Kiitos taas ihanista kommenteista (:
Lauranood: Suomennettuna löytyy 32 lukua (33. on ihan kesken, kun suomennosintoni on ollut tiessään kesän aikana eli kohta tahti hidastuu täälläkin). Alkuperäisessä on 39 lukua ja lisää on tulossa (: Ainakin pitäisi.. Suomennan kyllä kaikki luvut, mutta kuinka nopeasti sitä en tiedä. Ei vain löydy kauheasti intoa..
Mutta juu tässä olisi sitten 31. luku. Toivottavasti pidätte (:
Kappale 31: Loma
Bellan näkökulma
Selitin Culleneille kaiken menneisyydestäni – Felix ja Demetri keskeyttivät silloin tällöin puheeni hauskoilla tarinoilla – ”Teidän olisi pitänyt nähdä se pieni äkäpussi; käveli suoraan linnaan neljä vuotiaana tyttönä täysin luontevasti. Sitten Felix kutsui häntä söpöksi ja hän heittää Felixin seinään!” Demetri nauroi.
Felix tuijotti häntä vihaisesti. ”Niin, no sitten sinä kutsuit häntä vihaiseksi pieneksi kissanpennuksi ja hän heitti sinut seinään”, hän tiuskaisi. Kaikki nauroivat tuolle.
Emmett ja Jasper olivat erityisesti kiinnostuneita mentaalisesta kilvestäni. ”Bella tuo on mahtavaa! Voit suojata meidät Edwardilta ja voimme viimein saada reilun taistelun tai pelata pelejä ilman että hän käyttää ajatustenlukuaan huijatakseen!” Emmett piti todella tuosta ideasta ja Jasper näytti miettivän kuinka shakkipelit menisivät, kun Edward ei voisi lukea hänen ajatuksiaan.
Alice nauroi kovaa, kun Felix ja Demetri mainitsivat kuinka Heidi oli pakottanut minut kävelemään kaikkialle piikkikorkoisilla kengillä kuukausien ajan kunnes pystyin tekemään sen kaatumatta. Heidän kaikkien mielestä se tosiasia, että heidän täytyi jatkuvasti ottaa minut kiinni oli huvittava. Kaikki minun kahdesta vampyyriperheestäni ystävystyivät hyvin.
Kesti melkein koko päivän ennen kuin tarinani oli täysin kerrottu ja loppuun menessä loput vampyyriperheestäni olivat siirtyneet huoneeseen myös. Yhdeksäntoista vampyyria katsoivat huvittuneina, kun kokkasin itselleni ruokaa ja puhuivat keskenään oppien tuntemaan muut perheenjäsenet. Kun olin syönyt Alice ja Heidi, jotka olivat tietenkin ystävystyneet yhteisen shoppailun rakastamisen vuoksi, pakottivat minut viemään heidät ylös huoneeseeni – otin loput Culleneista myös mukaan, koska he kaikki vaikuttivat kiinnostuneilta näkemään sen.
Esme ja Carlisle ihailivat kaupunkinäkymää ikkunastani, Alice oli erittäin kateellinen vaatekaapistani – joka oli oikeastaan kaksi kertaa niin suuri kuin hänen. Kaikki näyttivät vaikuttuneilta ottaessani yltäni pois viittani, tiarani ja kaulakoruni. Emmettillä ei tietenkään ollut ongelmia tehdä kommentteja. Hän vihelsi arvostuksesta. ”Hitto Bella, tämä paikka on siiiiiiisti.”
Minä hymyilin vain ja nyökkäsin hänelle. ”Sopii prinsessalle eikö niin Em?”
Hän virnisti. ”Ehdottomasti.”
