Rukous || S, Bellatrix/OFC

[Elfalas]

Nimi: Rukous
Kirjoittaja: Elfalas
Beta: Valvatti
Genre: Kokeilullinen (angsti?)draama
Paritus: Bellatrix/Giladra
Ikäraja: S //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Oikeudet: Tuota, Giladra Carrion omistaa taas kerran itsensä, inspiraationa toiminut kappale on Kunze-Steinman-yhteistyötä ja kaikki muu on Rowlingin. Että näin taas.

Yhteenveto:
Hänen huulensa värähtelevät, puhuvat ehkä sanoja, mutta niistä ei saa kiinni, ja ehkä niitä ei olekaan.


A/N: Tämä on lyhyenläntä spinoff Carpe noctem -ficciini, joka elää ja hengittää, kiitos vain. Iso kysymysmerkki oikeastaan. Ehkä lähinnä herättelemään aisteja, koska en ole kirjoittanut tätäkään aikoihin. Vertani imetään nääs ihan oikeassakin elämässä. Sanoisin että tämä on Aaro Hellaakosken ja Michael Kunzen rakkauslapsi, rytmikokeilu, siksi ehkä turhan karkea. Ilmeisesti olen myös niin pihkaantunut omaan Gila-viritelmääni, että siitä on pakko säveltää tämmöistä.
Kaiken tämän lisäksi FF100: Valinnat. Vähän kaukaa haettua, mutta fuskaan nyt sen verran, koska Valinnat sopii vielä niin hyvin tulkintaani Bellatrixistä CN:ssä yleensä.
Niin, ja anteeksi saksa!


Rukous


- Was uns befreit
das muss stärker sein als wir es sind
Es trägt uns weit
weil es stärker ist als wir es sind


Se tuntuu kihelmöintinä sormenpäissä. Onko se toivoa? Odotusta? Himoa? Mahdoton sanoa. Se tekee pimeästä silmiä raastavien valojen meren ja viitansoljesta yhdentekevän pikkuseikan; kiivas hengitys pitää kylmyyden loitolla iholta.

Onko tämä nyt sitä? Askel, joka määrittää koko tulevaisuuden. Polku, jolta ei koskaan palata. Epätodellisuuden tuntua, niin kuin kaikki tämä tapahtuisi jollekin muulle, niin kuin se ei olisikaan Rhea Giladra Lupin, joka luikkii pitkin pihatietä kohti metsän suojaa ja yrittää välttää katsomasta oman huoneensa, entisen huoneensa, ikkunaan, jossa tietää Remuksen seisovan ja tuijottavan. Mutta tämä ei ole satua. Virta on olemassa, eikä Giladra halua panna sille vastaan. Jokin pieni ääni, hänen oma äänensä, kysyy, saako näin todella tehdä. Voiko? Sulaa hulluuttahan se on, niin kuin murheellisen teinitytön runokirjasta, sellaisesta, joka kertoo haaveksivaan sävyyn kuinka viilletään ranteet auki ja veri piirtää pilvilinnoja vedenpintaan. Mutta toisaalta - tästähän hän on uneksinut. Ei ehkä tällaisena hetkenä ja tällä tavalla, mutta muutakaan keinoa ei ole. Ei ihminen voi olla lintuna ja kahleissa samaan aikaan.

Ja miksei hän itse tietäisi parhaiten? Hän on aikuinen. Täysinoppinut noita. Melkein. Hän tietää, millaisen taakan on ottamassa lastikseen, ja hän hyväksyy sen - jos olisi jokin muu keino, Giladra olisi jo käyttänyt sen.

