L.I.L.Y. (Lily/Hugo, K-11, romance, fluff & drama), VALMIS 22.3.-10

[tirsu]

Nimi: L.I.L.Y.
Kirjoittaja: tirsu
Beta: ei ole (tai no, word)
Genre: fluff, romance ja drama
Paritukset: Lily/Hugo, James/Roxanne, Albus/Rose, Fred/Nicola, Lysander/Lara ja Lorcan/Sinikello (ja ehkä muutama muu)
Ikäraja: Hmm, sanotaan K-11
Summary: Lilyn neljäs vuosi Tylypahkassa on alkanut  ja se sisältää yllättävän paljon ihmissuhteiden kiemuroita...
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Kaikki minkä tunnistatte lukeneenne joskus HP-kirjoista, kuuluu J.K.Rowlingille, minä ainoastaan jäljittelen hänen luomaansa maailmaa. Hahmot Nicola Perry, Lara Berry, Sinikello Samuels ja Donna Von Pilai, muutaman muun ohella, ovat keksimiäni.

_____________________________________________________________________________________________

                       Prologi    

Valkoisesta hohtava vanha juna-asema oli täynnä ihmisiä; lapsia, nuoria, jotka odottivat pääsyä junaan ja aikuisia, jotka olivat tulleet saattamaan lapsiaan.  Kun iso, pyöreä, luunvalkoinen kello näytti varttia vaille yhtätoista, punamustan junan ovet aukesivat itsestään, päästäen Tylypahkaan lähtöä tekevät oppilaat sisälleen.
Punahiuksinen tyttö sipaisi hiussuortuvan korvansa taakse ja huiskautti kättään vanhemmilleen ennen kuin katosi sisälle junaan. Hän asteli junan kapeaa, punaisella matolla päällystettyä, käytävää pitkin ja vilkuili sivuilleen etsien tyhjää vaunuosastoa.
Lopulta tyttö tarttui tyhjältä näyttävän vaunuosaston oveen ja avasi sen. Hän istui vihreälle, pehmustetulle penkille ikkunan viereen ja katsoi kuinka juna hetken kuluttua lähti hitaasti liikkeelle.
Siinä hän, Lily Potter, oli matkalla Tylypahkaan neljännelle kouluvuodelleen.

Luku 1.
-   Miten mukavaa palata takaisin Tylypahkaan, ruskea, kiharahiuksinen tyttö sanoi iloisena.
Lily kääntyi tytön puoleen ja nyökkäsi. Hänen kanssaan samassa vaunuosastossa olivat tulleet hänen toinen veljensä ja kaksi ystäväänsä, jotka olivat myös hänen serkkujansa.
-   No, sinä oletkin pieni hikke, punahiuksinen, pisamakasvoinen poika sanoi.
-   Ole hiljaa Hugo! tyttö kivahti.
-   Älkää tapelko. Ja Albus, auta vähän! Lily sanoi vakavana, mutta hänen ruskeat silmänsä nauroivat.
-   Minä en tuohon sekaannu, mustahiuksinen poika sanoi virnistellen.
Lily, joka oli katsonut Hugoa, siirsi katseensa Albukseen ja pyöritti hiussuortuvaa sormensa ympäri. Pojan mustat hiukset olivat sekaisin ja mantelin muotoiset, vihreät silmät hymyilivät silmälasien takaa. Albus oli aivan isä Harryn näköinen, kun taas Lily itse oli äidin kaksoisolento, tosin ilman pisamia. James, Lilyn vanhin veli, oli äidin ja isän välimaastosta punaisine, sekaisine hiuksineen ja ruskeine silmineen.
-   Lily! sanoi terävä ääni Lilyn korvaan.
-   Mitäh? Lily säpsähti.
-   Kysyin, että tuletko vaihtamaan koulupukua yllesi kanssani? ruskeahiuksinen tyttö kysyi nauraen.
-   Toki, Rose, Lily sanoi, nousi seisomaan ja lähti seuraamaan tyttöä ulos vaunuosastosta.

Kun Lily ja Rose palasivat takaisin vaunuosastoon päällään Tylypahkan koulupuvut, oli vaunuun tullut kaksi ihmistä lisää. Vaaleapäiset, identtiset kaksoispojat väläyttivät leveän virnistyksen tytöille ja käänsivät sitten katseensa takaisin Albuksen ja Hugon puoleen.
-   Hei Lysander, hei Lorcan. Mitä kuuluu? Rose tervehti poikia.
-   Ihan hyvää, pojat vastasivat yhteen ääneen.
Rose ahtautui kaksosten keskelle ja Lily istahti veljensä polvelle. Hän oli juuri avaamassa suutaan kysyäkseen kaksosilta, että mitä heidän vanhemmilleen kuului, kun vaunuosaston ovi aukesi ja paljasti takaltaan Albuksen näköisen, mutta punahiuksisen, pojan.
-   Täällähän te, poika sanoi seisoen paikoillaan ovensuussa.
-   Fiksu huomio James, Albus sanoi ilkikurisesti hymyillen.
James mulkaisi Albusta, mutta käänsi katseensa sitten kaksosiin.
-   Olen etsinyt teitä kahta. Tuletteko te? poika kysyi.
Kaksoset nyökkäsivät, nousivat ylös ja katosivat ovesta ulos.
-   Saadaanko mekin tulla? Hugo kysyi.
James pudisti virnistellen päätään ja työnsi oven kiinni jälkeensä.
-   Ilkeätä, Hugo mutisi itsekseen.

Ilta oli pimeä, kun juna vihdoinkin pysähtyi laiturille. Lily astui ovesta ulos Rose perässään ja veti raikasta ilmaa keuhkoihinsa. Sitten hän vilkaisi vasemmalle, jossa kookas hahmo huuteli ensimmäisen vuoden opiskelijoita luokseen. Oli mukavaa nähdä Hagridia pitkästä aikaan, Lily ajatteli hymyillen. Hän käänsi hitaasti katseensa mustiin, koristeellisiin vaunuihin. Näytti kuin niitä ei olisi kukaan vetänyt, vaan siltä, että ne olisivat liikkuneet itsestään, mutta Lily muisti isänsä kertoneen joskus, että vaunuja vetivät thestral-nimiset olennot jotka olivat näkymättömiä, mutta jotkut harvat ihmiset saattoivat nähdä ne. Sitä isä ei tosin ollut kertonut miksi jotkut näkivät ne ja jotkut eivät. Lily alkoi astella vaunujen luo Rosen kanssa ja pidätteli haukotusta; hän ei ollut saanut yöllä kunnolla unta.
He pysähtyivät ensimmäisten eteensä tulleiden vaunujen luo ja Rose avasi oven nousten sisälle punaisella sametilla päällystettyyn vaunuun. Lily oli juuri kipuamassa sisälle vaunuihin, kun kimakka ääni huusi häntä nimeltä. Hän käänsi katseensa huutajan suuntaan ja näki vaaleanruskeahiuksisen tytön juoksevan luokseen.
-   Hei Lara, Lily sanoi tytölle.
-   Hei, tyttö vastasi hengästyneenä.
-   Tuletko meidän kanssamme samaan vaunuun? Lily kysyi.
-   En, halusin vain moikata. Menen kaksosten kanssa, he lupasivat näyttää minulle jotain erikoista. Nähdään linnassa! Lara puhui nopeasti.
Sitten tyttö nyökäytti päätään hyvästeiksi ja lähti juoksemaan eteenpäin. Lily hymähti ystävälleen ja nousi vaunuun.

Vaunut pysähtyivät tumman linnan eteen. Lily hypähti ulos vaunuista ja katsoi linnaa. Se oli jykevä, upea rakennus, jonka oli annettu rappeutua pikkaisen sieltä täältä, jolloin se loi vanhanaikaista tunnelmaa ylhäiseen rakennukseen. He olivat saapuneet Tylypahkaan.
-   Onpa mukavaa olla täällä taas, Hugon ääni kuului sanovan Lilyn selän takaa.
-   Nii-in, Albuksen ääni vastasi.
Lily hymyili itsekseen ja astui lohkeilleelle kivirappusille kivuten tumman ruskeiden tammiovien luokse. Hän kohotti kättään koskettaen toista ovea. Ovet aukesivat hitaasti itsestään paljastaen takaltansa suuren eteisaulan punaisine mattoineen, rusehtavine pikku kirsikkapuupöytineen ja suurine tauluineen kultakehikoissaan.
Eteisaulassa oli myös toinen kaksiovinen ovi, jonka ovet olivat auki. Se johdatti suureen saliin, jossa seisoi neljä pitkää pöytää penkkeineen. Jokaisen pöydän yllä roikkuivat eriväriset nauhat. Vasemman puoleisen seinän vieressä olevan pöydän yläpuolella roikkui vihreä-hopeanauha, sitä seuraavan pöydän yllä kelta-mustanauha, sitä seuraavan pöydän yllä puna-kultanauha ja viimeisen pöydän, joka oli lähellä ikkunoita, yllä sini-pronssinauha. Pöydät olivat Tylypahkan tupien tupapöydät.
Astuttuaan suureen saliin, Lily vilkaisi heti ylös kattoon, joka oli lumottu heijastamaan liikkuvia, loistavia tähtiä. Sitten hän käänsi katseensa tupapöytien päässä seisovaan isoon, hevosenkengän-malliseen pöytään ja hymyili nähdessään kaikki tutut opettajat omilla paikoillaan. Vain yksi puuttui, Lily tajusi pian. Professori Howard, joka nykyään vastaanotti uudet ensimmäisen vuoden opiskelijat.
-   Lily, tuletko sinä istumaan? Rosen kirkas ääni kysyi.
Lily kääntyi katsomaan Rosea, joka istui puna-kultanauhan alla olevassa, Rohkelikon tuvan, pöydässä yhdessä Albuksen ja Hugon kanssa.
-   Totta kai tulen, hän vastasi siirtyen istumaan Albuksen vasemmalle puolelle, Rosea vastapäätä.

Suuri sali oli täyttynyt hälisevistä oppilaista hiljalleen. Edes seisomaan noussut, arvokkaan näköinen, nainen ei saanut saliin hiljaisuutta, vaan melu tuntui yltyvän.
-   Hiljaisuutta! harmaa hiuksine nainen huusi ja oppilas yksi toisensa jälkeen hiljeni.
Kun kaikkien katseet suuntautuivat nutturapäiseen naiseen, hän avasi suunsa.
-   Nyt meidän on aika toivottaa uudet oppilaat tervetulleiksi, nainen sanoi ja samalla suuren salin ovet, jotka oli suljettu, avautuivat.
Sisälle suureen saliin asteli vaaleahiuksinen mies, perässään suuri joukko pieniä, jännittyneen näköisiä ekaluokkalaisia.
Vaaleahiuksinen mies asteli opettajan pöydän luona olevalle korokkeelle, asetti keskelle koroketta ruskean jakkaran ja sen päälle risantunteen suippohatun. Sitten mies kääntyi ekaluokkalaisten puoleen ja alkoi puhua matalalla äänellä:
-   Tämä tässä on lajitteluhattu, se kertoo teille kullekin mihin tupaan kuulutte. Tupia on neljä; Luihunen, Korpinkynsi, Puuskupuh ja Rohkelikko. Jokaisella tuvalla on oma tuvanjohtaja. Luihuisen tuvanjohtaja on Jane Kelly, Korpinkynnen Matthew Sprouse, Puuskupuhin Leonard Howard, eli toisin sanoen minä, ja Rohkelikon Moniq Zeeler, mies nyökäytti päätään epämääräisesti ja haroi hiuksiaan hitaasti.
-   Kun sanon nimenne, tulette tänne. Minä laitan hatun päähänne, se ilmoittaa teille tuvan, johon kuulutte ja te menette sen tuvan tupapöydän luokse. Onko selvä? Hyvä, aloitetaan… Appleright, Joanie, professori Howard sanoi leveästi virnistäen oranssihiuksiselle tytölle.
Tunnin kuluttua, kun lajittelu oli ohi ja jokainen uusi oppilas oli lajiteltu, vanha, harmaahiuksinen, arvokkaan oloinen ja näköinen nainen nousi pystyyn pyytäen hiljaisuutta saliin.
-   Hyvää iltaa ja tervetuloa Tylypahkaan, nainen sanoi silmäillen samalla salissa olevia.
-   Minä olen professori McGarmiwa, tämän koulun rehtori. Minulla on näin alkuun pari ilmoitusluontoista asiaa, jotka pääosin koskevat ekaluokkalaisia, mutta sitä vanhempienkin on syytä kuunnella, nainen sanoi tiukasti.
Albus ja Hugo kohauttivat olkapäitään ja alkoivat puhua kuiskien toisilleen, Rose kallisti päätään ja mutisi toistaen McGarmiwan sanoja ja James, joka istui vähän kauempana sisaruksistaan, jutteli punapäisen ja mustahiuksisen tytön kanssa. Korpinkynnen pöydässä istuvat Lysander ja Lorcan haukottelivat suuresti ja näyttivät tylsistyneiltä.
Lily yritti keskittyä McGarmiwan puheeseen, mutta Rosen mutinat ja Albuksen ja Hugon kuiskailut vaikeuttivat hänen keskittymistään. Hän nosti sormensa huulilleen ja hyssytteli kavereitaan.
-   Kuunteletko sinä tuota, Lily? Hugo kysyi ihmeissään.
-   Kuuntelen tai yritän ainakin, Lily vastasi kuiskaten.
-   Rosesta tuon uskoisin, että hän kuuntelee rehtoria, sillä hän on pieni hikke, mutta että sinäkin Lily! En olisi koskaan uskonut sinusta! Hugo kuiskasi kauhistuneena.
-   Hei, en minä ole hikke, minä olen ahkera! Rose kuiskasi kiivaasti kesken mutinoidensa.
-   Usko mitä haluat, Hugo sanoi ja käänsi katseensa McGarmiwaan.
Rose näytti siltä kuin olisi halunnut sanoa jotain, mutta tyttö pysyi hiljaa. Hetken päästä hän jatkoi mutisemistaan.
Lily katsoi Hugoa ja Rosea ja vilkaisi hiljaa nauravaa Albusta. Sitten hän pudisti päätään epäuskoisena.

Myöhemmin samana iltana, tyttöjen makuuhuoneessa, Lily lakkasi varpaan kynsiään ja kuunteli kuinka Lara ja tyttö, jolla oli vaaleanpunaiset hiukset, juttelivat kesälomistaan. Rose oli kerrosta ylempänä olevassa makuuhuoneessa, sillä tyttö oli Lilyä kaksi vuotta vanhempi.
-   No, Lily, mitäs sinun kesääsi kuului? vaaleanpunaiset hiukset omistava tyttö kysyi merkittävästi.
-   Ihan hyvää siihen kuului, Nicola, Lily vastasi välittämättä tytön äänensävystä.
-   Ai, no mitäs Hugolle kuuluu? Nicola jatkoi samaan äänen sävyyn.
-   Kysy häneltä itse huomenna, mistä minä sen voisin tietää? Lily kysyi, tosin hivenen punastuneena.
-   Äh, antaa olla, Nicola sanoi lannistuneena ja kääntyi takaisin Laran puoleen.
Lily hymyili ja lopetti varpaidensa lakkaamisen. Hän sulki vaaleanpunaisen kynsilakkapurkin, avasi yöpöytänsä ylimmän laatikon ja työnsi sitten kynsilakkapurkin sinne. Suljettuaan laatikon, Lily otti taikasauvansa, osoitti sillä varpaitaan, ja mutisi kuivutusloitsun. Tämä oli paljon helpompaa kuin jästien tavalla, Lily ajatteli.
Hän hypähti sängyltään alas ja avasi matka-arkkunsa kaivaen sieltä esille lilan värisen, samettiyöpaidan.
Vaihdettuaan yöpaidan päälleen, Lily avasi petinsä ja pujahti peiton alle. Pöyhittyään hetken aikaa tyynyään, hän nojasi eteenpäin, toivotti huonetovereilleen hyvät yöt ja tarttui sitten tummanpunaisiin verhoihin vetäen ne sänkynsä ympärille.

Lily räpytteli silmiään ja vilkaisi yöpöydällään olevaa sinistä, tähden muotoista digitaalista kelloa, jonka hän oli kotoa tuonut. Kello näytti kahdeksaa aamulla. Lily nousi sängystä, raotti matka-arkun kantta, nappasi meikkipussin, avasi tummanpunaista verhoa pienesti ja asteli hiljaa kylpyhuoneen suunnille.
Käytyään suihkussa ja pestyään hampaansa, Lily asteli takaisin makuuhuoneeseen, jossa muut olivat sillä väliin ehtineet herätä. Lara, joka istui sängyllään ristiasennossa, vilkaisi Lilyä, hyppäsi pystyyn ja ampaisi suihkuun ennen kuin Nicola ehti edes harkita asiaa.
Lily kuunteli verhojen suojaaman sänkynsä luona Nicolan vuolaita kirosanoja, kun tyttö oli tajunnut mitä oli tapahtunut ja kuinka herttaisen kuuloinen ääni yritti rauhoitella Nicolaa.
Puettuaan päälleen koulupuvun (valkoinen kauluspaita, keltainen liivipusero, punainen vekkihame, valkoiset, polvipituiset sukat, punakeltainen kravatti ja pinssi, jossa oli Rohkelikon logo: kultainen leijona punakeltataustalla), Lily petasi sänkynsä, sulki arkun kannen, veti verhot sivuun sänkynsä ympäriltä ja lähti oleskeluhuoneeseen.
Oleskeluhuoneesta Lily jatkoi matkaa pitkiä käytäviä pitkin rappusille, joita päällysti punainen matto. Hän hyppi rappuset alas, käveli pitkän käytävän puoliväliin, kääntyi oikealle ja hyppi seuraavatkin rappuset alas päätyen suuren salin oven eteen.
Lily sipaisi hiussuortuvan korvansa taakse ja astui sisälle suureen saliin. Suuressa salissa oli hiljaista eiliseen iltaan verrattuna, mutta ihmisiä olikin nyt vähemmän kuin eilen illalla oli ollut.
Lily hissutteli Rohkelikon tupapöydän keskivaiheille, jossa Rose istui mustahiuksisen ja tummahkoihoisen tytön kanssa.
-   Huomenta! hän toivotti istuessaan Rosen viereen.
-   Huomenta, Rose vastasi pirteänä ja haukkasi palan punertavasta omenastaan.
-   Huomenta, mustahiuksinen tyttö mutisi haukotellen.
Lily nappasi lämpimän, pyöreän sämpylän vadilta lautaselleen ja alkoi halkaista sitä veitsen kanssa. Halkaistuaan sen, hän tarttui voiveitseen, sipaisi siihen purkista voita ja voiteli sämpylän puolikkaat hitaasti.
-   Mitäs, Roxanne, sinulle kuuluu? Lily kysyi mustahiuksiselta tytöltä laittaen samalla voiveitsen takaisin paikoilleen.
-   Ihan hyvää, olen vain tavattoman väsynyt, kun heräsin näin aikaisin, Roxanne vastasi nyrpistäen pisamaista nenäänsä.
Lily nyökkäsi hitaasti ja haukkasi sämpylästään suuren palan. Voi, että hänellä oli ollut ikävä Tylypahkan tuoreita sämpylöitä.
Rose hipelöi hiuksiaan, jotka hän oli letittänyt, ja tuijotti suuren salin ovelle kiinnostuneena. Lily seurasi Roxannen kanssa tytön katsetta ovelle, josta James ja punatukkainen poika astuivat sisälle.
-   Rose, älä tuijota häntä noin tiiviisti, Roxanne huomautti huvittuneesti.
Rose käänsi katseensa nopeasti puoliksi syötyyn omenaansa ja näytti punastuvan.
-   Kumpaa sinä tuijotit? Jamesia vai Frediä? Lily kysyi katsoen punastunutta Rosea.
-   Sinun veljeäsi, Roxanne vastasi ennen kuin Rose ehti edes avaamaan suutaan.
-   Ai, Lily sanoi mietteliään näköisenä ja kohotti kurpitsamehupikarinsa huulilleen.
-   Huomenta arvon neidit, James huikkasi ja istuutui Roxannen vasemmalle puolelle.
-   Huomenta, Lily vastasi laskien pikarin samalla pöydälle.
Punahiuksisen poika, Fred, istahti Roxannen oikealle puolelle ja moiskautti tytön poskelle pusun.
-   Huomenta sisko-hyvä, Fred sanoi ojentaen kättään mandariinikulhon luo.
-   Hyi, tuo oli ällöä Fred! Roxanne parahti pyyhkien poskeaan.
Lily hymyili kaksikolle ja oli aikeissa avata suutaan, kun hänen korviinsa kantautui napakka korkojen ääni. Hän ei ehtinyt kääntämään päätään äänen suuntaa, kun Nicola istahti Jamesin viereen vaaleanpunaiset hiukset hulmuten. Tyttö mutristeli huuliaan kiukkuisesti.
Nicolan perässä tullut Albus istahti Lilyn viereen ja pidätteli nauruaan, kun taas Albuksen viereen istuutunut Lara nauroi ääneen. Haukotteleva Hugo loikkasi siskonsa viereen istumaan ja yritti samalla pörröttää tämän hiuksia.
-   Mikäs sinua, Nicola, vaivaa? Fred kysyi.
Tyttö mulkaisi Frediä pahasti, kurottautui nappaamaan pojan vasta kuoritun mandariinin ja aukaisi sitten vihaisesti suunsa.
-   Tuo, tyttö aloitti ja osoitti merkittävästi Laraa.
-   Tuo käytti kaiken lämpimän veden, enkä minä päässyt ollenkaan suihkuun, Nicola selitti.
-   Miten se on mahdollista? Lily kysyi kummastuneena.
-   Hän antoi suihkun olla koko ajan päällä, kun oli siellä ja hän oli siellä puolituntia! Nicola kivahti.
-   Eikä siinä kaikki, hän lainasi hammasharjaani, otti minun hiuspantani ilman lupaa ja taikoi minun tukkani vihreäksi, tyttö jatkoi.
Lily katsoi Nicolan hiuksia, jotka olivat vaaleanpunaiset. Nicola, joka huomasi Lilyn tuijottavan hiuksiaan, osoitti Albusta ja Hugoa ja sanoi:
-   En olisi huomannut asiaa ilman noita kahta. Se oli heistä todella huvittavaa.
Lily huokaisi ja pudisti päätään. Lara ja Nicola olivat hyviä ystäviä keskenään, mutta silti he tappelivat. Lara ärsytti tavalla tai toisella Nicolaa, joka suuttui herkästi, mutta leppyi yleensä yhtä nopeasti kuin oli suuttunut. Hiustenvärjäys taisi olla nyt tytölle liikaa, sillä tämä tuijotti Laraa murhaavasti.
Ilkeä tökkäys Lilyn käsivarteen keskeytti tytön ajatukset. Hän kääntyi katsomaan Rosea, joka ojensi hänelle kahta kermanvalkoista kirjekuorta. Lily tarttui kirjeisiin ja katsoi niihin kirjoitettuja nimiä.
Lily Potter, luki toisessa, kun taas toisessa luki: Albus Potter.
Ojennettuaan toisen kuoren Albukselle, Lily rupesi avaamaan omaa kuortaan. Kuoren sisällä oli ohut, laminoitu pergamentin palanen. Lukujärjestykset, Lily tajusi ja silmäili omaansa.
Tänään olisi kaksoistunti liemiä, yksi tunti taikuuden historiaa ja kolmoistunti yrttitietoa.
-   Millainen lukujärjestys teillä on Al ja Rosie? Lily kysyi kohottaen katseensa lukujärjestyksestään.
-   Ei mitenkään erikoinen, Albus totesi ja taittoi lukujärjestyksensä tunkien sen sitten taskuunsa.
-   Meillä on tänään kolmoistunti taikaolentojen hoitoa, kaksoistunti ennustusta ja sitten vielä kaksoistunti pimeyden voimilta suojautumista, Rose kertoi.
Lily nyökkäsi ja katsoi kysyvästi Jamesia.
-   Muodonmuutoksia kaksi tuntia, liemiä myös ja taikaolentojen hoitoa kolme tuntia, James sanoi taitellen lukujärjestyksen samalla tavalla kuin Albus oli hetki sitten taitellut.

Lily käveli Rosen ja Roxannen kanssa Rohkelikon tuvan luo. Heidän pitäisi hakea koululaukkunsa ja Lilyn vielä kaapunsa.
Lily vilkaisi syrjäsilmin Rosea ja sitten vielä selkänsä taakse varmistaen, että takana tulevat Lara ja Nicola olivat kuulomatkan etäisyydellä ennen kuin puhui.
-   Vieläkö sinä, Rosie, tykkäät Jamesista? hän kysyi.
Rose ei sanonut mitään, nyökäytti vain hitaasti päätään.
Lily huokaisi syvään, Hän oli aina luullut, että Rose olisi ollut pihkassa Albukseen, sillä he olivat pieninä viettäneet paljon aikaa yhdessä. Kyllä he nykyäänkin viettivät, mutta yleensä hän ja Hugo olivat mukana. ”Karmea” totuus, että Rose tykkäsikin Jamesista, selvisi Lilylle hänen ollessaan ensimmäistä vuotta ja Rose kolmatta vuotta Tylypahkassa.
Kun hän oli järkyttyneenä ihmetellyt asiaa, Rose oli kertonut, että oli hän joskus ihan pienenä Albuksesta tykännytkin, mutta viime vuonna kaikki oli muuttunut.
-   Suklaasammakoita, Lily sanoi taululle, jossa nainen, jonka ruskeat hiukset oli koottu ylös korkeaksi nutturaksi korostaen naisen pyöreitä kasvoja, joi teetä.
-   Toki, huomenta vain teillekin, nainen mutisi vihaisesti heilahtaen sivuun ja paljasti takaltansa Rohkelikon tuvan oviaukon.

Lily pyöritti punaista hiussuortuvaa sormensa ympärillä ja kuunteli, kun opettaja puhui jästien suorittamista noitavainoista 1400-l600 luvulla. Hän oli noitunut vaaleansinisen sulkakynänsä kirjoittamaan muistiin opettajan puheita.
Historia oli mielenkiintoista, mutta samalla tylsää.
Lily yritti parhaansa mukaan keskittyä, mutta ajatukset karkasivat siitä huolimatta Roseen. Tyttö oli tyhmä.  Niin pihkassa Jamesiin, eikä sen takia huomannut, että pojan kiinnostus oli suuntautunut johonkin aivan toiseen henkilöön; ruskeasilmäiseen, mustahiuksiseen…
Lilyn ajatukset keskeytyivät, kun Hugo tönäisi häntä olkapäähän. Lily katsoi poikaa kummastuneena, joka nyökäytti päällään kohti opettajan pöytää.
Opettajan siristetyt silmät tuijottivat Lilyä pahankurisesti.
-   No, mikä on vastauksenne neiti Potter? professorin hinkuva ääni kysyi.
Ääni sopi hyvin professorille, joka oli Tylypahkan ainoa haamuopettaja, sillä se toi professoriin lisää pelottavuutta.
Lilyn valtasi kauhu. Mitä opettaja oli kysynyt? Sen siitä sai, kun ei seurannut tunnilla tarkasti.
-   Öö, Lily mumisi ja loi katseensa alas muistiinpanoihinsa, jossa luki opettajan kysymys.
Hän silmäili muistiinpanoja kiireesti läpi etsien vastausta kysymyksen. Sen löydettyään, Lily nosti katseensa opettajaan, joka näytti nyt huvittuneelta, ja avasi suunsa.
-   Jästit uskoivat, että jos noidaksi luullun heitti veteen ja tämä pysyi pinnalla, kyseessä oli noita, mutta jos taas kyseinen henkilö uppoaisi pohjaan, ei kyseessä silloin ollut noita.
-   Oikein hyvä nti Potter, professori Binns sanoi nyökäyttäen päätään tyytyväisenä.
Kun opettaja jatkoi puhettaan, Lily huokaisi helpotuksesta. Olisi parempi keskittyä tunneilla ja ajatella tauoilla.

Suuressa salissa oli kauhea hälinä, kun Lily saapui sinne ruokatunnilla. Hänen perässään tulivat Hugo ja Albus, jolle Hugo kertoi väritettyä versiota taikuuden historian tunnista. Rose asteli Lilyn edessä vaaleahiuksisen tytön kanssa.
He viisi istuivat pöydän keskivaiheille, jossa James istui Fredin ja Roxannen kanssa.
-   Hei, Lily sanoi ja tarttui perunakulhossa olevaan hopeakauhaan.
James nyökäytti päätään vastaukseksi ja keskittyi sitten kuuntelemaan mitä Roxanne puhui.
-   Hei Donna, mitä kuuluu? Fred kysyi maireasti hymyillen vaaleahiuksiselle tytölle Rosen vieressä.
-   Ai hei, Fred. Ihan hyvää, tyttö sanoi hajamielisesti latoen samalla salaattia lautaselleen.

Lilyn lautasen kohdalle laskeutui varjo, joka sai työn käännähtämään. Hänen ruskeat silmänsä katsoivat suoraan siniharmaisiin silmiin.
-   No, mitäs Lysander tietää? Lily kysyi pojalta, joka haroi likaisen vaaleaa, pystyyn muotoiltua, tukkaa.
Poika virnisti pienesti ja vilkuili ympärilleen.
-   Etsin Laraa, sinun ystävääsi. Satutko tietämään missä hän on? Lysander kysyi.
Lily pudisti hymyillen päätään ja sanoi tytön kadonneen edellisen tunnin jälkeen Nicolan kanssa. Lysander nyökkäsi ja sormeili vasemmalla kädellään sinipronssiraidallista kravattiaan.
-   Vai niin, no sano hänelle, kun näette, että minulla on asiaa, poika sanoi ja palasi takaisin Korpinkynsien pöytään.

Lily istui Rohkelikon oleskelu huoneessa ja teki taikajuomien läksyjään. Albus pelasi Rosen kanssa Räjähtävää näpäytystä, Hugo vihelsi ja leijutti liemikirjaansa ympäri oleskeluhuonetta. James haroi punaista tukkaansa nurkassa, jossa hän keskusteli Lorcanin (joka oli tullut Rohkelikon oleskeluhuoneeseen Fredin kanssa.) kanssa, Roxanne jutteli Fredin kanssa, joka kirjoitti samalla jotain kiivaasti ylös. Nicola istui ruskeahiuksisen tytön kanssa sohvalla tekemässä läksyjä ja Lara oli hetki sitten lähtenyt etsimään Korpinkynnen tupaa.
Lily laski sulkakynänsä pöydälle, haukotteli ja sipaisi punaisen hiussuortuvan pois silmiensä edestä. Läksyt oli vihdoinkin tehty, hän ajatteli kääntäen katseensa Roseen ja Albukseen.
Lily ei voinut itselleen mitään ajatellessaan, että he olisivat hyvä pari, paljon parempi pari kuin Rose ja James. Rose tosin tuntui olevan asiasta eri mieltä, Lily ajatteli huvittuneena. Hän siirsi hetkeksi katseensa vanhempaan veljeensä, sitten Albukseen ja sitten Hugoon.
Hugoa katsoessaan Lily päätti, että hän saattaisi Rosen ja Albuksen yhteen keinolla millä hyvänsä.



___________________________________________________________________________________________
A/N: Tämä on ensimmäinen pitkä HP-ficcini ja alku voi tuntua hieman tönköltä, mutta sen pitäisi lukujen edetessä "kadota". Kommentit olisivat tervetulleita!

[Scaramouche]

Tämä oli ihan kiva. Eihän tässä vielä paljon mitään tapahtunut, mutta teksti oli selkeää ja kertoi hyvin henkilöistä ja heidän luonteistaan. Jonkin verran kirjoitusvirheitä löysin, mutta eivät ne oikeastaan haitanneet lukemista sen pahemmin.

Odotan mielenkiinnolla mitä jatko tuo tullessaan.   

-Salla

[tirsu]

Salla,  kiitos kommentistasi. Se piristi päivääni vielä enemmän.
Olen yrittänyt katsoa ne virheet luvusta,  mutta niitä sitten jäi. Täytyy korjata ne heti, kun ehdin (ja muistan). Ja hyvä,  jos tykkäsit.
Vielä kerran kiitos!
-tirsu

[tirsu]

Luku 2.

Lily istui tyttöjen makuuhuoneessa ja kuunteli kuinka Nicola luki ääneen Romeota ja Juliaa. Lily oli antanut sen pari vuotta sitten tytölle joululahjaksi.
Koulun alusta oli kulunut jo kuukausi ja kaikki odottivat innoissaan joka vuotuista Halloween juhlaa. Tänä vuonna oli päätetty, että juhlissa olisi naamiaisasu pakko ja Nicola halusi pukeutua Juliaksi.
-   Kuka on Romeo? ruskeahiuksinen tyttö kysyi yhtäkkiä keskeyttäen Nicolan lukemisen.
-   Miten niin? Eikö se ole selvää, että se on se poika, jonka nimi on Romeo? Nicola kysyi kulmiaan kurtistellen.
-   Ei hölmö, vaan kuka on Romeo Halloween juhlissa? tyttö selvensi nauraen.
-   Miten niin? Nicola kysyi ihmeissään.
-   Et kai sinä nyt yksinäsi voi olla sekä Romeo, että Julia, tyttö tarkensi.
-   Öh, en. Fred on Romeo, Nicola sanoi hämmästyneenä.
-   Hah, selvä, tyttö sanoi nauraen.
-   Älä kiusaa Nicolaa, Sinikello, Lily sanoi.
Sinikello kallisti päätään hymyillen viattomasti.

Lily nousi lattialta, asteli ovelle, huiskautti kättään ystävilleen ja astui ulos ovesta. Hän ei ehtinyt oleskeluhuonetta pidemmällä, kun Sinikello tuli hänen perässään. Tyttö ei sanonut mitään, ei kysynyt lupaa liittyä seuraan, vaan asteli rauhallisesti Lilyn vieressä.
Sinikello näpräsi valkoisen kauluspaitansa helmaa ja hänen tumman vihreät silmät heijastivat hermostuneisuutta. Lily tiesi, että tyttöä vaivasi jokin, mutta ei kysynyt mitään, sillä Sinikello kertoisi asian pian itse.

Juuri, kun he astuivat sisälle vaaleanruskean, punavihreällä lasilla koristellun oven ohi kirjastoon, Sinikello rykäisi pienesti. Lily seisahtui pieneksi hetkeksi, siirtyi sitten syrjäisen, pyöreän pikkupöydän luokse ja istahti. Kun Sinikello oli istahtanut, hän loi kysyvän katseen tähän.
-   Voi Lily, tämä on hyvin pieni ongelma, mutta minulla ei ole mitään päälle pantavaa Halloween juhliin. Lara pukeutuu keijuksi, Nicola Juliaksi, sinä, no et ole kertonut miksi pukeudut, mutta joksikin upeaksi kyllä ja Rose pukeutuu prinsessaksi. Minä en keksi mitään yhtä upeaa, Sinikello puhui nopeasti, mutta hiljaa.
Lily kurtisti pienesti kulmiaan katsellessaan Sinikelloa, joka oli luonut katseensa alas pöytään. Ongelma oli ehkä tosiaan pieni, mutta Sinikellolle asia oli tärkeä ja suuri.
Tyttö saattoi olla rohkea hänen, Laran ja Nicolan seurassa, mutta muuten tyttö oli tajuttoman ujo ja kuoreensa sulkeutunut. Vain hyvin harvoin Sinikello paljasti omaa itseään muillekin kuin heille.
-   Sinikello, keksitpä pukeutua miksi tahansa, olet upea siinä asussa. Yhtä upea kuin muutkin, ellet upeampi. Mieti mistä pidät ja pukeudu sen mukaan. Okei? Lily sanoi hymyillen.
Sinikello harkitsi Lilyn sanoja ennen kuin avasi suunsa.
-   Okei, tyttö sanoi hymyillen pienesti.
Sitten Sinikello nousi, nyökkäsi Lilylle kiitokseksi ja katosi kirjastosta. Lily katsoi hetken tytön perään, mutta käänsi sitten katseensa oikealla olevaan kirjahyllyyn.

Lily tuijotti suoraan taivaan sinisiin silmiin, jotka kuuluivat Hugon ilkikurisiin kasvoihin. Tuijottaessaan Hugoa, Lily tiesi, että Nicola tulisi piikittelemään häntä asiasta. Hugon suu venyi hitaasti virnistelevään hymyyn. Se hymy sulatti Lilyn sydämen. Ikävä kyllä, se hymy sulatti monien muidenkin sydämen.
Jos joku saisi joskus päähänsä kysyä Lilyltä, että milloin hän oli ihastunut tuohon virnistelevään, villiin punahiuksiseen poikaan, olisi Lilyn helppo vastata.
Silloin, kun Hugo viisivuotiaana oli itkenyt rikottuaan Lilyn lempinuken ja pelännyt, että tyttö ei enää haluaisi olla hänen ystävänsä.
-   Lilyy, naurava ääni kutsui häntä.
-   Mitä? Lily kysyi hölmistyneenä ja nosti katseensa Hugon nauravasta suusta pojan silmiin.
-   Kysyin, että tuletko sinä, Hugo sanoi nauraen ja nousi samalla punaisesta nojatuolista ylös.
-   Ai minne? Lily kysyi ihmeissään ja seurasi katseellaan Hugoa, joka asteli rennosti oleskeluhuoneen ovelle.
-   Tylyahoon, Lil-hyvä, Tylyahoon, Hugo vastasi pysähtyen oviaukon eteen.
-   Toki, Lily vastasi ja pomppasi ylös nojatuolista, jossa oli istunut.
Lily tunsi kuinka puna nousi hänen poskilleen. Kuinka hän oli voinut unohtaa Tylyaho viikonlopun? Hänen oli tarkoitus ostaa sieltä Halloween juhlien pukuunsa tarvikkeita.
Ennen kuin Lily ehti uppoutua pidemmälle ajatuksiinsa, hän ravisti päätänsä.  Ei ollut hyvä upota taas omiin ajatuksiinsa ja unohtaa mitä ympärillä tapahtui, Lily ajatteli levittäen kasvoilleen leveän hymyn ja astui sitten Nicolan perässä ulos.

