Uusi luku
Kiitokset kommentoijille ja betauksesta little-monkeylle
Luku 38 - PäätöksiäSeuraavana aamuna heräsin Edwardin helliin suukkoihin. Kierähdän hänen päälleen ja heittäydyimme lyhyeen suutelemiskohtaukseen ennen kuin Edward vetäytyi pois. Kasvoilleni nousi närkästynyt ilme ja Edward virnisti. ”Niin paljon kuin haluaisinkaan jatkaa, rakas, äitisi on juuri koputtamassa oven.” Loikkasin ylös ja juoksin laukulleni vaihtaakseni vaatteita. Pysähdyin, kun näin vain yksinäisen mustan elastaanikankaan. Ärähdin kovaan ääneen ja kirosin Emmettin mielessäni juuri, kun ovelta kuului koputus.
”Bella? Oletteko jo heränneet?” äitini ääni kantautui sviitin ulkopuolelta. Menin vastahakoisesti avaamaan ovea. Hän virnisti huomatessaan, että minulla oli päälläni Edwardin paita. ”Oi, olen pahoillani kulta, toivottavasti en keskeyttänyt mitään. Halusin vain kertoa, että me menemme Philin kanssa nyt aamupalalle. Niin, ja Philin ja Edwardin täytyy lähteä puolentoista tunnin sisään baseball treeneihin.”
Irvistin sisäisesti äitini tietäväiselle katseelle. ”Okei, äiti, tulemme alas pian”, lupasin ennen kuin suljin oven. Ärähdin taas ja kävelin takasin makuuhuoneeseen löytääkseni huvittuneen Edwardin istumassa edelleen sängyllä. ”Hän luuli, että olimme juuri rakastelemassa, eikö niin?” kysyin. Hän naurahti ja nyökkäsi. Ähkäisin ja kiskaisin hänet ylös sängystä. Suutelin häntä pehmeästi ja vetäydyin sitten haluttomasti taaksepäin. “Sinä kuulit hänet – meidän täytyy lähteä aamupalalle.”
Taas kipaisin Edwardin matkalaukulle etsimään jotain vaatetusta itselleni, kunnes voisin ostaa jotain parempaa. Päädyin pukemaan ylleni Edwardin sinisen paidan. Kieritin hihat kyynärpäideni yli ja sidoin vyön vyötäisilleni. Koska olimme niin eripituisia, paita ulottui melkein polviini, joten paitaa voisi luulla jopa mekoksi minun päälläni. Jouduin taas pukemaan päälleni mustat saappaat. Ennen kuin lähdimme Edward yllätti minut intohimoisella suudelmalla. Voihkaisin hänen suutaan vasten, vartaloni tuntui syttyvän tuleen hänen suudelmistaan. Hän vetäytyi pois, kun minun oli pakko vetää henkeä toisen kerran. Me kumpikin huohotimme raskaasti, vaikka hengittäminen oli turhaa Edwardille. ”Rakas, sinulla ei ole aavistustakaan, mitä sisälläni tapahtuu, kun näen sinut minun vaatteissani”, hän mutisi nostaen kätensä poskelleni.
”Jos niin on, minusta tuntuu, että hankkiudun eroon vaatekaapistani ja pukeudun aina sinun vaatteisiisi”, hymyilin voitonriemuisesti. Rakastin hänen reaktiotaan niin paljon, että mietin jo oikeastin shoppailun väliinjättämistä. Loppujen lopuksi, Edwardilla oli paljon vaatteita jaettavaksi.
Hän nauroi, ”Ehkä ei kuitenkaan. En usko, että pystyisin kontrolloimaan sitten enää itseäni.” Minä hymähdin.
Me liityimme Renéen ja Philin seuraan nopealle aamupalalle. Sitten miehet jo lähtivätkin baseball-stadionille ja me lähdimme kohti kauppakeskuksia. Kasasin suuren kasan vaatteita niin itselleni viikonlupuksi kuin myös Alicelle, Roselle ja Esmelle. Ostin myös Renéele muutamia tavaroita. Meillä oli todella hauska tyttöjen päivä. Nautin kaikesta, paitsi hänen tietävistä katseistaan alusvaatekaupassa. Minun oli pakko ostaa alushousuja ja rintaliivejä suuri kasa, koska minulla ei ollut enää yhtäkään jäljellä.
