Kiitos taas ihanista kommenteistanne ^^ Mahtavaa, että te pidätte tästä (:
Ginerva, en nyt ihan kaikkea viitsi paljastaa. Bella ei kuole, vaikka James jäljittääkin häntä. Ja Bella kertoo Culleneille sen suuren salaisuuden aika pian. En viitsi kertoa tarkalleen milloin, mutta siihen ei ole enää montaa lukua jäljellä (: Ja vikaan kysymykseen saatkin vastauksen tässä luvussa.
Eli 25. luku (: Toivottavasti pidätte (: Pahoittelen taas, että se pätkä jäi postaamatta.. Voisin alkaa tehdä niin, että laitan sen aina heti luvun jälkeen.. No joo, mutta kukaan ei kuole, vaikka unohtaisinkin sen (:
Kappale 25: Metsästys
Bellan näkökulma
Kun kiertolaiset olivat poissa Edwardin ajatustenluku alueelta, Edward heitti minut kiireesti selkäänsä ja koko perhe kiisi kotiin. Juoksu oli erilainen siitä, kun me olimme matkalla pelikentälle vain pari tuntia sitten. Huoleton puhelu, kiusoittelu ja vitsit olivat poissa. Sen sijaan ilma oli täyttynyt selvästä määrästä jännittyneisyyttä. ”Mitä me aiomme tehdä?” Alice kuiskasi.
”Hän on jäljittäjä”, Edward sanoi, hänen äänessään oli taustalla paniikin äänensävyä. ”Näin sen hänen mielessään. Hän haluaa Bellan ja minun reaktioni sai hänet haluamaan Bellaa vain enemmän.” Hänen sanansa varmistavat sen minkä oli jo tiennyt – James ei luovuttaisi ennen kuin hän löytäisi minut.
Huomasin, että Jasper oli pysynyt hiljaa ja näytti mietteliäältä. Pystyin käytännössä näkemään hänen mielensä juoksevan parhaiden mahdollisten strategioiden yli. ”No mehän voimme aina kääntyä takaisin ja metsästää hänet”, ehdotin. Olin aina ajatellut, että paras puolustus on hyvä hyökkäys.
Vain Emmett hyväksyi suunnitelman. ”Minä olen mukana”, hän sanoi, todellinen innostus äänessään.
”Ei”, Edward sanoi lujasti. ”Hän johdattaisi meidät ansaan.”
Huokaisin. ”Oli miten oli, en voi mennä kotiin ennen kuin tiedän, ettei hän jäljestä minua enää. En halua johdattaa häntä Charlien luo”, selitin.
Muut olivat samaa mieltä. ”Alice, voitko soittaa hänelle ja keksiä tarinan suuresta alennusmyynnistä Seattlessa, jonne sinun pitää raahata Rose ja minut ja sanoa hänelle, että jäämme sinne yöksi, kun huomenna kerran on yleinen vapaapäivä?” kysyin. ”Sen pitäisi antaa meille ainakin hieman enemmän aikaa ja voimme aina keksiä uuden tekosyyn myöhemmin, jos meidän täytyy pitkittää tätä.”
Alice nyökkäsi ja heti, kun saavuimme talolle, hän veti kännykkänsä esille ja soitti kotiini.. ”Hei Charlie”, hän sanoi, hänen äänensä täynnä innostusta. ”Arvaa mitä? Seattlessa on suuri alennusmyynti ja minun täytyy vain mennä. Pahoitatko mielesi, jos varastan Bellan – muista, että huomenna on vapaapäivä koulusta ja minä tulen tarvitsemaan kaiken ajan shoppaillakseni kunnolla.” Hän pysähtyi hetkeksi kuunnellakseen Charlien vastauksen. ”Voi kyllä me selviämme Charlie – älä huolehdi, vain me tytöt lähdemme”, hän vakuutti Charlielle. Epäilemättä hän oli huolestunut siitä, että vietin niin paljon aikaa Edwardin kanssa ilman kaitsijaa. Yhtäkkiä Alice kirkaisi: ”Voi kiitos Charlie!” ennen kuin hän lopetti puhelun. Hän kääntyi minua kohti. ”Kaikki tehty Bella, Charlie pyysi pitämään hauskaa.”
Hymyilin kiitollisena. ”Kiitos Alice.”
