Tämä luku minulla olikin ollut suomennettuna jo aika pitkään, mutta betalla oli vähän ongelmia päästä koneellensa. Suuret kiitokset kuitenkin little-monkeylle<3 Pitemmittä puheitta, tässä uusi luku
Luku 40 – Kamppailu Bellan näkökulma Seuraavat päivät matelivat koulussa ja suunnitellessa viikonloppua. Alice oli sopinut Charlien kanssa, että viettäisin koko viikonlopun, perjantai-ilta mukaan lukien, hänen ja Rosalien kanssa. Charlie oli menossa silloin kalastamaan Billyn kanssa La Pushiin, siellä hänellä ainakin olisi muutama ihmissusi suojelemassa, jos jokin vastasyntyneistä pääsisi karkuun. Jasper ja Felix kouluttivat muita taistelemaan vastasyntyneitä vastaan. Ei sillä, että meillä oli suuri huoli loukkaantumisista. Minähän suojaisin heitä kaikkia.
Demetri ja Felix olivat tauotta kuin varjojani ja Edward vaikutti tyytyväiseltä extrasuojaukseeni. Olin hieman ärsyyntynyt, koska meillä ei ollut Edwardin kanssa yhtään kahdenkeskistä aikaa. He pysyivät metsässä niin lähellä, että pystyivät kuulemaan minut koko ajan. Oli rasittavaa, että jouduimme keskeyttämään Edwardin kanssa hääyö-harjoituksemme. Makaaminen Edwardin vieressä joka yö – painautuneena vartaloon, jonka olin nyt täysin kartoittanut näkö-, haju- ja makuaisitin avulla – voimatta tehdä mitään oli erittäin turhauttavaa.
Edwardille se oli ollut vaikeampaa. Ensimmäisenä yönä heräsin keskellä yötä huomatakseni Edwardin tuskaisena vierelläni. Olin puristanut itseäni häntä vasten ja voihkinut unissani ja hän ei ollut voinut tehdä mitään. Seuraavat yöt eivät olleet yhtään helpompia Edwardille ja tiesin, että olisi turha pyytää Demetriä ja Felixiä antamaan meille kahdenkeskistä aikaa, kun joukko vastasyntyneitä suunnitteli hyökkäystä. Joten meidän täytyi vain kestää. Kärsimättönä odotin viikonloppua, jotta voisin tuhota vastasyntyneet, ja Edward ja minä voisimme taas jatkaa kuherruskuukausharjoitteluamme.
Viikonlopun innokasta odotustamme häiritsi Jacobin odottamaton vierailu. Kapinen rakki julkesi vierailla luonamme eräs iltapäivä koulun jälkeen. Edward ja minä olimme tekemässä päivällistä keittiössä ja Felix oli ulkopuolella vartiossa kuuloetäisyyden päässä. Edwardin kädet olivat kiertyneet ympärilleni ja minä nojasin häneen samalla hämmennellen spagettikastiketta liedellä. Tiesin jonkin olevan vinossa, kun hän jännittyi äkkiä. ”Mikä on vialla?” Käännyin ympäri, nähdäkseni hänen kasvonsa paremmin.
Hänen kasvoillaan oli ankara ilme. ”Yksi koirista on tulossa tänne.” Ja totta tosiaan, hetken kuluttua ovelta kuului koputus. Ennen kuin ehdin mennä avaamaan oven, ylimielinen koira päästi itsensä sisälle.
Tuijotin häntä olohuoneesta edelleen Edwardin kädet ympärilläni. ”Eikö sinulle ole opetettu mitään tapoja? On tarkoitus odottaa oven ulkopuolella, että kutsutaan sisään, eikä vain kävellä sisälle, Jacob”, sanoin karkeasti. Turhauttava ja jännittynyt viikkoni taistelua odotellessa sai minut ärsyyntymään paljon helpommin kuin yleensä siitä, että Jacob käyttäytyi kuin omistaisi koko paikan.
Hän kohautti olkiaan, mutta hänen rauhallisen ulkokuorensa pettivät silmät, jotka olivat kirkkaat ja innokkaat hänen mittaillessaan Edwardia takanani. Pyöräytin silmiäni. Jotenkaan hän ei vieläkään osannut käsittää minua ja Edwardia. Minä olin se, joka todennäköisemmin pystyisi satuttamaan häntä. Silmäkulmastani näin Edwardin virneen jollekin Jacobin ajatukselle ennen kuin hän nojautui alaspäin ja suuteli hellästi kurkkuni sivua. En pystynyt estämään himon väristyksiä, jotka kulkivat lävitseni. Hänen vetäytyessä taaksepäin pystyin tuntemaan hänen omahyväisyytensä siitä, että pystyi herättämään minussa tuollaisia reaktioita.
