Kiitos valtavasti kommenteista ^^
Tässä olisi 27. luku, toivottavasti pidätte (:
Kappale 27: Tanssiaisia ja värikuulia
Bellan näkökulma
Viikkojen aikana elämä palasi tavalliseksi meille kaikille. Heräsin Edwardin vierellä joka aamu, menin kouluun ja vitsailin Culleneiden kanssa, oleskelin kotonani Edwardin kanssa tai Culleneiden kanssa heidän talollaan koulun jälkeen, söin illallista Charlien kanssa, sitten menin sänkyyn, jossa nukahdin Edwardin käsiin. Viikonloppuni kuluivat usein yökylässä Culleneiden luona auttaen Alicea, Esmeä ja Rosea suunnittelemaan päättäjäistanssien koristeluja, kun kerran Alice oli noudattanut neuvoani ja ilmoittautunut vapaaehtoiseksi siihen.
Pari päivää sen jälkeen, kun olimme palanneet Phoenixista, sain mielenkiintoisen puhelinsoiton Renéeltä, joka nautti nyt auringonpaisteesta Floridassa. Hänellä oli uutisia kerrottavana. ”Bella, et ikinä usko mitä kuulin juuri. Muistatko naapurimme Phoenixissa – rouva Smythin?”
”Niin?”
”No hän soitti juuri minulle kertoakseen järkyttäviä uutisia. Usko tai älä joku poltti sen vanhan balettistudion, jossa sinä kävit.”
”Oikeasti?” Yritin kuulostaa järkyttyneeltä.
”Kyllä. Minkälainen ihminen tekisi jotain sellaista?”
Minä. ”En tiedä äiti”, mumisin.
”No, se on kauheaa – omistajaparka. No ainakin hänellä oli vakuutus...” Olin muissa maailmoissa, kun Renée jatkoi jaarittelua palaneesta studiosta. Tunsin syyllisyyden pistoksen – en ollut edes ajatellut kuinka järkyttyneitä omistajat olisivat, kun poltin sen maan tasalle.
***
Vihdoin päättäjäistanssiais-ilta saapui – jotain, mitä olin odottanut innokkaasti viikkojen ajan, koska odotin kovasti saavani nähdä Edwardin smokissa. Alice, Rose ja minä olimme viettäneet koko päivän yhdessä – menimme jopa hierontoihin, manikyyreihin ja pedikyyreihin aamulla Port Angelesissa – kuten Alice sanoi: ”Saa meidät tuntemaan olomme erittäin hyväksi.”
Olimme nyt rentoutuneita, onnellisia ja tyytyväisiä, kun annoimme loppusilaukset asuillemme ja varmistimme, että jokainen hius oli oikealla paikallaan. Me kaikki näytimme mahtavilta. Alice piti yllään ihastuttavaa pitkää keltaista yksiolkaimista iltapukua, jossa oli sivulla reikiä niin, että se näytti osia hänen kalpeasta ihostaan ja halkio sivulla, joka päättyi hänen reitensä keskiosaan. Hänellä oli sen lisäksi kanarian keltaiset korvakorut ja yhteensopiva kaulakoru ja lisää timantteja ohuessa hiuspannassaan. Rosalie näytti uskomattoman kiihottavalta seksikkäässä punaisessa mekossa, jossa oli kaula-aukko, joka tuli hänen vyötärölleen. Rubiinit hänen kaulallaan, korvillaan ja ranteillaan täydensivät asukokonaisuuden ja saivat hänet näyttämään jumalattarelta. Ei ollut mahdollisuuttakaan, että Emmettin silmät eivät olisi katsomassa häntä tänä iltana ja minulla oli tunne, että kaikilla pojilla, jotka osallistuisivat päättäjäistansseihin, olisi vaikeuksia keskittyä omiin seuralaisiinsa.
Alice oli jälleen kerran suunnitellut minulle mekon, joka sopi minulle täydellisesti. Se oli syvän sininen pitkä silkkimekko, joka aaltoili kauniisti ympärilläni, kun liikuin. Tällä kertaa käytin koruja, jotka setäni olivat antaneet minulle, kun olin viisitoistavuotias – kaulapanta, joka oli noin 1,5 sentimetriä leveä, jossa oli vuorotellen safiirisia- ja timanttisia pystysuoria kaistaleita ja siihen yhteen sopivat korvakorut ja rannekoru. Kivien värit sopivat täydellisesti yhteen mekkoni kanssa.