Koko perhe kokoontui olohuoneeseen. Edward ei lähtisi viereltäni. Jasper ryki kurkkuaan. ”Minun mielestä paras tapa lähestyä tätä olisi jakaantuminen. Alice ja minä viemme Bellan pois sillä aikaa, kun te muut jätätte hänelle valejäljen seurattavaksi ja toivotte, että hän joko luovuttaa päästessään umpikujaan tai nappaatte hänet ja tapatte hänet. Minun mielestä Esmen ja Rosalie pitäisi sitten mennä huolehtimaan Charliesta – siltä varalta, että joku vampyyreista yrittää saada hänet, jos Bellan tuoksu on alueella.” Hän jatkoi suunnitelmansa selittämistä – ja minun täytyi myöntää, että se oli hyvä strategia. Tiesin, että valejälki ei huijaisi Jamesin tasoista jäljittäjää pitkään ja olin kiitollinen siitä. Halusin hänen tulevan minun perääni, jotta minulla olisi tilaisuus saada hänestä ulos mitä tahansa hän tiesikin Alicesta.
”Mielestäni olisi parasta lähteä Phoenixiin”, ilmoitin. ”Siellä oli aurinkoista lähes koko ajan eli samalla, kun Alice ja Jasper joutuisivat jäämään sisälle – ainakin, jos hän löytäisi minut se rajoittaisi hänen toimintansa yöaikaan.” Selitin osan järkeilystäni. Toinen syy mikä minulla oli – jota en voinut kertoa heille, oli se, että oli todennäköistä, että James onnistuisi saamaan minusta jotain henkilökohtaisia tietoja ja hän tietäisi, että olin Phoenixista. Demetri oli selittänyt suurimmalla osalla, joita jäljestäjät jäljestivät, varsinkin ihmisillä, oli tapana mennä jonnekin missä he tunsivat olonsa turvalliseksi, mukavaksi ja kotoisaksi. Minun asiakirjoistani näki, että olin elänyt Phoenixissa pitkään ja tiesin, että se olisi ensimmäinen paikka, josta James etsisi minua. Minä odottaisin.
Edward tietenkin protestoi voimakkaasti, kun hän kuuli sen osan suunnitelmasta missä hän ei tulisi mukaani ja minäkin olin tuskissani siitä ajatuksesta. Mutta, kun Jasper selitti järkeilynsä, en voinut löytää aukkoja siitä. ”Edward, James tietää, ettet jättäisi koskaan Bellaa. Tarvitsemme apuasi valejäljen asettamisessa muuten se ei tule koskaan toimimaan.” Edward ajatteli sitä ja luovutti antaen Jasperille vastahakoisen nyökkäyksen.
Jasper keskeytettiin suunnitelman tarkempien yksityiskohtien selittämisestä, samassa Edward murisi uhkaavasti. Kun katsoimme häntä kysyvästi, hän selitti: ”Laurent on täällä.”
Pian ovella kuuluikin koputus. Carlisle päästi Laurentin sisään ja mitä hänen mielessään olikin, sai Edwardin rentoutumaan hieman. ”Tulin vain varoittamaan teitä”, Laurent selitti. ”En hyväksy sitä mitä James on tekemässä ja olen jättänyt hänen laumansa. Minun oli tarkoitus mennä Denaliin selvittämään enemmän teidän tavastanne elää siltä toiselta laumalta. Mutta ennen kuin lähden, ajattelin, että olisi reilua varoittaa teitä”, hän sanoi. ”James on tappava, hänen aistinsa ovat vertaansa vailla eikä hän ole koskaan epäonnistunut metsästyksessään, kun olen ollut hänen laumassaan. Liityin siihen vain, koska hän oli niin voimakas.” Hänen paljastuksensa siitä, että James oli oikeasti lauman johtaja, yllätti kaikki muut paitsi Edwardin, Jasperin ja minut – en ollut yllättynyt, että Jasper oli myös huomannut oikean hierarkian.
