kiitoksia kaikille ihanista kommenteista
sori kaamea kiire niin en ehdi vastata kommentteihinne erikseen
mutta siis jatkoa tulee kyllä, kun kerran olen jo 24 kappaletta suomentanut
nojaa mutta tässäpä on kolmas kappale
toivottavasti pidätte
Kappale 3: Koulutus
Olin innoissani. Olin vihdoinkin valmis ensimmäiseen koulupäivääni. Renee ja minä olimme käyneet kierroksella osassa linnasta, jossa äidilleni näytettiin pari huonetta pulpeteilla, tuoleilla, tietokoneilla jne. Jotta ne näyttäisivät luokkahuoneilta. Hän oli myös tavannut joitakin "opettajistani".
Renee oli erittäin tyytyväinen tietävästä henkilökunnasta sekä luokkahuoneista. Hihitin, kun ajattelin hänen reaktiotaan, jos hän saisi tietää heidän tietämyksensä tulevan vuosisatojen elosta pikemmin kuin parista vuosikymmenestä, jonka ikäisiä he näyttivät olevan.
Hyvästelin Reneen linnan sisäänkäynnin ulkopuolella ennen kun menin yksin sisään tavatakseni maailman vaarallisimpia saalistajia.
Kun olin sulkenut ovet, säikähdin kahta suurta miesvampyyria, jotka olivat ilmestyneet eteeni. Rauhoittelin itseäni ja annoin mielen sisäisen muistutuksen, että minun piti tottua vampyyrien nopeaan liikkeeseen.
"Hei, minä olen Felix" suurempi kahdesta esittäytyi.
"Ja minä olen Demetri" toinen ilmoitti.
"Mukava tavata teidät", sanoin, ujous valtasi minut yhtäkkiä. "Minä olen Bella"
"Olet juuri niin söpö kuin Aro sanoi sinun olevan" Felix kujersi.
Napsahdin. Vihasin sitä, kun minua kutsuttiin söpöksi. Työnsin kilven ja lähetin hänet suoraan seinää päin. "Älä kutsu minua söpöksi" Tuijotin häneen vihaisesti.
Demetri nauroi parinsa epäonnelle. "Felix, en voi uskoa, että nelivuotias pamautti sinut seinään" Demetri sai sanottua naurupurkauksiensa välillä. "Hyvin tehty Bella! Näytit vihaiselta kissanpennulta"
Purin hammastani ja lähetin hänetkin lentämään kohti seinää. "Älä kutsu minua kissanpennuksi" sähisin.
Hänet pelastettiin vastaukselta, kun Aro, Marcus ja Caius tulivat sisään. He seisoivat sivulla ja katsoivat tilannetta huvittuneina.
"Hyvin tehty Bella, näen, että sinä tulet sopeutumaan hyvin tänne" Aro onnitteli minua. Hymyilin omahyväisesti Felixille ja Demetrille, joilla oli sopivan hämmentyneet ilmeet kasvoillaan.
"Olen iloinen, että voit pitää Demetrin ja Felixin kurissa" Aro jatkoi, "koska he ovat sinun henkilökohtaisia vartijoitasi silloin, kun olet täällä". He näyttivät kauhistuneilta ajatuksesta, että heidän pitäisi olla lapsenvahteina minulle, mutta he saivat ilmeensä kuriin, kun Aro vilkaisi heihin.
He johdattivat minut toiseen huoneeseen, jossa oli seitsemän muuta vampyyria odottamassa. Uteliaisuus oli silminnähtävä, kun he katsoivat minuun.
Aro alkoi esittelemään kaikkia. "Tämä on kumppanini tai vaimoni Sulpicia" hän osoitti ylpeästi pitkää, kaunista naista, joka oli lähimpänä ovea. Hänen ruskeat hiuksensa lainehtivat olkapäillä, kun hän nojautui kätellääkseen minua. "Tervetuloa pienokainen" hän hymyili minulle ennen, kun hän päästi kädestäni irti.
Aro siirtyi seuraavalle riville. Tämä nainen säteili suloutta ja kauneutta, hänen ilmeensä oli pehmeä ja kiltti. "Tässä on Marcuksen vaimo Didyme"
Hän polvistui sulavasti tasolleni ennenkuin hän veti minut pehmeään halaukseen. "Tervetuloa Bella, aiheutit aikamoisen hälinän täällä lahjallasi. Olemme iloisia, että olet täällä; mikään ei ole ollut meille näin mielenkiintoista ja yllättävää lähes vuosituhanteen" hän kertoi. Hymyilin pehmeästi takaisin hänelle ennen kun käännyin seuraavaa naista kohti.