Meillä kaikilla oli piikkikorkoiset kengät, jotka Alice oli teettänyt mittatilaustyönä samasta kankaasta, kuin mekkomme, jotta ne sopisivat täydellisesti yhteen.
Kuten kevättansseissakin, teimme sisääntulomme portaiden yläpäästä, kun kolme poikaamme odottivat innokkaasti alhaalla. Matkasimme hitaasti yhdessä heidän luokseen, silmäni lukittuivat heti Edwardiin, kun katsoin hänen tyrmäävän upeaa smokkipukuista hahmoaan. Hän oli upea ja silmäni tutkivat nälkäisesti hänen pitkää hahmoaan, kunnes viimein saavutin hänen silmänsä. Ne olivat levinneet arvostuksesta ja pysyivät lukittuina minuun lähestyessäni. Kun lähestyin portaiden alapäätä, hän siirtyi eteenpäin ottaaksen minut vastaan niinkuin huumaantuneena. Olin järkyttynyt, kun hän yhtäkkiä horjahteli hieman kompastuen omiin jalkoihinsa halutessaan olla innokkaasti lähelläni.
Kaikki kääntyivät katsomaan häntä epäilevästi – en ollut koskaan ennen nähnyt vampyyrin olevan kömpelö. ”Vau, en tiennyt, että kömpelyys oli tarttuvaa”, Emmett totesi. Me kaikki purskahdimme nauruun tuosta ja olin salaa ylpeä siitä tosiasiasta, että olin häikäissyt Edwardia niin paljon, että hän oli kompastunut.
Tällä kertaa Alice oli järjestänyt meille limusiinin jaettavaksi päättäjäistansseihin ja se saapui, kun me otimme kuvia. Katsoin ulos siihen ja pyöritin silmiäni. Alice ei ollut tunnettu hienovaraisuudesta. Limusiinimme oli valkoinen pidennetty hummeri, jossa oli alapuolella siniset neonvalot. Se näytti sopivammalta Vegasiin kuin tänne.
Menimme sisään ja tunsin innostuksen tunkeutuvan lävitsemme, kun Jasper nostatti mielialojamme. Epäilemättä Alice oli käskenyt häntä pitämään huolen, että meillä oli hauskaa. Matka koululle oli nopeasti ohi, kun käperryin Edwardin käsiin ja me vitsailimme toistemme kanssa, kunnes tunsimme limusiinin pysähtyvän koulun luona.
Poistuimme limusiinista huomataksemme, että liikuntasalin edessä oli suuri valkoinen juliste, jossa oli kultaista kirjoitusta, jossa luki: ”PÄÄTTÄJÄISTANSSIT”. Sisäpuoli näytti mahtavalta kiitos Alicen taikakosketuksen. Kaikki oli koristeltu tyylikkäästi mustalla ja kullalla sekä valkoisella ja hopealla. Kaikilla pöydillä oli vaihtelevasti mustia ja valkoisia pöytäliinoja. Mustissa oli kultaiset koristelut sekä kultainen keskikoriste ja valkoisissa oli hopeiset. Serpentiinejä ja heliumilmapalloja oltiin ripustettu kaikialle vaihdellen neljässä teemavärissä. Alice oli jopa ripustanut suuren diskopallon sekä neonvaloja päidemme yläpuolelle.
Kun olimme kehuneet Alicea hänen koristeluistaan, hän raahasi meidät tanssilattialle. Tällä kertaa musiikki oli klassista, johon sisältyi paljon instumentaalista musiikkia, joka salli minun tanssia kunnolla Edwardin kanssa. Löysin pian itseni tanssimassa valssia onnellisesti ympäri tanssilattiaa Edwardin käsissä, kiitollisena Renatan tanssitunneista ja onnellisen tietämättömänä epäilevistä ja kateellisista katseista, joita saimme. Yhdessä vaiheessa kuitenkin, kun lopetimme, jotta minä saisin pienen tauon, huomasin Jessican ja Laurenin silmät poistuessamme tanssilattialta, ja jos katseet voisivat tappaa olisin kuusi jalkaa maan alla. Heidän tuijotuksensa olivat ilkeitä ja kateellisia, kun he katsoivat minua ja ne muuttuivat epätoivoisiksi ja säälittäviksi, kun ne siirtyivät Edwardiin. Vieressäni Edward säpsähti hieman ja tiesin, että heidän ajatuksensa häiritsivät häntä. Tuijotin uhkaavasti heitä. He säpsähtivät ja kääntyivät heti. ”Minun”, murisin hiljaa puoliääneen kääntyessäni takaisin Edwardia kohti. Hänen ilmeensä oli huvittunut ja erittäin onnellinen. ”Mitä?” kysyin uteliaana hänen yhtäkkisestä käytöksen muuttumisestaan.