Kysymystulva pulpahti ulos Renéen suusta juuri, kun astuimme alusvaatekaupasta ulos. ”Noh, kulta, onko Edward hyvä sängyssä? Vastasiko hän odotuksia? Käytättehän ehkäisyä?” kysymyksiä vain tulvi ja tulvi ja minä ärähdin.
”Äiti, ole kiltti!” anelin. Tiesin, ettei hän kuitenkaan uskoisi tämänaamuisen jälkeen, jos sanoisin, ettemme olleet edes rakastelleet vielä. ”Kyllä, käytämme ehkäisyä ja se on kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää – en aio keskustella enempää kanssasi tästä aiheesta. ” En ainakaan valehdellut, sillä pidättyväisyys taisi olla paras ehkäisykeino.
Me jatkoimme shoppailua ja minä jätin harkitusti huomiotta hänen loput kysymyksensä.
Viimein saavuimme takaisin hotellille ja lounaan jälkeen kiirehdin sviitille päästäkseni karkuun äitiäni Edwardin luokse. Päästyäni sisälle Edward nosti minut ilmaan ja suuteli minua kertoen sanoitta, että oli kaivannut minua. ”Oliko teille hauskaa?” kysyin.
Hän hymyili omahyväisesti. ”Minulla oli hauskaa. Itse asiassa pääsin jopa pelaamaan hiukan. Sinun olisi pitänyt nähdä heidän kasvonsa, kun iskin pallon stadionin toiselle puolelle katsomoon ja sain kunnarin.” Hänen kasvoillaan oli erittäin itsetyytyväinen ilme.
Pyöräytin silmiäni hänen rehvasteleville sanoilleen. ”Edward sinun ei pitäisi mahtailla taidoillasi – me kaikki emme voi olla täydellisiä vampyyrejä.”
Hän virnisti, mutta ilme muuttui sitten surulliseksi. Minä kurtistin kulmiani. ”Mikä on vikana?”
”Kuulin, mitä äitisi ajatteli, kun palasitte hotellille. Hän ajatteli meidän tulevaisuutta ja mahdollista jälkikasvuamme. En ole täydellinen Bella, en voi antaa sinulle lapsia.” Hänen ilmeensä oli tuskainen.
Nostin käteni hänen poskelleen. Tajusin, että nyt olisi sopiva aika kertoa. “Jos me voisimme saada lapsia, haluaisitko sinä niitä?” kysyin.
“Tietenkin Bella, ei ole mitään, mitä haluisin enemmän kuin lapsia kanssasi”, hän veti henkeä, ”mutta vampyyreiden on mahdotonta saada lapsia, Bella. Joten ei ole mitään syytä pohtia asiaa, ellet halua jättää minua ja elää normaalia elämää normaalin miehen kanssa. Minä soisin sinulle sen.” Edward näytti niin surulliselta ja vakavalta. Jos se vain oli enää mahdollista, rakkauteni häntä kohtaan kasvoi taas.
“Ei, Edward, jos en voi saada lapsia sinun kanssasi, en halua niitä”, vakuutin hänelle. Hän rentoutui hieman. Nyt oli aika kertoa hänelle totuus. “Edward”, aloitin epäröivästi, “Mitä sanoisit, jos minä kertoisin, että me pystymme saamaan lapsen yhdessä? Vampyyrin ja ihmisen risteymän.”
Hänen silmänsä laajenivat ja hän toljotti minua shokissa. ”Mitä?”, hän kysyi järkyttyneen, ”Onko se edes mahdollista?”
”Kyllä se on, ihmisäidille ja vampyyri-isälle. Naisvampyyrit eivät voi saada lapsia, koska heidän vartalonsa ei voi muuttua, mutta miesvampyyrit ovat edelleen hedelmällisiä”, selitin. Ainakaan hän ei ollut vielä juossut karkuun tai sanonut ei, mikä oli hyvä merkki. ”Me voimme saada vauvan ja haluan, että hankimme sellaisen ennen kuin muutun.”
