joka oli sisäänkäynti Viistokujalle. Juuri kun holvikaari alkoi umpeutua heidän takanaan, he kuulivat vielä yhden huudon. ”HARRY POTTER! Minulla on vielä monta kysymystä sinulle!
Harry ravisti päätään. Todellakin, oli päiviä jolloin hän VIHASI nimeään.
OSA 7 ALBUSHarry ja Remus onnistuivat välttelemään häijyä toimittajaa lopun aamupäivää. Oli niin monia kauppoja, joista heidän piti käydä ostamassa tavaroita toisensa perään, joten Remus kehitti päässään oman sotasuunnitelmansa jotta he selviäisivät päivästä.
“Okei Harry, ensimmäinen pysäkki meille molemmille on… apteekki. Sinä tarvitset joitakin aineksia kouluun ja minun täytyy viedä muutamia aineksia Severukselle.”
Harry virnisti miehelle otsatukkansa alta, miettien mahtoivatko ainekset mennä Professori Kalkaroksen Remukselle keittämään sudenmyrkkyjuomaan. Heidän astuessaan sisälle kauppaan, hänen nenänsä täyttyi monista erilaisista hajuista abyssinialaista kurttuviikunasta aina lumimiehen osiin (yäk!). Hän vaelteli laiskasti ympäriinsä, miettien miksi kaupassa oli zombipölyä ja seepran kaviota, muistuttaen itseään kysymään asiaa Hermionelta. Tai ehkä hän voisi tutkia asiaa itse. Tarkemmin ajatellen, se kuulosti varsin kiinnostavalta.
Katsellessaan ympärilleen hän tajusi yhtäkkiä, että hän ei ollut vielä saanut kirjettään Tylypahkasta, eikä hänellä näin ollen ollut hajuakaan mitä hänen piti ostaa. Hän kääntyi ympäri äkkinäisesti ja lähes törmäsi Remukseen joka seisoi hänen takanaan sään pieksemillä kasvoillaan kevyt hymy. ”Ongelmia, Harry?”
Tuntien olonsa hieman tyhmäksi, ja peläten että oli tuhlannut vanhemman velhon aikaa, hän myönsi: “Minulla ei ole kirjettä. Minulla ei ole pienintäkään hajua mitä minun pitäisi ostaa.”
Työntäen kätensä kaapunsa taskuun, Remus ojensi Harrylle kirjeen jossa oli pojan nimi ja koulun vaakuna. ”Ajattelinkin tässä, milloin mahdat huomata sen. Severus toi kirjeesi minulle tänä aamuna ja pyysi minua antamaan sen sinulle tänään.”
Tuntui käsittämättömältä, että Severus Kalkaros, kaikista ihmisistä ei ollutkaan paha ihminen. Kuolonsyöjä, vampyyri tai lepakko, kaikki todisteet kertoivat muuta vielä kolmannen vuoden lopussa. Juomamestari oli oikeasti vakooja Valon puolella, oli tuntenut hänen äitinsä siitä lähtien kun he olivat olleet lapsia ja muutaman hankalan vuoden jälkeen, hänestä oli tullut Kelmien ystävä Tylypahkan loppupuolella. Kalkaros näytti vihaavan Harrya jo tämän ensimmäisenä kouluvuonaan, mutta sen sijaan tämä tekikin kaikkensa pitääkseen Harryn turvassa. Kuolonsyöjien lapset hänen tuvassaan vahtimassa hänen jokaista liikettään, olivat tehneen professorin elämästä hieman hankalampaa, mutta silti tämä oli saanut pidettyä Harryn elossa.
Kerättyään ja maksettuaan tarvikkeet, Remus kutisti kaikki heidän ostoksensa taskukokoisiksi ja laittoi ne sitten taskuunsa. Seuraavaksi hän raahasi teinin noidankattilakauppaan ostamaan tälle uuden tinakattilan kouluun ja sen jälkeen Lurppuluomen pöllökeskukseen ostamaan Hedwigille pöllöherkkuja. Kun Harry silmäili kaihoisasti Hienojen huispausvarusteiden suuntaan, Remus nyökkäsi hänelle ymmärtäväisesti, lähettäen pojan hukuttamaan kaupan kuolaan.
”Minä menen kirjakauppaan ostamaan sinulle sulkakyniä, mustetta ja pergamenttia, Harry. Älä tule ulos kaupasta mistään syystä. Tulen aivan kohta takaisin hakemaan sinua, okei?”