Lopulta suurin osa meistä meni alas. Lähetin Cullenit alas ensiksi odottaen, kunnes olin ainoa, jonka piti tulla vielä alas. Cullenit – lukuunottamatta Edwardia, joka oli nähnyt sen muistoistani ja Alice, joka oli nähnyt tulevan – olivat järkyttyneitä, kun putosin taaksepäin reunukselta. Putosin suoraan alaspäin selkä edellä, maa kiiti minua kohti. Kuulin Esmen kauhistuneen hengenvedon ja Emmettin kiireellisen ”Bella! Ei!” huudon. Kun olin noin neljän jalan päässä maasta, kiedoin itseni kilpeen ja toin itseni pystyyn; virnistäen heidän järkyttyneille ja pelokkaille kasvoilleen.
Edward ja Alice nauroivat Volterraperheeni kanssa – he kaikki olivat nähneet minun tekevän niin säännöllisesti. Esme ryntäsi luokseni ja halasi minua. ”Bella ole kiltti äläkä pelästytä minua noin enää koskaan”, hän anoi.
Tunsin syyllisyyttä siitä, että olin saanut hänet huolestumaan. ”Anteeksi Esme, ei ollut tarkoitus pelästyttää sinua”, pyysin anteeksi.
Tietenkin Emmett oli ensimmäinen Culleneista, joka näki mahdollisuudet. ”Bella, sinun täytyy antaa minun kokeilla tuota!”hän jylisi kuulostaen innostuneelta lapselta tivolissa.
Edward pudisti päätään huvittuneisuudesta – mikään ei koskaan muuttaisi Emmettiä. ”Joku toinen kerta Em”, lupasin.
Pian he asettuivat muiden vampyyrien joukkoon. He näyttivät löytävän toisensa joukosta omien mielenkiintojensa mukaan. Rose ja Santiago aloittivat heti keskustelun autoista. Caius ja Marcus haastoivat Jasperin shakkipeleihin. Aro ja Sulpicia keskustelivat Carlislen kanssa ihmismaailman uusimmista tapahtumista. Esme puhui Didymen, Janen ja Renatan kanssa linnan koristuksista – varsinkin minun tornini, samalla kun Emmett pelasi videopelejä Felixin ja Demetrin kanssa. Tietenkin Alice puhui edelleen Heidin kanssa muodista ja shoppailusta, mutta Alec liittyi heidän seuraansa, kun he alkoivat puhua muista maista ja paikoista, jonne mennä. Edward ja minä olimme tyytyväisiä vain istuessamme kahdestaan. Pidin siitä, että kaikki ystävystyivät hyvin.
Kun oli viimein aika mennä nukkumaan, häädin huoneestani kaikki muut pois paitsi Edwardin. Pystyin kuulemaan Caiuksen nurinat alakerrasta. ”En pidä vieläkään siitä, että poika on hänen huoneessaan öisin.” Pyöritin silmiäni Edwardille menessäni peiton alle ja käperryin häntä vasten.
Uni ei tullut heti, joten käännyin Edwardia kohti ja suutelin häntä intohimoisesti näyttäen hänelle, kuinka paljon olin ikävöinyt häntä viime päivien aikana. Hän suuteli minua takaisin samalla kiihkeydellä. Jatkoimme muhinointi hetkeämme kunnes kuulimme Jasperin alhaalta. ”Vau”, hän totesi selvästi puhuen toisille. ”Himon määrä mikä tuolta ylhäältä tulee on uskomaton.”
Lopetimme kuullessani Caiuksen ja Marcuksen yhteiset kauhistuneet karjaisut. ”Mitä!” he murisivat.
Felixin selvästi huomattava vihellys oli seuraavana. ”Vuhuu, Bella saa viimein!” hän huusi.
”Mahtavaa”,Emmett huusi. ”Nähtävästi Edward ei ole neitsyt enää.”
Huokaisin haudaten pääni Edwardin rintaan. ”Onpa teilläkin tapa pilata tunnelma!” huusin alas heille. He vain nauroivat minulle.
”Bella, jos et osaa käyttäytyä, Edward ei tule viettämään enää öitä huoneessasi”, Caius varoitti.
”Caius-setä”, nurisin. ”Me eletään kaksituhattalukua!”
Lopulta asiat rauhottuivat hetkeä myöhemmin ja pian minä ajauduin uneen, kun Edward hyräili tuutulaulua minulle.