Jacob tuijotti meitä. ”Varovaisesti, iilimato. Yksi pieni naarmu hampaallasi ja se tarkoittaa sotaa. Ja meistä olisi ihanaa repiä sinut ja perheesi kappaleiksi.”
Tuijotin suoraan takaisin Jacobiin, enimmäkseen ärsyyntyneenä hänen tunkeilustaan. ”Miksi olet täällä Jacob?” kysyin vaativasti.
”Olen täällä muistuttaakseni teitä sopimuksen ehdoista – jos joku teidän verenimijöistä puree – ei edes tappaakseen – ihmistä, sopimus on mitätöity. Joten heti, kun he ovat muuttaneet sinut, voimme tappaa heidät.” Hänen silmiinsä syttyi innokas odotus.
Olin vihainen. Työnsin kilvelläni Jacobin seinää vasten nostaen hänet lattiasta ja levitoin sitten itseni samalle korkeudelle. Tunsin kieroutuneen tyytyväisyyden tunteen, kun näin pelon pilkahtelevan hänen äsken niin itsevarmoissa silmissään. ”Kuuntele, röyhkeä koira”, minä sihisin. ”Minä olen varsin tietoinen sopimuksesta, sinulla ei ole mitään oikeutta tanssia talooni ja käskytellä minua. Sinä olet elossa vain siksi, että minä annan sinun elää. Olisin helposti pystynyt tappamaan sinut hyökätessäsi ensimmäisen tapaamasimme aikana metsässä. Älä leiki kärsivällisyyteni kanssa, koska en välttämättä ole enää niin lempeä tulevaisuudessa.” Hän näytti viimein tajuavan viestin. ”Ja muuttamisestani puheen ollen, se voidaan tehdä ilman, että he purevat minua.” Se jähmetti kummatkin, Jacobin ja Edwardin, niille sijoilleen ja he katsoivat minua yllättyneenä. ”Minusta tuntuu, että Jacobille ei ole tullut mieleen, että myrkky voitaisiin pistää suoraan injektioneulallakin. Vai tuliko?” Jacob tuijotti katkerasti meitä, mutta vielä roikkuen seinällä, hieman pelokkaana, hän pysyi hiljaa.
Päästin hänet alas. ”Nyt juokse takaisin laumasi luokse, kuten kiltit koirat tekevät ja kerro heille.” Hän kääntyi ja lähti ulos, silmäillen meitä epäluuloisesti.
Edwardin rentouduttua tiesin, että Jacob oli alueen ulkopuolella. Nojauduin takaisin hänen rentouttavaan syleilyynsä ja huokaisin. ”Hänen laumansa on joukko lapsellisia pentuja. Jos he hyökkäisivät kimppuumme pystyisin tappamaan heidät silmänräpäyksessä – ei sillä, että tekisin niin, koska Billy Black on Charlien paras ystävä – mutta pystyisin siihen.”
Edward naurahti. “Aivan, rakas. Mutta nyt, mikset kertoisi minulle lisää muuttamisestasi neuloilla?”
”Volturit ovat käyttäneet sitä vuosia ihmisten muuttamiseen – paljon turvallisempaa kuin pureminen, ei tarvitse riskeerata hillinnän menettämistä, eikö vain?”
”Totta, minä kannatan ideaa. Ei epäilystäkään, etteikö Carlisle ole kiinnostunut.”
Palasin takaisin valmistamaan päivällistä samalla, kun selitin tarkemmin injektiopistoksien toimintaperiaatteita. Lisäksi tämän tavan plussaa olisi se, että jos suuri määrä myrkkyä ruiskutettaisiin suoraan sydämeeni, muuttumisprosessi veisi vain kaksi päivää kolmen sijaan – mikä olisi paljon mukavampi vaihtoehto. Edward oli tiedosta enemmän kuin tyytyväinen.