”Rakastan sitä, että kutsuit minua omaksesi”, hän tunnusti. Minun täytyi myöntää, että olin hieman yllättynyt omasta omistushaluisuudestani, mutta tajusin, että se oli varmaan naisjuttu.
Virnistin. ”No se on tarkalleen mitä sinä olet, Edward Anthony Masen Cullen, että parempi vain tottua siihen”, ilmoitin hänelle omahyväisesti. ”Älä koskaan unohda, että olet kokonaan minun, vain minun.”
Hän nojautui alas ja suuteli minua. ”Kokonaan sinun”, hän lupasi, ”Ikuisesti.”
Emmett tuli hänen taakseen silloin. ”Olet tossun alla”, hän ilmoitti.
Edward kääntyi häntä kohti ja nosti kulmakarvaansa. ”Ja sinäkö et ole?” hän kysyi.
Emmett harkitsi sitä hetken ja vilkaisi Rosalieta, joka, kuten arvata saattoi, sai paljon huomiota kaikilta tänään. ”En koskaan sanonut, ettenkö olisi, tervetuloa kerhoon kaveri”, hän sanoi läimäyttäessään Edwardia olkapäälle ja marssi vaimonsa luokse. Nauroin hiljaa nojaten onnellisena Edwardiin.
Katsoessani ympärilleni huomasin Angelan huojuvan tyytyväisenä Ben Cheneyn käsissä ja olin tyytyväinen hänen puolestaan – se oli ollut selvää ensimmäisestä päivästä, kun olin saapunut, saakka, että he molemmat pitivät toisistaan paljon, vaikkakin molemmat olivat olleet liian ujoja tehdäkseen sille mitään.
Kun ilta tuli myöhemmäksi, huomasin, että monet opiskelijat näyttivät olevan humalassa. Aloin tulla epäileväksi, kun näin Alicen nurkassa heiluttelevan nyrkkejään Emmettille ja tulevan vihaiseksi. ”Miksi Alice on vihainen Emmettille?” kysyin Edwardilta.
Hän katsoi heihin ja hänen ilmeensä muuttui ärsyyntyneeksi. ”Emmett terästi boolia”, hän ilmoitti minulle.
Voihkaisin. ”Isä tulee tappamaan hänet, jos hän saa selville.” Toisaalta, kun todella ajattelin sitä, minusta olisi ihanaa nähdä Emmett lukittuna vankilaan yöksi, hmm.. Sitten toinen ajatus juolahti mieleeni. ”Miten Alice ei nähnyt sitä?”
”Alice näki sen ja hänellä oli ylimääräinen boolikulho ja hän vaihtoi ne, kun Emmett terästi sen, mutta Emmett vain meni takaisin ja terästi toisenkin kulhon”, hän vastasi minulle.
Pyöritin silmiäni epäuskoisesti. ”Tietenkin hän teki niin”, nurisin suunnatessani virvokepöydälle ja Edward otti minulle lasin vettä. Huomasin, että suurin osa boolista oli jo poissa ja Edward tyhjensi hienovaraisesti loput toiseen terästetyn boolin kulhoon, joka seisoi pöydän alla. Pari valitusta kuului, kun ihmiset huomasivat, ettei boolia ollut jäljellä, mutta toivottavasti se estäisi heitä joutumasta humalaan.
Lukuunottamatta tuota keskeytystä loput illasta kului niinkuin olisin ihanassa sadussa henkilökohtaisen satuprinssini kanssa. Ilta päättyi viimein omassa sängyssäni myöhemmin sinä iltana, kun satuprinssini suuteli minua ennen kuin vaivuin rauhalliseen ja tyytyväiseen uneen turvallisesti Edwardin käsissä.