***
Seuraavat kaksi viikkoa kuluvat mielestäni aivan liian nopeasti. Pidin siitä, kuinka perheeni onnistuivat tulemaan toimeen niin saumattomasti. Kaikki me naiset menimme shoppailuretkille pari kertaa samalla, kun miehet pelasivat jalkapalloa.
Jasper oli löytänyt sekä Caiuksesta että Marcuksesta varteenotettavat vastukset ja he pelasivat usein strategiapelejä yhdessä. Niinä kertoina, kun liityin heidän seuraansa, liittouduin yleensä Jasperin kanssa kahta setääni vastaan ja voitimme heidät usein – tiesin jokaisen setieni tavallisista taktiikoista ja Jasperin avulla olimme voittamattomia. Edward katsoi usein ylpeänä.
Didymestä Edward oli löytänyt musiikkia rakastavan kumppanin ja, kun Edward ei ollut varjostamassa minua, pystyin usein löytämään hänet Didymen luota puhumassa heidän viime vuosisatojen lempimusiikistaan.
Rosalie, tietenkin, jumaloi autojani. Kun vein hänet ensimmäistä kertaa valtavaan maanalaiseen autotalliimme ja hän huomasi kaikki urheiluautot, jotka olivat varastoitu sinne – minun Audi R8:n ja Bugatti Veyronini, Santiagon Pagani Zondan ja ylettömän määrän muita Lamborghineja, Ferrareita ja niin edelleen, hän hyppi ylös ja alas kuin Alice ja kiljaisi innostuneesti. ”Voi Bella, olen taivaassa”, hän huokaisi, kun hön lopulta rauhottui. Santiago ja minä veimme hänet yksityiselle radallemme ja me kaikki kolme kilpailimme toisiamme vastaan ympäri rataa. Ensimmäisen viikon loppuun mennessä Rose oli ajanut kaikkia autotallin autoja ja suunnitteli nyt tapoja, jotta Carlisle antaisi hänen ostaa oman Bugatti Veyronin Forksissa. Jotenkin epäilin, ettei Carlisle pitäisi siitä ideasta, koska se ei ollut aivan huomaamaton auto.
Todellinen hauskuus alkoi ensimmäisen viikon lopulla, kun Emmett viimein kysyi sen kysymyksen, jota hän oli kuollakseen halunnut kysyä siitä asti, kun hän näki Felixin ja Demetrin ensimmäistä kertaa. ”Niin tuota haluaisiko jompi kumpi teistä painia?”
Hän katsoi heitä toivekkaasti, innostus ja odotus kimaltelivat hänen silmissään.
He nauroivat hänen innokkuudelleen. ”Se olisi mahtavaa”, Felix sanoi, hänen silmänsä välkkyivät ilkeästi. ”Mutta meidän prinsessamme saa päättää.” Hän kääntyi minua kohti odottavasti.
Huokaisin ärsyyntyneenä, että hän tunsi tarvetta muistuttaa kaikkia asemastani ja kuinka he olivat vastuussa minulle. ”Joo, antakaa mennä vain”, sanoin. ”Itse asiassa, luulen, että tulen katsomaan – jos olet onnekas Emmett, kun te olette valmiit, voitan teidät kaikki kolme yhdellä kertaa.” Iskin silmää hänelle ja hän katsoi minua epäuskoisena.
”Tuota Bella, ei millään pahalla, mutta vaikka sinulla on kilpi, et voisi mitenkään voittaa meitä kaikkia kolmea.” Hänen ylimielisessä äänessään oli vivahdus huolta – hän todella ajatteli, ettei minulla ollut mahdollisuuttakaan. Sillä hetkellä olin kiitollinen, että Emmett ei ollut koskaan nähnyt voimieni täysiä ulottuvuuksia – oli selvää, että hän oli vakuuttunut, että voisin voittaa vain yhden vampyyrin kerrallaan. Edward katsoi huvittuneena; hän oli nähnyt muistoistani muita kertoja, jolloin olin käynyt koko Volturilauman kimppuun kerralla vain nähdäksemme, jos pystyisin siihen. Hän ei ollut lainkaan huolissaan, itse asiassa sain sellaisen käsityksen, että hän odotti innolla, että ottaisin Emmettiltä turhat luulot pois – taas.