Laurent lähti pian, kun Carlisle oli antanut hänelle ohjeet kuinka löytää se toinen lauma. Päätimme, että oli aika lähteä. Alice vei minut juosten yläkertaan Rosalien huoneeseen, jossa vaihdoin vaatteeni hänen kanssaan, jotta Rosalie pystyisi asettamaan valejäljen tuoksullani. He kantoivat minut takaisin alakertaan ja autotalliin – jossa muut olivat jo odottamassa. Alice jäykistyi yhtäkkiä ja sitten kääntyi meitä kohti. ”He ovat odottamassa meitä”, hän kertoi meille. ”He odottavat seuraavaa siirtoamme.” Oli aika asettaa suunnitelmamme käyntiin.
Edward antoi minulle jäähyväissuukon. Se oli erilainen, jotenkin epätoivoinen, ja annoin kaiken intohimoni ja rakkauteni virrata siihen – tajuten, ettei minulla ollut aavistustakaan kuinka kauan minun pitäisi olla poissa Edwardin luota. Se sai minut surulliseksi nähdä hänet menevän jonnekin ilman minua.
Rosalie, Emmett, Edward, Carlisle ja Esme hyppäsivät sisälle Jeeppiin samalla, kun Jasper, Alice ja minä menimme sisälle Carlislen Mercedesiin, se oli ainoa auto tallissa, jossa ei ollut tuoksuani. Sitä paitsi tummaksi sävytetyistä ikkunoista olisi hyötyä aurinkoisessa Phoenixissa. Odotimme hiljaa, kun muut lähtivät ulos autotallista ja kiihdyttivät pimeyteen. Alice sulki silmänsä hetkeksi ennen kuin avasi ne ja hymyili. ”He seuraavat Jeeppiä”, hän varmisti. ”Voimme lähteä.”
Jasper käynnisti auton heti ja lähti liikkeelle. Katsoin viimeisen kerran, nyt tyhjää, taloa, kun kiisimme pois. Kävin pitkälleni takapenkillä venyttäen itseni pitkää matkaa varten. Kello oli vain neljä iltapäivällä, mutta tiesin, että tarvitsisin niin paljon unta, kuin mahdollista tuleville päiville. Varmistaen, että kilpeni olivat turvallisesti meidän kaikkien kolmen ympärillä, rentouduin ja keskityin nukahtamiseen.
Kymmenen minuuttia myöhemmin en voinut vieläkään nukkua. Kieriskelin hetken yrittäen saada oloni mukavaksi ennen kuin luovutin viimein. Huokaisin ajatellen. Tiesin kokemuksesta, ettei meditointi tai lampaiden laskeminen auttaisi. Sitten muistin jotain. ”Hei Jasper?” kysyin, ääneni rikkoi mukavan hiljaisuuden.
”Niin Bella?” hän kysyi hiljaa.
”Uskotko, että voisit auttaa minua saamaan unta täällä?” kerjäsin.
Hän nauroi vaikkakin kireämmin kuin ennen. ”Tietenkin Bella.”
Hetkessä raskas unettava aalto valtasi minut. Tuskin onnistuin sanomaan ”Kiitos Jazz” ennen kuin uni valtasi minut täysin.
***
Heräsin tunteeseen siitä, että minua ravisteltiin niin nopeasti, että tuntui, kuin olisin tärissyt. Avasin silmäni nähdäkseni Alicen tuijottavan alas minuun, hellä ilme silmissään, kun hän päästi irti olkapäästäni. ”Tule Bella, olemme täällä, on aika mennä ylös hotellihuoneeseen”, hän selitti. Venyttelin unissani ja haukottelin ennen kuin nousin ylös autosta ja laahustin Jasperin perässä. Alice käveli vierelläni varmistaen, etten kompastuisi mihinkään unisessa tilassani. Onnistuin saamaan selvää paikastamme, kun Jasper puhui vastaanottovirkailijan kanssa ja tajusin, että olimme yhdessä hienommassa hotellissa Phoenixin lentokentän lähelle. Löysin kellon seinältä ja huomasin hätkähtäen, että se oli kolme aamulla. Kiitos Jasperin vaikutuksen olin ollut unessa melkein yksitoista tuntia.
Vaikka kello olikin kolme aamulla, vastaanottovirkailija oli vain liian onnellinen päästessään antamaan meille avaimet hotellin parhaaseen huoneeseen sen jälkeen, kun Jasper oli käyttänyt viehätysvoimaansa ja suurta määrää rahaa. Hän näytti kuitenkin hieman yllättyneeltä, kun hän näki, ettei meillä ollut matkatavaroita mukanamme.