“Okei, Remus” Harry vastasi innokkaasti, riemuissaan tilaisuudesta viettää hetken aikaa yksinään unelmiensa kaupassa. Siellä oli niin monia erilaisia asioita katsottaviksi ja kosketeltaviksi, hän ei tiennyt mistä aloittaa. Hänen ei tarvinnut huolehtia uuden luudanvarren ostamisesta. Sirius oli huolehtinut siitä hänen kolmantena vuotenaan, kun tämä oli ostanut hänelle Tulisalaman. Hän huomasi hyllyllä harjoitussiepin jonka pystyi säätämään useille eri vaikeusasteille: toivoton, aloittelija, parempi, normaali, kehittynyt, mestari ja mahdoton.
Harry oli juuri laskemassa miten paljon hänellä oli rahaa, kun käsi kurotti hänen ylitseen ja otti siepin. Hän kääntyi ympäri yllättyneenä ja huomasi seisovansa kasvokkain Tylypahkan rehtorin, Albus Dumbledoren kanssa. Hän nosti katseensa kohdatakseen tuikkivat siniset silmät eikä hän kyennyt estää itseään hymyilemästä. ”Hyvää päivää, rehtori.”
”Hyvää päivää sinullekin, herra Potter. Huomaan, että olet löytänyt huispausvälineiden uusimman jalokiven,” vastasi miellyttävä herrasmies.
”Kyllä, herra. Olin juuri tarkistamassa olisiko minulla riittävästi rahaa siihen, vai pitäisikö minun odottaa toiseen kertaan.”
Iäkäs velho hymyili hellästi pojalle. ”Olen varma että voimme tehdä jotain sen eteen, että saat tämän upean uuden keksinnön, jotta voisit hioa jo valmiiksi mahtavia kykyjäsi vieläkin paremmiksi.” Pidellen yhä sieppiä, Dumbledore lähti kävelemään kohti kaupan etuosaa ja tiedusteli olkansa yli, ”Mietin, Harry, soisitko minulle kunnian ja liittyisit seuraani jäätelölle?”
Vain ajatus Qaino Vahvahqonin jäätelöstä sai Harryn lähes kuolaamaan. ”Minä haluaisin kovasti, professori, mutta minun täytyy odottaa että Remus tulee takaisin kirjakaupasta. Hänen pitäisi tulla ihan hetken päästä.”
”Tietenkin, Harry, tietenkin. Minun olisi pitänyt tajuta se itse. Tiesin että joku olisi mukanasi tänään ja tietenkään he eivät halua sinun kuljeskelevan ympäriinsä yksinäsi.”
“Sinä tiesit?”
Vanha mies hymyili. “Tietenkin, poika rakas. Olen ollut yhteyksissä kummisetäsi kanssa muutamia kertoja ja minä olen yksi niistä jotka asettivat suojaloitsuja tämän kesän uuden asuinpaikkasi ympärille sinun turvaksesi. Minä ehdotin, että joku tulisi hakemaan sinut ostamaan koulutarvikkeesi ja sitten viemään sinut…no sinne minne olet menossa.” Albus katsoi ovelle, ”Ah, sieltä tulee Remus.”
Toden totta, ihmissusi astui sisään ovesta ja lähestyi heitä tervehtien ystävällisesti vanhaa opettajaansa. Rehtori otti Harryn ihaileman siepin esille. ”Remus, rakas poikani, Harry on löytänyt tämän ihastuttavan vempaimen joka auttaisi häntä kehittämään taitojaan huippuetsijänä Tylypahkassa. Onko mitään mahdollisuutta, että hän voisi saada sen?”
”Tietenkin Albus. Minulla on jo määräykset ostaa hänelle jotakin erikoista kun olemme täällä, joten olkoon tämä ensimmäinen!”
Harry katsoi hölmistyneen epäuskoisena, kun Remus otti siepin ja käveli kohti kassaa maksaakseen sen. Hinta oli törkeä ja poika nappasi heti kiinni Kuutamon kaavun hihaan kuiskaten, ”Se on okei, en tarvitse sitä, se maksaa ihan liian paljon!”
Remus taputti lasta rohkaisevasti olalle ja mutisi: “Minulla on enemmän kuin riittävästi rahaa sinun hemmotteluusi. Älä huoli siitä, selitän kaiken myöhemmin.”
Hän vääntelehti hieman, mutta piti suunsa supussa kun velho antoi työntekijälle kaljuunat. Kun mies antoi hänelle siepin pienessä hopeisessa laatikossa, hän kuiskasi vilpittömästi: ”Kiitos.”
”Remus, olin juuri pyytämässä nuorta herra Potteria mukaani jäätelölle. Toivon, että se sopii sinulle ja sinä liityt myös seuraamme?”