Valitettavasti Jacobin tapaaminen oli ainut kiinnostava tapahtuma koko viikon aikana ja viikonlopun lähestyessä olin halkeamaisillani innokkaasta odotuksesta. Charlie tiesi vain, että sillä välin kun hän olisi viettämässä viikonloppua Billyn luona La Pushissa, minä olisin yötä Alicen ja Rosalien luona, koska pojat olisivat retkeilemässä. Se olisi yksi viimeisistä yökyläilyistämme ennen valmistujaisia, jotka olisivat seuraavalla viikolla. Kukaan vampyyreistä ei ollut erityisen innoissaan valmistumisesta. He olivat alkaneet laskea arvosanojaan hieman, jotteivät he saisi kaikkia jäähyväispuhestipendejä. Heidän mielestään ihmisluokkatoveritkin ansaitsivat ne. Minä tein saman, koska minulla oli ollut etuoikeua olla vampyyrien opettama koko elämä ja minulle ei oikeastaan ollut mitään haluja saada stipendiä. Onneksi, Edwardin mukaan, joka oli kuunnelut opettajien ajatuksia, Angela ja Ben olivat saamassa palkinnot.
Ainoa toinen katko odotuksessamme oli, kun minä ja Rose saimme ’Car and Driver’ –lehtemme. Kiirehdin Cullenien kartanolle koulun jälkeen heiluttaen lehteä. ”Rose, oletko jo nähnyt uuden Bugatti Veyron SuperSportin?” huusin innokkaana.
”Olen. Luitko sinä, että BMW aikoo tehdä uuden M6:n?” Hän oli vierelläni hetkessä ja kaikille oli selvää, että me olimme matkalla aulaan jutellessamme intohimoisesti.
”En jaksa odottaa, että SuperSport Bugatti julkaistaan! Minun on saatava yksi.” Kasvaminen nopeiden vampyyrien kanssa oli saanut minut kaipaamaan vauhtia. Kaipauksen pystyivät tyynnyttämään vain mailman nopeimmat autot.
”No sitten sinun täytyy antaa minunkin ajaa sillä. Odotan todella paljon M6:sta, tosin meidän täytyy odotella muutama vuosi ennen kuin se julkaistaan.” Me jatkoimme väittelyämme muutamien prototyyppiautojen huonoista ja hyvistä puolista tunteja. Hetken päästä jopa Edward kyllästyi ja lähti etsimään veljiään.
Kun minun oli aika lähteä kotiin Charlien luokse, Edwardin täytyi raahata minut ulos jatkaessani keskustelua Rosen kanssa siitä, täytyisikö meidän ostaa 2011 Corvette Stingray Convertible, kun se julkaistaisiin. Hyppäsin autoon erittäin haluttomasti, sillä en ollut vielä jutellut tarpeeksi autoista. Edward kuitenkin onnistui houkuttelemaan minut mukaan sanomalla, että voisimme muhinoida kunnolla Volvon takapenkillä ennen kotiin menoa. Demetrin ja Felixin olivat odottamassa, ärsyyntyneisyys paistoi selvänä heidän kasvoiltaan. Tajusimme vasta silloin, kuinka myöhään meillä oli mennyt. Charlie uskoi sen tekosyyn, että Alice oli pidätellyt minua kertomalla hääsuunnitelmista ja hotkittuani muutaman pitsan palan pääsin käpertymään oman kreikkalaisen jumalani kainaloon.
Viikonloppu saapui pitkän ja jännittyneen kouluviikon jälkeen. Vilkutin Charlielle perjantai-iltana päivällisen jälkeen ja kaahasin autollani innokkaasti Cullenien talolle. Edward, Felix, Demetri ja Alice lähtivät myöhemmin metsästämään, muut olivat käyneet jo sillä välin, kun olimme olleet koulussa. He kaikki halusivat olla mahdollisimman voimakkaita taistelussa, huolimatta siitä, ettei meille olisi mikään ongelma voittaa. Demetri ja Felix olivat päättäneet, että eläimen veri oli parempi kuin ei mitään, joten he lähtivät mukaan metsästämään.
Carlisle ja Esme halusivat jättää väliin taistelun, koska he olivat liian hellätunteisia väkivaltaan – he osallistuisivat kyllä, jos olisi kyse heidän perheensä selviytymisestä – enkä voinut syyttää heitä. Itse asiassa, he eivät olleet tulossa edes aukiolle. He odottaisivat Forksin rajamailla, koska joku vampyyreistä saattaisi muuttaa mielensä ja lähteä kaupunkiin jo ennen kuin ylipäätänsä olisi saapunut aukiolle. He pysäyttäisivät kaikki vampyyrit, jotka yrittäisivät hyökätä kaupunkiin. Siltikin olin huojentunut, että Charlie oli menossa La Pushiin.