Hänen kasvonsa olivat edelleen järkytyksen peittämät. ”Bella, puolivampyyrilapsen odottaminen olisi erittäin vaarallista. Kuinka monta risteymää on edes olemassa?”
”Ei kovin montaa”, myönsin, ”Aro tapasi heitä kauan aikaa sitten.”
Ja sitten tuli kysymys, jota olin pelännyt. ”Selviytyikö kukaan äideistä?”
Irvistin ja myönsin: “Ei, mutta...”
Hänen äänensä kiristyi. ”Minä en halua ottaa sitä riskiä, että menettäisin sinut. On liian vaarallista yrittää vain sen takia, että me voisimme saada lapsen.” Hänen äänensä oli tuskainen ja vihainen.
”Mutta kellään äideistä ei ollut lääkäriä apunaan, Edward. Minulla on sinut ja Carlisle. Minä selviäisin”, mina vastustin.
“EI!” hän huusi, “en voi menettää sinua. Tämä on liian vaarallista.” Sanojensa jälkeen hän nousi ylös ja lähti ovelle. Varmaankin juoksemaan ja rauhoittumaan.
Heitin nopeasti kilpeni hänen ympärilleen ja pysäytin hänet. ”Edward kiltti, kuuntele ainakin loppuun, ennen kuin teet mitään päätöksiä”, anelin.
Hänen silmiensä katse pehmeni ja hän huokaisi kävellen sitten seisomaan viereeni. Istuin sängylle ja hän istui viereeni. Minä selitin hänelle kaiken, mitä tiesin hyprideistä. “En pyydä sinua päättämään juuri nyt”, sanoin, kun pääsin loppuun, “Haluan sinun vain lupaavan minulle, että mietit asiaa kunnolla, ennen kuin teet mitään päätöksiä.” Hän nyökkäsi hiljaisena.
Jätimme aiheen siihen loppuillaksi. Söimme päivällisen Reneen ja Philin kanssa ja teimme sitten kierroksen Vapauden patsaalle. Edward näytti pystyvän työntämään keskustelumme mielestään ja nauttimaan kierroksesta täysin. Hän näytti minulle lempikohtansa patsaasta ja kertoi patsaan historiasta minulle.
Myöhemmin annoin Edwardille kirjat, jotka kertoivat puolivampyyreistä, Hän voisi lukea niitä sillä välin, kun nukuin.
Edwardin näkökulmaBellan nukkuessa vierelläni luin hänen antamat kirjat lävitse. Olin kieltämättä ollut shokissa, kun hän oli paljastanut, että meidän olisi mahdollista saada lapsi. Olin myös melko varma, että hän peitti minulta vielä jotain yksityiskohtia. Niin paljon kuin rakastinkaan Bellaa ja halusin saada lapsen hänen kanssaan, en halunnut asettaa hänen henkeään vaaraan. Jos hän kuolisi, en voisi elää.
Pystyin kuitenkin näkemään hänen silmistään, kuinka paljon hän halusi lasta. Lisäksi olin nähnyt kaiken sen surun ja toivottomuuden Rosalien ja Esmen ajatuksista, mitä tämä aihe herätti. En halunnut, että Bella joutuisi olemaan surullinen muuttuessaa vampyyriksi – hän joutuisi olemaan ikuisesti surullinen. En myöskään ollut varma, kuinka hän suhtautuisi, jos kieltäytyisin. Hän antaisi minulle varmasti anteeksi, mutta Rosalie ja Esme eivät antaisi.
Se ei ollut se, mikä haittasi minua eniten. Kärsisin mieluummin ikuisuuden perheeni vihaa, jos se tarkoittaisi, että Bella olisi turvassa ja onnellinen. Mutta vaikka hän olisi kiistämättä turvassa, jos hän ei ottaisi riskiä lapsen kanssa, hän ei olisi onnellisempi.