Hymyilin vain Emmettille. ”Saammepa nähdä Emmett, saammepa nähdä.”
Kaikki molemmista perheistä tulivat kanssamme suureen harjoitussaliin, jota Felix ja Demetri olivat käyttäneet vuosien ajan, kun he opettivat minua taistelemaan. Se oli vain valtava, tyhjä huone, jossa oli erittäin korkea katto, ja joka oli noin koripallokentän kokoinen.
He päättivät, että Emmett ja Demetri taistelisivat ensiksi ja Felix taistelisi voittajaa vastaan. ”Pistän rahani Felixin puolesta”, sanoin.
Emmett kääntyi katsomaan minua. ”Ää Bella, etkö aio tukea sinun suosikkiveljeäsi?” hän valitti.
Nauroin. ”En silloin, kun olet häviämässä Emmett, lyön vetoa vain silloin, kun voitan”, totesin itsevarmasti.
Vieressäni Rosalie tuhahti hiljaa. ”No minun täytyy lyödä vetoa mieheni puolesta, joten miten olisi satatuhatta Bella?”
Virnistin. ”Sovittu”, sanoin kätellen häntä varmasti. ”Inhottaa viedä sinulta rahasi näin”, vitsailin. Hän nauroi.
Demetri katsoi meitä tekosurullisena. ”Mitä, kukaan ei lyö vetoa puolestani?” hän kysyi.
Heidi pyöritti silmiään hänelle. ”Hyvä on! Satatuhatta Demetrin puolesta”, hän julisti katsoen Rosea ja minua. ”Kolmisuuntainen veto?” hän kysyi. Me molemmat nyökkäsimme. ”Mahtavaa.”
Katsoin kolmea vampyyria. ”Selvä, olen varma, että osaatte säännöt. Ei puremista eikä huoneesta poistumista.” He kaikki nyökkäsivät hyväksyvästi ja Emmett ja Demetri kohtasivat toisensa. ”Hyvä on sitten, kolmannella lähtee. Yksi. Kaksi. Kolme.”
He alkoivat heti kiertää toisiaan, heidän silmänsä tutkivat toisiaan löytääkseen toisen heikkouden. Yhtä aikaa he laukaisivat itsensä toistensa päälle. Heistä kuului leikkimielisiä murinoita ja ärjähtelyjä.
Katsoimme innokkaasti, kun he painivat keskenään, lihakset värähtelivät heidän käyttäessään voimiaan yrittääkseen saada toisen alistumaan. Lopulta kuitenkin, Demetrin yllätykseksi, Emmett pääsi niskan päälle ja voitti. Heidi voihkaisi. ”Demetri! Menetin juuri takiasi $100,000!” Demetri vain kohautti olkiaan näyttäen hieman ärsyyntyneeltä, että Emmett oli todellakin onnistunut voittamaan hänet.
Minä nauroin. ”Jestas Demetri, olet antanut itsesi laiskotella. Ehkä minun pitäisi palkata Emmett vartijakseni sinun sijastasi”, kiusoittelin. Hän murisi minulle, hänen silmänsä kimaltelivat huvituksesta. Hän tiesi, etten koskaan vaihtaisi vartijoitani, mutta se oli ollut yleinen vitsi meille siitä asti, kun Felix ja Demetri oltiin määrätty minulle ensimmäistä kertaa.
Lyhyen tauon jälkeen (koska kummankaan ei täytynyt levätä) Emmett kohtasi Felixin. Kun he aloittivat, aloin hurrata: ”Hyvä Felix! Anna hänelle kunnon selkäsauna!”