Tuuli puhalsi kylmänä ja Lilyä harmitti, kun hän ei ollut tajunnut ottaa takkia, pipoa ja kaulahuiviaan mukaan. Tosin ei ollut kukaan muukaan ottanut kenen seurassa hän seisoi. Hugo hyppeli paikoillaan, Nicola mutisi vihaisesti itselleen ja Lara kalisteli hampaitaan.
He seisoivat Tylypahkan pääovien edessä odottaen vaunuja, jotka veisivät heidät Tylyahoon.
Sinikello asteli vaisuna Lilyn luokse ja tiukensi kaulahuiviaan.
-   Olisit tuonut meillekin t-takit, Lily sanoi.
-   Ai, en tiennyt, että lähditte ulos ilman takkejanne, Sinikello sanoi ihmeissään.
-   Miksette vain lausu lämmitysloitsua? tyttö kysyi hetken päästä.
Lily avasi suunsa, mutta sulki sen saman tien. Tosiaan, Sinikello oli oikeassa. Lily veti farkkujensa taskusta pitkän, ohuen taikasauvan. Mutistessaan lämmitysloitsua, hän ajatteli kuinka tyhmiä he olivatkaan.
-   Kenen kanssa menette samaan vaunuun? Sinikello kysyi.
-   Minä, Lara ja Nicola menemme yhteen. Siellä on vielä paikka sinulle, Lily vastasi hymyillen.
Sinikello nyökkäsi ja katsoi sitten Hugoa kysyvästi, mutta silti epävarmasti.
-   Menen Albuksen ja kaksosten kanssa, kunhan he ilmestyisivät jostain, Hugo sanoi ja vilkaisi nopeasti ympärilleen.
Sinikello nyökkäsi uudelleen kääntyen Nicolan ja Laran puoleen.
Lily siirsi painoa jalalta toiselle. Enää häntä ei palelluttanut, vaan hänellä ei ollut mitään tekemistä. Lily tuijotti punaisten tennariensa valkoisia kärkiä, mutta tuijotettuaan niitä hetken, hän nosti katseensa ja vilkaisi oikealle.
Pitkään, ruskean väriseen, karvareunoilla koristeltuun takkiin pukeutunut Rose asteli tyynesti vihreään takkiin pukeutuneen Jamesin vierellä. Heidän takanaan astelivat kaksoset vaaleansinisissä takeissaan ja Donna vaaleanpunaisessa takissa.
Pari askelta taaempana astelivat vaaleaan takkiin sonnustautunut Roxanne ja mustaan takkiin pukeutunut Albus, joka kantoi käsissään kahta takkia. Toinen oli väriltään viininpunainen ja toinen kirkkaan keltainen.
Nähdessään punaisen takin, Lily ilahtui. Albus toi sen hänelle. Lily pomppasi pari kertaa paikoillaan ja kumosi lämmitysloitsunsa.
Kun Albus saapui muiden kanssa heidän luokseen, Lily säntäsi pojan luokse.
-   Voi kiitos velikulta, kiitos, Lily sanoi samalla, kun puki takkiaan päälleen.
-   Ole hyvä, Albus sanoi ja ojensi kirkkaan keltaista takkia Hugolle.
-   Kiitos kamu, Hugo sanoi iloisena ja veti takin päälleen.
-   Mitäs tuosta. Teille en tuonut takkeja, kun en tiennyt missä ne olisivat olleet, Albus sanoi osoittaen sanat Laralle ja Nicolalle.
-   Jaa, Nicola murahti vihaisesti Laran kohauttaessa olkiaan välinpitämättömästi: lämmitysloitsu piti hänet tarpeeksi lämpimänä.
-   Sinä saat minun takkini, sanoi käheä ääni Nicolan takaa.
Lily siirsi katseensa limen väristä takkiaan riisuvaan Frediin.
-   Mistä sinä siihen tulit? hän kysyi.
-   Tuolta noin vaan, Fred vastasi olkiaan kohauttaen ja ojensi takkiaan Nicolalle.
-   Kiitos, olet kiltti, Nicola sanoi ja tarttui takkiin innoissaan.
Juuri, kun Nicola sai peruutettua lämmitysloitsun ja puettua takin päälleen, ilmestyi porteista mustia vankkureita. Ne pysähtyivät pitkään jonoon ja niiden ovet aukesivat yhtä aikaan.
Oppilaat, joilla oli lupa lähteä Tylyahoon, alkoivat kivuta vaunuihin.
Lily astui sisälle vaunuun ja istahti Sinikellon viereen punaisella sametilla päällystettyyn penkkiin. Lilyn istahdettua vankkureiden ovi pamahti hiljaa kiinni. Hetken kuluttua vaunut lähtivät hitaasti liikkeelle.
Lara painoi kasvonsa kiinni vankkureiden vihreäksi värjättyyn ikkunaan ja huokaisi.
-   Ihanaa päästä vihdoin Tylyahoon, tyttö sanoi onnellisena.
-   Juu, niin on, Sinikello myönsi.
-   Voi, että Fred oli ihana, kun antoi oman takkinsa minulle, Nicola sanoi puolihuomaamattomasti.
Lily, Lara ja Sinikello vilkaisivat toisiaan ja alkoivat sitten nauraa yhteen ääneen. Nicola katsoi heitä hetken kummissaan, mutta yhtyi pian nauruun tajuttuaan mitä oli sanonut, punastuneena tosin.

Pähkinänruskea, spagettiolkaimellinen mekko oli näyteikkunassa olevan mallinuken päällä. Näyteikkunan lasi heijasti Lilyn olemusta, kasvoja, joissa oli ihaileva katse, silmiä, jotka loistivat. Mutta loiste sammui pian hänen silmistään, kun hän näki mekon hinnan. Vaikka Lily olikin rikkaasta perheestä, oli mekko kallis verrattuna hänen mukana oleviin rahoihinsa. Aivan liian kallis.
Lily irrottautui näyteikkunasta ja kääntyi ystäviensä puoleen. Lara, joka raapi toisella kädellään päätään, huitoi toisella jollekin. Lily yritti tarkentaa katsettaan sinne minne Lara tuijotti tiiviisti, muttei onnistunut paikantamaan ihmismassasta ketään tuttua. Hän kääntyi hitaasti takaisin näyteikkunan puoleen ja katsoi mekkoa kaihoisasti. Olisikohan mekkoa minkään muunvärisenä kuin ruskeana? Olisi niin ihanaa, jos mekkoa myytäisiin hänen lempivärinään,…
-   Hei Lily, Albuksen käheä ääni tunkeutui Lilyn tajuntaan
-   Ai teillekö se Lara huitoi? Lily kysyi kääntyen veljensä puoleen.
Albus nosti etusormensa pystyyn ja kohensi lasiensa asentoa.
-   Ja noin sinä vain ohitat tervehdyksen. Mutta kyllä, meillepä hyvinkin, poika vastasi hymyillen.
Lily kohautti olkiaan hymyillen.
-   Mennäänkö me jo? Lara kysyi.
-   Toki. Nähdäänkö kaikki sitten vaikka kolmelta Kolmessa Luudanvarressa? Lily vastasi.
Kaikki muut nyökkäilivät myöntävästi ja lähtivät sitten omissa kaveriryhmissään omiin suuntiin.

Lily seisoi keskellä täysinäistä Hunajaherttua – makeiskauppaa ja yritti valita suuresta karkkivalikoimaista mieleisensä. Tammesta tehdyt hyllyt notkuivat mitä erilaisimmista karkeista; oli suuria, pieniä, pyöreitä, neliskulmaisia, pehmeitä, kovia, sinisiä, punaisia, suklaista, makeita, kirpeitä ja happamia. Hunajaherttua oli makeanperson unelmataivas.
Lily puri huultaan ja katsoi ympärilleen etsien kavereitaan.
Nicola seisoi kassajonossa kädessään pieni karkkipussi, Lara teki täyttä häkää toista karkkipussiaan (kuola suunpielistä valuen) ja Sinikello täytti harkitusti omaa pussiaan lempikarkeillaan.
Lily tarttui pinkkiin karkkilapioon ja otti itselleen tyhjän karkkipussin.
-   Haluaisin suklaasammakoita viisi kappaletta, Bertie Bottien joka maun rakeita, sinistä leijumispurukumia, liiloja hattarasulkakyniä ja piparmintun makuisia kuulapalloja, hän luetteli päästäen irti karkkilapiosta.
Saman tien karkkilapio alkoi keräillä Lilyn luettelemia karkkeja ja tiputti ne sitten tyhjään pussiin. Pussi täyttyi hetkihetkeltä täydemmäksi.
-   Ja iso, vihreä tikkari, kiitos, Lily sanoi vielä hetken mielijohteesta.
Tiputettuaan tikkarin pussiin, pinkki karkkilapio tipahti Lilyn ojennettuun käteen. Lily laittoi lapion takaisin paikoilleen ja asteli kassajonoon.
Maksettuaan karkkinsa, Lily siirtyi ikkunan luona seisovien Nicolan ja Sinikellon luokse.
-   Missä Lara on? hän kysyi.
-   Tuolla, täyttämässä kolmatta pussiaan, Nicola sanoi irvistäen.
Lily kääntyi ja katsoi kuinka kirkkaan vihreä karkkilapio kaatoi Laran täysinäiseen pussiin kourallista suklaasammakoita. Tytön toisessa kädessä oli ohut taikasauva, joka leijutti ilmassa kahta täyttä karkkipussia.
Pian ilmassa leijui kolme täyttä karkkipussia ja vihreä karkkilapio pudottautui Laran käteen. Lara heitti lapion paikoilleen ja asteli reippaasti kassalle maksamaan.
Kohta tyttö käveli nolostuneena Lilyn, Nicolan ja Sinikellon luokse.
-   Voisiko joku vipata pari sirppiä? Lara kysyi.
Nicola pyöritti silmiään ja päästi pienen nuhtelevan äänen.
-   Minun täytyy säästää rahaa, jotta saisin juotavaa Kolmesta Luudanvarresta, Sinikello sanoi pahoitellen.
Laran anova katse siirtyi Lilyyn, joka kohautti olkapäitään.
-   Toki, odota. Kas siinä, hän sanoi ja ojensi pari hopeista sirppiä Laralle.
-   Kiitos, kiitos kovasti! Olen velkaa sinulle, ihan oikeasti, Lara kiitteli ja asteli takaisin kassan luokse.

Kolmen aikaa Lily astui ystävineen täynnä olevaan Kolmeen Luudanvarteen.
-   Nicola tilaa juomat ja me etsimme pöydän, Lara julisti.
Nicola mulkaisi Laraa, mutta asteli baaritiskin luo kevyin askelin.
Lara hyppeli pöytien välistä tyhjään nurkkapöytään ja istahti tuolille heittäen jalkansa samalla pöydälle.
Päästyään samaisen pöydän luokse, Lily tönäisi Laran jalat alas pöydältä ja istui tämän viereen. Sinikello hymyili, istahti Laraa vastapäätä ja otti päästään viininpunaisen pipon pois.
-   Laitetaan tänne sitten rahat, tyttö selitti.
Lara nosti toista kulmaansa kysyvästi.
-   No, Nicola on nyt ostamassa omilla rahoillaan meille juotavaa, joten voisimme kerätä summan ja antaa sen hänelle lähtiessämme takaisin kouluun, Sinikello tarkensi.
-   Minulla tosin ei ole enää rahaa, mutta Lily maksaa minunkin puolesta, joten miksei, Lara sanoi hyväksyvästi mietittyään hetken Sinikellon sanoja.
Nicola pujahteli pöydän luokse kantaen tarjotinta toisessa kädessään. Hänen perässään tulivat Albus, Hugo, Lysander ja Lorcan.
-   Ettekö te pojat tilaa mitään? Lara kysyi.
-   Kohta, Hugo sanoi istahtaen Sinikellon viereen.
Nicola laski tarjottimen pöydälle ja ojensi juomia muille.
-   Lilylle limevettä, Sinikellolle kurpitsamehua, Laralle perinteistä kermakaljaa ja minulle jääteetä, tyttö sanoi samalla.
-   Kiitos, Sinikello sanoi ja sai Nicolalta hymyn vastaukseksi.
Kun James, Fred, Roxanne, Rose ja Donna saapuivat paikalle, kysyi Albus mitä kukin haluaisi juoda. Jokaisen sanottua mitä juotavaa haluaisi, lähti Albus tiskin luokse tilamaan.

Lily nojasi käteensä ja tuijotti Hugon taivaansinisiä silmiä, kun poika selitti hänelle jotain uusimmasta luutamerkistä. Hugon ääni oli syvä, karhea ja hivenen ilkikurinen. Pojan silmät loistivat kielien siitä, että poika rakasti lentämistä ja huispausta.
-   Fred hei, Nicolan hunajainen ääni tunkeutui Lilyn tajuntaan.
-   Joo? Fred kysyi katse katossa.
-   Haluaisitko sinä olla Halloween-juhlissa Romeo? Nicola kysyi ja hymyili suloisesti.
-   Mikä se on? Fred kummasteli.
-   Se on Shakespearen romanttisen murhenäytelmän, Romeo ja Julia, hahmo. Lily kertoi.
-   Häh? Fred raapi päätään ihmeissään.
-   Jästinäytelmän hahmo, Albus totesi.
-   Julian rakastettu se Romeo, James virnisteli.
-   Ai, Fred sanoi silmät pyöreinä.
-   Sopiiko se Fred? Nicola kysyi silmiään räpsytellen.
Kaikki tuijottivat Frediä, jonka kasvoille nousi kevyt puna. Se sai Jamesin, Albuksen, Hugon ja kaksoset naurahtamaan.
-   Joo, miksei, Fred vastasi.
Nicola pompahti ylös tuoliltaan ja nojautui Frediä kohti.
-   Oi, hyvä! tyttö kiljaisi iloisena, pussasi Frediä poskelle, vilkutti ja juoksi punastuneena ulos.
Fred katsoi hämmästyneenä Nicolan perään, kohotti hitaasti vasenta kättään ja kosketti poskeaan siitä, mihin tyttö oli juuri pussannut.
-   Jätkällä on treffit, Lysander nauroi.
Lily pudisti hymyillen päätään. Oli vaatinut rohkeutta Nicolalta pyytää Frediä Romeoksi, sillä tyttö oli todella pihkassa tuohon punatukkaiseen, ilkikuriseen poikaan. Hän itse ei olisi uskaltanut pyytää Hugoa vastaavanlaisessa tilanteessa.

Seuraavana aamuna Lily istui yksinään suuressa salissa aamiaisella. Hän oli herännyt aikaisin tarkoituksella, jotta voisi rauhassa keksiä loistavan suunnitelman, jolla saisi Albuksen ja Rosen yhteen.
Lily raapi päätään; loistavan suunnitelman keksiminen oli yllättävän vaikeaa. Lemmenjuoma olisi ollut helpoin tapa, mutta silti väärin. Sitä paitsi liemen teho lakkaisi jossain vaiheessa ja Rose unohtaisi Albuksen ennen kuin ehtisi edes unohtamaan Jamesia.
Fiksuinta olisi saada James yhteen mielitiettynsä kanssa, mutta se olisi liian vaikea tapa: ei Lily nyt kaikkia ehtisi yhteen saamaan.
Ehkä hän voisi lukita Rosen ja Albuksen jollain tapaan yhteen moneksi tunniksi luutakomeroon. Sen, jos minkä, pitäisi toimia.
-   Huomenta Lily, terävä ääni toivotti.
Lily säpsähti, käänsi pergamentin toisinpäin ja käänsi kasvonsa samalla Lorcaniin.
-   Huomenta, hän vastasi.
-   Voinko istua seuraasi? Lorcan kysyi.
-   Toki, Lily sanoi ja tunki pergamentin kaapunsa taskuun.
Lily katsoi kuinka Lorcan lysähti penkille, tarttui omenaan ja haukkasi siitä suuren palan. Pojan vasemman silmän päälle oli valahtanut hiussuortuva. Oli kummallista nähdä jompikumpi kaksosista ilman geelillä ylös nostettuja etuhiuksia.
Lysander ja Lorcan olivat ilmiselvästi perineet äitinsä ulkomuodon, ainoastaan silmien mantelimainen muoto ja jykevä leuka oli perua isältä. Kaksosten likaisen vaalea hiusväri ja siniharmaaväri silmissä olivat tunnusmerkki siitä, että pojat olivat Luna Scmanderin lapsia.
-   Rolf, Lily mutisi hiljaa huomaamattaan.
-   Mitä? Lorcan kysyi.
-   Rolf, sehän oli isäsi nimi? Lily kysyi silmät pyöreinä.
-   Joo, Lorcan myönsi ja suki hiuksiaan.
Lily kallisti päätään. Vaikka Lorcan ja Lysander olivat identtiset ja omistivat yhteisiä piirteitä käyttäytymisessä, oli Lorcan ujompi kuin Lysander.
-   Minä tästä menen omaan pöytään, Lorcan sanoi.
-   Miksi ihmeessä? Lily kysyi.
-   Koska Lysander tuli jo, Lorcan vastasi hymyillen.
Sitten poika nousi ylös, nyökkäsi ja asteli Korpinkynnen pöydän luokse, jossa Lysander kuori appelsiinia.
Lily katsoi hetken Lorcanin perään ja kohautti olkiaan. Hän kääntyi takaisin oman tupansa pöydän puoleen ja otti banaanin.

____________________________________________________________________
A/N: Okei, siinä oli toinen luku. Hieman lyhyt, mutta kyllä ne siitä pitenevät vielä. Kommentit olisivat tervetulleita.

[tirsu]

A/N: Tässä olisi nyt kolmas luku. Kommentit olisivat tervetulleita.

_____________________________________________________________________________________________

Luku 3.

Lara pureskeli kynäänsä ja se ärsytti Lilyä suunnattomasti. He istuivat kirjastossa tekemässä Pimeyden voimilta suojautumisen paritehtävää.
-   Koska tämän homman pitäisi olla valmis? Lara kysyi.
-   Joululoman jälkeen, Lily vastasi ja tutki paksua kirjaa.
-   Miksi me sitten teemme tätä jo nyt? Lara uteli naputtaen kynällään nyt pöytää.
-   Koska me haluamme saada parhaimman arvosanan, Lily vastasi kirjoittaen samalla jotain muistiin paksusta kirjasta.
Lara nyökkäsi hitaasti kulmiaan kohotellen, mutta se jäi Lilyltä huomaamatta, sillä hän oli syventynyt taas tutkimaan paksua kirjaa.
-   Miksemme käytä omaa oppikirjaamme? Lara kysyi hetken päästä.
-   Kyllä me sitä käytämme myös, Lily vastasi ja alkoi tuntea ärtymystä Laran jatkuvasta kyselystä.
-   Oikeastaan, sinä voisit lukea siitä nyt sivut 49–89 ja alleviivata tärkeitä asioita. Omasta kirjastasi, hän jatkoi.
-   Selvä pomo, Lara sanoi ja alkoi kaivaa ruskeasiniraitaisesta olkalaukkurepustaan Pimeyden voimilta suojautumisen – kirjaansa.
Vihdoinkin, Lily ajatteli, kun Lara alkoi lukea hiljaa kirjaansa.
”Tätä ilmiötä pahempi oli Pimeyden Lordi Voldemortin aikakausi, joka aiheutti maailman laajuista kauhua – kahdesti (enemmän tästä seuraavassa kirjaosassamme).”
Pimeyden Lordi Voldemort? Olipa tyhmä nimi. Jos asia oli maailman laajuinen kauhu ollut kahdesti, olisi luullut, että olisin tiennyt siitä, Lily ajatteli.
Rosehan sai tämän kirjan seuraavan osan syntymäpäivälahjaksi, Lily tajusi pian.
-   Pitää lainaa se kirja Roselta, hän mutisi hiljaa.
-   Mitä? Lara kysyi.
-   Ei mitään, Lily totesi.

Hei äiti ja isä!
Minulle kuuluu hyvää, toivottavasti teillekin. Albus opiskelee normaaliin tapaansa ja James harjoittelee kovasti S.U.P.E.R. – kokeisiin (olen laatinut hänelle aikataulun).
En ehdi nyt kirjoittamaan paljoa, sillä minulla piisaa kiirettä. Ajattelin vain kysyä, että voisitteko lähettää minulle sen sinun hääpukusi kuvan. Tarvitsisin sitä mahdollisimman pian. Kiitos.
Rakkaudella tyttärenne Lily
Lily laski kynänsä alas pöydälle, luki kirjeen pikaisesti läpi, taitteli sen ja sulki kirjekuoren sisälle. Kuoren päälle hän kirjoitti pienellä käsialallaan:
Hra ja rva Potter,
Godrickin notko
Pikaposti
Lily puraisi kynänsä päätä ja mietti yliviivaisiko pikapostin sittenkin pois ja lähettäisi kirjeen normaalina pöllöpostina. Tosin pikapostina se olisi nopeasti perillä, joten olkoot.
Hän nousi ylös, tiputti kynän uudelleen pöydälle, nappasi kirjeen ja laski sen sängyllensä. Vedettyään taikasauvansa esille, Lily kosketti sillä kuorta ja mumisi pikaistuspostitus.  
Sauvan päästä vilkahti sinertävän turkoosi valo, joka ympäröi kirjeen hetkeksi ja kadotti sitten sisäänsä. Sinertävän turkoosi valo pyöri sen jälkeen pienen hetken huoneessa kadoten ikkunan lähellä.
Lily kallisti päätään ja ajatteli, että oli hyvä, kun nykyään oli pikaposti mahdollisuus. Kiitos siis sen keksijälle, Lily hymyili mielissään.
-       Lily, tuletko sinä? Hugon ääni huusi.
-   Tullaan, Lily kiljahti ja tunki taikasauvan farkkujensa takataskuun ennen kuin katosi ovesta ulos.

Lily puri hermostuneena huultaan. Hän nojasi suuren salin ovenpieleen ja odotti, että Rose saisi syötyä iltaruokansa.
Hugo oli etsimässä Albusta kirjastosta ja heidän oli tarkoitus tavata viiden minuutin kuluttua toisen kerroksen etäisen käytävän luutakomeron edustalla.
Tule jo Rose, Lily ajatteli ja vilkaisi Rohkelikon pöytään, jossa Rose istui syömässä yhdessä Donnan ja Roxannen kanssa.
Lopulta Rose ja Donna nousivat ylös pöydästä (Roxanne siirtyi Jamesin ja Fredin luo) ja lähtivät ulos suuresta salista.
-   Rose, olisiko sinulla hetki aikaa? Lily kysyi pysäyttäen kaksikon.
-   Joo, on minulla. Mitä? Rose kysyi.
-   Öö, kaksinkeskistä, Lily sanoi epävarmasti silmäilleen samalla Donnaa, joka tuijotti lakattuja kynsiään.
-   Toki. Donna, nähdään vartin päästä oleskeluhuoneessa, Rose sanoi näyttäen kiinnostuneelta.
-   Joo, heissulivei, Donna sanoi heilauttaen vaaleat hiuksensa olkansa yli ja lähti kohti Rohkelikon oleskeluhuonetta.
-   Mitä asiaa sinulla on Lily? Rose kysyi.
-   Mennäänkö vähän syrjemmälle? Hyvä, Lily kysyi muodonvuoksi.
Rose nyökkäsi ja lähti Lilyn perässä kohti toista kerrosta.

Kun he olivat saapuneet toisen kerroksen etäisen käytävän luutakomeron luokse, eikä Lily ollut sanonut sanaakaan koko ”matkan” aikana, Rose avasi suunsa:
-   Lily, mitä asiaa sinulla on? Minun pitäisi mennä tekemään loput läksyistä ja miksi tulimme tänne?
Lily pysähtyi luutakomeron oven eteen ja vilkaisi ympärilleen. Missä Hugo viipyi? Hänen pitäisi tulla tänne Albuksen kanssa. Oikeastaan heidän pitäisi olla jo täällä.
-   Lily? Rose kysyi.
-   Tuota, minä... Minä ajattelin, Lily takelteli.
Tätä hän ei ollut odottanut. Lily oli kuvitellut, että Hugo ja Albus olisivat olleet paikalla, kun he tulevat. Siksi hän ei ollut keksinyt mitään aihetta, josta puhuisi. Aihetta, minkä takia heidän oli tarvinnut tulla tänne asti puhumaan.
-   Hei katso, Albus ja Hugo tulevat, Rose sanoi.
-   Ai. Tuota Rosie, voisitko mennä tuonne komeroon? Lily kysyi samalla, kun huokaisi helpotuksesta.
-   Öh, toki, mutta miksi ihmeessä? Rose kysyi kulmiaan kurtistaen.
-   No, kun minä en, öö… Siellä on yksi juttu, jonka minä haluaisin, mutta siellä on myös jotain mitä minä pelkään, Lily takelteli uudestaan.
-   Ai hämähäkki? Rose kysyi.
-   Sovitaan vaikka niin, Lily vastasi ja avasi luutakomeron oven.
Rose meni luutakomeroon ja kysyi mitä siellä oli, minkä Lily halusi.
Lily yritti keksiä nopeasti jotain, mutta juuri silloin Albus ja Hugo tulivat oven kohdalle.
-   Anteeksi, että kesti.. Al hei, mene tuohon, Hugo sanoi ja osoitti oviaukkoa.
Albus meni oviaukkoon ja tervehti Rosea, jolloin Hugo työnsi hänet sisälle luutakomeroon.
Tönäyksen seurauksena Albus lensi Rosen päälle ja sen seurauksena he kaatuivat ja luudat tekivät samoin.
Hugo työnsi ruskean tammioven kiinni ja Lily lukitsi sen.
-   He voivat tosin käyttää alohomoraa, Lily sanoi huultaan purren.
-   Totta, odota hetki, Hugo sanoi ja katosi hetkeksi jonnekin.
Lily nojasi luutakomeron oveen ja sormeili hermostuneesti mustaa, pyöreää, reiällistä ovenkahvaa. Ei hän yleensä hermoillut tällaisissa tilanteissa, vaan nautti ja ollut ilomielin (välillä) mukana, sillä ne olivat Jamesin ja kaksosten kanssa tavallista arkea, mutta nyt hän voisi suututtaa Rosen todella pahasti.
Ovea vasten tuntui Rosen ja Albuksen nyrkin lyönnit ja jalkojen potkut. Sen läpi kuului heidän huutonsa: molemmat kuulostivat vihaisilta.
Hugo ilmestyi Lilyn viereen, käsissään pienennetty pöytä. Poika laski vaalean, minikokoisen pöydän lattialle oven eteen, osoitti pöytää taikasauvallaan ja mumisi isonnusloitsun.
Pöytä kasvoi nopeasti, se leveni ja jalat pitenivät normaalikokoisiksi. Pian pöytä oli taas omassa koossaan ja seisoi jykevänä oven edessä.
-   Tuo pidättelee niitä, Hugo sanoi.
Lily tyytyi nyökkäämään vastaukseksi pojalle.
-   Mennään, hän sanoi sen jälkeen.
-   Joo, mutta odota pikku hetki, Hugo sanoi.
Hän osoitti taikasauvallaan luutakomeron ovea ja mutisi: vaimennous. Sen jälkeen Hugo työnsi taikasauvan farkkujensa taskuun.
Niin he lähtivät kaksistaan Rohkelikkotorniin ja jättivät Rosen ja Albuksen lukkojen taakse luutakomeroon.

Lily katseli, kun Sinikello ompeli käsin vaaleanpunaista kankaasta vanhanajan prinsessamekkoa. Se tulisi olemaan Nicolan Julia-pukua.
Sinikello oli luvannut ommella sen Nicolalle, kun tämä oli muutama viikko sitten itkenyt kovaan äänen, että hän ei osaa ommella pukuaan käsin, eikä taioin. Lara oli siinä vaiheessa kehottanut Nicolaa ostamaan puvun, mutta tyttö oli ehdottomasti sitä mieltä, että puvun pitäisi olla itse ommeltua.
Silloin Sinikello kertoi osaavansa ommella. Nicola lupasi maksaa Sinikellolle työstä 20 kaljuunaa, jos Sinikello ompelisi puvun. Lara totesi summan olevan liian pieni, mutta Sinikellolle se sopi.
Lilystä vaaleanpunainen ei ollut oikea väri valinta, koska Nicolan hiuksetkin olivat samaa väriä. Muulloin väri olisi mennyt vaatteessa, mutta ei nyt. Lily itse olisi suosinut tässä vaiheessa mintunvihreää, turkoosia, tai vaaleansinistä. Mieluiten minttua.
Pian Lilyn ajatukset karkasivat luutakomeroon lukittuihin Roseen ja Albukseen. Lukitsemisesta oli kulunut jo kolme tuntia.
Donna oli kerran kysellyt Rosen perään ja James kahdesti Albuksen. Jokaisella kerralla Lily oli valehdellut, ettei tiennyt missä kaksikko oli, Hugo puolestaan sanoi, että kuhertelemassa ne kumminkin kahdestaan ovat.
Lily tunsi syyllisyyttä, jota koetti hiljentää vakuuttelemalla, että asialla oli hyvä tarkoitus, mutta se ei paljoa auttanut.
Ei minun tarvitse tuntea syyllisyyttä, tein tämän rakkauden vuoksi. Heidän rakkautensa. Rose kiittää vielä minua, kun sain hänet tajuamaan, että hän rakastaa Albusta, Lily ajatteli.
Mutta mitä, jos he eivät rakastukaan toisiinsa nyt, tai koskaan? Rosehan pitää Jamesista. Ja tiedätkö varmasti Albuksen olevan kiinnostunut Rosesta?
Se oli Lilyn omatunto, joka kuulosti tällä kertaa Sinikellolta. Yleensä se kuulosti Ginny-äidiltä.
Lilyn ajatukset katkesivat vihaiseen kiljuntaan.
-   Lily Luna Potter! Rosen ääni kajahti vihaisena.
-   Mitä sinä olet tehnyt, kun Rose kuulostaa tuolta? Lara kysyi kiinnostuneena.
-   En mitään erikoista, Lily kuiskasi kauhuissaan ja pomppasi ylös sängystään.
Nicola, Lara ja Sinikello katsoivat, kun Lily piiloutui sängyn alle, käskettyään heitä ensin olemaan hiljaa. Sitten he kuulivat vihaisia askelia portaista ja pian heidän huoneensa ovi aukeni.
Oviaukosta sisälle astuivat Rose ja Albus. Molemmat näyttivät todella vihaisilta.
-   Oi, miten sinä tänne pääsit?! Lara kysyi ihmeissään.
Sanat oli osoitettu Albukselle. Kaikkihan tiesivät, ettei pojilla ollut mitään mahdollisuuksia päästä portaita pitkin tyttöjen makuuhuoneeseen. Ja nyt Albus seisoi heidän huoneessaan.
-   Missä… Lily… on?! Rose raivosi.
-   Ei me tiedetä, Sinikello sopersi hiljaa.
Rose mulkaisi tyttöä ja katseli ympärilleen.
Albus, joka nojasi vihaisena oviaukkoon, tuijotti Laraa, Nicolaa ja Sinikelloa. Viimeksi mainittu oli laskenut käsistään ompeluksensa.
-   Katso sängyn alle, Albus sanoi yhtäkkiä.
Laran silmät laajenivat kauhusta, Nicola henkäisi ja Sinikello heitti kädet suulleen.
Rosen vilkaistua ensin Albusta, sitten tyttöjä, käveli hän Lilyn sängyn luo, polvistui ja vetäisi peiton reunan syrjään.
Lily hymyili tunnustellen Roselle ja kohotti kättään pienesti sanoen samalla hei. Rose nousi pystyyn, naputti jalallaan lattiaa, kun Lily ryömi pois sängyn alta.
Lily oikoi vaatteitaan ja pöyhi tukkaansa.
-   Voisitteko? Rose tiuskaisi muille tytöille.
-   Joo, toki, Lara, Nicola ja Sinikello sopersivat, nousivat ylös ja menivät ovelle.
Albus hymyili pikaisesti tytöille pahoittelevasti, ennen kuin he katosivat portaisiin.
Lily oli istahtanut sängylleen ja tuijotti lattiaan.
-   Miksi lukitsit meidät luutakomeroon? Rose kysyi.
-   Hugo se oli, Lily mutisi.
-   Joo, joo, me hoidellaan hänet myöhemmin, Rose murahti.
-   Se oli meistä hauska pila, Lily sanoi huultaan purren.
-   Sen pilan takia me oltiin jotain viisi tuntia lukkojen takana, ennen kuin Neville löysi sattumalta meidät! Mitäs siihen sanot? Rose kysyi.
-   Oikeastaan olitte siellä vain noin kolme tuntia, Lily totesi.
-   Ihan sama, se oli ilkeää! Rose kivahti, pyörähti ympäri ja katosi huoneesta.
Lily vilkaisi Albusta.
-   Mistä tiesit, että olin sängyn alla? Tytöt eivät, hän aloitti.
-   Ne vilkuilivat sinne vuorotellen. Mikä oli oikea syy lukitsemiseen, Lily? Albus vastasi olkiaan kohottaen.
-   En minä voi kertoa, Lily kuiskasi.
-   Just, Albus sanoi ja lähti.
Lily puri huultaan; hänen teki mieli itkeä. Rose oli todella vihainen ja Albus oli näyttänyt todella pettyneeltä.
Mikä pahinta, suunnitelma ei ollut näyttävästikään toiminut.
Lily pillahti itkuun.

Viikkoon Rose ei puhua pukahtanut Lilylle, tai Hugolle. Lily kärsi asiasta suunnattomasti, sillä Rose oli hänelle tärkeä.
Hugo oli lopulta puhunut siskolleen ja saanut tämän puhumaan Lilylle, tosin ei kovin ystävällisesti.
Albus ei ollut yhtä pitkä vihainen, mutta pettymys oli heijastunut pojan silmistä parin päivän ajan.
-   Puhuisit hänelle Albus, Lily pyysi aamiaisella suuressa salissa viikkoa ennen Halloween-juhlia.
-   Miksi? Hugohan puhui jo ja nyt Rose puhuu sinulle, Albus totesi ja hörppäsi kurpitsamehuaan.
Lily tuhahti ja vilkaisi vasemmalle puolelleen. Siellä Rose istui Donnan ja Roxannen kanssa. Donna sanoi jotain, joka sai toiset nauramaan.
Rose ei vilkaissut kertaakaan Lilyn suuntaan. Tosiaan, Rose puhui hänelle, muttei niin kuin ennen. Ehkä joskus Rose puhuisi taas hänelle ystävällisesti.
Lily tuijotti edelleen Rosea, kun James ja Fred astelivat kolmikon luo. Fred pysähtyi vain hetkeksi pörröttääkseen siskonsa tukkaa, sitten hän jatkoi matkaansa kaksosten luo Korpinkynnen pöytään.
James jäi kolmikon luo ja kumartui Roxannen ylle. Rosen silmät loistivat, kun hän tuijotti Jamesia.
Lily käänsi katseensa Albukseen, joka oli vilkaissut kolmikon suuntaan. Nyt poika hymyili surumielisesti.
-   Relaa Lil, kyllä Rose sinulle pian taas normaalisti juttelee. Minä lupaan, Albus sanoi ja nousi ylös.
-   Nähdään ruokatunnilla, poika jatkoi ennen kuin lähti.
Lily tuijotti Albuksen loittonevaa selkää. Pian hänen näkökenttäänsä ilmestyi Sinikello.
Ruskeahiuksinen tyttö juoksi Lilyn luo ja sanoi hengästyneenä:
-   Sait paketin hetki sitten, Lara yritti avata sen, jolloin Nicola tarttui hänen tukkaansa – mikä muuten on todella vaikeaa – ja nyt he tappelevat siellä. Kunnolla.
Lily tuijotti hetken Sinikelloa, hypähti pystyyn ja lähti kohti Rohkelikkotornia.

Tumman punaiset verhot oli vedetty Lilyn sängyn ympärille tiukasti. Lily istui sängyllään edessään rusehtava paketti.
Saavuttuaan hetki sitten makuuhuoneeseen Sinikellon kanssa, hän oli törmännyt toisiaan läpsiviin Laraan ja Nicolaan.
Hän oli huomannut keskellä lattiaa pakettinsa ja napattuaan sen kainaloonsa, hän oli huomauttanut tyttöjen näyttävän tyhmiltä. Sitten hän sanoi Lysanderin kyselleen Laraa, jolloin tyttö oli kadonnut heti huoneesta.
Ikävä kyllä, Lily oli valehdellut tälle.
Avatessaan nyt pakettiaan, Lily kuunteli Nicolan marmatusta ja Sinikellon rauhoittavaa ääntä. Nähtyään mitä paketissa oli, hän unohti tytöt ja sanoi kovaan ääneen oi.
Ruskean paketin sisältä oli paljastunut valkoinen mekko, jossa oli helmiäiskoristelua. Mekon päällä oli taitettu kirje, jonka Lily otti käsiinsä.
Lily-kulta, oli mukavaa kuulla pikaisia kuulumisiasi. On todella hyvä, että pidät Jamesin kokeista hyvää huolta, mutta toivottavasti aikataulu ei ole liian tiukka. Sano Albukselle, että tämä opiskelisi vähemmän ja nauttisi vapaa hetkistä. Hän muistuttaa Hermionea (hän muuten lähetti Ronin kanssa terveisiä), kumma kyllä.
Kuvan sijasta lähetin sinulle mekon; se on kopio, älä huolestu. Kopioin sen varsinaisesta hääpuvustani, joten voit muokata sitä miten haluat. Mihin sitä oikein tarvitset, jos saan kysyä?
No, kuitenkin. Sano Jamesille ja Hugolle pusuja ja halia vanhemmilta (sinulle myös) ja terveisiä kaksosille, Hugolle, Roselle, Fredille ja Roxannelle. Ystävillesi myös. Nähdään jouluna!
Rakkaudella äiti (ja isä)
Lily taittoi kirjeen, tunki sen yöpöytänsä laatikkoon,ja piilotti mekon matka-arkkunsa kätköihin.
-   Äiti lähetti terveisiä, hän huikkasi verhon takaa tytöille.
-   Mitä paketissa oli? Laran ääni kysyi.
Tyttö oli siis tullut jo takaisin.
-   Näet sitten joskus, Lily sanoi ja veti verhot sivuun sänkynsä ympäriltä.

[tirsu]

A/N: Halloweenin ajan kanssa kävi pieni moka, jonka huomasin liian myöhään, joten siksi Halloween on tässä nyt marraskuussa vaikka oikeastihan se on lokakuussa. Mutta nelosluku olisi nyt tässä ja kommentit olisivat tervetulleita.
_______________________________________________________________________________________________________

Luku 4.