Heti, kun pääsimme huoneeseen, Alice veti puhelimensa ulos ja soitti Edwardille antaen hänen tietää, että olimme saapuneet ja Alice pyysi päivitystä. Edward kertoi, että James ja Victoria olivat jakaantuneet. Esme ja Rosalie olivat menneet takaisin Forksiin siltä varalta, että Victoria menisi Charlien luo ja James jäljitti heitä edelleen – mutta pysyi aina juuri Edwardin ajatustenluku alueen ulkopuolella. Olin iloinen kuullessani, että he olivat kaikki kunnossa vaikkakin tunsin hieman syyllisyyttä siitä, että olin pakottanut heidät menemään teilleen tällä tavalla – varsinkin minun takiani.
Jasper poimi syyllisyyteni ylös. ”Bella, ole kiltti äläkä tunne syyllisyyttä”, hän aneli.
Katsoin häntä anteeksipyytävästi. ”Kuinka en voisi Jasper? Koko sinun perheesi on mennyt ja on vaarassa tulla satutetuksi minun takiani.”
Hän katsoi minua ankarasti. ”Bella, meidän perheemme on vahva ja ainoa pelkomme on menettää sinut. Olet muuttanut Edwardia niin paljon siitä lähtien, kun hän tapasi sinut. Hänellä oli tapana olla synkkä, alakuloinen vampyyri aivan yksin ja tuskin olemassa oleva. Nyt hänellä on sinut ja ensimmäisen kerran melkein vuosisataan hän on onnellinen. Koko perheemme rakastaa sinua eikä kukaan meistä halua edes ajatella sitä mitä tapahtuisi, jos menettäisimme sinut – en usko, että Edwardilla olisi halua selvitä”, hän selitti pehmeästi.
Tuo ajatus tuotti tuskaa minulle, mutta olin kiitollinen Jasperille hänen selityksestään. Hymyilin ylös hänelle. ”Kiitos Jasper.”
Seuraavat pari tuntia kuluivat hitaasti, kun istuimme yhdessä ja katsoimme aikaisia aamuohjelmia TV:stä, tylsistyneinä eikä mitään muuta tekemistä kuin odottamista. Kun kello saapui puoli seitsemään aamulla, tilasin huonepalvelusta jotain aamiaista ja pistin sen poskeeni. Olin tuskin lopettanut, kun Alice sai näyn. James oli muuttanut kurssiaan ja Alice näki hänet huoneessa, joka oli täynnä peilejä. Olimme kaikki hämmentyneitä, kun Alice kuvaili sitä, joten hän piirsi sen meille.
Olin järkyttynyt, kun tajusin, että tunnistin sen. Jasper tunsi tunnistamiseni. ”Tiedätkö missä tämä on Bella?” hän kysyi.
Nyökkäsin. ”Se on vanha balettistudio, jossa kävin joskus”, selitin. Kun olin kymmenen, Renée oli ilmoittanut minut balettitunneille niiksi kuudeksi kuukaudeksi, joiden aikana olin hänen luonaan. Tietenkin olin toivoton siinä kömpelyyteni takia enkä pitänyt muista tytöistä ja heidän itserakkaista äideistään.
Jasper näytti huolestuneelta. ”Missä se on Bella?”
”Vain korttelin päässä Renéen talolta täällä Phoenixissa”, kerroin hänelle antaen hänelle osoitteen.
Alicen puhelimen soiminen keskeytti keskustelumme. Kun Alice vastasi, pystyin kuuleman Edwardin toisessa päässä. Alice välitti heidän uutisensa; he olivat Alaskassa kadottaneet Jamesin ja olivat huolissaan, että hän saattoi olla matkalla tänne, joten he olivat jo lentokentällä odottamassa seuraavaa lentoa Phoenixiin. Olin iloinen – siitä huolimatta, että olin ollut poissa Edwardin luota alle päivän, ikävöin häntä kauheasti – tuntui siltä kuin sydämeni oltaisiin revitty pois luotani.
Onneksi oli viimein pilvinen päivä – harvinaisuus aurinkoisessa Phoenixissa, ja siinä ajassa missä lounaani saapui huonepalvelusta, Alice oli nähnyt meidän poimivan Edwardin, Carlislen ja Emmettin ylös lentokentältä kahden tunnin päästä. Alice lähti ostamaan meille kaikille vaihtovaatteet – kun emme kerran olleet tuoneet mitään mukanamme ja Jasper suuntasi alas vastaanotolle varaamaan toisen huoneen, jossa he voisivat olla.