Jalkojen kopina kiveyksellä saa kipakan tanssin rytmin. Yö pyörittää häntä otteessaan ja hän hengittää sen tuoksua sisäänsä, sateen ja putoavien lehtien ja kirkkaan taivaan tuoksua ja se turruttaa aistit ja panee joka lihaksen värähtelemään. Giladra päästää äänen, ei aivan kirkaisua, ei aivan naurua, antautuu jalkojensa vietäväksi. Ne lennättävät häntä yli ojanpenkan ja märän ruohon ja panevat helmat hulmuamaan syystuulessa.
Sitten pimeydestä sukeltaa toinen hahmo. Sitä ei näe, se on vain kuvitelmaa, mutta Giladra aistii sametinpehmeän kosketuksen ihollaan ja viettelevät kuiskaukset paksun viitan uumenista. Sanoja hän ei erota; mutta äänen värin kyllä, sävyn joka kutsuu, lupailee tuhatverroin kauniimpaa huomista, lupaa johtaa muttei koskaan teljetä, niin että hän on kuin se lintu joka on aina uneksinut olevansa, lentää kuuta vasten ja kutsuu tähdet tanssiin kanssaan. Ilma ottaa hänestä kiinni - sateesta nahkea viitta ei paina enää harteita, leningin helmat nousevat itsekseen maasta, kengät vievät häntä omia aikojaan, ja hän antaa päänsä taipua taakse ja nauttii siitä mikä on tullakseen. Pelätä ei tarvitse, hän luottaa ilmaan ympärillään, luottaa Bellatrix Lestrangen valkeaan, joutsenmaiseen hahmoon.

Valkea käsi tarttuu hellävaroen ranteeseen, Giladran veri kuohahtaa, nousee vaahdoksi ja jokainen kupla kihisee, värähtelee hahmon suuntaan, ja tämä kuiskaa: "Vahvempaa kuin sinä, vahvempaa kuin meistä kumpikaan." Ja niin se on, veri raikuu myöntymystä, se on veri ja kirkkaus ja kohtalo.

Äkkiä Giladra on kuunvalo joka siivilöityy pilvipeitteen läpi hyväilemään puiden latvoja, hän on puiden kellastuneet lehdet tähdenlentoina yöilmassa ja sumu joka pyörteilee suonsilmien yllä, kengänkärjet iskevät kipinää ja sytyttävät hänen helmansa kuumaan siniseen liekkiin ja muuttavat hänet virvatuleksi, ja hän kieppuu, pyörii, liihottaa pimeän käsivarsilla kohti omaa ikuisuuttaan, ja kaiken aikaa sydän on kevyt ja vankka kuin linnunluusta veistetty!




Remuksen sudensilmät kynttilänvalossa.
Yksinäinen utu tämän kasvojen ympärillä, kun tämä nojautuu pöytään tähystääkseen ulos pimeään. Hänen huulensa värähtelevät, puhuvat ehkä sanoja, mutta niistä ei saa kiinni, ja ehkä niitä ei olekaan.
Prosper kumarassa takan äärellä, kyyneleet silmissään.
Isä Remuksen vierellä, kädet hänen olkapäillään, silmät ummessa, hauraat valkeat silmäripset poskille painuneina.

- Veri vaatii sitä. Se on luonto.

Kynttilänvalo sivelee murheellisesti heidän kasvojaan, maalaa hartaita juonteita isän silmäkulmiin. Sirius ottaa tukea pöydänlaidasta ja nykäisee Peterin hihaa, ja hetken he molemmat katsovat lasisin silmin ulos yöhön.

- Se on kohtalo.

Prosper koskettaa isän kämmenselkää ja painaa päänsä tämän olalle. Ikkunankarmien harmaa maali on hilseillyt reunoilta. Hämärässä Damokles Belbyn silmät. Jeanne Crookin silmät.

- Se vie sinua kuten se tahtoo.

Kynttilänvalo maalaa kultaisen kehän ruohikkoon ikkunan alle.

- Koska se on vahvempi kuin sinä.



Ja yhtäkkiä kaiken yllä Bellatrixin sirot, kulmikkaat kasvot, suupielten pehmeät juonteet ja huulten syvä puna, joka nielee hämärän ja imee itseensä suonsilmien tuikkeen Giladran kasvoilta. Hän laskee varmasti silkoiset kämmenensä Giladran olkapäille. Viitan kimmeltävä silkkivuori sulkee heidät molemmat pois tästä maailmasta, pois paheksuvien katseiden alta. Giladran rinta painuu häntä vasten, vapauttaa kaiken lämpönsä ja sulautuu häneen, ja hänen yönmustat hiuksensa ovat silkkiä Giladran poskilla, kun Bellatrix Lestrange vetää hänet syvään, omistavaan, hallitsemattomaan ja kaikenkattavaan suudelmaan.