Tylypahkassa oppilaat kohisivat innoissaan: Halloween juhliin oli enää päivä aikaa. Innostusta lisäsi vielä se, että jokainen odotti pääsevänsä esittämään muille omaa naamiaispukuaan.
Sinikello viimeisteli ruokatunnilla ja hyppytunnilla Nicolan pukua ja Lara epäili saisiko tyttö itselleen mitään päälle pantavaa, niin paljon aikaa Sinikello oli käyttänyt puvun tekoon.
Lily itse oli muokannut asuaan pienesti taikasauvan avulla, sillä hän ei ollut kovin hyvä ompelemaan käsin niin kuin Sinikello. Päähineen pukuun Lily oli tehnyt käsin. Hän oli taitava askartelemaan, vaikka sen itse sanoikin.
-   Millaisessa kunnossa sinun asusi on? Lily kysyi.
-   Valmiissa, kun Lysander auttoi, Lara vastasi virnistäen.
-   Ai jaa, Lily myhäili merkittävästi.
Lara tyytyi tuhahtamaan ja se harmitti Lilyä suunnattomasti. Laraa oli todella vaikea saada punastumaan. Tyttö oli todella poikamainen ja lyhyet hiukset korostivat sitä seikkaa.
Nytkin Lara istui oleskeluhuoneen punaisessa nojatuolissa jalat levällään (Nicolan tuijottaessa paheksuvasti).
-   Siitä tulikin mieleen: Fred, onko sinun asusi kunnossa? Nicola kysyi.
Fred, joka oli vasta saapunut oleskeluhuoneeseen huispaustreeneistä Jamesin kanssa, katsahti tyttöön.
-   Joo, on se, poika vastasi.
-   Mikä tärkeintä, onko se oikeanlainen, Lara kiusoitteli.
-   On, James ja Albus sanoivat yhteen ääneen.
-   Me varmistimme, James lisäsi varmuudeksi.
-   Hyvä. Minä menen nyt hakemaan käsivoidetta, Nicola sanoi,
Sen sanottuaan hän nousi ylös nojatuolista ja asteli portaisiin, jotka veivät tyttöjen makuuhuoneisiin.
Oleskeluhuoneen oviaukko avautui ja Rose astui sisään syli täynnä kirjoja. Tyttö oli viettänyt ruokatuntinsa kirjastossa.
Kasan päällimmäinen kirja tipahti ja Albus kumartui poimimaan sen. Ennen kuin poika ehti koskeakaan kirjaa, oli Lily napannut kirjan käsiinsä. Nyt hän tuijotti Rosea tuimasti.
-   Nyt sinä saat kyllä kuunnella minua! Me emme olisi saaneet lukita teitä luutakomeroon, se oli väärin. Tiedän, että se oli väärin ja minua kaduttaa. Olen pahoillani, okei? Olen pahoillani! Joten saat ruveta puhumaan minulle normaalisti! Lily sanoi kiivaasti.
Rose tuijotti häntä hetken, niin kuin muutkin huoneessa olijat.
-   Okei, saat anteeksi, tyttö sanoi ja hymyili Albuksen pidätellessä nauruaan.
-   Kiitos ja ole hyvä, Lily sanoi hämmentyneenä ja ojensi kirjan Roselle takaisin.
-   Kiitos, Rose sanoi ja laski kirjat oleskeluhuoneen pöydälle.
Sitten hän käveli Lilyn luo ja halasi tätä.
Oho, sepä kävi helposti, Lily ajatteli ja halasi Rosea tiukasti.

Halloween juhlan aamu valkeni sateisena ja se sai Laran värisemään innosta.
-   Miksi olet noin innoissasi tästä säästä? Nicola kysyi värähtäen.
-   Koska se luo oikeanlaista Halloween tunnelmaa, Lara selitti innoissaan.
Lily, joka harjasi hiuksiaan, naurahti; tuo oli tyypillistä Laraa.
Hän laski sinisen harjan yöpöydälleen ja sitoi hiuksensa kiinni. Vaihdettuaan ylleen mustan t-paidan ja farkut, Lily asteli ovelle.
-   Tuleeko joku aamupalalle? hän kysyi.
-   Minä tulen, odota hetki, Sinikello sanoi ja puki lenkkarit jalkaansa mahdollisimman nopeasti.
-   Mennään, hän sanoi sitten Lilylle ja katosi ulos makuuhuoneesta.
He kävelivät vaitonaisina läpi oleskeluhuoneen, astuivat ulos kuvakudoksesta ja kävelivät pitkän käytävän puoliväliin. Rappusia alas astellessa Lily avasi suunsa.
-   Olethan saanut oman pukusi valmiiksi? hän kysyi.
-   Olen, älä huoli, Sinikello hymyili.
Sen jälkeen hyväntahtoinen hiljaisuus jatkui suureen saliin asti.
-   Tänne tytöt, tänne! Roxanne huusi, kun he astuivat ovesta sisälle.
Lily ja Sinikello astelivat Roxannen luo ja istuutuivat häntä vastapäätä. 
-   Missä Rose on? Lily kysyi ja kaasi appelsiinimehua pikariinsa.
-   Nukkumassa, Roxanne vastasi.
Lily tyyntyi nyökkäämään ainoastaan. Hän nappasi paahtoleivän ja voiteli sen päälle mansikkamarmeladia. Samalla Lily kuunteli puolella korvalla Sinikellon ja Roxannen juttelua (jota Roxanne enimmäkseen ylläpiti), mutta pian hän upposi omaan maailmaansa. Maailmaan, jossa hän ja Hugo olisivat pari.
He asuisivat keltaisessa omakotitalossa maalla, heillä olisi puutarha ja neljä lasta: kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Punahiuksisten tyttöjen nimet olisivat Madeline ja Delilah ja punapäisten poikien nimet Jake ja Oliver. He olisivat yhdessä hyvin onnellisi…
Lilyn ajatukset keskeytyivät sormessa tuntuvaan kipuun. Hän oli purrut itseään sormeen.
-   Lily, etkö huomannut, että leipäsi loppui hetki sitten? Olet purrut sormeasi jo pariin otteeseen, Roxanne kysyi nauraen.
-   Eh, en, Lily sanoi nolostuneena.
-   Heh, luulisi, että olisit huoman… Oho, Rose! Mitä tukallesi on käynyt? Sinikello kysyi.
Lily kääntyi katsomaan Rosea ja haukkoi henkeään.  Tytön ruskea, ennen selkään asti yltynyt, tukka oli lyhentynyt leukaan asti.
-   Leikkautin sen vain, Rose sanoi olkiaan kohauttaen.
Lily virnisti ja muistutti kovasti silloin Harry-isäänsä ja veljiään. Virnistys katosi, kun James astui Fredin kanssa suureen saliin ja sanoi uuden kampauksen pukevan Rosea, jolloin tyttö punastui korviaan myöten.
Samalla Roselta jäi huomaamatta Jamesin silmänisku Roxannelle. Hymy palasi Lilyn kasvoille; James piti edelleenkin Roxannesta.

Lily asetti hopean hohtoisen tiaran päähänsä. Se oli tehty foliosta. Saatuaan tiaran kunnolla päähänsä, hän katsoi kuvajaistaan peilistä. Peili oli venytetty käsipeilistä isoksi kokovartalopeiliksi.
Peilikuva heijasti Lilyn punaisen tukan, joka oli laitettu ylös nutturalle. Nutturassa oli kiinni läpikuultavan valkoinen huntu, johon tiara oli kiinnitetty. Valkoinen, olkaimeton mekko oli lanteisiin asti vartaloa myötäilevä, sitten se leveni hivenen. Sydämen muotoinen kaula-aukko oli koristeltu kullan värisillä helmillä, jotka Lily oli taialla värjännyt valkoisista kullan värisiksi (Rose oli kertonut taian). Helmiäiskoristelua oli helmassakin, jossa ne muodostivat pienen pieniä sydämiä.
Lily käänsi selkänsä peilille ja nosti helmaa hitusen, jotta sai jalkoihinsa luunvalkoiset ballerinat, joissa oli pieni kultainen rusetti.
Laitettuaan kengät jalkaansa, Lily veti tummanpunaiset verhot pois sänkynsä ympäriltä.
-   Vau Lily, näytät upealta! sanoi Sinikello nähtyään Lilyn asun.
-   Kiitos, Lily vastasi hymyillen.
Nicola, jonka pukua Sinikello oli juuri kiinnittänyt, katsoi Lilyä ja hymyili.
-   Sinusta tulisi upea morsian, hän sanoi.
-   Kiitos Nic, Lily sanoi ja katsoi Nicolan asua.
Vaaleanpunainen mekko oli kaunis. Kaula-aukkoon oli ommeltu olkapäät paljastava kangaslisäke, joka muistutti lievästi kolmiota. Se oli käsiä myötäilevien hihojen kanssa samaa vaaleampaa vaaleanpunaista sävyä.
Puvun yläosa myötäili vartaloa, kunnes se lantion kohdalta leveni prinsessamaisesti. Lantion kohdalle oli ommeltu hihojen kanssa samaa sävyä oleva tähdenmuotoinen kuvio. Kaulassa oli pinkinsävyinen nauhakoru ja vaaleanpunaiset hiukset oli koottu ylös kiharaputoukseksi. Hiuksiin oli kiinnitetty myös kultainen kruunu.
Lilystä asu muistutti Prinsessa Ruususen asua, väri oli vain eri.
-   Upea olet itsekin, hän sanoi.
-   Kiitos. Äiti lähetti tämän kruunun, se on vanha lelukruununi. Ja katso kenkiäni, Nicola selitti ja nosti pukunsa helmaa sen verran, että vaaleanpunaiset ballerinat näkyivät.
Lily tyytyi nyökkäämään ainoastaan ja kysyi sitten, että mennäänkö.
-   Minun täytyy vielä pukeutua, mutta menkää te edeltä, Sinikello vastasi.
-   Okei, jos sinä olet varma, Lily sanoi epäröiden, mutta lähti Nicolan kanssa, kun Sinikello oli hymyillyt varmana.

Kun Lily astui Nicolan perässä oleskeluhuoneeseen, missä tämän piti tavata Fred, Albukselta ja Jamesilta loksahtivat suut auki.
-   Ä-äiti? James kysyi, jolloin Albus läpsäytti häntä takaraivoon.
-   Ei tyhmä, se on Lily, poika sanoi kohottaen silmälasejaan parempaan asentoon.
-   Ai, James sanoi silmät pyöreinä.
-   Hän näyttää kyllä ihan äidiltä, hän lisäsi vilkaistuaan Lilyä uudelleen.
-   Joo, tosin Lilyllä ei ole pisamia ja hän on nuorempi, Albus virnisti.
-   Wou Lily, sinä näytät seksikkäältä, Hugo sanoi ilmestyttyään oleskeluhuoneeseen.
-   Hemmo, se on siskoni, Albus sanoi Hugolle kulmat kurtussa.
-   Joo ja se sisko sanoo, että mennään, Lily sanoi.
Sen sanottuaan hän lähti kohti kuvakudosta ja katosi siitä pian ulos.

Suuri sali oli täyttynyt erilaisiin naamiaisasuihin pukeutuneista oppilaista. Suurin osa tytöistä oli tuntunut valinneen asukseen prinsessamekon ja kruunun. Lilylle tuli tarve riisua omansa pois, mutta merirosvoksi pukeutunut Hugo kielsi sen.
Lily seisoi Hugon kanssa lähellä ovensuuta ja katseli ympärilleen nähdäkseen tuttujensa asut.
Huispaajaksi pukeutunut James jutteli cowboy-tytöksi pukeutuneen Roxannen kanssa kiihkeästi. Noutopöydän luona toinen kaksosista, mitä luultavimminkin Lorcan, popsi sipsiä suuhunsa. Poika näytti aika hyvältä valkoisessa kauluspaidassa, mustassa liivissä ja samanvärisissä farkuissa. Lily tosin ei keksinyt mitä poika esitti.
-   Lily hei, ei kai haittaa, jos minäkin, Hugo aloitti katse noutopöydän herkuissa.
-   Ei, mene vain, Lily keskeytti hymyillen leveästi.
Hugon lähdettyä noutopöydän luo, Lara hypähti Lilyn eteen.
-   Hei, tyttö sanoi.
-   Hei, Lily vastasi ja vilkaisi Laran asua.
Tytöllä oli jaloissaan vihreät tossut, joiden pitkässä kärjessä oli kulkuset. Jalkoja verhosi vihreät trikoot ja päällä oli lyhythihainen vihreäpaita, jonka v-mallisessa kaula-aukossa oli mintunvihreä, siksakkia kiertävä naru. Päässä oli musta, vihreällä nauhalla koristeltu silinterihattu minikoossa ja korvat olivat suipot.
-   Minä luulin, että sinun piti olla keiju, eikä naispuolinen Peter Pan, Lily ihmetteli.
-   Kuka? Lara kysyi.
-   Eh, ei kukaan. Miten keijun kävi? Lily kysyi tuohtuneena.
-   Niin joo. Minun piti olla keiju, mutta L sanoi, että olen menninkäismäisempi kuin keiju. Pitäisikö se ottaa loukkauksena? No, kumminkin, olen siis menninkäinen, Lara sanoi ja osoitti selkänsä taakse.
-   Ahaa, Lily sanoi silmiään pyöritellen.
-   Missä Sinikello ja Ni… Oho! Laran silmät laajenivat.
-   Mitä? Lily kysyi ja kääntyi ympäri.
Suureen saliin olivat astuneet Nicola ja Fred käsikynkässä. Sieltä täältä kuului ihastelevia ääniä, kun he näkivät Nicolan puvun, joka oli kaikkea muuta kuin juliamainen.
Fred taasen näytti melko kohtalaisesti Romeolta luunvalkeassa, puhvihihaisessa paidassaan, joka oli sidottu alhaalta mustan vyön kanssa. Mustat, trikoomaiset housut (jotka Lilystä paljastivat vähän liikaa) olivat todella vanhanaikaiset. Jaloissaan pojalla oli ruskeat miestenratsastussaappaat.
-   He ovat hyvännäköinen pari, sanoi ääni Lilyn takaa.
Lily kääntyi puhujan puoleen. Lysander virnuili tuttuakin tutummalla virneellä. Yllään pojalla oli haarniska, josta heijastui hämärästi Lilyn olemus.
-   Totta, Lily myönsi.
-   Mutta kerropa, mistä sinä tuon sait? hän jatkoi ja osoitti haarniskaa.
-   Ai tämän. Pölläsin yhden käytävältä, Lysander kertoi.
Lily nyökkäsi epäilevästi, mutta antoi asian olla, sillä häntä ei kiinnostunut tietää miten poika oli asiassa onnistunut. Sen sijaan hän lähti kohti Albusta, joka seisoi Rosen ja Donnan kanssa lähellä opettajain koroketta.
Donnalla oli päällään lattiaan asti ulottuva jäänsininen mekko ja platinan vaaleat hiukset oli koottu korkealle nutturalle. Päässä tytöllä oli kristallikruunu, jonka tyttö kertoi olevan ihka oikeaa noiduttua jäätä (tässä vaiheessa Rose ja Albus tyrskähtivät).
Rose oli pukeutunut sanojensa mukaan prinsessaksi (liila mekko, vaaleankeltainen viitta ja helmistä taiottu kruunu) ja Albus puolestaan oli pukeutunut professoriksi (valkoinen, pitkä takki, jonka taskussa oli pari koeputkiloa), jolla oli kynä korvan takana.
-   Eikö olekin kivaa? Lily kysyi juuri, kun musiikki alkoi soida ja ihmiset tanssia.
-   Joo, Donna vastasi katse Lilyn puvussa.
-   Kuka sulhanen on Lily? Rose kysyi hymyillen.
-   Se paikka on vielä vapaana, Lily vastasi olkiaan kohotellen ja katsoi kuinka joku prinssiksi pukeutunut Puuskupuh tuli hakemaan Donnaa tanssimaan kanssaan.
-   Mitä Donna esittää? hän kysyi, kun Donna katosi tanssilattialle.
-   Jääkuningatarta, Rose vastasi.
-   Todella osuvaa, Albus sanoi virnistellen ja väisti Rosen huitaisun.
-   Olen tässä myös miettinyt, että mitä Lorcan esittää, Lily sanoi kysyvään tyyliin.
-   En tiedä, mutta onko Hugo olevinaan merirosvo? Rose kysyi.
-   Tavallaan, Albus sanoi katse Hugossa.
Pojalla oli päällään beigen värinen kauluspaita, jota oli muokattu repimällä ja paikoilla, musta, kuluneen näköinen liivi, jaloissa oli toffeen ruskeat shortsit. Kenkinä olivat hiekanruskeat tennarit ja vasemman silmän päällä oli malvan värinen silmälappu.
-   Hugo sanoi olevansa trendikäs merirosvo, Lily nauroi.
Rose pyöritti silmiään.
-   Koristelu on aika hienoa, Lily sanoi katse katossa, jossa loihditut kurpitsa lyhdyt leijuivat.
Katto, jossa oli yleensä lumottu tähtitaivas, oli nyt synkkänä ja siellä täällä välähti välillä salama. Katon tuntumassa lensi lepakoita, ikkunat oli tummennettu ja joihinkin oli taiottu tekosäröt.
Seinien nurkissa oli hämähäkin seittejä ja ne saivat Lilyn säpsähtämään. Hän inhosi hämähäkkejä yli kaiken.
-   Hyi, hämähäkin seittejä, sanoi Hugo, joka oli juuri tullut heidän luokseen käsissään suklaasammakoita.
Poika inhosi hämähäkkejä enemmän kuin Lily. Rose väitti Hugon perineen kammonsa heidän isältään, Ronilta. Se oli paikkaansa pitävä tieto.
-   Oh, onpa Sinikello upeana! Onhan se Sinikello? Hugo sanoi katse ovessa.
Oviaukosta oli astunut sisälle ruskeahiuksinen tyttö, joka oli luonut katseensa alas. Hiukset oli sidottu osittain tähtipinnillä taakse ja osa roikkui vapaana, mutta ne oli kiharrettu. Siellä täällä oli tähtikiillettä, ne olivat pinnin tähteä pienempiä.
Toppimainen mekko yltyi polviin asti, vaaleankeltaiset kengät yltyivät pohkeen puoliväliin. Mekko oli lantioon asti vaaleansininen. Röyhelömäisessä helmassa oli kahta väriä: vaaleanpunaista ja vaaleankeltaista.
-   On se Sinikello, Lily sanoi, kun tyttö nosti päänsä ja hymyili hermostuneesti tummanvihreillä silmillä.
-   Vau, Hugo sanoi silmät pyöreinä.
-   Vähänkö upea, Albus sanoi ja nosti lasejaan.
-   Ehkä vähän paljastava, ei todellakaan Sinikelloa, mutta todella hieno asu, Rose säesti poikia.
Sinikello tuli hermostuneena heidän luokseen.
-   Hei, hän sanoi nykien pienesti tukkaansa.
-   Upea asu, itsekö teit? Lily kysyi,
-   Juu, Sinikello sanoi hermostuneesti.
-   Tosin, tämä on ehkä liian paljastava, hän lisäsi.
-   Ei todellakaan, se on upea, sanoi Lara, joka oli juuri saapunut paikalle Lysanderin kanssa.
-   Todellakin, todella seks... Au! Lysander huudahti, kun Lara talloi hänen varpailleen.
-   Hups, vahinko, tyttö sanoi hymyillen viattomasti. 

Kello lähestyi puolta yötä ja eka-, tois- ja kolmasluokkalaiset oli ohjattu nukkumaan. Suurin osa juhliin jääneistä söivät loppuja pikku purtavista, jotkut juttelivat ja muutamat harvat tanssivat hitaita.
Lily nojasi päätään Hugon olkaa vasten ja huojui musiikin tahdissa. Hän katsoi nopeasti ympärilleen: Rose ja Albus katsoivat tanssivia pareja; Sinikello ja Lorcan juttelivat sivummalla muista; Donna tanssi edelleen samaisen Puuskupuhin pojan kanssa; Roxanne nojasi päätään Jamesin olkaan; Lara ja Lysander heittelivät toisiaan popcornilla; keskellä tanssilattiaa Fred ja Nicola suutelivat.
Oho, Lily ajatteli hymyillen.
Kun musiikki loppui, kaksikko irtaantui ja tuijottivat toisiaan.
-   Söpöä, eikö? Lily kysyi.
-   Hmm, joo onhan ne, Hugo vastasi.
-   Haloo! Kuulkaa oppilaat, jotka eivät nuku! professori Howard hölötti kovaan ääneen.
-   Kuka tuolle alkoholia antoi? Se on ihan tuiterissa, James nauroi.
-   Kokoontukaa keskelle lattiaa. Juu, noin vaan, tulkaa, tulkaa! H-hyvä. No niin, no niin. Vaikka ei ollutkaan mittään puku paras - kisaa, niin haluan vain shanoa, että kellä she oli, professori Howard hölötti.
Nicola heilautti kiharaputoustaan itsevarman huolettomasti: tyttö oli ihan varma, että paras puku oli hänellä.
-   Paras puku oli Shinikellolla! Onneaa, Howard julisti.
Sinikello punastui syvästi, muutamat taputtivat ja jotkut seurasivat huvittuneina kuinka professori Longbottom talutti professori Howardin pois paikalta.
Hugo tönäisi Lilyä käsivarteen ja osoitti Nicolan ja Fredin suuntaan. Tytön silmät olivat viiruina, sieraimet levinneet uhkaaviksi ja kädet puristuivat nyrkkiin.
Nicola käännähti nopeasti, asteli rivakkain askelin Sinikellon ja Lorcanin luo.
Lara ja Lysander kiirehtivät Lilyn ja Hugon luo. Samoin tekivät Rose, Albus, Roxanne, James ja Fred.
-   Teit tuon tahallasi, etkö? Nicola kysyi ääni kimeänä ja osoitti Sinikellon asua.
-   Minkä? Sinikello kysyi epävarmana.
-   Paremman asun kuin minulla! Sinä tiesit, että minä halusin olla se, jolla on paras puku! Nicola huusi, jolloin kaikki suuressa salissa olevat kääntyivät katsomaan heitä.
-   Ei se ole totta, Sinikello sanoi alahuuli väpättäen.
-   Onpas! Olet ilkeä, itseään paljasteleva pikku paskiainen! Nicola kiljui.
Sinikello läpsäytti käden suulleen ja hänen poskeaan pitkin valui pari kyyneltä.
-   Älä välitä hänestä, Lara sanoi,
Sinikello kohautti olkiaan huultaan purren, käännähti ja ryntäsi ulos suuresta salista.
-   Sinikello, odota! Lorcan huusi ja lähti tytön perään.
-   Mikä sinua Nicola vaivaa? Olet oikea ämmä, Lara sanoi kiukkuisena.
-   Niin juuri, olisihan se pitänyt arvata! Te olette tuon säälittävän luuserin puolella! Nicola sähähti ja lähti pois suuresta salista.
-   James hoitaa opettajat vakuuttelemalla, ettei tyttöjen juttuun tarvitse sekaantua ja minä rauhoitan Nicolan. Ja käsken käyttämään järkeä, Fred sanoi hiuksiaan haroen ja katosi tytön perään.
Lily seisoi paikoillaan hiljaa. Nicolalle oli aina ollut tärkeintä, että hän olisi ollut parhaiten pukeutunut tyyppi koulussa, mutta nyt tyttö oli mennyt liian pitkälle haukkuessaan Sinikelloa professori Howardin sanojen takia. Vaikka tottahan professori oli kyllä puhunut, Sinikellolla oli ollut illan upein puku.
-   Toivottavasti heidän ja meidän, ystävyys ei ole ohi, Lily sanoi päätään pudistaen.
-   Ei tietenkään, kyllä se siitä ajan myötä. Usko pois, Hugo sanoi ja puristi Lilyä hellästi hartioista.

Lily makasi valveilla ja tuijotti kattoon. Ilta oli muuten onnistunut, jos Nicolan purkausta ei laskettu. Lily sulki silmänsä, mutta avasi ne pian. Joku liikkui huoneessa.
Hän kohotti päätään pienesti ja näki Sinikellon. Tyttö käveli hiljaa ikkunan luo ja puristi vaaleansinistä yömekkoaan.
Sinikello seisoi paikoillaan pitkään ennen kuin Lily kuuli nyyhkäisyn.  Hän kohottautui istumaan ja vilkaisi Sinikelloa.
Tytön poskelle vierähti kyynel ja toinen ja ne kimmelsivät kuun valossa.
Lily työnsi peittonsa syrjään, potkaisi jalkaansa keltaiset pörröaamutossunsa, nousi sängystä ja hipsutti hiljaa Sinikellon taakse. Hän katsoi hetken Sinikellon selkää, joka hytkyi itkusta, sitten hän kietoi kätensä lohduttavasti tämän ylle.
Sinikello säpsähti.
-   A-anteeksi, jos herätin, tyttö kuiskasi ääni tukkoisena.
-   Et herättänyt, en ollut vielä nukahtanut, Lily hymyili pienesti.
-   Okei, Sinikello totesi ja niiskutti.
-   Sini, älä välitä Nicolan puheista, ei hän tarkoittanut. Tiedäthän miten kilpailuhenkinen hän on? Hänen pitää aina olla paras, Lily sanoi hiljaa.
-   Niin, mutta se loukkasi silti, Sinikello puolustautui pyyhkien poskiltaan kyyneliä pois.
-   Totta kai. Ja tiedoksesi, professori Howard puhui totta. Sinulla oli illan paras puku, joten ole tyytyväinen itseesi, Lily sanoi hymyillen.
Sinikello nyökkäsi ja irrottautui Lilyn halauksesta. Sen tehtyään hän meni takaisin sänkynsä luo.
-   Kiitos Lily, olet maailman parhain ystävä ikinä, tyttö sanoi, kun Lily istahti omalle sängylleen.
-   Samoin Sini, samoin. Öitä, Lily sanoi täydestä sydämestään.
-   Öitä, Sinikello vastasi hieman iloisemmin ja sulki sänkynsä verhot.

Halloween juhlista oli kulunut kaksi päivää ja Lily istui taikaliemien tunnilla, jota professori Howard opetti.
He keittivät oranssin väristä lientä, jota professori Howard kutsui typeryysseerumiksi. Lily epäili, että oliko se edes liemen oikea nimi. Pitäisi varmaan tarkistaa liemikirjasta.
Siitä Lilylle tuli mieleen, että hänen piti lainata erästä kirjaa Roselta. Kunhan tunti loppuisi ja ruoka-aika alkaisi.
Lily katsoi juomaansa. Se oli punaista, mutta värin pitäisi vaihtua oranssiksi seuraavan ainesosan jälkeen. Hän katsoi vieressään huseeraavan Hugon kattilaan. Sen liemi oli vaaleankeltaista.
Vaikka Lily koettikin vastustaa, hän katsoi ympärilleen.
Lara, joka oli Sinikellon pöytäparina, mutisi vihaisena (- Pinkkiä, ei tämän pinkkiä pitäisi olla!), Sinikello pullotti omaa oranssia lientään ja Nicola, joka istui puuskupuhilaisen, Maria-nimisen tytön vieressä, hämmensi lientään ja mutisi samalla lailla kuin Lara (- Hyi, vihreää!).
Lilyn katse osui ikkunaan, jotka professori Howard oli sinne taikonut ja hän voihkaisi hiljaa ääneen.
-   Hugo, katso! Ensilumi sataa, Lily kuiskasi tökäten Hugoa käsivarteen.
-   Ai jaa, Hugo sanoi ja katsoi ikkunasta ulos.
-   Kiva, poika lisäsi hetken kuluttua virnistäen villisti.
Lily tunsi kuinka hänen sydämensä hypähti onnesta Hugon virnistyksen vuoksi. Hän laski katseensa kattilaansa, peittääkseen punastumisensa ja lisäsi viimeisen aineosan liemen joukkoon, jolloin se alkoi pikku hiljaa vaihtaa väriä punaisesta oranssiksi.

Lily istahti Suuressa Salissa Rosen viereen ja kauhoi lautaselleen muusia.
-   Eivätkö nuo ole vielä sopineet? kysyjä ei ollut Rose, vaan Donna, joka istui toisella puolella pöytää.
Lily katsahti sinne minne Donna osoitti. Tosiaan, Lara ja Sinikello istuivat lähellä heitä, mutta Nicola istui Fredin, Roxannen ja Jamesin seurassa pöydän päädyssä.
-   Eivät, mutta Fred sanoi hoitavansa asian pian kuntoon, Lily sanoi mietteliäästi.
-   Ai, Donna sanoi ja otti lautaselleen lisää salaattia.
Lily kohotti pienesti kulmiaan. Eikö tyttö muka muuta voinut syödä kuin salaattia? Halloween juhlissakin Donna oli syönyt pari dippattavaa porkkanaa ja kurkkua. Tuota menoa tyttö kuihtuisi olemattomiin.
-   Rose, voisitko lainata minulle yhtä kirjaasi? Lily kysyi äkkiä muistaessaan lainausasiansa.
-   Joo, minkä? Rose vastasi.
-   Sellaisen historian kirjan toisen osan, jonka sait silloin kerran syntymäpäivälahjaksi, Lily selitti.
-   Selvä. Tule sitten huoneeseemme, kun viimeinen tuntisi on loppunut, Rose hymyili.

Heti yrttitiedon tuntien loputtua Lily juoksi kuutosluokkalaisten tyttöjen makuusaliin.
Rose kaivoi matka-arkkuaan ja Lily istui tämän sängyllä ja heilutteli oikeaa jalkaansa. Hän löysensi koulupukunsa punakeltaraidallista kravattiaan ja mietti läksy pinoa, joka häntä odotti.
Toisen kerran, kouluvuosiensa aikana, Lilystä tuntui inhottavalta, kun läksyjä oli tullut niin paljon. Ensimmäisen kerran se oli tapahtunut kakkosluokalla, viikkoa ennen joululomaa.
-   Kas tässä, Rose sanoi ja ojensi paksua, toffeen väristä kirjaa.
-   Kiitos, Lily sanoi katsoen kirjan kantta, jossa luki kultaisin kirjaimin Historia ennen ja nyt, kirjoittanut A. Jonas.
-   Minun täytyy nyt mennä tekemään läksyjä, Lily sanoi ja lähti kerroksen alemmas, kohti nelosluokkalaisten makuuhuonetta.
Hän laittoi kirjan matka-arkkuunsa ja veti koululaukustaan esille läksypinonsa. Etsittyään laatikosta sulkakynän ja mustepullon, Lily marssi oleskeluhuoneeseen.
Oleskelu huoneessa oli pari ykkösluokkalaista ja yksi kakkosluokkalainen, ei muita. Lily istahti takan lähettyvillä olevaan pöytään ja avasi mustepullon korkin ja työnsi sulkakynän sinne.
Mikseivät he voineet käyttää ihan normaaleja lyijykyniä, tai mustekyniä, Lily ajatteli nenäänsä nyrpistäen. Tämä oli näin liian sotkuista touhua.
Hän oli juuri syventymässä menninkäisten kulta-aikaan, kun Sinikello, Fred ja Nicola astuivat sisälle oleskeluhuoneeseen.
Lily katseli kolmikkoa hetken ennen kuin avasi suunsa.
-   Oletteko tehneet sovinnon? hän kysyi tarkoittaen Sinikelloa ja Nicolaa.
-   Joo, ollaan, Sinikello vastasi hymyillen leveästi.
Vihdoinkin he voisivat olla taas normaalisti ystäviä, he kaikki neljä. Jos Sinikello oli antanut Nicolalle anteeksi, oli Larakin. Ainakin toivottavasti.

[Mira-chan]

Ihan ekaksi pakko sanoa, että mullon hirvee kiire, joten tästä tuskin järkevää kommenttia syntyy. Pahoitteluni.

Luin kaikki osat yhteen putkeen puolessa tunnissa ja voin sanoa, että hyviä olivat kaikki. OC hahmot on kivoja, varsinkin Lysander ja Lorcan on ollut mieleen. Vähän tosin kummastelin aluksi, että muilla on englantilaiset (tai ainakin melkein englantilaiset) nimet, mutta sitten Sinikellolla on.. no niin, suomalainen nimi. Ei sillä, että se mitenkään erityisesti haittaisi.

Ai niin ja mua vähän ihmetyttää, että Lily on ihan selvästi ihastunut Hugoon, joka sitten on sen serkku... Jotenkin vaan niin outoa. Noo, mutta miksipäs vaivata pienoisia aivojani sillä?

Kiitän  ja juoksen vastaamaan puhelimeen.

[tirsu]

Kiitos kommentistasi Mira-chan.  Hyvä jos tykkäsit.
Sinikellon nimi on siksi suomeksi, koska halunnut mitään Blubelliä siitä tehdä: a) se kuulostaa (minusta) tyhmältä muihin verrattuna, b) kone ei hyväksyisi sitä ja c) on vain helpompaa, kun se on Sinikello kuin Bluebell. Mutta joo, sen nimen saa ajatella Bluebell:ksi, koska se on sen nimi. Päätin vain "suomentaa" tähän...
Ja joo, Lily on ihan tietoisesti laitettu ihastumaan Hugoon, vaikka he serkkuja ovatkin. Koska tarina sijoittuu tulevaisuuteen, niin serkkujen kanssa naimisiin meno voisi olla jo englannissakin mahdollista. Tai no, ainakin velhomaailmassa, jos ei muuten (ja Suomessahan se on nykyään jo ihan laillista).
Kiitos vielä kommentistasi. Piristi aamuani mukavasti lisää.
-tirsu

[Mira-chan]

Jooh, kyllä se Sinikello loppujen lopuksi peittoaa Bluebellin.. Ja enpä tietenkään ajatellut tuota pientä faktaa, että serkkujen kanssa naimisiin meno tosiaan on jo laillista... ^^ Hyväminää. Ja kiva jos pidit siitä, että minä pidin... Eh. 

Kiitoksia, kumarrus ja näkemiin.

[tirsu]

Mira-chan,  ei sitä kaikkea aina voi ajatella/muistaa.

A/N: Tässä olisi sitten viides luku. Kommentit olisivat edelleen tervetulleita.
______________________________________________________________________________________________________

Luku 5.

Syksyn ruskan sävyt olivat vaihtuneet talven valkoiseen, kun lumivaippa oli laskeutunut Tylypahkaan ja muualle. Joululoman alkuun oli vielä yksi viikko, johon sisältyi reissu Tylyahoon.
Oleskeluhuoneen takassa roihusi iloisesti lämpimät liekit, jotka loivat tunnelmaa. Yhdessä nurkassa komeili joulukuusi, joka oli koristeltu Rohkelikon värein ja yhdellä pöydällä paloi hanukkakynttilä, jonka eräs kolmasluokkalainen oli tuonut.
Lily istui retkottaen nojatuolissa ja heilutteli jalkojaan käsinojan yli. Hän katsoi Hugoa, joka pelasi räjähtävää näpäystä Albuksen kanssa.
Heistä Lily siirsi katseensa Jamesiin, joka hieroi Rosen hartioita (tällöin Lily irvisti), Roxanne istui lattialla ja antoi Donnan laittaa tukkaansa.
-   Mihin sinä olet menossa? kysyjä oli Nicola, joka istui Fredin sylissä.
Lily kohottautui vilkaisemaan taakseen ja näki Laran, joka oli laittautunut. Tytöllä oli yllään vaaleanpunainen villapusero, jossa oli mintunvihreä rusetti ja siniharmaat pillifarkut. Hiukset oli harjattu ja niihin oli sidottu vaaleanpunainen nauha.
Lara oli tyttömäisempi kuin koskaan ennen Tylypahka aikanaan.
-   En minnekään, Lara sanoi nopeasti ja lähti ulos oleskeluhuoneesta vielä nopeammin.
-   Mutta, Nicola huudahti.
-   No, no Lola, eikö tästä ole puhuttu? Fred kysyi leveästi hymyillen.
Lola? Lily ihmetteli.
-   Lola? James kysyi ihmeissään.
-   Joo, se on lempinimi Nicolalle, jonka keksin, Fred selitti hymyissä suin.
-   Mikä Fredin on? Roxanne kysyi innoissaan.
-   Höpönassu, Nicola sanoi virnistäen, jolloin Roxanne purskahti Jamesin kanssa raikuvaan nauruun.
Fred mutristi huuliaan ja painoi sitten suukon Nicolan poskelle.
Lily katsoi kaksikkoa kateellisena. Hänkin halusi istua Hugon sylissä ja antaa tälle nolon lempinimen, jota hän ainoastaan käyttäisi. Mutta Lily oli todella ujo, eikä hän uskaltanut ottaa ensiaskelta ja kysyä mitä Hugo hänestä ajatteli.
Lily katsoi Hugoa, joka sai pelikortit räjähtämään ainoastaan Albuksen päälle. Yhtäkkiä poika nosti päänsä ylös, kohtasi Lilyn katseen ja iski silmää. Sen jälkeen Hugo laski katseensa jalkoihinsa virnuillen.
Lily laski katseensa sylissään oleviin käsiinsä ja tunsi kuinka hänen sydämensä heitti kuperkeikkaa Hugon silmän iskusta. Puna kohosi nopeasti hänen poskille ja hiipui hitaasti pois.
Oleskeluhuoneen kuvakudos heilahti auki ja sulkeutui pian. Sinikello asteli peremmälle huoneeseen posket punaisina ja pyyhkien hiuksistaan lumihiutaleita.
-   Missä sinä olit? Nicola kysyi.
-   Ulkona kävelemässä, Sinikello sanoi ja hävisi makuuhuoneisiin vievään portaikkoon.
-   Miksi kaikki ovat salaperäisiä tänään? Nicola tuhahti.
Lily kohautti olkiaan ja alkoi tuijottaa takassa palavia liekkejä.