***
Päättäjäistanssien jälkeisenä päivänä Edward antoi minun nukkua hieman ja herätä itsekseni – nähtävästi Charlie oli päättänyt, ettei hän häiritsi minua niin suuren illan jälkeen. Kun kysyin mitä hän teki, minulle kerrottiin, että hän katsoi monia kuvia, joita Esme oli ottanut, tietokoneeltaan, kun kerran Esme oli lähettänyt ne sähköpostilla aikaisin tänä aamuna. ”Hänen mielestä sinä näytät kauniilta”, Edward ilmoitti minulle pehmeästi. ”Hän ei voi uskoa, että hänen pikkuprinsessastaan on kasvanut niin kaunis nainen.” Tunsin mielihyvää tuosta.
Kun viimein nousin, Edward lähti ja minä menin alakertaan. Kerroin Charlielle mahtavasta illastani syödessäni aamiaista harkitusti jättäen kertomatta terästetystä boolista. Hän näytti minulle valokuvia ja minun täytyi myöntää, me kaikki näytimme mahtavilta.
Lähdin pian sen jälkeen hypäten sisään 370z:ni ja kiihdyttäen tuttua reittiä Cullenien talolle. Olin innoissani. Tänään oli virallinen kesälomien alku ja toivottavasti seuraavan parin viikon sisällä Cullenit olisivat Volterrassa ja salaisuuteni paljastuisi. Charlie ja Renée tiesivät jo Italian vierailustani – olin suunnitellut viettäväni osan kesälomastani siellä ennen kuin edes muutin Forksiin. Tietenkään en ollut varsinaisesti päättänyt meneväni Volterraan, koska tiesin, että se antaisi Alicelle vihjeen. Minun piti vain toivoa, että Charlie ei ajattelisi sitä Edwardin edessä seuraavan viikon aikana. Sen sijaan tein lujan päätöksen viettäväni seuraavat kymmenen viikkoa kesälomastani Forksissa Culleneiden kanssa.
Pääsin perille löytääkseni erittäin innostuneen Emmettin odottamassa Alice, Rosalie Jasper ja Edward takanaan. He kaikki pitivät käsissään värikuulapyssyjä ja Emmettillä oli ylimääräinen käsissään. Virnistin. Värikuulasota oli taas toinen asia, jota pelasin säännöllisesti Felixin ja Demetrin kanssa ja minä olin ammattilainen.
Olin pian varustautunut omalla värikuulapyssylläni ja Edwardin selässä, kun juoksimme keskelle metsää – tarpeeksi kauas ihmisistä, etteivät he näkisi meitä ja paikkaan, jossa oli tarpeeksi puita ja pensaikkoja, joiden avulla voisi piiloutua. Emmett laittoi minut lupaamaan, etten suojaisi ketään muuta kuin itseäni pelin aikana, jotta se pysyisi reiluna. Pelasimme pareittain, vaikkakin teknisesti Rosalie ja Emmett olivat huonossa asemassa, koska kummallakaan heistä ei ollut erikoiskykyä. Edward tiesi missä he olivat ajatustenlukutaitonsa avulla, minä pystyin sekä tuntemaan heidät kilvelläni että suojaamaan meidät molemmat hyökkäykseltä, Alice pystyi näkemään, jos joku oli tulossa hänen luokseen ja Jasper pystyi tuntemaan, jos muut olivat hänen lähellään heidän tunteistaan. Jokaisella joukkueella oli eri väriset värikuulat – Emmettillä ja Rosaliella oli punaiset, Edwardilla ja minulla oli siniset ja Alicella ja Jasperilla oli keltaiset.
Kun me viimein aloitimme, kävelin yksinkertaisesti avoimeen tilaan kiinnittäen kaiken huomion itseeni, kun molemmat joukkueet tulittivat minua. Tietenkin kilpeni takia oli turhaa ampua minua, kun kerran minuun ei voinut osua. Sen sijaan ympärilläni oli kupla, joka oli muuttumassa nopeasti oranssiksi värikuulien värien yhdistyksestä. Sillä välin Edward oli hiipinyt heidän taakseen ja oli nyt tulittamassa molempia joukkueita. He tajusivat kuitenkin pian, että hän oli hyökännyt väijytyksistä heidän kimppuunsa ja kääntyivät tulittamaan häntä, koska he tiesivät, että oli turhaa jatkaa minun ampumistani. Tietenkin he aliarvioivat edelleen ihmisensä ja samalla kun Edward väisti heidän laukauksensa uskomattomalla nopeudellaan, minä ammuin muita osuen joka kerralla. Nautin suuresti nähdessäni Alicen naaman täysin sinisenä maalistani. Tiesin, ettei hän ollut tyytyväinen. ”Minä tulen kostamaan tämän sinulle Bella!” hän huusi minulle. Minä vain nauroin.