Loput meistä olivat innokkaita taistelemaan. Vietin perjantai-illan ja yön levottomana ja innokkaasti odottaen samalla, kun torjuin suurimman osan Alicen ylierikoisista hääideoista. Toki suostuin muutamiin. Herätessäni lauantaiaamuna Edward oli palannut retkeltään ja kun avasin silmäni hän katseli minua kermatoffeisilla silmillään senttien päästä. Huokaisin onnellisena. Tunsin oloni aina paremmaksi Edward lähelläni. Kaikki ajatukset lähenevästä taistelusta olivat poissa, kun katselin hänen ihastuttavia kasvojaan ja sain aamupusuni. Hän hemmotteli minua pidemmällä suudelmalla kuin yleensä, huolimatta siitä, että muut liikkuivat levottomina alakerrassa. Me vietimme aamun muhinoiden – haluttomina menemään pidemmälle, koska tiesimme kahdeksan vampyyrin kuuntelevan.
Lopulta, keskipäivän aikoihin, Alice pamahti huoneeseen koputtamatta. ”Bella! Mitä mieltä olet tästä hääkakusta?” Hän sysäsi minulle kuvan kakusta, joka oli puolitoista metriä korkea. Kakku oli muotoiltu kahden joutsenen muotoiseksi. Niiden kaulat olivat kaareutuneet toisiaan vasten niin, että niiden välille syntyi sydän. Kakussa oli siellä täällä kukkasia.
Silmäni laajenivat ja minä voihkaisin: ”Alice, tämä on aivan liian suuri – en ajatellut kutsuvani koko kaupunkia!” Hän näytti harmistuneelta ja minä lepyin hieman. ”Mutta jos saat heidät tekemään pienemmän version – ehkä kolmekymmentä senttiä korkean - sitten se olisi mielestäni ihana”, myönsin. Kaiken kaikkiaan se oli kaunis kakku ja mielestäni joutsenet olivat täydelliset, mutta kuten tavallista, Alicen innokkuus oli antanut hänelle tämän ylimenevän idean.
Hän hymyili säteilevästi ja vilahti ulos huoneesta. Nojauduin takaisin Edwardin rintakehää vasten ja huokaisin. ”On aika nousta ylös, eikö olekin?”
”Niin on, teen sinulle aamupalaa sillä välin, kun käyt suihkussa”, hän lupasi. Nyökkäsin ja vetäydyin haluttomasti hänestä kauemmaksi. Nojauduin vielä alaspäin ja suutelin häntä nopeasti ennen kuin lähdin kylpyhuoneeseen.
Maukkaan aamiaisen jälkeen, jonka ajan olin ihmetellyt, kuinka hyvä kokki Edward oli, suuntasimme autotalliin, jossa Edward alkoi pakata vaellusvarusteita. Emmett ja Rose olivat jo lähteneet aukiolle, jossa meidän kaikkien oli tarkoitus viettää yö odottaen vampyyreita, joiden pitäisi saapua aikaisin aamulla. Minä olin tietenkin ainoa, joka oikeasti tarvitsi retkeilyvarusteita.
Alice tuli ulos hääkansion kanssa ja alkoi katsella kanssani Edwardia, joka valitsi aivan uusien vaellusvarusteiden joukosta mukaan tavaroita. ”Pakkaa kylmään ilmaan”, Alice neuvoi häntä. ”Tänä iltana on lumimyrsky.” Minä värähdin ajatukselle ja Edward etsi lämpimämpiä varusteita samalla, kun minä tein päätöksiä häihimme. Edward puuttui keskusteluun silloin tällöin.
Onneksi pakkaaminen ei vienyt ikuisuuksia ja pääsimme Edwardin kanssa lähtemään baseballaukiolle, josta tulisi huomenna taistelutanner. Vierellämme juoksivat Jasper ja Alice sekä Felix ja Demetri, jotka kantoivat Edwardin pakkaamia reppuja. Carlisle ja Edme olivat hyvästelleet meidät ja toivottaneet onnea ja Alice oli luvannut pitää heidät ajan tasalla puhelimen välityksellä.
Saavuttuamme löysimme innokkaan Emmettin kasaavan ylimääräsiä oksia keskelle aukiota valtavan kokon viereen. Se oli jo kolmisen metriä korkea, keltaiset liekit nuollen oksia, jotka Emmett oli jo heittäny tuleen. Hän virnisti iloisesti meille pysähtyessämme hänen viereensä. ”Mitä mieltä olet? Ajattelin, että tämä pitäisi Bellan lämpimänä kylmästä ilmasta huolimatta.” Olin liikuttunut hänen ajattelevaisuudestaan ja hyppäsin hänen luokseen halatakseni häntä.
”Kiitos, Emmett.” Hän hymyili alas minulle.
”Ei mitään, Bells.”