“Tietenkin rehtori. Sunnittelin juuri, että pysähtyisimme siellä ennen kuin menemme ostamaan hänen kaapunsa.”
Tilattuaan jäätelönsä, kaikki kolme istuutuivat ulos suojaisaan pöytään, joka oli piilossa ohikulkijoiden katseilta. Istuinkumppaneittensa huomaamatta, Albus teki piilotetulla sauvallaan pienen liikkeen, tehden muutaman sanattoman taian uteliaitten silmä ja korvaparien varalle. Harry oli juuri lopettamaisillaan jäätelönsä syömistä, kun rehtori puhui.
”Harry, minä tässä mietin, että voisitko sinä mitenkään kertoa minulle, miten sait tuon mustelman poskessasi?”
Harry nosti kätensä vaistonvaraisesti poskelleen yrittäen peittää mustelmaa, samalla selittäen: “Ei se ole mitään vakavaa, vain väärinkäsitys kotona tänä aamuna.”
Ikävä kyllä, Remus ei uskonut sanaakaan. ”Hänen tätinsä läpsäisi häntä tänä aamuna, kun hän poltti pannukakun aamiaisella. Tietenkin, ruuan määrästä päätellen, yksi pannukakku ei olisi haitannut mitään.”
“Minä vain uneksin jostain ja minun tätini ei pystynyt saamaan huomiotani…”
”Ja miksi, ” Remus keskeytti, ”pöytä oli katettu vain kolmelle, Harry? Palanut pannukakku oli tiskipöydällä ja siitä puuttui pieni pala. Pakottivatko he sinut syömään sen yököttävän asian seisaaltaan tiskipöydän ääressä toisin kun pöydässä muiden kanssa?”
Harry punastui, kun hän sekosi sanoissaan yrittäessään keksiä hyvää vastausta. ”Minä tuota…öh…se oli ruuan haaskausta ja…ööh…ajattelin, että kun minä poltin sen…niin minun…”
Vanha velho kurottui pöydän yli ja asetti yhden ryppyisen käden kevyesti änkyttävän pojan ranteelle. ”Harry.” Vihreät silmät kohtasivat hitaasti hänen silmänsä, ”totuus, kiitos.”
Voimatta mitään miehen äänestä kuultavalle surullisuudelle, hän päästi kaiken ulos. Fiasko aamiaisella, jatkuvat kotityöt, ruuan puute yleensäkin, läpsäisyt, selkäsaunat, uhkaukset, tätinsä viha, serkkunsa kiusaaminen, hänen setänsä toivottomat yritykset auttaa häntä, yhtyeenkuulumattomuuden tunne, kukaan ei ikinä halannut häntä tai kertonut että hän teki hyvää työtä ja viimeisimpänä komero portaiden alla jossa hän oli asunut niin monena vuotena.
Kun hän lopetti, Remus näytti siltä että hän ei osannut päättää puhkeaisiko kyyneliin vai ryntäisikö hän takaisin Dursleyille läksyttämään heitä. Kun Harry katsoi Dumbledorea, hän oli järkyttynyt nähdessään vanhan miehen silmissä kyyneleitä, jotka liukuivat hitaasti alas tämän poski kastellen tämän parran.
”Oi, Harry,” hän kuiskasi surullisena. ”Minun rakas Harryni. Olen todella, todella pahoillani. Olin niin innoissani sinun suojelemisestasi, luulin että tiedän paremmin kuin kukaan missä sinusta välitetään ja huolehditaan. Luulin todellakin, että perheesi tarjoaisi sinulle kaikkea mitä tarvitset elämääsi.” Albus veti taskustaan kirjaillun nenäliinan, johon hän pyyhki kyyneleensä. ”Harry, miten sinä voit enää koskaan luottaa minuun, uskoa minua tai edes kuunnella minua kaiken tämän jälkeen mitä olen tehnyt sinulle lyhyen elämäsi aikana?”
Teini kiemurteli tuolillaan, tuntien olonsa täysin epämukavaksi miehen näyttäessä tunteensa hänelle. Hän ei ollut kertonut heille siksi, että halusi heidän itkevän tai olevan surullisia. Harry ole kertonut heille siksi, koska Dumbledore oli PYYTÄNYT häntä kertomaan. Hän ei ollut edes ajatellut millainen vaikutus hänen sanoillaan saattaisi olla kahteen mieheen. Hänestä oli vain tuntunut niin hyvältä viimeinkin päästää se kaikki ulos!
Vetäen syvään henkeä ja päästäen sen hitaasti ulos, Albus kokosi itsensä ja kurottui ottamaan kaapunsa taskusta pienen pullon. Hän irrotti korkin ja laittoi yhden sormensa pullon suulle. Hän kallisti pulloa saadakseen ainetta sormelleen. Laskien pullon, Albus kurottui pöydän yli ja hieroi ainetta hellästi Harryn poskella olevaan mustelmaan.