Rose kosti heti. ”Anna mennä Emmett! Sinua odottaa mukava palkinto illalla, jos voitat”, hän kehräsi viettelevästi. Emmett tuplasi heti yrityksensä.
Tuijotin Rosea vihaisesti. ”Anna mennä Felix! Jos et halua, että kätesi katoaa viikoksi, sinun on parasta voittaa!” huusin. Felix keskittyi heti paremmin ja voimakkaalla, hyvin kohdistetulla potkulla, hän sai Emmettin maahan ja hän kietoi heti kätensä hänen ympärilleen niin, ettei Emmett voinut liikkua. Emmett näytti tyrmistyneeltä myöntäessään tappionsa samalla, kun Felix näytti vain helpottuneelta.
Hymyilin omahyväisesti Roselle ja Heidille. ”Annan pankkitietoni teille myöhemmin.”
Jasper näytti hämmentyneeltä. ”Uhkailetko useinkin vartijoitasi tuolla tavalla Bella?” hän kysyi. ”Sekä Demetri että Felix tunsivat aitoa pelkoa, kun uhkasit viedä Felixin käden viikoksi.”
Sekä Felix että Demetri virnistivät ironisesti. ”Valitettavasti”, Demetri sanoi venyttäen puhettaan. ”Bellalla on taipumus toteuttaa uhkauksensa – jos Felix olisi hävinnyt, hän olisi oikeasti repinyt Felixiltä käden ja piilottanut sen viikoksi. Se on tapahtunut meille molemmille, kun me ärsytimme häntä liikaa”, hän selitti.
Cullenit tuijottivat minua suut ammollaan kohauttaessani olkiani. ”Tekin tekisitte niin, jos kaksi ärsyttävää vartijaa, jotka käyttäytyvät kuin viisivuotiaat suurimman osan ajasta, varjostaisivat teitä koko ajan.”
Alice nauroi. ”Olen uhkaillut Emmettiä ennen, mutta en ole koskaan oikeasti toteuttanut uhkauksiani.” Hän näytti mietteliäältä.
Emmett tuijotti häntä vihaisesti. ”Älä edes ajattele sitä”, hän murisi Alicelle. Me kaikki nauroimme.
Sitten päätin, että olisi aika näyttää kunnolla kilpeni täyden ulottuvuuden. ”Okei eli tulkaa nyt Felix, Demetri, Emmettt ja Santiago, mennään taistelemaan – kaikki te minua vastaan.” Käännyin ajattelen, että voisin käyttää vielä yhtä henkilöä. ”Jasper, sinä myös”, päätin. Hän katsoi minua epäilevästi, mutta kun Alice nyökkäsi hänelle, hän liittyi neljän voimakkaan miesvampyyrin joukkoon ja he siirtyivät huoneen keskelle. Virnistin odotuksesta – minulla ei ollut ollut kunnon tappelua pitkään aikaan.
Esme näytti olevan huolissaan minusta, Carlisle näytti mietteliäältä ja Edward ja Alice näyttivät innokkailta – he tiesivät, mitä oli luvassa.
Astelin viiden keskellä olevan vampyyrin luo; olin jo kietonut heidät kilpeeni. ”Antaa tulla, hyökätkää kimppuuni”, härnäsin heitä. Emmett, tietenkin, ampaisi heti minua kohti suorana hyökkäyksenä, kun muut tajusivat pysyä poissa ja miettiä strategioita. Odotin kunnes Emmett oli lähempänä ennen kuin asetin kilven hänen eteensä. Hän törmäsi siihen kovaa, kajahteleva pamahdus kaikui huoneessa. Hän horjahti taaksepäin ja kuulin takaani kaikkien muiden hihittävän. Virnistin hänelle. ”Eihän sinuun sattunut Emmy?” härnäsin. Hän murisi. Muut alkoivat lähestyä minua eri suunnilta ja Felixin nyökätessä he kaikki juoksivat täydelle nopeudella minua kohti.