Edwardin ja Jasperin pystyttäessä minulle teltaa ja muita leiritarpeita otin luovuttajaveripussit, jotka Carlisle oli hankkinut ja jätimme Alicen kanssa verijälkiä ja minun tuoksuani maastoon vastasyntyneitä varten. Alice vakuutti minulle, että minun ja veren tuoksu yhdistettynä tekisivät vastasyntyneet suorastaan hulluiksi ja ajaisivat ne suoraan luoksemme.
Tullessani takaisin näin kodikkaan teltan pystytettynä kokon lähelle. Sisällä oli ilmapatja, lämpömakuupussi ja muutamia paksuja takkeja. Kaiken kaikkiaan se näytti mukavalta.
Sinä yönä, Alicen sanojen mukaan sää huononi, kunnes oli jäätävän kylmää ja alkoi sataa lunta. Teltassani minä ja Edward jaoimme patjan, hän oli tosin mukavan ja lämpimän makuupussini ulkopuolella. Kiitos Emmettin ajattelevaisuuden minulla oli mukavan lämmin kokon tulen tihkuessa teltan kankaan läpi lämmittäen meitä. Itse asiassa sisällä oli melkein niin lämmin, että olisin voinut koskea Edwardiin – olisinkin hävyttömästi käyttänyt mahdollisuuden hyväkseni, ellen olisi tiennyt, että ulkopuolella oli kuusi vampyyriä. He juttelivat hiljaisesti ja pitivät huolta siitä, että kokko paloi.
Turhautumiseni siitä, että Edward oli niin lähellä, enkä voinut tehdä mitään ja sen vuoksi, että odotin niin innokkaasti huomista, minulla oli vaikeuksia saada unen päästä kiinni. Lopulta, Edward mutisi: ”Auta vähän, Jasper.” Hetkessä silmäni alkoivat painua kiinni ja tunsin, kuinka rauhallisuus ja uneliaisuus tunkeutuivat sisälleni. En vastustellut sitä, vaan annoin heti periksi, niinpä uinahdin nopeasti syvään uneen.
Seuraavana aamuna heräsin nähdäkseni Edwardin jännittyneet kultaiset silmät ja tullessamme ulos huomasimme, että sää oli tyyntynyt. Söin nopeasti samalla, kun Edward pakkasi tavarat kasaan. Ympärilläni vampyyrit askelehtivat ympäriinsä levottomina, paitsi Alice, joka oli vierelläni rauhallisena. ”Vielä tunti, niin he ovat täällä. Heitä on luullakseni kaksikymmentä kaksi”, hän kertoi meille. Sain syödyksi pian sen jälkeen ja aloin odottaa levottomana muiden tavoin.
Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, Alice jäykistyi. ”He ovat täällä”, hän hengähti.
Tunsin kilvelläni kokonaisen lauman juoksevia vampyyreita ja heidän nopeat liikkeensä. Tietäen, että he olisivat täällä pian, asetin kilvet ympärillemme. Emmett heitti kokkoonsa lisää puuta.
Lopulta näimme heidät, kun he astuivat aukiolle. Kaikki olivat keskittyneitä minuun – herkulliselta tuoksuvaan ihmiseen. He juoksivat minua kohti ja, kun viimeinenkin oli astunut näkyviin, heitin suuren kupolimaisen kilven koko aukion ympärille – viimeinen asia, jonka halusimme tapahtuvan oli se, että vampyyrit karkaisivat.
Olisin helposti pystynyt vain murskaamaan heidät kaikki kilvilläni ja heittämään palaset kokkoon, mutta se ei olisi ollut ollenkaan hauskaa. Sitä paitsi Emmett tappaisi minut, jos tuhoaisin hänen hupinsa ja sen jälkeen, kun hän oli tehnyt minulle kokon viime yöksi, en halunnut tuottaa hänelle pettymystä.