Samalla kun nautin lounaastani huoneessani, olin yllättynyt nähdessäni puhelimeni soivan ja vielä enemmän järkyttynyt, kun katsoin soittajan tietoja ja huomasin, että numero oli Renéen talon Phoenixissa – tiesin varmana, että äitini oli edelleen LA:ssa kun olin kerran puhunut hänen kanssaan eilen. Sen vuoksi ainoa henkilö, joka se voisi olla oli James. Virnistin voittoisasti; pystyin päättämään hänen metsästyksensä nopeammin kuin olin ajatellut. ”Hei?” vastasin puhelimeeni.
Taustalla kuulin äitini äänen nyyhkyttävän ja huutavan nimeäni. Hetken sydämeni syke kiihtyi, kun panikoin. Mitä jos hänellä oli oikeasti äitini? Sitten keskityin siihen mitä kuulin ja tajusin tunnistavani vuoropuhelun. Se oli videonauha Renéestä ja minusta yhtenä päivänä Volterrassa Pyhän Marcuksen päivänä ja hän oli kadottanut minut kaupungin aukiolla ja panikoinut, hänellä oli ollut kamera edelleen päällä, kun hän huusi hysteerisesti: ”Bella! Bella!” Felix ja Demetri olivat tietenkin tuoneet minut takaisin hänen luokseen.
Nähtävästi James oli ryöstänyt meidän kotivideoitamme. Oli minun aikani leikkiä mukana. ”Äiti, äiti? Missä sinä olet? Oletko kunnossa?” kysyin, ääneni paniikkisena ja huolestuneena.
Totta tosiaan seuraava ääni, jonka kuulin oli kovasydämisen tappaja (kirjaimellisesti). ”Äitisi on aivan kunnossa Bella”, James vakuutti minulle sitten hän epäröi, ”Hetken ajan. Ole erittäin varovainen siitä mitä sanot Bella, itse asiassa älä puhu ennen kuin olet varma, että olet yksin.”
Pysyin hiljaa hetken. ”Olen yksin”, kuiskasin tehden ääneni vapisevaksi tarkoituksella.
”Hyvä, nyt kerro minulle voivatko muut kuulla sinua?”
”Eivät”, vastasin.
”Erinomaista”, hän mumisi. ”Nyt, en oikeastaan tahdo satuttaa sinun äitiäsi Bella, mutta tahdon sinut. Eli jos teet täsmälleen sen mitä sanon, häntä ei vahingoiteta”, hän vakuutti minulle. En uskonut sanaakaan siitä mitä hän sanoi. ”Minun täytyy myöntää Bella, olin hieman pettynyt, kun huomasin, ettei äitisi veri ei tuoksu läheskään niin houkuttelevalta kuin sinun. Jos se olisi, olisin melkein ollut valmis ottamaan hänen henkensä sinun sijastasi. No emme voi aina saada kaikkea mitä haluamme emmehän? Joten olen halukas vaihtamaan sinuun – sinun henkesi hänen hengestään.”
”Mitä sinä haluat minun tekevän?” kuiskasin.
”No, olen varma, että olet fiksu tyttö Bella, sinun täytyy päästä eroon vampyyriystävistäsi ja tulla tapaamaan minua. Olen varma, että muistat paikan, jossa sinulla oli tapana mennä balettitunneille eikö niin?” Hyväntahtoisuus hänen äänessään kiusasi minua.
”Kyllä”, sain sanotuksi saaden sen kuulostamaan, että olin hysterian partaalla.
”Hyvä”, hän kehräsi. ”Me odotamme”, hän lupasi ja tuon kanssa hän katkaisi keskustelun sulkien puhelimen.
Istuin siinä, lounaani oli unohtunut, kun pohdin keskustelua. Tiesin, että jotenkin minun pitäisi kadottaa Alice ja Jasper – en halunnut, että he joutuisivat osallisiksi ja olisi helpompaa saada James puhumaan siitä mitä hän tiesi ilman Alicea siellä. Aloitin muotoilemaan suunnitelmaa tosin olin varovainen, etten tekisi mitään päätöksiä – en halunnut Alicen saavan mitään näkyjä siitä, että karkaisin heiltä.