Annoin heidän kaikkien tulla. Felix, Demetri ja Santiago alkoivat heti yrittää lyödä ja potkia minua tietäen kokemuksesta, ettei minuun sattuisi – se sattuisi vain heihin, kun he löivät kilpeäni. Jasper ja Emmett epäröivät hetken, kunnes he näkivät, että olin vahingoittumaton ja sitten he liittyivät tappeluun. Jasper tarttui jalkaani yrittäen kaataa minut, mutta minä kiepahdin ympäri ja potkaisin häntä toisella jalallani vahvistaen potkua kilvellä, jotta hän lentäisi taaksepäin.
Jatkoin taistelua heidän kanssaan kaikilla taistelulajiliikkeilläni, kunnes minusta tuntui, että olin saanut tarpeeksi treeniä tänä päivänä. Sitten vain kiedoin heidät kilpiin ja levitoin heidät poispäin minusta. Felix, Demetri ja Santiago sanoivat heti: ”Sinä voitat.” Päästin heidät menemään. Katsoin Emmettiä ja Jasperia odottavasti heidän katsoessaan minua hämmentyneinä.
Emmett virnisti itsevarmasti minulle. ”Tuota ei pahalla Bella, mutta lopulta sinä väsyt ja sinun täytyy päästää meidät alas ja kun sinä teet sen, me voitamme joten... me emme aio luovuttaa”, Emmett totesi varmasti. Jasper pysyi hiljaa, mutta näytti epäilevältä.
Demetri tuhahti. ”Anteeksi, että rikon kuplasi Emmett, mutta Bella ei ole erityisen kärsivällinen. Jos et luovuta pian, hän puristaa sinua kovaa kunnes hän melkein murskaa sinut ja jos se ei toimi, hän alkaa ottaa raajojasi yksi kerrallaan pois.”
Emmett katsoi minua. ”Mutta Bella, ethän sinä oikeasti tekisi tuota minulle, ethän?” hän anoi.
”Kokeile.” Virnistin.
Alice alkoi puhua silloin. ”Kyllä hän tekisi, olen nähnyt sen”, hän vahvisti.
”Minä luovutan”, Emmett huokaisi. Annoin hänen mennä ja käännyin Jasperia kohti.
En pitänyt varmuudesta hänen silmissään. Yhtäkkiä tunsin voimakasta halua nukkua. ”Älä viitsi Bella”, hän puhui vakuuttavasti venytellen sanojaan. ”Jos päästät minut menemään, voit nukkua.”
Annoin vihani polttaa uneliaisuuden pois tuijottaessani häntä vihaisesti. ”Hyvä yritys Jasper, muttei tarpeeksi hyvä. Luovuta nyt tai menetät kätesi.” Hän pystyi tuntemaan vihani, kun hän yritti manipuloida minua, ja tiesi kuinka vakavissani olin. Hän nielaisi ja kuulin kahden vartijani hihittävän – he tiesivät paremmin, eivätkä ärsyttäneet minua.
”Sinä voitat”, hän myönsi lopulta. Päästin hänet alas ja kävelin onnellisesti ja voitokkaasti takaisin Edwardin luo. Hän virnisti ja suuteli minua kietoen vahvat kätensä ympärilleni. Sulin hänen syleilyyn kurottaen ylös syventääkseni suudelmaa. Erosimme toisistamme Felixin, Demetrin ja Emmettin hurrauksista. Minä vain virnistin heille ennen kuin nojauduin vangitsemaan Edwardin huulet taas. ”Se sujui loistavasti rakas”, hän kuiskasi korvaani.
Tietenkin Emmett päätti pian, että Janen lahja, josta hän oli kuullut vuosien aikana, oli erittäin makea ja hän kerjäsi Janelta demonstrointia. ”Idiootti”, mutisin ja sitten huokaisin ja irrotin otteeni Edwardista valmistautuen siihen, että minun pitäisi pelastaa Emmett häneltä itseltään; Jane ei ollut tunnettu itsehillinnästään. Jane hymyili häijysti Emmettille ja Emmett tuijotti häntä takaisin varmana, että voisi kestää minkä tahansa kivun, jota Jane jakaisi.