Jasper oli ensimmäinen, joka ryhtyi toimiin, kun kaksikymmentä vastasyntynyttä juoksi meitä kohti täydellä vauhdilla. Kaikki heistä olivat keskittyneet ainoastaan minuun – maukkaaseen veren lähteeseen. Jasper loikkasi sulavasti ilman halki ja nappasi kahden vampyyrin päästä kiinni. Hän potkaisi heidän rintakehiään samalla kiertäen päitä. Vartalot lensivät Jasperin taakse, mutta päät pysyivät Jasperin käsissä, kunnes hän viskasi ne liekkeihin ennen kuin jatkoi eteensä sattuneiden vastasyntyneiden lahtaamista. Emmett oli kuin karhu, repien vastasyntyneitä kappaleiksi. Alice ja Rosalie onnistuivat näyttämään siltä kuin olisivat catwalkilla, vaikka he välttelivät parhaillaan vastasyntyneiden iskuja ja repivät ruumiinosia irti. Felix ja Demetri olivat hyvin ammattimaisia, vain heidän silmänsä paljastivat heidän innostuksensa. Edward lopetti vastasyntyneitä rauhallisesti. Vaikka pidin yllä montaa kilpeä ja murskasin vampyyreita palasiksi, en voinut olla vilkuilematta salaa Edwardin selän ja rintakehän lihasten liikettä paidan alla. Hetken jo mietin kilven ottamista hänen ympäriltään vain sekunniksi – juuri tarpeeksi vastasyntyneelle repiä paita kappaleiksi. Paita peitti parhaan näkyvyyden, mutta tukahdutin sitten haluni.
Edward, Felix ja Demetri pysyttelivät edelleen lähelläni pitäen minua suojelevasti silmällä varmuuden vuoksi, mutta minä olin tottunut siihen. Niinpä jätin heidät huomiotta ja jatkoin iloisena, kunnes tunsin jotain omassa kilvessäni. Käännyin, minuun osui taas. Vaikka se ei sattunut, olin hämilläni, sillä en nähnyt kenenkään hyökkäävän. Edward oli myös kääntynyt ja katsoi minua huolissaan, melkein panikoiden. Äkkiä tajusin, kun osumat jatkuivat kilvessäni – erittäin lähellä ihoani. Näkymätön vampyyri. En ollut koskaan ollut niin iloinen kilvistäni, ilman niitä olisin kuollut (tosin Edward ei olisi antanut minun edes tulla tänne, jos minulla ei olisi niitä).
Näkymättömyydestä ei kuitenkaan ollut vastustusta kilvilleni. Työnsin ulos uuden kilven ja kiersin sen vampyyrin ympärille. Jännitin kilpeä ja puristin vampyyria hieman ja vampyyri palautui näkyväksi. Katsoin hetken vampyyria, joka oli päässyt niin lähelle; hän katsoi takaisin hullunkiilto punaisissa silmissään. Hän ei ollut kovin vanha, mutta erittäin tavallisen näköinen, vaikka olikin vampyyri. Ei epäilystäkään, etteikö hän olisi ollut tyypillinen seinäruusu ennen kuin oli muuttunut. Siitä huolimatta, hän oli ärsyttänyt minua, joten murskasin hänet ja heitin liekkeihin.
Edward, joka oli lopettanut tappelun, kun oli kuullut näkymättömän vampyyrin ajatukset, oli vastasyntyneen käsissä. Hän oli silti kilpeni ympäröimä, joten häntä ei pystytty murskaamaan. Sen sijaan, hän repäisi vampyyrin kummatkin kädet irti ja tuhosi sitten lopun vartalon.
Yli puolet vastasyntyneistä oli jo liekeissä, kun tajusin, että Victoria ei ollut ollut joukon mukana. Heitin yhden kilven metsään etsimään häntä. Olin varma, että hän olisi pysynyt lähellä katsomassa. Nopeasti löysinkin hänet ja toisen vampyyrin reilun kolmen kilometrin päästä korkeasta puusta. Avasin mieleni Edwardille ja hän nyökkäsi, kun näytin hänelle, missä Victoria oli.
Hyppäsin Edwardin selkään ja poistuimme suuren kupolimaisen kilven sisältä, joka esti vastasyntyneitä karkaamasta. Edward juoksi kohti Victoriaa.
Käytin mahdollisuuteni hyväksi ja painauduin tiukasti hänen selkäänsä hengittäen sisään hänen herkullista tuoksuaan. Se yhdistettynä hänen voimakkuuteensa sai minut tuntemaan itseni hieman enemmän kuin vähän kiiihottuneeksi. Edward voihkaisi ja minä tiesin, että hän pystyi haistamaan sen. ”Ei nyt, Bella”, hän moitti minua hellästi, mutta pystyin kuulemaan hänen äänestään kaipauksen. Minä huokaisin ja selvitin uudestaan ajatuksiani. Varmistin, että kaikki kilpeni pysyivät tiukasti paikoillaan ja sitten heitin uuden kilven Victorian läheisyyteen. Tällä kertaa hän ei olisi menossa minnekään.