Kylmä tuuli puhalsi ja taivaalta leijui isoja lumihiutaleita. Lumikerrokset paksuuntuivat pikku hiljaa paksummiksi ja syvemmiksi.
Talojen, kauppojen ja pubien räystäissä kiilsivät erikokoiset jääpuikot. Jotkut oppilaista ja Tylyahon asukkaista nappasivat niitä, värjäsivät ne taialla ja antoivat ystävilleen, tai ihastuksilleen niitä.
Välillä ilman halki lensi lumipalloja ja se sai muutamat ihmiset valittamaan. Muutoin Tylyaho oli täynnä iloista naurun välkettä.
Lily kulki pää alaspäin luotuna kohti Kolmea Luudanvartta. Hän oli yksinään liikkeellä Tylyahossa, kaikki muut olivat lähteneet omille teilleen saavuttuaan Tylyahoon.
James ja Roxanne olivat menneet Sianpäähän; Lara oli väittänyt menevänsä ostamaan joululahjoja; Sinikello oli mennyt kaksosten kanssa Hunaja Herttuaan; Rose ja Donna olivat suunnanneet kampaamo Venukseen; Albus ja Hugo olivat vain kadonneet jonnekin ja Nicola ja Fred olivat menneet treffeille Matami Puddifootin kahvilaan.
Lily työnsi suuren oven auki ja astui sisälle Kolmeen Luudanvarteen. Hän suuntasi askeleensa kohti tiskiä.
-   Hei Lily, vaalea, kiharahiuksinen, nuori nainen sanoi.
-   Mitä saisi olla?
-   Hei Ann, limevettä, niin kuin yleensä, Lily vastasi.
-   Selvä. Missä ystäväsi ovat? Ann kysyi laskien hanasta limevettä.
-   Heillä oli menoa, Lily vastasi ja kaivoi kaksi sirppiä lompakostaan.
-   Ahaa. Kas, tässä juomasi, ole hyvä. Hyvää joulua, Ann toivotti ojentaen samalla limevesilasin Lilylle.
-   Kiitos, samoin, Lily sanoi vaisusti hymyillen, ojensi rahat ja lähti etsimään tyhjää pöytää.
Lily istahti lähimpään ikkunapöytään, riisui piponsa, kaulahuivinsa ja avasi takkinsa. Hän siemaisi juomaansa ja ajatteli lähtevänsä takaisin koululle tämän jälkeen lukemaan Roselta lainaamaansa kirjaa. Hän ei ollut vielä ehtinyt edes avaamaan sitä.
Lily nojasi käteensä ja katsoi ympärilleen.
 Kolme Luudanvartta oli koristeltu hopea nauhoin ja kultaisin joulupalloin, jotka oli lumottu soittamaan joululauluja. Keskellä pubia seisoi korea joulukuusi, jonka latvassa istui pienen pieni keiju piparminttutikkaria syöden. Katossa leijaili mistelinoksa, joka vaihtoi paikkaa koko ajan.
Yhdessä vaiheessa se leijui Annin kohdalle ja tämä sai sen seurauksena professori Howardilta (se ei ollut mitenkään ihmeellistä, että professori oli siellä) suukon.
Oksan osuessa Lilyn pään yläpuolelle, Lily hypähti viereiselle tuolille.
-   Olisit vain jäänyt siihen, niin olisit saanut suukon, matala, kunnianhimoinen ääni sanoi.
Lily katsahti ylös juomastaan. Hänen edessään seisoi pitkä, vaaleahiuksinen poika yllään Puuskupuhin mustakeltaraidallinen kaulahuivi. Harmaat silmät tuijottivat Lilyä ja niissä loisti itsetyytyväisyys.
-   Turha luulo, Scorpius, et ole tyyppiäni, Lily sanoi vaisusti hymyillen.
-   Eihän sitä koskaan tiedä, ellei kokeile, Scorpius sanoi.
-   Totta, mutta jätän väliin silti. Etkö voisi palata ystäviesi luo? Lily kysyi.
-   Olisin mieluummin seurassasi, Scorpius sanoi ja vetäisi kätensä hiustensa läpi.
-    Niin kuin mekin, kuului haastava ääni.
Se kuului Hugolle.
Scorpius katsahti Hugoa ja Albusta, jotka olivat juuri saapuneet Kolmeen Luudanvarteen.
-   Jutellaan myöhemmin lisää Lily, poika sanoi.
-   Ihan miten vain, Lily sanoi olkiaan kohauttaen.
-   Weasley, Potter, Scorpius sanoi kohteliaan viileästi.
-   Malfoy, Hugo sanoi murhaavasti, kun taas Albus tyytyi nyökkäämään.
-   Mitä tuo halusi? Hugo kysyi, kun Scorpius oli hävinnyt.
-   Ei mitään ihmeellistä. Mistelinoksa sitä kiinnosti, Lily sanoi ja osoitti misteliä, joka leijui Albuksen yllä.
-   Sinua en pussaa, Hugo sanoi nyrpeästi.
-   Minä voin antaa pusun poskelle, pehmeä ääni sanoi heidän takaltansa.
Ja niin Roxanne painoi pusun Albuksen poskelle, jotka punehtuivat.
Lily hymyili ja hänen hymynsä leveni, kun hän näki Jamesin ilmeen, jossa oli pieni mustasukkaisuuden vivahde.
-   Eikö teidän pitänyt mennä Sianpäähän? Hugo kysyi.
-   Piti, mutta se oli kiinni tänään, James virkkoi katse yhä pikkuveljessään.
-   Miksi? Hugo ihmetteli.
-   Lapussa luki, että "juhlissa: auki huomenna", James selitti.
Lily otti kulauksen juomaansa ja vilkuili mistelinoksaa. Minne se oli nyt hävinnyt? Hugo oli paikalla, joten se voisi yhtä hyvin olla hänen päänsä päällä. Lily vilkaisi yläpuolelleen salavihkaa, mutta siellä ei ollut mitään.
Lily laski katseensa jalkoihinsa, mutta pian hänen silmiinsä osui vihreitä talvisaappaita kiinnostavampi asia: oranssi, paperinen ostoskassi, jossa luki kultakirjaimin Butterfly – ostosparatiisi sinulle.
-   Kenen tuo on? Lily kysyi osoittaen kassia.
Muut käänsivät katseensa alas kassiin.
-   Roxannen, Hugo sanoi äkkiä.
-   En nähnyt, että Roxanne olisi tuonut sen, Lily sanoi epäileväisenä.
-   Toin minä sen, Roxanne sanoi ja talloi Jamesin varpaille, kun tämä oli avaamassa suutaan.
Lily, joka ei ollut huomannut tallomista, nyökkäsi.
-   Toinen juoma, Lily? Albus kysyi katse Lilyn lasissa, jossa oli enää tilkka limevettä.
Lily nappasi lasinsa, joi sen tyhjäksi ja laski sitten pöydälle pudistaen päätään.
-   Ei kiitos, minun on mentävä, hän sanoi vetäen pipon päähänsä.

Lily tarpoi lumessa. Hän oli päättänyt lähteä takaisin koululle aikomuksenaan syventyä kirjaan, jonka oli lainannut Roselta.
Häntä ei ollut huvittanut jäädä ystäviensä (ja veljiensä) seuraan, sillä hänestä tuntui, että he olivat säälineet häntä, kun he kaikki olivat jättäneet hänet yksin.
Olisi pitänyt mennä Sianpään kautta, jotta olisin nähnyt puhuivatko ne kaksi totta, Lily ajatteli happamasti.
Uppoutuneena ajatuksiinsa Lily ei huomannut edessä seisovaa ihmistä vaan käveli tätä päin täysillä, jolloin he molemmat kaatuivat.
-   Anteeksi, Lily sanoi nolona ja nousi pystyyn.
-   Ihan miten vain! Olisit kyllä voinut katsoa eteenpäin, niin kuin normaalit ihmiset yleensä te…, Scorpius keskeytti puheensa.
-   Ai, se olit sinä, Lily. Kiva nähdä taas, poika jatkoi.
-   Jaa, Lily totesi.
-   Oletko menossa takaisin Tylypahkaan? Scorpius kysyi.
-   Olen, Lily vastasi.
-   Mennään yhtä matkaa, Scorpius sanoi ja tarttui Lilyä olkapäästä.
Lily nyökkäsi vaisusti hymyillen ja lähti kävelemään Scorpiuksen tahdissa.
He olivat ehtineet kävelemään vain hetken, kun eräästä liikkeestä karannut mistelinoksa lennähti heidän yläpuolelle.
Lily yritti astua askeleen taaksepäin, mutta Scorpius esti häntä.
Poika kumartui lähelle Lilyn kasvoja. Lilyä yökötti, eihän halunnut saada ensisuudelmaansa Malfoylta, vaan Hugolta.
Juuri, kun Scorpiuksen huulet olivat koskettamassa Lilyn huulia, kuului huuto:
-   Mitä sinä luulet tekeväsi?
Scorpius nosti kasvojaan.
-   Mitä luulet, Weasley? hän kysyi ivallisesti.
-   Onko sinulla Lilyn lupa? Hugo kysyi.
-   Ei ole, Lily kiljahti, repäisi itsensä irti Scorpiuksen otteesta ja juoksi Hugon luo.
-   Ala painua Malfoy, Hugo murahti ja kietoi kätensä Lilyn ympärille.
Scorpius kohautti olkiaan välinpitämättömästi ja lähti.
-   Oletko kunnossa? Hugo kysyi.
-   Olen, Lily vastasi hymyillen pojan läheisyydestä.
-   Hyvä, Hugo sanoi ja tiukensi otettaan.

Tylyahon reissusta oli kulunut kolme päivää, eikä Lily ollut kertonut ystävilleen, tai veljilleen kohtaus Malfoysta. Hugokin oli luvannut (vastahakoisesti) olla sanomatta asiasta yhtään mitään.
-   Kaksi päivää enää loman alkuun, Sinikello julisti neljännen luokan tyttöjen makuusalissa.
-   Ihanaa! Annan Fredille joululahjan vasta junassa, niin kuin teillekin, Nicola selitti paketoidessaan valokuvakehystä, jossa oli hänen ja Fredin kuva.
Lily hymyili ja ajatteli sänkynsä alla olevia kasseja, joissa oli lahjat hänen ystävilleen. Myös hänen veljilleen, että Hugolle ja Roselle.
Lily luki sängyssään maaten Saivartelijaa, jota kaksosten isoisä vielä teki. Tosin Lorcan oli kertonut, että pian isoisä jäisi eläkkeelle, eikä lehteä enää ilmestyisi, ellei Luna jatkaisi sen julkaisemista.
Kuului verhon kahinaa, kun Lara avasi sänkynsä ympäröivät verhot. Se sai Lilyn nostamaan katseensa lehdestä. Hänen ruskeat silmänsä pyöristyivät, kun hän näki Laran asusteen.
Tytöllä oli yllään malvan värinen, pitkähihainen paita, jonka kaula-aukko oli v-mallinen. Siihen oli yhdistetty samaa sävyä oleva minihame ja säärystimet.
-   Jälleen kerran tyttömäisenä, Lily sanoi puolivahingossa ääneen.  
-   Oletko menossa treffeille? Nicola kysyi.
-   Tavallaan, Lara sanoi laittaen päähänsä malvan värisen hiuspannan.
-   Kenen kanssa? Sinikello uteli.
Kaikki kääntyivät katsomaan tyttöä. Oli hyvin epätavallista, että tämä uteli.
Sinikello kohautti harteitaan anteeksi pyytävästi.
-   Vastaus kysymykseesi: näette sitten illalla, jos jaksatte valvoa niin pitkään, Lara sanoi ja häipyi makuuhuoneesta vikkelästi.
-   Miten niin näette illalla, jos jaksatte valvoa? Aikooko hän rikkoa sääntöjä? Nicola kysyi kulmiaan kurtistellen.
Lily kohautti olkapäitään ja laski katseensa takaisin Saivartelijaan, vaikka häntä kiinnostikin enemmän Laran seuralainen.

Kellon lähestyessä puoli kymmentä illalla, Lily nakkasi WW-style – muotilehden syrjään, ponnahti ylös sängyltään ja lähti oleskeluhuoneeseen. Nicola ja Sinikello seurasivat häntä.
-   Mitä sinä teet täällä? Lily kysyi nähdessään Albuksen vieressä istuvan Lorcanin.
-   Tulin, kun Albus pyysi, poika vastasi.
Lily nyökkäsi ja istahti lattialle. Oleskeluhuoneessa oli enää vain kolmos-, nelos-, vitos-, kuutos- ja seiskaluokkalaisia. Ykkös- ja kakkosluokkalaiset olivat suuntautuneet nukkumaan. Fred sanoi valvojaoppilaiden ohjanneen heidät nukkumaan.
Yksitellen (ainakin melkein) jokainen katosi nukkumaan, kun kello lähestyi puolta yhtätoista, jolloin oleskeluhuoneeseen jäivät enää Lily, Nicola, joka istui Fredin sylissä, Sinikello, Albus ja Hugo. Lorcan oli lähtenyt vähän ennen kymmentä hiipparoimaan kohti Korpinkynsien oleskeluhuonetta.
-   Miksi te istutte täällä? Rose kysyi tullessaan tyttöjen makuuhuoneesta.
-   Odotamme La... Oh, nyt he tulevat! Lily huudahti.
Kaikkien katseen suuntautuivat oviaukkoon, mutta he saivat pettyä, kun sisälle astuivat Roxanne ja James.
-   Ai te, Lily sanoi pettyneenä.
-   No, johan oli mukava vastaanotto, James tuhahti.
-   He odottavat Laraa, Rose sanoi.
Juuri silloin kuvakudos aukesi uudestaan ja sisälle astui Lara, joka piti oikealla kädellään kiinni likaisenvaaleahiuksisen pojan kädestä. Pojan siniharmaat silmät säteilivät ennen näkemättömällä tavalla.
Laran poskille oli hiipinyt kevyt puna ja tyttö puri hermostuneesti huultaan.
Kaikki tuijottivat kaksikko hiljaisina.
-   Tekö olette yhdessä? Sinä ja Lysander? Nicola kysyi tökerösti.
-   Joo, onko jotain valittamista? Lara sähisi ja kevyt puna katosi hänen poskiltaan.
-   Ei tietenkään, Lily sanoi ja loi murhaavan katseen Nicolaan.
Tyttö vain kohautti olkapäitään viattomasti.

Seuraavana päivänä koko koulussa tiedettiin Laran ja Lysanderin seurustelevan. Lorcan totesi, anteeksipyytävästi, että oli tiennyt kaksikon treffailusta jo kauan, sillä he jakoivat kaikki asiansa aina Lysanderin kanssa.
Niitä kaksosjuttuja, niin kuin James oli sanonut.
Lara oli julistanut ystävilleen, että oli ollut aina kiinnostunut ainoastaan L:stä (niin hän Lysanderia kutsui) jo ensimmäisenä vuotenaan, kun oli joutunut tämän kanssa samaan vaunuosastoon Tylypahkan pikajunassa.
-   Olihan Lorcan, James ja Fredkin siellä, Lara oli todennut vielä siihen perään.
Lily epäili asiaa, kun muisti Laran viime vuonna treffailleen Harold Robertsia ja sanoneen olevansa ensimmäistä kertaa kiinnostunut kenestäkään sillä lailla ja rakastunut.
Se päivä kului nopeasti. Kotiin lähtevät oppilaat pakkasivat matka-arkkujaan ja kertoilivat lomasuunnitelmiaan. Muutamia oppilaita oli pihalla leikkimässä lumisotaa, jotkut tekivät lumiukkoja ja muutama hassu oppilas yritti päästä luistelemaan.
Illalla suuressa salissa oli tarjolla jouluhenkinen ateria, joka ei kuitenkaan ollut varsinainen jouluateria.
Pian ilta vaihtui yöksi ja yö aamuksi. Puoli kahdeksalta Lilyn herätyskello alkoi soida.
Lily lämäytti kätensä herätyskellon päälle, sammutti sen ja nousi ylös ja hiipi suihkuun. ’
Suihkusta tultuaan hän pesi hampaansa ja meni sitten valitsemaan vaatteita.
Päädyttyään vaaleansiniseen villapaitaan, tummansiniseen hameeseen ja säärystimiin, Lily petasi sänkynsä. Hän oli harjaamassa hiuksiaan, kun Sinikello heräsi.
-   Huomenta, tyttö sanoi silmiään hieroen.
-   Huomenta, Lily vastasi ja laittoi harjan matka-arkkuunsa.
-   Suihku on vapaana? Taidankin mennä sinne, Sinikello sanoi.
Lily hymähti ja laittoi taivaansinisen hiuspannan päähänsä. Saatuaan sen tyydyttävästi päähänsä, hän lähti aamiaiselle suureen saliin.

Lily istui Laran, Sinikellon ja Nicolan kanssa samassa vaunuosastossa. He olivat matkalla King’s Crossin rautatieasemalle.
-   Tämä on sinulle, Lily sanoi ja ojensi lumiukko-kuviollisen paketin Sinikellolle.
-   Oi kiitos. Ja tämä on sinulle, Sinikello hymyili.
-   Kiitos Sini, Lily sanoi ja katseli tähtikuvioista lahjapaperia, joka oli kietaistu todella taitavasti jonkin litteän päälle.
Lara heilutteli kaikkia kolmea pakettiaan vuorotellen. Ensin kiiltävän punaista pakettia (Nicolalta), sitten sinistä, joulupalloilla koristeltua pakettia (Sinikellolta) ja viimeiseksi vihreää, piparkakku-kuvioista pakettia (Lilyltä).
-   Onko sinun ihan pakko? Nicola kysyi.
-   On, Lara vastasi.
-   Ne voivat mennä rikki, Nicola torui.
-   Ne voi korjata sitten entistuksella, Lara totesi.
Nicola nyrpisti nenäänsä. Hän oli itse juuri laittanut omat lahjansa pussiin, jossa olivat ensin olleet hänen ostamansa lahjat ystävilleen.
-   Jos teille sopii, menen viemään tämän Fredille, Nicola sanoi ja osoitti kultaista pakettia, johon oli kiinnitetty sydämen muotoinen, punainen kortti.
-   Samat sanat. Tosin vien L:lle, enkä Fredille, Lara sanoi.
Sen sanottuaan Lara katosi Nicolan perään.
-   Minä menen käymään vessassa, Sinikello sanoi ja lähti pois vaunuosastosta.
Lily jäi yksin istumaan ja katsoi kahta muuta lahjaansa. Toinen oli hopeaiseen kiillepaperiin paketoitu ja toinen joulukuusi kuvioiseen, muuten valkoiseen paperiin pakattu. Se oli ilmiselvästi Laran itse paketoima ja Nicolan paketti oli melkein yhtä hienosti paketoitu kuin Sinikellon.
Lily laittoi lahjat tyhjäksi tulleeseen kassiin. Siinä oli ensin ollut tyttöjen lahjat. Laitettuaan lahjat kassiin ja kassin lattialle kenkiensä viereen, Lily painoi otsansa viileää ikkunaa vasten ja katsoi ohi viliseviä, lumen peittämiä maisemia.
Kun Sinikello palasi takaisin vaunuosastoon, oli Lily nukahtanut.

Lilyn hätkähtäessä hereille, oli pimeys laskeutunut. Vaunuosastoihin olivat lamput syttyneet palamaan ja jotkut olivat vetäneet verhot ikkunan eteen, mutta kukaan heidän vaunuosastossaan ei ollut tehnyt niin.
Lily katsahti ikkunasta ulos ja huomasi, että ulkona oli alkanut sataa lunta. Hiutaleet olivat suurikokoisia ja ne leijuivat tiheänä ryöppynä alas maahan.
-   Kauanko minä nukuin? Lily kysyi.
-   Noin kaksi tuntia, Sinikello sanoi lehtensä takaa.
-   Olemme puolen tunnin päästä perillä, Lara sanoi.
-   Eipäs vaan puolen toisen, Nicola korjasi.
Lily kohautti olkiaan huvittuneena ja ojentui sitten kaivamaan takkinsa taskusta kerrosleivän, jonka oli tehnyt aamupalalla suuressa salissa.
Loppu matka meni heidän pelatessa arvaa kuka henkilö-peliä.
-   Hänellä on vaimo, jonka nimi alkaa H:lla, Nicola selitti.
-   Professori Longbottom, Lara hihkaisi.
-   Oikein, Nicola nyökkäsi.
-   Nicolalla on 33 pistettä, Lilyllä 55, minulla 42 ja Laralla 76, joten hän voitti, Sinikello laski paperistaan.
Lara heilautti käsiään voiton merkkinä.
Lily laski jalkansa alas penkiltä ja sitoi talvisaappaansa kiinni. Hän nousi seisomaan ja veti takkinsa alas hyllyltä.
Vaunuosaston ovi aukeni ja Lara hypähti penkiltä ilmaan.
-   Anteeksi, ei ollut tarkoitus säikyttää, Jamesin syvä ääni pahoitteli.
Lara heilautti kättään välinpitämättömästi.
-   Olemme kohta perillä, Albus sanoi Jamesin takaa.
-   Okei, pieni hetki vielä, Lily totesi.
Hän kiepautti Rohkelikon kaulahuivin kaulansa ympäri, tönäisi jalallaan matka-arkkua, jonka James ja Albus yhdessä nostivat.
-   Me mennään jo tuonne, pojat haluavat ensimmäisinä ulos, Lily selitti.
-   Kyllä me se muistetaan, Nicola tuhahti.
-   Nähdään loman jälkeen. Jouluja! Lily toivotti.
-   Nähdään! Jouluja, tytöt hihkaisivat yhteen ääneen.

Juna pysähtyi hitaasti laiturille 9 ¾. Ovet heilahtivat itsestään auki ja Lily hypähti ulos junasta. James ja Albus laskeutuivat alas kovalla vaivalla kolmen matka-arkun kanssa.
Lily vilkaisi veljiään pikaisesti ja käveli muutamia askelia eteenpäin.
Pian hän pysähtyi ympärilleen vilkuillen.  Asema oli täynnä ihmisiä, jotka olivat tulleet lapsiaan vastaan.
Vaaleahiuksinen nainen vaaleanpunaisessa takissa nousi varpailleen nähdäkseen lapsensa, tummapäinen pariskunta, jotka kävivät kiivasta keskustelua, mustahiuksinen mies, jolla oli mukanaan kolme pientä, ruskeatukkaista lasta.
 Hiukan syrjässä muista seisoi pariskunta. Punahiuksinen nainen nojasi päätään mustahiuksisen miehen olkapäähän ja mies oli kietonut vasemman käden naisen hartioille ja oikea käsi haroi sekaista tukkaa. Naisen ruskeat silmät loistivat ilosta ja miehen vihreät silmät tuikkivat kiusoittelevasti pyöreiden silmälasien takana. Nainen oli vanhempi versio Lilystä pisamilla ja mies vanhempi versio Albuksesta. Paitsi, että Albuksella ei ollut tukan alta pilkistelevää arpea, joka oli salaman muotoinen.
Äiti ja isä, Lily ajatteli ja lähti juoksemaan vanhempiensa luo Albus ja James perässään.  Päästyään äitinsä ja isänsä luokse, Lily kiepsahti halukseen. Oli pitkä aika siitä, kun he olivat viimeksi nähneet.

[tirsu]

A/N: Tässä olisi nyt kuudes luku. Oli mulla olevinaan jotain muutakin, mutta unohdin jo, eh. No kuitenkin, kommentit olisivat tervetulleita.

______________________________________________________________________________________________________
Luku 6.

Godrickin notkossa sijaitsi valkoinen, kartanomainen, kolmikerroksinen omakotitalo, jossa asuivat Potterit. Talo oli rakennettu sinne kaksi vuotta ennen Jamesin syntymää.
Taloa ympäröivä suuri piha oli lumen peitossa. Takana oleva puutarhakin oli peittynyt korkean lumikinoksen alle. Valkoinen talo erottui juuri ja juuri maisemasta mustan kattonsa ansiosta.
Talon suuressa, avarassa keittiössä, pöydän ääressä istui Lily, joka luki (vihdoin ja viimein) Roselta lainamaansa kirjaa. Hän oli syventynyt lukuun, jossa kerrottiin Pimeyden lordi Voldemortin aikakausista. Lily pudisteli vähän väliä päätään epäuskoisena ja hivenen järkyttyneenä.
Kuinka kamalaa aikaa, hän ajatteli ja käänsi sivua, joka kantoi alaotsikko: ”Poika joka elää”,
Lily haukotteli.  Hän oli väsynyt ja kello oli paljon. Hän taittoi sivun yläkulman paikkamerkiksi ja sulki kirjan. Hän lähti astelemaan portaat ylös ja avasi ensimmäisen oven oikealta.
Laitettuaan kirjan yöpöytänsä laatikkoon ja vaihdettuaan yöpuvun ylleen, Lily alkoi letittää hiuksiaan kahdelle letille.
Ovelta kuului hiljainen, mutta napakka koputus.
-   Joo? Lily kysyi ja sitoi rusetin palmikon kiinnikkeeksi.
Ovi aukesi hiljaa ja Jamesin pää kurkisti oviaukosta.
-   Tuletko, Lily, minun ja Albuksen kanssa sille perinteiselle kuutamouinnille? poika kysyi.
-   Voin tulla katsomaan, Lily vastasi haukotellen.
-   Selvä, James sanoi.
Lily nousi ylös pukeutumispöytänsä äärestä ja kipitti hiljaa Jamesin perässä alakertaan. Päästyään eteiseen, jossa Albus seisoi paksuun, siniseen kylpytakkiin pukeutuneena Lily vilkaisi portaiden suuntaan.
-   Nukkuvatko äiti ja isä ihan varmasti?
-   Joo, nukkuu ne, pojat kuiskasivat yhteen ääneen.
Lily nyökkäsi.

Lily puristi talvitakkiaan ja katsoi kuinka James heilautti taikasauvallaan lumikasan pois heidän uima-altaan kannen päältä ja siirsi kannen sitten syrjään. Tultuaan täysi-ikäiseksi, James oli käyttänyt taikomislupaansa hyvin hyödykseen.
Albus kyykistyi altaan reunalle ja kokeili kuinka kylmää vesi oli. Poika irvisti ja vetäisi kätensä pois vedestä.
-   Voisitko lämmittää sitä vähän? Albus kysyi veljeltään.
-   Toki, James nyökkäsi.
Pienellä sauvan liikkeellä James sai veden lämpenemään ja siitä nousi kylmän ilman kosketuksesta höyryjä.
Pojat riisuivat kylpytakkinsa, ojensivat ne Lilylle ja potkaisivat sandaalit jaloistaan pois. He vetivät syvään henkeä, juoksivat altaan reunalle asti ja hyppäsivät veteen.
Jamesin ja Albuksen karjaisut täyttivät ilman. Lily vilkaisi ylös vanhempiensa huoneen ikkunan suuntaa, mutta huone näytti pysyvän pimeänä.
-   Älkää huutako noin, Lily kuiskasi.
-   Sinä sanoit, että lämmitit tämän, Albus sanoi kalistaen hampaitaan.
-   Niin minä t-teinkin, mutta se ei tainnut olla tarpeeksi, James niiskautti.
Lily kuunteli veljiensä sananvaihtoa muutaman minuutin hiljaa, sitten häntä rupesi naurattaa. James ja Albus vilkaisivat siskoaan ja kohauttivat olkiaan. He lähtivät uimaan altaan toiseen päähän.
Haukotus karkasi yllättäen Lilyn suusta ja hän tunsi itsensä väsyneeksi. Hän huomasi silmiensä alkavan painua kiinni. Lily haukotteli toisen kerran ja hän hieroi silmiään. Hän nukahtaisi ihan varmasti pian.
Lily näki, kun Albus nousi altaasta ensin ja lähti hänen luokseen, mutta sitten hänen luomensa kävivät raskaiksi ja hän sulki ne nukahtaen saman tien.

Aamun sarastaessa Lily heräsi lämpimän peittonsa alta. Hän oli nukkunut hyvin. Todella hyvin. Lily heitti peiton syrjään ja hypähti sängystä ylös ja työnsi pörröiset aamutohvelit jalkoihinsa. Hän kiirehti oven luo, avasi sen ja juoksi portaat alas.
Keittiössä istui James puolinukuksissa, kun Lily pääsi sinne. Istahdettuaan pöydän päähän, Lily huomasi Albuksen, joka oli jääkaapin luona.
-   Missä äiti ja …? Lily aloitti, mutta James keskeytti hänet.
-   Olohuoneessa.
-   Entä huomasivatko he? Lily kysyi.
-   Ei, Albus vastasi.
Lily nyökkäsi ja pyysi poikaa tuomaan hänelle jogurttia, kun tämä kerran oli jääkapin luona.
-   Miten pääsin ylös? Lily kysyi.
-   Kun nukahdit eilen kesken kaiken, niin olit kaatumassa ja Albus otti sinut kiinni. Minä sain kunnian kantaa sinut ylös, James selitti huvittuneena.
-   Ja se oli aika vaikeaa ja raskasta, koska painat niin paljon.
-   Törkimys, Lily sävähti.
Albus ojensi Lilylle avatun jogurtin, jossa oli lusikkakin valmiina.
-   Oi kiitos, olet ihana, Lily sanoi leveästi hymyillen.
Albus hymyili ja kaatoi itselleen appelsiinimehua.
Lily hotki jogurttinsa nopeasti, nousi tuolilta ylös, heitti tyhjän purkin roskiin, meni olohuoneen ovensuuhun toivottamaan vanhemmilleen hyvät huomenet ja tiputti lusikan Jamesin paidan sisälle matkallaan takaisin yläkertaan.

Jamesin huuto kuului vielä senkin jälkeen, kun Lily oli sulkenut huoneensa oven.
Lily avasi vaatehuoneensa oven ja astui sen sisälle. Hän katseli hyllyllä ja tangolla olevia vaatteita. Hän sulki silmänsä ja tarttui umpimähkään joihinkin vaatteisiin.
Lily tarkasteli vaatehuoneen peilistään asukokonaisuuttaan: kirkkaan vihreä kauluspaita, beigen värinen jakku ja mustat farkut. Hän kohautti olkapäitään. Asukokonaisuus oli ihan menettelevä.
Lily astui ulos vaatehuoneestaan ja sulki oven. Hän istahti pukeutumispöytänsä ääreen ja alkoi avata lettejään, joiden seurauksena hänen hiuksensa kiharsivat hiukan. Hän tarttui hiusharjaansa ja alkoi harjata hiuksiaan silkinpehmeiksi. Lily oli aina pitänyt hyvää huolta paksusta, pitkästä, kirkkaan punaisesta tukastaan. James oli muutamia vuosia sitten todennut Lilyn rakastavan hiuksiaan kaikkein eniten maailmassa, mutta se ei pitänyt paikkaansa.  Oli eräs asia, jota Lily rakasti kaikkein eniten maailmassa, mutta sitä hän ei veljilleen kertoisi.
Harjattuaan tukkansa, Lily otti mustan hiussoljen korurasiastaan. Hän piti sitä suussaan sillä aikaa, kun hän kiepsautti hiuksensa taakse ja ylös tiukalle nutturalle, jonka kiinnitti lopulta soljen kanssa.
Loistavaa, hän ajatteli katsellessaan kuvajaistaan peilistä.
Lily pyörähti pukeutumispöydän tuolilla ympäri ja kurkotti avaamaan yöpöytänsä laatikkoa, josta hän otti esille lainaamansa kirjan. Hän sulki laatikon ja lähti alakertaan. Hänen teki mieli lukea keittiössä, niin kuin aina.

”Lordi Voldemortin aikana moni velho ja noita sai surmansa joko itse lordi Voldemortin tai hänen kuolonsyöjiensä kautta. Vain yksi on selvinnyt tältä anteeksiantamattomalta taialta, tappokiroukselta. Ennen hänet tunnettiin poikana, joka elää, nykyään hänet tunnetaan taikamaailman pelastajana ja sankarina. Jotkut käyttivät, ja käyttävät ehkä vieläkin, hänestä nimitystä valittu.”
Lily huokaisi. Jos Voldemort oli ollut paha, niin miksi hänestä puhuttiin lordina? Sellainen pahuuden vääristymä ei ansainnut lordi-titteliä. Eikä sen puolin ruhtinas-titteliäkään, Lily ajatteli luettuaan kirjasta Pimeyden ruhtinas-sanan.
”Pimeyden ruhtinaan kukisti lopulta nuori mies, jonka nimen kaikki taikamaailmassa tietävät. Silloin seitsemäntoistavuotias nuori mies tunnetaan nimellä Harry Potter,…”
Lily keskeytti lukemisen ja pudisti päätään epäuskoisena. Hän oli varmasti lukenut väärin. Hän luki saman lauseen uudelleen ja uudelleen. Lopulta hän jäi tuijottamaan isänsä nimeä.  Oliko kyseessä hänen isänsä vai oliko jollain muulla sama nimi? Jos tuo tieto piti paikkaansa, miksei hän, Harryn tytär, tiennyt asiasta?
Kaikki tunsivat nimen Harry Potter ja tiesivät tämän kukistaneen Voldemortin. Kaikki paitsi hän, Lily Potter, Harry Potterin tytär.
Silloin Lily ymmärsi miksi kaikki aina tuijottivat heitä, kun he kulkivat isän kanssa jossain. Kuinka ihmiset supisivat nähdessään heidät ja varsinkin Albuksen, joka oli selvä kopio heidän isästään, tosin ilman arpea otsassa.
Arpi, Lily tajusi. Jos tekstin henkilö tosiaan oli heidän isänsä, se löytyisi tekstistä. Lily alkoi etsiä tekstistä sitä.
”… menetti vanhempansa vuoden vanhana…”,”asui jästisukulaistensa luona…”, ”otsassa ikuisena muistona on salamanmuotoinen arpi…”, hän luki.
Siinä se oli.
Se todella tarkoitti heidän isäänsä. Kaikki tiedot täsmäsivät.
Lily tunsi suuttumuksen kuohahtavan sisällään. Miksi noin suuri asia oli salattu? Miten he olivat saaneet sen edes salattua näin kauan? Luulivatko he, että asia ei koskaan selviäisi? Tiesivätkö Albus ja James? Tai Rose ja Hugo? Olivatko Ron-eno ja Hermione-täti kertoneet heille?
Lily nousi keittiöjakkaralta ylös ja käveli olohuoneeseen, jossa hänen vanhempansa istuivat Albuksen kanssa katsomassa televisiota.
-   Onko se totta? hän kysyi automaattisesti.
-   Mikä? hänen äitinsä kysyi.
-   Tämä, Lily sanoi ja näytti kirjaa kädessään.
Harry otti kirjan tyttäreltään ja katseli aukeamaan yhdessä Ginnyn kanssa. He vaihtoivat pikaiset katseet keskenään samalla, kun Albus kurkottautui katsomaan aukeamaa.
-   On se, Harry vastasi.
Lily käännähti ympäri ja lähti raivoisin askelin huoneeseensa ja paiskasi oven kiukkuisesti kiinni perässään. Hän rojahti sängylleen ja tunsi itsensä vihaiseksi ja petetyksi. Miksi he olivat salanneet sellaisen asian häneltä?
Albus näytti tienneen asiasta päätellen pojan olemuksesta olohuoneessa, kun hän oli nähnyt aukeaman sisältävän tekstin. Ja jos Albus tiesi, tiesi Jameskin.
Raivonkyyneleet putosivat Lilyn poskelle, mutta ne muuttuivat pian pettymyksen kyyneliksi, jotka valuivat vuolaina hänen siroja poskiaan pitkin. Miksei hänelle ollut kerrottu?