Aivan yhtäkkiä Emmett kaatui maahan; vääntelehtien hiljaisesta kivusta. Hän oli kuitenkin hiljaa vielä, joten tiesin, että Jane oli antanut hänelle vain pienen annoksen lahjastaan. Pysyin siinä, missä olin katsoen Janen lisäävän kipua, kunnes Emmett huusi. Sitten tiesin, että hän oli uskomattomassa kivussa. Jasper oli nyt myös maassa tuskissaan – koska hän oli tuntenut Emmettin, ja Edward pystyi kuulemaan sen heidän ajatuksistaan.
Asetin mentaalisen kilpeni nopeasti Emmettin ympärille ja hänen huutonsa pysähtyivät heti. Jane mutristi suutaan minulle ja kohautti sitten olkiaan Emmettin ja Jasperin noustessa ylös maasta. Jasper tuijotti Emmettiä vihaisesti. ”Älä enää koskaan tee mitään noin typerää uudestaan!”
”Auts”, Emmett mutisi. Hänen silmissään näkyi uudenlaista kunnioitusta pikku Janea kohtaan, kuten myös muilla Culleneilla.
”Olet onnekas”, sanoin. ”Hän ei ollut vielä päässyt korkeimmille kynnyksilleen.”
”Niin”, Jane nurisi. ”En edes antanut sinulle kunnon demonstrointia – olisin antanut, ellei Bella olisi suojannut sinua.” Emmett katsoi minua kiitollisena. Minä vain virnistin ja kohautin olkiani.
***
Myöhemmin viikolla Aro mainitsi Laurentin ohimennen ja kaikki Cullenit hermostuivat ja kääntyivät minua kohti selitystä varten. Säpsähdin tajutessani, että kaikessa innostuneisuudessani olin unohtanut täysin kertoa Culleneille kohtaamisestani Laurentin kanssa. Selitin kohtaamisen Laurentin kanssa Culleneille, mitä hän oli sanonut Victoriasta ja sitten yhteenotostani susien kanssa. ”Ää Bella”, Emmett valitti. ”Lupasit säästää seuraavan vampyyrin minulle.”
Pyöritin silmiäni hänelle. ”Anteeksi Em, jos olisit ollut siellä, en olisi edes ajatellut seistä tielläsi – vaikka epäilen, ettei hän olisi yrittänyt mitään, jos olisit ollut siellä”, huomautin.
Edward oli enemmän järkyttynyt Jacobista. Hän oli raivoissaan siitä, että Jacob oli menettänyt hallintansa ja hyökännyt kimppuuni – jos olisin ollut tavallinen ihminen, kuten Jacob oli kuvitellut, olisin nyt kuusi jalkaa maan alla. Ollakseni rehellinen olin hieman loukkaantunut itsekin.
Rosalie ja Jasper olivat suuttuneita siitä, että sudet olivat ylittäneet sopimusrajan samalla, kun Esme ja Carlisle olivat vain onnellisia, että olin turvassa, vaikkakin Carlisle oli pettynyt Laurentiin. ”Jos Denalit tulevat joskus vierailemaan, sinun täytyy varoa Irinaa”, hän varoitti minua. ”Hän kiintyi Laurentiin, kun tämä oleskeli Alaskassa, ja hän oli erittäin poissa tolaltaan siitä, että Laurent lähti.” Nyökkäsin hyväksyvästi.
Tietenkin Felix ja Demetri selittivät pian, että he tulisivat kylään pian löytääkseen Victorian ja tappaakseen hänet. Edward, Emmett ja Jasper väittivät heti vastaan sanoen, että he hoitaisivat sen mielellään itse samalla, kun Rose, Alice ja minä tuijotimme heitä vihaisesti. ”Ei pahalla, mutta teillä on kolme kumppania, jotka huolestuvat teistä”, Felix huomautti. ”Sitä paitsi Bellan vartijoina se on meidän tehtävämme ja oikeutemme suojella Bellaa tappamalla kaikki mahdolliset uhat.” Vartijoideni asenteet olivat lujat ja pojat tajusivat pian, että vastaan väittäminen oli turhaa. He antoivat aiheen olla.