Tämä nainen oli pitkä ja erittäin tyylikäs. Hänen mahonkiset hiuksensa olivat taidokkaasti laineilla ja hänen vaatteensa olivat kirkkaat ja näyttivät olevan suoraan suunnittelijalta. "Minä olen Heidi" hän esittteli itsensä ja hymyili minulle.
Seuraavat kaksi rivillä näyttivät olevan varhaisessa teini-iässä olevat kaksoset. Molemmilla oli enkelimäiset ja lapsimaiset piirteet sekä vaaleat hiukset.
Aro esitteli heidät Aleciksi ja Janeksi. Sitten hän siirtyi naiseen, jonka olin halunnut tavata.
Renata oli suhteellisen tavallinen verrattuna muihin tämän huoneen naisiin, mutta kuitenkin epäinhimillisen kaunis. Tervehdin häntä innokkaasti ja käänyin sitten huoneen viimeiseen vampyyriin. Hän hymyili alas minulle ja esitteli itsensä Santiagoksi.
"Santiago on myös yksi vartijoistasi, jos Felixiä tai Demetriä tarvitaan johonkin muuhun" Aro lisäsi. Katsoin häneen hämmentyneenä.
"Miksi minä tarvitsen vartijan? Voin pitää itse itsestäni huolta"
Caius vastasi: "Bella, joskus meillä käy vierailijoita, jotka haluavat varmaan syödä sinut samoin kuin jotkut muut, jotka asustavat linnassa, he eivät ole yhtä hillittyjä kuin me. Vartijasi pitävät huolta, ettei kukaan vampyyri pääse kimppuusi, he pitävät sinut myös piilossa muilta vampyyreilta" Hän pysähtyi ja antoi minulle aikaa miettiä tätä ennen kun hän jatkoi.
"Lisäksi muut vampyyrit eivät tiedä sinusta, paitsi tällä hetkellä huoneessa olevat" hän jatkoi nopeasti, "Näetkös, kun annamme sinun elää, rikomme tärkeintä sääntöämme" Nyökkäsin, Aro oli selittänyt minulle vampyyrien lait sekä Volturien aseman lainvartijoina, kun olimme matkanneet kohti hotelliani Roomassa. "Eli emme voi sallia kenenkään muun tietää sinusta. Maailmassa on muita vampyyreita, jotka ovat vihollisiamme. He näkisivät sinut lemmikkinämme ja yrittäisivät kostaa meille tappamalla sinut. He voisivat nähdä meidät myös heikkoina, kun annamme sinun elää, joten he voisivat yrittää kumota valtamme sillä. He voisivat nähdä sinut myös uhkana, koska tiedät keitä me olemme ja yrittäisivät tappaa sinut, jotta et voisi kertoa kenellekkään" hän selitti.
Nyökkäsin ymmärtäväisenä. "Eli Felixin ja Demetrin pitää olla lapsenvahteina minulle?" tarkistin.
Aro naurahti, "Pelkäämpä, että se on totta, rakas"
***
Koulupäiväni kuluivat nopeati ja ilman ongelmia, kun opin asioita kymmeneltä vampyyrilta. Sain selville, että he olivat oikeasti rekisteröityneet yksityiskouluksi, keksineet oppilaita täyttääkseen vaatimukset.
Silloin tällöin tein kokeita, jotta äitini näki kuinka hyvin edistyin "koulussani".
Tulin hyvin toimeen vampyyrien kanssa. Yllätyksekseni huomasin, että sovin heidän joukkoonsa paremmin kuin mitä olin koskaan ihmisten kanssa.
Jokaisella vampyyrilla oli oma kiinnostuksen kohteensa, ja he opettivat minulle eri asioita.
Aro opetti minulle mytologista olennoista, ei vain vampyyreista vaan myös ihmissusista, keijuista, noidista sekä muodonmuuttajista. Olin yllättynyt, kun sain tietää, että La Pushissa, lähellä Forksia, jossa olin syntynyt, oli susi muodonmuuttaja heimo. Vielä enemmän yllätyin, kun kuulin toisesta heimosta Afrikasta, jotka pystyivät muuttumaan leijoniksi.