Lily makasi liikkumatta sängyllään. Ruskeat silmät, jotka olivat turvonneet ja punertavat itkemisestä, tuijottivat seinään. Kyyneleet olivat loppuneet aikoja sitten, nyt poskilla näkyi vain kyynelten jättämät juovat.
Ovelta kuului koputus ja narina, kun se avattiin.
Olisi pitänyt lukita ovi, Lily ajatteli tuntiessaan kuinka joku istahti sängyn jalkopäähän. Lily ei liikahtanut. Se joku kosketti hellävaraisesti hänen toista jalkaansa.
-   Lily, James sanoi pehmeästi.
Lily ei vastannut mitään, pysyi vain paikoillaan. James yritti hetken päästä uudelleen, mutta hän ei reagoinut mitenkään. Hän oli todella vihainen.
Pian Lilyä tartuttiin hartioista ja ravisteltiin.
-   Haloo Lily! Puhu meille, me tiedetään miltä sinusta tuntuu! Älä, hemmetti soikoon, käyttäydy noin lapsellisesti, Albus puhui kovalla äänellä.
Lily räpäytti silmiään veljensä sanojen upottua tajuntaansa.
-   Miten niin tiedätte miltä minusta tuntuu? Tehän tiesitte asiasta jo! Olisitte voineet kertoa minullekin! Lily huusi.
-   Joo nyt, muttei aikoinamme. Ja kun saimme tietää asiasta, emme saaneet kertoa sinulle. Sinä ja Hugo olitte tällä hetkellä ainoat, jotka eivät tienneet. Tai no, sinä tiedät nyt, mutta Hugo ei, Albus sanoi ja istahti pukeutumispöydän reunalle.
-   Miten te saitte tietää? Miksi se salattiin meiltä? Ja miten he onnistuivat salamaan sen meiltä? Siis kaikki tietävät siitä koulussa, jopa ystäväni, joten miten se onnistui? Entäs Fred, Roxanne ja kaksoset? Lily kysyi yhteen putkeen.
-   Me kerrotaan, jos olet hetken hiljaa, James sanoi.
Lily veti ilmassa, suun kohdalla, vetoketjun sulkemismerkin ilmaistakseen pysyvänsä hiljaa.  Hänen molemmat veljensä huokaisivat teeskennellyn raskaasti.
-   Katsotaanpas, mistä aloittaisin? James puhui enimmäkseen itselleen.
Kun James lopulta alkoi puhua, Lily kuunteli tarkkaan.
Poika aloitti kertomalla, että heidän vanhempansa olivat tulleet aikoinaan siihen tulokseen, että olisi parempi salata lapsilta koko poika, joka elää – juttu. Sama koski valittu, joka pelasti kokomaailman-juttua. Vanhemmat halusivat, että heillä olisi mahdollisuus nk. tavalliseen elämään. He eivät halunneet heille ns. julkisuus elämää vain siksi, että heidän isänsä oli koko velhomaailman sankari.
James sanoi olkiaan kohauttaen, ettei ollut vieläkään oikeastaan ymmärtänyt miten äiti ja isä olivat pystyneet salamaan heiltä asian niin hyvin.
 Äiti oli sanonut, että he olivat puhuneet McGarmiwan kanssa asiasta. Rehtori oli luvannut, että koulussa ei kukaan tule koskaan mainitsemaan siitä, ei henkilökunta, aaveet, oppilaat tai ketkään muutkaan.
-   En oikein tajua miten McGarmiwa teki sen, mutta hän onnistui siinä loistavasti. Vain kerran yksi oppilas meinasi paljastaa sen, mutta Neville onnistui Howardin kanssa estämään sen, James muisteli.
-   Poika parka, minkä rangaistuksen hän saikaan. Se tapahtui vuotta aiemmin, ennen kuin sinä tulit kouluun, Albus sanoi haikeasti.
James jatkoi kertomista siitä, miten vanhemmat olivat saaneet muutkin lupaamaan saman asian kuin McGarmiwakin. Ehkä he olivat käyttäneet jotain taikaa, mutta kauhea homma siinä oli ollut.
James kertoi, että he olivat Albuksen kanssa saaneet tietää asiasta viitosluokalla, taikakausien historia-tunnilla, jolloin heidän oli isän mukaan tarkoitus saadakin tietää.
-   Saman piti päteä sinuun, Albus huomautti.
Fred, Roxanne ja muut sukulaiset, paitsi Rose (joka oli saanut tietää vitosluokalla myös) ja Hugo, olivat tienneet, mutta he olivat pysyneet hiljaa asiasta. Sama päti kaksosiinkin.
-   Muistan kuinka vihainen ja suuttunut olin, kun se selvisi minulle. Olin vihainen Fredille, Roxielle ja kaksosillekin. En tajunnut, mikseivät he olleet kertoneet minulle asiasta. Mutta sitten äiti ja isä selittivät ja viha laantui, James selitti.
-   Joo, suuttumus ja pettymys, niin minullekin kävi. Suutuin enemmän, kun tajusin, että James oli tiennyt, muttei ollut sanonut minulle mitään. Suuttumistani lievensi vain se, että Rose sai tietää samaan aikaan asiasta kanssani, Albus muisteli.
-   Hugo on siis ainoa, joka ei tiedä. Tai no, kohta sekin tietää, kun sinä tiedät jo, niin ei ole enää mitään järkeä salata sitä, James sanoi.
Lily sulatteli kuulemaansa tietoa. Se auttoi jonkun verran, selvensi asioita. Hän tunsi itsensä vieläkin petetyksi, mutta tuntemus oli lieventynyt hiukan. Suuttumus oli haihtunut veljien selityksen myötä.
Yhtäkkiä Lily muisti jotain.
-   Siksikö Ron-eno kerran väitti olevansa hirveän kuuluisa, kun kaikki tuijottivat? hän kysyi silmät pyöreinä.
-   Joo. Ja pitihän se periaatteessa paikkansa. Olivathan nekin siinä mukana: Ron-eno, Hermione-täti ja Nevillekin, James sanoi olkiaan kohautellen.
-   Ai, Lily sanoi ja tuijotti hetken ihmeissään kattoon.
-   Miten ne saivat Scorpiuksen pysymään hiljaa? hän kysyi muistellen isänsä kertomuksia Draco Malfoysta.
James kohautti taas olkiaan.
-   En tiedä miten he siinä ensi alkuun onnistuivat, mutta voisin veikata että lopulta he kiristivät häntä sinulla, poika sanoi.
-   Minulla? Lily kysyi silmät pyöreinä.
-   Joo, Scorpius on ilmiselvästi pihkassa sinuun. Tai oli ainakin joskus, en ole ihan varma enää, James selitti.
Lily irvisti inhosta ja kylmät väreet riipivät hänen selkäpiitään, kun hän muisti tapaus Tylyahon. James ja Albus eivät huomanneet Lilyn inhonväristyksiä tai ilmeitä, sillä molemmat tekivät lähtöä siskonsa huoneesta.
-   Lily, mieti asiaa rauhassa, jos siltä tuntuu, James sanoi hiukan hajamielisen näköisenä; oli selvää, että pojan ajatukset olivat karkaamassa muualle.
-   Joo, tee niin, Albus hymyili pienesti.
Lily nyökkäsi ja katsoi kuinka hänen huoneensa ovi sulkeutui. Hän nousi ylös sängyltään ja istahti pukeutumispöydän ääreen. Hän katsoi kuvajaistaan. Hiukset olivat irronneet puoliksi tiukasta nutturasta, silmien aluset olivat tummat ja nenä punoitti poskien kanssa.
Lily huokaisi ja nojasi käteensä. Hän ajatteli veljiensä kertomusta. Koko juttu oli ihan tyhmä ja salailu inhottavaa.
Lily tunsi suuttumuksen kuohahtavan, mutta pian se lauhtui.
Hän vietti koko loppupäivän huoneessaan miettien. Äiti ja isä kävivät kertomassa oman versionsa asiasta, jonka Lily kuunteli mielenosoituksellisesti irvistellen ja silmiään pyöritellen. Albus kävi tuomassa hänelle syötävää, kun hän oli jättänyt yhteisen ruokailun väliin. James kävi kerran kysymässä, joko Lily oli ajatellut, mutta Lily ei vastannut.
Hän ei puhunut koko loppupäivänä mitään kenellekään. Hän vain ajatteli.
Myöhään illalla Lily mietti Scorpiusta. Hugo, James, Roxanne ja Fred inhosivat tätä vanhempiensa kertomusten vuoksi, jotka koskivat tämän isää, Dracoa. Rosea, kaksosia ja Albusta ei Scorpius paljoa kiinnostanut, siksi he käyttäytyivät ainoastaan kohteliaasti poikaa kohti.
Lily itse oli ollut ystävällinen Scorpiukselle, mutta pojan tempauksen takia hänen teki mieli alkaa inhottavaksi poikaa kohtaan. Mutta hänestä ei ollut ihan siihen, hänestä oli ainoastaan viileän kohteliaaseen tapaan.
Lily irvisti vielä kerran sille tiedolle, että Scorpius tykkäsi hänestä. Tai oli ainakin tykännyt joskus. Sitten hän tunsi itsensä ilkeäksi. Ei toisen tunteille saanut irvistellä, se oli epäystävällistä.
Lily nousi ja lähti kohti kylpyhuonetta. Hän halusi lämpimään kylpyyn rentoutumaan ja sen jälkeen nukkumaan.

Seuraavan päivän Lily piti mykkäkoulua epälilymäisesti, mutta sitä seuraavana päivänä hän käyttäytyi suhteellisen normaalisti. Parissa päivässä hän oli sisäistänyt asian ja periaatteessa unohtanut.
Hugollekin oli jo kerrottu, sillä ei ollut mitään järkeä salata asiaa pojalta, kun Lily tiesi. Hugon reaktio oli täysin päinvastainen kuin Lilyn; poika oli hieman utelias asian suhteen, mutta muuten hän oli sanonut, että se selittää ne kaikki katseet ja kuiskailut.
Lily kysyi kahta päivää ennen jouluaattoa, että miksi Roselle ja Hugolle ei ollut kerrottu, mutta Fredille, Roxannelle ja muille sukulaisille oli. Hän sai vastaukseksi vain, että siksi ei.
Jouluaattoaamu valkeni hitaasti lumisateen kera. Kovalla soiva joulumusiikki herätti Lilyn. Kömpiessään pystyyn sängystään, Lily kirosi Jamesia. Hän juoksi portaat alas ja suunnisti olohuoneeseen. Hän hiljensi radiota ja mulkaisi Jamesia.
-   Jotkut haluaisivat vielä nukkua, Lily sanoi.
-   Tällaisena päivänä, James päivitteli.
-   Juuri tällaisena päivänä, kyllä. Nyt on vasta aatto, ei joulupäivä eli ei lahjoja ja muuta, Lily sanoi ja otti sohvalta koristetyynyn ja heitti sen isoveljeään päin nauraen.
James nappasi koristetyynyn tottunein ottein ja pudotti sen lattialle.
-   Hyi Lily, älä ole tuhma joulun alla. Et saa huomenna lahjoja, etkä tänään glögiä, poika sanoi virnistäen pahankurisesti.
-   Glögiä? Lily toisti.
-   Niin, meinasin tuoda sitä sinulle, mutta sinä heitit minua tyynyllä, joten antaa olla, James sanoi dramaattisesti ja katosi keittiöön.
Lily istahti sohvalle ja alkoi kuunnella radiossa vielä soivaa joululaulua. Hän sulki silmänsä ja antoi sanojen uppoutua tajuntaansa. Joulu oli sitten ihanaa aikaa. Kodit koristellaan ylenpalttisen jouluiseksi, kokoonnutaan sukulaisten kanssa yhteen, syödään ihania ruokia, annetaan toisille lahjoja, saadaan toisilta ihania lahjoja, radiossa soi jouluklassikoita ja joulurauha julistetaan.
Olisipa jo huominen, Lily ajatteli noustessaan sohvalta. Hän suunnisti keittiöön, sillä hänellä oli kova nälkä. James istui tasopöydällä katsellen ikkunasta ulos. Kädessä pojalla oli glögimuki.
Otettuaan jääkaapista jogurtin, Lily hiipi veljensä taakse ja tökkäsi tätä kylkeen, jonka seurauksena James hypähti läikyttäen tasopöydälle glögiä.
-   Lily! poika huudahti.
Lily nauroi ja suikkasi pusun veljensä poskelle. Saman hän teki Albukselle, kun tämä saapui keittiöön aamupalalle.
-   Glögiä, Albus mutisi uneliaasti ja meni etsimään kaapista mukia.
Lily söi jogurttiaan ja katseli ikkunasta ulos. Kohta sen pitäisi tulla, näihin aikoihin se yleensä tuli.
Ja totta tosiaan, pian lumisateen seassa näkyi tumma piste, joka suureni isoksi, ruskeaksi pöllöksi.
-   Ikkuna, Lily sanoi.
James kohotti päätään, vaikka tiesi mitä tapahtuisi ja hypähti tasopöydältä alas avaamaan ikkunan. Pöllö lennähti sisälle ja laskeutui tasopöydälle. Lily kurkottautui ottamaan pöllön jalkaan sidotun pergamenttirullan.
-   Antakaa Maxille jotain, hän sanoi samalla, kun avasi rullaa.
Albus otti kaapista keksin ja ojensi sen Maxille. Lily vilkaisi pöllöä, joka nappasi keksin ja alkoi sitten lukea kirjettä, jossa oli lyhyt viesti.
Hei Lily,
luistelemaan klo: 11, niin kuin joka vuosi?
– Hugo
Lily hymyili leveästi. Hän juoksi ylös huoneeseensa hakemaan pergamentin palasen ja kirjoitti siihen:
Totta kai, Hugo.
– Lily
Kirjoitettuaan sen, Lily juoksi takaisin keittiöön ja sitoi viestin kiinni Maxin jalkaan. Pöllön lähdettyä, Lily hotki jogurttinsa loppuun ja joi kulauksen glögiä Albuksen mukista. Sitten hän kipitti takaisin yläkertaan.
-   Mihin Lilyllä oli kiire? kysyjä oli heidän isänsä, joka oli juuri herännyt ja tullut keittiöön.
-   Tarvitseeko edes kysyä, James mutisi glögimukiinsa.
-   Valmistautumaan luistelureissuun Hugon kanssa, niin kuin joka jouluaatto, Albus tarkensi.

Jään pinta kimmelsi nätisti pakkasesta, vaikka se olikin täynnä luistimen terän jälkiä. Lumisade oli lakannut, vain tuuli puhalsi kylmänä.
Lily otti vauhtia ja teki piruetin, jonka tekemisen Nicola oli hänelle opettanut pari vuotta sitten. Hänen poskensa punersivat pakkasesta ja kasvot loistivat ilosta ja raikkaasta ulkoilmasta.
Hugo hymyili leveästi luistellessaan Lilyn luo.
-   Olipa se hienoa.
-   Eikö ollutkin, Lily virnisti.
-   Mmm. Luistellaanko kilpaa kentän ympäri? Hugo kysyi.
Lily nyökkäsi.
-   Okei, lähtee, Hugo sanoi ja lähti luistelemaan.
Lily pudisti päätään ja lähti luistelemaan eri suuntaan kuin Hugo. Tuuli tuiversi kasvoja vasten ja Lilyä alkoi kaduttaa, että hän oli lähtenyt luistelemaan vastatuuleen. Hänen silmänsä alkoivat vuotaa tuulen puhaltaessa kovin, joten hän pyyhki silmiään. Hän ei huomannut Hugoa, joka luisteli takaperin ja törmäsi tähän.
-   Anteeksi, Lily sanoi.
-   Yritit tahallasi kuitenkin kaataa, jotta voittaisit, Hugo sanoi nousten ylös jäältä.
-   Enpäs, Lily sanoi nauraen.
-   Kylläpäs. Nyt on siis koston aika, Hugo julisti ja yritti tönäistä Lilyä.
Lily kavahti kauemmas, käännähti ja lähti luistelemaan nauraen Hugoa pakoon.
Hugo virnisti ja lähti ajamaan Lilyä takaa. Hän saavutti tyttöä, mutta ei saanut tätä kiinni.
He olivat kiertäneet kentän pari kertaa ympäri, kun Lily käännähti ja alkoi luistella takaperin nähdäkseen Hugon nauravat kasvot. Ikävä kyllä, hän oli huono takaperin luistelija, eikä mennyt kauankaan kun hän kaatui.
Hugo, joka oli luistellut melko lähellä Lilyä, jarrutti liian myöhään ja kaatui tämän päälle. Mikä klisee tämäkin on, Lily ajatteli naurahtaen hermostuneesti. Hugon kasvot olivat hänen kasvojensa lähellä ja pojan siniset silmät tuikkivat.
-   Sattuiko sinuun? Hugo kysyi.
Lily pudisti päätään. Hugon hengitys tuoksui sitruunalle. Lily räpäytti silmiään ja tunsi poskiensa alkavan kuumottaa. Hugo laski päänsä lähemmäs Lilyn kasvoja. Tyttö tunsi kuinka hänen sydämensä alkoi lyödä nopeammin. Nytkö hän saisi ensisuudelmansa?  Ja vieläpä siltä oikealta pojalta, Lily ajatteli.
-   Hugo, Lily, tulkaa jo, Jamesin ääni huusi.
Hugo veti päänsä kauemmas, nousi ja veti Lilyn pystyyn. Lily tunsi itsensä pettyneeksi, kun hän luisteli rannalle päin, jossa James seisoi totisena. Hänen sydämensä hakkasi tuhatta ja sataa, vatsassa liihotteli perhosia ja polvia heikotti. Se vaikeutti hieman luistelua.
-   Mitä te teitte? James kysyi äkäisesti.
-   Luisteltiin, Lily vastasi kipakasti ja avasi luistimiaan.
-   Hehee, näsäviisautta. Ei, kun äsken, James tarkensi silmät viiruina.
-   Lilyltä lähti piilolinssi ja laitoin sen takaisin, Hugo sanoi välinpitämättömästi olkiaan kohauttaen.
-   Ai, James sanoi ja tarttui Lilyä olkapäästä suojelevaisesti.
Ihan kuin Hugo olisi joku uhka, Lily ajatteli vaihtaessaan luistimia kenkiinsä.
-   Sinä voisit ruveta käyttämään normaaleja laseja, niin kuin isä ja Albuskin, James sanoi isovelimäisesti.
-   Älä unta näe, Lily sanoi toinen kulma koholla.
-   Mennään, Weasleyn mummo odottaa, James jatkoi.

Kotikolo oli täynnä ihmisiä, vaikka muutamia puutuikin: Bill perheineen oli mennyt Ranskaan Fleurin vanhempien luo, Charlie vietti joulua Romaniassa ja George perheineen ei ollut vielä saapunut.
Lily istui haalistuneen punaisessa nojatuolissa tuijottelemassa toisia. Hänestä oli mukavaa seurailla muiden ihmisten tekemisiä. Se oli jollain tapaa aika opettavaistakin.
Weasleyn perheen kolmanneksi vanhin lapsi, Percy, seisoi takan edustalla juttelemassa harmaantuneen Weasley vaarin kanssa; Percyn vaimo, vaaleahiuksinen ja nokkavan näköinen, Audrey istui sohvalla lukemassa Me Noidat – lehteä; heidän vanhempi tyttärensä, vaaleahiuksinen Molly, joka oli Frediä ja Jamesia kaksi vuotta vanhempi, liehitteli ärsyyntyneen näköistä Jamesia, joka odotti puuttuvia ihmisiä; Mollyn pikkusisko, myös vaaleapäinen, Lucy istui lukemassa kirjaa yläkertaan vievillä rappusilla; Albus ja Hugo pelasivat räjähtävää näpäystä syrjemmällä muista; Rose oli keittiössä auttamassa Weasleyn mummoa; Ron-eno jutteli Harryn kanssa sohvalla (se sai Audreyn vaikuttamaan hieman vaivautuneelta); Hermione-täti ja Ginny olivat kadonneet äskettäin ulos puutarhaan sytyttelemään lyhtyjä.
Eteisestä kuului poksahdus ja pian olohuoneeseen asteli nelihenkinen perhe. Roxanne sipaisi mustan hiussuortuvan korvan taakse ja tervehti kaikkia huoneessa olijoita. Fred virnisti nähdessään Jamesin ilmeen, kun Molly ”vahingossa” hipaisi pojan kättä. Roxannea muistuttava vanhempi nainen hymyili ystävällisesti, ennen kuin katosi keittiöön.
-   Angelina, miten mukava nähdä taas, kuului keittiöstä kun Weasleyn mummo oli huomannut naisen.
Lilyä nauratti. Hän katseli pitkää miestä, jonka nuorempi versio Fred oli selvästi. Miehellä oli punainen tukka, ruskeat silmät ja huulilla samanlainen veikeä hymy kuin Fredillä, mutta se ei ollut ihan niin leveä kuin pojallaan. Mieheltä puuttui toinen korva, mutta Lily oli tottunut siihen, eikä huomannut koko asiaa.
Harry ja Ron huomasivat Georgen ja huikkasivat tämän luokseen. Lilyn katse seurasi Georgea ja siitä se jatkoi matkaa takan edustalla olevaan kultakehyksiseen valokuvaan, jossa virnisti ja iski silmää vuoronperään punatukkainen nuori mies, joka näytti viimeistä pisamaa myöten Georgelta. Nuori mies oli ollut Georgen identtinen kaksoisveli, joka oli kuollut vuosia sitten, vain 20.vuoden iässä. Fred oli saanut nimensä hänen mukaansa ja se sopi hyvin, sillä hän näytti tismalleen samalta. Ron-enon mukaan käyttäytyikin välillä ihan samalla tavalla.
Valokuvan viereen oli laitettu kynttilä palamaan. Tuijottaessaan kynttilän liekkiä, Lily tajusi jotain. Hän katsahti isäänsä, mutta päätti ottaa asian myöhemmin puheeksi, jos muistaisi. Weasleyn mummo ilmestyi olohuoneen oviaukkoon. Hän hymyili tuttua, ystävällistä, rakastavaa hymyään ja sipaisi otsalta punaisen, iän vaalentaman, hiussuortuvan pois. Hän oli pyylevä ja halattavan näköinen nainen.
-   Ruoka on valmis, tulkaa syömään, Weasleyn mummo sanoi.
Lily seisahtui keittiön ovelle katsomaan pidennettyä ruokapöytää, joka oli täynnä jouluherkkuja. Oli paistettuja ja keitettyjä perunoita, herneitä, keitettyjä kasviksia, prinssimakkaroita, voisulaa, karpalokastiketta, kermakastiketta ja keskellä pöytää oli suuri kalkkuna.
Hiukan syrjemmällä oli jouluvanukasta, Mince piestä eli hedelmätäytteistä piirasta ja hedelmäkakkua, joka oli toinen perinteisistä joulukakuista.
Istuessaan pöydän ääressä syömässä aikaistettua jouluateriaa, Lily oli iloinen. Hän rakasti joulua, varsinkin sen takia, että se teki perheestä vielä läheisemmän.
Yleensä he olisivat kerääntyneet syömään yhdessä jouluateriaa vasta 25. päivänä, joulupäivänä, jolloin se kuului nauttiakin, mutta silloin paikalle olisivat päässeet ainoastaan he ja Ron-enon perhe. Sen takia he olivat päättäneet aikaistaa jouluaterian syömistä päivällä, vaikka Bill perheineen ei päässyt silloinkaan.
Syötyään Lily meni olohuoneeseen takaisin, jossa James ja Fred söivät kilpaa piirasia, jotka he olivat onnistuneet piilottamaan salavihkaa taskuihinsa.
-   Onko tuo järkevää? hän kysyi.
-   On e yvin älkevää, James vastasi suu täynnä piirasta.
Lily pudisti nauraen päätään ja jäi katsomaan kumpi pojista voittaisi.
-   Hei, sieltä saa jo munatotia tai glögiä, jos haluaa, Hugo sanoi kädessään hedelmäkakun palanen, joka oli puoliksi syöty.
-   Voisin ottaa glögiä, Lily mutisi ja katosi keittiöön.

Joulupäivän aamu valkeni Lilystä nopeammin kuin jouluaaton. Lily nousi sängystä ketterästi, avasi ikkunaverhon ja katseli lumista maisemaa. Hän laski mielessään hitaasti kolmeen. Kolmosen kohdalla kovaääninen hyvän joulun toivotus täytti talon. Sen jälkeen joulumusiikki alkoi soida täysillä. Lily huokaisi hymyillen ja veti aamutakin päälleen. Potkaistuaan pörröiset aamutohvelinsa jalkoihinsa, hän lähti alas ja suunnisti olohuoneeseen, jossa Albus sääti jo aamukiukkuisena radiota hiljaisemmalle (Lily vannoi kuullensa pojan mutisevan vihaisesti Jamesin olevan älykääpiö).
-   Älä viitsi näyttää tuollaista naamaa, Albus, vaan tule avaamaan lahjojasi, sanoi James, joka keräili omia lahjojaan kuusen alta.
Lily siirtyi joulukuusen alle ja alkoi keräillä Jamesin tavoin omia lahjojaan. Albus laskeutui Lilyn viereen ja jäi odottamaan, kunnes jäljellä oli vain hänen lahjansa (James oli viskonut äidin ja isän lahjat sohvalle). Lily kasasi lahjansa pyramidia muistuttavan kasaan niin, että isoin lahja jäi viimeiseksi ja pienin lahja päällimmäiseksi. Hän katseli kasaa hetken tyytyväisenä ja nappasi ensimmäisen paketin avattavakseen.
-   Oi, l:n muotoiset korvakorut, ne sopivat hyvin yhteen kaulakoruni kanssa, Lily ihaili hopeisia korvakoruja, joissa oli kirkkaanvihreän väriset pikku smaragdit.
James vilkaisi koruja epäluuloisesti.
-   Keneltä ne ovat?
-   Hmm.. Äidiltä ja isältä, Lily sanoi lukiessaan paketissa mukana olleen kortin.
James nyökkäsi jokseenkin tyytyväisen näköisenä. Albus tyrskähti ja hänen kasvoillaan oli leveä hymy.

Lily avasi viimeistä pakettiaan. Muut hänen lahjoistaan olivat nätissä järjestyksessä lattialla ja jokaisen päällä oli kortti, jossa luki keneltä kyseinen lahja oli.
Hän oli saanut Albukselta suosikkibändinsä uusimman levyn, Weasleyn mummolta ja vaarilta kotitekosta toffeeta ja turkoosin villapaidan, jossa oli liljan kuva, Nicolalta kirsikan tuoksuista parfyymiä (- Nicolasta sinä haiset pahalta, Albus naureskeli), Sinikellolta Kuu rakkaus-nimisen uutuuskirjan, Lilyn lempikirjailijalta, ja Laralta mintunvärisen hiuspannan, ja – nauhan. Jamesilta hän oli saanut vaaleankeltaisen päiväkirjan (- Olet lumonnut tämän kuitenkin niin, että pääset lukemaan sitä salaa, Lily virnuili), Roselta ystävyys käsirenkaan, Billin perheeltä suklaakonvehtirasian, Percyn perheeltä lahjakortin kauneushoitolaan ja mani-, että pedikyyriin (- Ilmiselvää vihjailua, Albus nyökkäili), Georgen perheeltä pehmolelu nallen, johon oli kirjailtu punaisella hänen nimensä ja Charlielta oli suklaasammakoita.
James oli jokaisen Lilyn lahjan kohdalla kysynyt epäileväisesti keneltä se oli. Ja nyt hän tuijotti, kun Lily nosti kantta viimeisestä lahjastaan. Lily voihkaisi ihastuksesta nähdessään laatikkorasian sisällön.
-   Mitä siellä on? James tiuskaisi.
Lily mulkaisi Jamesia, kun hän otti rasiasta keltaisen mekon esille. Hän nousi ylös ja piti sitä käsivarren mitan päässä itsestään. Hän katsoi sitä ihaillen. Se oli spagettiolkaimellinen, siinä oli avara kaula-aukko ja se oli lanteisiin asti vartaloa myötäilevä, sitten mekko leveni prinsessamaisesti.
-   Tämä on se mekko sieltä kaupan ikkunasta, jota katselin silloin ensimmäisellä Tylyahon reissulla tänä vuonna. Erivärinen tosin, ikkunassa oleva oli pähkinän ruskea ja tämä on lempiväriäni, Lily sanoi.
-   Keneltä se on? James tiukkasi.
Ennen kuin Lily ehti nostaa korttia ja katsoa keneltä mekko oli, Albus lipsautti:
-   Se on Hugolta.
-   Mitä? Lily käännähti veljensä puoleen.
-   Se on Hugolta, olin mukana, kun hän osti sen, Albus toisti silmät vakavina, vaikka suu hymyilikin hilpeästi.
-   Tämähän maksoi maltaita! Millä Hugo? Lily ihmetteli silmät pyöreinä.
-   Niin maksoi ja Hugo teki paljon saadakseen sen ostettua sinulle, muttei siitä sen enempää, Albus sanoi ja puki ylleen tummanpunaisen jumpperin, jossa oli leijonan kuva.
Lily nyökkäsi ja tunsi itsensä sanattomaksi. Hän tuijotti ihailevasti mekkoa vielä kerran, sitten hän lähti juosten ylös omaan huoneeseensa.
Kun hän palasi takaisin olohuoneeseen, hänen äitinsä ja isänsäkin olivat siellä jo.
-   Mitä pidätte? Lily pyörähti ympäri mekko yllään.
-   Onpa nätti, Harry totesi.
-   Kaunis, se on kuin tehty sinulle. Keneltä se on? Hänellä on todella hyvä maku, Ginny sanoi.
Lily vastasi äidilleen iloisena, eikä huomannut veljiensä ilmeitä ja katseiden vaihtoa.

[maijja]

Luin putkeen, ja ihana oli.  Hugo <3 Lily!

Jatkoa, jookos. : ))

[tirsu]

maijja, kiitos kommentista. hyvä, jos tykkäsit. jatkoa tulee tänää illemmalla tai sitten huomenna -luultavastikin huomenna.
-tirsu

[tirsu]

A/N:  varoituksen sana. Loppupäässä lukua on sellainen kohta, joka on - näin jälkikäteen luettuna - aika tyhmästi kirjoitettu (ja epäselvästi), mutta antaa sen nyt olla niin.

_______________________________________________________________________________________________________

Luku 7.

Vuosi vaihtui ja lomapäivät hupenivat loppuun. James, Albus ja Lily palasivat Tylypahkaan muiden lomalla olleiden oppilaiden lailla.
Lily penkoi matka-arkkuaan ja kuunteli Nicolan marmatusta, joka koski lomien lyhyyttä. Lily pyöritti silmiään ja veti keltaisen mekkonsa esiin. Hän oli pakannut sen mukaansa, koska halusi näyttää sen ystävilleen. Olisi hän voinut odottaa tietenkin kesälomaan, jolloin he olisivat tulleet näkemään kerran toisiaan, mutta hän ei jaksanut odottaa sinne asti. Lily vilkaisi ystäviään ja veti sitten verhot sänkynsä ympärille.
-   Etkö ole iloinen, että pääsit tänne kerskailemaan – tarkoitan kertomaan – mitä teit lomallasi? Laran ääni kuului kysyvän.
-   Niin ja pääset näkemään taas Fredisi, Sinikellon ääni sanoi.
Lily hihitti verhon suojassa hiljaa, eikä kuullut sen takia Nicolan vastatusta. Hän viikkasi vaatteensa nätisti sängylle ja kyykistyi sitten etsimään kultaisia rannerenkaitaan matka-arkustaan. Löydettyään ne ja laitettuaan ne oikean kätensä ranteeseen, Lily vetäisi verhon syrjään, työnsi hiussuortuvan korvan taakse ja asetti vasemmankätensä lanteelleen.
-   No, mitä pidätte? hän kysyi.
Nicola, Lara ja Sinikello kääntyivät katsomaan Lilyä. Kolmikko kallisti päätään yhtä aikaa oikealle: he katsoivat mekkoa arvioiden.
-   Pyörähdä, Nicola määräsi.
Lily teki työtä käskettyä ja pyörähti, jolloin keltaisen mekon helma nousi sievästi ilmaan ja hulmahti prinsessamaisesti.
-   Se on upea ja kaunis, Sinikello sanoi.
-   Kuumaa kamaa, Lara nyökytteli päätään.
-   Oi, se on todella nätti. Ja siinä taitaa olla kimalletta, Nicola hymyili herttaisesti ihailevin silmin.
-   Ei kai ole, Lily sanoi olkiaan kohauttaen.
-   Ai. No jaa, hiukset eivät saa olla tuon puvun kanssa auki, vaan nutturalla ja nuo vihreät korvakorut eivät sovi siihen myöskään, Nicola opasti.
Lily virnisti lammasmaisesti ja sulki verhot sänkynsä ympärille taas. Kun hän avasi sen uudelleen yöpuku yllään, ojensi Sinikello hänelle karkkipussia.
-   Jokaisella on oma, nyt voidaan sitten perinteen mukaan kertoa joululomistamme ja lahjoistamme, tyttö sanoi osoittaen sängyissään makailevaa ja istuskelevaa kaksikkoa.  
Lily nyökkäsi ja kävi istumaan sängyllensä risti-istunnossa. Hän kaappasi vielä tyynyn syliinsä ennen kuin kysyi:
-   Kuka aloittaa?
Lara nosti kätensä pystyyn. Hän kertoi lomastaan, jonka he perheen kanssa olivat viettäneet uudessa hiihtokeskuksessa, Norjassa. Tyttö kertoi kielivaikeuksista ja siitä, että ensi kerralla joulu vietettäisiin ihan koto Lontoossa. Hän kiitti ystäviään joululahjoistaan (Nicolalta vaaleankeltaista kimallekynsilakkaa, Sinikellolta valikoima Hunaja Herttuan parhaimpia karkkeja ja Lilyltä runokirja), sen jälkeen hän kertoi muista lahjoistaan todella kuvailevasti. L:ltä tyttö oli saanut ison, pehmeän virtahepopehmolelun, jonka kaulaan oli sidottu heleän pinkki samettinauha.
Laran jälkeen Nicola alkoi kertoa omasta lomastaan. Ensi alkuun hän kiitti ystäviään lahjoistaan (Laralta oranssi kaulanauha, Sinikellolta tekokukista tehty kukka-asetelma, joka oli noiduttu laulamaan Copacabanaa ja Lilyltä tekokristalli nallekoristeen). Hän kertoi luisteluretkistään, jouluaatosta tyttö kertoi pienesti, mutta parin päivän reissusta Amerikkaan, serkkujen luona vietetystä uudesta vuodesta, paljon. Viimeisenä hän kertoi Frediltä saamastaan lahjastaan: kultainen sydänriipus, johon oli kaiverrettu Lola.
Sinikello söi pari karkkia ennen kuin alkoi kertoa lomastaan. Hän kertoi kuinka oli askarrellut joululahjojaan sukulaisilleen, auttanut äitiään joululeivonnaisten teossa ja joulusiivouksessa, perinteisestä joulun vietosta mummolassa suvun kesken. Hän mainitsi muutamia lahjojaan ja lopuksi hänkin kiitti ystäviään lahjoista, jotka oli saanut heiltä (Nicolalta vadelmanmakuista huulikiiltoa, Laralta kaulahuivin ja Lilyltä uudelleenpainos Tuhkimo-kirjasta).
Lily heilautti hiuksiaan ja vaihtoi asentoaan, kun tuli hänen vuoronsa kertoa lomastaan.
-   Hmm, olin luistelemassa Hugon kanssa aattona, niin kuin aina, kävimme syömässä jouluaterian Kotikolossa, sain upeita lahjoja, kiitos muuten lahjoistanne, ne olivat upeita. Kävimme uuden vuoden kuutamouinnilla ja sain tietää, että isäni pelasti taikamaailman, hän selitti lyhyesti.
-   Todellako? Mitä tapahtui? Tai siis, miten sait tietää siitä? Anteeksi, että me emme kertoneet vaikka tiedettiinkin, mutta meitä kiellettiin, Nicola pälpätti tyynyään puristaen.
-   Mitä mieltä olit asiasta? Sinikello kysyi.
Lily pudisti päätään.
-   Ei tarvitse pyytää anteeksi. Tiedän, että ette saaneet kertoa, hän sanoi.
-   Lainasin Roselta sitä historian kirjaa, Historia ennen ja nyt, ja siinä kerrottiin siitä. Tunsi itseni, tietysti, petetyksi ja vihaiseksi, mutta kävimme sen läpi, Lily jatkoi olkaansa kohottaen.
Nicola ja Sinikello nyökyttelivät päitään ymmärtäväisinä.
-   Onkohan professori Howard hyvännäköinen ilman paitaakin? Lara kysyi maaten selällään sängyssään ja katse katossa.
Sinikello, Lily ja Nicola vilkaisivat toisiaan, sitten Laraa. He heittivät tyttöä karkeilla, joita oli vielä ollut jäljellä hiukan, ja tyynyillä. Eikä mennyt aikaakaan, kun käynnissä oli tyynysota.

Moniq Zeelerin jäänsinisten silmien tiukka katse sai koko luokan hiljaiseksi alta sekunnin. Kaikki tuijottivat nuorta naista, jonka sysimustat hiukset oli sidottu ylös tiukalle nutturalle. Hänen smaragdinvihreä kaapu kimmelsi talviauringon säteiden osuessa siihen.
Professori Zeeler kohotti lasejaan parempaan asentoon.
-   Avatkaa kirjanne sivulta 323, jossa käsitellään jästien puhelimen kehitystä, professori Zeeler sanoi.
Lily avasi jästitiedon kirjansa sivulta 323. Hän oli valinnut kyseisen aineen huvin vuoksi, ainoana Rohkelikkona. Toisin kuin muut, Lily ei alkanut lukemaan aukeamaa puhelimen kehityksestä, vaan kaivoi olkalaukustaan mustepullon, sulkakynän ja pergamentin, joka oli taitettu pienen pieneksi. Hän avasi sen ja luki käsialallaan kirjoitettua tekstiä:
R & A
Kokeile yhteen saamiseksi: lemmenjuomaa, James yhteen Roxannen kanssa, jolloin R & A päätyvät yhteen, lukitse luutakomeroon moneksi tunniksi.
Lily huokaisi ja avasi mustepullon korkin. Hän kastoi sulkakynän musteeseen ja lisäsi luutakomeron perään, suluissa, epäonnistui. Hän vilkaisi tuvanjohtajaansa, joka oli syventynyt muistiinpanoihin.
Lily käänsi kirjastaan sivua ja teeskenteli lukevansa vaikka oikeasti miettikin uutta keinoa saattaa Rose ja Albus yhteen.  Pullonpyöritys ei tulisi kuuloonkaan, eikä mitkään muut pelit, jotka olivat samankaltaisia keskenään. Ehkä pitäisi kokeilla sitä lemmenjuomaa.
 Ei, sitä ei kokeilla, Lily päätti mielessään. Ystävänpäivä olisi ensikuussa, silloin olisi hyvä tehdä jotain. Sokkotreffit ehkäpä? Rose voisi luulla menevänsä treffeille Jamesin kanssa, mutta paikalla olisikin Albus, jolla olisi tusina tulipunaisia ruusuja, ei vaan vaaleanpunaisia, sillä nehän tarkoittivat helliä rakkaudentunteita. Sitä paitsi vaaleanpunainen oli Rosen lempiväri. Ja niin heistä tulisi upea, ei vaan loistava pari, Lily keksi ja käänsi sivua, joka oli puhelimen kehityksestä kertovan luvun viimeinen aukeama.
Ei, sokkotreffit olisivat liian vaikeat järjestää ja Rose pettyisi nähdessään treffipaikalla Albuksen eikä Jamesia, Lily tajusi.
Hän taitteli pergamentin pieneksi ja tunki sen laukkuunsa. Puhdistettuaan sulkakynänsä ja suljettuaan mustepullon korkin, Lily työnsi nekin laukkuunsa ja läimäytti oppikirjan kiinni turhautuneena.
-   Joko saitte luettua sen? professori Zeeler kysyi läimäytyksen seurauksena.
-   Minä sain, muista en tiedä, Lily sanoi pahoitellen läimäytystään.
-   Vai niin. No, kerropa puhelimen kehityksestä pääpiirtein, professori käski.
-   Okei, Lily sanoi.
-   Lopettakaa te muut lukeminen hetkeksi ja kuunnelkaa mitä nti Potter kertoo puhelimen kehityksestä, pääpiirtein, professori Zeeler sanoi ja katsoi Lilyyn odottavasti.
-   Siis jästien puhelimen kehitys pääpiirtein, okei, Lily aloitti.
-   Puhelimen keksi jästimies nimeltä Antonio Meucci. Hän keksi puhelimen vuonna 1894. Puhelinkeskukset olivat alkujaan käsivälitteisiä eli keskus vastasi, kun soittaja ns. avasi puhelimensa ja yhdisti sitten halutulle henkilölle. Nykyään puhelinkeskukset ovat automaattisia.
-   Ensi alkuun puhelimessa oli numerolevy, joka on nykyään vaihtunut näppäimiin. Lankapuhelimista tuli langattomia versioita. 1940-luvulla mukaan tuli matkapuhelin, toisin sanottuna kännykkä, joka yleistyi melkein kaikkien käyttöön 40-luvun loppupuolella, Lily lopetti.
-   Oikein hyvä, professori Zeeler nyökytteli.
-   Viisi pistettä Rohkelikolle, hän lisäsi.
Lily virnisti leveästi. Hän oli tyytyväinen itseensä; oli ollut viisasta lukea luku etukäteen. Ja olihan valokuvamuististakin hyötyä.
-   Saatte lähteä, mutta muistakaa tehdä läksynne: puolitoista pergamenttia televisiosta, professori muistutti.
Lily pakkasi oppikirjansa olkalaukkuunsa, nousi ja suunnisti viemään tavaransa nelosluokkalaisten tyttöjen makuuhuoneeseen ruokailun ajaksi.