Minä luin uudestaan ja uudestaan kirjoja ja mietin aikaisempaa keskusteluamme. Hän oli kertonut suunnitelmistaan, kuinka tulisi selviytymään. Minun täytyi myöntää, että veren juominen ja alituinen tarkkaileminen voisi toimia. Perheessämme kolmella oli lääketieteellinen tutkinto: minulla, Carslislella ja Rosaliella. Aikainen keisarileikkauskin oli hyvä idea. Tietenkin synnytys voisi onnistua, mutta en kuitenkaan ollut sujut sen kanssa, että tätä kaikkea kokeiltaisiin Bellalla. Eihän meillä ollut aikaisempaa kokemusta. Sitä paitsi kukaan nainen ei ollut aikaisemmin selviytynyt risteymän synnytyksestä.
Se ei kuitenkaan ollut ainoa ongelma. En ollut varma pystyisinkö hallitsemaan itseäni, jos me rakastelisimme. En ollut varma pystyisinkö olemaan satuttamatta häntä. Vaikka hänellä oli hänen kilpensä, en ollut varma pystyisikö hän pitämään niitä valmiustilassa sellaisen nautinnon hetkellä. Enkä voinut olla varma itsestäni, voisin vahingossa purra häntä tai olla liian kovakourainen ja satuttaa häntä.
Hän oli koetellut kontrolliani lähiaikoina kuumilla ja kiusaavilla katseilla. Minun oli myönnettävä, että Bella tiukassa kissa-asussa sai kuolleen sydämeni tuntumaan siltä, kuin se pumppaisi villisti. Hän sai minussa aikaan tunteita, joita en ollut koskaa ennen tuntenut, kuten teinipojan himon. Edes ihmisenä en ollut koskaa löytänyt naista, jolla olisi ollut sellaista vetovoimaa kuin Bellalla joka ikisellä tavalla. Hänen hiljainen mielensä, hänen kaunis vartalo ja kauniit silmänsä, hänen älykäs näkemys maailmasta, hänen iloinen ja raikas luonteensam, hänen houkutteleva verensä ja kaikki muu hänessä vetosi minuun enemmän kuin mikään muu.
Tätä päätöstä ei olisi helppo tehdä ja vietin yön punniten vaihtoehtoja. Katselin Bellan nukkuvan ja tein mielessäni listaa hyvistä ja huonoista puolista. Yön edetessä tajusin, että halusin toivottoman paljon lasta Bellan kanssa. Se oli jotain, mitä en ollut edes uskaltanut uskoa todeksi koko olemassa oloni aikana, mutta toisaalta en halunnut vaarantaa Bellan henkeä.
En osannut päättää. Vedin Bellaa lähemmäs itseäni ja odotin aamun tulevan.
Bellan näkökulmaHerätessäni Edwardilla oli edelleen kasvoillaan sama mietiskelevä katse ja tiesin, ettei hän ollut vielä ehtinyt päättää. Hän nojautui minua kohti ja suuteli hellästi huomatessaan, että olin herännyt. ”Hyvää huomenta. Olen pahoillani, minulla ei ole vielä vastausta, mutta lupaan, että päätän ennen kuin olemme takaisin kotona.”
Nyökkäsin hyväksyvästi. Tiesin, että hän tarvitsi vielä aikaa miettimiseen. ”Okei, mutta jos tarvitset vielä enemmän aikaa sano vain minulle. Sinun ei tarvitse päättää heti ja muista, että pyydän sinua vain lupaamaan, että yritämme. Ei ole mitään takeita siitä, että oikeasti tulisin raskaaksi. Sitä paitsi valmistumiseeni on aikaa vielä kuukausia, enkä halua, että saamme lapsen ennen häitämme.”
Hän hymyili kauniisti, ”Hyvä niin, kulta, uskon sinua, mutta minä päätän ennen kuin lähdemme takaisin Forksiin. En halua, että perheeni mielipiteet vaikuttavat päätökseen, jonka pitäisi olla meidän.”
Virnistin hänelle, “Kiitos.” Sitten kierähdin hänen päälleen hajareisin. “Voinko mitenkään vakuuttaa sinua?” kehräsin suudellen häntä ja työntäen varovaisesti käsiäni hänen kovaa, lihaksikasta rintaansa vasten. Sydämeni alkoi jyskyttää innostuneesti, kun tunsin hänen treenatun vatsansa käsissäni. Nostin hänen paitaansa, mutta Edward kahlitsi nopeasti käteni ranteista.