Jasper tuli pian takaisin ja pelasimme pari kierrosta korttia, kunnes Alice saapui kantaen mukanaan suuren määrän ostoskasseja. Hän ojensi minulle jotain uusia vaatteita ja minä menin suihkuun ja vaihdoin vaatteet.
Sitten oli aika suunnata lentokentälle – jossa suunnitelmani pantaisiin käyntiin. Ainoa suruni oli se, että menettäisin tilaisuuden nähdä Edwardin – mutta lohdutin itseäni tiedolla, että, kun vaara olisi ohi, voisin viettää paljon enemmän aikaa Edwardin kanssa.
***
Saavuimme lentokentälle ja Alice suuntasi heti terminaalille, jonne he tulisivat. Sinne päästyämme päätin, että oli minun aikani tehdä siirtoni. Ryin kurkkuani kiusallisesti. ”Öö kaverit, minä menen vain vessaan”, selitin. He nyökkäsivät luottaen, että tekisin tarkalleen mitä sanoin ja tietäen, että, jos James oli lentokentällä, Alice olisi nähnyt sen.
Kävelin nopeasti pois heidän luotaan ennen kuin pystyin syyllisyyden asettua ja menin sisään läheisiin vessoihin kävellen suoraan läpi ja ulos toisesta ovesta, joka johti lentokentän toisella puolelle. Kun olin ulkona, juoksin suunnaten ulos niin nopeasti kuin mahdollista ja suoraan sisään taksiin. Annoin hänelle osoitteen Renéen talolle suunnitellen kävellä sieltä studiolle sitä varten, että, jos studio päätyisi uutisiin, taksin ajaja ei yhdistäisi minua siihen.
Viskasin pari ylimääräistä seteliä hänelle ja yllytin häntä menemään niin nopeasti kuin mahdollista. Kun lähdimme liikkeelle, katsoin salavihkaisesti taakseni puoliksi odottaen näkeväni Alicen juoksevan perässäni, mutta, kun pääsimme moottoritielle, istuin alas ja henkäisin helpotuksen huokauksen.
Olin nyt menossa hoitamaan Jamesin. Hän oli minun ongelmani – ei Culleneiden ja minä hoitaisin sen. Vedin puhelimeni ulos ja soitin Volterraan. Olin tiennyt paremmin kuin soittaa heille ennen kuin heille oli liian myöhäistä tulla väliin – Felix ja varsinkin Demetri eivät olisi onnellisia siitä, että jäljittäjä metsästi minua.
Kuten epäiltykin Demetri oli raivoissaan, mutta, kun rauhallisesti selitin, että se oli vain yksi vampyyri – jotain, jonka voisin hoitaa helposti, hän rauhoittui hieman – vaikkakin pystyin vieläkin kuulemaan hänen äänensä taustalla olevan raivon. ”Sinun olisi pitänyt kertoa meille aiemmin prinsessa”, hän haukkui minua, ”Se on minun ja Felixin työ suojella sinua hänen tapaisiltaan vampyyreilta.” Hän kuulosti vihaiselta.
”Tiedän Demetri, mutta haluan hoitaa tämän itse”, sanoin lujasti.
”Seuraavalla kerralla kerrot meille, kun alueella on vampyyreita niin me tulemme pitämään sinut turvassa”, hän totesi lujasti ja minä pystyin kuulemaan samanmielisiä mutinoita taustalta. ”Ei kiistelyä.”
Huokaisin. ”Selvä”, hyväksyin.
Hän antoi sen olla tuon jälkeen – vaikka epäilin, että hän olisi vielä ärsyyntynyt jonkin aikaa. ”Ja me tulemme säännöllisesti tarkistamaan sinut, kun Cullenit tietävät meistä.”
”Hyvä on.” Pystyin sanomaan hänen äänensä sävystä, ettei mikään saisi häntä luovuttamaan.
Felix oli hieman vähemmän huolissaan. ”Anna hänelle turpiin prinsessa”, hän sanoi.
Nauroin katalasti. ”Niin aionkin Felix, usko minua, niin minä aion.” Ja tuon ajatuksen kanssa hyvästelin heidät ja aloitin henkisesti valmistella itseni tapaamaan minun tulisi-olemaan tappajani.