Lily asteli tilusten poikki yrttitiedon kaksoistunnilta kohti koulun ovia. Päivän tunnit olivat vihdoinkin ohi. Hän päätti mennä suoraan syömään päivällistä, sillä hänellä oli kauhea nälkä.
-   Sini, menetkö makuuhuoneeseen? Lily kysyi.
-   Joo, Sinikello vastasi.
-   Voisitko viedä tavarani sinne? Lily pyysi.
Sinikello nyökkäsi ja Lily ojensi olkalaukkunsa, kaulahuivinsa ja tumppunsa Sinikellolle.
-   Kiitos, hän sanoi.
-   Ole hyvä vain, Sinikello hymyili.
Lily asteli suureen saliin ja vakiopaikalleen Rohkelikkojen pöydässä. Hän katsoi pöydässä olevaa ruokavalikoimaa: perunasosetta, makkaroita, kanankoipia, lohkoperunoita, tonnikalasalaattia, porkkanaraastetta, keitettyjä vihanneksia, täytettyjä paprikoita ja papumuhennosta.
Lily värähti nähdessään muhennoksen, hän inhosi papuja.
James ja Albus tulivat istumaan Lilyn luokse ja alkoivat täyttää lautasiaan perunasoseella, makkaroilla ja kanankoivilla. Lily katseli veljiään ja pudisti päätään. Hän tarttui kurpitsamehukannuun ja kaatoi itselleen pikarin täyteen kuunnellen samalla kuinka James selitti Albukselle huispauksesta, mutta pian hänen ajatuksensa karkasivat omille uomilleen. Hän muisteli jouluaaton luistelureissua. Kesken ajatusten Lily muisti jotain. Hän kohotti katseensa puoliksi syödystä täytetystä paprikasta veljiinsä.
-   Kuoliko Fred illoin, kun iskä pelasti taikamaailman? hän kysyi.
-   Häh? James kysyi suu täynnä kanaa.
-   Joo, Fred-setä kuoli silloin, vastaus kuului Fredin, joka oli joululomalla kasvattanut itselleen leukaparran, suusta.
-   Milloin sinä tulit siihen? Lily kysyi.
-   Äsken, Fred vastasi.
Lily laski katseensa takaisin lautaselleen ja tökki lohkoperunoitaan. Elämä oli välillä todella epäreilua, hän ajatteli.

Tammikuu tuntui kuluvan nopeasti ja pian olikin jo helmikuu. Lilyn kehitellessä suunnitelmaa Rosen ja Albuksen yhteen saamiseksi, Lara ja Nicola suunnittelivat ystävänpäivän viettoa.
Ei Lily aina kehitellyt suunnitelmia ystävänsä ja veljensä yhteen saattamiseen vaan opiskeli ja piti huolen siitä, että James valmistui kunnolla S.U.P.E.R. -kokeisiin.
Oli perjantai ja Lilyn tunnit olivat loppuneet kaksi tuntia sitten. Nyt hän istui Hagridin mökissä ja hörppäsi teetä. Hän peitti irvistyksen, hän inhosi teetä muttei kehdannut sanoa sitä puolijätille. Lily ojensi kättään, jotta sai otettua kanelikeksin.
-   Oletko itse leiponut nämä? hän kysyi katse keksissä.
-   Joo, oon mä, Hagrid vastasi.
Lily nyökkäsi ja kopautti keksiä huomaamattomasti pöydän kulmaan. Keksi mureni hiukan ja Lily päätti sen olevan syömäkelpoista. Hän puraisi keksistä palan hivenen huolestuneesti. Hän yllättyi, kun keksi olikin huomattavan pehmeää.
-   Ihanan kanelista, Lily hymyili.
-   Niin, nehän on sun lemppareita, eikö? Hagrid kysyi.
-   Joo, niin on, Lily nyökkäsi.
-   Miss sun veljes muute ovat? Hagrid kysyi ja hörppäsi teetään.
Lily katsoi harmaantunutta Hagridia ja puraisi keksiään.
-   James on treeneissään ja Albus opiskelee, hän selitti.
-   Entäs Rose ja Hugo? Hagrid uteli.
-   Rose on kirjastossa ja Hugo sanoi tulevansa tänne treenien jälkeen, Lily kertoi ja otti toisen kanelikeksin.
Hagrid nyökkäsi ja Lily hörppäsi teetään. Häntä yökötti. Miksi Hagridilla piti olla näin isot mukit?
-   Kuule, ei sinulla sattuisi olemaan kirsikkamehua? Lily kysyi.
-   Ei, kui ni? Hagrid vastasi.
-   Ajattelin vain, Lily hymyili ja hörppäsi lisää teetä.
Ovelta kuului koputus ja Lily hypähti tuolilta ylös. Hän harppasi muutamalla askeleella oven luokse ja avasi sen. Oven takaa löytyi huispauskaavussa oleva Hugo. Pojan punaiset hiukset olivat sekaisin ja kasvot punoittivat pakkasesta.
-   Eikö treeninne alkanut vasta? Lily kysyi ihmeissään.
-   Joo, mutta Fred ”heitti” minut pois, kun niskoittelin, Hugo vastasi tehden lainausmerkit käsillään.
-   Niskoittelit? Lily toisti ja päästi Hugon sisälle mökkiin.
-   Joo, sanoin sitä hulluksi, koska se järjesti treenit keskellä talvea, Hugo sanoi ja istuutui pöydän ääreen.
Lily sulki oven ja palasi paikalleen.
-   Kas tässä teetä, Hagrid sanoi ojentaen Hugolle tummansinisen kupin.
-   Kiitos, Hugo sanoi ja otti pari kanelikeksiä.
Lily katsoi, kun Hugo hörppäsi teetä ison kulauksen ja otti sitten kolme kanelikeksiä lisää. Pojalle maistui kaikki mahdolliset keksit ja muut makeat, kunhan niissä ei ollut lainkaan pähkinöitä, niitä Hugo inhosi.
Lily ojensi kättään ja otti vielä yhden keksin. Hän kastoi sen teehen ja ajatteli, että tee olisi ollut helpompi juoda, jos tarjolla olisi ollut sokerikorppuja.

-   Jos totta puhutaan, niin en hirveästi tykkää teestä, Hugo kertoi, kun he olivat hyvästelleet Hagridin ja lähteneet takaisin koululle päin.
-   Samat sanat, Lily naurahti.
He kulkivat loppumatkan hiljaisina. Saavuttuaan Rohkelikon oleskeluhuoneeseen, Hugo mutisi menevänsä vaihtamaan vaatteensa ja Lily suuntasi tyttöjen maakuuhuoneeseen. Hänestä tuntui, että heidän välillään Hugon kanssa oli vaivautuneisuutta luisteluretken jälkeen. Typerä James, kun tuli häiritsemään silloin, Lily kirosi.
Tyttöjen makuuhuoneessa oli ainoastaan Nicola, joka lakkasi varpaankynsiään.
-   Missä toiset ovat? Lily kysyi ja riisui toppatakkinsa.
-   Sinikello on kirjastossa ja Lara jossain Lysanderin kanssa, Nicola vastasi katsellen varpaankynsiään arvioivasti.
Lily hymähti ja irrotti pompulan hiuksistaan. Hän nappasi hiusharjansa ja alkoi harjata hiuksiaan. Samalla, kun hän harjasi, hän katseli ystäväänsä, joka alkoi meikata itseään.
-   Miksi sinä meikkaat itsesi uudelleen?
-   Koska minulla on päivällistreffit Fredin kanssa, Nicola vastasi.
-   Suuressa salissako? Lily kysyi.
-   Joo, Nicola myönsi.
-   Mielenkiintoista, Lily hymyili.
Hän harjasi hiuksiaan vielä hetken, laski sitten harjan takaisin yöpöydälleen ja sitoi pompulalla hiuksensa uudestaan kiinni. Ruokailun alkuun oli vielä puolituntia, joten Lily päätti mennä oleskeluhuoneeseen, sillä Nicolasta ei ollut juuri nyt seuraksi.
Oleskeluhuoneesta ei löytynyt ketään tuttua, mutta se ei Lilyä haitannut. Hän istuutui vapaana olevalle pallille ja odotti, että Roxanne saapuisi treeneistä. Hän ei joutunut odottamaan kauaakaan, kun oleskeluhuoneen kuvakudos heilahti auki ja sisälle asteli suurin osa huipausjoukkueesta.
-   Hei Roxanne, mennäänkö yhdessä syömään? Lily kysyi toiveikkaasti.
-   Anteeksi Lily, en tänään voi, sillä lupasin mennä Bonnien ja Vanessan kanssa, Roxanne pahoitteli.
-   Okei, Lily nyökkäsi ja nousi.
Hän lähti suunnistamaan hiljaa kohti suurta salia ja toivoi Sinikellon lähteneen jo kirjastosta, mutta päästyään suureen saliin hän huomasi ainoastaan Donnan, joka viilasi kynsiään. Lily kohautti olkiaan ja meni vaaleapäisen tytön luokse.
-   Hei Donna, Lily tervehti tyttöä.
-   Ai hei, Donna vastasi kummastuneena, kun Lily istahti häntä vastapäätä vaikka Rose ei ollut paikalla.
-   Vielä kymmenisen minuuttia, niin saadaan päivällistä, Lily totesi.
-   Joo kai, Donna sanoi.
Heidän välilleen laskeutui kiusaantunut hiljaisuus. Donna viilasi kynsiään ja Lily naputteli sormillaan pöytää yrittäen keksiä puheenaihetta, jota ei tuntunut löytyvän. Hän ei oikein tiennyt mistä Donna piti, paitsi kauneudesta ja muodista. Nicola ja Donna olisivat voineet saadakin aiheesta jotain aikaiseksi, mutta Lily ja Donna eivät, sillä heidän näkemykset erosivat hyvin paljon. Se oli tullut vuosi sitten selväksi t-paitavillapaitojen yhteydessä. Jos Rose olisi paikalla, juttu voisi luistaakin.
Lily nosti katseensa pöydästä iloisena, sillä hän oli vihdoinkin keksinyt jotain mistä he voisivat jutella.
-   Missä Rose on? hän kysyi innoissaan.
-   En tiedä, kirjastossa kai, Donna vastasi.
-   Tuleekohan hän syömään? Lily jatkoi.
-   En tiedä, Donna totesi.
Lilyn hartiat lysähtivät, Donna oli vesittänyt aiheen alta aika yksikön. Lily ei ruvennut enää miettimään uutta aihetta, koska päivällinen oli ilmestynyt itsestään pöytään. Lily huokaisi helpotuksesta ja alkoi lapata lautaselleen lasagnea.
Hän kohotti oikeaa kulmaansa hiukan nähdessään Donnan ottavan ainoastaan juustoista salaattia. Eikö tyttö muuta syönyt?
Hugo, joka oli juuri saapunut suureen saliin, istahti Lilyn viereen iloisena.
-   Tänään on jälkiruokaa ja vieläpä huippu hyvää, poika ilmoitti.
-   Mistä tiedät? Lily uteli.
-   Kaksoset kertoivat, Hugo sanoi ja laittoi lautaselleen kolmannen kauhallisen lihapullia.
Lily nyökkäsi ja joi kulauksen kurpitsamehua. Totta kai kaksoset olivat siitä kertoneet, hehän yltyivät melkein kauhukaksikkolistalle. Lily oli oppinut olemaan kysymättä, että miten kaksoset tekivät juttujaan ja miksi, kun kerran hän oli joutunut niiden kysymyksien takia vaikeuksiin.
-   Hmm, Hugo? sanoi hunajainen ääni.
Lily käänsi päätään yhtä aikaa Hugon kanssa ja näki Korpinkynteen kuuluvan tytön, jolla oli kullanruskeat, kiharat hiukset. Sinivihreät silmät tuijottivat Hugoa palvoen. Lily laittoi huomiolle tytön kaavun rinnassa kimaltelevan valvojaoppilasmerkin.
-   Joo, Hugo hymyili leveästi, ehkä turhankin leveästi.
-   Ajattelin kysyä, että haluaisitko lähteä kanssani ulos, kun on seuraava Tylyahon viikonloppu? tyttö kysyi.
Lily kohotti kulmiaan ja odotti Hugon vastausta yhtä jännittyneesti kuin tyttö. Hugo haroi hiuksiaan hitaasti ennen kuin vastasi:
-   Olen pahoillani, mutta minulla on silloin jo seuraa. Ehkä toiste.
Korpinkynnen tyttö hymyili pettyneesti ja nyökkäsi. Hän käänsi selkänsä ja asteli ulos suuresta salista.
-   Kuka tuo oli? Lily kysyi katse tytössä.
-   Amalia Brandon, kuudesluokkalainen Korpinkynsi ja valvojaoppilas, Fredin käheä ääni vastasi.
Lily hymähti ja vilkaisi Frediä ja Nicolaa, jotka vetäytyivät syrjään muista syömään. Hän kääntyi syömään ruokaansa loppuun, mutta samalla hän mietti kuumeisesti kenen kanssa Hugo voisi mennä Tylyahoon seuraavan kerran. Hän tunsi itsensä mustasukkaiseksi ilman syytä, sillä ei hän ollut mikään Hugon tyttöystävä. Ikävä kyllä.
Syötyään lautasensa tyhjäksi, Lily nousi lähteäkseen.
-   Odota Lily, jälkiruoka! Hugo huudahti.
-   Häh? Lily kysyi ja katsoi lautastaan, joka oli kuitenkin kadonnut.
Sen tilalle oli tullut punainen ja vihreä lappu. Lily istahti takaisin penkille ja nosti punaista lappua.
-   Avaa se, Hugo komensi.
Lily avasi punaisen lapun, jossa luki kirsikkapiirakka.
Ai, nämä ovat näitä valintalappuja, hän ajatteli ja tiputti punaisen lapun pikariinsa, josta se katosi saman tien kun oli koskettanut pohjaa. Pian Lilyn eteen ilmestyi lautanen, jossa oli pala kirsikkapiirakkaa. Hän haistoi piirakan ihanan tuoksun ja tarttui lusikkaan. Kirsikkapiirakka oli makeaa, ihanan lämmintä ja suussa sulavaa. Voi kuinka Lily rakasti kirsikoita!
-   Ai, sinä otit kirsikkaa. Minä otin kiivipiirasta, Hugo nyökytteli.
Lily hymyili leveästi, sillä hän tiesi, että Hugo rakasti kiiviä yhtä paljon kuin hän itse kirsikkaa.

Lily, joka oli vihdoinkin keksinyt keinon, jolla saada Rose ja Albus yhteen, hyppeli kirjastoon. Hän kiersi kirjaston kokonaan (ei Kiellettyä osastoa) läpi, mutta ei löytänyt Rosea sieltä. Tyttö ei ollut edes oleskeluhuoneessa, saatikka omassa, kuutosluokkalaisten tyttöjen, makuuhuoneessa.
 Kummallista, Lily ajatteli ja jatkoi matkaansa suureen saliin. Hän katsoi oman tupansa pöytään, muttei nähnyt Rosea ja veljeään, mutta Donna istui taas jälleen kerran viilaamassa kynsiään.
Miksi tyttö viilaa kynsiään aina täällä? Lily mietti kävellessään tytön luo, joka kosketti juuri viilatuilla kynsillään kiharrettua tukkaansa. Donna on tarkempi ulkonäöstään kuin Nicola ja Nicola on siinä todella tarkka, Lily ajatteli hieman huvittuneena.
-   Hei Donna, oletko nähnyt Rosea? hän kysyi.
-   En sitten aamun, Donna vastasi olkiaan kohauttaen.
-   Mitä hän oikein tekee? Lily kysyi pikemmin itseltään kuin Donnalta.
-   On Albuksen kanssa; he ovat olleet viimepäivinä paljon yhdessä, niin kuin nytkin, tyttö vastasi ja osoitti suuren salin ovea.
Ja totta tosiaan, kun Lily kääntyi katsomaan ovelle päin, sieltä tulivat Rose ja Albus kiivaasti kuiskaten. Kun he istahtivat, he painoivat päänsä yhteen.
Kappas, he ovat jo yhdessä. Suunnitelmaani ei kai sitten tarvitakaan, Lily ajatteli pää kallellaan.
-   Vai niin, hän sanoi Donnalle ja lähti takaisin makuuhuoneeseen, jossa Nicola, Lara ja Sinikello puhuivat ystävänpäivästä.
Ystävänpäivään oli aikaa vielä puolitoista viikkoa ja silloin olisi myös retki Tylyahoon (jonne Hugo menisi jonkun tytön kanssa, Lily ajatteli apeana). Lily istahti lattialle ja nojasi sänkyynsä. Hän kuunteli ystäviensä puhetta ja sulki silmänsä.
Ei mennyt kauankaan, kun hän uppoutui omaan maailmaansa. Maailmaan, jossa puhaltaisi kesäinen tuulen vire ja meri täyttäisi ilman tuoksullaan.
Hän istuisi kirsikka puun alla Hugon kanssa eväsretkellä. Valkopunaraidallinen huopa olisi piilossa eväskorin, suklaakakun, mansikoiden, viinirypäleiden ja punaisten ruusujen terälehtien alla. He kilistelisivät samppanjalasejaan (joihin olisi pudotettu yksi mansikka).
Hugo ojentaisi hänelle mansikan syötäväksi ja hän sipaisisi nauraen suklaakuorrutetta sormeensa kakusta ja pyyhkisi sen Hugon kasvoihin. Hugo pyyhkäisisi sen pois, kumartuisi sitten häntä kohti ja tönäisisi hänet pitkälleen huovalle tullen itse perässä. Ja heidän huulensa k…
Naurun rämäkkä palautti Lilyn maanpinnalle. Hän katsoi ystäviään, jotka nauroivat vedet silmissä.
-   Mille te nauratte? hän kysyi.
-   Laralle. Hänestä loisto treffit olisivat pesulassa, Sinikello selitti.
-   Etkö muka kuullut sitä?
-   Ei tietenkään, hän haaveili Hugosta, Lara hymyili pirullisesti.
Lily näytti tytölle kieltä.
-   Me menemme Fredin kanssa luistelemaan ystävänpäivänä. Se on hyvin romanttista: Fred auttaa minua luistelussa, koska olen siinä huono, Nicola sanoi haaveilevasti.
-   Sanoo tyttö, joka tekee kolmoispiruetin leikiten, Lara nyökkäili.
-   Ei sitä tarvitse kertoa. Pieni valhe ei tee haittaa romanttisissa asioissa, Nicola totesi.
Lily pudisti päätään noustessaan ylös lattialta.
-   Olet aivan oikeassa, hän sanoi ja katosi suihkuun.

Päivät kuluivat yllättävän nopeasti monien mielestä, eikä ystävänpäivään ollut enää kuin viisi hassua päivää. Koulussa supistiin miten kukin aikoi sen päivän viettää ja Lilyä alkoi hiukan masentaa, kun hän tajusi että olisi ystävistään ainoa, jolla ei ollut seuraa ystävänpäivänä, sillä jopa Sinikello kertoi olevansa silloin varattu. Kukaan ei tosin tiennyt että oliko kyseessä poika vai tyttö eli menikö Sinikello treffeille vai ei.
Hugoa piirittelivät monet tytöt, mutta tämä torjui kaikki sanoen edelleenkin olevansa sinä päivänä varattu. Jamesiakin piiritettiin ja hän kieltäytyi myös joka kerta. Albustakin olisi piiritelty, ellei tämä olisi päättänyt piilotella tai liikkua yhdessä Vanessan kanssa, jolloin kaikki kuvittelivat heidän menevän yhdessä jonnekin ystävänpäivänä. Scorpius oli pariin otteeseen yrittänyt pyytää Lilyä, mutta Hugo oli ollut molemmilla kerroilla paikalla mulkoilemassa poikaa pahasti.
Tiistain tunnit olivat juuri loppuneet ja Lily istuskeli oleskeluhuoneessa katselemassa, kun Roxanne ja Fred pelasivat velhoshakkia. Hän ei tajunnut pelistä paljoakaan, mutta oli aivan varma siitä että Fred oli häviöllä.
James oli tullut juuri alas poikien makuuhuoneesta ja kosketti Lilyä olkapäästä.  Lily kohotti päätään ja kohtasi yhtä ruskeat silmät kuin omansa olivat, mutta näissä silmissä näkyi hiven epävarmuutta. Se oli Lilystä outoa, sillä James oli aina varma kaikesta mitä teki. Hän katsoi paremmin vanhinta veljeään ja huomasi tämän olevan entistäkin huolitellumpi ulkonäöltään. Poika oli nostanut geelillä etuhiuksiaan hiukan, pukenut ylleen mustanpoolopaidan (Lily ei tiennyt, että James edes omisti sellaisen) ja mustat farkut, joissa ei ollut pojalle niin tuttuja paikkauksia.
Lily tajusi mitä James aikoi ja hymyili veljelleen rohkaisevasti ja muotoili huulillaan sanat: anna mennä isoveli. James nyökkäsi ja astui eteenpäin.
-   Roxanne, poika sanoi.
Roxanne kohotti päätään pelistä ja katsoi hymyillen Jamesiin (mainittakoon, että Fred nauroi nähdessään miten ystävänsä oli pukeutunut).
-   Niin?
-   Haluaisitko lähteä tänä vuonna, ystävänpäivänä tarkoitan, kanssani ulos? James kysyi virnistäen hurmaavasti.
-   Joo, totta kai, Roxanne vastasi – Lilyn hämmästykseksi – ujosti.
-   Hyvä, James sanoi ja häipyi takaisin poikien makuuhuoneeseen.
Lilyä nauratti. James oli vaihtanut vaatteita ja laittanut tukkansa vain pariksi minuutiksi. Pian hän sai todeta olleensa oikeassa, kun James palasi takasin yllään musta t-paita, farkkupaita ja haalistuneet ja paikatut farkut. Punainen tukka oli taas sekaisin eikä geelistä ollut tietoakaan.
 Pojan istahdettua, Lily kumartui lähemmäs tätä.
-   Oli järkevää vaihtaa vaatteet ja laittaa tukka pariksi minuutiksi vai mitä? hän kuiskasi.
James mulkaisi siskoaan ja vastasi, että ehkä ei ollut. Lily vetäytyi kauemmas Jamesista ja säikähti, kun joku kosketti häntä yhtäkkiä hartiasta.
-   Rauhoitu, minä se vain olen. Tule, minulla on yllätys sinulle, Albus sanoi.
-   Ai okei, Lily sanoi ja nousi ylös.
Hän lähti Albuksen perässä ulos oleskeluhuoneesta, jolloin poika pysäytti hänet.
-   Odota, laitetaan tämä ettei yllätys mene pilalle liian aikaisin, Albus sanoi ja sitoi siteen Lilyn silmille.
Lily kohautti olkiaan ja ojensi kättään, johon hänen veljensä tarttui. Albus lähti taluttamaan Lilyä toisen kerroksen etäisen käytävän luutakomeroa kohti. Hän pysäytti Lilyn komeron kohdalla ja vilkaisi ympärilleen.
-   Mitä nyt? Joko siteen voi ottaa pois? Lily kysyi.
-   Ei vielä, Albus vastasi ja ilahtui huomatessaan Rosen ja Hugon.
Hän nyökkäsi heille tervehdykseksi ja avasi luutakomeron oven.
-   Kas niin, hän sanoi ja avasi siteen.
Lily räpytteli silmiään hetken aikaa, sillä valo tuntui hetkellisen pimeyden jälkeen pistelevältä silmissä. Totuttuaan jälleen valoon hän tuijotti edessä olevaa luutakomeroa.
-   Miksi olemme täällä? Onko se yllätys muka tuolla? hän kysyi ihmeissään.
-   Pahoittelen sisko-hyvä, Albus kuiskasi ja tönäisi Lilyn luutakomeroon.
-   Mitä sinä teit Lilylle? Hugo mene auttamaan Lilyä, Rose kiljaisi.
Hugo asteli luutakomeron luo ja ojensi kättään Lilylle, joka yritti nousta pystyyn, mutta hänetkin tönäistiin luutakomeroon ja ovi pamahti kiinni.
-   Mitä he…, Hugo aloitti, mutta hänen siskonsa ääni keskeytti hänet.
-   Kosto on sitten kivaa. Turha yrittää mitään taikoja, loitsin sen pysymään lukossa kolme tuntia.
Lily keskeytti yrityksensä päästä pystyyn. Totta tosiaan, olisi se pitänyt tajuta, että tämä oli kosto siitä lukitsemistempusta ennen Halloweenia.
Hän nousi pystyyn ja sipaisi hiussuortuvan pois kasvoiltaan.
-   Täällä on pimeää, hän mutisi.
-   Joo, hetki. Valois, Hugo sanoi ja tökkäsi Lilyä kylkeen taikasauvallaan.
Lily parahti, mutta unohti kivun kun pieni valon juova valaisi komeroa. Hugo katseli ympärilleen.
-   Täällä on paljon luutia, hän sanoi.
-   Outoa, Lily totesi.
-   Miksi luutakomerossa on niin paljon luutia?
Hugo vilkaisi Lilyä ja purskahti nauruun.

Lily istui luutakomeron lattialla ja huokaisi. Jos hän oli oikeassa, niin he olivat olleet lukittuina luutakomeroon jo puolitoista tuntia. He olivat ensi alkuun pelleilleet, mutta pian heitä oli ruvennut ärsyttämään, eikä mennyt aikaakaan kun hiljaisuus oli vallannut heidät. Lily oli ehtinyt ajattelemaan, että tällaistako Rosella ja Albuksellakin oli silloin ollut.
Nyt hän tuijotti yhtä nurkkaa, jossa ei ollut luutaa nojaamassa. Miksi koululla oli edes näin paljon luutia toimettomina?
-   Lily, et kai luule, että täällä on hämähäkkejä? Hugo kysyi katse katossa.
Lily siirsi katseensa nurkasta Hugoon ja Hugosta kattoon, jossa oli hämähäkin seitti. Hän nielaisi.
-   Tuota, en luule.
Hugo nyökkäsi ja Lily huomasi pojan olevan astetta kalpeampi kuin äsken. Lily laski katseensa jalkoihinsa ja koetti olla ajattelematta katossa olevaa seittiä ja sen tehnyttä hämähäkkiä.
Hän tuijotti mustaa roskaa, joka oli hänen jalkojensa juuressa. Kuvitteliko hän vai oliko tuo roska äsken ollut enemmän vasemmalla kuin oikealla? Pian roska liikahti uudestaan ja Lily kiljaisi.
-   Mitä nyt? Hugo kysyi valppaana.
-   H-hämähäkki, Lily piipitti ja ponnahti lattialta ylös.
Hämähäkin liikkuessa uudestaan, hän hyppäsi ilmaan vinkuen. Hugo seisoi lamaantuneesti paikoillaan ja tuijotti hämähäkkiä silmät pelosta suurina.
-   Hugo, Lily kuiskasi ja hyppäsi pojan kaulaan, kun hämähäkki liikkui taas.
Hugo kiersi kätensä Lilyn ympärille automaattisesti, mutta vasta kun Lily vinkaisi uudelleen, poika päätti olla rohkea. Hän irrotti toisen kätensä Lilystä, joka roikkui hänen kaulassaan tiukemmin kuin äsken ja tarttui taikasauvaansa.
-   Laatikkolukitus, Hugo sanoi ja osoitti hämähäkkiä, jonka ympärille alkoi muodostua laatikko.
-   Noin, hän sanoi.
Lily vilkaisi laatikkoa ja laski jalkansa lattialle.
-   Kiitos, hän sanoi kädet yhä Hugon kaulan ympärillä.
-   Tekisin mitä vain vuoksesi, Lily, Hugo hymyili pienesti.
Lily tuijotti Hugon sinisiä silmiä, jotka tuijottivat takaisin. Hän tunsi kuinka hänen sydämensä alkoi hakata lujempaa ja posket kuumottaa. Hän räpäytti silmiään, muuta hän ei uskaltanut liikuttaa, sillä hän ei halunnut pilata tätä hetkeä. Se tuntui jotenkin herkältä.
Hugo hipaisi hiussuortuvan pois Lilyn kasvoilta ja laski kätensä tytön vyötärölle. Lily raotti huuliaan huomaamattaan.
-   Lily, Hugo kuiskasi, jolloin Lily haistoi tutun sitruunan tuoksun.
Hugo kallisti päätään häntä kohti ja painoi huulensa kevyesti hänen huulilleen. Lily maistoi sitruunan pojan huulilta ja perhoset hänen vatsassaan liitelivät ilosta ja hän tunsi päässeensä seitsemänteen taivaaseen. Kaikki muu tuntui häviävän.
Kun Hugo erkaantui Lily laski katseensa alas. Sain ensisuudelmani Hugolta ja se tuntui aivan… aivan fantastiselta, muuta sanaa Lily ei keksinyt.
-   Lily? Hugo kuiskasi.
Lily nosti katseensa poikaan. Hän hymyili leveästi Hugolle ja poika vastasi hymyyn.
-   Lähtisitkö minun kanssa jonnekin ystävänpäivänä? Hugo kysyi.
-   Joo, l… Hetkinen, entä se salaperäinen seuralainen, jonka kanssa sinä olet sanonut meneväsi Tylyahoon ystävänpäivänä? Lily kysyi silmät viiruina.
-   Se olit koko ajan sinä. En ollut vain vielä uskaltanut pyytää sinua vaikka pelkäsin, että joku muu ehtisi ensin, Hugo virnisti.
Lily pudisti päätään ja löi poikaa leikkisästi.
-   No, lähdetkö? Hugo kysyi.
-   Lähden, Lily hymyili.
Hugo kumartui painamaan toisen suudelman tytön huulille.

Kello oli yli seitsemän, kun Rosen loitsu raukesi ja Lily ja Hugo pääsivät ulos luutakomerosta.
-   Mennäänkö katsomaan onko suuressa salissa vielä ruokaa? Lily kysyi.
Hugo nyökkäsi ja tarttui Lilyä kädestä. He kävelivät käsi kädessä suureen saliin, Hugo vihellellen.
Pöydissä oli hiukan ruokaa jäljellä, joten he istuivat syömään. Syömisen jälkeen he jatkoivat matkaa Rohkelikon oleskeluhuoneeseen, jossa oli kova tohina päällä. Fred meuhkasi huispausjoukkueelleen ja nähdessään Hugon, poika kävi tämän kimppuun. Fred huusi, että Hugo ei ottanut treenejä tosissaan ja lentäisi joukkueesta pois alta aika yksikön tätä vauhtia.
-   Tällä säällä mitään treenata, Hugo mumisi, kun Nicola kiinnitti Fredin huomion itseensä.
Lily naurahti ja puristi pojan kättä. Ele ei jäänyt Laralta huomaamatta.
-   Te, tyttö kiljaisi, jolloin kaikki oleskeluhuoneessa olijat, suurin osa huispausjoukkuetta, kääntyivät katsomaan häntä.
Lara osoitti Lilyä ja Hugoa ja katseet kääntyivät heihin ja heidän käsiinsä. Sen jälkeen tapahtui jotain sellaista, mitä Lily ei olisi koskaan uskonut tapahtuvan.
James tuli väkijoukon keskeltä ja löi Hugoa.
Lily kiljaisi pelästyksestä ja Rose juoksi veljensä luo, joka pyyhki kädellään suupielestänsä verta.
-   James, Albus sanoi, jolloin Lily katsahti veljeään.
Albuksen vihreät silmät olivat viiruina ja suu tiukkana viivana. Poika ei tuijottanut Jamesia vaan Hugoa ja silloin Lily tajusi miksi James oli lyönyt Hugoa.
-   Meidän Lily ei seurustele minkään naistenmiehen kanssa, James murahti.
-   Ei Hugo ole mikään naistenmies! Hän on tapaillut vain kerran yhtä kolmannella luokalla, eikä sen jälkeen ketään muuta, Rose sanoi rauhoittavalla äänellä.
James avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta Roxanne puuttui puheeseen.
-   Sinä olet tyhmä, James, tiesitkö sitä? Lily ja Hugo ovat sopiva pari ja kaikki tietävät sen, jopa sinä. Eikä sinulla ole oikeutta nimitellä Hugoa naistenmieheksi, sillä olet sitä itse: sinulla on ollut monia tyttöjä kolmannelta asti ja olet vaihtanut heitä siitä asti viikossa. Hugo on siis paljon parempi poikaystävä kuin sinä. Sinä, James, olet yksi iso paskiainen, tyttö sanoi murhaavalla äänellä.
-   Ai niin, jos ei tullut vielä selväksi, niin en haluakaan lähteä kanssasi ulos ystävänpäivänä, sillä olet säälittävä typerys, Roxanne lisäsi.
Lily katsoi punapäistä veljeään. Jamesin ruskeat silmät näyttivät surullisilta, kun Roxanne oli lopettanut pojan haukkumisen ja kadonnut tyttöjen makuuhuoneeseen.
Lily meni veljensä luo ja halasi tätä.

Lily istui veljiensä kanssa oleskeluhuoneessa. Kaikki muut olivat nukkumassa, sillä kello oli yli yksi yöllä.
James ja Albus sanoivat olleensa vain suojelevaisia Lilyä kohtaan, sillä hän oli heidän pikkusiskonsa.
-   Eikä se koske ainoastaan Hugoa vaan kaikkia poikia. James meni äsken vain liian pitkälle, Albus totesi.
-   Joo, niin menin. Pyydän Hugolta aamulla anteeksi, James myönsi.
-   Kyllä minä sen tiedän, että te suojelette minua, mutta Hugolta minua ei tarvitse suojella, Lily hymyili pienesti.
He istuivat hetken hiljaa: Lily sohvalla Jamesin kanssa ja Albus nojatuolissa.
-   Komeroon lukitsemisesta seuraa näyttävästi aina jotain huonoa, Lily naurahti.
Albus virnisti, mutta James huokaisi raskaasti.
-   Vaihdanko minä tyttöjä viikossa? hän kysyi.
-   Kolmannella, mutta neljännellä hoksasit Katen, jonka kanssa seurustelit puoli vuotta, Albus lohdutti.
-   Ja viidennellä ihastuit Roxanneen, Lily hymyili surullisesti.
James kohautti olkapäitään ja huokaisi jälleen kerran. Lily vilkaisi rennosti istuvaa Albusta. Poika nyökäytti päätään ja vaihtoi asentoaan: hän nousi seisomaan nojatuolin käsinojalle ja loikkasi siitä sohvalle, jossa hänen sisaruksensa istuivat.
-   Nyrpeä naama on rumaa katseltavaa, Albus sanoi.
-   Totta puhut, Lily nyökkäsi.
Sitten he molemmat alkoivat kutittaa Jamesia kyljistä, eikä mennyt kauankaan kun punapäinen poika nauroi.

[maijja]

Oli aivan pakko tulla koneelle ihan vain tämän takia. Ja se kannatti! Ihanaa, Lily  ja Hugo on yhdessä! Kivaa oli myös se, ettei kaikki mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja James kimpaantui. Toi vähän realistisuutta tähän.   

[tirsu]

maijja, kiitos kommentistasi. mukavaa piristystä aamuun.
eli se james kimpaantui-kohta ei sitten ollutkaan ihan tyhmä ja outo, hyvä. epäilin hieman, että se olisi ollut hiukan liikaa, muttei näyttävästi sitten ollut(?).
-tirsu

[maijja]

Ei se minusta ollut. Näitä next generation-ficcejä lukiessa törmää melkein aina suojeleviin isoveljiin, ja minusta ne jotenkin sopii Potterien perheeseen, jonka olen aina kuvitellut tosi perhekeskeiseksi.

[tirsu]

A/N: No niin, tässä olisi kasi luku. Loppua kohden ollaan menossa ja hyvin. Vielä kaksi lukua jäljellä.

_____________________________________________________________________________________________________

Luku 8.