***
Kaksi viikkoani Volterrassa molempien vampyyriperheideni kanssa olivat ihanat. Olin viettänyt paljon aikaa näyttäen innokkaasti Edwardille lempiasioitani ja –paikkojani. Hän rakasti eniten musiikkihuonetta ja maisemaa makuuhuoneeni ikkunasta. Olin ymmärrettävästi hieman surullinen, kun oli aika palata Forksiin – vaikka odotin innolla Charlien tapaamista.
Alice oli pakannut puolestani – sysäten kaikenlaisia ’välttämättömyyksiä’ kymmeneen matkalaukkuun minulle. Rose oli ryöstänyt kenkäni, koska en pitänyt mitään kenkäparia enempää kuin pari kertaa ja minulla oli paljon vaatekaapissani, joita en enää käyttäisi, joita Rose rakasti. Pakkasin pari kirjaa, jotka olin pihistänyt Aron myyttisten olentojen kirjastosta ja sitten oli aika sanoa hyvästit Volterran perheelleni.
Halasin heitä kaikkia ja lupasin soittaa heille pian ennen kuin suuntasimme pienelle yksityiselle lentokentälle, jossa suikukonettani säilytettiin. Cullenit olivat olleet vaikuttuneita, kun saivat tietää suihkukoneestani ja Emmett oli heti alkanut painostamaan Carlislea ostamaan heille oman suihkukoneen. Carlisle ei kuitenkaan antanut periksi.
Ja niin, kahden mukavan viikon jälkeen kaikkien suosikkivampyyreiden kanssa, löysin itseni mukavasti asettuneena Edwardin syliin katsoessamme ulos pienen lentokoneen ikkunoista ilmamaisemaa, kun Santiago ja Alec lennättivät meidät kotiin.
***
Ja sitten lyhyt pätkä seuraavasta luvusta. Alku on hieman epäselvä, mutta toivottavasti siitä tajuaa jotain (:
“Onko jo minun vuoroni Bella?” Emmett huudahti kärsimättömästi.
Pyöritin silmiäni. ”Kyllä Emmett, tässä se on”, sanoin avaten oven pelihuoneeseen, jotta hän näkisi uuden pelijärjestelmänsä.
Hän kiljaisi onnesta. ”Mahtavaa!” hän huusi. Hän juoksi luokseni ja nosti minut ylös pyörittäen minua ympäri järjettömän kovaa. ”Olet paras Bella!” hän sanoi viskaten minut iloisesti ylös ilmaan.
Onneksi olin suojannut itseni ennen kuin Emmett nosti minut ylös; tietäen hänen taipumuksensa puristaa liian kovaa hänen energisyydessään. Yllätyksettömästi hän heitti minut liian kovaa ja päädyin menemään katon läpi ja toiseen kerrokseen – Carlislen työhuoneeseen. Onnistuin nappamaan itseni ennen kuin menin myös sen huoneen katon läpi kolmanteen kerrokseen. Levitoin itseni takaisin reiän läpi maahan. ”Emmett, sinä idiootti! Ei niin kovaa ensi kerralla!” moitin häntä.
Rosalie ojensi kättään ja löi Emmettiä takaraivoon. ”Typerys”, hän mutisi.
Esme vain huokaisi hyväksyvästi – tarinoista, joita olin kuullut, tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emmett oli rikkonut tavaroita talossa. ”Emmett, sinä tiedät, missä korjaustavaroita pidetään”, Esme muistutti Emmettiä lempeästi.
Emmett piti kasvoillaan sopivasti hämillään olevan ilmeen, vaikka hänen silmänsä tanssivat edelleen ilosta. ”Kyllä äiti”, hän huokaisi. ”Kiitos mahtavasta lahjasta Bella”, hän sanoi ennen kuin kääntyi ja suuntasi kohti autotallia.