Marcus ja Caius opettivat minulle kirjallisuutta. He laajensivat minun jo vahvaa kiinnostustani klassikoita kohtaan näyttämällä heidän lempiromaaninsa, ja kertomalla minulle tosielämän tarinoita joistakin kirjailijoista. Molemmilla oli myös intohimo shakkia kohtaan, jonka poimin heiltä nopeasti. He olivat erittäin onnellisia, kun saivat opettaa minua. Kehitin nopeasti omia taktiikoita sekä strategioita, kunnes voitin joskus toisen heistä.
Didyme löysi rakkauteni musiikkia kohtaan, ja opetti minua soittamaan harppua, jota aloin nopeasti rakastamaan. Hän löysi lempimusiikkinsa viime vuosituhannelta, ja hänen ohjauksellaan kehitin omaa musiikkimakuani. Debussysta tuli nopeasti lempisäveltäjäni ja Clair De Lunesta lempikappaleeni.
Jane opetti minulle teknologiaa, enimmäkseen kännyköistä sekä tietokoneista, kunnes osasin niin hyvin, että voisin hakkeroida itseni sisään mihin tahansa hallituksen virastoon tai turvallisuuspalveluun koko maailmassa.
Alec oli kiinnostunut historiasta, joten hänestä tuli historian sekä maantiedon opettajani. Opin nopeasti kaiken eri maista monienkin vuosien takaa. Opin myös niiden maiden kielet. Kaikki kymmenen vampyyria lupasivat, että he veisivät minut vierailemaan lempimaihini, kun olisin hieman vanhempi.
Heidi opetti minulle matematiikka. Hän yllätti minut intohimollaan formuloita kohti, se oli ristiriidassa hänen huippumalli olemuksensa kanssa.
Sulpiciakin oli yllättävä. Hänen mielenkiintonsa oli tieteet. Hän oli loistava opettaja, koska hän antoi minun tehdä aina hauskoja kokeiluja.
Santiago opetti minulle mekaniikkaa. Kopioin nopeasti hänen intohimonsa autoihin. Opin kaiken mitä pystyin nykyisistä ja autoista. Santiago lupasi, että opettaisi minut ajamaan autoa heti, kun olisin tarpeeksi pitkä nähdäkseni ratin yli.
Totuin nopeasti siihen, että Felix ja Demetri seurasivat minua kaikkialle. Pyysin heiltä säännöllisesti kuitenki anteeksi, koska heidän täytyi seurata minua kaikkialle. Minä ajattelin, että se oli todella tylsää tehdä sitä joka päivä. Mutta he vakuuttivat, että se oli kaikkein mielenkiintoisinta, mitä he olivat vuosien aikana tehneet.
He opettivat minua taistelemaan, joka oli uskomattoman hauskaa. He tajusivat pian, että vaikka he liittoutuisivat minua vastaan, he eivät voineet voittaa minua, koska sillä hetkellä, kun he tarttuivat minuun heitin kilpeni heitä kohti ja he lensivät seinään, tai kietoisin kilpeni heidän ympärilleen ja jäädyttäisin heidät paikalleen, levitoisin heidät maasta siirtämällä kilpeä, joka oli kiedottu heidän ympärilleen, ylös ilmaan.
He nurisivat aina, kun jätin heidät ilmaan leijumaan, mutta minä vain nauroin heille.
Renata tietenkin opetti minulle lisää kilvestäni ja kuinka voisin parantaa kilpeni hallintaa. Aro piti näiden oppituntien seuraamisesta. Opin pian, että pystyin sieppaamaan tavaroita ilmasta ja heittämään ne takaisin. Tämä johti joihinkin erikoisiin jalkapallopeleihin.
Pari päivää myöhemmin, Aro ilmoitti, että hän uskoi, että minulla olisi toinenkin kilpi, mentaalinen kilpi. Hän selitti, että hänen kykynsä samoin kuin Janen ja Alecin olivat kaikki mentaalisia. Jane sai henkilöt tuntemaan, että he palaisivat, kun Alec taas vie heiltä kaikki aistit, hän turruttaa heidät. Kummankaan kyky ei toiminut minuun. Tämän takia Aro ajatteli, että minulla täytyi olla myös
mentaalinen kilpi.