Helmikuun 14. päivänä Nicola herätti Lilyn, Laran ja Sinikellon kuudelta, jotta he ehtisivät valmistautumaan ajoissa Tylyahon reissua varten. Hän komensi jokaisen käymään lämpimässä suihkussa ja pysymään siellä viisitoista minuuttia, sillä tavalla se ajoi kylpyammeen tehtävää.
Kun Lily tuli suihkusta viidentoista minuutin päästä, oli Nicola ehtinyt järjestämään heidän huoneeseen meikkaus- kampaus- ja pukeutumispisteet. Lily meni meikkauspisteen luokse ja katsoi siellä olevia erilaisia meikkaustarvikkeita.
 Lolalla oli sitten suuri valikoima meikkejä, Lily tuumasi astellessaan vaatekaappinsa luo.
-   Ei Lily, älä koske niihin! Minä katson sopivat asut teille kaikille, Nicola huudahti.
Lily tuijotti tyttöä.
-   Miten me sitten voidaan mennä aamupalalle? Lara kysyi pidellen malvanväristä pyyheliinaa tiukasti ympärillään.
-   Näillä, Nicola sanoi kuin asian olisi pitänyt olla itsestään selvä ja osoitti valkoisia t-paitoja ja housuja sängyllään.
Lily vilkaisi valkoisia vaatteita ja irvisti.
-   Minulla ei ole nälkä, hän mumisi ja puki yllensä kylpytakin.
Hän istahti sängylleen ja mietti, että tajuaakohan Nicola, ettei Lara ollut kuin viisi minuuttia suihkussa.
Lily naputteli sormiaan hetken aikaa sängynlaitaa vasten, mutta kyllästyi pian. Hän ajatteli, että voisi odotellessa lakata kyntensä ja avasi yöpöytänsä laatikon. Laatikossa oli ainoastaan kolmea väriä: punaista, vaaleanpunaista ja sinistä. Pitäisi tuoda lisää kynsilakkoja tänne, Lily ajatteli tarttuessaan vaaleanpunaiseen kynsilakkapulloon.
-   Lily, johan minä sanoin, että minä valitsen teille kaiken, Nicola kiljaisi.
-   Lue tuota ja anna se tänne, tyttö lisäsi ja heitti Mona-lehden Lilylle.
Lily ojensi kynsilakkapullon happamasti ystävälleen ja otti lehden selattavaksi.
Seitsemältä Nicola tuli pois suihkusta ja pukeutui valkoisiin vaatteisiin.
Kiedottuaan pyyheliinan turbaaniksi päänsä ympärille Nicola meni katsomaan Lilyn vaatekaappia. Tyttö pudisteli päätään epäuskoisena ja Lily kuuli, kuinka tämä mutisi hiljaa että Lilyllä ei ollut mitään sopivaa.
Nicola siirtyi Sinikellon vaatekaapille, sitten Laran ja viimeisenä omalleen, josta hän veti esille kolme paitaa, hameen, kaksi mekkoa ja lannefarkut, jossa oli pillifarkkujen malliset lahkeet. Tyttö meni takaisin Sinikellon kaapille ja veti sieltä esille vaaleansinisen paidan, jossa oli todella leveät hihat.
-   Lara, tuo kenkälaatikkoni sieltä. Nicola käski.
Lara työnsi pienen laatikon Nicolan luo, jonka Nicola avasi heti. Lily virnisti, kun hänen ystävänsä alkoi tonkia laatikkoa. Sitä oli isonnettu taialla, jotta sinne mahtuisi kaikki kengät, jotka Nicola oli halunnut mukaan.
Pian lattialla oli neljät kengät nätissä rivissä ja Sinikello istui meikattavana. Lara oli lähtenyt syömään, muttei Nicolan määräämissä valkoisissa vaatteissa vaan omassa, leopardi kuviollisessa, yöpuvussaan.
Lily seisoi peilin edessä, jonka Sinikello oli isontanut käsipeilistä, ja katseli kuvajaistaan. Hänen punainen tukkansa oli kiharrettu latvasta, korvissa roikkui joululahjaksi saadut l:n muotoiset korvakorut. Nicola oli valinnut hänelle keltaisen villapaidan, jossa oli puolipitkät hihat ja rinnassa rusetti, polvipituisen mekon, joka oli vihreän värinen. Mekon etupuolella oli neljä hopeista nappia. Paksuihin, vihreisiin sukkahousuihin verhotut ohuet jalat oli laitettu keltaisiin kiiltonahkakorkokenkiin, joissa oli edessä aaltoileva koristereunus.
-   Onko nämä nyt hyvät lumessa tarvottaviksi? Lily kysyi katse kengissä.
-   On, kun ne on suojattu taialla, Nicola selitti.
Lily nyökkäsi ja kosketti l:n muotoista kaulakoruriipustaan.
-   Hemmetti, Lara mutisi.
Lily kääntyi katsomaan tyttöä, joka tunki jalkojaan mustiin nilkkureihin, joissa oli pienet korot. Tytöllä oli muutoin yllään Nicolan valitsema oransinen villapaita, joka myötäili vartaloa ja paljasti toista olkapäätä hivenen ja sen alla oli mustanarutoppi. Jalkaansa Lara oli saanut pillilannefarkut.
-   Nämä kengät ovat yhden koon liian pienet ja tämä oranssi kaulanauha kuristaa minut, saparopäinen Lara mutisi kiukkuisesti.
-   Laita tämä pinni vielä, Nicola sanoi ja ojensi oranssia pinniä.
Lara mulkaisi Nicolaa pahasti, mutta otti pinnin.
Lily päätti ottaa hatkat varmuuden vuoksi, nappasi toppatakkinsa ja katosi rappukäytävään. Hän kuuli Nicolan kiljuvan, ettei takki sopinut Lilyn asuun mutta hän ei välittänyt siitä. Hän meni suoraan ulos odottamaan Hugoa.
Kello oli puoli yksitoista ja Hugo porhalsi ulos samaan aikaan, kun mustat vankkurit ilmestyivät Tylypahkan porteista. Niiden ovet aukesivat tuttuun tapaan itsestään ja yhtä aikaa. Hugo tarttui Lilyä kädestä ja työnsi tytön kolmanteen vaunuun, johon tulivat myös James ja Albus.
-   Näin äsken ystäväsi Sinikellon, hän oli pukeutunut oudosti, James sanoi,
Lily tirskahti, kun hän ajatteli Sinikellon asua. Vaaleansininen paita, jossa oli ylileveät hihat ja kirsikankuvia, musta essuhame oli oikeaa minikokoa ja jalkoja verhosivat turkoosin väriset trikoot.
-   Lola valitsi ne hänelle. Ensi kertaa hänen tyylitajunsa on tehnyt tenät, Lily sanoi.
-   Totta. Ja ne kengät: beigen väriset nahkasaappaat käännöskoristeella, Hugo nyökkäili nauraen.
-   Mutta ne pikkunutturat olivat ihan kivat, James virnisti.

Lily vilkuili ympärilleen Matami Puddifootin kahvilassa, joka oli mitä ilmiselvimmin tarkoitettu rakastuneille pareille. Paikka sai Lilyn voimaan hiukan pahoin vaaleanpunaisen eri sävyillä.
Vaaleanruskean, pyöreän pöydän päällä oli vaaleanpunainen, pitsinen, sydämen muotoinen pöytäliina. Sen päälle oli aseteltu valkoinen, posliininen maljakko, jossa oli tusina vaaleanpunaisia ruusuja.
Lily irvisti pienesti. Vaikka paikka olikin rakastuneille, olisi siellä voinut olla muita värejä kuin vaaleanpunaista.
Hugo laski Lilyn eteen sydämenmallisen tarjottimen, jossa oli kaksi valkoista mukia kuumaa kaakaota, päällä vaahtokarkkia. Lily otti toisen mukeista ja katsoi sitä. Pieniä sydämiä ja ne kiersivät mukia spiraalimaisesti.
-   Vähänkö ällöttävä paikka, Lily kuiskaisi, kun Hugo oli heittänyt tarjottimen syrjään.
Hugo katsoi ympärilleen ja nyökkäsi.
-   Niin on, mutta olemme täällä vain hetken.
Lily katsoi uteliaasti salaperäisesti hymyilevää Hugoa, mutta poika hörppäsi kaakaotaan muina miehinä. Lily nyrpisti nenäänsä ja nappasi sormillaan kaakaostaan puoliksi sulaneen vaahtokarkin ja pisti sen suuhunsa. Hugo vilkaisi Lilyä ja tarttui tätä kädestä.
Hugon kosketus sai lämpimän väreen kulkeutumaan Lilyn selkäpiitä pitkin ja tyttö hymyili hiukan ujosti.
 Lily sipaisi karanneen hiuksen korvansa taakse, eikä sen takia huomannut ikkunan takaa vilkuttavaa Rosea. Mutta Hugo huomasi. Poika irrotti kätensä Lilyn kädestä ja hörppäsi kaakaonsa loppuun parilla hörpyllä.
-   Juo kaakaosi äkkiä niin mennään, Hugo mutisi kyyneleiden kirvellessä silmissään, sillä hän oli polttanut kielensä.
-   Okei, Lily sanoi hämmästyneenä ja joi kulauksen kaakaostaan.
Kuumaa, hän ajatteli hörpätessään uudelleen. Katsoessaan kärsimätöntä Hugoa Lily päätti napata yhden vaahtokarkin suuhunsa ja jättää loput kaakaosta juomatta.
-   Valmis, hän sanoi nielaistuaan vaahtokarkin.
-   Varmasti? Hugo kysyi katse Lilyn mukissa.
Lily nyökkäsi ja veti takkinsa päälleen. Hugo tarttui Lilyä kädestä, suikkasi suukon tämän huulille ja lähti johdattelemaan tyttöä ulos kahvilasta.
He kulkivat läpi Tylyahon, kääntyivät vasemmalle kampaamo Venuksen jälkeen. Hugo kuljetti Lilyä ylös mäkeä, joka oli täynnä lumisia puita.
Kun he olivat mäen laella, Hugo pysähtyi. Lily puuskutti, sillä kiiltonahkakorkokengillä oli hyvin vaikea kulkea lumisella säällä ja vieläpä nopeasti. Saatuaan hengityksensä tasautumaan, hän katsoi alhaalta aukenevaa maisemaa. Tylyaho näytti pieneltä, hän ehti ajattelemaan kun Hugo jatkoi heidän matkaansa nopeasti.
Kun he lopulta pysähtyivät uudelleen, oli heidän edessään puinen mökki, jonka piipusta tuprusi savua. Hugo ryntäsi etuoven luokse ja katsoi ympärilleen etsien jotain. Pian poika kyykistyi, otti käteensä pronssisen avaimen ja avasi sillä mökin oven.
-   Teidän jälkeenne, hyvä neiti, Hugo sanoi kumartaen pienesti.
Lily naurahti ja astui sisälle mökkiin, jossa oli aivan pimeää. Hugo astui sisälle Lilyn perässä sulkien oven takanaan. Poika sytytti eteisen valon ja otti Lilyltä tämän takin.
Hugon ripustaessa takkeja naulakkoon, Lily asteli eteenpäin ja saapui mökin pieneen keittiöön. Keittiössä oli kahden hengen pöytä, jolla lojui kellastunut Päivän Profeetta, kellertävä pieni jääkaappi, tiskiallas kaappeineen ja puilla lämmitettävä hella.
Lily kääntyi ympäri ja katsoi suoraan Hugon taivaansinisiin silmiin.
-   Mistä sinä tämän mökin sait? hän kysyi.
-   Hagridilta, Hugo sanoi tarttuen Lilyä kädestä.
Poika johdatti Lilyn avarampaan huoneeseen, joka oli mitä luultavimminkin olohuone. Tosin tällä hetkellä siellä ei ollut sohvaa tai nojatuolia vaan matala pöytä, jonka päälle oli aseteltu nätisti vaaleankeltainen pöytäliina.
Pöydällä oli kaksi pitkäjalallista lasia, vihreä lasipullo, jonka kyljessä luki kirsikkamehua, kaksi palaa piirasta, croissanteja, suklaakonvehteja, pieni lasikulhollinen kirsikoita ja suklaakastiketta.
-   Istu tuonne, Hugo sanoi ja osoitti tiilisen takan edessä olevaa tummanpunaista huopaa, jolle oli aseteltu muutamia sinisiä, keltaisia ja violetteja tyynyjä.
Lily istahti loimuavan takan eteen ja katsoi kuinka Hugo sytytti taialla kymmeniä kynttilöitä.
-   Taioin niihin turvaliekin, Hugo selitti istahtaessaan hetken päästä Lilyn viereen.
Lily nyökkäsi. He tuijottivat toisiaan hetken, sitten Hugo kurottautui painamaan kevyen suudelman Lilyn huulille.
-   Täällä on ihanaa, Lily sanoi suudelman lomassa.
Hugo irtaantui Lilystä ja nyökkäsi hermostuneen oloisesti. Poika nousi ylös, haki lasit, pullon ja piiraat ja laski ne varovasti huovalle. Hugo kiersi pullon korkin auki ja kaatoi punaista mehua laseihin. Hän ojensi toisen Lilylle.
-   Ostin kirsikkamehua ja – piirasta sinua varten, Hugo hymähti.
Lily hymyili leveästi ja joi hiukan mehuaan. Kirsikan maku tulvahti hänen suuhunsa, jolloin hän ajatteli Hugon olevan todella huomaavainen.
Siinä juodessaan kirsikka mehua ja syödessään kirsikkapiirasia ja croissanteja (jotka Hugo oli hakenut, kun he olivat saneet piiraat syötyä) he juttelivat millaisia tulevaisuuden kuvia heillä oli. Ensi alkuun he puhuivat urasuunnitelmistaan, mutta pian he olivat päätyneet puhumaan yhteisestä perhe-elämästään vaikka he olivat vasta alkaneet käydä treffeillä.
Hugo halusi neljä lasta, sukupuolella ei ollut väliä, Lily halusi uima-altaan, jossa lapset voisivat opetella uimaan. He miettivät nimiä, jotka antaisivat lapsilleen (Jamie, Madeline, Oliver ja Samantha).
Lily katsoi takassa loimuavia liekkejä, kun Hugo siivosi tyhjät piiras- ja croissantlautaset keittiöön.
-   Täällä on tosi romanttista, Lily huokaisi onnellisena.
-   Niin on, Hugo nyökkäsi hermostuneesti ja laski huovalle kirsikkakulhon ja suklaakastikkeen.
-   Kirsikoissa ei ole kiviä.
Lily vilkaisi Hugoa, joka näytti kalpealta.
-   Hugo, onko kaikki hyvin? hän kysyi huolestuneena.
-   On, olen vain hermostunut, Hugo vastasi.
-   Miksi? Lily kysyi.
-   Sen takia, mitä seuraavaksi aion tehdä, Hugo sanoi ja asteli ikkunan luo.
Silloin Lily huomasi ensimmäisen kerran huoneessa olevan mustan pianon ja jakkaran. Hugo istahti jakkaralle, avasi pianon kannen koskettimien päältä ja asetteli nuottipaperin parempaan asentoon.
-   En tiennytkään, että osaat soittaa pianoa, Lily kuiskasi.
Hugo hymyili hermostuneesti.
-   Olen pitänyt sen salassa, vain perheeni tietää. Samoin tämänkin kanssa.
Lily ihmetteli, että minkä tämän kun Hugo alkoi soittaa pianolla Lilylle tuttua kappaletta. Kun Hugo avasi suunsa, Lily tajusi: Hugo alkoi laulaa täydellisen syvällä ja seksikkään käheällä äänellä.
”Something magic in the way you hold me in your eyes.
 No one ever warned me love just takes you by surprise.
 I don’t know what’s come over me, you’ve got my hypnotized
When you look at me.
This feeling’s not like anything I’ve known before. You’re all I
Dreamed that love would be and so much more. I can’t believe it’s true;
You feel the way I do, when you look at me.
You look at me, soft as any touch could be. And suddenly, there’s
 Magic when you look at me. I feel like I’m in heaven every moment when
You look at me.”
Lily tuijotti Hugoa ihastuneena. Hän tunsi itsensä sanattomaksi. Miten joku osasikaan laulaa noin upeasti?
-   Se oli aivan kaunista ja herkkää, Lily sanoi vilpittömästi.
-   Kiitos, Hugo haroi punaista tukkaansa epävarmalla liikkeellä.
-   Osaatko soittaa jotain muutakin kuin pianoa? Lily kysyi.
Hugo sulki pianon kannen ja asteli huovan luokse.
-   Kitaraa jotenkin, poika vastasi vähätellen istuutuessaan.
Lily nyökkäsi innokkaasti ja otti kirsikan. Hän kastoi sen ajatuksissaan suklaakastikkeeseen ennen kuin söi sen. Kun suklaa kastiketta tippui hänen kädelleen, hän sai idean. Nuolaistuaan kastikkeen kädeltään pois, Lily otti toisen kirsikan, uitti sen kunnolla suklaassa ja ojensi sitä Hugolle. Hugo nojautui lähemmäs, jotta saisi kirsikan suuhunsa. Lily näytti kieltään, sipaisi suklaista kirsikkaa pojan nenään ja söi kirsikan itse.
Hugo katsoi nenäänsä, jossa oli kastiketta.
-   Lily, poika naurahti.
Lily virnisti lammasmaisesti ja kurottautui nuolemaan kastikkeen pois Hugon nenästä. Hugo tönäisi Lilyn selälleen ja otti sormeensa suklaakastiketta.
-   Kosto on suloista, poika julisti ja sipaisi kastiketta Lilyn poskeen.
Sen jälkeen poika painoi huulensa Lilyn huulille ja suuteli tätä ensin kevyesti, sitten hän syvensi suudelmaa aste asteelta.
Pian hiljaisessa mökissä kuitenkin kaikui au-huudahdus.

-   Sinä teit mitä? Lara kysyi nauraen.
Lily, Lara ja Sinikello istuivat kaksi tuntia myöhemmin Kolmessa Luudanvarressa. Lorcan, Lysander, Hugo ja Rose istuivat toisessa pöydässä kuin he.
Lily vilkaisi Hugoa, jota Rose tutki.
-   Purin Hugon kieltä, hän toisti.
Hän oli juuri kertonut Hugon romanttisesta yllätyksestä ja mökin tapahtumista.
-   Miksi? Sinikello kysyi ja yritti olla tirskahtamatta.
-   Ja miten niin pääsi käymään? Lara uteli.
-   Olimme suutelemassa, kun Hugo kosketti kielellään hampaitani. Jostain kummallisesta syystä säikähdin sitä ja puraisin häntä kieleen, Lily kuiskasi punastuen.
-   Kaikki eivät pakosti vain tykkää kielisuudelmista, Lara nyökkäili varmasti.
Sinikello katsoi Laraa silmät pyöreinä. Lily hipaisi hiussuortuvan pois silmiltään.
-   Ei kyse ole siitä, ettenkö tykkäisi, totta puhuen en tiedä sitä vielä, minä vain säikähdin, hän kertoi.
-   Minäkin säikähdin ensimmäisellä kerralla, kun Harold tunki kielensä suuhuni, se tapahtui yhtäkkiä, Lara muisteli.
Lysander vilkaisi tyttöystäväänsä oudosti, mutta Lily ei ehtinyt kiinnittämään siihen paljon huomiota, kun Nicola ryntäsi itkien sisään. Tyttö ei huomannut ystäviään vaan juoksi suoraan naistenhuoneeseen.
 Lily vilkaisi kahta muuta ystäväänsä pikaisesti ennen kuin lähti Nicolan perään.
Nicola istui vessan lattialla ja itki polviaan vasten. Tytön vaaleanpunainen tukka, joka oli ollut rennolla nutturalla, oli auennut ja sekaisin.
-   Lola, onko kaikki hyvin? Lily kysyi.
Nicola nosti päätään ja pudisti sitä. Tytön meikit eivät olleet levinneet itkusta, koska ne olivat vedenkestäviä.
Lily meni ystävänsä luokse, ojensi kättään, johon Nicola tarttui ja veti tämän pystyyn. Nicola suoristi valkoista mekkoaan, jossa oli rintojen kohdalla iso, punainen sydän. Mekko oli kuulemma yksi Nicolan taitoluisteluasuista. Ja sen kyllä huomasi, sillä olkaimeton mekko oli ommeltu kiinni hiukan ihoa tummempaan kankaaseen, joka verhosi käsiä pitkähihaisenpaidan tavoin, mekon helma oli lyhyt, hiukan vesirajaa pitempi, ja rypytetty ja siihen oli ommeltu punainen koristereunus. Koko mekko kiilteli nätisti siihen ommeltujen paljeteiden ansiosta.
-   Mikä on? Lily kysyi.
Nicola asteli vessan peilin eteen, katsoi hetken kuvajaistaan ja nyyhkäisi.
-   Olimme Fredin kanssa luistelemassa. No, kuten tiedät, esitin, etten ole kovin hyvä luistelemaan. Kaatuilin tahallani monia kertoja ja viimeisellä kerralla sukkahousuni menivät rikki, Nicola selitti ja osoitti mustia luistelusukkahousujaan, joissa oli pieni reikä.
Lily nyökkäsi kummastuneena. Sekö oli itkun arvoista?
-   Sanoi Fredille meneväni vilkaisemaan polveani lähimpään ulkovessaan. Irrotin luistimien terät kengistäni ja menin katsomaan polveani, Nicola sanoi katse valkoisissa kengissään, jotka muistuttivat kaunoluistimia, ilman teriä tosin.
-   Jatka, Lily käski, kun Sinikello tuli vessaan.
-   Palatessani näin Jamesin juttelemassa Fredin kanssa ja menin heidän luokseen, mutta he eivät huomanneet minua, kumma kyllä. James kysyi Frediltä, he puhuivat siis suhteestamme, että uskoiko hän meidän suhteen kestävän, kun kesäloma loppuu. Siis, kun Fred on 17 ja minä 14-vuotias ja minä joudun palamaan tänne jne., Nicola nyyhki.
-   Mitä Fred vastasi? Lily uteli.
-   Hän sanoi, että epäilee suhteen loppuvan siihen, Nicola sanoi ja purskahti rajuun itkuun.
Lily painoi kätensä suulleen, kun taas Sinikello ryntäsi halaamaan lohduttavasti Nicolaa.
-   Hei Lola, höpönassusi etsii sinua. Oh, mitäs täällä vetistellään? Lara kysyi vessan ovelta.
-   Ei nyt Lara, Lily tuhahti.
Lara nyökkäsi kummastuneena ja Lily alkoi selittää tytölle Nicola kertomusta.

Lumi alkoi sulaa pikkuhiljaa maaliskuuta eteenpäin mentäessä. Kuluneen kuukauden aikana oli ehtinyt tapahtumaan paljon.
Fred oli alkanut pitämään huispaustreenejä oikein urakalla: joka iltapäivä poikkeuksena ainoastaan sunnuntai. Lily ja Albus olivat alkaneet pitämään tiukempaa linjaa Jamesin valmistautumisen kanssa S.U.P.E.R. – kokeisiin.
Lara, joka oli ennen tullut toimeen moitteettomasti Fredin kanssa, alkoi ilkeillä pojalle kun hänelle oli selvinnyt mitä poika oli sanonut suhteestaan Nicolaan. Nicola itse ei tehnyt enää muuta kuin kävi oppitunneilla ja makaili sängyssään masentuneena. Sinikello yritti piristää tyttöä kehnoin tuloksin.
Lily ja Sinikello olivat joutuneet leikkaamaan hiuksiaan lyhyemmiksi, koska Nicola ystävänpäivänä heidän hiuksiinsa laittama lakka, joka oli pilalle menneestä erästä jollain tavalla päässyt kauppaan, oli värjännyt ja haaroittanut niitä. Lara oli nauranut heille vahingoniloisena, jolloin yleensä rauhallinen ja kiltti Sinikello oli taikonut tytön hiukset kirkkaan pinkiksi.
Oli maaliskuun viimeinen päivä ja Lily oli juuri tullut katsomasta sateessa pidettäviä huispaustreenejä, jonne Hugo oli hänet pyytänyt tulemaan. Hän istahti Nicolan sängyn päähän, jossa vaaleanpunahiuksinen tyttö makasi silmät suljettuina.
-   Lola, olemme olleet Hugon kanssa jo muutamilla treffeillä, joten eikö nyt voi sanoa että seurustelemme? Lily kysyi.
-   Joo voi, Nicola vastasi raskaasti huokaisten.
Lily kallisti päätään ja katsoi ennen niin huoliteltua, nyt epäsiistiä Nicolaa. Tyttö ei ollut puhunut Fredin kanssa, eikä nähnyt poikaa kuin vilaukselta ystävänpäivän jälkeen, vain maannut masentuneena. Hugo oli sanonut, että Fred piinasi itseään, ja heitä, treeneillä koska tämä ei tiennyt mikä Nicolaan (ja Laraan) oli mennyt. James oli myötäillyt Hugoa ja kertonut ettei Fred enää vaivautunut edes valmistautumaan S.U.P.E.R. – kokeisiin vihoitellessaan Nicolalle. Roxanne oli kuulemma yrittänyt puhua siitä järkeä isoveljelleen, mutta turhaan.
-   Oletkos kuullut, että Fred pitää kovia treenejä joukkueelleen? Lily kysyi muina miehinä.
Nicola päästi hassun äännähdyksen, ehkä se oli olevinaan tuhahdus. Lily huokaisi äänettömästi.
-   Eikä hän ole lukenut enää kokeisiinkaan, kun hän miettii sinua, hän jatkoi.
Nicola ei sanonut mitään, avasi vain pähkinänruskeat silmänsä apposen auki. Lily tutkaili ystävänsä kasvoja hetken ajan, sitten hän huokaisi uudelleen, nousi ja lähti oleskeluhuoneeseen. Hän istahti punaiselle nojatuolille ja odotti.
Tunnin päästä hänen odotuksensa palkittiin, kun märkä huispausjoukkue ryntäsi sisään. Fred tuli viimeisenä ja pojan pää oli luotu lattiaan. Lily pompahti ylös nojatuolista ja lähti Fredin perässä seitsemännen luokan poikien makuusaliin.
-   Minulla on asiaa sinulle, Fred, hän sanoi ja työnsi oven kiinni jäljessään.
Fred vilkaisi Lilyä kiinnostuneena.
-   Lily, mitä sinä täällä teet? kysyjä oli James, joka vaihtoi päällensä kuivan, mustan t-paidan.
Lily ei vastannut veljelleen, katsoi ainoastaan ympärilleen. Hän oli viimeksi käynyt veljensä makuusalissa, kun oli ollut ensimmäistä vuottaan Tylypahkassa. Makuusalissa ei ollut tapahtunut paljoa muutoksia, Lily laittoi merkille, vain iän tuomia muutoksia lehtien, julisteiden ja vaatteiden sijoituksen kanssa.
-   Teidän pitäisi siivota täällä, hän sanoi ja nosti jalallaan sinisiä shortseja.
-   Niin, sano se Robertille, sillä on sen vuoro siivota, James sanoi ja lysähti petaamattomalle sängylleen.
Lily nyökkäsi hajamielisenä.
-   Se tuskin oli asiasi, Fred sanoi riisuen märän paitansa.
Lily avasi suunsa, mutta sulki sen sitten saman tien. Olipa Fredillä treenattu yläkroppa, muttei liian treenattu. Olikohan Hugollakin tuollainen yläkroppa, hän mietti.
James vilkaisi siskoaan, nappasi lattialta kirkkaan vihreän paidan, jossa luki Shut Up, ja heitti sen Fredille.
-   Paita päälle, niin alaikäisten kuolauskin loppuu, hän sanoi samalla.
Lily kosketti suupieliään ja James rupesi nauramaan. Lily mulkaisi veljeään.
-   Ovatko Robert, Kevin ja Alex täällä? hän kysyi.
 James nyökäytti päätään ja osoitti suihkun suuntaan. Lily rypisti otsaansa.
-   Yhdessä?
-   James huijasi, ne menivät suoraan suureen saliin, Fred totesi.
-   Ai, no kuitenkin, Lily sanoi.
-   Sano asiasi jo, James mylvi.
-   Lola kuuli silloin ystävänpäivänä mistä te puhuitte, kiitos vaan James, ja masentui siitä. Tai oikeastaan, vastauksestasihan hän vasta masentui, mutta kuitenkin. Joten ole kiltti ja puhu hänen kanssaan, ei muuta, Lily pälpätti mulkoillessaan veljeään.
Sitten hän käännähti, avasi oven ja lähti takaisin oleskeluhuoneeseen istumaan. Vaikka hän odotti, ei Frediä näkynyt ollenkaan. Ehkä poika ei halunnutkaan saada välejään kuntoon Nicolan kanssa.

Muodonmuutosten opettaja, Jane Kelly, näytti kuinka tyhjä lasipullo, joka oli turkoosin värinen, muutettiin vaaleanoranssiksi ruusukimpuksi. Professori Kelly selitti hitaasti kaikki vaiheet, jotta kaikki ymmärtäisivät heti ensimmäisellä kerralla jutun idean.
Lily, joka oli taikonut tapansa mukaan sulkakynän tekemään muistiin panoja puolestaan, tuijotti Nicolaa. Tytön tukka oli sipaistu huolimattomasti kiinni, koulupuku oli todella ryppyinen ja ryhti oli kadonnut aikoja sitten.
Hän oli eilen yhdessä Sinikellon ja Laran kanssa käynyt Moniq Zeelerin luona puhumassa Nicolasta. Heidän tuvanjohtajansa oli luvannut puhua tytön kanssa, kun ehtisi.
 Nyt oli mennyt viikko siitä, kun Lily oli jutellut Fredille, eikä poika ollut edes yrittänyt päästä juttelemaan Nicolan kanssa.
Lily käänsi katseensa professori Kellyyn, joka heilautti taikasauvaansa, jolloin lasipullo muuttui ruusukimpuksi. Kimppu oli kaunis, iso ja se kimalsi nätisti. Jos ei olisi nähnyt, että kimppu oli muutettu lasipullosta, olisi kimpun voinut kuvitella olevan aito.
Ensin Lily kuuli pientä nyyhkytystä, sitten se koveni. Kaikki muutkin luokassa olijat kuulivat nyyhkytyksen ja katselivat ihmeissään ympärilleen. Kuka itki?
Lily katsahti Nicolan suuntaa, jossa Lara koetti parhaansa mukaan rauhoitella itkevää tyttöä.
Professori Kelly, ja muut oppilaat, paikansi itkijän. Professori laskeutui korokkeeltaan ja meni Nicolan luo. Ruskeahiuksinen professori Kelly puhui hetken kuiskaten Laran kanssa ja tarttui sen jälkeen Nicolaa kädestä.
Nostettuaan tytön pystyyn, professori Kelly kääntyi muun luokan puoleen.
-   Lopetamme ensimmäisen tunnin tähän ja jatkamme kello kymmenen siitä mihin nyt jäimme toisella tunnilla, hän sanoi ja lähti taluttamaan itkevää Nicolaa mitä luultavaminkin Sairaalasiipeen.
Suurin osa oppilaista lähti pois muodonmuutosten luokasta, hyvin harva jäi luokkaan kuluttamaan aikaansa. Lily ja Hugo jäivät luokkaan istuskelemaan. Lara tuijotti hetken kattoon, mutisi sitten menevänsä etsimään L:n, kun tällä piti kuulemma olla hyppytunti. Sinikello tuijotti Lilyä.
-   Mikähän Lolalle tuli? tyttö kysyi.
Lily kohautti olkapäitään. He olivat omanneet käyttöönsä Nicolan lempinimen, jonka Fred oli antanut tytölle, hän ajatteli hivenen surullisena.
-   Menen katsomaan, jospa hänet vaikka vietiin Sairaalasiipeen, Sinikello sanoi hiljaa.
Lily nyökkäsi ja kääntyi Hugon puoleen. Poika virnisti, kumartui ja antoi Lilylle pusun. Hugon kieli oli parantunut kaksi viikkoa sitten, jonka jälkeen he olivat kokeilleet kielisuudelmaa uudestaan. Se oli onnistunut ensimmäistä kertaa paremmin ja Lily oli todennut sen jälkeen Laralle, että oli pitänyt siitä.
Nyt he eivät puhuneet mitään, katselivat toisiaan vain pienesti hymyillen. Hugo tarttui Lilyä kädestä ja leikki tämän pitkillä, ohuilla sormilla. Hugo oli sanonut pari päivää sitten, että Lily voisi soittaa pianoa kun tällä oli sellaiset sormet, jotka sopivat parhaiten pianon soittoon: ohuet ja pitkät.
 Lily tuijotti Hugon sormia. Nekin olivat myös pitkät ja tavattoman ohuet ollakseen pojan sormet.
-   Hugo, laulaisitko minulle? Lily kysyi yhtäkkiä nostaessaan katseensa Hugon silmiin.
Hugo katsahti ympärilleen luokassa, jossa oli heidän lisäksi kaksi rohkelikkolaista poikaa.
-   Täälläkö? Rasmus ja Ryan ovat täällä, Hugo kysyi kuiskaten.
-   Täällä niin, Lily sanoi.
-   Ei täällä ole soitinta, enkä minä laula mitään ilman taustamusiikkia, Hugo totesi.
-   Se hoituu hetkessä, Lily sanoi ja silmäili pergamenttiaan, johon sulka vieläkin kirjoitti heidän puheitaan.
Lily laski sulan pöydälle, otti taikasauvansa ja osoitti sillä edessään olevaa lasipulloa. Lasipullo alkoi muuttaa muotoaan: se leveni, venyi, piteni, mutta ei vaihtanut väriä.
-   Oho, en osaa loitsua vielä kunnolla. No jaa, tässä on kitara, Lily sanoi ja ojensi Hugolle vihreää kitaraa, joka oli äsken vielä ollut lasipullo.
-   Entä pojat? Hugo kysyi.
-   Ei heillä ole väliä. Soita minulle edes vähän, ole kiltti, Lily pyysi.
-   Okei, vähän vain, Hugo myöntyi ja otti kitaran Lilyltä.
Hugo asetti kitaran hyvin syliinsä, näppäili hiukan, sääti kitaran kieliä ja alkoi sitten soittaa. Lily huomasi, että Rasmus vilkaisi heidän suuntaansa pikaisesti.
”This feeling’s not like anything I’ve known before. You’re all I
Dreamed that love would be and so much more. I can’t believe it’s true;
You feel the way I do, when you look at me.
You look at me, soft as any touch could be. And suddenly, there’s
 Magic when you look at me. I feel like I’m in heaven every moment when
You look at me.”
Kun Hugo lopetti laulamisen ja soittamisen, kuului taputusta. Lily ja Hugo katsoivat ympärilleen. Rasmus ja Ryan ja muutama hyppytuntiaan viettävä korpinkynnen tyttöä taputtivat.
-   Oi, se oli upeaa, vaaleahiuksinen tyttö sanoi.
Ruskeahiuksiset tytöt nyökkäilivät ystävänsä sanojen johdosta.
-   Hemmo, sinä se osaat, Rasmus sanoi ja näytti peukaloa.
Lily hymyili leveästi, ehkä myös hiukan ylpeästi, olihan Hugoa hänen poikaystävänsä.
-   Oliko tuo laulu tekemäsi? vaaleahiuksinen tyttö kysyi.
-   Ei, vaan yksien jästien, Hugo kertoi punehtuen.
-   Miten sinä niiden laulun osaat? tyttö uteli.
-   Se on Lilyn lempilaulu, hän on kuunnellut sitä monta kertaa, Hugo mumisi.
Sen sanottuaan poika pussasi Lilyä huulille.

Pimeyden voimilta suojautumisentunti oli juuri loppunut ja Lily asteli Hugon kanssa käsi kädessä oleskeluhuoneeseen. Lara poukkoili heidän edessään villisti aivan kuin sokerihumalainen lapsi. Sinikello käveli taaempana muista hiljaisena. Hugo mietti ääneen, että jättäisikö menemästä treeneihin, sillä ne olivat koventuneet viime matsin jälkeen. Varsinkin, kun he olivat hävinneet matsin Korpinkynsiä vastaan.
Lara, joka oli päättänyt kokeilla käsillä kävelemistä, myötäili Hugoa ja sanoi kanssa jättävänsä treenit väliin.
-   Ei yksi päivä ilman treenejä riitä, tyttö kuulutti.
-   Totta, Hugo nyökytteli.
Lily ei sanonut mitään vaikka hänen teki mieli huomauttaa, että Lara oli lintsannut viime treeneistäkin. Hän vilkaisi ikkunasta ulos. Ulkona paistoi pilven takaa aurinko. Kun ilmat vielä lämpenisivät, niin pääsisi ulos oleilemaan, Lily ajatteli.
-   Messinki Mortteli, Hugo sanoi yhtäkkiä.
-   Totta, Lihavan leidin ääni sanoi ja heilahti sivuun paljastaen takanaan olevan Rohkelikon oleskeluhuoneen.
Lily astui sisään ja irrotti hetkeksi otteensa Hugon kädestä. Hän venytteli hiukan jäseniään.
-   Käyn vaihtamassa vaatteet, mennään sitten syö…, Lily keskeytti puheensa ja katsoi edessään, nojatuolissa istuvaa Frediä, jonka sylissä Nicola istui.
Tytön pää nojasi Fredin olkaan ja hänen silmänsä olivat kiinni. Fredin kädet olivat kietoutuneet suojelevaisesti Nicolan ympärille.
Lily avasi suunsa kysyäkseen Frediltä, että oliko kaikki kaksikon välillä taas hyvin, mutta Sinikello tarttui Lilyä kyynärpäästä ja pudisti päätään. Lily nyökkäsi ja kääntyi Hugon puoleen. Hän osoitti oleskeluhuoneen muotokuva-aukkoa sen merkiksi, että he voisivat mennä syömään saman tien sittenkin.

Kello oli puoli yhdeksän perjantai-iltana ja Lily kuunteli Nicolan kertomusta siitä, kuinka Fred oli tullut Sairaalasiipeen, kun oli kuullut mitä oli tapahtunut. Lily ei voinut sille mitään, mutta hän oli aivan varma että Nicola lisäili kertomukseen omiaan. Vilkaisu Sinikellon kasvoihin kertoi tytön ajattelevan samalla lailla. Vaikka Nicola välillä väritti kertomuksiaan, oli niitä kiva kuunnella, sillä tyttö kertoi ne hyvin mielenkiintoisella tavalla.
-   Ja sitten hän sanoi, ensimmäisen kerran, rakastavansa minua ja minäkin sanoin rakastavani häntä, Nicola päätti kertomuksensa.
Lily hymyili. Oli todella ihanaa, että kaksikko oli saanut puitua ja sovittua asiansa. Nicolassa näkyi selvä muutos. Tytön vaaleanpunainen tukka oli harjattu silkinpehmeäksi, letitetty ranskalaiselle letille, kasvot meikattu todella taidokkaasti ja vaatteet olivat siistit ja huolitellut. Masennuksesta ei ollut tietoakaan.
-   Minä ja L:kin sanottiin toisillemme nuo maagiset sanat ystävänpäivänä, Lara kertoi.
-   Ja nyt vasta kerrot! Sinikello huudahti.
-   En minä viitsinyt kertoa Lolan takia siitä, Lara mutisi.
Nicola vilkaisi Laraa ja hypähti tämän sängylle. Hän kietoi kätensä tytön ympärille. He halasivat hetken toisiaan, sitten Nicola irtaantui.
-   Nyt tämä tyttö lähtee katsomaan, että eräs söpö poika lukee kokeisiinsa, hän sanoi ja vilkutti pienesti ystävilleen.
Lily lysähti makaamaan sängylleen. Hän mietti, koska he Hugon kanssa sanoisivat ne maagiset sanat toisilleen.
Minä rakastan sinua, Lily hoki mielessään monta kertaa. Pian hän hypähti pystyyn.
-   Menen käymään Lolan luona äkkiä, hän mumisi ystävilleen.
Lily hyppeli portaat alas kaksi kerrallaan. Nicola, rakkauden asiantuntija, osaisi kertoa hänelle, koska ne maagiset sanat voisi sanoa. Lily oli juuri hypähtämässä alas portailta, kun hän kuuli veljensä äänen.
-   Roxanne, kuuntelisit minua, ole kiltti, James sanoi.
Lily kurkisti oleskeluhuoneeseen, jossa ei ollut muita – kumma kyllä – kuin James ja Roxanne.
Roxanne katsoi Jamesia ruskeilla silmillään mietteliäänä.
-   Olkoon, saat viisi minuuttia, tyttö sanoi.
Lily käännähti, käveli portaat, niin hiljaa kuin pystyi, takaisin nelosluokkalaisten tyttöjen makuuhuoneeseen. Hän ehtisi kysyä asiaansa myöhemminkin; nyt hän ei halunnut häiritä veljeään ja tämän sovinto yritystä. Toivottavasti veli onnistuisi, Lily ajatteli.