Edwardin huulet erosivat omistani ja hän ähkäisi: ”Ei nyt, Bella.”
Huokaisin ja vedin käteni pois kierähtäen sitten takaisin hänen vierelleen. ”Minun olisi vain pitänyt pitää sinua aloillaan ja sitten yllättää sinut sillä, että olisin raskaana”, mutisin pettyneenä siihen, että viettely-yritykseni oli epäonnistunut.
Hän nosti kulmakarvojaan, ”Oletpa kiero.”
Virnistin, ”Noh, voimme säästää idean kuherruskuukaudellemme”, minun oli pakko vielä jatkaa, ”ja haluan meille kunnollisen häämatkan”, sanoin lujasti. ”Jos päätät, että meidän ei pitäisi hankkia lapsia, sitten käytämme ehkäisyä, mutta meillä tulee olemaan kunnon kuherruskuukausi.” Olin päättäväinen.
Hän huomasi, kuinka vakava olin ja huokaisi, ”Bella, en tiedä, voinko rakastella kanssasi satuttamatta sinua.” Hänen silmänsä olivat huolestuneet.
”Itse asiassa minä ajattelin sitäkin. Ja koska et voi satuttaa minua kilpieni takia, meidän täytyisi harjoitella.”
Edward näytti kiinnostuneelta, mutta epäluuloiselta. ”Ja mitä tämä harjoittelu pitäisi sisällään?”
”Noh, suunnittelin, että meidän täytyisi harjoitella perusasiat jo ennen häitä. Aloittaisimme pienillä askeleilla. Olisi parasta edetä hitaasti, jotta voisit kasvattaa kontrolliasi”, selitin, ”sitten sinun ei tarvitsisi olla enää huolissasi häämatkallamme.”
Hän nyökkäsi mietteliäänä, ”Ehkäpä, mutta todella hitaasti, Bella. Ja minä haluan määrätä etenemistahdin”, hän varoitti.
Nyökkäsin innokkaana. Olin hurmioissani siitä, että hän oli hyväksynyt asian jo osaltaan. Se tarkoitti sitä, että olin jo askeleen lähempänä hänen taivuttelua lapseen.
Ennen kuin ehdin suostuttelemaan häntä aloittamaan harjoittelun nyt, huomasin, että kello oli jo niin paljon, että meidän pitäisi lähteä aamupalalle.
Päivämme oli täpötäysi New Yorkin nähtävyyksiä, kävimme esimerkiksi Keskuspuistossa, museossa ja eläintarhassa. Kumpikin meistä nautti paljon ja olimme huvittuneita näkiessämme Renéen nauttivan kaikesta kuin lapsi. Olin huolissani siitä, että Edward teki edelleen koko ajan mielessään tärkeää päätöstä tulevaisuudestamme. Joten jos halusin nauttia kunnolla ympäristöstämme, minun piti olla äitini kanssa.
Seuraavana aamuna kävimme Renéen kanssa kävelyllä. Hän myönsi, että oli toivonut ennen jälleennäkemistämme, että olisi voinut suostutella minut jäämään hänen luokseen. Mutta kun hän oli nähnyt minut Edwardin kanssa ja sen rakkauden, joka välillämme vallitsi, hän ei voinut pyytää minua jäämään. Me nautimme ajastamme yhdessä, mutta pian tuli aika suunnata kotiin.
Pidättelin urhoollisesti kyyneliäni hyvästellessäni äitini ja varmistaessani, että hän saapuisi Forksiin ennen häitämme.
Lentomatka oli hiljainen antaessani Edwardille aikaa miettiä ja katsoessamme Ylpeyden ja ennakkoluulon elokuvana. Myös ajomatka kotiin oli hiljainen, vain hengitykseni ja auton moottorin ääni häiritsivät hiljaisuuttamme.