Meiltä kaikilta loppui ammukset suunnilleen samaan aikaan ja hyppäsin nopeasti Edwardin selkään, kun kilpailimme toisten kanssa paikalle, jonne olimme kaikki kätkeneet lisäammuksemme. Latasimme nopeasti uudelleen, ampuen toisiamme vetäytyessämme takaisin puihin.
Jatkoimme peliämme vaihtaen taktiikoitamme ja joskus joukkueita. Viimeisessä pelissämme jokainen pelasi yksin – mikä oli hauskaa, vaikka jostain syystä en löytänyt Emmettiä – jota halusin erityisesti ampua hieman enemmän kuin muita.
Kun pakkasimme, huomasin, ettei Emmett ollut vieläkään kanssamme. Jokin kertoi minulle, ettei hänellä ollut mielessään mitään hyvää taaskaan. ”Missä Emmett on?” kysyin Alicelta epäilevästi täysin tietoisena siitä tosiasiasta, että koska olin saanut sinistä maalia kaikkialle hänen kasvojaan ja hiuksiaan, oli todennäköistä, ettei hän kertoisi minulle missä Emmett oli tai mitä hän suunnitteli.
Hän hymyili salamyhkäisesti. ”Jaa, hän vain luovutti ja lähti kotiin aikaisin.”
Nostin kulmakarvaani. Ei ollut mahdollisuuttakaan, että Emmett vain luovuttaisi ja lähtisi kotiin aikaisin ilman syytä. Jotain oli tekeillä. Käännyin katsomaan Edwardia toivekkaasti, mutta hän pudisti päätään. ”Hän lausuu Gettysburgin puhetta yhä uudelleen ja uudelleen”, hän selitti.
En pitänyt tästä lainkaan ja juostessamme takaisin pystyin tuntemaan pelon tunteen pyyhkiytyvän ylitseni. Jasper katsoi minua ja hymyili myötätuntoisesti.
Totta tosiaan, kun saavuimme takaisin, huomasin heti syyn Emmettin aikaiseen lähtöön. Minun kauniilla mustalla autollani oli nyt täysin muovitimantein koristeltu konepelti. Muovitimantit olivat erivärisiä ja ne oltiin laitettu tietyn kaavan mukaan sinisiä tähtiä hopeisella taustalla. Konepellin keskellä oli Emmettin nimi vihreillä timanteilla kirjoitettuna. Minun täytyi myöntää, että, jos tämä ei olisi minun autoni, olisin ollut vaikuttunut – se oli todellinen taideteos. Emmett seisoi autoni vieressä – itsetyytyväinen hymy kasvoillaan, kun hän ihaili aikaansaannostaan.
Hänen hymynsä katosi, kun tulin alas Edwardin selästä ja marssin hänen luokseen. ”EMMETT!” huusin. ”SINÄ PILASIT AUTONI KONEPELLIN!”
Hän virnisti. ”Takaisinmaksu Bells”, hän sanoi itserakkaasti näyttäen hyvin tyytyväiseltä itseensä.
Tuijotin vihaisena. ”No niin hitto vieköön onkin Emmett”, sanoin vihaisesti marssiessani autotallille, kun avasin oven. Emmettin ilme muuttui hämmentyneeksi.
Kiedoin kilpeni hänen Jeeppinsä ympärille ja levitoin sen ulos, kunnes se oli autoni vieressä, mutta leijuen pari jalkaa ilmassa. ”Muistatko mitä sanoin siitä, että tekisin Jeepistäsi kivan romumetallikuution?”, kysyin virnistäen ilkeästi, kun Emmettin ilme muuttui kauhistuneeksi. Hänen takanaan Edwardin, Jasperin, Alicen ja Rosalien kasvoille syttyi huvittuneet hymyt ja silmäkulmastani näin Esmen ja Carlislen poistuvan talosta hiljaa tullakseen seuraamaan tilannetta. Esmellä oli videokamera käsissään ja Carlislella oli kamera. ”Ei ei ei, Bella ole kiltti!” Emmett anoi pudoten polvilleen edessäni.