Edwardin nopeuden vuoksi meiltä ei vienyt kauaa saavuttaa Victorian katselupaikkaa. Me olimme vain vajaan kymmenen metrin päästä puusta, jonka hän jakoi Rileyn kanssa, kun Edward laski minut alas. Katsoin ylös puuhun. Victorian liekehtivät punaiset hiukset erottuivat selvästi tummasta metsästä. Hänen silmänsä porautuivat omiini tarkkaavaisina. Hän näytti olevan keskittynyt pelkästään minuun. Edward päästi ärähdyksen ja minä oletin, että Victoria oli ajatellut satuttamistani. Edward otti askeleen eteenpäin, mutta minä pysäytin hänet. ”Älä”, hän pysähtyi ja katsoi minua kysyvästi. ”Hän on minun. Sinä voit ottaa Rileyn.” Hän näytti siltä kuin aikoisi sanoa vastalauseen, mutta pysyi hiljaa, kun näki päättäväisyyden kasvoillani. Hän nyökkäsi nopeasti ja käänsi katseensa Victorian vieressä seisovaan vampyyriin.
Hetkessä Victorian epäuskoinen nauru soi metsässä hänen ja Rileyn hypätessä vaimennetusti alas puusta. ”Luuletko, että voit satuttaa minua, pikkutyttö?” hän kivahti. ”Aion tuhota sinut – sopiva rangaistus siitä, että kumppanisi tappoi minun Jamesin. Sitten aion jättää rakkaasi eloon, jotta hän voi tuntea samanlaista tuskaa kuin minä.” Hän lähestyi minua ja näytti hieman tyrmistyneeltä, kun virnistin. Rileyn huomio oli jakaantunut; hän katseli minua välillä tummilla nälkäisillä silmillään ja välillä vilkuili hitaasti lähestyvää Edwardia. Victoria oli täysin keskittynyt tappamiseeni.
”Aikomukseni on tappaa sinut.” Olin aina tykännyt olla mahdollisimman rehellinen. Hän näytti välinpitämättömältä uhkaukseeni, mutta epäuskoiselta, ehkä sanoilleni tai mahtaileville asenteelleni. Hän syöksähti eteenpäin ja kiersi kätensä kilvenpeittämän kurkkuni ympärille. Mielessäni vakuutin Edwardille, että kaikki oli hyvin ja huomasin hänen keskittyvän uudelleen Rileyhin.
Victoria näytti voitonriemuiselta, mutta hieman hämmentyneeltä. “Hmm, sinä et taida merkitä Edwardille niin paljoa kuin olin kuvitellut. Ehkä olet vain leikkikalu. Hän ei puolusta sinua laisinkaan ja se on minulle pettymys – olin varma, että minun täytyisi tehdä paljon enemmän saadakseni sinut. Sen sijaan, hän tuo sinut suoraan luokseni ja antaa minun tappaa sinut taistelutta.” Hän keskeytti pohdiskelunsa siihen. ”Siltikin, sinä tulet olemaan herkullinen välipala – nyt tajuan, miksi James halusi sinut niin paljon.” Hänen silmistään suorastaan loisti kostonhimo.
Minä olin saanut tarpeekseni paikallaan seisomisesta. Käytin kilpeäni viiltääkseni Victorian kurkullani olevan käden irti. Käsi putosi maahan ja vampyyri astui järkyttyneenä askeleen taaksepäin. ”Varoitin sinua”, kivahdin ja astui lähemmäs häntä. Vampyyri katsoi ympärilleen, mutta Riley oli jo palasina, eikä Victoria voinut enää paeta. Hän katsoi kaipaavasti kättään, joka oli jaloissani ja kääntyi sitten paetakseen. Päästin hänet menemään muutaman askeleen ennen kuin hän törmäsi näkymättömään kilpeeni. Sihisten turhautumisesta hän iski kilpeäni nyrkillä, mutta se ei liikahtanut. Hän kääntyi ympäri lähestyessäni häntä. Näin hänen silmistään epätoivon.
Hän hyökkäsi minua kohti ja kuin luonnostaan hänen kurkustaan pääsi ilkeä ärähdys. Sain hänet kiinni kilven peittämillä käsilläni ja käyttäen kilpeä teränä paloittelin häntä, hänen yrittäessä taistella vastaan. Kirskahdellen hänen ruumiinjäsenensä repeytyivät irti ja hänen elämänsä läheni loppuaan. Vilkaisin Edwardia, joka katsoi minua samanlaisella katseella kuin mikä varmasti oli ollut kasvoillani, kun minä olin katsonut hänen taistelevan vastasyntyneitä vastaan. Se oli sekoitus himoa ja kiihtymystä.