Sen sijaan, että Edward olisi ajanut Culleneille, hän kääntyi ja parkkeerasi tutulle tielle. Tajusin, että olimme menossa niityllemme. Olin hiljainen ja toiveikas, kun hän nostin minut selkäänsä ja juoksi läpi metsän. Huolimatta levottomuudestani, pystyin silti nauttimaan lyhyestä juoksusta.
Hän laski minut taas keskellä niittyä ja kääntyi minua kohti. Katsoin ylös hänen silmiinsä yrittäen lukea hänen ilmeitään, mutta hän oli täysin ilmeetön. Kurtistin kulmiani. Hän hymyili pienesti. “Bella, päätin, että jos tämä on se, mitä haluat, haluan yrittää”, hän sanoi pehmeästi, ”Haluan sinun tietävän, että haluan kovasti saada lapsen kanssasi. Se symboloisi sitä, mitä rakkautemme on luonut. Tiedän, että olit huolissasi siitä, että minä en haluaisi lasta ja ollakseni rehellinen en ollut ennen edes leikitellyt ajatuksella ennen kuin kerroit minulle. Mutta minä haluan tätä”, hän vakuutti.
Tunsin, kuinka kasvoilleni nousi valtava hymy. Hänen päätöksensä ei vain tehnyt minua sanoinkuvaamattoman onnelliseksi, vaan hän oli tehnyt tyhjäksi myös luuloni siitä, ettei hän haluaisi ollenkaan lasta. Halasin häntä tiukasti onnenkyynelten tulviessa kasvoilleni. ”Kiitos, Edward, rakastan sinua niin paljon.”
Hän hymyili alas minulle näyttäen aivan enkeliltä. Hän taipui alemmas ja suuteli minua. Minä vastasin innokkaasti ja tunsin tulen, jota suudelmat minussa herättivät. Lopulta vetäydyimme erillemme, kiitos hapentarpeeni. Salaa olin kuitenkin innoissani harjoituksista, joita meillä tulisi olemaan ennen häitä.
En todella toivonut tällä hetkellä mitään muuta seuraa, maatessamme niityllä onnellisena ja miettiessämme mahdollisia nimiä lapsellemme. ”Jos se on poika, me voisimme kutsua häntä Edwardiksi”, ehdotin.
Edward kurtisti nenäänsä, “En usko, että se on hyvä ajatus, rakas. Lopulta hän tulee näyttämään vanhemmalta kuin me, miten voisimme selittää, miksi meitä kumpaakin kutsutaan Edwardiksi? Sitä paitsi, ei oli kovin hienoa olla samanniminen kuin isänsä.”
Mutristin suutani, ”Entäs Masen sitten? Se olisi loistava nimi pojalle.”
Hän virnisti, ”Pidän siitä – se ei ole kovin tavallinen, mutta on sitli hyvä.” Hymyilin hänelle. “Me voisimme kutsua häntä myös Charlesiksi”, hän ehdotti.
Hymyilin, “Tai ehkä Carlisle voisi olla sopiva toiseksi nimeksi.”
Edward nyökkäsi hyväksyvästi. “Entäs tytölle? Mitä nimiä olet ajatellut?”
“Toiseksi nimeksi olin ajatellut joko Renesmeetä, niin kuin Renee ja Esme, tai Rosemarya, niin kuin Alice ja Rose.”
Hän kurtisti kulmiaan hämmentyneenä, “Miten Rosemary liittyy Roseen ja Aliceen?”
”Noh, me emme todellakaan ole nimeässä tytärtämme Riceksi tai Asilieksi, joten käytin Alicen ensimmäistä nimeä, Marya.”
”Vai niin”, hän nyökkäsi mietteliäänä.
”Pohdin myös muita mahdollisia nimi – Elizabeth, kuten äitisi.” Edward hymyili hellästi ja silitti poskeani. ”Tai Charlize, kuten Carlisle ja Charlie. Tai sitten Jemma, kuten Emmett ja Jasper.”
Hän hymyili, ”Mielestäni ne kaikki ovat hyviä nimiä, rakas, meidän täytyy enää vain päättää, mitä nimiä käytämme ja missä järjestyksessä.”