Luottaen rehtoriinsa, lapsi ei kavahtanut kevyttä kosketusta, vaan antoi hänen tehdä mitä halusi. Pojan yllätykseksi mustelman aiheuttama epämukavuus katosi kosketuksen myötä. “Mitä se on?”
Surullinen hymy välkähti miehen uurtuneilla kasvoilla. ”Yksinkertainen voide mustelmien parantamisen ja kivun lievittämiseen. Minun ikäisenäni, tuppaan törmäilemään mihin sattuu ja saan mustelmia varsin helposti, joten Severus valmistaa minulle ystävällisesti voidetta tällaisten tapausten varalle.” Hän pyyhki kätensä, sulki pullon ja käytti kankaista nenäliinaansa pyyhkiäkseen liian voiteen nuoren velhon kasvoilta.
”Kiitos. Se tuntuu paljon paremmalta nyt.”
”Oi, Harry,” vanha mies sanoi surullisuuden palatessa tämän ääneen. ”Minun ei olisi ikinä pitänyt sijoittaa sinua sellaiseen asemaan jossa koet kipua. Sinä olet jo kokenut riittävästi vastoinkäymisiä elämässäsi, sinä ansaitset jonkun joka katsoo perääsi, pitää sinusta huolta, ja mikä tärkeintä, rakastaa sinua. Luulen, että koet kaikkia noita asioita Siriuksen kanssa. Ja tiedän varmasti, että hän odottaa kovasti pääsevänsä hemmottelemaan ja halailemaan sinua korvatakseen kaikki vuodet joina hän ei voinut..”
“Halailemaan minua?! En ole mikään napero tai lapsi joka tarvitsee halailua!”
Harry saavutti tavoitteensa saadessaan molemmat miehet nauramaan hänen reaktiolleen. Hän yritti epätoivoisesti keventää tunnelmaa ja tekemällä ison asian siitä, mitä hän todella toivoi, näytti toimivan.
Albus Dumbledore nousi ylös ja hymyili oppilailleen, niin entiselle kuin nykyisellekin. ”Harry, minä luulen, että halailu ei olisi sinulle ollenkaan pahasta ja minä tiedän että se tekisi hyvää myös Siriukselle. Ehkä te kaksi voisitte pitää huolta toisistanne lopun kesää ja katsoa kumpi voittaa huolehtimisessa ja rakastamisessa!”
Sen sanottuaan vanha herrasmies kumosi pöydän ylle asettamansa loitsut, toivotti heille kummallekin hyvää päivänjatkoa ja pyyhkäisi tiehensä Vuotavan noidankattilan suuntaan, palatakseen koululle hormiverkon välityksellä.
Remus huokaisi, päästäen irti vihastaan ja huolestaan Harryn tilannetta kohtaan ja nousi myös ylös. ”Oletko valmis käymään Matami Malkinilla ostamassa uudet kaapusi, pentu?”
Nyökäten, Harry ponkaisi jaloilleen saaden suden pyöräyttämään silmiään pojan selvälle sokerihumalalle. ”Jep!”
Paikallaan seisominen mittausta varten olisi varmasti yhtä suurta juhlaa sokerihumalaiselle teinille. Ehkä…
”Hei Harry, sain ajatuksen. Jos pystyt seisomaan paikallasi ja saat sovitukset valmiiksi riittävän nopeasti, meille jää vielä paljon aikaa käydä Kirman ja Japinan pilailuvelhopuodissa, jos haluat?”
“Oikeasti? Sinä annat minun ostaa sieltä jotain?”
Remus virnisti: ”En ole opettajakunnassa tänä vuonna ja sinä olet Kelmin poika ja kummipoika. Olisi kova homma saada meidät lopettamaan pilailu. Meidän täytyy vain pitää huolta siitä, että sinulla on riittävästi aikaa käydä läpi kauppaa ja tehdä viisaita päätöksiä siitä, mikä toimisi parhaiten missäkin tilanteessa.”
Harry virnisti, kun hän jatkoi, “Luuletko, että löytäisimme jotain mikä piristäisi Siriuksen päivää?”
Pitkä mies laittoi yhden käden pojan olkapäiden ympärille. “Harry, minä takaan, kun sinä kävelet sisään ovesta, se tulee piristämään hänen päiväänsä kuin supernova.”
T/N: Kasiluku on betausta vailla ja ysilukuakin oon jo aloitellu, joten lisää luettavaa on tiedossa piakkoin