Löysin pian toisen kilpeni, kun keskityin pitkän aikaa. Mentaalinen kilpeni oli myös näkyvä minulle, kun se oli kiedottu toisten ympärille. Harjoittelulla opin nopeasti kietomaan sen toisten ympärille yhtä helposti kuin fyysisellä kilvelläni. Ainoa ero oli se, että mentaalisen kilven väri oli läpinäkyvä kirkas sininen. Kun kiedoin molemmat kilvet jonkun ympärille, värien sekoitus näytti vaalean siniseltä peitteeltä.
Ainoa poikkeus mentaaliselle kilvelleni olin minä. Vaikka oli selvää, että minulla oli mentaalinen kilpi ympärilläni, sitä ei voinut nähdä ja sitä oli todella vaikea työntää pois. Tavallisesti pystyin työntämään sen pois alle minuutiksi ennen kun kiinnitin huomioni johonkin muuhun. Silloin kilpeni napsahti takaisin.
***
Vuodet kiisivät ohi, kun Renee ja minä elimme onnellisina Volterrassa. Joka vuosi menin takaisin Forksiin viettämään kaksi viikkoa isäni kanssa. Lopun ajan vietin joko äitini tai vampyyri perheeni kanssa.
Kahdeksan vuotiaana hallitsin kilpiäni erinomaisesti. Kun Felix ja Demetri väijyivät minua -tavallinen tapaus- en vain pystynyt kietomaan kilpeä ympärilleni, kun he syöksyivät vampyyri nopeudella kimppuuni, mutta pystyin myös välittömästi kietomaan kilven heidän ympärilleen ja jäädyttää heidät paikoilleen.
Tajusimme myös, että molempien kilpieni vaikutusalue oli 5 mailia. Olin myös harjoitellut henkilökohtaisen mentaalisen kilpeni käyttöä siihen pisteeseen, että pystyin pitämään sen poissa lähes 20 minuuttia. Se vaati kuitenkin paljon keskittymistä. En vieläkään ymmärtänyt mihin minä sitä tarvitsisin, mutta Aro ja Renata ajattelivat, että se vahvistaisi kilpiäni.
Oppimis innokkuuteni ja valokuvamuistini ansiosta, olin nyt ammattitaitoinen muusikko, shakin pelaaja, hakkeri sekä mekaanikko. Minulla oli myös jo sujuva italian, ranskan, latinan, saksan, espanjan, mandariinikiinan, kiinan, japanin ja portugalin kieli. Puhuin kaikkia kieliä säännöllisesti vampyyrien kanssa. Olin jo tarpeeksi viisas päästäkseni lukion kokeiden läpi, ja äitini oli erityisen tyytyväinen suorituksista, joista olimme hänelle kertoneet.
Jopa vampyyrit olivat ylpeitä minusta. He hehkuivat ylpeydestä, kun he antoivat minulle lahjoja minun kahdeksanvuotis syntymäpäivänäni. Kaikki lahjat olivat kalliita. Suurimmaksi osaksi koruja, jotka sisälsivät kirkkaita, suuria korvaamattomia timannteja sekä täyttä 24 karaatin kultaa.
Olin nopeasti oppinut viimeisten neljän vuoden aikana, että Volturit olivat erittäin rikkaita. Raha ei ollut heille mikään ongelma. Hehän olivat viettäneet pari viimeistä vuosituhatta hankkien sitä, ja käyttäen sitä miten vain halusivat.
Tämä kävi selväksi ensimmäisellä kerralla, kun Heidi oli vienyt minut shoppailemaan. Se oli muuttunut maratoniksi, kun Heidi oli raahannut minut kaupasta toiseen ja ostanut minulle 20,000 dollarin edestä vaatteita, kenkiä ja muita asusteita. Yhdessä päivässä.
Huolimatta ensimmäisistä protesteistani siitä kuinka he käyttivät rahaa minuun, opin, että he loukkaantuivat vastusteluistani. Opin pian myös hyväksymään sen mitä he minulle antoivat, jopa luottokortin, jonka he antoivat minulle, kun täytin kuusi.
Kaiken kaikkiaan, kahdeksan vuotiaana, olin erittäin tyytyväinen elämääni.