Nyökkäsin, ”Noh, meillähän onkin paljon aikaa, eihän lapsi vielä ole tulossa.”
Minun oli ollut tarkoitus jatkaa vielä, mutta aivan yhtäkkiä Alice pamahti niitylle. ”Bella! Heti kun Edward oli tehnyt päätöksen, näin kaksi lastanne!” hän kiljahti haltioissaan. Hänen silmänsä säihkyivät ja koko hänen kehonsa tärisi kiihtymyksestä.
Loikkasin ylös. “Näitkö? Sehän on ihanaa! Miltä lapsemme näyttää?” tiukkasin. Vasta sitten hänen sanansa rekisteröityivät kunnolla. ”Sanoitko sinä lapset? Niin kuin... monikossa?” kysyin.
Hän nyökkäsi innostuneena. “Kyllä sanoin, teistä tulee kahden kaksostytön onnelliset vanhemmat.”
Suuni loksahti auki, sitten minusta tuntui, että suorastaan loistin iloa. Katsoin ylös Edwardiin ja varvistaen suutelin hanta riemukkaasti.
Suudelma oli kuitenkin lyhyt, koska Alice veti äkkiä esiin väripiirroksia, jotka olivat niin hienoja, että ne näyttivät melkein valokuvilta. ”Tässä he ovat, eivätkö he olekin ihastuttavia? Voi en voi odottaa sitä, että pääsen shoppailemaan heille.”
Revimme kuvat hänen käsistään ja selasimme ne nopeasti läpi. Ensimmäisessä oli kaksi vastasyntynyttä Edwardin ja minun sylissä – olin vielä ihminen, mutta näytin uskomattoman kalpealta. Me kummatkin pitelimme kankaaseenkäärittyä vauvaa, vain heidän rauhalliset kasvot näkyivät. Kummallakin oli Edwardin kulmikkaita piirteitä kasvoissaan, mutta tarkemmin katsoen ne olivat kyllä paljon pyöreämmät. Päässään heillä oli hieman ruskeita hiuksia.
Verenpunaiset silmäni seuraavassa kuvassa kertoivat, että olin juuri muuttunut. Tällä kertaa koko perhe oli kuvassa ja minä ja Edward pidimme vauvoja. Nyt he näyttivät olevan jo parin kuukauden ikäisiä, arvelin, että oikeasti he olisivat siinä muutaman päivän ikäisiä. Heidän hiuksensa olivat pitempiä, ne olivat mahonkisen ruskeat, mutta niissä oli myös pronssisia vivahduksia. Heidän silmänsä hämmästyttivät minua eniten. Ne olivat ainutlaatuisimman väriset, mitä olin koskaan nähnyt – pähkinänruskeat, joissa oli smaragdinvihreitä häivähdyksiä. ”He ovat niin kauniita”, kuiskasin sivellen kuvaa sormillani.
”Pieniä enkeleitä”, Edward sanoi uskomattoman hellällä äänensävyllä.
Me katsoimme vielä loput kuvat läpi. Siinä oli kuvia heistä myös vanhempina. Yhdessä he olivat Emmettin kanssa ja näyttivät olevan noin kahdentoista vanhoja. He metsästivät karhua. Toisessa he tappelivat leikkimielisesti Jasperin kanssa. Monissa kuvissa tyttäremme olivat Esmen, Rosalien ja Alicen kanssa. Useimmissa he olivat kuitenkin minun ja Edwardin kanssa.
”Kiitos, Alice”, sanoin kyyneliä silmissäni, ”En jaksa odottaa, että pienet tyttömme syntyvät.”
Edward oli kanssani samaa mieltä. Hän näytti paljon rennommalta, kun oli saanut varmistuksen, että selviytyisin synnytyksestä.
Lopulta suuntasimme takaisin. Vain Rosalie tiesi, mutta hänkään ei ollut nähnyt kuvia vielä, koska Alicen mielestä meidän oli pitänyt nähdä ne ensin. Muut tiesivät vain, että jotain tärkeää oli tapahtunut ja että me kertoisimme Edwardin kanssa, mistä oli kyse, kun saapuisimme kotiin.
Oli aika kertoa Culleneille.