Seuraavana aamuna Lily istui suuressa salissa aamupalalla. Hän kaatoi lasipurkista kulhoonsa muroja. Rose istui häntä vastapäätä ja luki Me Noidat – lehteä, jonka tämä oli lainannut Donnalta.
Lily tönäisi Albusta kylkeen, jotta tämä antaisi hänelle maitokannun. Albus mulkaisi siskoaan ojentaessaan maitokannuna, mutta Lily hymyili lammasmaisesti. Hugo juoksi paikalle, istahti Lilyn vasemmalle puolelle, suikkasi suukon tytön poskelle ja otti paahtoleivän.
-   Ette ikinä usko, poika sanoi leipää voidellessaan.
Rose vilkaisi veljeään nopeasti lehden takaa.
-   No? Lily kysyi nielaistuaan.
-   James ja Roxxie… Tai no, kohta te näette sen kuitenkin, Hugo vastasi ja puraisi paahtoleivästään suuren palan.
Lily kohotti kulmaansa, mutta syventyi sitten muroihinsa. Aina, joka kuun lauantaina, oli aamupalalla tarjolla muroja. Lily katsoi, kuinka suklaamurot värjäsivät maidon ruskeaksi. Suklaamurot olivat hänen lempimurojaan.
-   No niin. Lily, katso tuonne! Rose ja Albus myös, sanoi Hugo, joka oli vilkuillut vähän väliä suuren salin ovelle päin.
Lily käänsi katseensa ovelle, josta sisälle olivat juuri astuneet James ja Roxanne. Jamesin käsi oli aseteltuna rennosti Roxannen olkapäille ja Roxannen käsi oli kiedottuna Jamesin vyötärölle. Kaksikko hymyili leveästi ja Roxanne oli punastunut.
Lilyn kasvoille levisi onnellinen hymy, kun kaksikko oli saanut sovittua typerän riitansa, joka oli kestänyt ihan liian kauan.
James suukotti Roxannea kaksikon istuutuessa Bonnien ja Vanessan luo.
Lily kääntyi takaisin murokulhonsa puoleen ja vilkaisi ohimennen Rosea. Tytön ruskeat silmät olivat pyöreinä ja niissä oli kyyneliä, joita tyttö ilmiselvästi yritti pidätellä.
Rose sulki Me Noidat – lehden, työnsi puoliksi syödyn voileivän syrjään ja nousi. Hän mutisi kalpeana jotain epäselvää, työnsi lehden kainaloonsa ja lähti puoli juosten pois suuresta salista.
Lily katsoi ystävänsä, serkkunsa, perään. Voi ei, hän ajatteli. Tuo äskeinen oli kova paikka Roselle. Ihastuksen kohde pussaamassa jota kuta muuta kuin sinua itseään.
Lily nousi pystyyn ja katsoi Hugoa.
-   Tuletko? hän kysyi.
-   Miksi? poika kysyi ihmeissään.
-   Äh, antaa olla. Al, sinä kai tulet? Lily katsoi veljeänsä.
Albus vilkaisi Jamesia ja Roxannea ennen kuin nyökkäsi myöntävästi.
Lily yllättyi, kun he löysivät itkevän Rosen oleskeluhuoneesta. Hän oli kuvitellut, että tyttö olisi mennyt suoraan omaan, kuutosluokkalaisten tyttöjen, makuuhuoneeseen.
Hän asteli Rosen luo ja kosketti tämän kättä. Rose nosti katseensa sylistään ja tuijotti Lilyä turvonnein silmin.
-   En tiedä miksi, mutta kuvittelin että James olisi myös pitänyt minusta. Että tunne olisi ollut molemmin p-puolista, mutta olin väärässä, tyttö sanoi itkuisella äänellä.
Lily kietoi kätensä Rosen ympärille ja hyssytteli, kun tämän itku tuntui kovenevan. Hän vilkaisi syrjässä seisovaa, vaivautunutta Albusta. Hän nyökkäsi veljeään tulemaan heidän luokseen.
Albus otti pari epävarmaa askelta ja pysähtyi. Lily nyökkäsi uudelleen ja Albus tuli lähemmäs. Poika kyykistyi ja kosketti Rosen polvea. Pojan kirkkaanvihreissä silmissä oli myötätuntoa ja hellyyttä.
-   Rosie, ei maailma siihen kaadu, että James tykkääkin Roxxiesta, eikä sinusta. Jos minä olisin James, olisin valinnut sinut. Jossain on joku, joka tykkää sinusta. Joku, joka haluaa olla vain sinun kanssasi. Sinä olet kaunis, fiksu tyttö, Albus sanoi pehmeästi.
Lily hymyili pienesti veljelleen. Rose katsahti Albukseen.
-   Kiitos, mutta vaikka olisitkin oikeassa, en haluaisi ketään muuta kuin Jamesin. Olit ihana, kun sanoit noin, mutta sinä, tai kukaan muukaan, et ole hänen vertaisensa. James on erityislaatuinen ja minä rakastan häntä, tyttö sanoi.
Albus katsoi Rosea silmiin, nyökkäsi hitaasti hymyillen vaisusti ja nousi ylös kadoten pian oleskeluhuoneesta käytävälle.
Lily, joka yhä halasi Rosea, katsoi – tällä kertaan – veljensä perään. Aina piti olla huolissaan jostakusta, Lily ajatteli, eikä hän tajunnut miksei Rose voinut pitää Albuksesta.

___________________________________________________________________________________________________
A/N2: Muuten, tuo laulu, jota Hugo lauloi, on Scott Baion ja Erin Moranin You Look at Me.

[tirsu]

A/N: tässä olisi sitten toiseksi viimeinen luku. Täytyy nyt hieman varoittaa, että tässä saattaa olla muutama hieman tökkivä kohta - ainakin minusta, kun näin pienen tauon jälkeen luin luvun läpi. Mutta kommentit ovat tervetulleita.

________________________________________________________________________________________________________

Luku 9.

-   Ei Rose oikeasti rakasta Jamesia. Ei ainakaan niin kuin minä Frediä ja sinä Hugoa, Nicola julisti, kun oli kuullut tapauksesta pettynyt Albus.
Lily nyökkäsi hitaasti ja nojasi tyrmien viileää seinää vasten. Professori Howard oli puoli tuntia myöhässä ja Lily oli käyttänyt ajan hyödykseen selostamalla Nicolalle edellisaamun tapahtumista kuiskaamalla.
Hän tuijotti Hugoa, joka puhui Rasmuksen kanssa kauempana heistä.
-   Lola, koska me voimme Hugon kanssa sanoa ne maagiset sanat? Lily kysyi edelleen kuiskaten.
-   Ei siihen ole mitään ihmeellistä sääntöä. Silloin, kun teistä, sinusta, tuntuu oikealta sanoa se. Huomaat kyllä, kun se hetki tulee, Nicola hymyili.
Sinikello, joka oli ollut juttelemassa Puuskupuhin Jane Anistonin (tyttö oli ainoa "ulkopuolinen", jolle Sinikello uskalsi puhua) kanssa, tuli heidän luokseen. Sinikello kummasteli ystävilleen Laran poissa oloa, johon Nicola totesi, että tyttöä ei ollut näkynyt aamiaisen jälkeen.
Lily kuunteli puolella korvalla kaksikon keskustelua. Hän mietti Nicolan sanoja.
Oikean hetken huomaa, mutta miten? Tuntuiko se jotenkin erikoiselta? Ehkäpä taianomaiselta, romanttiselta ja… ja vaaleanpunaiselta.
Nyt ei ainakaan ollut oikea hetki, sillä Lilystä tuntui ihan normaalilta. Hän oli hivenen väsynyt ja kyllästynyt, kyllästynyt odottamaan liemituntien alkamista.
Lily nosti kättään nähdäkseen rannekellonsa. Professori Howard olisi kohta 45 minuuttia myöhässä.
Toinen myöhässä oleva, Lara, juoksi portaat alas ja oli törmätä Lilyyn. Lily katsoi ystäväänsä kummastuneena, sillä tämä oli hengästynyt ja posket olivat punaiset kovasta juoksemisesta.
Lara nojasi polviinsa ja huohotti.
-   Ette ikinä usko! Professori Howard ja Kolmen l-luudanvarren Ann tapailevat, tyttö puuskutti innoissaan.
-   Mistä tiedät? Lily uteli.
-   Näimme L:n kanssa heidät äsken, kun kävimme Tylyahossa, Lara mutisi.
Lily pyöritti silmiään. Olisi se pitänyt arvata, että Lara oli tekemässä Lysanderin kanssa pahoja, mutta niistä Lily ei olisi välittänyt saada tietää. Siitä seuraisi kuitenkin aina jotain huonoa, kuten jälki-istuntoa.
Pian paikalle pyrähti itse professori Howard farkkutakki auki, valkoinen kauluspaita puoliksi auki (ja nekin napit, jotka olivat napitettu kiinni, olivat juoponnapissa), farkuista oli vyöhihna aukinaisena ja vaaleat hiukset olivat sotkussa.
-   Anteeksi, olen m-myöhässä. Ikävä kyllä joudutte odottamaan vielä h-hetken, professori selitti naama punaisena ja katosi luokkahuoneeseen.
Lilyä nauratti. Oli ihmeellistä, että McGarmiwa oli edes palkannut viisi vuotta sitten tuollaisen hulttion opettajaksi kouluun.
Tosin täytyi myöntää, että Leonard Howard oli loistava taikajuomien opettaja nuoresta iästään huolimatta.
Lily muisti kuinka James oli kertonut siskolleen tämän ensimmäisenä vuotenaan Tylypahkassa, miten professori Howard oli julistanut McGarmiwan olevan hyvässä kunnossa vanhaksi mummoksi, jolloin rehtori oli, epämcgarmiwamaisesti, kurittanut miestä jollain taialla. Silloin Lilyä oli harmittanut se, ettei ollut ollut Tylypahkan oppilas vielä.
Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun luokkahuoneen ovi aukeni ja professori Howard käski heidät sisään.
Miehen vaalea tukka oli kammattu jotenkuten ja päälleen mies oli pukenut tummansinisen kaavun, jonka hihoissa oli kanariankeltaiset raidat. Professori oli pessyt hampaatkin, sillä siitä oli jäänyt tahnaa merkiksi leukaan.
-   Anteeksi vielä kerran, tämä ei toistu, professori Howard sanoi.
Lily virnisti pienesti, sillä kaikki oppilaat tiesivät professorin puheen olevan puppua: mies myöhästyisi vielä monta kertaa, niin kuin ennenkin. Ei yleensä näin paljoa, mutta kuitenkin.
-   Professori Howard, Sinikellon pehmeä ääni sanoi.
-   Niin nti Samuels? professori kysyi.
-   Teillä on hammastahnaa leuassa, Sinikello ilmoitti ystävällisesti.
Professori Howard tuijotti Sinikelloa hetken. Muutama oppilas tirskahti.
-   Ai, kiitos tiedosta, professori Howard sanoi hämillään ja pyyhki leukaansa kaapunsa hihaan.

Lily nyrpisti nenäänsä. Hän istui jälleen kerran katsomassa Rohkelikon huispaustreenejä. Hugo oli raahannut hänet kentälle, vaikkei häntä olisi huvittanut.
Huispaus ei ollut koskaan kiinnostanut Lilyä. Hän olikin heidän perheensä ainoa, sillä Albus ja James olivat kiinnostuneita lajista yhtä paljon kuin heidän vanhempansa.
Tosin James oli ainoa, joka pelasi huispausta. Albuskin olisi pelannut varmasti, ellei olisi kärsinyt korkeanpaikankammosta, Lily ajatteli ja katsoi kuinka punakeltaiseen pelikaapuun pukeutunut Fred karjui joukkueelleen.
Ilma tuntui lämpenevän päivä päivältä hivenen ja monet olivatkin jo valmiita hyppelemään kesähepenissä ulkona. Lilynkin teki mieli riisua musta anorakkinsa, mutta hän ei halunnut saada kevätflunssaa, josta Lara nyt kärsi juostuaan kesävaatteisillaan ulkona pari päivää sitten.
Hugo vilkutti Lilylle ja heilutteli lyöjän mailaansa. Lily vilkutti pojalle takaisin ja siirsi katseensa Jamesiin, joka torjui maalisalkojen edessä kaatoja, joita joukkueen kolme jahtaajaa – Bonnie, Kevin ja Lara (joka pelasi flunssaisena) – yrittivät heittää maalisalkojen läpi.
Alex, joka oli joukkueen varapelaaja, painosti Frediä, joka yritti löytää siepin mahdollisimman nopeasti.
Lily ei ymmärtänyt miksi Fred pakotti pojan joukkueen jokaiseen harjoitukseen vaikka tämä oli varapelaaja. James oli kerran koettanut selittää hänelle, että varapelaajien piti olla valmiudessa ja hyvässä kunnossa aina, mutta Lily oli kohauttanut vain olkiaan.
Vanessa, joka myös oli varalla, ahdisteli lyöjinä pelaavia Roxannea ja Hugoa parhaansa mukaan.
Lily huokaisi tylsistyneenä ja yritti syventyä kirjaansa, jonka hän oli onnistunut nappaamaan mukaansa. Mutta yritykseksi se jäi, sillä pian Fred alkoi karjua niin kovaa, että Lilykin sai sanoista melko hyvin selvää.
Lily nosti katseensa kirjasta ja katsoi Frediä. Poika karjui Jamesille ja Roxannelle, jotka olivat näyttävästi ehtineet alkaa hempeilemään kesken harjoitusten.
Lilyä nauratti, kun Fred syytti kaksikkoa siitä, että nämä antaisivat tuollaisella menolla vastustajajoukkueelle ensi ottelussa voiton, jotta voisivat kuherrella rauhassa. 
James näytti Fredille kansainvälisiä käsimerkkejä, mutta keskittyi sen jälkeen harjoituksiin kunniallisesti.
-   Hei, Nicolan ääni sanoi.
Lily käännähti ystävänsä puoleen.
-   Et voinut sitten tulla aikaisemmin, hän totesi.
Nicola istahti Lilyn viereen ja asetteli jalkansa sirosti.
-   Piti laittaa kynnet ensin.
Lily vilkaisi Nicolan vaaleanpunaisia kynsiä, joita oli viilattu. Hän nyökäytti päätään ja käänsi katseensa takaisin kentälle.
Syrjäsilmin hän huomasi kuinka Nicola vilkutti ohi kiitävälle Fredille, joka oli nähnyt siepin.  Fred pysähtyi kuin seinään ja jäi virnuilemaan tyttöystävälleen.
Lily katseli kuinka sieppi karkasi pojalta eikä tämä näyttänyt huomaavan sitä.
James näytti huomanneen saman kuin Lily, sillä poika lennähti luudallaan heidän luokseen. Lily tirskahti pienesti, mutta peitti sen yskimisellä.
-   Kukas se nyt kuhertelee? James kysyi kiusoittelevaan sävyyn.
-   Siepinkin päästit karkuun. Ajattele, jos tämä olisi ollut oikea ottelu.
Lily tirskahti uudelleen vaivautumatta peittämään sitä tällä kertaa. Fred katsoi nolona Jamesiin ja alkoi vilkuilla ympärilleen. Hetken päästä poika näytti paikantavan jotain ja katosi kentän toiseen päähän nopeasti.
Palatessaan takaisin Fredin kädessä oli kultainen sieppi.
-   Treenit ovat ohi, poika huusi ja lisäsi Nicolalle:
-   Käyn vaihtamassa vaatteet, sitten mennään.
Nicola nyökkäsi ja nousi. Lily nousi myös ja lähti ystävänsä perässä alas katsomosta.

Huhtikuun viimeinen päivä oli lauantai.
Lily istuskeli yksinään oleskeluhuoneen pöydän ääressä lukemassa loppukokeisiin. Kaikki muut rohkelikkolaiset olivat seuraamassa huispausottelua, josta Lily oli päättänyt livistää. Hän oli luvannut Hugolle tulevansa sitten finaaliotteluun, jos Rohkelikko lunastaisi nyt paikan sinne.
Sitä paitsi nyt hänellä oli hyvää – ja rauhallista – aikaa lukea kokeisiin.
Lily sulki muodon muutosten oppikirjan ja siirsi sen syrjään. Tarttuessaan jästitiedon kirjaan, hän ajatteli että voisi pyytää Sinikelloa kyselemään itseltään lukemisiaan, kunhan tyttö tulisi muiden kanssa ottelusta.
Jos Rohkelikko nyt voittaisi Luihuisen, heillä olisi oleskeluhuoneessa voitonjuhlat (kuten aina). James saisi juhlia vain puolituntia, sitten Lily pakottaisi tämän lukemaan S.U.P.E.R.-kokeisiin.
Sen päätettyään Lily avasi oppikirjansa tyytyväisenä, mutta hän ei ehtinyt lukemaan kuin hetken, kun oleskeluhuoneen ovi aukesi.
Joko ottelu muka loppui, Lily ihmetteli ja nosti katseensa jästirahaa käsittelevästä tekstistä.
Oleskeluhuoneeseen ei astellut huispausottelusta tulevia rohkelikkolaisia ja joukkuetta vaan Sinikello ja Lorcan.
Lilyn suu loksahti auki, kun hän näki yhteen kiedotut kädet. Hänen silmänsä laajenivat hämmästyksestä, kun Sinikello moiskautti suukon Lorcanin huulille.
Sinikello, ujo, hiljainen ja syrjään vetäytyvä Sinikello, pussaili Lorcanin kanssa tuosta vain. Lily sulki suunsa ja nielaisi. Pitäisikö hänen sanoa jotain?
Lily rykäisi pienesti, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta yhteen kietoutuneeseen kaksikkoon. He tuntuivat huomaavansa vain toisensa.
Tuollaisiako mekin olemme Hugon kanssa? Lily mietti ja rykäisi uudelleen, kuuluvammin. Se iskeytyi Sinikellon ja Lorcanin tajuntaan. He irtaantuivat toisistaan ja katsoivat hämmentyneinä ympärilleen.
Kun Sinikellon katse osui Lilyyn, muuttui tyttö tulipunaiseksi kasvoiltaan.
-   Lily, mikset ole o-ottelussa muiden kanssa? tyttö änkytti.
-   Samaa voisi kysyä teiltäkin, Lily totesi.
Lorcan virnisti leveästi.
-   Eiköhän se tullut selväksi.
Lily nyökäytti päätään puoliksi. Hän sulki jästitiedon kirjansa, keräsi muut kirjat pöydältä syliinsä ja lähti makuuhuoneeseen.
Hän pudotti kirjat sängylleen ja seisoi hetken paikoillaan kuin miettien suhtautumistaan. Sen jälkeen hän kipitti takaisin oleskeluhuoneeseen, jossa Sinikello ja Lorcan (yhä) seisoivat hiljaa.
-   Koska te… Milloin te aloitte seurustella? Lily kysyi.
-   Lokakuun kolmantena päivänä, Sinikello kuiskasi.
-   Niin kauan, Lilyltä lipsahti.
-   En minä sitä niin tarkoittanut vaan siis…, hän yritti paikata sanojaan.
-   Joo, tiedetään Lily, Sinikello hymyili.
Lokakuun kolmantena, Lily ajatteli. Siis aikaisemmin kuin Fred ja Nicola. Se kyllä selitti Sinikellon oudot katoamiset aina välillä, sen miksi Lorcan oli halloween juhlissa lähtenyt Sinikellon perään, sen miksi tyttö oli jutellut vapaammin Lorcanin kanssa samoin kuin tämän kaksoisveljen kanssa…
-   Hei hetkinen, onko Lysander tiennyt teistä alusta asti? Lily kysyi.
Lorcan nyökkäsi tavalla, joka sanoi että totta kai. Niitä kaksosjuttuja.
Lily tuijotti kaksikko hiljaa. Sinikello ja Lorcan vaihtoivat katseita. Lily ei tiennyt mitä olisi sanonut seuraavaksi.
Olisipa Lara täällä, hän puhui aina, oli tilanne sitten kuinka kiusallinen tahansa. Välillä asiaa, välillä omiaan ja sekojaan ja joskus tyttö saattoi puhua läpiä päähään, Lily huomasi ajattelevansa.
Oleskeluhuoneen ovi aukesi taas ja sisälle ryntäsivät ottelua seuraamassa olleet rohkelikkolaiset.
-   Päättyikö ottelu jo? Lily kysyi helpottuneena siitä, että kiusallinen hiljaisuus rikkoutui.
-   Joo, voitettiin melko nopeasti, sillä Fred äkkäsi siepin yllättävän nopeasti, joku toisluokkalainen poika vastasi.
Lily nyökkäsi, mutta poika ei sitä huomannutkaan eikä sillä ollut niin väliä.  Lily kurottautui, jotta näkisi koska joukkue tulisi oleskeluhuoneeseen.
Kun joukkue lopulta tuli, sai Lily raivata itselleen tietä, jotta pääsisi Hugon luokse.  Hän törmäsi Jamesiin, joka oli kietonut kätensä Roxannen vyötärölle.
-   Puolituntia, James, sitten lukemaan kokeisiin, Lily sanoi tiukasti veljelleen.
-   Hitsi Lily, kuulostat ihan äidiltä, James virnisti.
Lily hymähti ja huomasi vihdoin Hugon. Hän meni pojan luokse ja halasi tätä. Hugo tarttui Lilyä kasvoista ja suuteli pienesti.
Rasmus, joka oli yksi niistä kuka jakoi saman makuusalin Hugon kassa, haki Hugon kuvaan. Kuvaan, joka tulisi pojan leikekirjaan, Rohkelikon voiton juhlat -kohtaan.
Lily katsoi yhteen kasaan kokoontunutta joukkuetta: Fred seisoi keskimmäisenä, olihan hän kapteeni, hänen oikealla puolella seisoi Kevin ja vasemmalla puolella Bonnie, takana seisoivat varapelaajat Alex ja Vanessa sekä James Roxannea halaten. Hugo kyykisteli etualalla aivan yksin, sillä eräs pelaaja puuttui.
-   Hei, missä Lara on? Lily kysyi tajuttuaan ystävänsä puuttuvan.
-   Sairaalasiivessä, sillä Luihuisten lyöjä, Hart, huitaisi häntä tahallaan silmäkulmaan pelin alussa, vaaleapäinen Alex vastasi.
Lily kurtisti kulmiaan huolestuneesti.
-   Älä huoli, L on hänen kanssaan, Nicolan ääni sanoi lohduttavasti Lilyn takaa.
Lily kääntyi ystävänsä puoleen ja nyökkäsi. Sen jälkeen hänen kasvoilleen levisi salamyhkäinen hymy.
-   Minulla – ja Sinikellolla – on jotain mielenkiintoista kerrottavaa, hän sanoi.
-   Mitä? Nicola kysyi silmiin nähden kiinnostuneena.
-   Illalla vasta, Lily vastasi ja kääntyi katsomaan Jamesia.
-   20 minuuttia vielä James, hän huudahti ja kiepsahti Hugon syliin, joka oli päässyt karkaamaan valokuvailevalta Rasmukselta.

Lara oli päässyt Sairaalasiivestä pois illalla, kun oli ensin vannonut yhdessä Lysanderin kanssa, että hänet herätettäisiin muutaman kerran yöllä aivotärähdyksen varalta.
Lily oli tullut juuri tyttöjen makuuhuoneeseen, kun Nicola ”hyökkäsi” hänen kimppuunsa.
-   No niin, kerro jo! Larakin tuli hetki sitten.
Lily nyökkäsi pienesti ja istahti sängyllensä. Hän tuijotti Laran vasenta, sideharsolla teipattua, silmäkulmaa.
Häntä väsytti, sillä he olivat Albuksen kanssa huolehtineet että James todella lukisi kokeisiin eikä karkaisi takaisin voitonjuhliin. Sen lisäksi he olivat kuulustelleet pojalta mitä tämä muisti lukemisestaan.
Lily huomasi silmäkulmastaan, että Nicola pomppi paikoillaan kärsimättömästi, joten hän kääntyi katsomaan Sinikelloa.
-   Sinillä on meille jotain kerrottavaa, hän sanoi.
-   Sama asia? Nicola kysyi kulmiaan kurtistellen.
Lily nyökkäsi katse edelleen Sinikellossa.
Sinikellon kasvot muuttuivat punaisiksi. Lara hypähti sängyltään pystyyn ja harppasi Sinikellon luo.
-   Kerro! tyttö puhisi innossaan.
-   Tuota… Minä ja… Hmm, minä olen tapaillut yhtä poikaa, Sinikello sanoi katse maahan luotuna.
-   Ketä? Lara kysyi.
-   Kauanko? Nicola uteli.
-   Tapaillut? Se ei ole oikea sana, Lily totesi.
-   Okei, seurustelen, se on oikea sana varmaankin? Lokakuun kolmannesta päivästä asti ja se poika on Lorcan, Sinikello sanoi ja vilkaisi ystäviään.
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus ja Lily, joka oli tiennyt asiasta, katseli ystäviensä reaktioita. Nicola näytti siltä kuin ei olisi tiennyt itkisikö vai ei ja Lara puolestaan tuntui suunnittelevan mitä he voisivat tehdä nelistään, kun kummatkin seurustelivat Scamanderin kaksosten kanssa.
Lilyä rupesi naurattamaan, joten hän ponkaisi pystyyn ja juoksi vessaan, joka oli kylpyhuoneen yhteydessä. Hän nojasi käsienpesualtaaseen ja nauroi. Häntä rupesi naurattamaan vielä enemmän, kun hän kuuli Nicolan huutavan, että Lily oli ilkeä nauraessaan heidän reaktioilleen.
Vessan ovi aukesi (Lily ei ollut laittanut sitä lukkoon) ja sisälle astui Lara. Tyttö meni suoraan toisen oven luokse, joka erotti kylpyhuoneen ja vessan toisistaan, ja avasi sen. Lara otti suihkun käteensä ja avasi vesihanan ja ruiskutti Lilyä päin vettä.

Sunnuntaina Lily asteli Hagridin mökiltä takaisin koululle päin. James ja Albus menivät hänen edellään kiistellen siitä, että saisiko James päivän verran vapaata kokeiden luvusta vai ei.
Lily ei halunnut sanoa asiaan juuta eikä jaata sillä hetkellä, koska hänellä oli mielessään omat kokeensa, jotka alkaisivat seuraavana päivänä. Silloin olisi jästitiedon-, yrttitiedon- liemien- ja taikaeläinten hoidonkokeet.
Lily pysähtyi, kääntyi ja lähti järvelle päin. Hän halusi istua puun alle hetkeksi miettimään jotain muuta kuin omia tai Jamesin kokeita.
Istuuduttuaan puun alle, Lily nosti jalkansa koukkuun, kietoi kädet polviensa ympärille ja katsoi järvelle. Veden pinta kimmelsi kevätauringon säteistä. Toukokuun tuuli hyväili Lilyn kasvoja.
Lily oli juuri sulkemassa silmiään, kun joku tökkäsi häntä käsivarteen. Lily käänsi päätään oikealle hivenen ärsyyntyneenä siitä, että hänen rauhaansa häirittiin.
Hän kohtasi ruskeat silmät, jotka kuuluivat Roselle. Tyttö istahti Lilyn viereen ja huokaisi raskaasti.
Lily vilkaisi tyttöä kysyvästi.
-   Voi Lily, olen ollut tyhmä, täysi idiootti. En tajua, että minulla meni näin kauan sen huomaamiseen. Tajusin sen edellispäivänä. Tai ainahan se on ollut minulla jotenkin tiedostettuna, mutta olen yrittänyt kieltää sen, Rose pälpätti kuin papupata.
-   Mitä sinä tajusit? Lily keskeytti serkkunsa vuodatuksen.
Rose katsahti Lilyä.
-   Tosiaan, unohdin sanoa sen.
Lily nyökkäsi ja tuijotti Rosea odottavasti.
-   Tajusin, että pidän Albuksesta, Rose kuiskasi.
-   Joten? Lily kysyi, sillä hän oli lakannut jo toivomasta, että Rose rakastuisi – ihastuisi edes – Albukseen.
Se oli sula mahdottomuus, kuten Rose oli antanut ymmärtää.
-   Luuletko, että Albus pitää minusta sillain? Rose uteli yhä kuiskaten.
-   Millain?
-   No sillain, Lily!
-   Häh? Ai jaa, sillain, Lily sanoi tajuttuaan.
-   Luulisin, hän lisäsi.
Rose alkoi hymyillä ihastuneesti, mutta Lilyä vaivasi eräs asia.
-   Kuinka nyt näin? Milloin sinä tajusit? hän kysyi mietteliäänä.
-   Näin edellispäivänä Albuksen Vanessan seurassa, jolloin tunsin hämmästykseni mustasukkaisuutta. Samana iltana tajusin, että olin aina tuntenut mustasukkaisuutta, kun Albus oli Vanessan seurassa. Kuvittelin pitäneeni Jamesista, mutta en ollut pitänytkään hänestä vaan, Rose selitti.
-   Tajusin, Lily keskeytti serkkunsa vuodatuksen.
Selitys olisi mennyt liian monimutkaiseksi vielä. Mutta Lily ei mahtanut mitään sille, että hänen kasvoilleen levisi iso hymy.
Hän oli ollut oikeassa. Loppujen lopuksi.

Oli perjantai ja Lily huokaisi helpottuneena. Kokeet olivat ohi ja ne olivat hänen osaltaan sujuneet aika hyvin vaikka hän sen itse sanoikin. Maanantaina he saisivat tietää tuloksensa kokeista.
Maanantaina alkaisivat seiskaluokkalaisten S.U.P.E.R:it. Lily oli luvannut Jamesille sunnuntain luku vapaaksi päiväksi (- Vihdoinkin, James oli ilakoinut). Fredkin oli luvannut, ettei tulevana viikonloppuna olisi lainkaan huispaustreenejä, sillä hän halusi päntätä kokeisiin huolella.
Tässä vaiheessa olisi siis hyvä mainita, että Hugo ja Lara olivat tanssineet ilosta. Lilystä se oli jotenkin outoa käytöstä sellaisilta, jotka pitivät tuosta kyseisestä lajista, mutta mitäpä hän siitä sittenkään tiesi?
Lily istui suuressa salissa ja odotti, että Hugo saisi juttunsa loppuun kaksosten kanssa. Hän siirteli ajatuksissaan keitettyjä porkkanoita lautasellaan edestakaisin.
-   Vihdoinkin me törmäämme, Lily, Vanessan helisevä ääni ilmoitti.
Lily ei ehtinyt vastata tytölle yhtään mitään, kun tämä jo jatkoi:
-   Päivän Profeetta tuli aamulla ja siinä oli juttua teidän isästänne.
Vanessa ojensi sanomalehteä Lilylle. Lily otti lehden, joka oli avattu valmiiksi siitä kohdasta, jossa oli juttua hänen isästään.
Valtavassa – valtavassa ja valtavassa, se riippui lukijasta – kuvassa hänen isänsä hymyili vaivautuneena ja vilkuili ympärilleen kuin pakotietä etsien tuosta kiusallisesta tilanteesta. Kuvan yläpuolella luki otsikko: ”Harry Potter saa vihdoinkin patsaan.”
Lily huokaisi huomaamattomasti, luki tekstin pikaisesti läpi ja ojensi lehden sitten takaisin Vanessalle, joka lähti Bonnien luokse.
Tekstissä ei ollut mitään kiinnostavaa, eikä mainitsemisen arvoista. Lilystä pienempikin juttu patsaasta olisi riittänyt kuin koko sivun täyttävä juttu, jossa hölistiin heidän perheestään ja sen historiasta.
Hugo, joka oli saanut juttunsa kaksosten kanssa loppuun, pölähti Lilyn viereen istumaan.
-   Missä ystäväsi ovat? poika kysyi ja latoi lautaselleen perunamuusia.
-   Lara on jossain L:n kanssa, sen enempään en tiedä heistä, Nicola on kuulustelemassa Frediltä kokeisiin lukuhommia ja Sinikello ja Lorcan ovat kirjastossa Albuksen kanssa, Lily selitti ja söi viimeiset porkkanansa pois.
Hugo nyökkäsi ja tunki lihamureketta suuhunsa. Poika näytti mietteliäältä. Nielaistuaan Hugo kääntyi Lilyn puoleen.
-   Onko sinulla tänään hetki aikaa vai menetkö suoraan auttamaan Jamesia?
-   On hetki aikaa, noin puolituntia, Lily vastasi hymyillen herttaisesti.
Hugo nyökkäsi jälleen ja rupesi hotkimaan annostaan nopeasti.
Lily kaatoi pikariinsa kurpitsamehua synkkänä. Heillä oli tällä viikolla ollut hyvin vähän yhteistä aikaa Hugon kanssa – aamiaisella, lounaalla ja päivällisellä he olivat viime aikoina ehtineet näkemään – koska heidän oli pitänyt lukea omiin kokeisiin. Ja sen lisäksi Lily oli valvonut Jamesin kokeisiin lukua ja kuulustellut tätä, jotta poika olisi tarpeeksi valmis yli ylihuomenna alkaviin kokeisiin.
-   Valmis! Tule, Hugo hihkaisi, nousi pystyyn, tarttui Lilyä kädestä ja lähti kuljettamaan tätä läpi suuren salin.
He kulkivat aulan läpi, ulkoportaat alas ja järvelle. Hugo istahti puun alle ja veti Lilyn syliinsä istumaan.
-   Mitä me täällä teemme? Lily uteli.
-   Sh, ei puhuta, ollaan vaan hiljaa ja nautitaan tästä hetkestä. Jooko? Hugo kuiskasi.
Lily nyökkäsi hymyillen ja painoi päänsä Hugon olkaa vasten.
Hugo leikitteli Lilyn punaisilla hiuksilla. Tuuli puhalsi kevyesti ja Lily sulki silmänsä.
He olivat istuneet hetken, kun Hugo hellästi tönäisi Lilyn pään pois olaltaan. Lily katsoi poikaa kummastuneena, kun tämä kurkottautui poimimaan maasta jotain.
Hugo otti liljan (jonka joku oli sinne istuttanut joskus) ja asetti sen Lilyn hiuksiin. Sitten poika tarttui hellästi Lilyä kasvoista ja katsoi suoraan tyttöä silmiin.
-   Minä rakastan sinua, Hugo sanoi ja hänen poskensa punoittivat pienesti.
Lily räpäytti silmiään ja tunsi kuinka lämmin hehku levisi hänen sisällään joka solkkaan saaden hänet tuntemaan olonsa erityisen kevyeksi. Nyt oli se maaginen hetki, Lily tajusi onnellisena.
-   Minäkin rakastan sinua, Lily sanoi hymyillen ujosti.
Hugo liikautti päätään edemmäs ja painoi huulensa Lilyn huulille syvään ja pitkään suudelmaan.

Lauantaipäivä kului Lilyn, Albusin ja Jamesin osalta S.U.P.E.R.-kokeisiin valmistautuessa – Lily ja Albus kuulustelivat.
Sunnuntaina oli odotettu vapaa päivä, jonka kukin heistä käytti omalla tavallaan.  James makaili oleskeluhuoneen sohvalla Roxannen kanssa, Albus oli lähtenyt Vanessan kanssa kirjastoon (jälleen kerran) ja Lily oli oleillut Hugon kanssa tarvehuoneessa yömyöhään asti.
Maanantaiaamuna Lily, Albus ja James olivat pitkästä aikaa yhdessä syömässä aamupalaa.
James näykki haluamattomana aamupalaansa, joka koostui muutamasta pekonista ja munakkaasta. Poika oli epätavallisen hiljaa.
Lily kurottautui kaatamaan Jamesin pikariin appelsiinimehua.
-   Juo ja syö, hän komensi ja tönäisi pikari lähemmäs Jamesia.
James joi kulauksen mehua ja nielaisi sen vaivalloisesti. Albus, joka luki Vanessan antamaa Päivän Profeettaa ja söi puuroa (vapaaehtoisesti), kohotti katseensa isoveljeensä.
-   Lily on oikeassa. Syömällä ja juomalla pärjäät päivän kokeissa paremmin.
James nyökkäsi ja tunki haluttomasti pekonia suuhunsa.
Lily voiteli appelsiinimarmeladia paahtoleivälleen lisää. Hän haukotteli pienesti, sillä hän oli väsynyt valvottuaan myöhään.
Valvomiseen syynä ollut henkilö asteli reippaasti Lilyn vasemmalle puolelle istumaan.
-   Huomenta kulta, Hugo sanoi pussattuaan Lilyä poskelle.
Lily nyökkäsi, nipisti Hugoa nenästä, jolloin tämä avasi suunsa, ja tunki paahtoleivän pojan suuhun. Hugo kohautti olkapäitään ja rupesi syömään leipää tyytyväisenä.
Fred tuli juosten heidän luokseen, nappasi omenan hedelmävadilta ja tökkäsi Jamesia, joka oli vetäistä munakasta väärään kurkkuun säikähdyksestä.
-   Anteeksi kaveri. Nukuin pommiin, enkä ehdi syömään, sillä meidän täytyy lähteä jo ensimmäiseen kokeeseen, Fred selitti samalla, kun hakkasi yskivän Jamesin selkää.
Lily hymyili myötätuntoisesti ja nappasi viimeisen palan paahtoleipää Hugon kädestä.
-   Hei! poika huudahti.
Lily pörrötti Hugon hiuksia ja moiskautti pusun tämän huulille.
-   No niin, mennään James, Fred sanoi ja kulautti loput Jamesin appelsiinimehusta.
James nousi pystyyn ja haroi hiuksiaan hermostuneesti.
-   Hyvin se menee, kyllä sinä pärjäät, Lily sanoi kannustavasti.
-   Joo, onnea, Albus huikkasi.
Hugokin sanoi jotain, mutta kukaan ei saanut siitä mitään selvää, koska pojan suu oli täynnä munakasta.
James nyökkäsi vaisusti hymyillen ja lähti sitten yhdessä Fredin kanssa kohti muodon muutosten luokkaa.
Lily kääntyi Hugon puoleen.
-   Hugo, älä puhu ruoka suussa, kukaan ei saa siitä mitään selvää, hän sanoi tuimasti, mutta Hugo kohautti vain olkiaan ja kumartui hieromaan nenäänsä Lilyn nenään.

[maijja]

Yhden kirjoitusvirheen löysin ja kadotin. 
Mielestäni tämä ei mitenkään ihmeellisesti tökkinyt, vaan kulki aika nätisti eteenpäin.