”Minä varoitin sinua Emmett”, sanoin vakavasti, vaikkakin olin alkamassa tuntea oloni huvittuneeksi. Näky ylisuuresta miehestä edessäni polvillaan kerjäämässä pikkuvanhalta minulta, etten tuhoaisi hänen rakasta Jeeppiään oli naurettavan koomista. Nostin Jeeppiä toisen metrin ilmaan.
Emmett lisäsi kerjäämistään. ”Ole kiltti Bella, teen mitä tahansa. Otan pois kaikki timantit ja teen autostasi uuden veroisen, en kiusoittele Edwardia enää siitä, että hän pysyy luonasi öisin”, hän anoi.
Pysähdyin harkitsemaan tarjousta. Minun täytyi myöntää, että ajatus siitä, ettei hän kiusoittelisi Edwardia oli uskomattoman houkutteleva. Laskin Jeepin hellävaroen maahan. ”Autoni on parasta olla parempi, kuin uusi seuraavien kahden tunnin aikana”, ilmoitin Emmettille, joka nousi seisomaan helpottuneena. ”Ja, jos Edward koskaan kertoo minulle, että olet kiusoitellut häntä taas siitä, että hän viettää yönsä kanssani, Jeeppisi tulee olemaan romumetalliläjä eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta kerjätä minua lopettamaan”, ilmoitin hänelle.
Emmett juoksi heti autotalliin ja palasi hetkeä myöhemmin jonkinlaisen liuotinpullon kanssa, jonka avulla hän saisi timantit pois. Suuntasin sisään muun perheen kanssa ja sen jälkeen, kun he olivat puhdistautuneet ja päässeet eroon kaikesta maalista, suuntasimme olohuoneeseen. Istuimme sohvalla, kun Esme kytki videokameran TV:seen ja katsoimme, kun video panoroi ympäri saaden hyvän kuvan timanteilla koristellusta konepellistäni ja uhkaavasta katseestani Emmettin Jeepin leijuessa takanani. Kun Emmett alkoi kerjätä minulta, me kaikki nauroimme koomiselle näylle.
Kun se oli loppu, pyysin Esmeä lähettämään sähköpostilla kopion videosta ja Edward ja minä menimme yläkertaan viettämään aikaa yhdessä.
Emmettin onneksi, kun tulin ulos talosta pari tuntia myöhemmin suunnatakseni kotiin, löysin autoni täydellisessä kunnossa ilman mitään jälkeä, että se olisi näyttänyt koskaan yhtään erilaiselta. Suuntasin kotiin tyytyväisenä. Kun pääsin perille, lähetin heti videon minusta uhkaamassa Emmettiä Volterraan ja sitten soitin heille. Kuten olin arvellut se oli heidän mielestään hilpeä eivätkä he jaksaneet odottaa tapaavansa kaikkia.
Minä tunsin oloni aika varmaksi, että, kun Volturi perheeni tapaisi Cullenien perheeni, he tulisivat toimeen loistavasti – kunhan Cullenit reagoisivat hyvin salaisuuteeni.
***
Lyhyt pätkä luvusta 28
Palasimme kotiin sinä iltana, janomme täysin tyydytettyinä.
Olin innokas vaihtamaan vaatteeni ja menemään katsomaan Bellaa, mutta minut pysäytettiin pian, kun Carlisle pyysi meitä kokoontumaan ruokailusaliin keskustelua varten. Luin osan hänen ajatuksistaan ja jähmetyin. Muut katsoivat minua ja Carlislea uteliaasti asettuessamme tuoleille ruokapöydän ääreen. Me katsoimme Carlislea levottomasti. Hän ryki. ”Sain puhelinsoiton tänään Volterrasta.” Tälle tiedolle koko perheeni jähmettyi järkytyksestä ja paniikista. ”Aro on kutsunut koko perheen vierailemaan heidän luonaan niin pian kuin mahdollista. Sanoin hänelle, että olisimme siellä kolmessa päivässä, koska meidän täytyy mennä Alaskaan ensin.” Istuimme siinä hiljaa sulattaen järkyttäviä uutisia. Kutsu Volterrasta oli käytännössä katsoen käsky – kukaan ei edes ajattelisi sivuuttaa sitä.
Olin kauhistunut. Tiesin, että yhdellä kosketuksella Aro saisi tietää Bellasta. Volturit eivät olleet tunnettuja lempeydestään.