Ikävä kyllä, me molemmat tiesimme, ettei nyt ollut aika päästää irti sellaisi tunteita, joten me keskityimme sytyttämään pienen tulen ja heitimme sinne palamaan Victorian ja Rileyn pienetkin palaset. Seisoimme siinä hetken ja katselimme heidän ruumiidensa muuttumista tuhkaksi.
Kun kaikki palat olivat hajonneet tuhkaksi, me suuntasimme takaisin muiden luokse. Tein pienen reiän kilpeeni aukion ympärillä, jotta pääsisimme sen läpi ja suljin sen millisekunnissa. Poissaollessamme loputkin vastasyntyneet oli tuhottu. Kaikki, mitä oli jäljellä, oli suuri kokko, joka syöksi violettia savua. Heitin kilpiäni vielä metsään varmistaakseni, ettei siellä ollut enempää vampyyreita. Huokaisin ja vedin joitakin kilpiä perheenjäsenteni ympäriltä takaisin. Vedin myös mentaalisen kilpeni Edwardin ympäriltä. Hän huokaisi – hän rakasti sitä, että sai kuulla ajatukseni sensuroimattomina, mutta minä rakastin sitä, että ne olivat hänelle salaisuus.
Vedin takaisin myös koko kentän ympärillä olevaa kilpeäni ja tajusin, että La Pushin lauma oli sen ulkopuolella. Jotkut heistä olivat painautuneet sitä vasten ja olivat yrittäneet päästä sen läpi. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, kauan he olivat olleet siellä. Samaan aikaa Edward kääntyi kuultuaan heidän ajatuksensa, kun paikalla ei ollut vastasyntyneiden ajatuksia häiritsemässä. ”Sudet haluavat puhua”, hän salvensi. Vedin suuren kilven pois ja lauma harppoi meitä kohti. Perheeni kokoontui ympärilleni suojelevasti.
Suurin musta susi jolkotti nopeasti puiden sekaan. Hetken kuluttua Sam tuli takaisin ihmismuodossa. ”Halusimme vain kiittää teitä vampyyrien tuhoamisesta, koska he olivat niin lähellä Forksia ja La Pushia.” Hän selitti: ”Tosin, emme voi sanoa, ettemmekö olisi pettyneitä siitä, ettemme saaneet itse tappaa heitä.”
”Emme voineet ottaa sitä riskiä, että jotkut heistä olisivat karanneet kaupunkiin tai reservaattiin”, Edward sanoi kylmästi, ”ja kaksikymmentäkaksi vastasyntynyttä olisi ollut aivan liian monta teidän laumallenne”, hän huomautti. Muutaman suden suusta kuului nurinaa.
”Kuitenkin, koska olemme nähneet teidän tappavan omaa lajianne pitääksenne Forksin turvassa, emme häiritse teitä enää. Jacob on kertonut meille Bellan tulevasta muutoksesta ja koska se ei teknisesti riko sopimusta, emme aio julistaa sotaa.” Hengähdin huojentuneena. Tietenkin suojelisin aina perhettäni, mutta ei olisi ollut hauskaa satuttaa isäni parhaan ystävän lapsia.
”Kiitos”, Edward sanoi hymyillen Samille hienoisesti.
Sam nyökkäsi uudelleen ja sitten hän lähti laumoineen. Tummanruskea susi oli viimeinen, joka kääntyi ja se tuijotti minua vielä lähtiessäänkin.
Loppupäivä oli kului kertoessamme taistelusta Carlislelle ja Esmelle. Sitten hyvästelimme Felixin ja Demetrin. Halasin heitä kumpaakin ja he taputtelivat minua selkään. “Luulen, että meidän opetuksemme sinulle eivät sittenkään jääneet vain teoriaan, eikö vain Bella?” Demetri nauroi ennen kuin he lähtivät lentokentälle. Seuraavan kerran kuin he näkisivät minut olisin vampyyri.
Charlie hymyili iloisesti, kun pääsin kotiin ja hän kertoi minulle innoissaan kalastuspäivästään Billyn kanssa La pushissa. Päivä oli ollut täydellisen normaali. Kuuntelin hiljaisena, iloisena, ettei hän tiennyt, kuinka lähellä tänään oli ollut, että hän olisi joutunut vampyyrien välipalaksi.
Päivän todellinen kohokohta oli yö. Ilman ulkopuolista yleisöä, Charlie nukkuen kuin tukki, Edward ja minä pääsimme viimein harjoittelemaan kunnolla kuherruskuukaudellemme ja ottamaan kiinni kaiken menetetyn ajan.
